|
Extreme Poker Challenge Perämeren jäätiköllä
Robert
Varkonyi voitti Kemin edustalla 23 asteen pakkasessa pidetyn
Extreme Poker-turnauksen ennen Juha Helppiä. InterPokerin
järjestämän turnaussarjan toinen osa oli alunperin tarkoitus
järjestää Kemin lumilinnassa, mutta jouduttiin siirtämään
sisäministeriön kiellon johdosta meren jäälle.
Jippoluontoiseen turnaukseen osallistui kuusi pelaajaa.
Sääntöjen mukaan pelaajat saivat ostaa uusia pelimerkkejä
asusteita vastaan. Varkonyi pelasi ratkaisevan käden t-paidassa
vilustumista uhmaten.
Kolmas turnaus järjestetään Las Vegasin yläpuolella
lentokoneessa. Turnauksesta pudonneet joutuvat kotiutumaan
laskuvarjon avulla. Lähde: Bolsamania.
2006-03-31
Sakkoja pokeriturnauksesta
Helsingin kärajäoikeus piti viime keväänä helsinkiläisessä
ravintolassa järjestettyä pokeriturnausta arpajaisrikoksena ja
langetti seitsemälle syytetylle 15 päiväsakkoa. Lähde:
Hämeen Sanomat.
2006-03-31
Ongamella läpivetoa
Itävaltalainen BetandWin osti Ongamen ja näytti ruotsalaisille
kaapin paikan. BetandWinillä on jo kaksi toimitusjohtajaa eikä
kolmatta tarvittu. Ongamen pidetty ja yleisesti arvostettu
toimitusjohtaja Patrik Selin sanoi itsensä irti. Huhujen mukaan
yhtiö on sen jälkeen ajautunut sekasortoiseen tilaan ja
työntekijöitä irtisanoutuu jatkuvalla syötöllä. Lähde: DI.
2006-03-31
Expektin johtaja erosi
Expektin toimitusjohtaja Per-Ivan Selinder on joku aika sitten
jättänyt tehtävänsä kaikessa hiljaisuudessa. Yhtiö ei ole
katsonut aiheelliseksi tiedottaa asiasta. Uuden johtajan nimi on
Christian Rajter. Lähde: DI.
2006-03-31
Ladbrokes anoo pelilupaa
Ladbrokes aikoo lehdistötiedotteen mukaan jättää tänään
pokerilupa-anomuksen Ruotsin hallitukselle. Ladbrokes sitoutuu
anomuksessaan täyttämään samat sosiaalipoliittiset ehdot, mitkä
hallitus on asettanut valtion omalle nettipokerille.
2006-03-31
Everton sulki pokerihuoneensa
Everton FC on yllättäen ja yhtäkkiä sulkenut sen nimellä
kulkeneen online pokerihuoneen, kasinon,
bingon ja
vedonlyöntitoimiston. Pelaajat saavat rahansa takaisin.
Sulkemisen syytä ei ilmoiteta suoraan, mutta seura ilmoittaa
etsivänsä aktiivisesti uutta kumppania. Lähde: Gamblemore.
2006-03-31
Svenska Spel avasi pokerihuoneensa
Pokerin myyntipäällikkö Ira Gladnikoff luonnehti avajaispäivää
"loistavaksi". Pelaajia oli jo samana iltana noin 3000 ja yli
13 000 henkilöä oli ladannut ohjelmiston. Lähde: n24.se.
2006-03-31
St. Petersburg Open
PartyPoker järjestää toukokuussa Pietarin
turnauksen, jossa odotetaan olevan
$500 000 potissa. Suora sisäänosto maksaa $2000.
Satelliittien kautta mukaan voi päästä $6 alkaen.
Paketin arvo on $4500 ja se sisältää
osallistumismaksun lisäksi neljä yötä hotellissa ja
$1500 matkakuluihin.
2006-03-31
Norjalaiset pelivelat
Kuten olemme aikaisemmin uutisoineet, 104 vuotta vanha laki
kieltää Norjassa pelivelkojen perimisen. Lain tulkinta tuli
ajankohtaiseksi erään 31-vuotiaan pelaajan kieltäydyttyä lakiin
vedoten maksamasta lähes 20 000 euron velkojaan. Nimettömänä
pysyttelevä pelaaja odottaa nyt jännittyneenä "mitä pankki
sanoo" ja toivoo voittavansa. "Muuten minulle käy köpelösti".
Lähde: SvD.
2006-03-30
Reynolds näyttelee ex-uhkapeluria
Burt Reynolds näyttelee elokuvassa Deal entistä uhkapeluria,
joka opettaa nuorta opiskelijaa pelaamaan vastustajan eikä omien
korttiensa mukaan. Filmatisointi alkaa ensi viikolla New
Orleansissa.
Elokuvassa esiintyvät myös Shannon Elizabeth, Phil "The
Unabomber" Laak, Antonio "The Magician" Esfandiari ja Vince van
Patten. Lähde: Empire Movies.
2006-03-30
Women's Poker
Naispuolisten pokerinpelaajien määrä kasvaa nopeasti. Tämä on
huomattu myös televisio-ohjelmien tuottajien taholla. Amerikassa
on suunnitteilla pelkästään naispelaajille omistettu pokerishow
Women's Poker, johon osallistuu julkimoita, ammattipelaajia ja
amatöörejä. 888.com toimii sponsorina. Lähde: Digital Spy.
2006-03-30
Daydream ostaa 24hPokerin
Pikkuinen Daydream ostaa huomattavasti isomman 24hPokerin ja vie
tämän takaoven kautta pörssiin. Kauppahinta on noin 200
miljoonaa euroa. Maksu tapahtuu uusilla osakkeilla. 24hPokerin
omistajat saavat 90 prosenttia uudesta yhtiöstä ja Daydream
muuttaa nimensä 24hPokeriksi. Myös johtoporras vaihtuu.
Daydreamin kurssi on ajanut aamupäivän aikana vuoristorataa
analyytikkojen nikotellessa kauppahinnan korkeutta. 24hPokeri
teki touko-tammikuussa voittoa noin 2 miljoonaa euroa noin 20
miljoonan liikevaihdolla.
24hPokerin verkkoon kuuluu 60 "skiniä", mm.
suomalainen Pokerihuone. Kasvutahti on 5-6 uutta
kumppania kuukaudessa. Saitti on tällä hetkellä 11 kielellä ja
tekeillä arabiaksi sekä japaniksi. Uusi kumppani saa valmiin
saitin 3-4 viikon sisällä 10 000 euron hintaan.
24hPoker perustettiin viisi vuotta sitten, kun entinen
ammattipelaaja Per Hildebrand meni all-in ja sijoitti koko
omaisuutensa pokeriohjelmiston kehittämiseen. Potissa oli
silloin noin 300 000 euroa. Nyt Hildebrandin 12 prosentin
osuuden markkina-arvo on yli 20 miljoonaa euroa. Muina
voittajina ovat Nordea, joka omistaa 7 prosenttia osakkeista,
sekä yhtiön suurin omistaja, pikkuinen vakuutusyhtiö Akelius
Insurance. Lähde: DI ja PA.
2006-03-29
Saksan pelimonopoli savijaloilla
Saksan korkeimman oikeuden päätöksen mukaan valtion
pelimonopolia pidetään yllä taloudellisten intressien vuoksi,
menettely on ristiriidassa EU-lainsäädännön kanssa, eikä
Saksalla ole oikeutta kieltää yksityisiä peliyhtiöitä
markkinoimasta tuotteitaan.
Unibet arvioi päätöksen olevan yhtä merkityksellinen kuin
Gambelli-tuomion kaksi vuotta sitten ja toimivan prejudikaattina
tulevaisuudessa muiden valtioiden pelimonopolin laillisuutta
puntaroitaessa.
Eräillä tahoilla KKO:n päätöksen tulkitaan päinvastoin
enemmänkin vahvistaneen monopolin laillisuuden. Lähde: DI.
2006-03-29
DevilFish kirjan kansien sisään
Englannissa julkaistaan kesäkuussa kirja "Swimming With The
DevilFish - Under The Surface Of Professional Poker", joka
kertoo Englannin kuuluisimpien pelaajien elämästä.
Pääosassa olevan David "DevilFish" Ulliottin lisäksi kirjassa
esitellään Dave Colclough, Willie Tann, The Hendon Mob ja 30
muuta pelaajaa. Lähde: CardPlayer.
2006-03-29
Playtech pörssiin
Virosta alunperin kotoisin oleva Playtech noteerattiin eilen
Lontoon pörssin pienosakkeiden listalle. Seitsemän vuotta vanhan
yhtiön markkina-arvoksi tuli lähes miljardi dollaria.
Playtechin ohjelmistolla pyörii tällä hetkellä 94 nettikasinoa,
15 pokerihuonetta ja 15 bingosaittia. Yhtiö tuotti viime vuonna
voittoa $35,6 miljoonaa. Lähde:
Red Herring.
2006-03-29
Peliriippuvuus ei ole lisääntynyt
Harvard Medical Schoolin mukaan ei ole olemassa mitään
todisteita, että nettipelit lisäisivät peliongelmista kärsivien
henkilöiden määrää. Pelien tarjonta ei yksinään luo
riippuvuutta, vaan ongelmapelaamista esiintyy usein depression
ja/tai muun väärinkäytön yhteydessä.
Amerikassa lasketaan noin yhden prosentin väestöstä kärsivän
vakavista peliongelmista ja kaksi prosenttia olevan
ongelmapelaajia. Lähde: CCT.
2006-03-29
Neteller tuplasi voittonsa
Netellerin voitto paremmin kuin kaksinkertaistui viime vuonna
$98 miljoonaan vuoden 2004 $46 miljoonasta.
Asiakaskunta kasvoi 86 prosenttia 2,35 miljoonaan. Tänä vuonna
yrityksen tarjoamat palvelut ovat saaneet jo 180 000
uutta käyttäjää.
Netellerin osake pörssinoteerattiin viime vuonna
200 pencen hintaan. Nyt kurssi kiikkuu 700 pencen yläpuolella.
Koko yhtiön markkina-arvo on 856 miljoonaa puntaa. Lähde:
Reuters.
2006-03-28
Pokerihuoneen yövuoro
Pokerihuone järjestää huomenaamusta alkaen
kolmena yönä peräkkäin kolme
€500 freerollia. Turnaukset alkavat klo 00.45, 2.15
ja 3.45. Mukaan mahtuu 2000 pelaajaa. Rekisteröinti
on käynnissä.
2006-03-28
The Motley Fool näkee pokerikuplan
The Motley Fool varoittaa sijoittajia kasino-osakkeista ja näkee
markkinoilla selvät kuplan tunnusmerkit: riskejä vähätellään,
osakkeet arvostetaan mielettömän korkealle ja pörssiin on
tungosta. Lähde: The Motley Fool.
2006-03-28
Päätoimittaja poliisin pakeille
Ruotsin arpajaislakia koetellaan jälleen. Aftonbladetin
päätoimittaja Anders Gerdin käveli tänään poliisitalolle
ilmoittamaan itsensä syylliseksi arpajaisrikokseen.
Aftonbladet julkaisi lauantaina vedonlyöntitoimistojen
voittokertoimia uudesta ulkoministeristä. Lotteriispektionen
syytti Gerdiniä arpajaisrikoksesta. Päätoimittaja haluaa testata
kuuluuko poliittisten tapahtumien seuraaminen painovapauslain
vai arpajaislain piiriin. Lähde: Dagens Media.
2006-03-27
Ruotsalaiskasino avataan torstaina
Svenska Spel avaa pokerihuoneensa torstaina. Pelimonopoli tähtää
25 prosentin markinaosuuteen ja uskoo 80 prosenttia pokerin
pelaajista kokeilevan saittia vuoden loppuun mennessä. Reikki on
2,5 %. Tuotoksi arvioidaan noin 27 miljoona euroa vuodessa.
Lähde: Direkt.
2006-03-27
Bellagio paras kasino Las Vegasissa
Las Vegas Review-Journalin lukijat äänestivät Bellagion
kaupungin parhaaksi pokerihuoneeksi. Bellagiolla oli myös paras
hotelli, nähtävyys (suihkulähde), arkkitehtuuri, sisustus,
palvelu ja aamiainen. Lähde: Review-Journal.
2006-03-27
Helppi WPA:n perustajajäsen
World Poker Association julkistaa toimintaperiaatteensa
huomisessa lehdistötilaisuudessa. Perustajajäsenten joukossa on
Juha Helpin lisäksi mm. Kenna James, Joe Beevers ja Barny
Boatman. Järjestön tavoitteena on yhtenäistää turnausten säännöt
ja menettelytavat. Lähde: WPA.
2006-03-26
Bestpoker lanseeraa VIP-shopin
Bestpoker on lanseerannut uuden rihkamakaupan, jossa riittää
valikoimaa paidoista ja pokerikamasta arvokkaampaankin tavaraan.
Kaupasta löytyy lattanäyttöjä, Xboxeja, paketteja WSOP:iin ja
jopa pikkuinen Mini Cooper. Valuuttana on VIP-pisteet.
Samalla
Bestpoker
tarjoaa tämän linkin kautta tuliaisbonuksena 100 prosenttia
ensimmäisestä talletuksesta, enintään 100 euroa. Vaatimuksena on
pelata 10 kertaa niin monta VIP-pistettä kuin bonus on euroissa.
2006-03-26
Ladbrokesilla Pokerbet
Ladbrokes on lanseerannut Blackjackin
viereen toisen kasinotyyppisen pelin, jossa lyödään
vetoa voittavasta pokerikädestä kasinon antamien
kertoimien perusteella. Hupipelejäkin on tarjolla.
2006-03-26
Kesäaikaan eri tahtiin
Euroopassa (CET) siirrytään kesäaikaan maaliskuun
viimeisen sunnuntain aamuna, jolloin kellon
viisareita on työnnettävä tunti eteenpäin.
Amerikassa (EST tai ET) kesäaikaan siirrytään
viikkoa myöhemmin. Ensi viikolla ero Amerikan aikaan
on siten tuntia pitempi. GMT/UTC ei muutu kesäaikaan
lainkaan ja ero kasvaa siten tunnilla kolmeen
tuntiin koko kesän ajaksi.
2006-03-25
PokerStars suunnittelee jälleen listautumista
PokerStars on ollut myynnissä tammikuusta lähtien.
Tiettävästi yhtiöstä on tehty neljä tarjousta, jotka
eivät ole kuitenkaan tyydyttäneet pääomistajia.
Scheinbergin perhe, jonka uskotaan omistavan 75
prosenttia, harkitsee sen vuoksi jälleen osakkeiden
listaamista Lontoon pörssissä. Yhtiön arvoksi
lasketaan 2,5-3 miljardia dollaria P/E-luvun 15
mukaan.
Myös FullTiltin omistajien väitetään suunnittelevan
kotiutusta pörssin kautta. Tuloksena saattaa olla
peliosakkeiden ylitarjonta, koska kevään aikana
päättyy PartyGamingin, 888.comin ja Paradise Pokerin
alkuperäisillä omistajilla oleva osakkeiden
myyntikielto. Lähde: eGaming Review.
2006-03-25
Italia oikeuteen
Italian hallitusta vastaan on nostettu
vahingonkorvausvaatimus, jonka odotetaan nousevan
miljooniin puntiin. Kanteen takana ovat mm.
Ladbrokes, William Hill, Betfair ja Coral
etujärjestönsä RGA:n kautta.
Italialaiset internet-palvelujen tarjoajat joutuvat
estämään 120 000 punnan sakon uhalla pelaajien
pääsyn yli 600 kansainväliselle pelisaitille, jotka
ovat Italian pelimonopolin laatimalla mustalla
listalla. Kanteen mukaan kielto on EU:n
lainsäädännön vastainen. Lähde:
eGaming Review.
2006-03-25
BetandWin vaihtaa alustaa
BetandWin aikoo vaihtaa pokerihuoneensa Boss Median
alustalta ostamansa Ongamen alustalle. Yhtiö ei ole
ilmoittanut asiasta virallisesti, mutta
toimitusjohtaja Teufelberger pitää siirtymistä
"luonnollisena askeleena". Ajankohta ilmoitetaan
myöhemmin. Lähde: DI.
2006-03-24
Monopoli kukistettu
Ruotsin Huvinjärjestäjien Keskusliitto NRF asetti
hieman yli viikko takaperin rulettipöydän Tukholman
keskustan torille testatakseen lainsäädäntöä.
Poliisi oli sutena paikalla ja korjasi pelin
talteen. Nyt syyttäjä on päättänyt lopettaa jutun
esitutkinnan ja pelipöytä on palautettu
omistajalleen.
Liiton puheenjohtaja Ulf Linde sanoo pelimonopolin
olevan kukistettu. Seuraavaksi liitto aikoo perustaa
yksityisen kasinon Tukholman keskustaan.
Pelien valvontajärjestö Lotteriinspektionen ei
hevillä hellitä ja aikoo valittaa syyttäjän
päätöksestä. Lähde: SvD.
2006-03-24
Monopoli ei vähennä peliongelmia
Valtion pelimonopoli ei ole yksinkertainen lääke
ongelmapelaamiseen. Englannissa vallitsee vapaa
kilpailu ja 1,2 prosenttia maan asukkaista on
peliriippuvaisia. Ruotsissa ja Norjassa
peliongelmista kärsii noin 2 prosenttia väestöstä,
vaikka molemmat valtiot yrittävätkin pitää kiinni
monopolistaan vedoten juuri sosiaalisiin syihin.
Lähde: ST.
2006-03-24
Mafiapomo varoitteli uhkapeleistä
Parannuksen tehnyt, ennen laitonta
vedonlyöntitoimintaa pyörittänyt mafioso Micha el
Franzese varoitti Floridan yliopiston opiskelijoita
rahapelien vaaroista. "Olen nähnyt enemmän
peliongelmista kuin huumeiden ja alkoholin
väärinkäytöstä kärsiviä ihmisiä".
Entinen mafiapomo tiesi niinikään pokerissa olevan
"lähes mahdotonta voittaa säännöllisesti, jollei ole
ammattilainen ja pelaa 7-10 tuntia päivässä".
Lähde: UCF.
2006-03-24
CardPlayeristä norjalainen painos
CardPlayeristä on ilmestynyt norjankielinen painos
"Norjan ensimmäinen ja maailman suurin pokerilehti"
CardPlayerNorge.
2006-03-24
Pokerdome avataan
Pokerista on tulossa yleisöurheilu, kun 200 katsojaa
vetävä Pokerdome avataan toukokuussa Las Vegasissa.
Pelaajien kortit näytetään reaaliajassa areenan
valotauluilla. Pelaajat itse istuvat äänieristetyssä
lasikopissa, josta ei näe ulos. Suunnitelmissa on 44
turnausta vuodessa. Sisäänpääsy on vapaa.
Alkoholitarjoilua ei ole. Lähde:
Reviewjournal.
2006-03-23
Kuumimmat kasinot
Forbes on listannut maailman kuumimmat kasinot.
Mukana ovat mm. Metropol Moskovassa, Baden-Baden ja
Monte Carlo sekä amerikkalaiset Borgata Atlantic
Cityssä ja Wynn Las Vegasissa. Lähde: Forbes.
2006-03-23
Hellmuth juontajaksi
Huhut on vahvistettu. Phil Hellmuth toimii seuraavan
Celebrity Poker Showdownin juontajana. Ohjelma
filmataan New Orleansissa. Tavoitteena on saattaa
hirmumyrskyn koettelemat kasinot jälleen
parrasvaloihin. Lähde: All-In.
2006-03-23
Kaksoset kaksoisvoittoon
Mizrachin kaksoset Michael ja Eric ottivat
kaksoisvoiton Winnin O' The Greenin
$1070 Limit Hold'emissa.
Molemmat ovat ammattipelaajia. Michael on
veljeksistä vanhin kahden minuutin marginaalilla.
2006-03-23
PokerPages Industry Index
PokerPages alkaa julkaista tilastoja pokerista. PPII
perustuu yli miljoonaan live-turnauksen
sisäänostoon, joiden yhteinen arvo ylittää miljardi
dollaria.
Ostojen arvon mukaan laskettuna pokeri kasvoi viime
vuonna 69 prosenttia ja vuonna 2004 79 prosenttia.
Sisäänostojen lukumäärä on kaksinkertaistunut
vuodesta 2001 yli 300 000 ostoon viime vuonna. Arvo
on samaan aikaan noussut 153 prosenttia
488 dollarista 1237 dollariin. Tämän vuoden puolella
pokeri-indeksi on noussut 44 prosenttia.
Lähde: PokerPages.
2006-03-22
Escapsa tuplasi voittonsa
Escapsan verkon tulot kasvoivat viime vuonna
93 prosenttia $87,6 miljoonaan
ja voitto paremmin kuin tuplaantui $23,3 miljoonaan.
Aktiivisten pelaajien määrä lisääntyi 138 000:sta
242 000:een. Escapsa aikoo lisätä kasinopelejä
tarjontaansa ja on kiinnostunut alan yritysostoista.
Lähde: Reuters.
2006-03-22
European Ladies Championship
Ladbrokes järjestää naisten
EM-turnauksen Lontoossa 7-8. toukokuuta. Turnaus
televisioidaan ja lähetetään Sky Sportsilla.
Satelliitteja ja supersatelliitteja pyörii
päivittäin $2 alkaen.
2006-03-22
PartyPoker vahvisti nimityksen
PartyPoker vahvisti tänään odotetusti Mitchell
Garberin nimityksen yhtiön uudeksi
toimitusjohtajaksi. Garber ottaa tehtävänsä vastaan
19. huhtikuuta. Lähde: Reuters.
2006-03-22
Pokerin pelaajat tutkittu
Ruotsalaisia pokerin pelaajia on tutkittu jälleen.
Svenska Spelin Norstatilla teettämän tutkimuksen
mukaan 90 pelaajista on miehiä, 40 prosenttia pelaa
sekä netissä että live ja 73 prosenttia katsoo
television pokeriohjelmia vähintään kerran kuussa.
Voittavista pelaajista 40 prosenttia on lukenut
vähintään kaksi pokerikirjaa, häviäjistä vain vajaat
10 prosenttia on lukenut enemmän kuin kaksi teosta.
Pelaajista 10 prosenttia ilmaisee pokerin
aiheuttavan ongelmia joko ajan tai rahan suhteen.
Suurin osa pelaa freerolleja
tai mikrolimiittejä ja
40 prosenttia viihtyy pokerin parissa vähemmän kuin
tunnin viikossa. Lähde: Alltomspel.
2006-03-22
Pelaajien taikausko
Monet pokerin pelaajat ovat muiden urheilijoiden
tavoin taikauskoisia. All-in on haastatellut Michael
"The Grinder" Mizrachia mm. hänen antipatiastaan
punaisia vaatekappaleita kohtaan. Mizrachi väittää,
ettei ole "ollenkaan taikauskoinen". Hän ei vain
pelaa hyvin kun hänellä on punaista päällä. Koko
haastattelu on luettavissa All-Inissä.
2006-03-22
Pokeri työllistää
Gotlannin saarella hurrataan Ruotsin pelimonopolin
pokerisaitille. Svenska Spel on luonut saarelle
vuoden aikana 70 uutta työpaikkaa ja palkkaa ennen
kesää 130 työntekijää lisää. Lähde:
Hufvudstadsbladet.
2006-03-22
Kuka voittaa Omahassa?
Sam Mudaro esittää 10 miljoonan käden perusteella
laskettuja tilastoja ja kertoo mitkä kädet ja
minkälainen pelityyli kannattaa eri tyyppisissä
pöydissä. Artikkelisarja on luettavissa
PokerPlayerissä.
2006-03-21
Amerikkalaiset nettipelien kieltoa vastaan
USA:ssa tehdään poliitikkojen toimesta yhtenään
esityksiä uhkapelien kieltämisestä netissä, vaikka
kansalaiset marssivat eri tahtiin. Wall Street
Journalin mielipidetutkimuksessa 85 prosenttia
vastanneista on nettipokerin kieltämistä vastaan.
Lähde: WSJ.
2006-03-21
Supportti voitti freerollin
Expekt on kokenut kovia viime aikoina. Saitti on
kaatuillut, pelaajat ovat pystyneet kirjautumaan
toistensa tileille ja asiakaspalvelu on ollut
tukossa. Siksi kasino halusi palkita uskollisia
asiakkaitaan live-freerollilla. Kutsuvieraiden
lisäksi turnaukseen osallistui kaksi työntekijää
Expektin supportista ja tanskalainen lehtimies.
Asiakaspalvelussa työskentelevä henkilö voitti,
reportteri tuli toiseksi. Uskolliset pelaajat jäivät
pikkurahoille. "Aika hauskaa, mutta ei siinä missään
nimessä ole mitään väärää", sanoo tiedotuspäällikkö
Winberg. Kyseessä oli siis live-turnaus.
Lähde: Expressen.
2006-03-21
Demokraattinen urheilulaji
Pokeri on demokraattinen urheilulaji, koska siinä
kenestä tahansa voi tulla maailmanmestari,
kirjoittaa Greg Raymer uusimmassa kolumnissaan.
Pokerissa ei ratkaise onko sinulla sponsori, oletko
rikas tai julkkis vai kuulutko johonkin tiimiin.
Pokerissa tarvitaan vain pelitaitoa - ja hieman
onnea.
Raymer suosittelee jokaista pelaajaa yrittämään
WSOP-turnaukseen. Ei kuitenkaan freerollien kautta,
koska ne ovat liian tuuripitoisia. Pienen
sisäänoston satelliitit ovat parhaita, sanoo Raymer,
joka itse sijoitti $160
karsintaturnauksiin voittaessaan tittelin vuonna
2004. Lähde: Expressen.
2006-03-21
Pokerihuone lisää freerolleja
Pokerihuone lisää freerollien määrää ja
palkintopottia. Kaikki turnaukset pelataan klo 16.05
ja tuttuun aikaan klo 19.05. Arkisin pyörii
€75 sekä €150 freerollit.
Lauantaina Pokerihuone järjestää €1000
LauantaiTontun klo 19.05 ja sunnuntaisin pelataan
kaksi VIP-turnausta, joissa on potissa €300 ja
€1500.
2006-03-20
Antonius pelaa hyväntekeväisyyteen
Patrik Antonius on päättänyt lahjoittaa 20
prosenttia turnausvoitoistaan hyväntekeväisyyteen.
Myös Martin de Knijff ja Liz Lieu ovat hankkeessa
mukana. Lähde: Expressen.
2006-03-20
Ruotsi satsaa peliriippuvuuden tutkimiseen
Sopivasti samaan aikaan Svenska Spelin pokerisaitin
lanseerauksen kanssa Ruotsin hallitus esittää
kevätbudjetissaan useiden satojen tuhansien euron
arvoista tukipakettia tutkimustyöhön
peliriippuvuudesta ja nettipokerista.
Kansanterveyslaitoksen tutkija Anders Stymne uskoo
nettipokerin kehittävän helpommin riippuvuutta kuin
mikään muu peli. Pokeri on nopeaa, sitä on aina
tarjolla eikä kotona kukaan kontrolloi pelaamista,
väittää Stymne. Lähde: DN.
2006-03-20
Bestpoker lanseeraa vedonlyöntiä ja kasinopelejä
Bestpoker
lanseeraa uuden saitin, jolla on pokerin lisäksi
vedonlyöntiä ja kasinopelejä. Kasinossa on kahdeksan
pöytäpeliä, kuten
blackjack,
ruletti ja
craps sekä
hedelmäpelejä ja videopokeria.
Bestpoker myöntää yllä olevan linkin kautta uusille
jäsenille 100 prosentin talletusbonuksen, enintään
100 euroa.
2006-03-20
Paf kiertää lakeja
Paf:in syytetään järjestävän uhkapelejä Ruotsissa
bulvaanien kautta. Pelimonopolin vuoksi Paf ei saa
omaa pelilupaa, mutta voi toimia palveluyhtiönä
järjestöille, joille pelilisenssi heltiää. Paf on
järjestänyt mm. Speron, Punaisen Ristin ja Brisin
pelitoiminnan. Speron yhtenä omistajana on
Sosialidemokraattien nuorisojärjestö SSU. Bris on
lasten oikeuksia yhteiskunnassa puolustava järjestö.
Lähde: Nya Åland.
2006-03-20
Pokerin katsojaluvut laskussa
Pokeriohjelmien katsojalukujen raportoidaan olevan
laskussa. Celebrity Poker Showdown-nimisen ohjelman
luvut ovat pienentyneet vuoden 2003 264 000
katsojasta 134 000 töllöttäjään. Travel Channelin
World Series of Poker on menettänyt yli 100 000
katsojaa vuoden 2004 huippuluvusta 583 000.
Lähde: New York Post.
2006-03-20
Poliisi iskee ympäri maailmaa
Bruneinin sulttaanikunnan poliisi iski paikalliseen
nettikahvioon ja takavarikoi 19 tietokonetta.
Kahvion pitäjä, joka oli antanut vieraidensa pelata
rahapelejä kuten rulettia ja blackjackia, tuomittiin
$2000 sakkoihin tai kahden kuukauden vankeuteen.
Lähde: OC.
2006-03-20
Garber Partyn uudeksi johtajaksi
PartyPokerin väitetään värvänneen kanadalaisen Mitch
Garberin, 41, uudeksi toimitusjohtajaksi. Valintaa
pidetään onnistuneena kaappauksena.
Garberin peruspalkaksi tulee
£585 000 vuodessa. Päälle lisätään seitsemän
miljoonaa osaketta vuodessa, jos yhtiön asettamat
tavoitteet saavutetaan. Päivän kurssin mukaan
osakepaketin arvo olisi £8,6 miljoonaa.
Garberin edeltäjä, Richard
Segal, nettosi £30 miljoonaa vajaassa kahdessa
vuodessa. Lähde: Times.
2006-03-19
PartyPoker aloittaa WSOP-freerollit
PartyPoker pyörittää päivittäin useita
freerolleja, joissa on palkintoina 50 paikkaa
lauantain WSOP-satelliittiin. Lauantain turnauksen
potissa on 20 pakettia WSOP:n eri turnauksiin.
Aikataulu on freerollien
luettelossa.
2006-03-19
Filantrooppi Greenstein
Barry Greenstein on tullut tunnetuksi legendaarisena
käteispelien pelaajana ja pokerin suurena
filantrooppina, joka lahjoittaa kaikki
turnausvoittonsa hyväntekeväisyyteen, etupäässä
lasten hyväksi.
Viimeisten kahden vuoden aikana Greenstein on
uhrannut lähes miljoona taalaa osallistumismaksuihin
ja muihin turnauskuluihin, mutta silti lahjoittanut
kaikki palkinnot suosimilleen järjestöille. Nykyään
hän joutuu pitämään tiukemmin kiinni lompakostaan ja
lahjoittaa vain turnauspeleistä siunautuvan
nettovoiton. Barry Greensteinin haastattelu löytyy
All In Magazinesta.
2006-03-19
Sportingbet sponsoroi koripalloa
Euroopan suurin koripalloliiga, Euroleague
Basketball, on solminut kaudelle 2009 ulottuvan
sponsorisopimuksen Sportingbetin kanssa.
Lehdistötiedotteen mukaan Euroliiga saavuttaa noin
miljardiin nousevan määrän potentiaalisia katsojia
40 televisiokanavalla.
2006-03-18
Betcorp Lontoon pörssiin
Betcorp ilmoitti listautuvansa Lontoossa ja osakkeen
kurssi pomppasi heti 8 prosenttia. Yhtiö on jo
noteerattu Australiassa, mutta sen mielestä kurssi
on liian alhainen entisessä emämaassa noteerattuihin
pelialan yrityksiin verrattuna. Betcorpin P/E-luku
on 19,2. Lontoossa listatun PartyGamingin P/E-luku
on 27,6 ja 888.comin 22,3.
Betcorp on tiedotteen mukaan "päättänyt pelata
johtavaa roolia toimialan keskittymisprosessissa".
Tavoitteena on siis saada osakkeen kurssi ylös ja
käyttää sitä maksuvälineenä tulevissa
yrityskaupoissa. Lähde: Reuters.
2006-03-18
Maakasinot hyötyvät nettipokerista
MonkeyBetin tekemän tutkimuksen mukaan 58 prosenttia
vastanneista myönsi netissä pelaamisen johtaneen
heidät kokeilemaan samaa peliä maakasinoissakin.
Vastaajista 63 prosenttia sanoi kasinovierailujen
lisääntyneen viimeisten kahden vuoden aikana.
Maakasinoissa pokeria pelanneista 92 prosenttia
sanoi nettipokerin vetäneet heidät livepokerin
pariin. Lähde: eMediawire.
2006-03-18
Ruotsin valtion pokerihuone viivästyy
Kuten odotettua, Svenska Spelin pokerihuoneen
lanseeraus näyttää viivästyvän. Avajaisia on lykätty
huhtikuulle. Syyksi mainitaan, ettei ohjelmisto
täytä pelien tarkastusviraston,
Lotteriinspektionenin, vaatimuksia. Lähde:
Aftonbladet.
2006-03-17
Lisenssimenettely Ruotsiin
Svenska Spelin toimistusjohtaja Jesper Kärrbrink
ehdottaa vapaata kilpailua kaikille pelilisenssin
saaneille saiteille. Muille tapahtuva netti- ja
rahaliikenne on estettävä. Pelilisenssin
myöntämismenettelystä johtaja sanoo "viis
veisaavansa", mutta hänen ehdotuksensa ei
välttämättä merkitse pelimonopolia.
Ladbrokesin Pohjoismaiden yksikön päällikkö Douglas
Roos kommentoi sanomalla Kärrbrinkin elävän omassa
maailmassaan. Lähde: Metro.
2006-03-17
RAY:n monopoli EU-lakien mukainen
Viime päivinä julkaistujen tietojen mukaan
EU-komissio harkitsee oikeustoimia Suomea ja viittä
muuta maata kohtaan kilpailun rajoittamisesta
pelimarkkinoilla.
Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja
Jukka Vihriälä toteaa EY-tuomioistuimen vahvistaneen
jo 1999, ettei RAY:n monopoli ole ristiriidassa EU:n
lainsäädännön kanssa. Asiassa ei Vihriälän mukaan
ole tapahtunut mitään uutta.
EU-komissio on tilannut pelitoiminnasta ulkopuolisen
konsulttiselvityksen, jonka odotetaan valmistuvan
kesään mennessä. Selvityksen kohteena on erityisesti
netissä tapahtuva vedonlyönti.
Fintoton, Veikkauksen ja RAY:n rahapelilupien
voimassaolo päättyy tämän vuoden lopussa. Kaikki
ovat hakeneet uutta toimilupaa viisi vuotta
eteenpäin. Lähde: RAY:n lehdistötiedote.
2006-03-17
PartyPokerin valmentaja
PartyPoker on liittänyt
hupipeleihinsä Poker Trainerin, joka neuvoo uusia
pelaajia alkutaipaleella. Pelaaja voi valita
vastustajien lukumäärän ja tason. Ohjelma laskee
pottikertoimen, käden arvon ja potentiaalin sekä
suosittelee parasta siirtoa. Eikä hoppua tunneta.
2006-03-17
PokerStars satsaa autourheiluun
PokerStars on päättänyt luoda imagoa
autourheilulla ja ostanut mainospaikan Aston Martin
Racingin kahteen autoon Le Mans-sarjan kilpailuissa.
2006-03-17
888.comin voitto kasvoi
888.comin tulos ennen veroja parani viime vuonna
16 prosenttia $50 miljoonaan.
Kasinopelien pelaajien määrä lisääntyi 28 prosenttia
4,1 miljoonaan.
Pokeripuolella pyyhki paremmin.
Yhtiön pokerihuoneen, Pacific Pokerin, tulot
kasvoivat 178 prosenttia ja pelaajien määrä enemmän
kuin tuplaantui 1,5 miljoonaan. Lähde:
Reuters.
2006-03-16
Pokeriyhdistys kutsui poliisin mukaan
Ruotsalaisella Texas Hold'em-pokeriyhdistyksellä on
450 jäsentä ja se on järjestänyt turnauksia
parillakymmenellä paikkakunnalla. Toiminta
rahoitetaan noin 30 euron jäsenmaksulla.
Turnauksissa on noin 10 euron maksu vuokran ja
muiden kulujen kattamiseen. Palkintoina on pisteitä,
joilla voi osallistua seuraaviin turnauksiin tai
vuoden lopussa pelattavaan finaaliin, jossa on
"arvokkaita palkintoja".
Poliisin pidätettyä muutama päivä sitten kaksi muuta
turnausten järjestäjää arpajaisrikoksesta epäiltyinä
yhdistys on päättänyt ottaa härkää sarvista ja
kutsunut poliisin mukaan perjantai-illan
turnaukseensa. Pelialan tarkastusvirastoa on
niinikään informoitu. Virasto arvioi yhdistyksen
perustamisen ja pisteiden jakamisen olevan lain
kiertämistä. Lähde: HN.
2006-03-16
Poker suosittu hakusana
Poker on toisena hakumoottori Lycosin suosituimpien
hakusanojen viime viikon listalla. Poker voitti niin
Pamela Andersonin kuin Britney Spearsinkin. Vain
ajankohtaisella St. Patrick's Daylla suoritettiin
enemmän hakuja. Lähde: PRNewswire.
2006-03-16
NordicBet järjestää Ruotsin mestaruus-turnauksen
NordicBet voitti yllättäen tarjouskilpailun Ruotsin
online mestaruus-turnauksen järjestämisestä. Kasino
takasi yli 2 miljoonan euron palkintopotin ja hieman
yli 500 000 euroa voittajalle. NordicBet aikoo
pyörittää satelliitteja päivittäin yhden dollarin
sisäänostosta lähtien. Vuoden lopussa pelattavaan
finaaliin odotetaan 12 000 pelaajaa. Vain
ruotsalaisilla on osallistumisoikeus.
Turnauksen järje stämisestä päättää Ruotsin
Pokeriliitto. Sen puheenjohtaja Ken Lennaárd piti
Expektin hoitamaa viime vuoden turnausta
"katastrofina, joka nolasi kansallisurheilun".
Turnausta jouduttiin lykkäämään useaan otteeseen ja
se pystyttiin pelaamaan vasta tämän vuoden puolella.
Lähde: Alltomspel.
2006-03-16
Pokerinpelaajat kiinni mainosrahoihin
Pokerin suosion kasvaessa pelaajat pääsevät yhä
useammin kiinni rahakkaisiin mainossopimuksiin.
Tällä kertaa Scotty Nguyen, Daniel Negreanu ja Phil
Hellmuth ovat päässeet Diet Pepsin mainokseen.
Lähde: CardPlayer.
2006-03-16
Sijoitukset selvillä
Amerikkalainen 19-vuotias opiskelija Jeff Williams
voitti muutama päivä sitten EPT Grand Finalen
Monacossa ja nettosi 900 000 euroa. Rahat eivät ole
vielä taskussa, mutta käyttösuunnitelmat ovat
valmiina. Veroihin on varattava 40 %, loput
kiinteistöihin ja sijoitusrahastoihin sekä muutamaan
hyvään päivälliseen. Vuosimallia -93 oleva Honda
Accord saa kelvata jatkossakin. Lähde:
The Poker Gazette.
2006-03-16
Pokeriturnaus raveissa
Pikkuinen ruotsalainen Mantorpin ravirata järjestää
toukokuussa pokeriturnauksen toisella radalla samaan
aikaan kilpailtavien V75-ravien kanssa. Ravirata
hoitaa tarjoilun sekä totalisaattoripelin ja
Grebbestad Event-niminen turnausten järjestäjä
huolehtii pokeripuolesta. Rata laskee totopelin
lisääntyvän lähes 10 000 eurolla pokeriturnauksen
ansiosta. Lähde: Corren.
2006-03-15
Rosvot kiinni
Amerikassa on haettu patenttia menettelylle, joka
ehkäisee varastettujen korttien käytön. Sen mukaan
kortin omistajan on hyväksyttävä kännykällään
jokainen kortilta tapahtuva nosto. Mikäli kortin
haltija hylkää maksun, aloittaa systeemi
automaattisesti virheellisen noston tekijän
jäljityksen. Lähde: Expressen.
2006-03-15
Vainio kärjen tuntumassa
Maailman suurimman limiittiturnauksen PartyPoker
Millionin toinen päivä on pelattu valmiiksi Karibian
risteilyllä. Pelaajakunta käsittää lähes pelkästään
amerikkalaisia. Silti kärjessä on Henrik Witt
Tanskasta. Ville Vainio Ruotsista on 9. sijalla.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon netin
kautta karsiutuneiden pelaajien menestyvän
tasavertaisesti suoran oston maksaneiden kanssa.
Turnaukseen osallistui 523 pelaajaa, joista 80 % oli
karsiutunut nettisatelliittien kautta. Ensimmäisen
päivän jälkeen jatkoon selvinneiden joukossa oli
edelleen 80 % nettipelaajia. Lähde:
PartyPoker.
2006-03-15
Eurobet pörssiin
Corel Eurobetin Pohjoismaissa vaikuttava
yhteistyökumppani Eurobet Nordic aikoo listautua
Tukholman pörssin pienyhtiöiden listalle vielä ennen
kesää. Eurobet Nordic on itsenäinen yhtiö, mutta
maksaa osan tuloistaan Corel Eurobetille
lisenssisopimuksen mukaan. Yhtiö aloitti toimintansa
viime heinäkuussa. Lähde: N24.
2006-03-15
Kuusi maata käräjille
Kuusi Euroopan valtiota, niiden joukossa Suomi,
saattavat joutua oikeuteen jo tämän kuun aikana.
EU:n sisämarkkinoista vastaava komissaari Charlie
McCreevy aikoo nostaa syytteen Suomea, Ruotsia,
Saksaa, Italiaa, Hollantia ja Unkaria vastaan
ulkomaalaisten peliyhtiöiden toiminnan
vaikeuttamisesta ja kilpailun rajoittamisesta
pelimarkkinoilla.
Monopolimaat motivoivat rajoituksia sosiaalisilla
syillä. EY-tuomioistuin hyväksyy sosiaaliset syyt
perusteluksi vain siinä tapauksessa, että valtioilla
ei ole kansallisia arpajaisia. Lähde: HS.
2006-03-14
PokerStars ei ilmoita voittoja verottajalle
Norjan veroviraston virkamies kehui viime viikolla
verottajan saaneen nettikasinoilta listat pelaajien
voitoista. Tunturimaassa alkoi kiivas arvuuttelu
mitkä kasinot olivat vuotaneet tietoja. Yksikään ei
tunnustanut ja verottaja joutui sopertelemaan
tietojen tulevankin "muista rekistereistä" ja muiden
maiden viranomaisten avulla.
Viimeksi PokerStars on julistanut, ettei se anna
viranomaisille mitään tietoja pelaajien voitoista,
vaan vastuu lepää pelaajan itsensä harteilla.
Norjassa kaikki yli 10 000 kruunun (noin 1300 euron)
voitot ovat veronalaista tuloa riippumatta siitä
tulevatko ne käteispeleistä vai turnauksista.
Käteispeleissä monellakaan ei ole verotettavaa,
koska raja koskee yksittäisiä potteja.
Lähde: DN.
2006-03-14
24hPokerin voitto kasvoi
24hPokerin liikevaihto kasvoi tilivuoden kolmannella
neljänneksellä marras-tammikuussa yli 200 %
edelliseen vuoteen verrattuna ja nousi noin 10
miljoonaan euroon. Yritys teki voittoa noin 1,2
miljoonaa euroa. 24hPoker tiedottaa kasvun johtuvan
pääasiassa uusien kumppaneiden liittymisestä sen
verkkoon. Lähde: DN.
2006-03-14
Pelilakia testataan Ruotsissa
Ruotsin Huvinjärjestäjien Keskusliitto NRF asetti
rulettipöydän Tukholman keskustan torille
testatakseen lainsäädäntöä. Poliisi oli sutena
paikalla ja korjasi pelin talteen.
Järjestön puheenjohtaja oli silti iloinen
tempauksesta ja varma voitosta asian tullessa esille
oikeudessa. Ruotsin arpajaislaki on ristiriidassa
EU:n lainsäädännön kanssa ja tilanne on niin sekava,
että käräjäoikeus ei pystynyt joku aika sitten
käsittelemään lainkaan kahta arpajaislain
rikkomisesta nostettua syytettä. Lähde: SN.
2006-03-14
InterPokerin WSOP-freerolli
InterPoker järjestää freerollin WSOP-satelliittiin
joka viikon lauantaina klo 24.00. Vaatimuksena on
300 reikkikäden pelaaminen edellisen kalenteriviikon
sisällä sunnuntai-iltaan mennessä. Samat kädet voi
käyttää myös bonuksen lunastamiseen. Tämän viikon
bonuskoodi on WSOPPI2.
Viikottaisten freerollien kaksi parasta selviytyvät
kesäkuun finaaliin, jossa on potissa
$12 000 arvoinen paikka
WSOP-turnaukseen.
2006-03-14
Absolute Poker juhlii
Absolute Poker
tiedottaa jakaneensa 300 miljoonaa kättä ja olevansa
neljänneksi suurin kasino netissä. Kasino näyttää
juhlivan menestystään vähentämällä freerollien
määrää.
Absolute Pokerin saavuttaman suuren suosion takana
on sen laaja skinivalikoima. Kasinolla on yli 100
valmista skiniä. Lisäksi jokainen pelaaja voi itse
helposti muotoilla mieleisensä, ainutlaatuisen
peliympäristön.
2006-03-14
Englanti suunnittelee uusia kasinoita
Englannin parlamentti hyväksyi muutama kuukausi
sitten yhden superkasinon ja 16 pienemmän pelaamon
perustamisen. Nyt The Times on paljastanut salaisen
raportin, joka esittää yli tuhannen uuden kasinon
avaamista seuraavien kymmenen vuoden sisällä. Näistä
40 olisi isoja, Las Vegasin kasinoiden tyylisiä nk.
superkasinoita. Lähde: Timesonline.
2006-03-13
Keittiön pöytä kävi pieneksi
Ruotsin poliisi pidätti kaksi miestä laittomien
pokeripelien järjestämisestä epäiltyinä. Miehet
olivat vuokranneet paikallisen kotiseututalon
juhlien nimessä ja järjestäneet pokeri-iltoja kerran
kuukaudessa. Poliisi sai vihjeen tapahtumasta ja
tavoitti 18 pelaajaa rahapelistä. Pidätetyt
puolustautuivat selittämällä keittiön pöytien
käyneen liian pieniksi. Lähde: BLT.
2006-03-13
Macao uusi pelimetropoli
Macao ohitti viime vuonna Las Vegasin maailman
suurimpana pelikeskuksena. Menestyksen takana ovat
kiinalaiset turistit ja kiinalaisten valtion
virkamiesten tarve pestä lahjusrahoja. Eivätkä
kaikki tyydy pelaamaan omillaan. Shenyangin
varapormestari hävitti yli neljä miljoonaa euroa
vastanneen summan kaupungin kassasta.
Kiinassa peliriippuvuutta hoidetaan tehokkailla
lääkkeillä. Varapormestari joutui teloitusplutoonan
eteen. Lähde: DI.
2006-03-13
PokerStarsilla bonus WSOP:ssa
PokerStars on aloittanut satelliittien
pyörittämisen kesän WSOP-turnaukseen. Halvin osto on
$2 tai 40 FPP.
PokerStars maksaa omille
finaalipöytään asti selvinneille pelaajille
bonuksen. Voittaja saa miljoonan, kakkonen ja
kolmonen saavat $250 000 ja paikka finaalissa antaa
$100 000 ylimääräistä.
2006-03-13
"Chip dumping" yleistymässä
Tukholman poliisi saa joka viikko useita ilmoituksia
korttivarkaiden
nettipokerissa suorittamasta
rahanpesusta eli "chip dumpingista". Rosvot
siirtävät tekaistuilla nimillä kortilta rahat
kasinoon ja häviävät ne kumppaneilleen.
Poliisin mukaan jäljet johtavat poikkeuksetta
internet-kahvioihin. Rikokset ovat vaikeita näyttää
toteen ja 99 prosenttia tapauksista jää
selvittämättä.
Kasinoilla on omat valvontajärjestelmänsä rahanpesun
ehkäisemiseksi. Esimerkiksi Expekt ilmoittaa
paljastavansa pari yritystä viikossa. Pankit
pelkäävät yleistä kohua korttien käytössä olevista
riskeistä ja korvaavat asiakkaiden kärsimät vahingot
hyssytellen. Asioista perillä olevien lähteiden
mukaan rahalaitokset menettävät useita satoja
tuhansia euroja vuodessa väärinkäytösten johdosta.
Lähde: SvD.
2006-03-12
Bodogin omistaja poliisiratsiassa
Costa Rican poliisi suoritti kotietsinnän Bodogin
omistajan Calvin Ayren kotona. Virallisen
selvityksen mukaan poliisi epäili huvilassa
järjestettävän laitonta pokeriturnausta.
Epävirallisten tietojen mukaan poliisi etsi
loistoasunnosta huumeita. Toiset epäilevät iskulla
haetun ilmaista mainosta. Ketään ei pidätetty.
Kanadassa sikafarmilla syntynyt 44-vuotias Ayre
herätti äskettäin huomiota sijoittumalla Forbesin
listalla maailman vauraimpien henkilöiden joukkoon.
Forbes arvioi Ayren varallisuuden ylittävän miljardi
dollaria. Lähde: Reuters.
2006-03-12
"Extreme Poker"-turnaus Kemissä
InterPoker jatkaa Extreme turnausten
sarjaansa. Seuraava ottelu järjestetään Kemin
lumilinnassa 29. maaliskuuta. Mukana ovat Juha
Helppi, Rob Varkonyi, Pete Giordano sekä sunnuntaina
12. maaliskuuta klo 18.00 netissä pelattavan
karsintaturnauksen kolme parasta.
Satelliitin sisäänosto on $1,
mukaan mahtuu 300 pelaajaa ja rekisteröinti alkaa
klo 12.00.
Extreme-turnauksissa on omat, vaativat sääntönsä.
Tällä kertaa pelaaja saa ostaa takaisin osan
häviämistään pelimerkeistä vaatekappaleita vastaan.
Lääkintähenkilökuntaa kuuluu varatun paikalle.
Lähde: Prnewswire.
2006-03-11
BetandWin osti Ongamen
BetandWin on lyönyt Ongamen kaupat lopullisesti
lukkoon. Hinta on 513 miljoonaa euroa, mikä on 5,37
kertaa Ongamen bruttotulot miinus bonukset.
Kauppahinnasta 60 prosenttia maksetaan käteisellä ja
loput osakkeina. Myyjät ovat sitoutuneet omistamaan
osakkeet 6-18 kuukauden ajan. Lähde: OCN.
2006-03-11
Expektin tilit sekaisin
Viime maanantaina ja tiistaina osa Expektin
asiakkaista pelasi toisten rahoilla. Expekt tuntee
38 tapausta, joissa tilit ovat menneet sekaisin ja
pelaaja on joko asioinut vieraalla tilillä tai
saanut kuokkavieraan omalleen.
Expektin tiedotuspäällikkö Klas Winberg pitää
sekaannusta työtapaturmana ja lupaa yhtiön korvaavan
vahingot. Sotku ei koske muita Tainin verkkoon
kuuluvia kasinoita. Lähde: IDG.
2006-03-10
Pikkupeliä Monte Carlossa
EPT:n finaalista pudonneet pelaajat järjestivät oman
sittarinsa ison turnauksen sivussa. Sisäänosto oli
$10 000 (joidenkin tietojen mukaan 20 000 euroa tai
dollaria) ja ringissä istuivat mm. Patrik Antonius,
Joe Hachem, Greg Raymer, Carlos Mortenson, Erik
Sagström ja Fuat Can. Eräiden tietojen mukaan myös
Ilari Sahamies osallistui, mutta putosi
ensimmäisenä. Greg Raymerin kerrotaan voittaneen.
Lähde: Expressen.
2006-03-10
Kasinonomistajia vauraimpien joukossa
Maailmassa lasketaan olevan 793 miljardööriä
dollareissa. Mukana ovat PartyGamingin perustajat
Anurag Dikshit ($3,3 mrd), Ruth
Parasol ($1,8 mrd) ja J. Russell DeLeon ($1,8 mrd)
sekä Bodogin perustaja, kanadalainen playboy Calvin
Ayre ($1 mrd). Lähde: Forbes.
2006-03-10
PartyPokerin risteily
Maailman suurin limiitti Hold'em-turnaus
PartyPoker.com Million V pelataan ensi viikolla
Karibian auringossa. Potissa on
$5 miljoonaa, josta $1 miljoona liikenee
voittajalle.
Risteilyllä pelataan myös
$250 000 World Blackjack Championships sekä $50 000
hedelmäpeliturnaus. Lähde: CCT.
2006-03-10
PokerRoomin risteily
PokerRoomin "Become a Poker pro"-turnaus on
ratkaistu Karibian risteilyllä. Potissa oli
$250 000 arvoinen
sponsorisopimus 12 suureen turnaukseen PokerRoomin
edustajana. Mukana oli yhdeksän
amerikkalaista ja Arttu "arttu5" Poikolainen
Helsingistä. Voitto meni Jim "JDtrojan3"
Davenportille Kaliforniaan. "arttu5" oli yhdeksäs.
2006-03-10
Hachem vs Lennaárd
Monte Carlon EPT:n finaalin yhteydessä pelataan
huomenna maailmanmestari Joe Hachemin ja Ruotsin
suurimman pokeriegon Ken Lennaárdin välinen
kaksinpeli. Sisäänosto on
$10 000.
Ruotsalainen pitää tapansa
mukaan itseään suurena ennakkosuosikkina eikä ole
"vilpittömästi sanoen edes ajatellut voivansa
hävitä". Toiset ovat toista mieltä.
Bet365 antaa Lennaárdille
voittokertoimeksi 1,90 ja Hachemille 1,76.
Koska kyse on kunniasta eikä
rahasta, voittaja lahjoittaa häviäjän oston
hyväntekeväisyyteen. Hachem on luvannut lähettää
rahat Australian Punaiselle Ristille. Lennaárdin
sydän lyö Lasten Syöpäsäätiölle. Lähde:
Aftonbladet.
2006-03-09
Ruotsin arpajaislaki ei päde
Tukholman käräjäoikeuden oli määrä käsitellä tämän
kuun alussa kahta arpajaislain rikkomisesta
nostettua syytettä. Molemmat peruutettiin EU:n ja
Ruotsin lakien välillä olevien ristiriitaisuuksien
ja tulkintavaikeuksien vuoksi. Lähde:
Expressen.
2006-03-09
EPT:n finaali
EPT:n finaalin ensimmäinen päivä on pelattu
valmiiksi kahdessa lohkossa. Jäljellä on 132
pelaajaa. Arnaud Mimran Ranskasta istuu tässä
vaiheessa suurimman stackin takana.
Suomalaisista Thomas Wahlroos on 11. sijalla, Juha
Helppi ja Patrik Antonius ovat pudonneet.
Turnauksessa on 27 palkintosijaa ja 900 000 euroa
voittajalle. Turnaus jatkuu tänään klo 15.00.
Tilanne löytyy PokerStarsin blogista.
2006-03-09
Verokarhu bluffasi
Norjan verottaja kehui pari päivää sitten saaneensa
pokerisaiteilta listan norjalaisten pelaajien
voitoista. Verottaja ei kuitenkaan halunnut
paljastaa mikä tai mitkä saitit olivat vuotaneet
tiedot.
Ladbrokes tiedottaa, että se ei ole antanut eikä
siltä ole pyydettykään mitään tietoja. "Vaikuttaa
pelottelulta", sanoo Ladbrokesin
markkinointipäällikkö Bent Svele.
Betsson pesee
kätensä niinikään. Markkinointipäällikkö Hans-Martin
Nakkimin mielestä mikään kasino ei paljasta
asiakastietojaan "kelle tahansa". Verovirastossakin
vaietaan. Sen tiedotuspäällikön mukaan kellään "ei
ole aikaa kommentoida tätä nyt". Lähde:
Nettavisen.
2006-03-09
Unibetin perustajat kotiuttavat
Unibetin suuromistajat ovat jatkaneet osakesalkkunsa
keventämistä tämänkin vuoden puolella. Yhtiön
perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Anders Ström
ilmoitti pari viikkoa sitten myyneensä osakkeita
noin 30 miljoonan euron edestä. Riskisijoittajat
ovat niinikään keventäneet omistustaan
huomattavasti.
Kauppojen jälkeen Unibetin suurimpia omistajia ovat
Anders Strömin (20 %) jälkeen amerikkalaiset
Fidelity (12,2 %) ja Capital Group (9 %).
Lähde: DI.
2006-03-08
Uhkapeliä pokeriosakkeilla
Pikkuinen Daydream tiedotti viime maanantaina
neuvottelevansa 24hPokerin ostamisesta. Kurssi
pomppasi 90 prosenttia kahden päivän aikana.
Huippukurssin ja kaupasta julkisuuteen annettujen
tietojen perusteella 24hPokerin arvoksi tuli silloin
noin 240 miljoonaa euroa, kun se epävirallisessa
kaupassa käytävän kurssin mukaan oli vain noin 75
miljoonaa.
Eilen illalla 24hPoker vahvisti neuvottelevansa
Daydreamin kanssa, mutta ilmoitti pitävänsä samaan
aikaan ovia auki yhtiön listaamiselle pörssiin
suoraan omilla meriiteillään. Daydreamin kurssi
putosi pörssin avattua 27 prosenttia, kauppa käy
vilkkaana eikä alamäellä näytä olevan loppua.
Lähde: DI.
2006-03-08
Unibetiä epäillään laittomasta turnauksesta
Unibet on joutunut Ruotsin pelialan
tarkastusviraston kanssa napit vastakkain
järjestettyään 36 ammattipelaajan turnauksen
Tukholmassa. Unibetin mukaan turnaus oli
yksityistilaisuus. Lotteriinspektionen on toista
mieltä ja uhkaa rikosilmoituksella.
Viime lauantaina yksityishuvilassa pidetty turnaus
toimi karsintana Tallinnassa pelattavaan
Pokermiljonen-nimiseen tv-ohjelmaan. Sisäänostona
oli noin 1100 euroa. Kuusi parasta selvisi
tv-turnaukseen, jossa on voittajalle tasamiljoona
kruunuissa. Lähde: Expressen.
2006-03-07
Norjan karhu vauhdissa
Norjan verovirasto väittää saaneensa ulkomaisilta
pokerisaiteilta tietoja norjalaisista pelaajista ja
heidän voitoistaan. Viraston osastopäällikkö ylistää
luettelojen olevan hyvin yksityiskohtaisia.
Joissakin tapauksissa kyse on yli 100 000 euron
voitoista, valistaa päällikkö mainitsematta tietoja
vuotaneiden kasinoiden nimiä.
Ammattipelaaja Sverre Krogh Sundbö pelkää listojen
julkistamisen johtavan epäoikeudenmukaisiin
tulkintoihin, jos verottaja saa tiedot niiltä
kasinoilta, joissa joku pelaaja on voittanut, mutta
ei niiltä, joissa pelaaja on hävinnyt. Lähde:
Nettavisen.
2006-03-07
Kuusi taalamiljonääriä tänä vuonna
Vuosi on vasta aluillaan, mutta kuusi
turnauspelaajaa on jo voittanut yli miljoona
dollaria. Alan Göhring on kärjessä LA Poker
Classicin $2,4 miljoonan
voitolla. Muut miljoonakerhoon päässeet ovat:
Michael Mizrachi, Steve Paul-Ambrose, Nam Le, Daniel
Quach ja Scotty Nguyen.
Viime vuonna 34 pelaajan
turnausvoitot ylittivät miljoonan dollarin rajan.
Vuotta aikaisemmin 22 pelaajaa pystyi samaan.
Lähde: CardPlayer.
2006-03-07
24hPokerilla takaoven veto
Tukholman pörssissä listattu pikkarainen peliyhtiö
Daydream neuvottelee 24hPokerin osakekannan
ostamisesta. 24hPokerin hallituksen ja suurimpien
osakkeenomistajien kerrotaan suhtautuvan
neuvotteluihin myönteisesti. Päätöksen odotetaan
tulevan tämän kuun aikana.
Kauppa on tarkoitus rahoittaa osakeannilla, jonka
jälkeen 24hPokerin entiset omistajat hallitsevat 88
prosenttia uuden yhtiön osakkeista. Kyseessä on siis
pörssiin listautuminen takaoven kautta. Lähde:
Waymaker.
2006-03-06
Reikitön saitti
Reikin koko ärsyttää monia pelaajia, eikä
pokerikasinoiden julistamat ennätysmäiset voitot
paranna asiaa. Betsson on tiedostanut ongelman ja
suunnittelee reikitöntä saittia. Tulojen on määrä
tulla mainoksista. Lähde: Vasabladet.
2006-03-06
Pokerin pelaajilla hyvä kohtelu
Jennifer Tilly osallistui Heads-Up Poker
Championshipiin, mutta putosi heti ensimmäisellä
kierroksella Paul Phillipsiä vastaan. Näyttelijätär
ei häviöstä masentunut, vaan totesi saavansa
paremman kohtelun pokerin pelaajana kuin Hollywoodin
tähtenä. Ansiotkin ovat pokerissa paremmat.
Lähde: Olberlin Times.
2006-03-06
Kassalinja kaukana
PartyPokerin kesäkuussa eroava toimitusjohtaja
Richard Segal on saanut julkisen tarjouksen
työpaikasta Doyle's Roomilta. Nähtäväksi jää pitääkö
Segal pienen pokerihuoneen ehdotusta edes
harkitsemisen arvoisena. Lähde: PokerNews.
2006-03-05
Kiitos kunniasta
Amerikkalainen siittolan omistaja ja pokerin pelaaja
Jim Switlyk on ristinyt yhden tammavarsoistaan Annie
Dukeksi. Kasvattaja piti nimeä sopivana, koska
varsan sukulinjassa oli ennestään Annie's Surprise
ja Cam's Card Shark. Orivarsoille on varattuna nimet
The Professor ja Fossilman. Lähde: PokerMag.
2006-03-05
World Cup of Poker
Pokerin maailmancup pelataan kolmimiehisin
joukkuein, joissa on kaksi pokerin ammattilaista ja
yksi tunnettu jalkapallon pelaaja. Joukkueet
pelaavat toisiaan vastaan kuuden pelaajan
turnauksen, jonka voittava pelaaja vie tiiminsä
jatkoon. Peliaikaa on varattu kolme tuntia ja
mahdollista jatkoaikaa puoli tuntia. Jos peli ei ole
ratkennut senkään jälkeen, pelataan viisi jakoa ja
niiden jälkeen johdossa oleva pelaaja on voittaja.
Mukana on monta kuuluisaa nimeä. Kanadalla on
kapteenina Daniel Negreanu, Englannilla Dave
"Devilfish" Ulliott ja Hollannilla Marcel Lüske.
Pallon potkimista seuranneille Alan Ball, John
Toshack, Norman Whiteside, Thomas Brolin, Ray
Stewart, Glenn Helder ja Espen Baardsen saattavat
olla tuttuja. Lähde: Nettavisen.
2006-03-04
Foxwoods lisää pokeripöytiä
Foxwoods Resort Casino laajentaa pokerihuonettaan ja
lisää pokeripöytien määrän nykyisestä 76:stä 114:an.
Asiantuntijat varoittavat kuitenkin pokerikuumeen
olevan laantumassa. Pokeriohjelmien katsojamäärät
ovat laskusuunnassa, pokeritarvikkeet käyvät
kaupaksi huonommin ja Nevadan kasinoissa
pokeripöydät tuottivat viime vuonna edellistä vuotta
huonommin. Lähde: The Advocate.
2006-03-04
Kriisi tunturimaassa
Norjan urheiluliike on kriisissä. Suksi ei luista,
valtion pelimonopoli menettää markkinaosuuttaan ja
urheilun saamat avustukset pienenevät. Norsk
Tippingin tulot vähenivät viime vuonna 4,3
prosenttia ja viimeisten 10 vuoden aikana alamäkeä
on ollut 22 prosenttia.
Ruotsin kohta avattava valtion pokerihuone yrittää
viekoitella norjalaiset verkkoonsa, mutta
poliitikot epäröivät, koska pokeri yhdistetään
peliriippuvuuteen. Norjassa on 50 000 "pelihullua",
kuten asia ilmaistaan sielläpäin, mikä on lähes
puolet enemmän kuin maassa on pokerin pelaajia.
Lähde: Nettavisen.
2006-03-04
William Hill tienaa nettipokerilla
William Hillin voitto laski viime vuonna
15 prosenttia vedonlyöntipuolen heikon tuloksen
takia. Nettipokerin bruttovoitto kasvoi
90 prosenttia. Hillin väitetään olevan kiinnostunut
Empire Onlinesta, mutta yhtiö kiistää - kuinkas
muuten - huhujen todenperäisyyden. Lähde:
Telegraph.
2006-03-03
Pohjoismaiden mestaruus-freerolli
Paradise Poker
järjestää kevään aikana freerollin Pohjoismaiden
mestaruudesta. Karsintaturnauksia pelataan joka
ilta, viikon finaali sunnuntaisin ja turnauksen
finaali toukokuun 8. päivänä Bahamasaarilla.
2006-03-03
Hansen suosikki Monacossa
Gus Hansen on
Bet365:n
suosikki ensi viikolla alkavassa EPT:n finaalissa
Monacossa. Voittokerroin on 29. Vedonlyöntitoimiston
suosikkien joukossa on monta muutakin
pohjoismaalaista pelaajaa, ei kuitenkaan
suomalaisia.
2006-03-03
Livepokeria ilman pelinhoitajaa
Amerikkalainen PokerTek on saanut elektronisen
pokeripöytänsä myyntivalmiiksi ja solminut 10 vuoden
jakelusopimuksen Aristocratin kanssa.
Elektronisen pelipöydän etuina on pelin
nopeutuminen, jakovirheiden eliminoituminen ja
juomarahojen säästyminen. Lähde: PokerTek.
2006-03-03
Kylpyläpokeria Ruotsin laivalla
PAF on löytänyt markkinaraon ja järjestää 40
naispuoliselle pokerinpelaajalle vuorokauden
pituisen risteilyn Ruotsista. Ohjelmassa on
pokerioppitunteja ja 55 euron turnaus. Muuten suuri
osa ajasta on varattu laivan kylpylän palveluksista
nauttimiseen. Lähde: Expressen.
2006-03-03
Pokeri.infon uusi freerolli
Bestpoker
ja Pokeri.info järjestävät uuden 500
euron freerollin ensi sunnuntaina 5. maaliskuuta klo 21.00.
Turnaus on avoin kaikille Pokeri.infon kautta huomenna klo 12.00
mennessä rekisteröityneille pelaajille. Koodi on "Pokeri".
Bestpoker lähettää osallistujille turnaukseen vaadittavan
salasanan perjantai-illan kuluessa. Tervetuloa!
2006-03-02
InterPoker jatkaa suosittua bonustaan
Interpokerin
maaliskuun bonus on entinen 100 % talletuksesta
$100 asti.
Vaatimuksena on bonukseen nähden viisinkertainen
määrä sellaisia käsiä, joista talo on verottanut
vähintään $1 (€1 tai £1) reikkiä. Jos reikki on
pienempi, mutta vähintään 0,25 rahayksikköä, on käsi
1/4 bonuskäden arvoinen. Toisin sanoen
mikrolimiiteissä täytyy pelata bonukseen nähden
20-kertainen määrä verotettuja käsiä. Tarjous koskee
sekä vanhoja että uusia jäseniä.
2006-03-02
Unibetin "sotakassa"
Unibetin toimitusjohtaja Petter Nylander sanoo
yhtiöllä olevan yli 100 miljoonan euron "sotakassa"
käytettävänä yritysostoihin. Yhtiöllä on lista
kohteista ja "oikeaan hintaan olemme
kiinnostuneita". Toisaalta monet analyytikot pitävät
Unibettiä itseään yhtenä ostokohteena pelialan
keskittymisprosesissa. Lähde: DI.
2006-03-02
Svenska Spel avasi pokerisaitin Ruotsin valtion
pelimonopoli Svenska Spel on avannut pokerisaittinsa. Ohjelmaa
ei pysty vielä lataamaan, mutta saitilta voi lukea
ennakkotietoja kasinon toimintaperiaatteista.
Kasino vaatii pelaajilta "pelikortin" ja henkilökohtaisen
koodin. Ensimmäisellä kerralla jokaisen on asetettava
pelaamiselleen rajat niin ajan kuin rahankin suhteen.
Univelkaakaan ei pääse tulemaan kohtuuttomasti. Kasino on
suljettuna klo 3.00 - 7.00. Valtion kasino sanoo tuntevansa
vastuuta pelaajistaan. Pelikortilla voi pelata kätevästi
muitakin pelejä. "Pelaa tässä ja nyt". Vieressä on 16 banneria.
2006-03-02
Norja saa pokerilehden Norjalaiset arvioivat 25 000 - 40 000
henkilön pelaavan nettipokeria oikealla rahalla. PokerStarsin
edustaja Michael Holmberg ennustaa pokerin potentiaalin
liikkuvan 10-15 prosentin tienoilla väestöstä. Silloin mukaan on
laskettu kaikki, jotka kokeilevat peliä jonkun kerran vuodessa
vaikka vain leikkirahalla.
Nämä lukemat innostavat kustantajiakin. Uusi pokerilehti
Norsk Pokermagasin alkaa ilmestyä lähitulevaisuudessa.
Lähde: Nettavisen.
2006-03-02
BetandWin tuplasi tuloksensa Itävaltalaisen
vedonlyöntitoimisto BetandWinin nettovoitto nousi viime vuoden
viimeisellä neljänneksellä €5
miljoonaan edellisen vuoden €2,4
miljoonasta. Silti tulosta rasittivat 261 prosenttia korkeammat
markkinointikulut.
BetandWinillä oli vuoden vaihteessa yli
kaksi miljoonaa rekisteröiytynyttä asiakasta, joista 718 000 oli
aktiivisia pelaajia. Pokerin osuus oli vain vajaat 7 prosenttia
liikevaihdosta. Tänä vuonna pokeritulot kasvavat huomattavasti
Ongamen verkon hankinnan ansiosta. Lähde: PA.
2006-03-01
Sportingbet pitää johtajansa PartyGaming etsii uutta
toimitusjohtajaa eroavan Richard Segalin tilalle. Yhtiö hakee
henkilöä, jonka kokemus painottuu pikemminkin internettiin kuin
peleihin. Sportingbetin toimitusjohtaja Nigel Payne oli huhujen
mukaan kuumin ehdokas, mutta Payne ilmoittaa pysyvänsä nykyisen
työnantajan leivissä. Segalin viralliseksi eron syyksi on
ilmoitettu perheasiat. Kahden lapsen 42-vuotias isä ei halua
muuttaa Englannista Gibraltarille. Sijoittajapiireissä syytä
ihmetellään. Kilpailijakasino 888.comin tj John Anderson
matkustaa viikoittain työhönsä Gibraltarille Tel Avivista.
Lähde: The Independent.
2006-03-01
|