|
|
|
Vedonlyöntirahasto
sponsoroi pokerikaunotarta Ruotsalainen vedonlyöntiin
investoiva sijoitusrahasto
Sportinginvest on päättänyt
sponsoroida kesäkuun alussa
pelattavassa Ruotsin
mestaruusturnauksessa Cecilia
Nordenstamia.
Sportingvest markkinoi
"pelirahastoja vaihtoehtoisena
sijoitusmuotona". Lähde:
Alltomspel.
2006-05-31
|
|
B2B laajenee Englantilainen Sunderlands
Bookmakers avaa kesän aikana
pokerihuoneen B2B:n verkossa. Sama
yhtiö on aikaisemmin ilmoittanut
avaavansa kasinon ja valinnut
Cherryn tytäryhtiön Net
Entertainmentsin kasinoalustan
toimittajaksi. Lähde:
Privata Affärer.
2006-05-31
|
|
Rakentaja
pelasi pokeria "Hän vain häipyi", sanovat
Norjassa työskentelevät ruotsalaiset
kirvesmiehet suomalaisesta
mestaristaan, joka tyhjensi
firmansa, nosti lähes 300 000
euroa ulkomaisille tileille, pelasi
ensin automaatteja, sitten
nettipokeria
ja osti lopuksi karaokebaarin
Filippiineiltä.
Rakennusmiehet odottelevat yhä
tammikuun palkkaansa ja
kesälomarahojaan. Mestari
lauleskelee Filippiineillä.
Lähde: Fvn.
2006-05-31
|
|
Suittareiden pelaaminen Daniel Negreanu antaa tällä
kertaa ohjeita suittareiden
pelaamisesta. Suittarit on
pelikelpoisia silloin, kun stacki on
iso, pystyy limppaamaan halvalla
mukaan ja saa hyvän implisiittisen
kertoimen. Toisten pelaajien
harhauttamiseksi suittareilla voi
joskus lyödä myös pienen korotuksen.
Lähde:
Herald.
2006-05-31
|
|
Pitkän
tähtäyksen sijoitus Maailman suurin kasinoyritys Las
Vegas Sands investoi
$3,6 miljardia
Singaporen kasinoonsa, josta on
tulossa maailman kallein pelihalli.
Kasino avaa
ovensa vuonna 2009 ja sen odotetaan
pyörivän tappiolla ensimmäiset 5-8
vuotta. Lähde:
Reuters.
2006-05-31
|
|
Kohtuullinen tuntipalkka Daniel Negreanu pakinoi viime yön pelistään, jossa hän oli
yhdessä vaiheessa voitolla lähes $900 000,
mutta pystyi lopulta yhdeksän tunnin urakoinnin jälkeen
käärimään taskuunsa vain $528 000.
Tänä vuonna tase on isoissa
käteispeleissä noin 70 tunnin pelin jälkeen yli miljoonan
plussan puolella, turnauksista on siunaantunut $750 000 kun taas
nettipelit ovat menneet $215 000 miinuksella. Negreanu julkaisee
kirjanpitonsa omalla
saitillaan. Lähde:
CardPlayer.
2006-05-29
|
|
Pokerioikeudenkäynti Norjassa Norjan poliisin seitsemän miehen vahvuinen iskuryhmä hyökkäsi
viime syksynä Asköy Kortklubbin perjantai-iltaiseen
pokeriturnaukseen ja takavarikoi potissa olleet noin 2800 euroa.
Nyt asiaa puidaan käräjillä. Turnauksen 24- ja 26-vuotiaita
järjestäjiä uhkaa rangaistus sakoista kolmen kuukauden
vankeustuomioon.
Monet turnaukseen osallistuneista 22 pelaajasta järkyttyivät
poliisin iskusta. Virkavalta - osa luodinkestävissä liiveissä -
ryntäsi tilaisuuteen huutaen: "Poliisi! Poliisi! Kädet ylös".
Lähde: BT.
2006-05-29
|
Pokeriverkkojen markkinaosuudet
| PartyPoker |
25 % |
Prima Poker |
3 % |
| PokerStars |
24 % |
Ladbrokes |
3 % |
| PokerRoom |
7 % |
Boss |
3 % |
| UltimateBet |
6 % |
Pacific Poker |
3 % |
| Paradise Poker |
5 % |
B2B |
2 % |
| Tribeca Tables |
4 % |
Tain Poker |
2 % |
| Full Tilt |
4 % |
Noble Poker |
1 % |
| Cryptologic |
3 % |
Poker Champs |
1 % |
Lähde: Boss Median vuosikatsaus 2005.
2006-05-29
|
|
Pokeriura
aukenee Ruotsissa Big Brother-ohjelman ja ulkoisten avujensa ansiosta
pinnalle ponkaisseella typykällä on päämäärät selvillä:
kellistellä miestenlehdessä ja pelata ammatikseen pokeria.
Jollakin kasinolla lienee "puhemiehen" paikka vapaana.
Lähde:
Piteå-Tidningen.
2006-05-29
|
|
Chan huijauksen kohteena Yksi maailman parhaista pokerinpelaajista ja 10
WSOP-ranneketjun omistaja, Johnny Chan, on haksahtanut
simppeliin bluffiin.
John Robert White-niminen grynderi pystyi petkuttamaan
Chanilta noin $150 000 kertomalla avaavansa
pokerihuoneen ja lupaamalla Chanille sen johtajan tehtävät.
Projekti jäi toteuttamatta. Lähde:
The Poker Gazette.
2006-05-28
|
| Nettipelit
pelattu Washingtonissa
Nettipokeri on
kielletty vapauden ja demokratian vartijana
toimivan maan Washingtonin osavaltiossa ensi
kuun 7. päivästä lukien. Internetissä
pelattavat rahapelit ja vedonlyönti
luokitellaan silloin "C-luokan" rikokseksi,
mikä vastaa lapsipornon hallussapitoa tai
eläinrääkkäystä ja saattaa mätkäistä viisi
vuotta leivätöntä pöytää ja
$10 000 sakot. Hupipelit ja livepelit
ovat sallittuja edelleen. Lähde:
The Poker Gazette.
2006-05-28
|
|
Pokeriosakkeiden kurssit nousussa Pokeriosakkeiden kurssit nousivat eilen Lontoossa USA:n
edustajainhuoneen lakivaliokunnan hyväksymästä nettipelit
kieltävästä lakiesityksestä huolimatta. PartyGaming pomppasi
5,5 %, Pacific Pokerin omistaja 888 Holdings Plc 3,4 % ja
Paradise Pokerin omistaja Sportingbet 8,2 %.
Markkinat olivat ennakoineet esityksen hyväksymisen
lakivaliokunnassa ja odottavat kovempaa vastusta senaatissa.
Lähde:
Bloomberg.
2006-05-27
|
|
PokerStarsissa
jaettu viisi miljardia kättä
PokerStars juhli viiden miljardin käden
täyttymistä monenlaisin bonuksin. Juhlakäsi osui 5¢/10¢
limiittiä pelanneelle 30-vuotiaalle saksalaiselle
MaraJadelle, joka sai yhteensä $57 500 arvoisen bonuksen.
Osa voitosta hupenee kalliiseen
silmäleikkaukseen. Lopuillekin on reikä tiedossa. "Olen tyttö.
Menen ostoksille", sanoo onnellinen neitonen.
2006-05-27
|
|
Rihkaman arpajaiset
UltimateBet
arpoo viikonlopun aikana maanantai mukaanluettuna
pokerisettejä, lehtitilauksia ja kaikenlaista rihkamaa pelaajien
kesken.
2006-05-27
|
|
Kallis ukulele Tempauksistaan kuuluisa nettikasino Golden Palace on ollut
jälleen vauhdissa ja huutanut eBayn huutokaupassa maailman
toiseksi rikkaimmaksi mieheksi mainitun Warren Buffetin
lahjoittaman ja nimikirjoituksellaan varustaman pienen,
valkoisen kitaran.
Vasara kopahti pöytään kun tarjous oli
noussut 11 211 dollariin. Rahat menevät
Omahassa sijaitsevan lastensairaalan hyväksi. Lähde:
Boston.
2006-05-27
|
|
Suomi sai lisäaikaa selvityksen tekemiseen EU:n komissio vaati Suomelta ja kuudelta muulta maalta
selvitystä siitä, onko maiden sallimat pelimonopolit
ristiriidassa EU:n perustamissopimuksen kanssa. Selvitys piti
jättää alkukesästä, mutta Suomi on saanut jatkoaikaa elokuun 10.
päivään saakka EU:n lähettämän selvityspyynnön suomen- ja
ruotsinkielisissä versioissa olleiden eroavaisuuksien johdosta.
EU:n vaatimuksen takana on Ladbrokesin EU:n tuomioistuimelle
tekemä kantelu vapaan kilpailun estämisestä. Ladbrokesin mukaan
Suomen anomassa aikalisässä on kyse vain "ajanpeluusta".
Lähde: HS.
2006-05-26
|
|
Blackjack suositumpaa kuin pokeri Las Vegasin Stripin kasinoissa oli helmikuussa 370
pokeripöytää, kun taas blackjackiä pelattiin 1450 pöydässä.
Kasinot tienasivat blackjackillä huimat
$884 miljoonaa, mikä on kymmenen kertaa enemmän kuin
pokeripöytien tuotto.
Ilmeisestä syystä kasinot haluavat kasvattaa
blackjackin suosiota edelleen ja suunnittelevat televisioituja
turnauksia pokerin tapaan. Nimeksi tulee Ultimate Blackjack
Tour. Lähde:
Las Vegas Sun.
2006-05-26
|
|
Nettipelien kieltolaki USA:ssa
USA:n edustajainhuoneen lakivaliokunta hyväksyi eilen äänin
25-11 republikaanien Bob Goodlatten tekemän lakiesityksen, joka
kieltää nettipelit sekä rahansiirrot nettikasinoihin. Aloite
siirtyy tämän jälkeen senaatin käsiteltäväksi.
Marraskuun
vaalien johdosta kongressilla on vain muutama työpäivä jäljellä,
ja lakiesityksen lopullinen käsittely saattaa lykkääntyä ensi
vuoden puolelle. Lähde:
Reuters.
2006-05-26
|
|
Antonius pahin vastustaja Norjalainen iltapäivälehti on haastatellut paria verottajan
ja perheen vuoksi nimettöminä pysyttelevää pelaajaa, jotka
lehden mukaan dominoivat nettipokeria. Lehden udellessa
vaarallisinta vastustajaa "Mike" vastaa Patrik Antoniuksen
saattavan olla pahin, "mutta olen ennakkosuosikki häntäkin
vastaan". Lähde:
Nettavisen.
2006-05-26
|
|
Titan
Pokerille "puhemies"
Titan Poker
on kiinnittänyt monessa maassa maailman seksikkäimmäksi naiseksi
äänestetyn ja Playboyn kannessa komeilleen Joanna Krupan
"puhemiehekseen".
Kasinon ilmoituksen mukaan Krupa tulee pelaamaan Titan
Pokerilla "säännöllisesti". Krupa aikoo niinikään osallistua
WSOP:n pääturnaukseen Titan Pokerin väreissä. Puolalaissyntyinen
ja Chicagossa kasvanut Krupa on pelannut pokeria vuoden ajan.
2006-05-25
|
|
Amerikkalaisten mielipiteet tutkittu Pew Research Centerin tekemän tutkimuksen mukaan
70 prosenttia amerikkalaisista pelkää uhkapelien laillistamisen
johtavan siihen, että ihmiset pelaavat enemmän kuin heillä on
varaa. Vastanneista 28 prosenttia piti uhkapelejä
moraalittomina. Lähde: CCT.
2006-05-25
|
|
Packer
poltti päreensä Australian rikkain mies, James Packer käveli ulos Sidneyn
Star City-kasinosta, kun hänen ystävänsä ei saanut
$20 000 luottoa, vaikka Packer olisi ollut
takaajana.
Star Cityn puhemiehen mukaan kasino on
lain mukaan estynyt myöntämään luottoja. Lähde: Herald Sun.
2006-05-25
|
|
Redbet listautuu Ruotsissa Vedonlyöntipörssiä ja kasinoa pyörittävä
Redbet hakee Ruotsissa lähes kahden miljoonan euron
lisärahoitusta. Yhtiöllä oli ensimmäisellä neljänneksellä noin
400 000 euroa tuloja ja tulos värjötteli pakkasen puolella.
Emissiokurssin mukaan laskettuna yhtiön markkina-arvoksi tulee 12,5
miljoonaa euroa. Lähde:
Webfinanser.
2006-05-25
|
|
Westerlund
vapaalla jalalla Verorikoksesta epäiltynä pidätettynä ollut ruotsalainen
ammattipelaaja Mikael Westerlund on päästetty vapaalle jalalle.
Westerlundin epäillään sekaantuneen suureen rakennusalan
rikosvyyhtiin.
Westerlund on joutunut maksamaan pidätyksestään kalliin
hinnan. Sponsori on irtisanonut sopimuksen, Eurosport
kommentaattorin tehtävät ja juontajan tehtävätkin on loppuneet.
Lähde:
VP.
2006-05-24
|
|
Pokerin Scandinavian Masters PartyPoker järjestää elokuussa pohjoismaisille pelaajille
tarkoitetun Scandinavian Mastersin. Turnaukseen osallistuu 18
kutsuttua ammattilaista sekä 36 karsintojen kautta tulevaa
pelaajaa.
Samassa yhteydessä järjestetään myös toinen turnaus, Ken
Lennaárd Invitational, 18 Pohjoismaiden parhaalle pelaajalle.
Molemmat turnaukset pelataan Lontoon lähistöllä sijaitsevassa
linnassa ja televisioidaan 12 jaksona. Lähde:
Expressen.
2006-05-24
|
|
Maksoi
vasaralla takaisin Norjalainen Godhar Saddik Doske hävisi noin 2500 euroa
huoltoaseman peliautomaatissa, haki kotoaan vasaran ja löi
automaatin kappaleiksi. Shell hakee oikeusteitse noin 2000 euron
korvauksia. Doske kieltäytyy maksamasta.
Doske sanoo hävinneensä automaatteihin viiden vuoden aikana
yli 100 000 euroa. Huolimatta 50 000 euron vuosituloista hänellä
ei ollut koskaan rahaa muuhun kuin pelaamiseen. Tarinalla on
kuitenkin onnellinen loppu. Pakolaismies pääsi hoitoon.
Lähde: VG.
2006-05-24
|
|
WSOP:n Bubble Insurance Bluff Magazine ja Mansionpoker tarjoavat tänäkin vuonna
vakuutuksen WSOP:n pääturnauksessa juuri ennen rahasijoja
putoaville pelaajille. Viime vuonna 350 pelaajaa käytti
hyväkseen tarjousta.
Vakuutus maksaa viidelle viimeiselle rahoitta jääneelle
sisäänoston ensi vuoden turnaukseen sekä kuudelle
viimeiselle $8000 arvoisen paketin Poker
Dome Challengeen. Lähde:
Bluff Magazine.
2006-05-24
|
|
PartyGamingin
perustajat eroavat hallituksesta Kaksi PartyGamingin perustajajäsentä, Anurag Dikshit
ja Vikrant Bhargava jättävät yhtiön hallituksen.
Käyttöpäällikkö Dikshit keskittyy tulevaisuudessa uusien
tuotteiden ja alustojen kehittämiseen. Markkinointipäällikkö
Bhargava jättää vuoden lopussa yhtiön kokonaan.
Anurag
Dikshit kotiutti £421 miljoonan edestä
viime kesäkuussa PartyGamingin listauduttua Lontoossa. Vikrant Bhargava tyytyi £61
miljoonaan.
Dikshit omistaa
edelleen 31 prosenttia yhtiöstä.
Bhargavalla on lähes 9 prosentin osuus jäljellä. Omistus on
lukittu kesäkuun loppuun saakka. Lähde:
The Independent.
2006-05-24
|
|
Ladbrokesilla Backgammonia
Ladbrokes
tarjoaa nyt myös Backgammonia online. Lehdistötiedotteen mukaan
nelinkertainen joukkuepelin maailmanmestari Petri Pietilä on
testannut pelin ja toteaa turvallisuuden olevan huippuluokkaa ja
pelin muistuttavan live-peliä niin paljon kuin se netissä on
mahdollista.
2006-05-23
|
|
Peliautomaattien kielto tapetilla Norjassa
Norjassa harkitaan peliautomaattien
kieltämistä yleisillä paikoilla, kuten kioskeissa, kaupoissa ja
ostoskeskuksissa. Pelihalleissa ne olisivat sallittuja
jatkossakin.
Urheiluliike ja järjestöelämä pelkäävät
tulojen ehtymistä. Yksi peliautomaatti tuottaa keskimäärin yli
30 000 euroa vuodessa ja seuroilla saattaa olla niitä
kymmenittäin. Lähde:
Varden.
2006-05-23
|
|
$5 miljoonan takuupotti
PokerRoom järjestää maailman
suurimman online-turnauksen, jossa on viisi
miljoonaa taalaa potissa ja miljoona voittajalle.
Turnaukseen pyörii
satelliitteja $1+.10 ostosta lähtien. Online-finaali
pelataan syyskuun 2. päivänä ja sen 45 parasta
lennätetään Barcelonaan syyskuun lopussa livena pelattavaan finaaliin.
2006-05-23
|
|
Pokerivoitot poikimaan Boss Median osake on nimetty
Ruotsin pörssin huonoimmaksi peliosakkeeksi.
Osakkeen arvo on puolittunut vuoden takaisesta
huippukurssista. Nyt käyrän ennustetaan muuttavan
suuntaa. Svenska Spelin kasinosta näyttää tulevan
menestys ja sen odotetaan johtavan uusiin kauppoihin
ja muhkeisiin rojaltimaksuihin. Sisäpiiri ja
nimekkäät sijoittajat ovat olleet ostopäällä.
Tuloja tarvitaankin.
Ensimmäisen kvartaalin voitto oli 0,13 kr osaketta
kohti ja kurssi liikkuu puolittumisesta huolimatta
16 kruunun tuntumassa. Osake on noteerattu Attract 40-listalla. Lähde:
Computersweden.
2006-05-23
|
|
Hachem valmistautuu WSOP:iin
WSOP-tittelin haltija Joe Hachem sanoo aikovansa
puolustaa titteliään toden teolla ja
käyttävänsä jäljellä olevan ajan turnaukseen
valmistautumiseen.
Hachem kertoo pelanneensa pokerin lisäksi pörssissä,
mutta hävinneensä joka kerta. Tällä kertaa hän on
antanut miljoonan punnan arvoisen salkkunsa
ammattilaisen hoidettavaksi. Tappiota lienee tullut
tähän mennessä tälläkin kertaa, koska sijoitus
tapahtui Hachemin mukaan "aivan äsken". Lähde:
Times Online.
2006-05-22
|
|
Pykälät sekaisin Ruotsissa
Ruotsin Huvinjärjestäjien Keskusliitto NRF asetti
maaliskuussa rulettipöydän Tukholman
keskustan torille testatakseen lainsäädäntöä.
Poliisi korjasi äkkiä pelin haltuunsa, mutta
syyttäjä lopetti lainsäädännössä olevien
ristiriitaisuuksien johdosta jutun esitutkinnan ja
pelipöytä palautettiin
omistajalleen.
Pelien valvontajärjestö Lotteriinspektionen valitti päätöksestä ja sai tahtonsa läpi.
Esitutkinta aloitetaan uudelleen ja juttu
käsitellään käräjillä. Myös NRF on innoissaan asian
saamasta uudesta käänteestä. Tempauksen
tarkoituksenahan oli prejudikaatin
hankkiminen. Lähde:
Metro.
2006-05-22
|
|
Gadeckista WPT:n uusi emäntä Sabina Gadeckista tulee World
Poker Tourin uusi emäntä Shana
Hiattin ja Courtney Frielin jälkeen.
Sabina Gadecki on 22-vuotias
malli ja näyttelijätär, joka on
voittanut vuoden 2002 "Miss Western
Massachusetts" ja "Miss Polonia"
kilpailut. Meriittilistalla on myös
yliopisto-opintoja, teatterikoulua
ja tanssitunteja. Lähde:
Bluff Magazine.
2006-05-21
|
|
Sheringhamista
"suurlähettiläs" Victor Chandler on palkannut West
Hamin tähtipelaajana tunnetun Teddy
Sheringhamin pokerin
"suurlähettilääkseen".
Kolmekymppinen hyökkääjä tulee
osallistumaan sekä netti- että
liveturnauksiin Victor Chandlerin
väreissä.
Sheringham kertoo pitävänsä
suurista turnauksista ja ottavansa
uudet tehtävänsä mielenkiinnolla
vastaan. Lähde:
Ekstra Bladet.
2006-05-21
|
|
Rosvot kiinni Montrealissa pidettyjen
pelimessujen puhujat vaativat
nettikasinoita parantamaan
mainettaan tehostamalla yhteistyötä
vilpillisen pelin estämiseksi sekä
rajoittamalla alaikäisten
pelaamista. Puhujat viittasivat
Harrisin helmikuussa tekemään
gallupiin, jonka mukaan
76 prosenttia amerikkalaisista ei
luottanut online peleihin.
CardPlayerin tunnettu kolumnisti
Roy Cookes korosti nettikasinoilla
olevan myös moraalisia velvoitteita.
"Me emme voi toimia kuten Las
Vegasin kasinot, jotka kuljettavat
ongelmapelaajia limousineilla".
Lähde:
The Poker Gazette.
2006-05-21
|
|
Paras
pelaaja tulee Suomesta Vietnamilaista syntyperää oleva
31-vuotias "pieni, hento ja sievä"
Liz Lieu mainitsee maailman parhaan
pelaajan tulevan Suomesta. "Patrik
Antonius on paras."
Lieu kertoo pelaavansa pokeria,
"koska ei ole yhtä hyvä missään
muussa". 13 vuoden pituiselle uralle
mahtuu synkkiäkin hetkiä. Pari
vuotta sitten hän voi hyvin
huonosti, jatkoi kuitenkin
pelaamista ja oli vähällä joutua
vararikkoon. Kokemuksestaan
viisastuneena hän neuvookin muita
lopettamaan, jos henkinen puoli ei
ole tasapainossa. Lähde:
Expressen.
2006-05-20
|
|
60 miljoonan taalan turnaus
peruutettu Ensi heinäkuussa pelattavaksi
aiottu $60
miljoonan "Mega Event" on
peruutettu. Turnauksessa oli $10
miljoonan osallistumismaksu, kuusi
osallistujaa ja koko potti oli
tarkoitus maksaa voittajalle.
Virallisen
syyn mukaan televisioinnista
vastaava yhtiö havaitsi, etteivät
sen resurssit riittäneetkään
turnauksen filmaamiseen samaan
aikaan pelattavan Poker Dome
Challengen kanssa. Lähde:
Pokernews.
2006-05-20
|
|
Moneymaker
aito nimi Chris Moneymaker pakinoi
ruotsalaisessa iltapäivälehdessä ja
kertoo hänen nimensä olevan suora
käännös saksalaisesta sukunimestä.
Suku valmisti kolikoita ja seteleitä
1800-luvulla.
Moneymaker voitti WSOP:n
pääturnauksen 2003 ja tienasi
$2,5 miljoonaa.
Paikka turnaukseen heltisi
PokerStarsin $40 satelliitista.
Nuorena perheenisänä hänellä ei
kuitenkaan ollut varaa lentolippuun
ja hotelliin. Onneksi ystävä
nimeltään David Gamble sponsoroi.
Moneymakerilta jää mainitsematta
kuinka aito ystävän nimi on.
Mestari
myöntää kuulleensa moneen kertaan
hänen voittonsa olleen
onnenkantamoinen ja olevansa siitä
iloinen. "Tiedän mitä osaan, tiedän
myös kuinka paljon olen tienannut
pokerilla ja olen iloinen
kohdatessani edelleen pelaajia,
jotka aliarvioivat minua".
Lähde:
Aftonbladet.
2006-05-20
|
|
Pokeriyhtiöt aliarvostettuja Dresdner Kleinwort pitää
pokeriyhtiöiden pörssikursseja
halpoina niiden tulevaisuuden
potentiaaliin nähden.
Suosituslistalla ovat PartyGaming,
888.com ja Sportingbet.
Saksalaisfirman mielestä
amerikkalaisen senaattori Goodlatten
tekemä ja kursseja painava
lakialoite nettipelien kieltämisestä
ei mene läpi ja vaikka menisikin,
siitä tulee vain kuollut pykälä,
koska sillä ei ole kansalaisten
tukea. AGA:n äsken suorittamassa
tutkimuksessa 83 prosenttia
amerikkalaisista vastasi, ettei
viranomaisten tarvitsisi puuttua
aikuisten ihmisten tekemisiin.
Lähde:
Times Online.
2006-05-20
|
|
Pokerin
pelaajille oma parkkipaikka Kuten aikaisemmin olemme
uutisoineet The Venetianin uusi,
ylellinen 36-pöytäinen pokerihuone
ei vedä pelaajia. Kasino on siksi
aloittanut kampanjan ja tarjoaa
asiakkailleen "poker parking only",
nettikasinoista tutun bad beat
jackpotin sekä puolen miljoonan
freerollin, jossa on 200 palkintoa.
Lähde:
CardPlayer.
2006-05-19
|
|
Pokerilegendan
muotokuva Daniel Negreanu kertoo
Pokernewsissä kehittymisestään
huippupelaajaksi. Ensimmäisellä
vierailullaan Las Vegasissa hän
kokeili $20/$40
limiittiä, ja menetti illan kuluessa
suurimman osan $3000
pankkirollistaan.
Vasta
tehtyään eräässä vaiheessa nopean
vierailun vessassa ja huomattuaan
pöydän tyhjentyneen sinä aikana
hänelle valkeni kuka ja mikä oli
pitänyt peliä käynnissä.
Lähde:
Pokernews.
2006-05-19
|
|
Todellinen peliongelma Australialainen 48-vuotias
vaimoihminen myrkytti aviosiippansa
kahvin kolmeen otteeseen pystyäkseen
varastamaan varoja miehen tileiltä
pelihimonsa tyydyttämiseen. Mies
joutui joka kerta sairaalaan mutta
selviytyi. Vaimolle paukahti vajaat
neljä vuotta valtion täysihoitoa.
Lähde:
Sunday Times.
2006-05-19
|
|
"Bad beat syövälle"-kampanja
Amerikassa Amerikkalaiset pokerin ystävät
keräävät varoja syöpätutkimuksen
hyväksi järjestämällä Hollywoodissa
gaalan, jossa huutokaupataan
tilaisuuksia heads-upin pelaamiseen
ammattipelaajaa vastaan. Mukana ovat
mm. Annie Duke, Howard Lederer ja
Phil Gordon. Lähde:
Bluff Magazine.
2006-05-18
|
|
Sökön freerolli suomalaisille
BestPoker
järjestää tänään keskiviikkona klo 21.00 freerollin, jossa on
pääpalkintona paikka Sökö Finnish Openiin 10. kesäkuuta
Helsingissä. Kakkonen voittaa €30 ja
kolmonen €15.
Osallistumiseen tarvittava salasana lähetetään klo 16.00
kaikille siihen mennessä BestPokeriin rekisteröityneille
suomalaisille pelaajille.
2006-05-17
|
|
Mansion sponsoroi Tottenhamia Gibraltarilainen kasinoyhtiö
Mansion on solminut nelivuotisen
sponsorisopimuksen Tottenhamin
kanssa. Paitamainokselle kertyy
hintaa £34
miljoonaa ja sopimuksen uskotaan
kuuluvan kymmenen rahakkaimman
joukkoon maailmassa.
Mansion
yritti aikaisemmin solmia
vastaavanlaisen sopimuksen
Manchester Unitedin kanssa, mutta
yritys kariutui viime kuussa.
Lähde:
Soccernet.
2006-05-17
|
|
Ruotsin demarit tienaavat peleillä Ruotsin Sosialidemokraattisen puolueen A-arpajaiset ovat
kartuttaneet vuodesta 2000 laskettuna puolueen kassaa noin 50
miljoonalla eurolla. Nyt puolue on perustanut yhdessä sen
nuorisojärjestön ja raittiusliikkeen kanssa Spero-nimisen
yhdistyksen pyörittämään nettipelejä ja -arpajaisia. Teknisestä
toteutuksesta vastaa PAF:in tytäryhtiö.
Lähde: TV4.
2006-05-17
|
|
Betsson kasvaa kohisten
Cherry Onlinen tytäryhtiö
Betssonin
pokerinpelaajien määrä on lisääntynyt
194 prosenttia vuoden sisällä. Tämän
vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
kasvu oli tasaisempaa ja jäi
21 prosenttiin. Betssonilla oli
maaliskuun lopussa 226 000
rekisteröitynyttä pelaajaa, joista
35 000 oli aktiivisia. Lähde: DI.
2006-05-16
|
|
The Venetianin uusi pokerihuone
vastatuulessa
Huhtikuun 2. päivänä avattu The Venetian
on ottanut vain neljän prosentin siivun
pokerimarkkinoista ja vaivaiset
20 prosenttia kasinon kapasiteetista on
ollut käytössä. The Venetian on
kolmanneksi
suurin pokerihuone Las Vegasissa Caesars Palacen ja
Bellagion jälkeen. Lähde: CCT.
2006-05-16
|
|
Nuorena vitsa väännettävä Eräs kanadalainen yritys
haluaa opettaa kymmenestä ikävuodesta ylöspäin oleville lapsille
pokeria. Yhtiön mielestä pokeri on kehittävä harrastus, koska
siinä oppii matematiikkaa ja urheiluhenkeä. Lähde:
Edmonton Journal.
2006-05-15
|
|
888.comin johtajat kevensivät Pacific Pokerin omistaja 888.com listattiin Lontoossa viime
vuoden syyskuussa ja sisäpiirin omistus lukittiin maaliskuun
loppuun asti. Heti sen jälkeen neljä johtajaa katsoi
aiheelliseksi keventää omistustaan $3,8
miljoonan edestä.
888.comin kurssi putosi viime
perjantaina 6,8 prosenttia. Lisävauhtia antoi yhtiön
toimitusjohtajan John Andersonin aiemmin uutisoitu pessimistinen
arvio pokerin tulevaisuuden näkymistä. Lähde:
Globes.
2006-05-15
|
|
Suomalaiset
sotafilmit kunniaan BestPokerin osakas ja PR-mies Marko "Markoolio" Lehtosalo
pakinoi ruotsalaisessa iltapäivälehdessä itsekurin
merkityksestä. Markoolion mielestä jokaisen pelaajan on
asetettava etukäteen raja illan voitoille tai tappioille ja
pidettävä siitä kiven kovaan kiinni.
Itse viihdyttäjä myöntää pelanneensa monesti liian pitkään,
peli on kärsinyt ja hän on enemmän tai vähemmän lahjoittanut
rahaa kanssapelaajilleen. "Tämän jälkeen minun täytyy jollain
tavoin purkaa turhautumistani, ja se tapahtuu usein 40-luvulta
olevan suomalaisen sotafilmin avulla". Lähde:
Expressen.
2006-05-14
|
|
Kesäduuni tiedossa Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelija Juha Vekkilä pitää
tavoitteenaan yrittäjän uraa. Vapaus ja itsenäisyys kiinnostaa
siinä määrin, että kesätyökin järjestyy omastaa takaa. Vekkilä
aikoo nimittäin pelata päätoimisesti pokeria, "vaikka siitä
suunnitelmasta äiti ei oikein pidä". Lähde: HS.
2006-05-14
|
|
Pokeriturnausten suosio yhä kasvussa Kaikista epäilyistä huolimatta pokerin suosio kasvoi
huhtikuussakin. Liveturnausten sisäänostojen summaa mittaava
PPI-indeksi nousi huhtikuussa 40 prosenttia. Vuoden alusta
lähtien kasvua on 33 prosenttia. Osallistujien määrä lisääntyi
viime kuussa 42 prosenttia vuositasolla. Vuoden alusta lukien
nousua on 22 prosenttia. Lähde:
PokerPages.
2006-05-14
|
|
Neljännesmiljoonan freerolli
Absolute Poker
järjestää freerollin, jossa on
$250 000 potissa ja 500 palkintoa. Voittaja saa $50 000. Pienin
palkinto on $50.
Turnaukseen karsiudutaan päivittäisten
satelliittien kautta, jotka alkavat klo 5.00, 9.00 ja 24.00.
Jokainen pelaajaa voi osallistua kerran ilmaiseksi. Sen jälkeen
tarvitaan pisteitä.
2006-05-14
|
|
Kallis bluffi Salt Lake Cityssä sijaitseva pokeritarvikeliike paloi
kahdesti saman viikon aikana. Kauppias väitti jonkun yrittävän
savustaa hänet liiketoiminnasta. Poliisi tutki ja totesi
omistajan itsensä tuikanneen liikkeensä tuleen.
Nyt liikkeenharjoittajaa uhkaa 20 vuoden tuomio
murhapoltosta. Samaa kauppiasta syytetään myös
$83 000 petkuttamisesta eBayn huutokaupoissa. Lähde: sltrib.
2006-05-13
|
|
PokerStars
sponsoroi Aston Martin Racingia PokerStars on laajentanut yhteistyötään Aston Martin Racingin
kanssa. Sopimuksen mukaan Aston Martinin kaksi autoa ajavat
PokerStarsin väreissä kauden loppuun Amerikassa, kaksi kilpailua
Englannissa sekä kuuluisan Le Mansin 24 tunnin ajon Ranskassa.
Lähde:
Yahoo.
2006-05-13
|
|
Maailmanmestarit chattailivat PokerStarsin kolme maailmanmestaria juttelivat eilen
ruotsalaisen iltapäivälehden lukijoiden kanssa.
Chris
Moneymaker (vas.) piti vahvimpana taitonaan toisten pelaajien
lukemista ja kertoi olleensa kahden ensimmäisen vuoden ajan
häviävä pelaaja. Oppirahoja kertyi
$10 000.
Greg Raymer (kesk.) mainitsi hänen
suurimman voittonsa käteispeleissä olevan noin $60 000 ja
tulleen NL $25/$50 pöydässä.
Joe Hachem (oik.) kertoi pelanneensa
NL $10/$20 pöydissä ennen kuin hän voitti WSOP-tittelin.
Lukemisesta kiinnostuneille hän suositteli Cloutier & McEvoyn
Championship NL Hold'emia ja Dan Harringtonin kahta opusta.
Lähde:
Aftonbladet.
2006-05-13
|
|
Pokeribuumi laantumassa 888.comin toimitusjohtaja John Anderson sanoo pokerin suosion
olevan laantumaan päin. Mikäli nykyinen kasvutahti jatkuisi,
kohta "kukaan ei tekisi töitä. Pelaisimme kaikki nettipokeria".
Lähde: FT.
2006-05-13
|
|
PokerStars juhlii ja jakaa bonuksia
PokerStars saavuttaa tämän kuun aikana viiden
miljardin jaetun käden rajapyykin ja juhlii
menestystä lahjoittamalla yli miljoonan dollarin
bonukset monessa muodossa. Muiden muassa ensi kertaa
tallettaville on toukokuun 20. päivään saakka
voimassa 100 % talletusbonus, enintään
$25. Hupipelejä pelaavilla on
mahdollisuus voittaa paikka WSOP-freerollissa ja
juhlakäden saaneelle ja samassa pöydässä istuneille
on tiedossa isot palkinnot.
2006-05-12
|
|
InterPoker täydentää joukkuettaan InterPoker on ottanut pokeritiiminsä viidenneksi jäseneksi
Scott Fischmanin. Nimestään huolimatta 25-vuotias Fischman on
ehtinyt voittaa kaksi WSOP-ranneketta ja kuitata
$1,4 miljoonaa turnausvoittoja.
InterPokerin tiimiin kuuluu tulokkaan lisäksi Juha Helppi,
Kathy Liebert, Robert Varkonyi ja Pete Giordano. Lähde: CCT.
2006-05-12
|
|
Neteller huippukannattava Netellerin rahansiirrot ovat kannattavia - ainakin
yritykselle itselleen. Yhtiö saavutti ensimmäisellä
neljänneksellä 73,5 prosentin bruttomarginaalin ja nettovoittoa
kertyi $26,5 miljoonaa.
Netellerillä oli maaliskuun lopussa 2,6
miljoonaa asiakasta. Asiakaskunta kasvoi kvartaalin aikana 3609
henkilöllä päivässä. Lähde:
Pokernews.
2006-05-11
|
|
Playboylle oma kasino Playboy lanseeraa oman kasinopelisaitin CryptoLogicin
verkossa. CryptoLogic tarjoaa ohjelmiston ja tukipalvelut myös
myöhemmin mahdollisesti avattavaan
pokerikasinoon. Lähde:
London Free Press.
2006-05-11
|
|
Mirage Poker Showdownin voittokertoimet
Bet365 on julkaissut voittokertoimet ensi
sunnuntaina alkavaan Miragen WPT:n turnaukseen, jossa on
$10 200 sisäänosto ja koko pelaajien
eliitti mukana.
Phil Ivey on selvä suosikki
voittokertoimella 51. Patrik Antonius tulee toisena (81) yhdessä
Daniel Negreanun ja Eric Seidelin kanssa. Juha Helppi maksaa
voittaessaan rahat 126 kertaa takaisin.
Suomalaisten menestymisen
mahdollisuuksia voi vertailla vaikkapa seuraavien pelaajien
kanssa: Phil Hellmuth (126), Joe Hachem (151), Dan Harrington
(151), TJ Cloutier (151) ja Doyle Brunson (201).
2006-05-11
|
|
WSOP Circuitin finaalipöytä Caesarsin WSOP Circuitin pääturnaus on edennyt yhdeksän
pelaajan finaalipöytään. Johdossa on Sean McCabe ennen Ralph
Perryä ja Tom Schneideria. Turnauksen sisäänosto maksoi
$10 000. Potissa on hieman yli
$2 miljoonaa. Lähde:
CardPlayer.
2006-06-11
|
|
Svenska
Spelin pokerisaitti suurmenestys Ruotsin pelimonopolin, Svenska Spelin uusi pokerisaitti on
vetänyt kuuden viikon aikana 65 000 pelaajaa ja noussut hetkessä
maailman 10-15 suurimman pokerihuoneen joukkoon. Ruotsin valtio
laskee tienaavansa pokerilla yli 20 miljoonaa euroa vuodessa.
Lähde: SVT.
2006-05-11
|
|
CryptoLogic paransi tulostaan CryptoLogicin ensimmäisen neljänneksen voitto parani
58 prosenttia $7,7 miljoonaan. Yhtiön tulot
kasvoivat 33 prosenttia $27 miljoonaan. Lähde:
Canadian Business.
2006-05-10
|
|
888.comin voitto kasvoi Pacific Pokerin omistaja 888.com tienasi maaliskuussa
pokerilla reikkiä 66 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Aktiivisten pokerin pelaajien määrä lisääntyi viime vuoden
ensimmäiseltä neljännekseltä 33 prosenttia 238 000 henkilöön.
Lähde:
Forbes.
2006-05-10
|
|
Unibet tuplasi voittonsa
Unibetin ensimmäisen neljänneksen voitto yli kaksinkertaistui
£8 miljoonaan. Yhtiöllä on nyt yli miljoona
asiakasta, joista 190 000 on aktiivisia. Aktiivisten pokerin
pelaajien määrä oli maaliskuun lopussa 72 000 verrattuna 32 000
vuotta aikaisemmin. Lähde: PA.
2006-05-10
|
|
Milloin käsi kannattaa näyttää Daniel Negreanu suosittelee näyttämään käden heikoille
vastustajille kolmessa tilanteessa:
- Kun olet bluffannut, voit paljastaa bluffisi ja saada huonon
pelaajan uskomaan bluffaavasi koko ajan.
- Kun sinulla on vahva käsi, voit paljastaa korttisi ja saada
vastustajan uskomaan, että pelaat vain vahvoja käsiä.
- Kun olet pelannut normaalista poikkeavalla tavalla, voit
harhauttaa vastustajan uskomaan pelaavasi samalla tavalla
jatkossakin. Lähde:
The Poker Gazette.
2006-05-10
|
|
Nettipokerin pelaajat kartoitettu Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan tyypillinen nettipokerin
pelaaja on 15-34 vuotias naimaton mies, joka on useimmiten
työtön, sairaskirjoilla tai opiskelija, pitää tupakasta ja
vahvoista juomista sekä uneksii taulutelevisiosta,
moottoriveneestä ja autosta. Lisäksi tyypillinen nettipokerin
pelaaja on muotitietoinen ja kiinnostunut urheilusta, huveista
ja tietokoneista, mutta ei piittaa taiteesta ja kulttuurista
elokuvia lukuunottamatta. Lähde: N24.
2006-05-10
|
|
Useimmat voittavat pokerissa
Betssonin teettämän tutkimuksen mukaan vain neljännes
ruotsalaisista pokerin pelaajista häviää - omien sanojensa
mukaan. Tavoite on monilla korkealla. Joka toisen pelaajan
päämääränä on ammatilaisen ura.
Lähes 60 prosenttia pelaa mielummin amerikkalaisia kuin
ruotsalaisia vastaan. Siitä huolimatta mukavuuden halu vie
voiton. Kalle Svensson pelaa tyypillisesti klo 19 ja 22 välillä.
Lähde:
Expressen.
2006-05-09
|
|
Microgaming omii Prima Pokerin Prima Poker saa syksyyn mennessä uudeksi nimekseen
Microgaming Poker Network, kun Microgaming yhdistää kaikki
Priman 39 kasinoa saman tavaramerkin alle. Samalla yhtiö
lopettaa Monte Carlo Millionsin sponsoroinnin ja turnauksen
kaksivuotinen taru on ohi. Lähde: Bluff Magazine.
2006-05-09
|
|
Poker Pro Magazinesta eurooppalainen painos Poker Pro Magazine lanseeraa ensi syyskuussa lehden
eurooppalaisen version Poker Pro Europen. Lehti tulee saataville
yli 8000 myyntipisteeseen sekä kasinoihin "englantia puhuvassa
Euroopassa". Lähde: Businesswire.
2006-05-09
|
|
Pokeri.infon freerolli huomenna Pokeri.info ja Titan Poker järjestävät huomenna tiistaina klo
19.00 $100 freerollin foorumin lukijoille.
Tarkemmat tiedot löytyy foorumista.
2006-05-08
|
|
Norja uhkaa kieltää peliautomaatit EFTA-tuomioistuin päättää ensi keväänä Norjan pelimonopolin
kohtalosta. Mikäli päätös on kielteinen, maan kulttuuriministeri
Trond Giske uhkaa vastavetona kieltää peliautomaatit koko
maassa. Lähde:
Dagbladet.
2006-05-08
|
|
Rahapelit kasvoivat Amerikassa The American Gaming Associationin mukaan amerikkalaisten
nettipelaajien määrä kaksinkertaistui viime vuonna neljään
prosenttiin väestöstä. Pelaajista lähes puolet ilmoitti netissä
pelaamisen syyksi mukavuudenhalun.
Lähes joka viides amerikkalainen pelasi pokeria viime vuonna.
Nevadan ja New Jerseyn kasinoiden pokeritulotulot kasvoivat 37
prosenttia. Lähde:
Reuters.
2006-05-08
|
|
Sökön freerolli suomalaisille
BestPoker
järjestää ensi keskiviikkona klo 21.00 freerollin, jossa on
pääpalkintona paikka Sökö Finnish Openiin 10. kesäkuuta
Helsingissä. Kakkonen voittaa €30 ja
kolmonen €15.
Osallistumiseen tarvittava salasana lähetetään keskiviikkona
klo 16.00 kaikille siihen mennessä BestPokeriin
rekisteröityneille suomalaisille pelaajille. (Huom! Hotmail
saattaa laittaa sen roskapostiin).
2006-05-08
|
|
InterPokerin WSOP-satelliitti
InterPoker jatkaa edullisia supersatelliittejaan
WSOP-satelliittiin heinäkuun alussa. Vaatimuksena on 300
reikkikäden pelaaminen, jos reikki on vähintään $1 (euro tai
punta) tai 1200 kättä, jos reikki
on pienempi mutta vähintään 25 centtiä. Summa on
pelattava täyteen viikon aikana sunnuntaihin mennessä.
Samoilla käsillä voi kotiuttaa kuukausittaisen talletusbonuksen.
Viikottaisista supersatelliiteista kaksi parasta selviää heinäkuun
satelliittiin, jossa on 32 osanottajaa. Voittajalle on varattuna
$12 000 arvoinen paketti WSOP:iin.
Heinäkuun satelliittiin on jo selvinnyt
"Petey697" Halikosta. "Spede" Espoosta oli myös lähellä viime
lauantaina, mutta jäi kolmanneksi. Viimeksi osallistujia oli
vain oli 16, sitä edellisellä viikolla 17.
2006-05-08
|
|
Sagström
- Lieu heads-up Erik "The_Salmon" Sagströmin ja Liz Lieun välinen kaksinpeli
on alkanut The Venetianin uudessa pokerihuoneessa Las Vegasissa.
Kahden erän jälkeen tilanne on 1-1. Kolmas ja ratkaiseva
turnaus pelataan huomenna.
Lähde:
Poker Magazine.
2006-05-07
|
|
Pelivelkoja ei peritä Norjassa Kuten aikaisemmin olemme uutisoineet Norjassa on vuodelta
1902 oleva laki, jonka mukaan pelivelkoja ei tarvitse maksaa
takaisin. Lain tulkinta on herättänyt hämmennystä.
Nyt DnB-niminen pankki on päättänyt olla perimättä erästä
noin 700 euron velkaa, jonka velallinen sai talletettuaan
MasterCardilla kasinoon ja hävittyään rahat. Sama pelaaja hävisi
aikaisemmin noin 1100 euroa, mutta ehti maksaa velan. Pankki
kieltäytyy palauttamasta summaa.
Kaukonäköisenä rahalaitoksena DnB lopetti viime vuoden
marraskuussa luottokorteilla pelisaiteille tapahtuvat
rahansiirrot. Lähde:
Aftenposten.
2005-05-06
|
|
WSOP H.O.R.S.E. turnaus siirretty Heinäkuun 25. päivä alkamaan suunniteltu WSOP H.O.R.S.E.
turnaus on siirretty pelattavaksi 12-14. heinäkuuta.
Turnauksessa on $50 000 osallistumismaksu
ja sitä pidetään todellisena taidon ja kestävyyden kokeena.
Turnauksen peleinä ovat vuorotellen Hold'em, Omaha, Razz,
Seven-Card Stud ja Seven-Card Stud Eight or Better. Siitä nimi.
Lähde:
CardPlayer.
2006-05-06
|
|
Freerolleja tänään
Pokerihuone on alkanut järjestää päivittäin klo 17.30
freerollin Sökön ystäville. Potissa on €50.
Turnaus on hyvä tilaisuus vannoutuneille Hold'emin
pelaajille kokeilla perinteistä korttipeliä ja
freerollista on tullut nopeasti hyvin suosittu.
Bet365 järjestää klo 22.00 lauantai-illan tapaan
$5000 freerollin. Turnaukseen on
kirjauduttava mahdollisimman aikaisin.
Molemmat turnaukset ovat
todellisia freerolleja eikä niihin vaadita reikkikäsien
pelaamista.
2006-05-06
|
|
InterPoker jatkaa Cryptologicin verkossa Cryptologicin kurssi pomppasi 10 prosenttia tänään, kun yhtiö
ilmoitti sen suurimpien asiakkaiden, InterPokerin ja
InterCasinon jatkaneen sopimusta entisin ehdoin vuoteen 2012.
Cryptologicin verkko menettää lokakuun loppuun mennessä Ritz
Clubin, mutta sen osuus on vain alle kaksi prosenttia verkon
tuloista. Lähde:
Reuters.
2006-05-05
|
|
Kaikki haluavat pudottaa mestarin WSOP-mestari Joe Hachem kertoo voiton muuttaneen hänen
elämänsä. Hän saa matkustella ympäri maailmaa, tavata
mielenkiintoisia ihmisiä ja pelata uskomattoman paljon pokeria.
Kuuluisuudella on kuitenkin myös varjopuolensa; kaikki haluavat
voittaa hänet.
Hachem valittaa joidenkin pelaajien menevän äärimmäisyyksiin
bluffatakseen tai pudottaakseen hänet turnauksista. Tällainen
käytös tarjoaa hänelle monta oivaa tilaisuutta kasvattaa
stackiaan, mutta häiritsee samalla hänen omaa peliään.
Lähde:
Aftonbladet.
2006-05-05
|
|
WPT Enterprises pyörii tappiolla Suosituista pokeriohjelmistaan huolimatta WPT Enterprises
tuottaa tappiota. Ensimmäisellä kvartaalilla liiketappio oli yli
$1 miljoonan, mutta realisointivoiton
ansiosta nettotulos kipusi $3,6 miljoonaa plussan puolella.
WPT tuotti tämän vuoden ensimmäisen
neljänneksen aikana kuusi jaksoa WPT:n Season IV turnauksista ja
yhden jakson PPT:n Season I turnauksista. Tällä neljänneksellä
työn alla on kymmenen jaksoa WPT:n turnauksista ja yhdeksän
jaksoa PPT:n turnauksista. Loppuvuodesta yhtiö tuottaa neljä
jaksoa WPT:n Season V turnauksista ja 14 jaksoa PPT:n
turnaussarjasta. Lähde:
PRNewswire.
2006-05-05
|
|
Huono bluffi Ruotsalaisen nuoren miehen tililtä hävisi viime syksynä
hieman yli 2000 euroa. Joku oli saanut selville 21-vuotiaan
tilinhaltijan Visa-kortin koodin, siirtänyt rahat
pokerisaiteille ja pelannut ne taivaan tuuliin. Pankki korvasi
menetyksen - ja aloitti selvityksen.
Rahalaitoksen mukaan oli merkillistä, että petoksen tekijä
oli kohtuuden ystävä eikä tyhjentänyt koko tiliä. Poliisi totesi siirtojen tapahtuneen nuorukaisen omalla koneella.
Käräjillä luettiin syyte petoksesta. Nuorukainen vakuutti
syyttömyyttään selittäen, ettei hänellä ollut minkäänlaista
aikomustakaan petkuttaa pankkia. Tuomio tulee aikanaan.
Lähde:
Corren.
2006-05-04
|
|
Pokerihuone
aloittaa vedonlyönnin
Pokerihuone lanseeraa vedonlyöntipuolen jääkiekon MM-kisojen
yhteydessä ja arpoo jokaisena kisapäivänä yhden kannettavan
DVD-soittimen kaikkien kyseisenä päivänä vetoa lyöneiden
pelaajien kesken. Kisojen päätyttyä arvotaan 32" taulutelevisio
kaikkien vedonlyöjien kesken.
2006-05-04
|
|
Bestpokerin kesäkisa suomalaisille
BestPoker
järjestää suomalaisille oman kesäkisan, jonka voittajat saavat
sisäänoston yhteen kesäkuun 5. päivänä pelattavaan turnaukseen.
Kaikki, jotka pelaavat toukokuun aikana 1000 VIP-pistettä,
voittavat tuolin Kultaturnaukseen, 500 VIP-pistettä riittää
Hopeaturnaukseen ja 100 VIP-pistettä Pronssiturnaukseen.
Kultaturnauksessa on potissa 600 euroa, Hopeaturnauksessa 400
euroa ja Pronssiturnauksessa 200 euroa.
2006-05-04
|
|
Peliongelma
paha tapa
Golfari John Dalyn paljastettua olevansa
peliriippuvainen myös koripallolla
mainetta ja rahaa tienannut Charles
Barkley tunnustaa hävinneensä
kasinopeleissä. Barkley arvioi
tappioidensa liikkuvan
$10 miljoonan
paikkeilla.
Entinen koripallon
ammattilainen ei kuitenkaan pidä
pelaamistaan ongelmana, vaan typeränä
tapana, joka ei kuulu muille. "Niin
kauan kuin minulla on varaa pelata, se
ei ole ongelma... Se on paha tapa".
Charles Barkley on
valittu koripallon Hall of Fameen ja
kuului Barcelonan olympialaisissa 1992
kultaa voittaneeseen USA:n Dream
Teamiin. Lähde: ESPN.
2006-05-0
|
|
Jälleen uusi pokerifilmi tulossa Salaperäinen uutinen ei kerro elokuvan nimeä tai
näyttelijöitä. Filmi kuvaa pokerinpelaajien elämää ja pelin
suomaa jännitystä sisältäen kaikkea; kauniita naisia,
eksoottisia ympäristöjä, jännitystä, vilppiä ja suuria voittoja.
Ensi-ilta on Las Vegasissa ja Los Angelesissa ensi kesänä.
Lähde: OCN.
2006-05-04
|
|
The
Hendon Mob vaihtoi tallia The Hendon Mob lopetti joku aika sitten yhteistyön Priman
verkon kanssa ja alkaa edustaa Full Tiltiä. Kuuluisaan
englantilaiseen joukkueseen kuuluvat Barny Boatman, Joe Beevers,
Ram Vaswani ja Ross Boatman. Tiimi on voittanut uransa aikana
yli $5 miljoonaa. Lähde:
Bluff Magazine.
2006-05-04
|
|
Mikä golfaten tulee, se kasinoon menee Amerikkalainen golfaaja John Daly paljastaa hävinneensä
viimeisten 12 vuoden aikana £33 miljoonaa
uhkapeleihin ja pelkää peliongelman tuhoavan hänet, mikäli hän
ei pysty pitämään himoaan kurissa.
Menestyneellä golfin pelaajalla on ollut
ongelmia myös alkoholin ja kolmen avioliiton kanssa.
Lähde: CCT.
2006-05-03
|
|
InterPoker jatkaa suosittua bonustaan
Interpokerin
toukokuun bonus on entinen 100 % talletuksesta
$100 asti.
Vaatimuksena on bonukseen nähden viisinkertainen
määrä sellaisia käsiä, joista talo on verottanut
vähintään $1 (€1 tai £1) reikkiä. Jos
reikki on pienempi, mutta vähintään 0,25 rahayksikköä,
on käsi 1/4 bonuskäden arvoinen. Toisin sanoen
mikrolimiiteissä täytyy pelata bonukseen nähden
20-kertainen määrä verotettuja käsiä. Tarjous koskee sekä vanhoja
että uusia jäseniä.
InterPoker jatkaa myös lauantaisia supersatelliitteja
WSOP-satelliittiin heinäkuun alussa. Vaatimuksena on 300
reikkikäden pelaaminen, jos reikki on vähintään $1 (euro tai
punta) tai 1200 kertainen määrä, jos reikki
on pienempi mutta vähintään 25 centtiä. Summa on
pelattava täyteen edellisen viikon aikana sunnuntaihin mennessä.
Samoilla käsillä voi kotiuttaa kuukausittaisen talletusbonuksen.
Viikottaisista supersatelliiteista kaksi parasta selviää heinäkuun
satelliittiin, jossa on 32 osanottajaa. Voittajalle on varattuna
$12 000 arvoinen paketti WSOP:iin. Viime
lauantain satelliitissa oli vain 17
osallistujaa.
2006-05-02
|
|
Bestpokerin freerolli suomalaisille
BestPoker
järjestää tänään tiistaina klo 21.00 300 euron freerollin
yksistään suomalaisille pelaajille. Osallistumisoikeus on
kaikilla, jotka rekisteröityvät kasinoon viimeistään klo 13.00
mennessä.
2006-05-02
|
|
Bestpokerin freerolli suomalaisille
BestPoker
järjestää tänään tiistaina klo 21.00 300 euron freerollin
yksistään suomalaisille pelaajille. Osallistumisoikeus on
kaikilla, jotka rekisteröityvät kasinoon viimeistään klo 13.00
mennessä.
2006-05-02
|
|
Pankkiirilla riitti rollia
Australialainen pankkivirkailija kavalsi
hieman yli vuoden sisällä
$10,5 miljoonaa ja
pisti siitä valtaosan menemään Sydneyn
Star City Casinossa. Kaikki alkaa
pienestä. Virkailija aloitti $4 144
"lainalla". Lähde:
Seven.
2006-05-02
|
|
Pokeriklubit "polvilleen" Irlannissa
Irlannin oikeusministeri Michael McDowell uhoaa pistävänsä maan
peliklubit polvilleen. Klubit ovat selviytyneet tähän asti lain
rajamailla toimimalla yksityisinä kerhoina, jotka ovat vaatineet
pelaajilta jäsenyyttä. Lähde:
ThePost.
2006-05-02
|
|
Liz Lieu - Erik Sagström HU
Aikaisemmin uutisoitu Liz Lieun ja Erik "The_Salmon ja Erik 123"
Sagströmin välinen heads-up-turnaus pelataan 5-7. toukokuuta
Venetianin uudessa kasinossa.
Potissa on
$600 000 ja turnauksen on tarkoitus herättää suurta huomiota
uudelle pokerihuoneelle. Lähde:
Expressen.
2006-05-01
|
|
Pokerihuoneella ensimmäinen WSOP-pelaaja
Pokerihuone on tiedotteen mukaan saanut ensimmäisen
WSOP-pelaajan. Voittaja, nimimerkki ARGON, lunasti lippunsa
finaalisatelliittiin supersatelliitin kautta, johon hän oli
osallistunut freerollista saamillaan voittorahoilla.
Supersatelliitteja järjestetään päivittäin klo 20.00 ja 22.45.
Sisäänosto maksaa aikaisemmassa turnauksessa
€2 tai 200 VIP, jälkimmäisessä €5 tai
500 VIP. Satelliitteja järjestetään 10 päivän välein. Seuraava
pelataan ensi perjantaina.
2006-05-01
|
|
Anonyymi mestari
Norjassa
"Inspecta" voitti eilen Ruotsin puolella pelatun Norjan
pokerimestaruuden ja noin 70 000 euroa. Toiseksi tulleen
"Mortyblackin" tavoin voittaja haluaa pysyä nimettömänä.
24-vuotias Porsgrunnista oleva mestari on amatööri ja haluaa
jatkaa vakituisessa työssään. Vaatimaton voittaja mainitsee
turnauksessa olleen monta häntä parempaa pelaajaa, mutta hänellä
oli tuuria tasatilanteissa.
Turnaukseen osallistui monta tunnettua pelaajaa: Sverre Krogh
Sundbö, Henning Granstad, Torstein Iversen, Odd-Erlend Jensen ja
Johnny Lodden. Jensen oli neljännen kerran peräkkäin Norjan
mestaruusturnauksen finaalipöydässä ja sijoittui seitsemänneksi.
Johnny Lodden sijoittui maineikkaista pelaajista parhaiten ja
tuli kolmanneksi. Lähde:
Nettavisen.
2006-05-01
|
|
Ehdotus rahapelien laillistamisesta Norjassa
Norjan edistysmielinen Fremskrittsparti käsittelee ensi
viikonlopulla pidettävässä puoluekokouksessaan ehdotusta
rahapelien laillistamisesta. Perustelujen mukaan Norjassa on
200 000 pokerin pelaajaa, jotka pelaavat ulkomailla sekä
ulkomaisilla saiteilla ja vievät rahat mukanaan.
Kokoomuksen Helsingin Nuorten Piiri teki joku aika sitten
Joensuun puoluekokoukselle vastaavanlaisen aloitteen
pelimonopolin lakkauttamisesta Suomessa. Lähde: TA.
2006-05-01
|
| |
|
Lisää uutisia » |