|
Sportingbet kirjasi ison poiston
Sportingbet kirjasi tilivuoden ensimmäisellä neljänneksellä
374 miljoonan euron kertapoiston USA:n toimintojen myynnistä.
Kvartaalin tulos päätyi 357 miljoonaa euroa pakkasen puolelle.
Tappiosta huolimatta yhtiö tiedottaa sen ja sen omistaman
Paradise Pokerin USA:n ulkopuolisen liiketoiminnan kehittyneen
suotuisasti syksyn kuluessa.
Lähde:
The Post.
2006-11-30
|
|
Kupla
ei puhjennut tänäkään vuonna WSOP-mestari
Joe Hachem näyttää uusimmassa pakinassaan pitkää nenää niille,
jotka ennustivat nettipokerin suosion romahtavan tänä vuonna.
"Väärin. Täysin väärin."
Hachem uskaltaa ennustaa pokerinpelaajien
määrän lisääntyvän ensi vuonnakin - ainakin USA:n ulkopuolella.
WSOP:in kohtalosta viime vuoden mestari sen sijaan on
epävarmempi. "Paljon riippuu siitä, kuinka peliyhtiöt toimivat,
ja sitä on tavallisen pokeriammattilaisen vaikea ennustaa".
Hachem näkee pokerimaailman alkavan saada
selvemmät piirteet. Pelaajat ovat alkaneet toimia yhtenäisemmin
ja tukevat hyviä asioita sekä tuovat esille negatiiviset seikat
asiallisella tavalla. Toiminta WPT:ia vastaan on Hachemin mukaan
siitä hyvänä esimerkkinä.
Lähde:
Aftonbladet.
2006-11-30
|
|
Redbet tarjoaa pokeria kahdessa verkossa
Redbetin asiakkaat pääsevät ensimmäisinä pelaamaan samalta
tililtä kahdessa verkossa. Pelaajat saavat enemmän valinnan
mahdollisuuksia ja välttyvät rahansiirroista aiheutuvilta
kustannuksilta. Uusi toiminto otetaan käyttöön huomenna.
Aikaisemmin 24hPoker on ilmoittanut tuovansa
markkinoille samanlaisen toiminnon ensi vuoden alussa.
24hPokerin toimitusjohtaja Per Hildebrand uskoo verkkojen
verkottumisen olevan seuraava trendi pokerimaailmassa.
Lähde:
Sydsvenskan.
2006-11-30
|
|
Taistelu pohjolasta alkanut
Paradise Pokerin
ensi toukokuussa Bahamasaarilla järjestämän Slaget om
Norden-ilmaisturnauksen ensimmäinen viikkofinaali on pelattu.
Voitto meni Kenneth Andersenille Tanskaan.
Turnaus on tarkoitettu vain pohjoismaisille
pelaajille. Mukaan pääsee ainoastaan freerollien kautta. Joka
päivä klo 21.00 ja 24.00 pyörivistä ilmaisturnauksista selviää 50
pelaajaa sunnuntaiseen viikkofinaaliin, jonka voittaja matkaa
Paradise Islandin live-finaaliin.
2006-11-30
|
|
Kööpenhaminan
EPT loppuunmyyty Tammikuun 17. päivänä
alkavan Kööpenhaminan EPT:in turnauksen suorat sisäänostot
myytiin loppuun vajaassa kahdessa päivässä. Mukaan pääsee vielä
esim.
PokerStarsin
tai
Everest Pokerin
satelliittien kautta.
2006-11-30
|
|
Älä matki maailmanmestaria Dennis Deitch
pakinoi isolla stackilla pelaamisesta ja suosittelee välttämään
Jamie Goldin super-aggressiivista tyyliä, vaikka se
voittikin hänelle WSOP-mestaruuden. Deitchin mielestä Gold
maksoi korotuksia naurettavan huonoilla lähtökäsillä, jotka
kuitenkin osuivat uskomattoman hyvin flopilla. Ilman
luonnottoman hyvää tuuria Goldin merkkipino olisi huvennut äkkiä
ja helposti.
Deitchin mukaan pöydän isoimman stackin
takana istuttaessa on pelattava käsiä järkevässä tahdissa ja
oltava aggressiivinen ennen floppia. Kun sinulla on pelimerkkejä
puolta enemmän kuin muilla, 6x ison blindin korotus vastaa
normaalia 3x korotusta. Pakota pöytä pelaamaan omalla tasollasi.
Toisena avainkäsitteenä on saada pöytä
uskomaan, että pelaat vain valiokäsiä, ja paras tapa uskon
saarnaamiseksi on pelata vain valiokäsiä. Tietenkin, jos et ole
saanut pelikelpoista kättä, kun tusinan verran jakoja on
pelattu, voit satsata myös J-9-tyyppisillä käsillä ja
kärsivällisyytesi palkitaan, lopettaa Deitch.
Lähde:
The Poker Gazette.
2006-11-29
|
|
Ladbrokes suunnittelee super-kasinoa Blackpooliin
Ladbrokes suunnittelee Legolandin omistajan Merlin
Entertainmentsin kanssa kasinon avaamista Legolandin yhteyteen
Blackpoolissa, jos kaupunki saa kasinon perustamiseen
oikeuttavan luvan. Ladbrokes ilmoittaa haluavansa tarjota
täydellisen vapaa-ajan paketin, eikä vain uhkapelejä.
Hallituksen asettama Casino Advisory Panel
päättää kahden kuukauden päästä super-kasinon sijoituspaikan.
Vahvimpana ehdokkaana pidetään Greenwichiä, Glasgowin,
Blackpoolin ja Sheffieldin seuratessa kannoilla.
Ladbrokes on Englannin vähäpätöisin
kasino-operaattori. Sillä on vain yksi kasino Lontoossa.
Lähde:
Telegraph.
2006-11-29
|
|
Negreanu joulupukkina Daniel Negreanu
on lahjoittanut Adam Pulling Memorial Scholarship Fundille 20
uutuutta hohtavaa pokeripöytää pelitarvikkeineen säätiön
järjestämiä turnauksia varten.
Adam Pulling oli 19-vuotias opiskelija, joka
menehtyi syöpään kaksi vuotta sitten. Pulling pelasi mielellään
Hold'emia, ja siksi pokeriturnauksen järjestäminen varojen
keräämiseksi on luonnollinen ratkaisu. Säätiö on lahjoittanut
yli 10 000 dollaria kahden vuoden aikana.
Lähde:
CardPlayer.
2006-11-29
|
|
Ongelmapelaaminen vähentynyt Uudessa-Seelannissa
Avun hakeminen ongelmapelaamiseen on vähentynyt
Uudessa-Seelannissa siinä määrin, että terveysministeriö on
katsonut aiheelliseksi selvittää maan 12 peliriippuvuuteen apua
antavan keskuksen tulevaisuutta.
Kukaan ei tiedä täsmälleen, mistä syystä
avunhakijoiden määrä on vähentynyt tai kuinka kauan laskua
kestää, mutta tupakoinnin rajoittamisella pelitiloissa ja
uhkapelejä sääntelevällä lainsäädännöllä uskotaan olevan
näppinsä pelissä.
Lähde:
CCT.
2006-11-29
|
|
WagerLogic ja William Hill neuvottelevat jatkosta
CryptoLogicin tytäryhtiö WagerLogic neuvottelee William Hillin
kanssa kolmen vuoden jatkosopimuksesta. Nykyinen sopimus päättyy
virallisesti marraskuun lopussa, mutta yhtiöt ovat jatkaneet
sopimusta toistaiseksi neuvottelurauhan aikaansaamiseksi.
Lähde:
CCT.
2006-11-29
|
|
Playtech julmassa kasvussa Playtechin
tulot kasvoivat vuoden kolmannella neljänneksellä 103 prosenttia
26,5 miljoonaan dollariin. Kolmas kvartaali on perinteisesti
huono peliyhtiöille, ja edellisestä neljänneksestä kasvua oli
vain neljä prosenttia.
Pokeritulot kasvoivat vieläkin nopeammin.
Vuositasolla nousua oli 274 prosenttia ja edellisestä
kvartaalista laskettuna 26 prosenttia.
Tribecan kaupan jälkeen Playtechin verkossa
on 41 kasinoa. Koska Playtech vaatii "skinejään" lopettamaan
kaikki toiminnot USA:ssa, kaksi Amerikan markkinoista
riippuvaista kasinoa on ilmoittanut vaihtavansa verkkoa ja
kolmen muun odotetaan seuraavan perässä. Noin puolet verkon
pelaajista on amerikkalaisia, ja heidän poissulkemisella
odotetaan olevan merkittävä vaikutus viimeisen kvartaalin
tulokseen.
Lähde:
Big Online Casinos.
2006-11-29
|
|
Pelisaiteilla huono tukipalvelu Talisma
on tehnyt selvityksen rahapelisaittien tukipalvelun
toimivuudesta. Tutkimuksen tekijät esiintyivät tavallisina
asiakkaina ja kysyivät nettipelien laillisuudesta Englannissa.
Tulosten mukaan
-
40 prosenttia sähköpostista ei saanut
vastausta lainkaan
-
16 prosenttiin puheluista ei vastattu
lainkaan
-
30 prosenttia chatissa tehdyistä
kysymyksistä jäi vastausta vaille.
Lähde:
Talisma.
2006-11-28
|
|
Moneymaker
Millionairen freerollit pyörivät viimeistä viikkoa
PokerStarsin
tammikuussa pelattavan Moneymaker Millionairen viimeiset
freerollit pelataan tällä viikolla. Jokainen pelaaja saa yhden
ilmaisen paikan. Seuraavat yritykset maksavat 10 FPP.
Bahamasaarilla pelattavassa 27 pelaajan
finaalissa on palkintoina miljoona voittajalle ja 5000 dollaria
viimeisillekin.
2006-11-28
|
|
Britannia esitti vaatimuksensa pelilupien suhteen
Kaikkien Iso-Britannian kasinoiden tai sieltä käsin toimivien
pelisaittien on oltava Gambling Commissionin lisensioimia.
Komissio esittää kolme vaatimusta: pelien on oltava rehellisiä,
rikollisuus on pidettävä poissa sekä alaikäisiä ja muita
riskiryhmiä on suojeltava pelien vaaroilta.
Gambling Commissionin julkaisema dokumentti
ei vielä selvitä uhkapelien verotusta tai sääntelymenettelyä.
Koko sääntökokoelman on määrä valmistua syksyyn mennessä.
Lähde:
CardPlayer.
2006-11-28
|
|
Peliriippuvuutta parannetaan seikkailuilla
Tukholmassa sijaitseva ongelmapelaajia auttava Stiftelsen
Ungdomsvård parantaa peliriippuvuutta tarjoamalla pelien sijasta
toisenlaista jännitystä. Luistelu, kiipeily ja sukellus auttavat
ongelmapelaajia löytämään uuden elämäntyylin, jossa riittää
samanlaista stimulanssia kuin pelaamisessakin.
Säätiön johtaja Sven Rollenhagenin mukaan
pelkkä pelaamisen kertaheitolla lopettaminen epäonnistuu liian
usein. Pelaajat ovat tottuneet jännitykseen ja tarvitsevat
jotakin, joka korvaa menetyksen uudenlaisilla virikkeillä.
Lähde:
Expressen.
2006-11-27
|
|
European
Poker Awards 2006 ehdokkaat Tämän vuoden
European Poker Awardsien ehdokkaat on nimetty. Voittajat
ilmoitetaan joulukuun 10. päivä järjestettävässä tilaisuudessa.
Kasinohenkilökunnan palkintoa ovat kahden
englantilaisen ja itävaltalaisen lisäksi tavoittelemassa
Tukholman Casino Cosmopolissa työskentelevät Tiina Korpela ja Sirkka-Liisa Rinta. |
|
Vuoden
pelaajaksi on ehdolla viisi brittiä.
|
Roland de Wolfe |
 |
|
Vicky Coren |
 |
|
Dave Colclough |
 |
|
John Gale |
 |
|
Arshad Hussein |
 |
|
|
Vuoden turnauspelaajaksi ovat ehdolla:
|
Vicky Coren |
 |
|
John Gale |
 |
|
Erik Friberg |
 |
|
Roland de Wolfe |
 |
|
Christian Grundwig |
 |
|
|
Vuoden
lupaavimmaksi tulokkaaksi ovat ehdolla:
|
Richard Toth |
 |
|
Erik Friberg |
 |
|
Mats Iremark |
 |
|
Vincent Mellin |
 |
|
Juris Bonders |
 |
|
Lähde:
PokerInEurope.
2006-11-27
|
|
Fast_Freddie jätti Priman Freddie "Fast_Freddie"
Deepin pinna paloi chatin toistuvan sulkemisen johdosta, ja Deep
ilmoittaa jättävänsä Priman verkon lähes neljän vuoden
päivittäisen pelaamisen jälkeen.
Selontekonsa mukaan
Deep kirjoitti jutturuutuun jotakin "what the fuck is wrong with this
site"-tyyliin, ja "joku mielipuoli johtaja" sulki chatin. Deep on
sanonut irti sponsorisopimuksensa Purple Loungen kanssa, eikä
"halua olla missään tekemisissä Priman kanssa". Uusi
pelipaikka ei ole vielä tiedossa.
Lähde: TheTerrorist.
2006-11-27
|
|
Videopokeria aikatakuulla Las Vegasin
kasinoiden odotetaan ottavan ensi vuoden puolella käyttöön uusia
"Guaranteed Play"-peliautomaatteja, joissa pelaajan rahat
riittävät onnesta riippumatta tietyn, koneen takaaman ajan.
Automaatit tarjoavat esimerkiksi 150 kättä 20 dollarilla ja 400
kättä 40 taalalla. Pelaaja voi olettaa häviävänsä, mutta tietää
saavansa rahoillaan taatun verran hupia.
Lähde:
Las Vegas Sun.
2006-11-27
|
|
Rahapohatta
osti siivun Netelleristä Irlantilaisen
äveriään liikemiehen Dermot Desmondin huhutaan ostaneen
10 prosentin siivun Netelleristä. Peliala on ennestään tuttu
Desmondille, joka on Glasgow Celticin jalkapallojoukkueen
pääomistaja sekä Paddy Powerin ja Betdaqin osakas.
Desmond on yksi Irlannin menestyksekkäimpiä
yrittäjiä ja kuuluu tuhannen rikkaimman joukkoon maailmassa.
Hänen varallisuutensa lasketaan nousevan noin miljardiin euroon.
Lähde:
Professional Poker.
2006-11-26
|
|
Visa jakeli luottoa Ladbrokesilla
Tekninen vika Visalla teki mahdolliseksi siirtää
Ladbrokesin tilille enemmän rahaa kuin pankkitilillä oli
vastiketta. Ladbrokesin Pohjoismaiden päällikkö Douglas Roos
lupaa auliisti korvata "taloudellisen vahingon korkokulujen
muodossa", mutta jättää mainitsematta, kuka maksaa luotolla pelanneiden mahdolliset
taloudelliset vahingot tappioiden muodossa.
Lähde: Aftonbladet.
2006-11-26
|
|
Ruotsin
hallitus alkaa perua puheitaan Syksyn
vaalien alla Ruotsin vahvimmat porvaripuolueet moderaatit ja
Kansanpuolue julistivat yhteen ääneen kaatavansa pelimonopolin,
mikäli valta siirtyy oikeistolle. Vaalien jälkeen on ollut
"pelottavan hiljaista", kuten Ladbrokesin Pohjoismaisen
päällikkö Douglas Roos asian ilmaisee. Hallitus ei pidä kiirettä
eikä tiedä vielä edes kenen vastuualueeseen peliala kuuluu.
Roos pelkää moderaattien piiloutuvan
keskustan ja kristillisdemokraattien vastustavan linjan taakse
ja säilyttävän laittoman monopolin. Valtiolla on isot rahat
pelissä. Svenska Spel maksaa joka vuosi tuotostaan 300-400
miljoonaa euroa valtion kassaan. Mikäli monopoli puretaan,
valtion peliyhtiön markkinaosuuden arvioidaan laskevan
80 prosentista 50 prosenttiin.
Lähde: DI.
2006-11-26
|
|
Tänään kotona MTV3 näyttää klo 18.00
Pokerimestarin viimeisen välierän. Mukana on mm. Juha Helppi.
Subtv lähettää klo 23.00 Meksikon risteilyllä pelatun WPT:in
turnauksen. Potissa on puolitoista miljoonaa dollaria
voittajalle.
2006-11-25
|
|
Motley
Fool suosittelee Cryptoa
Talonpoikaisjärjen käyttöä sijoitustoiminnassa suosiva Motley
Fool ennustaa CryptoLogicista ensi vuoden osaketta. Yhtiö on
velaton, osake on halpa ja USA:n kieltolaista huolimatta sen
tulevaisuus näyttää ruusuiselta.
Crypto on saanut äsken kaksi uutta kumppania
verkkoonsa: Playboyn ja Betsafen. Siksi sen liikevoiton pitäisi
pysyä suhteellisen vakaasti nykyisellä tasolla USA:n
markkinoiden menetyksestä huolimatta. Koska Euroopassa ja
Aasiassa on 10 kertaa niin paljon asukkaita kuin Amerikassa,
löytyy yhtiölle myös kasvupotentiaalia. Lisäksi Motley Fool
uskoo demokraattien valtaaman USA:n senaatin kannattavan
pikemminkin uhkapelien sääntelyä kuin kieltolakia, mikä parantaa
sijoituksen pottikerrointa edelleen.
Lähde:
The Motley Fool.
2006-11-25
|
|
Skandaali Koreassa Koreaa koettelee
peliskandaali. Pelihallit ovat saaneet myöntää vuodesta 2002
lähtien voittoina kulttuurialan lahjakortteja, joita vastaan
pelaajat ovat voineet lunastaa kirjoja, musiikkia tai lippuja
elokuviin, teatteriin ynnä muihin kulttuuritapahtumiin.
Useimpien hallien on kuitenkin todettu
vaihtaneen kupongit käteiseen. Liiketoiminta on kukoistanut,
uusia peliluolia on noussut kuin tatteja syksyllä, ja maassa on
tällä haavaa puolta enemmän pelialan yrittäjiä kuin
lähikauppiaita.
Väärinkäytöksiin uskotaan sekaantuneen mm.
useita ministeriötason entisiä virkamiehiä. Vastaava ministeri
pyytelee sikäläisen tavan mukaan anteeksi ja suunnittelee
lahjakorttien käytön kieltämistä sekä sääntelyn tiukentamista.
Lähde:
The Korea Times.
2006-11-25
|
|
Pokeriautomaatteja kirkon tiloissa
Ruotsin pelialan vahtikoira Lotteriinspektionen on löytänyt
syksyn aikana kahteen otteeseen laittomia peliautomaatteja
Malmön ortodoksisen seurakunnan tiloista. Aamen.
Lähde:
City.
2006-11-25
|
|
Moneybookers kaupattavana Moneybookers on
myytävänä. Hintapyynnön uskotaan liikkuvan noin 150 miljoonan
euron tienoilla. Yhtiöllä on 2,3 miljoonaa asiakasta, ja sen
ennustetaan tienaavan tänä vuonna neljä miljoonaa euroa.
Moneybookersin omistajana on saksalainen Otto
Besheim, joka omistaa myös maailmanlaajuisen noutotukkuketjun
Metro Cash & Carry. Ostopuolella Netellerin väitetään olevan
innokkaimpana spekulanttina.
Lähde:
Professional Poker.
2006-11-25
|
|
Redbet pyörii tappiolla Kaikki eivät
vuole kultaa pokerilla. Tämän vuoden alussa toimintansa
aloittanut Redbet tuotti kolmannella neljänneksellä tappiota
noin 130 000 euroa, ja vuoden alusta lähtien miinusta on
syntynyt noin 450 000 euroa. Yhtiöllä on 14 000
rekisteröitynyttä pelaajaa.
Lähde:
AV.
2006-11-24
|
|
Macao
ohitti Las Vegas Stripin Las Vegasissa
toimiva konsulttitoimisto Globalanalysis arvioi Macaon
ohittaneen Las Vegas Stripin maailman pelimetropolina, mutta
jäävän vielä toiseksi koko Las Vegasiin verrattuna. Korkeimman
korokkeen valtaaminen on kuitenkin vain ajan kysymys.
Macaon kasinotulot kasvoivat 37 prosenttia
vuositasolla, turismi lisääntyy 20 prosenttia vuodessa,
vierailijat pelaavat yhdeksän kertaa enemmän kuin Las Vegasissa
ja 20 kasinoa on rakenteilla. Yllä kuva yhdestä
kasinoprojektista, jossa itse kasino sijaitsee veden alla.
Lähde:
Expressen.
2006-11-24
|
|
Tappaako kieltolaki pokerin? Bellagion
turnausten johtaja Jack McClelland toivoo nettipokerin suosion
jatkuvan. Mikäli pelaaminen vähenee netissä, Bellagio saattaa
hyötyä siitä aluksi, mutta pitemmällä tähtäyksellä nettipokeri
ja live-pokeri kulkevat käsi kädessä.
Pokerisaitit pystyvät tarjoamaan suuria
turnauksia, joihin on mahdollisuus karsiutua pienellä maksulla
supersatelliittien kautta. Maakasinot eivät kustannussyistä
pysty koskaan järjestämään vastaavantyyppisiä turnauksia. Jos
nettipokerin pelaaminen loppuu täysin, pelaajat löytävät muita
harrastuksia eivätkä pelaa live-pokeriakaan, toteaa McClelland.
Lähde:
The Poker Gazette.
2006-11-24
|
|
Casino Royale täynnä virheitä Kriitikot
ovat katsoneet uuden Bond-filmin suurennuslasin läpi ja
havainneet niin monta virhettä, että elokuva on jo äänestetty 20
pahimman joukkoon.
Pokerikohtauksissa on havaittu kaksi
virhettä. Bond pelaa vastustajan vuorolla ja antaa jakajalle
juomarahaa puolen miljoonan dollarin pelimerkin, joka on
kuitenkin arvoton. Vain voittaja pystyy muuttamaan merkit
käteiseksi salasanansa avulla.
Lähde:
Newindpress.
2006-11-24
|
|
Kerkorian vaihtaa autot kasinoihin
Legendaarinen sijoittaja Kirk Kerkorian on myynyt 14 miljoonaa
General Motorsin osaketta ja vähentänyt ontuvan autotehtaan
omistusosuuttaan 9,9 prosentista 7,4 prosenttiin.
Samana päivänä pörssihai ilmoitti aikovansa
ostaa 15 miljoonaa MGM Miragen osaketta 55 dollarin hintaan.
Kaupan jälkeen Kerkorianin omistusosuus Bellagiossa ja muissa
MGM Miragen kasinoissa nousisi yli 60 prosentin. Kasinoyhtiön
osakkeiden kurssi pomppasi yli 10 prosenttia 54,21 dollariin.
Lähde:
ABC News.
2006-11-23
|
|
Boyd Gaming aliarvostettu Texas Pacific
Groupin ja Apollo Managementin tehtyä viime kuussa
ostotarjouksen Harrah'sista, sijoittajat uskovat Boyd Gamingin
olevan seuraava ostokohde. Yhtiön pienet kasinot eivät kiinnosta
sijoittajia niinkään kuin sen isot tontit Las Vegasin
keskustassa. Osakkeen kurssi on pyörinyt 33 ja 54 dollarin
välillä. Eräät analyytikot uskovat osakkeen olevan 70 dollarin
arvoinen.
Lähde:
Reuters.
2006-11-23
|
|
Tribeca
veti jalat alta Doylesroomilta Doylesroom
ja Doyle Brunson Network ovat jahdanneet aktiivisesti muista
kasinoista ulos heitettyjä amerikkalaisia pelaajia. Nyt
kuitenkin verkon ohjelmiston toimittaja Tribeca Tables
ilmoittaa, ettei se hyväksy jatkossa minkäänlaista toimintaa
USA:ssa ja ohjelmiston käyttäjät joutuvat hakeutumaan uudelle
alustalle.
Tribeca lupaa avustaa muutossa ja myöntää
aikaa puoli vuotta. Alankomaiden Antilleilla sijaitseva
Doylesroom ei halua kommentoida syntynyttä tilannetta.
Lähde:
CCT.
2006-11-23
|
|
Espanja vetää peliyhtiöitä
Konsulttitoimisto MECN:in tekemän selvityksen mukaan Espanja on
Euroopan kuumin kolkka pelialalla, koska monet sen autonomisista
alueista harkitsevat lainsäädännön liberalisointia ja kilpailun
vapauttamista. Rahapelien liikevaihdon uskotaan kasvavan
39 miljardiin euroon vuoteen 2010 mennessä.
Lähde: MECN.
2006-11-23
|
|
Hong Kong hylkäsi kasinosuunnitelmat
Hong Kong "ei aio edes harkita" kasinon rakentamista alueelleen.
Hallinto on huolestunut uhkapeleistä juontuvista ongelmista eikä
aio rohkaista pelitoimintaa.
Yllä mainittu kommentti tuli vastauksena Liberaalisen
puolueen esitykselle, jonka mukaan hallinnon olisi tutkittava
kasinon perustamista työllisyyden lisäämiseksi sekä verotulojen
saamiseksi arvonlisäveron korottamisen sijasta.
Lähde:
CCT.
2006-11-23
|
|
Venäjän
VR häätää peliautomaatit
Venäjän rautatielaitos yrittää parantaa mainettaan häätämällä
yksikätiset rosvot asemiltaan. Laitos uskoo pystyvänsä
vuokraamaan vapautuvat tilat samalla vuokralla muille
yrittäjille.
Lähde:
Russia Newswire.
2006-11-23
|
|
Sosiaalisia peliautomaatteja
Peliautomaattien valmistajat suunnittelevat "sosiaalisia"
automaatteja lisätäkseen pelien suosiota. Tarkoituksena on
kytkeä useita peliautomaatteja yhteen sekä antaa pelaajien
voittaa ja kokea voiton huuma yhdessä.
Lähde:
CCT.
2006-11-23
|
|
Bond
ei loista pokeripöydässä EPT:in Lontoon
turnauksen voittaja ja The Guardian-lehden kolumnisti Victoria
Coren pitää Casino Royalea parempana kuin Rounders ja paljon
parempana kuin Maverick. The Cincinnati Kidiä ei hänen
mielestään kuitenkaan voita mikään.
Bond ei loista pokerin pelaajana. Hänen ei
tarvitse tehdä montaakaan vaikeaa päätöstä, vaan kädet pelaavat
itse itsensä. Yhdessä tilanteessa salainen agentti maksaa,
vaikka hän kaikesta päätellen häviääkin potin. Kun Bond
esitellään tiedustelupalvelun parhaana pelaajana, tulee
Victorilla mieleen ottaa pesti ja päästä samaan pöytään.
Lähde:
Guardian.
2006-11-22
|
|
Kallista
räsypokkaa Fernando Boteron maalaus
räsypokanpelaajista myytiin Christien huutokaupassa. Hinta ehti
nousta 1,7 miljoonaan dollariin ennen kuin vasara kopahti
pöytään.
Taiteen tuntijoiden mukaan Boteron maalaukset
ovat suosittuja, vaikka ne eivät esitäkään nykyisiä
kauneusihanteita.
Lähde:
LaunchPoker.
2006-11-22
|
|
Pokeri ja urheilu eivät sovi aina yhteen
Öinen pokeripeli kuohuttaa Ruotsin koripallomaailmaa. Kun
runkosarjan kaksi parasta joukkuetta Planja ja Dragons
kohtasivat kauden tärkeimmässä ottelussa Planjan kapteeni Håkan
Larsson latasi pattereitaan aamukolmeen Sundsvallin kasinossa.
Planja hävisi ottelun 86-83. Kapteeni teki kolme pistettä.
Lähde:
NSD.
2006-11-22
|
|
Raymerin
ryöstäjä vapaana Greg Raymerin ryöstöä
kumppaninsa kanssa yrittänyt Deen Cassim on kunnostautunut kiven
sisässä ja päässyt vapaalle jalalle. Cassim sai 3-12 vuoden
pituisen vankilatuomion, joka on nyt muutettu ehdonalaiseksi.
Cassim vasikoi erään vankikumppanin
ehdottaneen hänelle yhden sekä mahdollisesti kahden muunkin
eräässä murhajutussa todistajana olevan henkilön toimittamista
turpeen alle. Poliisi viritti ansan, ja kumppani meni tarjoamaan
poliisille käsirahaa todistajien likvidoinnista.
Lähde:
KVBC.
2006-11-22
|
|
Norjalaisten rahankeräys tuottaa tulosta
Norjan pokerinpelaajat keräävät palkkiosummaa kahden
pokeriklubin ryöstäjien kiinni saamiseksi. Tällä hetkellä keräys
on tuottanut jo noin 15 000 euroa ja lisää on tulossa.
Kristian Ulriksen on luvannut lahjoittaa EPT:in Monte
Carlon finaalin osallistumismaksun. Syyskuussa Barcelonan EPT:in
turnauksessa 691 000 euroa voittanut Björn-Erik Glenne on jo
ehtinyt kartuttaa palkkiota kahdella tuhatlappusella.
Lähde:
Östlandets Blad.
2006-11-22
|
|
Pokerroom ja HoldemPoker sulautuvat
Bwinin omistamat pokerihuoneet PokerRoom ja HoldemPoker
fuusioituvat. HoldemPokerin pelaajat siirtyvät PokerRoomiin ja
HoldemPoker lopettaa toimintansa. Bwin omistaa myös EuroPokerin,
joka jatkaa toistaiseksi omana brändinään.
Lähde: Lehdistötiedote.
2006-11-22
|
|
Freerolli Pokeri.infon lukijoille
Ladbrokes
järjestää tänään tiistaina 21. marraskuuta klo 20.00 freerollin
Pokeri.infon lukijoille. Potissa on 500 dollaria sekä 20 paikkaa
Pokeriakatemian turnauksiin.
Freerollin
kolme parasta selviytyy Pokeriakatemian viikkofinaaliin,
seuraavat 7 pelaajaa päivittäiseen finaaliin ja 11.-20. tilalle
tulleet saavat paikan joka päivä pelattavaan satelliittiin.
Turnauksissa on mahdollisuus edetä Tallinnassa 3. helmikuuta
pelattavaan live-finaaliin.
Kaikki
turnaukset pyörivät ilta-aikaan. Ladbrokes ottaa yhteyttä
voittajiin ja sopii pelipäivästä. Salasana on "sauna".
Rekisteröinti on alkanut.
Tervetuloa!
2006-11-21
|
|
"Rocky"
sijoittaa kasinoon Pennsylvania Gaming
Control Board jakaa kaksi kasinolisenssiä Philadelphiaan.
Kilpailemassa on viisi yrittäjää, jotka ovat värvänneet
sijoittajiksi julkisuuden henkilöitä. Osakkaina ovat mm.
Sylvester "Rocky" Stallone, Bruce Willis ja Quincy Jones.
Yrittäjät toivovat julkimoiden vetävän pelaajia kasinoon ja
tuovan verotuloja Pennsylvaniaan.
Lähde:
Eastday.
2006-11-21
|
|
Dallasin poliisi iski kolmeen pokeriklubiin
Dallasin poliisi iski viime viikonlopun aikana kolmeen
pokerikerhoon, pidätti 20 operaattoria ja jakajaa sekä
takavarikoi 43 000 dollaria 79 pelaajalta.
Uutisten mukaan kolmeen klubiin
samanaikaisesti tehty ratsia on osoitus siitä, kuinka vakavasti
virkavalta suhtautuu laittomiin pokeripeleihin.
Lähde:
CBS11tv.
2006-11-21
|
|
Svenska
Spel valitsi Nordenstamin Ruotsin johtava
pokerihuone, valtion Svenska Spel on valinnut uuden
"suurlähettilään". Entinen PR-mies, värikäs suupaltti Ken
Lennaárd sai väistyä epäselvyyksien johdosta, ja tilalle tuli
27-vuotias yksinhuoltajaäiti Cecilia Nordenstam Göteborgista.
Ennen Martins Pokerin tallissa pelannut
Nordenstam on yksi Ruotsin menestyksekkäimpiä naispelaajia,
jonka meriittilistalla on useita rahasijoja kansainvälisissä
turnauksissa. Uudessä toimessaan Nordenstam vastaa pelaajien
tekemiin kysymyksiin sekä kirjoittaa kronikoita pelaamisen
ohella.
Lähde:
Aftonbladet.
2006-11-21
|
|
Ladbrokes
vastasi Lankilalle
Ladbrokes Nordenin toimitusjohtajan
Douglas Roosin mukaan
ammattiyhdistys Suoran
puheenjohtajan Tarja Lankilan
väittämä, jonka mukaan vain valtion
monopoli pystyy kantamaan
sosiaalista vastuuta rahapeleistä,
on kuin "lyönti kasvoille".
Ladbrokes
ilmoittaa sillä olevan 120 vuoden
kokemus Iso-Britannista, jossa se on
harjoittanut säänneltyä toimintaa.
Yhtiö uskoo pystyvänsä täyttämään
Suomen valtion asettamat vaatimukset
yhtä hyvin kuin Veikkaus, RAY tai
Fintoto.
"Ladbrokes haluaa
maksaa veroja Suomeen. Uskomme, että
valtion, veronmaksajien, pelaajien
ja peliyhtiöidenkin kannalta paras
ratkaisu olisi se, että
peliyhtiöiden sallittaisiin anoa
pelilupia Suomen markkinoille, että
valtio seuraisi ja valvoisi
myönnettyjä lupia tiukasti ja että
peliyhtiöille määrättäisiin
valmistevero, joka takaisi
suomalaisen urheilun tukemisen myös
jatkossa", esittää brittiyhtiö
vastineessaan.
Lähde: Lehdistötiedote.
2006-11-20
|
|
24hPoker ja Boss Media
yhteistyöhön
24hPoker aloittaa yhteistyön Boss
Median kanssa ja tarjoaa
asiakkailleen mahdollisuuden pelata
sekä B2B:n että Boss Median
verkoissa samalta tililtä. Uusi
palvelu lanseerataan tammikuun
alussa. Testiperiodin jälkeen myös
muilla 24hNetworkin saiteilla on
mahdollisuus tarjota sama toiminto.
24hPoker ja Boss
Media harkitsevat yhteistyötä myös
muiden pelituotteiden osalta.
Lähde:
BolagsFakta.
2006-11-20
|
|
Yhteistyö
uusi trendi
24hPokerin toimitusjohtaja Per
Hildebrand ennustaa verkkojen
välisen yhteistyön olevan uusi
toimintalinja kasinomaailmassa.
Pelaajat eivät ole samalle saitille
kovinkaan uskollisia. Lisäksi USA:n
kieltolaki lisää paineita Euroopassa
ja kilpailu kovenee entisestään. On
pakko tarjota uusia vaihtoehtoja.
Hildebrand sanoo
Suomen, Puolan ja Italian
markkinoiden kasvavan nopeimmin.
Kreikka ja Espanja alkavat päästä
vauhtiin. Myös Venäjä kiinnostaa
24hPokeria edelleenkin, vaikka maa
uuden lakiesityksen mukaan rajaakin
uhkapelit vain neljälle alueelle.
Hildebrandin mukaan esitys ei tässä
vaiheessa koske nettipelejä.
Lähde:
AV.
2006-11-20
|
|
Pokeriryöstäjistä palkkio
Norjassa Viime
viikonloppuna sattui jo toinen
pokerinpelaajien ryöstö Norjassa
lyhyen ajan sisällä. Tällä kertaa
rosvot tunkeutuivat oslolaiseen
All-in pokeriklubiin. Illan turnaus
oli kuitenkin pelattu loppuun, ja
käynnissä oli vain pikkurahan
käteispelejä. Pettymyksen puuskassa
rikolliset alkoivat pahoinpidellä
paikalla olleita. Erään läsnäolijan
mukaan tilanne oli "melko
dramaattinen".
Pokerinpelaajat
ovat panneet alulle keräyksen
vihjeiden palkitsemiseksi. Kummankin
ryöstön takana päätellään olevan
samat tekijät.
Lähde:
Pokernytt.
2006-11-20
|
|
Pokerivoitoilla
riisiä Vietnamiin
Lähes kolme miljoonaa dollaria
urallaan voittanut John Phan
lahjoittaa 20 prosenttia voitoistaan
hyviin tarkoituksiin. Phan matkustaa
4-5 kertaa vuodessa Vietnamiin, ja
jakaa riisiä 5-10 tonnia matkaa
kohti.
Vietnamissa
syntynyt Phan muutti perheensä
mukana USA:an seitsemän vuoden
ikäisenä ja eli ensimmäiset vuodet
sosiaaliavun turvin. "Tiedän miltä
tuntuu olla köyhä. Nykyään tunnen
itseni tyytyväiseksi, kun teen
jonkun muun onnelliseksi", sanoo
yksi maailman parhaista pelaajista.
Lähde: Electric News.
2006-11-20
|
|
Pokerivoitot eivät kelvanneet selitykseksi
verokarhulle Ruotsin
verottaja ihmetteli, miten eräs
verovelvollinen pystyi elämään
kolmen kuukauden ansioilla vuodessa.
Karhu vaati pankeilta tilitiedot ja
havaitsi rahaa liikkuneen
huomattavasti enemmän.
Verovelvollinen selitti pelanneensa
pokeria kasinoissa ja klubeissa
ympäri maata. Kuitteja ei tietenkään
löytynyt. Verottaja mätkäytti ja
syytekin on tulossa.
Lähde:
BLT.
2006-11-20
|
|
Pokeriryöstö Amerikassa
Pokerinpelaajien ryöstöt yleistyvät.
Tällä kertaa vähintään neljä henkeä
käsittänyt aseistautunut kopla
ryösti New Yorkin esikaupungissa 80
amatööripelaajan rahat. Saalis nousi
noin 50 000 dollariin.
"Rosvot käskivät
jokaisen nostaa kätensä ylös ja me
nostimme", kertoo eräs pelaajista.
"Kukaan ei liikahtanut. Kukaan ei
halunnut tulla ammutuksi", todisti
toinen paikalla ollut.
Lähde:
New York Post.
2006-11-19
|
|
Pelimessut
pidetty Las
Vegasissa pidetty Global Gaming Expo oli tänäkin vuonna
suurmenestys. Messut vetivät 750 pelituotteiden esittelijää.
Vain nettikasinot puuttuivat. Vetonaulana
toimi PokerTekin elektroninen pokeripöytä, jota vierailijat
saivat testata. Pöytä näyttää lähtökäden kortit, kun pelaaja
suojaa niitä kuten normaaleissa live-peleissä. Kun pelaajaa
vetää kouransa pois, kortit häviävät näytöltä. Pöytä näyttää
myös käsihistoriat.
Lähde:
CardPlayer.
2006-11-19
|
|
Full Tilt ohitti PartyPokerin
Full Tilt
on nettikasinoiden uusi kakkonen käteispelien pelaajamäärän
mukaan mitattuna. Full Tilt hyväksyy amerikkalaiset pelaajat, ja
sen pelaajamäärä on yli kaksinkertaistunut sen jälkeen kun USA:n
kieltolaki tuli hyväksytyksi. PartyPoker, joka on sulkenut ulos
amerikkalaiset, on menettänyt noin puolet pelaajakunnastaan.
PokerStars on ylhäisessä yksinäisyydessään.
Sillä on kaksinkertainen määrä käteispelaajia seuraaviin
verrattuna. Myös PokerStars on hyötynyt kieltolaista ja
kasvattanut pelaajakuntaansa kuukauden sisällä noin
30 prosenttia.
Lähde: PokerSiteScout.
2006-11-19
|
|
Pokeri lailliseksi Englannin pubeissa
Englannin hallitus harkitsee rahasta pelattavan pokerin
laillistamista maan pubeissa ensi syksystä lähtien. Tavoitteena
on korostaa pelin sosiaalista aspektia ja rajoittaa pelaajien
tappiot noin 10 puntaan illassa.
Tällä hetkellä pubeissa pelataan pokeria
pisteistä. Pelit liikkuvat lain rajamailla.
Lähde:
The Poker Gazette.
2006-11-19
|
|
Uusi taistelu Pohjolan herruudesta
Paradise Poker järjestää ensi
toukokuussa Bahamasaarilla kolmannen Slaget om
Norden-turnauksen. Potissa on lähes 200 000 euroa, josta kaksi
kolmannesta siirtyy voittajan lakkariin.
Turnaukseen pääsee vain päivittäisistä
freerolleista, jotka alkavat klo 21.00 ja 24.00.
Karsintaturnausten 50 parasta selviää sunnuntaina klo 13.00
pelattavaan viikkofinaaliin, jonka voittaja matkaa Bahamasaarten
live-turnaukseen.
2006-11-19
|
|
Vihriälä ei hyväksy nettipokeria
RAY:n hallituksen puheenjohtajan, kansanedustaja Jukka Vihriälän
(kesk.) mukaan olisi erittäin lyhytnäköistä lähteä kilpailemaan
nettimarkkinoille ja luopua yksinoikeuteen perustuvan
pelitoiminnan johdonmukaisesta toteuttamisesta.
Vihriälän mukaan nettipokerin järjestäjien
kesken vallitsee niin kova kilpailu, että järjestäjä saa siitä
vain joko erittäin laihan siivun tai joutuu rahoittamaan koko
toiminnan mainoksia myymällä. Pelaajien välillä suuremmatkin
summat vaihtavat omistajaa, mutta operaattorin osuudeksi jää
korkeintaan parisen prosenttia, tietää Vihriälä.
Vihriälän mukaan nettipokeri on aiheuttanut
maailmalla merkittäviä sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia.
Jos RAY päättää käyttää nettiä jollain uudella tavalla, se on
tehtävä vastuuta tuntien, toteaa puheenjohtaja.
Lähde:
Verkkouutiset.
2006-11-18
|
|
USA:n kieltolaki ei pure uhkapeleihin
Amerikkalaisten mielenkiinto uhkapelejä kohtaan ei tyrehtynyt,
vaikka presidentti Bush allekirjoittikin rahansiirrot
pelisaiteille kieltävän lain. Pikemminkin päinvastoin. ScanSafen
julkistaman raportin mukaan amerikkalaisten vierailut rahapelejä
tarjoavilla saiteilla lisääntyivät 40 prosenttia lokakuussa.
Lähde:
CCT.
2006-11-18
|
|
Tänään kotona MTV3 näyttää klo 18.00
Pokerimestarin toisen välierän.
Subtv lähettää klo 23.00 Bay 101-kasinolla pelatun WPT:in
turnauksen. Mukana on mm. Gus Hansen.
2006-11-18
|
|
Bwin Games saa uusia kumppaneita Bwin
Games eli entinen Ongamen verkko on saanut kuusi uutta "skiniä",
joista Interwetten ja Canbet ovat tunnetuimmat. Verkossa on
tämän jälkeen 25 operaattoria.
Lähde:
egrmagazine.
2006-11-18
|
|
Bondin pokeripeli vetää katsojia Uusi
Bond-filmi Casino Royale teki ensimmäisen päivän
katsojaennätyksen Englannissa ja myi 54 prosenttia paremmin kuin
entinen suurmenestys Die Another Day. Elokuva sisältää pienen
pätkän pokeriakin.
Lähde:
Eitb.
2006-11-18
|
|
Pokerikameralle uusi käyttötarkoitus
Ruotsalaisen solariumin jalkopäästä löytyi nettikamera. Poliisi
epäilee kameran näyttäneen rusketuksen ottoa suorana lähetyksenä
netissä.
Lähde:
Expressen.
2006-11-18
|
|
Iltapäivälehdet paljastivat pokeriturnauksen tulokset etukäteen
Ruotsalaiset iltapäivälehdet Expressen ja Aftonbladet paljastivat naapurimaan
nelosella näytettävän Pokerimiljoonan tulokset ennen kuin koko
finaali oli lähetetty.
Unibetin sponsoroima ohjelma vastaa Suomen
Pokerimestaria. Finaali oli jaettu kahteen osaan, joista
ensimmäinen lähetettiin eilen ja toinen näkyy ensi torstaina.
Ohjelman huipentuma latistui kuitenkin oleellisesti tulosten
päästyä haastatteluja myöten julkisuuteen ennen koko ohjelman
lähettämistä.
"Päin helvettiä", kommentoi ohjelman tuottaja
Arthur Ringart, kunnes selvisi, että TV4 oli jakanut finaalin
kahteen osaan tiedottamatta muutoksesta lehdistölle. "Tieto ei
mennyt perille, mutta siitä ei voi hirttää ketään", puolusteli
Ringart.
Lähde:
PokerMagazine.
2006-11-17
|
|
Hansenilta
meni päänahka Asian Poker Tourin
pääturnauksessa tanskalaisille oli luvattu noin 5000 euroa Gus
Hansenin päänahasta. Tilaisuus ilmaantui jo
ensimmäisen päivän aikana.
Hansenin merkkipino oli kutistunut
mitättömäksi, ja samassa pöydässä pelannut maanmies Thomas Olsen
korjasi bonuksen maksamalla "omista korteistaan riippumatta"
Hansenin all-inin. Olsenilla oli K-8, Hansenilla A-9, pöytään
tuli sekä K että 8 ja bonus matkasi Olsenin kotimaahan
Thaimaahan.
Lähde:
Ekstra Bladet.
2006-11-17
|
|
Stardustin irtaimisto vasaran alle
Stardust, joka oli yksi Las Vegasin vanhoista legendaarisista
kasinoista, lopetti toimintansa viime kuun lopussa 48 vuoden
jälkeen. Tänä viikonloppuna kasinon irtaimisto menee vasaran
alle. Myytävänä on 11 394 artikkelia viiden päivän mittaisessa
huutokaupassa.
Lähde:
CardPlayer.
2006-11-17
|
|
Bwin laittaa jarrut päälle Bwin luopuu
aggressiivisesta kasvustrategiastaan ja suosii tulevaisuudessa
kassavirran kasvattamista. Koko yhtiössä on pantu alulle
rationalisointiohjelma tehokkuuden lisäämiseksi. Tavoitteena on
mm. leikata markkinointikuluista puolet pois.
Bwinin pokeritulot nousivat tämän vuoden
kolmen kvartaalin aikana 92,6 miljoonaan euroon. Viime vuonna
pokeri tuotti mitättömät 5,9 miljoonaa. Rivakka kasvu johtuu
Ongamen ostosta.
Vastapainoksi Bwin joutuu kuitenkin tekemään
kertaluontoisen 534 miljoonan euron poiston Ongamen hankinnan
johdosta. "Tämän päivän valossa voidaan sanoa ajoituksen olleen
huonon", sanoo Bwinin toinen toimitusjohtaja Norbert
Teufelberger kaupasta.
Lähde:
PRNewswire.
2006-11-17
|
|
Ladbrokesin osakkeet liian hintavia The
Motley Fool uskoo Ladbrokesin menestyvän hyvin jatkossakin,
mutta ei silti suosittele pokerivoittojen sijoittamista
brittifirman osakkeisiin. P/E-luku on 15,9 eikä osake näytä
halvalta. Kilpailu kiristyy koko ajan netissä, uusien pelaajien
hankkiminen kallistuu ja voittomarginaali kutistuu, ennustavat
talonpoikaisjärkeä suosivat sijoitusneuvojat.
Lähde:
The Mothey Fool.
2006-11-17
|
|
Myyntisuositus Unibetin osakkeille
Ruotsalainen talouslehti Veckans Affärer suosittelee sijoittajia
myymään Unibetin osakkeet. Lehden mukaan luvut puhuvat selvää
kieltä. Vain yksi seitsemästä Unibetiin joskus kirjautuneesta
pelaajasta oli aktiivinen vuoden kolmannella neljänneksellä.
Samalla markkinointikustannukset ovat kolminkertaistuneet.
Pokeripuolella tuotto on vähentynyt kahden peräkkäisen
kvartaalin aikana, vaikka markkinointia onkin lisätty. Näillä
edellytyksillä ei lehden mukaan voi suositella Unibetin
omistamista, kun P/E-luku liikkuu 17 paikkeilla tämän vuoden
voiton mukaan laskettuna.
Lähde:
VA.
2006-11-16
|
|
B2B:n pelaajamäärä kasvaa nopeasti
24hPokerin julkistaman raportin mukaan sen verkkoon
rekisteröityneiden asiakkaiden määrä kasvoi kolmannella
neljänneksellä 30 prosenttia 409 000 pelaajaan siitä huolimatta,
että Unibet lopetti yhteistyön. Sen sijaan aktiivisten pelaajien
määrä laski neljä prosenttia.
24hPoker tuotti kolmannella neljänneksellä
noin 0,8 miljoonan euron tappion. Viime vuonna yhtiön tulos oli
yhtä paljon plussan puolella.
Lähde:
VA.
2006-11-16
|
|
Pokerinpelaaja pyöritti laitonta vedonlyöntiä
Pokerinpelaajana tunnettu James Giordano pyöritti New Yorkissa
miljardien dollarien liikevaihdolla toiminutta laitonta
urheiluvedonlyöntiä. Poliisi on pidättänyt 27 henkilöä ja
takavarikoinut mm. neljä Manhattanilla sijaitsevaa asuntoa,
miljoonia käteistä, Bellagion pelimerkkejä, taidetta, koruja ym.
omaisuutta 500 miljoonan dollarin arvosta.
Lähde:
Reuters.
2006-11-16
|
|
Venäjä
hyväksyi uuden uhkapelilain Venäjän
parlamentin alahuone on hyväksynyt äänin 440 - 0 presidentti
Putinin esittämän rahapelejä sääntelevän lain.
Uusien pykälien mukaan uhkapelit sallitaan
vain tietyillä vyöhykkeillä tiettyjen mm. vakavaraisuuden
suhteen asetettujen vaatimusten täyttävien venäläisten yritysten
toimesta. Ne kasinot, jotka eivät noudata uusia säädöksiä,
joutuvat lopettamaan toimintansa ensi vuoden puoleen väliin
mennessä.
Lähde:
Rian.
2006-11-16
|
|
Tanska tuomitsi pelimonopolin eduksi
Kööpenhaminan tuomioistuin, Östre Landsret, on käsitellyt
Ladbrokesin tekemän valituksen sen jättämän pelilupa-anomuksen
hylkäämisestä. Tuomion mukaan Tanskan pelimonopoli noudattaa
EY-tuomioistuimen periaatteita.
EY-tuomioistuimen mukaan pelimonopoli on
laillinen vain silloin, jos jäsenvaltiot pystyvät todistamaan,
etteivät yksityiset kilpailijat kykene noudattamaan monopolille
asetettuja sosiaalisia vaatimuksia. Tanskan tuomioistuin ei
ottanut kantaa tähän seikkaan, vaikka Ladbrokes on usean vuoden
ajan ilmaissut halukkuutensa täyttää samat sosiaaliset ehdot
kuin Danske Spil.
Ladbrokes Nordenin toimitusjohtaja Douglas
Roos pitää tuomioistuimen päätöstä merkillisenä. "Olen erittäin
yllättynyt siitä, että tuomioistuin ei ole halukas tutkimaan
pystymmekö täyttämään ne sosiaaliset vaatimukset, jotka
asetetaan tanskalaiselle pelimonopolille", toteaa Roos.
Lähde: Lehdistötiedote.
2006-11-16
|
|
Pokeria ruotsalaisella å:lla Naapurit
ovat ruotsintaneet pokeriterminsä ja alkavat pelata "puukkerin"
sijasta "pååkkeria" ruotsalaisella å:lla.
Valtion pokerihuoneen julistamaan kilpailuun
saapui 15 000 ehdotusta, joista seitsemän henkilön
pokerihenkinen ja kielitaitoinen tuomaristo valikoi parhaat.
Monet uusista termeistä ovat hyvin sattuvia ruotsin kielessä
esiintyviä sutkauksia, joita on vaikea kääntää. Alla muutama
avuton yritys.
All-in = Pohjanmaan kautta
Ässäpari = Aku Ankka
Bubble = Potan reuna, mikä ruotsiksi merkitsee myös potin
kanttia.
Chipleader = Kukko tunkiolla
Kuningasvärisuora = Valtionpankki
Seven Eleven (7-J) = Lähikauppa
Dolly Parton (9-5) = Työmiehen käsi
UTG = Sähkötuoli
Underdog = Mäyrä
Lähde:
Aftonbladet.
2006-11-15
|
|
Titanin freerollissa miljoona potissa
Titan Pokerin
miljoonan taalan freerolli täyttyy pikku hiljaa. Turnaukseen
mahtuu mukaan 20 pelaajaa. Jäljellä on vielä 13 paikkaa.
Freerollin osallistumisvaatimuksena on
selviytyä finaalipöytään kolmessa perättäisessä maksullisessa
karsintaturnauksessa. Sisäänostot vaihtelevat 5 ja 100 dollarin
väliltä.
2006-11-15
|
|
Betsson vie pelimonopolin hallinto-oikeuteen
Betsson argumentoi eilen kahden tunnin ajan Ruotsin
hallinto-oikeudessa väittäen pelimonopolin olevan
EU-lainsäädännön vastainen. Betsson sai puhua rauhassa
puolestaan. Vastapuoli ei ollut läsnä.
Hallinto-oikeus käsitteli saman asian jo
kaksi vuotta sitten, ja tuomitsi monopolin olevan oikeutettu.
Betsson vaatii kuitenkin uutta käsittelyä, koska kahden vuoden
aikana on ehtinyt virrata paljon vettä byrokratian myllyissä. EU
on ottanut asian esille, ja vaatii pelimonopolia tukevilta
mailta selvitystä monopolin oikeutuksesta. Myös Ruotsin
hallituksen teettämä selvitys epäröi monopolin laillisuutta.
Lähde:
SR.
2006-11-15
|
|
Redbet peruu tarjouksensa Redbet
Holding tarjoutui kuukausi takaperin ostamaan EB Nordicin ja
rahoittamaan kaupan uusemissiolla. Nyt yhtiön hallitus on
pyörtänyt sanansa ja perunut tarjouksensa.
Redbetin mielestä EB Nordicin esittämät
tiedot yhtiön taloudellisesta tilasta eivät vastaa todellisuutta
ja koko tarjoukselta on pudonnut pohja pois.
Lähde:
PA.
2006-11-15
|
|
888 Plc kasvaa Amerikan ulkopuolella
Pacific Pokerin omistava 888 Plc on julkaissut kolmannen
kvartaalin tuloksensa. Amerikan ulkopuolisen toiminnan tulot
kasvoivat edellisestä neljänneksestä 20 prosenttia ja
pelaajamäärä lisääntyi 5 prosenttia. Yhtiöllä on lähes 180 000
aktiivista asiakasta Amerikan ulkopuolella
Lähde:
Reuters.
2006-11-14
|
|
Uudet tuliaiset Ladbrokesilla
Ladbrokes
panostaa uusiin helposti kotiutettaviin tuliaisbonuksiin. Bonus
on 25 prosenttia ensimmäisestä talletuksesta ja tarjolla on
viisi vaihtoehtoa 20 ja 2000 dollarin talletusten väliltä.
Vaatimuksena on 5-10 reikatun käden pelaaminen yhtä
bonusdollaria kohti.
2006-11-14
|
|
Betsson ilmoittaa kilpailun kiristyneen
Betsson Onlinen liikevaihto lisääntyi vuoden kolmannella
neljänneksellä 55 prosenttia noin 8 miljoonaan euroon, mutta
liikevoitto pysyi entisissä lukemissa hieman alle
0,8 miljoonassa eurossa. Asiakkaiden määrä kasvoi 17 prosenttia
404 000 rekisteröityneeseen pelaajaan ja 4 prosenttia 51 000
aktiiviseen pelaajaan.
Pokeripuolella rekisteröityneiden asiakkaiden
määrä lisääntyi 16 prosenttia 280 000 pelaajaan, mutta
aktiivisten henkilöiden määrä väheni 4 prosentilla 28 800
pokerinpelaajaan. Betsson ilmoittaakin kilpailun kiristyneen
pokerissa joillakin yhtiön avainmarkkinoilla.
Lähde:
DI.
2006-11-14
|
|
PokerStarsilla uusia freerolleja PokerStars
on lisännyt freerollien tarjontaansa ja pyörittää nyt ilmaisen
satelliitin joka toinen tunti. 24-27 parasta selviää
viikottaiseen finaaliin, jossa on 1000 dollaria potissa.
Ohjelmassa on Hold'emin lisäksi myös Omahaa ja Studia eri
muodoissa.
2006-11-14
|
|
Poker Million Diggarilla Diggari
lähettää tänään klo 21.00 viime vuoden Poker Millionin neljännen
osan. Jatkoa seuraa lauantaina samaan aikaan.
2006-11-14
|
|
Moneybookersin tili tyhjennettiin
Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen entinen maalivahti Tommy
Söderström kertoo hänen Moneybookersin tilinsä tyhjentyneen 3-4
tunnin sisällä. Tilillä olleet noin 7000 euroa on siirretty
moneen osoitteeseen, mm. hihi@yahoo.comiin.
Söderström valittaa
Moneybookersin haluttomuutta auttaa asiassa ja varoittaa muita.
"Tuttavapiirissäni on useita, joilla on ollut sama epäonni ja
jotka ovat menettäneet suuret rahat siinä yhtiössä."
Syytös herättää tietysti heti kysymyksen,
miksi Söderström ei varoittanut itseään ensimmäiseksi.
Lähde:
Aftonbladet.
2006-11-13
|
|
Rosvot veivät koko potin Norjalainen
Kolbotnin pokeriklubi järjesti viime lauantaina normaalia
isomman turnauksen. Osallistumismaksulla oli hintaa tavallisten
kahden satalappusen sijasta pari tuhatta kruunua. Tulijoita oli
ryöstäjiä myöten.
Naamioituneet ja aseistautuneet rosvot
hyökkäsivät tilaisuuteen juuri kun finaali oli käynnistynyt. Yli
10 000 euron palkintorahat ja pelaajien yksityisomaisuus siirtyi
sievosti rosvojen haltuun. Lähtiessään vieraat uhkasivat tehdä
rikosilmoituksen laittomasta pokeripelistä, mikäli pelaajat
menisivät poliisin puheille.
Poliisi ilmoittaa kuulleensa asiasta, mutta
ei ole saanut vielä ilmoitusta kummaltakaan osapuolelta.
Lähde:
Pokernytt.
2006-11-13
|
|
Kuninkaallista
pokeria 888.comin tiedetään ehdottaneen
Englannin kuninkaalliselle perheelle lyhyttä pokeripeliä
hyväntekeväisyyteen. Siniveristen on määrä pelata keskenään yksi
jako Hold'emia.
Kasino lupaa pistää pottiin miljoona puntaa,
joka menee kokonaisuudessaan hyviin tarkoituksiin. Palatsista ei
ole vastattu tarjoukseen.
Lähde:
Egrmagazine.
2006-11-13
|
|
Foxwoodsin WPT Championship Foxwoodsin
World Poker Finalsin ensimmäinen päivä on pelattu. Turnauksessa
aloitti 609 pelaajaa, jäljellä on 168 ja 60 pääsee palkinnoille.
Potissa on 5,7 miljoonaa dollaria, josta voittajalle lohkeaa
1,7 miljoonaa. Ensimmäisen päivän jälkeen kärjessä on Daryn
Firicano USA:sta.
Lähde:
PokerPages.
2006-11-13
|
|
Playtech osti Tribecan Playtech on
ostanut Tribeca Tables Europen. Kauppahinta on 75-139 miljoonaa
dollaria riippuen Tribecan tekemästä tuloksesta seuraavien
12 kuukauden aikana.
Playtech saa kaupan mukana Tribecan verkon
eurooppalaiset kasinot, kuten VC Pokerin, Paddy Power Pokerin,
Expektin ja Parbetin.
Lähde:
Reuters.
2006-11-13
|
|
Kasino suljettiin rangaistukseksi
Uudessa Seelannissa sijaitseva Dunedin Casino menetti
pelilisenssinsä kahden päivän ajaksi, koska se ei havainnut erään
naispelaajan peliriippuvuutta ja tarjonnut hänelle lain vaatimaa
apua.
Nainen vieraili kasinossa keskimäärin joka
toinen ilta yli kahden vuoden ajan. Sinä aikana meni omaisuus
talosta ja perinnöstä lähtien sekä työnantajilta varastettuja
varoja, yhteensä 6,6 miljoonan dollarin edestä.
Kasinon lakimiehen mukaan kyseessä ei ollut
ongelmapelaaja. Nainen yritti vain voittaa takaisin häviämiään
rahoja.
Problem Gambling Foundationin toimitusjohtaja
John Stansfield pitää tuomiota oikean suuntaisena, mutta liian
lievänä. Kahden päivän pituinen sulkemisaika ei tule maksamaan
kasinolle läheskään sitä, mitä se tienasi rikkomuksellaan.
Lähde: TVNZ.
2006-11-13
|
|
Crown
avaa kasinon Macaossa Australialainen
Crown Casino avaa ensi vuoden puolessa välissä uuden kasinon
Macaossa. Crown Macao käsittää 200 pelipöytää ja 1000
peliautomaattia sekä 227 luksusluokan hotellihuonetta. Kasino
aikoo palkata 3500 työntekijää.
Puolen miljoonan asukkaan Macao on ainut
paikka Kiinassa, jossa uhkapelit ovat laillisia. Sen 21 kasinoa
maksavat 70 prosenttia erityishallintoalueen keräämistä
veroista.
Lähde:
Cgnews.
2006-11-13
|
|
Full Tiltin FTOPS jakaa taatun miljoonan
Full Tiltin
FTOPS-turnausten sarja alkoi viime lauantaina. Ensi viikon
maanantaiaamuna pelattavassa pääturnauksessa on taatut miljoona
taalaa potissa. Sisäänosto maksaa $500+$35,
mutta supersatelliittien kautta mukaan pääsee halvimmillaan
$4+$.40 alkaen.
2006-11-13
|
|
Antigualla tunnetaan katkeruutta USA:a kohtaan
USA:n internetin rahapelejä vastustava linja on ollut tuhoisa
pienelle Antiguan saariryhmälle. Antigua vastasi aikaisemmin
Amerikan vaatimuksiin sääntelemällä ja verottamalla uhkapelejä.
Sen seurauksena suurin osa kasinoista muutti Costa Ricaan.
Valtion verotulot ovat vähentyneet vuoden 1999 90 miljoonasta
dollarista viime vuoden 20 miljoonaan. Samaan aikaan 3000
ihmistä eli noin 10 prosenttia työikäisestä väestöstä on
menettänyt työpaikkansa.
Lähde:
Latimes.
2006-11-12
|
|
Markoolio
uskoo tuuriin Räppärinä paremmin tunnettu
Markoolio uskoo onnen osuuden olevan pokerissa isompi kuin mitä
useimmat luulevat. Jos aikoo päästä heads-upiin asti 400
pelaajan turnauksessa, on voitettava vähintään kolme
50/50-tilannetta ja silloin tarvitaan onnettaren apua.
Omalta osaltaan viihdyttäjä kertoo, ettei
aikaa ole oikein riittänyt pokerin harrastamiseen. Halut ovat
kuitenkin tallella, ja seuraavana tavoitteena on selviytyä
satelliitin kautta EPT:in turnaukseen.
Lähde:
Expressen.
2006-11-12
|
|
Kärkiparista on osattava luopua
Pokerinopettajana toimiva Bernard Lee pakinoi kärkiparin
pelaamisesta ja kehottaa opettelemaan luopumaan siitä joskus
hyvänkin kikkerin kanssa.
Kärkipari ja paras kikkeri on hyvä käsi ja
voittaa monta pottia, mutta sen kanssa on silti muistettava,
että se voittaa vain kärkiparin huonomman kikkerin kanssa,
huonomman parin tai hain. Harkitse tilannetta ja mieti varsinkin
panostusta sekä arvioi olisiko vastustaja pelannut huonommilla
käsillä kuten pelasi.
Lee antaa artikkelissaan esimerkin erään
oppilaansa yltiöpäisestä tyylistä. Alla näyte mestarien pelistä.
Lähde:
Boston Herald.
2006-11-12
|
|
Full Tiltin freerolli uusille pelaajille
Full Tilt
järjestää 5000 dollarin freerollin kaikille uusille pelaajille,
jotka tallettavat vähintään 50 dollaria ja pelaavat vähintään
100 Poker Pointsia marraskuun 13. ja joulukuun 11. päivän
välisenä aikana.
2006-11-12
|
|
Tsekkikasinoita
syytetään rahanpesusta Tsekin tasavallan
viranomaiset väittävät ulkomaalaisten "turistien" käyttävän
tiettyjä maan 150 kasinosta suurisuuntaiseen rahanpesuun.
Tutkimusten kohteena on mm. yksi matkanjärjestäjä, joka rahtaa
israelilaisia turisteja pelaamaan Prahaan.
Alamaailman yhteyksistä tunnettujen pelaajien
tehtävänä on "kostuttaa" kasinoita häviämällä suuria summia
käteistä. Poliisin mukaan eräskin pelaaja hävisi 1,3 miljoonaa
dollaria vuoden sisällä.
Lähde:
Monsters and Critics.
2006-11-12
|
|
Kasinot lisäävät peliriippuvuutta New
Yorkin ongelmapelaamisen neuvoston toimitusjohtaja Jim Maney
väittää peliriippuvuuden lisääntyvän huomattavasti uusien
kasinoiden myötä. Maney vetoaa tutkimuksiin, jotka osoittavat
ongelmapelaamisen kaksinkertaistuvan 80 kilometrin säteellä
uudesta kasinosta.
Lähde:
The Journal News.
2006-11-12
|
|
Talletusbonus ilman talletusta
PokerLocolla
on kuusi uutta freeloadbonusta, jotka voi käyttää hyväkseen
tallettamatta kasinoon. Bonus vaihtelee 50 dollarista
tuhatlappuseen, ja niiden eteen on pelattava bonuksen koosta
riippuen 10-15 Player Pointsia bonustaalaa kohti.
2006-11-11
|
|
Tribeca jättää Amerikan Tribeca Tables
jättää USA:n, Israelin ja Hongkongin markkinat. Ne kasinot,
jotka haluavat toimia jatkossakin USA:ssa, saavat puoli vuotta
aikaa uuden verkon löytämiseen. Ainakin Doyles Roomin, Golden
Palace Pokerin ja BetUS Pokerin uskotaan panostavan
tulevaisuudessakin Atlantin taakse.
Lähde:
Gambling911.
2006-11-11
|
|
Miljoonatippi
maksamatta Jamie Gold lupasi jakajille
miljoonan taalan juomarahat voitettuaan WSOP:in pääturnauksen ja
12 miljoonaa dollaria.
Antelias mestari ei saattanut siinä vaiheessa
muistaa luvanneensa aikaisemmin Crispin Leyser-nimiselle
ystävälleen puolet voitosta. Jos Gold aikoo pitää molemmat
lupauksensa sekä maksaa verot voitostaan, hän jää itse puille
paljaille.
Kuten tunnettua, Leyser vaatii osuuttaan
oikeudessa. Jakajilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin odotella.
Lähde:
PokerPages.
2006-11-11
|
|
Tänään kotona MTV3 näyttää klo 18.00
Pokerimestarin ensimmäisen välierän.
Subtv lähettää klo 23.00 WPT Invitationalin Los Angelesista.
2006-11-11
|
|
PPT:in alkua lykätty jälleen
Professional Poker Tourin alkamista on lykätty hamaan
tulevaisuuteen. Turnauksen järjestäjä WPT Enterprises ei ole
päässyt sopimukseen sarjan televisioinnista Travel Channelin
kanssa, eikä halua tuottaa ohjelmaa lainarahoituksella.
Neuvottelut jatkuvat.
WPTE:in toimitusjohtajan Steve Lipscomben
toisena huolena on World Poker Tourin laskussa olevat
katsojamäärät. Ennen katsojia oli 6-7 miljoonaa viikossa. Nyt
määrä on pudonnut 3-5 miljoonaan, mikä vastaa ammattikoripallon
katsojalukuja ja on erittäin hyvä sekin.
Lähde:
The Poker Gazette.
2006-11-11
|
|
Pamela
pisti lapun luukulle Pamela Anderson on
sulkenut neljä kuukautta vanhan pokerisaittinsa. "Erehdyin
helpon rahan toivossa sotkeutumaan sellaiseen, josta en tiedä
mitään.... Olen iloinen, että se on ohitse", selittää typykkä ja
syyttää lainsäädäntöä. "USA:ssa on liian paljon sääntöjä.
Ikävää."
Lähde:
Gambling911.
2006-11-10
|
|
BetOnSports sovintoratkaisuun Amerikassa
BetOnSports on päätynyt sovintoratkaisuun USA:n viranomaisten
kanssa. Sopimuksen mukaan BetOnSports lopettaa rahapelien
tarjoamisen USA:ssa, avaa tukilinjan amerikkalaisille
pelaajille, jotka haluavat kotiuttaa rahansa sekä ilmoittaa
yhdessä päälehdessä ja saiteillaan online-uhkapelien olevan
kiellettyjä USA:ssa.
Ratkaisu koskee vain siviiliasiaa. Rikosasia
tulee esille oikeudessa ensi vuoden puolella.
Lähde:
MSN.
2006-11-10
|
|
PokerStarsin
Karibian turnaus PokerStars on aloittanut ensi vuoden alussa
Bahamasaarilla pelattavan Caribbean Adventures-turnauksen
satelliitit ja supersatelliitit. Halvin sisäänosto maksaa 2 dollaria
tai 100 FPP.
Viime vuoden voittaja
Steve Paul-Ambrose pääsi kiinni matkalippuun 22 dollarin
satelliitin kautta ja voitti Bahamasaarilla yli 1,3 miljoonaa
dollaria.
2006-11-10
|
|
Kiista WSOP-tavaramerkistä jatkuu
WSOP-tavaramerkistä vallinnut kiista World Standard of Online
Pokerin omistajan Federico Schiavion ja Harrah's Entertainmentin
välillä jatkuu edelleen.
Schiavio väittää saaneensa oikeudet
WSOP.com-domainiin Binion's Horseshoen omistajalta Becky Binion
Behneniltä ennen kuin tämä myi kasinonsa Harrah'sille. Schiavion
mukaan Binion ei nähnyt mitään ristiriitaa domainin ja World
Series of Pokerin välillä.
Lähde:
Prweb.
2006-11-10
|
|
Lanir
ostaa Empiren osakkeita Empire Onlinen
toimitusjohtaja Noam Lanir on ostanut 30 miljoonaa Empiren
osaketta 41 pencen kappalehintaan. Lanir omistaa 32,6 prosenttia
yhtiöstä. Myyjänä oli Awn International, jonka omistusosuus
pieneni 10,3 prosenttiin.
Lähde:
OCC.
2006-11-10
|
|
Ongelmapelaajat luokiteltu Ruotsalaisen
peliongelmista kärsiviä henkilöitä auttavan Spelinstitutetin
mukaan ongelmapelaajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään:
- Ne, joilla on ollut vaikea lapsuus tai,
jotka ovat joutuneet kriisiin elämässään.
- Ne, jotka yliarvioivat omat kykynsä.
- Ne, joilla on psyykkisiä ongelmia.
Lähde:
Piteå-Tidningen.
2006-11-10
|
|
Mopokauppa kukoisti Ruotsalaisen
mopokaupan toiminta kävi vilkkaimmillaan klo 23.00 - 03.00
välisenä aikana. Hyvin pukeutuneet asiakkaat porhalsivat
paikalle komeilla autoilla ja täyttivät alueen parkkipaikat.
Asiakkailla oli niinikään tapana piipahtaa kaupan hieronnan
lomassa ulkona tupakalla.
Pelipiireissä liike tunnettiin nimellä
Pokerpalatset. Klubi mainosti Betfairin toimivan sen kumppanina
ja järjesti mm. satelliitteja Asian Poker Tourille.
Nyt on pelit pelattu. Kiinteistön omistaja
sai vihiä toiminnasta ja vaihtoi uudet salvat.
Lähde:
Aftonbladet.
2006-11-09
|
|
Pelimonopolin
privatisointi esillä Ruotsissa Ruotsin
kansanpuolueen kansanedustaja Karin Pilsäter ehdottaa Svenska
Spelin yksityistämistä. Esityksen mukaan valtion on myytävä
kaikki "epäeettiset" liiketoiminnat, kuten rahapelien
järjestäminen ja alkoholin myynti. Valtio voi kantaa vastuutaan
jatkossakin sääntelemällä toimintoja tiukalla lainsäädännöllä.
Svenska Spelin hallituksen puheenjohtaja
Anders Gustafzon uskoo valtion peliyhtiön olevan kolmen - neljän
miljardin euron arvoinen. Gustafzon arvelee kuitenkin, etteivät
yksityiset omistajat tuntisi yhtä suurta vastuuta peleistä ja
pelaajista.
Lähde:
Helagotland.
2006-11-09
|
|
Pokerinpelaajat iloitsevat Amerikassa
Demokraatit voittivat USA:n kongressivaaleissa enemmistön
molempiin kamareihin ja polttivat kieltolakia kannattaneilta
republikaaneilta siivet. Yksi lain vahvimmista taustavoimista,
Jim Leach, putosi edustajainhuoneesta. Leach piti kieltolakia
eräänä suurimmista saavutuksistaan 30-vuotisella urallaan
Washingtonissa.
Toinen kieltolain näkyvä tukihahmo, Bill
Frist, ei ollut ehdokkaana. Sen sijaan pokerinpelaajien
aktiivisesti vastustama John Kyl säilytti paikkansa noin 100 000
äänen marginaalilla. Myös kieltolain yhtenä aloitteen tekijänä
tunnettu Bob Goodlatte jatkaa toimintaansa Washingtonissa.
Lähde:
CardPlayer.
2006-11-09
|
|
Töfting
tempaisi jälleen Tanskalaisen
jalkapallonpelaaja Stig Töftingin ympärillä kuohuu milloin
mistäkin syystä. Tällä kertaa maajoukkueen entinen väripilkku mainosti pokerisaittia Tanskan paidassa mallia MM 2002. Jalkapalloliitto
pitää mainosta sopimusten vastaisena.
Töfting ei katso tehneensä mitään väärää ja
kiittää ilmaisesta julkisuudesta. Töfting on yksi saitin
omistajista ja toimii sen keulakuvana julkisuudessa.
Lähde: JP.
2006-11-09
|
|
PartyGaming jatkaa henkilöstön leikkauksia
PartyGaming ilmoittaa joutuvansa erottamaan Gibraltarilla 80
yhtiön 332 työntekijästä. Osalle saattaa löytyä uusia tehtäviä
saman firman sisältä.
PartyGaming erotti viime viikolla 800
tukipalvelun työntekijää Intiassa. Näistä 320 on pystynyt
löytämään uuden työpaikan.
Lähde:
OCC.
2006-11-09
|
|
Greenstein
hävisi 80 000 dollaria Loddenille
Barry Greenstein myöntää pelanneensa heads-up
Johnny Loddenia vastaan ja hävinneensä 80 000
dollaria. Amerikkalainen ei kuitenkaan haudo
revanssia. "Hän pelaa etusijassa No-Limit
heads-upia online ja hallitsee sen minua
paremmin, koska en ole pelannut heads-up moneen
vuoteen. Miksi siis jatkaisin ja pelaisin yhtä
maailman parhaisiin kuuluvaa nettipelaajaa
vastaan hänen omassa paraatilajissaan. Sillä en
tienaa mitään..." Greenstein
sanoo yrittävänsä olla järkevä uhkapeluri, joka
ei anna itseminän ohjata itseään ja toivottaa
Loddenin tervetulleeksi täyden pöydän
live-peleihin.
Lähde:
Ekstra Bladet.
2006-11-09
|
|
Sotahuuto kajahti Ruotsissa Ruotsin
pokerinpelaajat keräävät sotakassaa. Taisteluhuudon takana on
kolme pokeripiireissä tunnettua hahmoa: Ola Brandborn, Joakim
Geigert ja Bo Sehlstedt.
Poliisi iski äsken kahden pienen klubin
turnauksiin, ja keräyksen takana olevat henkilöt haluavat
kustantaa klubien toiminnasta vastaavien asianajokulut, jotta
nämä saavat parhaan mahdollisen avun, eivätkä joudu turvautumaan
joihinkin "väsyneisiin" lakimiehiin.
Tarkoitusta varten on perustettu tili B2B:n
verkkoon nimellä NoMonopoly ja lisää tilejä avataan
tulevaisuudessa. "Lahjoita sokkopanos, lahjoita viisi, voita
freerolli ja lahjoita voitto, lahjoita jotakin!", kuuluu
avunpyyntö.
Lähde: Poker.
2006-11-08
|
|
Unibet paransi tulostaan Unibetin
voitto kasvoi kolmannella neljänneksellä 53 prosenttia
10,7 miljoonaan euroon. Noin neljäsosa tuloista juontaa 84 000
aktiivisen pokerinpelaajan aherruksesta. Alustan vaihdosta
huolimatta pelaajien lukumäärä nousi 20 prosenttia edellisestä
neljänneksestä.
Koko yhtiöllä on 1,45 miljoonaa
rekisteröitynyttä asiakasta. Luku on lähes kaksinkertaistunut
viime vuodesta. Tulos oli sijoittajien mieleen ja osakkeen
kurssi pomppasi kuusi prosenttia heti tuloksen julkaisemisen
jälkeen.
Lähde:
DI.
2006-11-08
|
|
Betssonin Cash Back Betsson järjestää joka viikko 2000 dollarin
freerollin niille, jotka ovat pelanneet viikon aikana yli 200
player pointsia. Samaan tapaan ne, jotka ovat pelanneet
kuukauden aikana yli 1000 pistettä voivat osallistua seuraavan
kuun alussa 10 000 dollarin freerolliin.
Kaikki pelaajat saavat pöydän maksamasta reikistä 0,07
pistettä jokaista 10¢ kohti. Siten $3
reikistä jokainen pelaaja saa 2,1 pistettä. Katso kaikki
pokeribonukset »
2006-11-08
|
|
Monet uskovat pystyvänsä elättämään
itsensä pokerilla
Neljä prosenttia 18-34 vuotiaista
ontariolaisista uskoo Responsible Gambling Councilin julkistaman
tutkimuksen mukaan pystyvänsä tienaamaan elantonsa pokerilla.
Noin kolmasosa ikäryhmästä pelaa pokeria rahasta, ja melkein
neljännes pelaajista klikkailee vähintään kerran viikossa.
Kaikki eivät luottaneet pelaajien
menestykseen yhtä vahvasti. Viidesosa vastaajista pelkäsi jonkun
tuttavan tai perheenjäsenen vajoavan ongelmapelaamisen synkkään
syöveriin.
Lähde:
CBC News.
2006-11-08
|
|
PokerTek
lanseeraa heads-up-pöydän
Kasinot eivät kannattavuussyistä suosi
kaksinpelejä, vaikka kysyntää olisikin. PokerTekin uusi
automaattinen heads-up-malli on ratkaisu ongelmaan. Ilman
jakajaa peli pyörii nopeammin ja halvemmalla. Lisäksi pöytä vie
vain viidesosan normaalin pöydän tilasta.
Lähde:
WRAL.
2006-11-08
|
|
Petoksesta ehdonalaista ja sakkoja 21-vuotias ruotsalainen väitti jonkun
kavaltaneen hieman yli 2000 euroa hänen pankkitililtään ja
pelanneen rahoilla pokeria. Pankki uskoi asiakastaan, korvasi
menetyksen - ja teki rikosilmoituksen.
Poliisi totesi rahojen siirtyneen 21-vuotiaan
oman tietokoneen välityksellä. Oikeus laski yhteen yksi plus
yksi ja tuomitsi nuorukaisen ehdonalaiseen sekä 40 päiväsakkoon.
Lähde:
Corren.
2006-11-08
|
|
Kieltolaki ei vaikuta amerikkalaisten pelaamiseen
Tampa Bay Business Journalin kyselyn mukaan vain 9 prosenttia
vastaajista ilmoitti lopettaneensa nettipokerin kieltolain
voimaantulon johdosta. Neljännes arvioi pelaavansa yhtä paljon
kuin ennenkin, ja 4 prosenttia uhosi pelaavansa piruuttaan
enemmän kuin ennen. Vastaajista 62 prosenttia ei ollut pelannut
eikä aikonut pelatakaan uhkapelejä netissä. Tulokset ovat
kuitenkin vain suuntaa-antavia pienen otoksen ja virheellisen
otannan johdosta.
Lähde:
Tampa Bay Business Journal.
2006-11-08
|
|
Johtajat pitävät paikkansa WSOP:issa Tämän vuoden WSOP oli suurmenestys, vaikka
monenlaisia ongelmia esiintyikin. Harrah's on kuitenkin
tyytyväinen suuren turnauksen monimutkaisiin järjestelyihin ja
pitää samat johtajat remmissä ensi vuonnakin. Jack Effel ottaa
vastaan turnauksen johtajan tehtävät. Hänen edeltäjänsä Robert
Daily jatkaa hommiaan tittelillä event director.
Lähde:
CardPlayer.
2006-11-08
|
|
Vasemmistonuoret kannattavat pelimonopolia
Vasemmistonuoret ovat julkistaneet oman kantansa rahapelien
suhteen. Nuorten mielestä rahapelien tuoton on mentävä
hyvinvointipalveluihin eikä "kansainvälisten suuryritysten
omistajille". Järjestö pitää nykyistä mallia hyvänä
kompromissina, joka hyödyttää yhteiskuntaa ja samalla rajoittaa
ongelmapelaamisen kasvua.
Vasemmistonuoret vastustavat Kokoomuksen
Nuorten Liiton esittämää lisenssimenettelyä. Vasemmiston
laskelmien mukaan maksut kattaisivat todennäköisesti vain osan
rahapelien nykyisestä tuotosta, mutta ongelmapelaaminen kasvaisi
merkittävästi pelaamisen kokonaiskasvun myötä.
Lähde: Lehdistötiedote.
2006-11-07
|
|
eCOGRA tarjoaa apuaan Englannille
Riippumaton kasinoiden valvontaorganisaatio eCOGRA tarjoaa
palveluksiaan Englannille ja muille valtioille, jotka ovat
kiinnostuneita pelisektorin sääntelystä. Järjestön
asiakaslistalla ovat jo Kahnawake, Malta ja Filippiinit.
eCOGRA on myöntänyt tähän mennessä yli 100
tarkastamalleen uhkapelisaitille sinetin hyväksymisen merkiksi.
Järjestö kontrolloi ohjelmiston virheettömyyden ja vaatii
kasinoita noudattamaan yleisesti hyväksyttyjä liiketapoja.
Lähde:
CCT.
2006-11-07
|
|
Freerolleista Bahamasaarille UltimateBet
järjestää perjantaihin asti freerolleja, joiden kautta
on mahdollista päästä joulukuun alussa viikoksi Bahamasaarille
WPT Boot Campin pokeriseminaariin. Opettajina toimii joukko
ammattilaisia kuuluisimmasta päästä.
2006-11-07
|
|
Pokerin suosio yhä nousussa
Live-turnausten suosiota mittaava PPII nousi lokakuussa
29 prosenttia. Koko vuoden aikana nousua on peräti
45 prosenttia. Indeksin osatekijöistä keskimääräinen sisäänosto
on kallistunut vuositasolla 10 prosenttia. Osallistujien määrä
on lisääntynyt 31 prosenttia.
Lähde: PokerPages.
2006-11-07
|
|
Nettipokeri luo riippuvuutta Ruotsissa
Ongelmapelaajia auttava ruotsalainen Spelinstitutet laskee
neljän soittajan kymmenestä kärsivän peliongelmista, jotka
johtuvat nettipokerista. Laitoksen huomioiden mukaan riippuvuus
muihin peleihin kehittyy hitaasti vuosien aikana, mutta
nettipokeri vie miehen mukanaan muutamassa kuukaudessa.
Lähde:
Piteå-Tidningen.
2006-11-07
|
|
Sportingbet kovan paikan edessä
Sportingbet osti kaksi vuotta sitten Paradise Pokerin lähes
300 miljoonalla dollarilla. Siitä huolimatta, että Paradise on
kärsinyt tänä syksynä pahasti USA:n kieltolaista ja menettänyt
noin 80 prosenttia reikkituloistaan, kauppa on täyttänyt sille
asetetut tavoitteet, ja Sportingbet joutuu tilittämään
lisämaksuna 33,33 miljoonaa dollaria käteistä sekä lähes
10 miljoonaa omaa osaketta.
Myyjänä toiminut Bonaire Investments on
lisäksi oikeutettu saamaan 10 prosenttia Paradisen tuotosta
siltä osin kuin se ylittää 150 miljoonaa dollaria kolmen vuoden
jakson aikana.
Lähde:
Hemscott.
2006-11-07
|
|
24hPoker, Unibet ja Betsson ostokohteita
Redeyen pörssianalyytikko Urban Ekelund ennustaa 24hPokerin,
Unibetin ja Betssonin saattavan tulla isompien yritysten
ostamiksi pelialan käynnissä olevassa keskittymisprosessissa.
Kilpailu kiristyy Euroopassa ja uusien pelaajien hankkiminen
vaikeutuu sekä kallistuu. Keskittymisen lisäksi myös suuret
kustannusleikkaukset ovat välttämättömiä, arvioi analyytikko.
Lähde:
Expressen.
2006-11-07
|
|
Kokoomusnuoret vapaan kilpailun kannalla
Kokoomuksen Nuorten Liitto vaati Porin liittokokouksessaan
valtion pelimonopolin lakkauttamista. Liiton mielestä internet
on muuttanut rahapelien toimintaympäristöä, eikä monopoli enää
ehkäise pelaamisesta aiheutuvia sosiaalisia haittoja.
KNL kannattaa lisenssimenettelyä.
Nykyään rahapelien tuotto valuu enenevässä määrin "ulkomaisten
pokeripohattojen taskuihin". Vapauttamalla markkinat ja
perimällä lisenssimaksuja rahapelien tuotto voitaisiin käyttää
kotimaisten hyvinvointipalvelujen rahoittamiseen, esittää KNL.
Lähde:
Verkkouutiset.
2006-11-06
|
|
Titan Pokerin freerolli uusille pelaajille ratkaistu
Titan Poker järjestää uusille pelaajille suomalaisen
freerollin aina kun 20 pelaajaa on kirjautunut
koodilla "500pokeri" ja tehnyt ensimmäisen
talletuksen. Potissa on $500 ja
osallistujia siis korkeintaan 20.
Ensimmäiseen freerolliin
uskalsi vain viisi rohkeaa, joista kaikki pääsivät palkinnoille.
Rocker78 voitti ja kartutti pelitiliään 200 dollarilla.
2006-11-06
|
|
Kasino aikoi pitää tipit itsellään
Sveitsiläinen kasino meinasi pitää pelaajien maksamat juomarahat
itsellään. Kaksi työntekijää veti kuitenkin asian oikeuteen,
joka määräsi tipit jaettavaksi henkilökunnan kesken. Vuodelta
2002 ja 2003 olevista rahoista riittää joulurahoja lähes
10 000 euroa henkilöä kohti.
Lähde:
Dina Pengar.
2006-11-06
|
|
Konsulaatti kasinona
Senegalin Singaporen konsulaatti myönsi
päivällä viisumeja ja pyöritti illalla laitonta kasinoa. Satakunta
kävijää vieraili kasinossa joka ilta. Pelinä oli baccarat.
Kasinon toiminnasta vastannutta singaporelaista miestä uhkaa
kolmen vuoden vankilatuomio.
Lähde:
The China Post.
2006-11-06
|
|
Ruotsin
pokeriliiton ex-puheenjohtaja ärjyy
Ruotsin pokerijulkimo Ken Lennaárd uskaltaa tuoda julki
mielipiteensä. Tällä kertaa hän haukkuu maansa tämän hetken
kuumimman pokeritähden William Thorsonin.
Thorson oli 13. WSOP:in pääturnauksessa
ja 3. Dublinin EPT-turnauksessa. Kummankin turnauksen jälkeen
nuori ravivalmentajan poika julisti pettymystään mahtavaan
sävyyn. Lennaárdin
mukaan liika voittamisen halu voi tuhota kenet tahansa ja
kehottaa Thorsonia pitämään odotukset realistisemmalla tasolla.
"Tietysti on hyvä, jos hän pelaa voitosta,
mutta hänen täytyy olla tyytyväinen loistaviin saavutuksiinsa."
Lennaárd syyttää Thorsonia myös diivamaisesta käytöksestä ja
suosittelee lannan luontia isänsä tallissa. "Ja hänen pitäisi
ottaa mukaansa koko joukko Ruotsin nuoria pokeritähtiä".
Lähde:
Aftonbladet.
2006-11-06
|
|
Huhumylly pyörii
Kuten tunnettua,
Ladbrokesin väitetään olevan kiinnostunut 888.comista.
Brittiyhtiön toimitusjohtaja Christopher Bell on
neuvottelumatkalla Tel Avivissa. 888.comin puolelta pöydän
ympärillä istuvat toimitusjohtaja John Andersonin lisäksi yhtiön
perustajaveljekset Avi ja Aaron Shaked. Anderson on tuttu mies
englantilaisille toimittuaan kuusi vuotta johtajana
Ladbrokesilla.
Keskustelut ovat hyvin
varhaisessa vaiheessa, eikä Ladbrokes ole vielä päättänyt
tarjouksen tekemisestä. 888.comin hinnaksi arvioidaan lähes
500 miljoonaa puntaa. Ladbrokesin markkina-arvo on
2,57 miljardia. USA:n kieltolaki ei ole purrut Euroopan
markkinoilla toimivaan yhtiöön, ja osakkeen kurssi on noussut
tänä vuonna viisi prosenttia.
Lähde:
Bloomberg.
2006-11-06
|
|
Miksi
Hansen ei voita enää? Gus Hansen on yksi
pokerimaailman hahmoja, josta liikkuu monenlaisia huhuja. Gus ei
ole voittanut pitkään aikaan, eikä menesty enää. Gus hävisi
neljä miljoonaa dollaria Las Vegasissa. Gus on poikki.
Tanskalainen selittää palkintopallilla
vierailujen harventuneen monestakin syystä. Pelaajien taso
parantunut, määrä moninkertaistunut, eikä hän ole enää pelannut
yhtä paljon turnauksia. Vaikka valokeila onkin siirtynyt toisiin
pelaajiin, Hansen arvelee olevansa parempi pelaaja kuin
voittaessaan ensimmäisen WPT-turnauksensa.
Hansen kertoo myös joutuneensa kerran pahaan
tappioputkeen ja lainanneensa hyvältä ystävältään Chip Reeseltä
200 000 dollaria. Summa nousi foorumeilla äkkiä 4 ja 8
miljoonaan. "Niin kauan kuin on ison rahan pelejä, on
juorujakin". Tosiasiassa "yksi on saattanut voittaa miljoonan
tai toinen hävitä pari, siinä kaikki".
Ja mikä sitten olikaan Hansenin paras luhvi?
"En tiedä. En luhvaa koskaan", virnistää tanskalainen.
Lähde:
Bluff Magazine.
2006-11-05
|
|
Mike Sextonin Dream Team Mikäli Mike
Sexton saisi valita WPT:in kaikkien aikojen finaalipöydän, hän
ottaisi seuraavat pelaajat:
Stu Ungar
Johnny Moss
Doyle Brunson
Jack Strauss
Johnny Chan
Phil Hellmuth
Phil Ivey
Sexton uskoo, että Stu Ungar dominoisi World Poker Touria
täydellisesti, jos hän olisi elossa. "Sääli, että hän ei ole
joukossamme".
Lähde:
PokerLizard.
2006-11-05
|
|
Betsson haastoi Ruotsin valtion oikeuteen
Betsson vaatii Ruotsin valtiolta lähes 9 miljoonan euron
korvauksia vuonna 1997 säädetyn lain haittavaikutuksista. Laki
kielsi kaikki muut paitsi Svenska Spelin peliautomaatit ja astui
voimaan välittömästi. Betssonin mukaan toimenpide oli laiton,
koska muutoksesta ei raportoitu Euroopan Unionille kuten säännöt
vaativat.
Lähde: DI.
2006-11-05
|
|
Margolis
Tropical Pokerin talliin Cindy Margolis
esiintyy vastaisuudessa Tropical Pokerin väreissä ja osallistuu
mm. ensi vuoden WSOP-turnaukseen. Ne, jotka eivät pääse samaan
pokeripöytään, voivat ihailla Cindyä Playboyn joulunumerossa.
Lähde:
CardPlayer.
2006-11-05
|
|
PartyGaming neuvottelee Bwinin kanssa
Tällä kertaa huhut kertovat PartyGamingin olevan kiinnostunut
itävaltalaisesta Bwinistä. PartyGamingin sanotaan olevan
kiinnostunut myös pienehköistä bingo- ja kasinosaiteista.
Sitä vastoin tunteiden väitetään viilentyneen
888.comia kohtaan. Sillä taholla Ladbrokesin uskotaan olevan
edelleen kiivaimman kosijan.
Lähde:
Reuters.
2006-11-05
|
|
CryptoLogic paransi tulostaan
CryptoLogicin tulot nousivat 32 prosenttia vuoden kolmannella
neljänneksellä ja voitto parani 41 prosenttia 7,2 miljoonaan
dollariin. Yhtiö ilmoittaa olevansa hyvin varustautunut
pelialalla tapahtuviin muutoksiin.
CryptoLogicin toimitusjohtajan Lewis Rosen
mukaan yritys on varautunut muutoksiin jo viiden vuoden ajan. Tällä
hetkellä 70 prosenttia verkossa toimivien operaattoreiden
tuloista juontaa Amerikan ulkopuolelta. Jatkossa yhtiö haluaa
haukata palan Aasian markkinoista. Valloitusta varten on avattu
konttori Singaporessa. Aasiassa on 10 kertaa Pohjois-Amerikan
asukasmäärä, ja "uhkapelit ovat olleet osa Aasian kulttuuria
tuhansien vuosien ajan", perustelee Rose.
Lähde:
The Star.
2006-11-04
|
|
WSOP-mestari
Gold kertoo versionsa palkintosumman jaosta
Oikeus käsitteli viime keskiviikkona ensimmäisen kerran Jamie
Goldin ja Crispin Leyserin välistä kiistaa Goldin
WSOP:issa voittaman 12 miljoonan dollarin jaosta.
Leyserin mukaan Gold oli luvannut palkkioksi
puolet mahdollisesta voitosta hänen järjestettyä kaksi julkimoa
Goldin huutosakkiin. Vaatimus tukijoukon kohentamisesta tuli
alunperin Bodogilta, joka piti sitä sponsoroinnin ehtona. Gold
ei pystynyt itse rahoittamaan turnauksen sisäänostoa.
Gold
myöntää vastineessaan luvanneensa palkita Leyserin. Kyseessä oli
kuitenkin lahja eikä velvoittava sitoumus.
Aikomuksena oli myös täyttää lupaus, jos
sukset eivät olisi menneet ristiin vastapuolen käytöksen
johdosta. Leyser ei hyväksynyt kuluja ja veroja vähennettäviksi
voittosummasta ja häiritsi Goldia puhelinsoitoilla koko
turnauksen ajan.
Mestari toteaa lopuksi, että Leyser ei ole
pystynyt näyttämään sitovaa sopimusta vaatimuksensa tueksi.
Lähde:
CardPlayer.
2006-11-04
|
|
15 000 ehdotusta uusiksi pokeritermeiksi
Naapurimaassa haluttiin ruotsintaa englantilaiset pokeritermit
ja Svenska Spel järjesti asiasta kampanjan, josta tuli
suurmenestys. Kuukauden aikana jätettiin peräti 15 000
käännösehdotusta.
Esitysten joukossa ovat mm. "julkinen
sektori", "Zlatan" ja "Helan går" eli vapaasti käännettynä
"Pohjanmaan kautta". Ensimmäinen termi tarkoittaa pöytäkortteja,
toinen kickeriä Ruotsin maineikkaimman jalkapallonpelaajan
etunimen mukaan ja kolmas kaikkea keskelle.
Tuomaristo ilmoittaa ensi viikolla voittaneet
ilmaisut. Kaikista esityksistä kustannetaan ensi vuoden alussa
pokerin sanakirja, jossa myös ehdottajien nimet ovat mukana.
Lähde:
Svenska Spel.
2006-11-04
|
|
Pudota
Pasi Heinänen Ladbrokesilla
Ladbrokes
järjestää marraskuun ajan joka
keskiviikko klo 19.30 vain
suomalaisille tarkoitetun
turnauksen, jossa Pasi Heinäsen
pudottaja saa 50 dollaria. Osoite on
MTT > Special > Pasi Table.
Sisäänosto maksaa
$5+$1.
Voittaja saa
pelata seuraavana päivänä samaan
aikaan heads-upin Pasia vastaan.
Kaksinpelin voittajalle on tiedossa
kunnian lisäksi 200 dollaria.
2006-11-04
|
|
Pokerisaitit
tulilinjalle Amerikassa
Amerikkalainen
pelialan asiantuntija John Baughman
uskoo kieltolain myötä myös
pokerisaittien joutuvan tulilinjalle
USA:ssa. Englannissa tämän viikon
alussa järjestetyssä pelialan
kokouksessa esitelmöinyt Baughman
totesi, ettei Amerikassa tunneta
paineita uhkapelien sääntelyn
suuntaan. Hänen mielestään vain
kaksi seikkaa voi muuttaa
amerikkalaisten asenteen: joku
vallanpitäjä päättää uhkapelien
olevan hyvä verotuksen kohde tai iso
petos, jossa monet pelaajat
menettävät rahaa.
Lähde:
eGaming Review.
2006-11-04
|
|
Tänään
kotona MTV3 lähettää tänään Pokerimestarin
viimeisen alkuerän. Mukana ovat laulaja Hanna Pakarinen, Ari
Elomaa Suurin Pudottaja-ohjelmasta, ammattipelaaja Jani Karke
sekä karsintojen kautta selviytyneet Kim Foxell, Markus Määttä
ja Teemu Kangasvieri.
Subtv näyttää klo 23.00 WPT:in turnauksen,
jonka voittaja kuittaa lähes kaksi miljoonaa dollaria. Mukana
ovat mm. Ted Forrest, Erick Lindgren ja Michael Mizrachi.
2006-11-04
|
|
Absolute ja UltimateBet yhteen
Pelialan keskittymisestä liikkuu
huhuja jatkuvasti. Tällä kertaa
Absolute Pokerin väitetään ostavan
UltimateBetin. Uuden yhtiön
lasketaan nousevan kolmen neljän
suurimman pokerihuoneen joukkoon.
Virallista ilmoitusta odotetaan ensi
maanantaina.
Lähde:
eGaming Review.
2006-11-04
|
|
Lisää fuusiohuhuja
Kaikki keskustelevat tällä hetkellä
kaikkien kanssa. Maailman toiseksi
suurin peliyhtymä MGM Mirage on
eräiden tietojen mukaan ottanut
yhteyttä useaan Amerikan kieltolain
runtelemaan pokerisaittiin ja
halunnut neuvotella kaupoista.
Kohteiden joukossa väitetään olevan
mm. PartyPoker, 888.com ja
Sportingbet.
Myös Ladbrokesin
kerrotaan olevan ostopäällä.
Ladbrokesin uskotaan olevan
kiinnostunut erityisesti
PartyPokerista ja 888.comista, koska
niillä ei varsinaisesti ole
vedonlyöntiä ja ne täydentäisivät
parhaiten brittifirman vahvaa
puolta.
888.com teki
Lontoon pörssin vaatimuksesta
julkilausuman nykytilanteesta
ilmoittaen olevansa "hyvin
aktiivinen" ja neuvottelevansa
"useamman kuin yhden tahon kanssa".
Lähde:
OCC.
2006-11-04
|
|
Jon
Kyl saattaa pudota senaatista
Amerikkalaisten
pelisaittien aloittama kampanja yhtä
kieltolain läpijuonittelun
pääarkkitehtia, senaattori Jon Kyliä
vastaan vaikuttaa tuottavan tulosta.
Arizonan valitsijoista 30 prosenttia
on äänestänyt, ja mittausten mukaan
Kylin vastaehdokas, demokraattien
Jim Pederson johtaa neljällä
prosenttiyksiköllä.
Ennen kampanjan
alkua voimasuhteet olivat
mielipidemittausten mukaan toisin
päin.
Lähde:
Gambling911.
2006-11-03
|
|
WPT ei ole rahapaja
WPT Enterprises on julkaissut
kolmannen kvartaalin tuloksensa.
Liikevaihto nousi 176 prosenttia
5,9 miljoonaan dollariin. Kasvun
takana oli yhdeksän uuden
Professional Poker Tourin
ensimmäisen kauden turnauksen
tuottaminen. Nettovoittoa kertyi
2,9 miljoonaa dollaria, mutta luku
sisältää 4,5 miljoonan voiton
PokerTekin osakkeiden myynnistä.
Ilman sitä kolmannen neljänneksen
tulos olisi ollut vain 13 000
dollaria plussan puolella.
Lähde:
Bluff Magazine.
2006-11-03
|
|
PartyGaming erottaa yli 800
työntekijää
PartyGaming tarkistaa tarpeitaan
USA:n markkinoiden jättämisen
jälkeen ja sen intialainen
tytäryhtiö Ivy Comptech joutuu
erottamaan yli puolet
työntekijöistään. Irtisanottuja
autetaan aktiivisesti uuden
työpaikan löytämisessä.
Lähde:
The Asian Age.
2006-11-03
|
|
Lodden
sijoitti asuntoon
Johnny Loddenin väitettiin hävinneen
Freddie Deepille ja Bengt
Sonnertille vajaassa kahdessa
viikossa kaksi miljoonaa dollaria.
Monet uskoivat maailman parhaaksi
nettipelaajaksi mainitun norjalaisen
olevan katki, poikki ja loppu.
Vaan kaikkea kanssa. Pari kuukautta
vanhan uutisen mukaan Lodden hankki
kesällä Jörpelandin
"laiturilta" - kuten norjalaiset
sanovat - 125 neliön
kattohuoneiston. Rakennusvaiheessa
oleva asunto käsittää 54 neliön
tupakeittiön, kolme makuukamaria ja
35 neliön terassin ongenheiton
päässä merestä. Hintaa kertyi yli
puoli miljoonaa euroa. Taskun
pohjallekin kuuluu vielä jääneen kilisevää. Jörpelandin
kotitanhuvilla huhutaan pankkitilillä olevan poikimassa 45
miljoonaa dollaria. Talouselämän lehti Finansavisen räknäsi
21-vuotiaan varallisuudeksi 30 miljoonaa. Itse Johnny väittää
lukujen olevan tuulesta temmattuja, ja mainitsee omaisuutensa
arvoksi huomattavasti alle kuusi miljoonaa dollaria. Tarkkaa
lukua hän ei suostu paljastamaan veroviranomaisten vuoksi.
Lähde:
Aftenbladet.
2006-11-03
|
|
Pokeria
Lontoon takseihin Full Tilt aikoo näyttää
Lontoon takseissa pokeriopetusta "Learn from the Pros"-sarjan
ohjelmilla. Aiheina ovat mm. luhvaaminen ja vastustajan
lukeminen. Lyhyen oppihetken päätteksi matkustajat saavat
vastata kysymyksiin.
Lähde:
OCC.
2006-11-03
|
|
Tanskan pelimonopoli ei välitä nettipokerista
Danske Spil, aikaisemmalta nimeltään Dansk Tipstjeneste, ei aio
aloittaa nettipokeria ainakaan ensi vuoden kuluessa. Pokerin
sijasta monopoli aikoo ottaa ohjelmaan muita korttipelejä kuten
esimerkiksi vistin. Lisäksi tulossa on bingo, josta odotetaan
suurmenestystä. Liikevaihdon uskotaan nousevan kymmeniin
miljooniin euroihin.
Lähde:
Herning Folkeblad.
2006-11-03
|
|
Miellyttävää
matkaa pelimiehille Ryanair alkaa tarjota
lennoillaan kasinopelejä yhteistoiminnassa Jackpotjoyn kanssa.
Lentoyhtiö tienaa jo nyt kylkiäispalveluilla 16 prosenttia
liikevaihdostaan ja näkee sektorilla paljon kasvuvaraa.
Monet matkustajista ovat pitkästyneitä ja
kaipaavat toimitusjohtaja Michael O'Learyn mukaan toimintaa.
"Toivomme tienaavamme miljoonia miljoonien ja miljoonien
jälkeen", haaveilee yhtiön suorapuheinen johtaja.
Lähde:
Mirror.
2006-11-02
|
|
Uusi laki sulkee Moskovan kasinot
65 prosenttia venäläisistä kannattaa presidentti Putinin
lakiesitystä, joka rajoittaa kasinoiden toiminnan neljälle
asumattomalle alueelle. Vain 18 prosenttia on esitystä vastaan.
Lakialoite tulee ensimmäiseen äänestykseen 17. marraskuuta.
Venäläiset satsaavat lähes kuusi miljardia
dollaria uhkapeleihin vuodessa. Moskovassa on yli 60 kasinoa, ja
kasinotoiminnan keskuksen Novy Arbatin kuvataan muistuttavan Las
Vegasin pääkatua.
Lähde:
The New York Times.
2006-11-02
|
|
Pankkirollia ei saa riskeerata
koskaan Riskien
otto on yksi pokerin viehätyksestä, pakinoi Joe Hachem
tuoreimmassa kolumnissaan. Pokerissa on kuitenkin yksi asia,
jonka suhteen ei saa koskaan ottaa riskejä, ja se on
pankkirollin hoitaminen. "Jos rahat loppuvat, loppuvat pelitkin,
sillä yksi asia on täysin varmaa: jos alat lainata pelaamiseen,
on riski hyvin suuri, että joudut pian ongelmiin."
Hachem paljastaa myös, ettei hän ole mikään
suuri
teoreetikko, eikä hän tee koskaan esim. matemaattisia analyysejä
pelinsä tehokkuudesta.
Lähde:
Aftonbladet.
2006-11-02
|
|
Haatainen tyrmää valtion nettipokerin
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen tyrmää eduskunnan
talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnarin esityksen
Veikkauksen ja RAY:n yhteisestä nettipokerista. Haataisen
mielestä haitat olisivat hyötyä suuremmat.
"Kansainväliset tutkimukset ja käytännön
kokemukset osoittavat, että pokerin pelaaminen internetissä
rahapanoksin aiheuttaa pelaajille nopeasti peliriippuvuutta ja
merkittäviä taloudellisia vaikeuksia".
Nettipokerista syntyvät tuotot olisivat vaatimattomia verrattuna
siitä aiheutuviin kustannuksiin, arvioi ministeri.
Lähde:
MTV3.
2006-11-02
|
|
Pokeri aiheuttaa suhteellisen vähän peliriippuvuutta
Pokeri ei ole suinkaan eniten peliongelmia aiheuttava rahapeli.
Netissä pelattavista uhkapeleistä vedonlyönti on selvällä
ykköstilalla. GamCaren mukaan 58 prosentilla neuvontaan
hakeutuneista on ollut ongelmia vedonlyönnin kanssa,
24 prosentilla muiden kasinopelien kanssa ja vain 12 prosentilla
pokerin suhteen.
Lähde:
Yorkshire Post.
2006-11-02
|
|
Poker
Arena Glennen sponsoriksi Joissakin
yhteyksissä Norjan parhaaksi pelaajaksi mainittu Björn-Erik
Glenne on valinnut vasta perustetun Microgamingin verkossa
toimivan Poker Arenan sponsorikseen. Kasino tähtää ensi alkuun
vain Norjan ja Ruotsin markkinoille.
Nettipelaajana kunnostautunut Glenne voitti
syyskuussa pelatun Barcelonan EPT-turnauksen, mikä oli hänen
ensimmäinen suuri live-turnausvoittonsa.
Lähde:
OCC.
2006-11-02
|
|
Poker Classic pelataan lauantaina
PokerRoomin
ja muiden Bwinin verkon kasinoiden yhteisesti järjestämä Poker Classic
alkaa ensi lauantaina. Online turnauksen 45 parasta pelaajaa
lennätetään joulukuun alussa Barcelonaan, jossa finaali jatkuu
live-turnauksena.
Eilen turnaukseen oli ilmoittautunut 222
pelaajaa, ja potissa oli 1,2 miljoonaa dollaria mukaan lukien
verkon satsaamat ilmaiset 100 000 taalaa. Satelliitteja pyörii
ympäri vuorokauden $1 ostosta lähtien.
Suora sisäänosto maksaa $5200.
2006-11-02
|
|
Antoniuksella
lähes miljoona verotettavaa Patrik
Antonius tienasi vuoden 2005 verotietojen mukaan 803 794 euroa.
Antonius asuu nykyään Las Vegasissa, jonne
hän on rakennuttanut oman talon uima-altaineen ja suomalaisine
saunoineen.
Lähde:
Seiska.
2006-11-01
|
|
Englannin kokous päättyi tuloksettomana
Englannin isännöimän 33 maan pelialan kokouksen saavutukset
jäivät yhden kansainvälisen työryhmän perustamiseen. Isäntämaan
edustajan mukaan erimielisyys koski tosin vain "pilkutusta".
Englannin kulttuuri-, viestintä- ja
urheiluministeri Tessa Jowell piti silti ensimmäistä kohtaamista
menestyksenä ja totesi osallistujien haluavan todella päästä
yksimielisyyteen pelisektorin sääntelystä.
Lähde:
Times Online.
2006-11-01
|
|
Nettikasinot pesuloita Englannin
hallituksen rahoittaman tutkimusraportin mukaan nettikasinot
toimivat rahanpesuloina. Rikolliset tallettavat kasinoon,
pelaavat jonkin verran ja nostavat talletuksen voittoina.
Raportissa todetaan niinikään kolmen neljästä
nettipelaajasta olevan "sairaalloinen pelaaja" tai
"ongelmapelaaja". Maakasinoiden asiakkaista vain viidenneksellä
on peliongelmia. Raportti syyttää lisäksi hupipelien
"vääristävän pelaajien käsityksen todellisuudesta".
Kriittinen raportti on nöyryyttävä isku
sääntelyä puolustaneelle Englannin hallitukselle, joka laillisti nettipelit juuri rikollisuuden
kurissapitämiseksi ja kuluttajansuojan turvaamiseksi.
Lähde:
Times Online.
2006-11-01
|
|
Pokerihuone satsaa suomalaisiin turnauksiin
Pokerihuone
satsaa Pelimies-turnauksiin, joissa "suomeksi chattaily on
sallittu ja jopa suositeltavaa".
Torstaisin pelataan sököturnaus, jossa on
2500 euron takuupotti. Sunnuntaisin on vuorossa Hold'emia, ja
silloin potissa on taatut 5000 euroa. Kuukauden ensimmäisenä
sunnuntaina järjestetään Mega-turnaus, jossa on 20 000 euron
takuupotti.
2006-11-01
|
|
Oddsit prosenttilukuina
Kannattamattomien vetojen pelaaminen on kallista. Lou Krieger
esittää kolumnissaan monien suosiman tavan laskea kertoimet
prosenttilukuina. Outtien lukumäärä kerrotaan kahdella ja tuloon
lisätään kaksi.
Esimerkiksi värin vedolla on 9 outtia.
9x2=18+2=20. Onnistumisen todennäköisyys on 20 prosenttia.
Artikkelin yhteydessä on hyvä taulukko.
Lähde:
Poker Player.
2006-11-01
|
|
PokerStars rikkoo ennätyksiä
PokerStarsin pyhäisin pelattava jättiturnaus Sunday Million
rikkoi kolmantena viikkona peräkkäin entisen ennätyksensä.
Turnauksessa oli 2785 osallistujaa ja lähes 1,4 miljoonaa
dollaria potissa.
Full Tiltin viime sunnuntain suurturnaus veti
1780 pelaajaa. UltimateBet houkutteli 966 pelaajaa.
Amerikkalaisten osallistumisen kieltänyt PartyPoker jäi 935
pelaajaan.
Lähde:
OCC.
2006-11-01
|
|
Psykologian merkitys tunnustetaan Mike
Caron mukaan psykologian merkitys tunnustetaan pokerissa nyt
paljon yleisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Valveutumiseen on
kaksi syytä: nettipokeri ja televisio.
Nettipokerissa pelaajat eivät näe toisiaan,
eikä heillä ole kovin montaa mahdollisuutta saada tellejä.
Taitavat pelaajat ovat siksi huomanneet selvemmin live-pelien
tarjoamat mahdollisuudet ja tulleet tietoisiksi psykologian
osuudesta ja merkityksestä.
Televisio on Caron mukaan näyttänyt suurelle
yleisölle, kuinka raskaan sarjan pelaajatkin miettivät ja
vetävät johtopäätöksiä vastustajan käyttäytymisestä.
Lähde:
Poker Player.
2006-11-01
|
|
Bwin Games irtisanoo 30 henkilöä
Itävaltalainen Bwin erottaa 30 henkilöä eli
noin 10 prosenttia koko konsernin palkkalistan vahvuudesta.
Yhtiö menettää 22 prosenttia tuloistaan USA:n kieltolain
johdosta. Pokeripuolen menetystä ei haluta paljastaa erikseen.
Lähde:
Computer Sweden.
2006-11-01
|
|
Vankilarangaistus uhkaa turnauksen järjestäjää Ruotsissa
Alingsåsin pikkukaupungin pokeriklubi järjesti pyhänä turnauksen
118 (toisten tietojen mukaan noin 60) jäsenelleen. Pelimonopolin
vartija Lotteriinspektionen oli saanut vihiä tapahtumasta,
tehnyt poliisi-ilmoituksen hyvissä ajoin ja Kissalan pojat
olivatkin 15 miehen voimin paikalla.
Turnauksen järjestäjää uhkaa nyt jopa kahden
vuoden vankilarangaistus. Sen sijaan pokerin pelaaminen ei ole
rikos. Pelaajia kuullaan todistajina.
Lotteriinspektionenin lisäksi myös naapurit
hurrasivat. Asukkaiden mukaan
alueella oli viikonloppuisin aina vilkas liikenne. "Se on epämiellyttävää.
Emmehän me tiedä keitä he oikein ovat", valistaa järkyttynyt
naapuri ruotsalaista iltapäivälehteä ja lukitsee oven huolella.
Lähde:
Expressen.
2006-11-01
|
|
Lisää uutisia »
|