|
|
|
| |
|
|
|
Huono peli vei mielenrauhan
kahdeksi vuodeksi - entä nyt?
William
Thorson keikkui neljä vuotta sitten
mukana WSOP:n pääturnauksessa aina
siihen asti, kunnes jäljellä oli
vain 13 pelaajaa ja käteen tuli
jätkäpari. Ruotsalainen pisti kaikki
keskelle, mutta törmäsi Jamie Goldin
kurkopariin ja joutui jättämään
hyvästit haaveilleen finaalista.
Seitsemänneksi
isoimman pinon takaa putoaminen oli
kova isku. Toipuminen vei pari
vuotta. Yksin ollessa ajatukset
harhailivat aina kirottuun peliin.
Uni ei tahtonut tulla silmään.
Mielessä välkkyi vain jätkäpari.
Thorson pelasi käden kerta
kerran jälkeen uudestaan, kippasi
joka kerta ja voitti lopulta koko
turnauksen. Painajaisesta tuli
kierre.
Ruotsalainen
selittää, ettei putoaminen sinänsä
jurnuttanut. Painajaiset johtuivat
huonosta pelistä. Jos jako olisi
pelattu uudestaan, Thorson väittää
olevansa varma, että olisi kipannut
tuhat kertaa tuhannesta. 30. sija
olisi ollut parempi kuin 13. sija,
jos loppu olisi koittanut hyvän
pelin jälkeen.
Tämän vuoden
WSOP:ssa Thorson eteni 22. sijalle.
Tällä kertaa merkit menivät
keskelle, kun käteen tuli J T .
Pahaksi onneksi vastassa oli jälleen kurkopari, joka
piti ja Thorson jäi taaskin
tavoittelemansa finaalin
ulkopuolelle.
Lähde:
Aftonbladet.
2010-07-18
 |
|
Viikon
pokeripulma
Pelaat viime vuoden WSOP:n
pääturnauksen finaalissa ja vaihdat
paikkaa Joe Cadan kanssa. Jäljellä
on vain kolme pelaajaa. Blindit
maksavat 500k/1000k ja ante vaatii
100k.
Saat napilla
kakkosparin. Korotat 2,5m.
Pikkublindi kippaa, mutta ison
sokkopanoksen maksanut solidi
pelaaja Antoine Saout pistää puolta
paremmaksi.
Sinulla on
pinossa kuutioita 39m.
Ranskalaisella on puolta enemmän.
Kuinka pelaisit?
Katso Cadan peli ja lue Dan Glimnen
analyysi alapuolelta.
|
|
Ratkaisu Joe
Cada työnsi kaikki keskelle.
Amerikkalainen sai jälkeenpäin
pelistään paljon kritiikkiä, eikä
Dan Glimnekään ole all-inin kannalla.
Kahta pelaajaa
vastaan on matemaattisesti noin 12
prosentin mahdollisuus, että
vastustajalla on isompi pari. Kahta
korkeampaa korttia vastaan tilanne
on kolikonheitto. Useimmat
asiantuntijat ovat tässä tilanteessa
maksun kannalla, koska sinulla on
sentään pari. Vastassa on solidi
pelaaja, jonka lisäkorotus pistää
varotusvalot vilkkumaan. Mikäli
floppi ei osu, pystyt
kippaamaan ja silti
jatkamaan turnausta tarpeeksi isolla
varannolla.
Saoutilla oli
rouvapari, mutta floppiin tuli 9-7-2
ja setti pelasti Cadan, joka tuplasi
ja voitti myöhemmin koko turnauksen.
Maksu ennen floppia olisi kuitenkin
johtanut todennäköisesti samaan
tulokseen pienemmällä riskillä. Varovaisempi peli olisi ollut tässä
tilanteessa paikallaan, analysoi Glimne.
Lähde:
Aftonbladet.
2010-07-17
 |
|
Hamiltonin kuva peitetty
WSOP:ssa
Pokerin entiset maailmanmestarit
katselevat WSOP:n pääturnausta
kasinon seiniltä. Yksi on kuitenkin
joukosta poissa. Vuoden 1994
voittaja ja sittemmin UltimateBetin
skandaalissa maineensa menettänyt
Russ Hamilton on piilotettu ikään
kuin vahingossa kuvan eteen
ripustetulla kankaalla.
Hamilton
toimi mestaruutensa jälkeen pelialan
konsulttina ja kehitti entisenä
Blackjakin ammattilaisena mm.
Elimination Blackjackin sekä
UltimateBetin Blackjack Tourin.
Hamilton värväsi
lisäksi useita maineikkaita pelaajia
nykyisin UB:n nimellä kulkevan
pokerihuoneen talliin. Hänen huhutaan
olevan vastuussa myös Phil Hellmuthin pestaamisesta
kelta-mustiin väreihin.
Kaksi vuotta
sitten Kahnawake Gaming Commission
löysi vahvat todisteet väitteille,
joiden mukaan UltimateBetin raskaan
sarjan pelit olivat pahasti
peukaloituja. Hamilton todettiin
huijauksen päätekijäksi. UltimateBet
joutui palauttamaan vilpin kohteeksi
joutuneille pelaajille yli 22
miljoonaa dollaria.
Hamilton on ollut
huijauksen paljastumisen jälkeen
persona non grata pokeripiireissä,
vaikka onkin välttänyt lain pitkän
kouran ja selvinnyt siltä osin kuin
koira veräjästä nettipokerin
historian suurimmasta huijauksesta.
Lähde:
Aftonbladet.
2010-07-16
 |
|
WPT luo nahkansa - pokeriohjelma
uudistuu World
Poker Tourin uudeksi johtajaksi
nimitetty Matt Savage lupaa
kiertueen hakevan uutta tuulta
purjeisiinsa. Juuri yhdeksännen
kauden aloittanut WPT on toiminut
koko ikänsä samalla konseptilla.
Aika ajoi ohi ja niin pelaajat kuin
kasinotkin halusivat parannuksia
WPT:n ohjelmaan.
Savage muuttaa
koko tv-shown. Mukaan tulee
naiskauneutta Kimberley Lansingin ja
Royal Flush -tyttöjen muodossa.
Finaalipöydän sijasta tämän kauden
ohjelmassa kuvataan tapahtumat
turnauksen alusta lähtien. Valokeila
suunnataan entistä enemmän nuoriin
pelaajiin. Vanhaa kaartiakaan ei
unohdeta kokonaan, koska katsojat ovat
kiinnostuneet pokerin
ikijulkimoista, mutta show kaipaa
uusia kasvoja, kuvaa Savage
muutoksia.
World Poker
Tourin järjestäjät ovat ykkösluokan
kasinoita, kuten Bellagio, Commerce,
Bay 101 ja Foxwoods. Tapahtumissa on
hyvä rakenne ja pelaajat voivat olla
aina varmoja, että järjestelyt
onnistuvat, ylistää Savage WPT:n
vahvoja puolia pokeriturnausten
keskinäisessä kilpailussa.
Lähde:
Pokernews.
2010-07-16
 |
|
Rannekkeiden
jakautuminen WSOP:ssa
WSOP:ssa viedään viimeistä
turnausta, joka ratkeaa vasta
marraskuussa. Maakohtainen
kunniataulukko näyttää sitä ennen
seuraavalta. Ensimmäisessä
sarakkeessa on mestarit
kansalaisuuden mukaan jaoteltuna.
Toisessa sarakkeessa voittajat on
luokiteltu syntymämaan mukaan.
|
USA |
38 |
USA |
31 |
|
Iso-Britannia |
5 |
Iso-Britannia |
5 |
|
Kanada |
5 |
Kanada |
5 |
|
Unkari |
2 |
Vietnam |
2 |
|
Uusi-Seelanti |
1 |
Kiina |
2 |
|
Ranska |
1 |
Unkari |
2 |
|
Venäjä |
1 |
Uusi-Seelanti |
1 |
|
Norja |
1 |
Ranska |
1 |
|
Hollanti |
1 |
Libanon |
1 |
|
Israel |
1 |
Venäjä |
1 |
|
|
|
Meksiko |
1 |
|
|
|
Bangladesh |
1 |
|
|
|
Norja |
1 |
|
|
|
Hollanti |
1 |
|
|
|
Israel |
1 |
Ammattipelaajat
ovat voittaneet 39 ranneketta,
puoliammattilaisiksi luokitellut 8
kappaletta ja amatööreistä on
leivottu mestari 9 kertaa.
Aikaisemmat
mestarit pääsivät 10 kertaa voiton
makuun. Frank Kassela oli ainoa
tuplavoittaja. Muista mestareista
Praz Bansi, Men "The Master" Nguyen,
Russ "Dutch" Boyd, Sammy Farha,
David Warga, Matt Keikoan, Luis
Velador, Phil Ivey ja Daniel Alaei
olivat rannekkeen omistajia
entuudestaan.
Steven ja Dan
Kelly ovat mestareiden kaartin
kuopuksia, joita ikä ei rasita.
Kummallekin on kertynyt vain
osallistumiseen vaadittavat 21
vuotta. Vanhimman mestarin, ikämiesten turnauksen
voittaneen Harold Anglen mittarissa
on 78 vuotta.
Lähde:
WSOP.
2010-07-15
 |
|
Northug
sai rukkaset
Norjan hiihtokuningas Petter Northug
pääsi matkustamaan sponsorin
kustannuksella Las Vegasiin ja
osallistumaan WSOP:n pääturnaukseen.
Odotukset eivät olleet yhtä
korkealla kuin talven laduilla ja
norjalainen uskalsikin luvata
menevänsä vihille heti paikan päällä
mukana seuranneen tyttöystävänsä
Rachel Nordtömmen kanssa, mikäli
yltäisi pääturnauksessa rahoille
asti.
Kuinka ollakaan,
kortti kävi ja hiihtohirmu osoitti
olevansa myös eturivin pokerihai.
Tuloksena oli 653. sija ja 21 327
dollaria, vaikka turnaus loppuikin
nolosti. Northug sai ennen floppia
kympeillä kaikki keskelle ysiparia
vastaan, mutta jäi toiseksi ja sai
lähteä lunastamaan lupaustaan.
Rachel Nordtömme ei ole kuitenkaan
ideasta innostunut. "Äiti ei olisi
iloinen, jos menisimme naimisiin
täällä", kertoo aitajuoksijana
kunnostautunut morsian.
Lähde:
Aftonbladet.
2010-07-15
 |
|
Grand Casinon kolikkorosvolle yli
vuosi ehdollista
Helsingin
käräjäoikeus on tuominnut Grand
Casinolla Suomen suurimpaan
kasinovilppiin syyllistyneen
35-vuotiaan miehen törkeästä
varkaudesta yhden vuoden ja kahden
kuukauden mittaiseen
ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Tuomittu toimi
kasinon huoltomiehenä ja varasti
työnsä ohessa kolmesta
Derby-automaatista kahden euron
kolikoita yli kolmen vuoden ajan.
Summat olivat pieniä, mutta aikaa
myöten niistä kertyi iso omaisuus.
Grand Casino
arvioi miehen vieneen 160 000 euroa.
Tuomittu myönsi syyllisyytensä,
mutta väitti summan jäävän 120 000
euroon. Oikeus laski täsmällisemmin
ja arvioi varastetun summan olevan
133 312 euroa. Kahden euron
kolikoina niistä kertyy yli puoli
tonnia kannettavaa.
Grand Casinon
johtaja Hannu Jokipaltio myöntää
valvonnan pettäneen. Kaikkia uhkia
ei osattu ajatella ja mies käytti
hyväkseen ammattitaitoaan sekä
hänelle osoitettua luottamusta.
Kasino on muuttanut varkauden
jälkeen turvatoimiaan. Huoltomies ei ole enää
kasinon palkkalistoilla.
Lähde:
Iltalehti.
2010-07-14
 |
|
Eastgate
selittää lopettamisen syitä
Kahden vuoden takainen pokerin
maailmanmestari Peter Eastgate
selittää lopettamispäätöksen
taustalla olevan perinpohjainen
kyllästyminen pokeriin.
Live-turnaukset vaativat paljon
matkustelua ja pelit etenevät
nettipokeriin verrattuna äärettömän
hitaasti. Ammattilaisen elämä ei ole
niin ruusuista, mitä monet
ajattelevat, selittää tanskalainen.
Eastgate olisi
halunnut vetäytyä pokeripöydistä
kaikessa hiljaisuudessa, mutta
PokerStarsin kanssa tehty
sponsorisopimus vaati tiedottamaan,
miksi miestä ei näy WSOP:ssa. Tämä
oli myös syynä siihen, miksi
ilmoitus julkistettiin juuri
pääturnauksen alla.
Päätöstä ei ole
kuitenkaan hakattu kiveen. Pokeri
voi alkaa maistua jälleen
tulevaisuudessa ja Eastgate
saatetaan nähdä isoissa
live-turnauksissa tai ainakin
silloin tällöin nettipokerin
parissa.
Lähde:
Ace.
2010-07-14
 |
|
Mizrachin koko veljessarja jatkaa
WSOP:ssa
Mizrachin
perhe on tekemässä omaa ennätystään
WSOP:ssa. Perheessä on neljä
veljestä, kaikki aloittivat
pääturnauksessa ja kaikki ovat
edelleen mukana, kun kolmas päivä
vislattiin poikki.
Avioparit,
sisarusparit, isät ja pojat ynnä
muut sukulaisyhdistelmät ovat
aikaisemmin selvinneet rahoille
samassa turnauksessa, mutta neljän
tai kolmenkin veljeksen pääseminen
palkinnoille
olisi jotakin, kommentoi WSOP:n
historiaa tunteva Dalan Nolla.
Veljessarjan
vanhin, 31-vuotias Robert jatkaa
346k pinolla. Eric sekä Donny ovat
tasoissa 128k pinoilla ja Michael tulee
kannoilla 109k edessään.
Turnauksessa aloitti 7319 pelaajaa,
joista 1240 on vielä jäljellä ja 747
pääsee rahoille.
Veljekset
saavat kiittää menestyksestään
äitiään. Muori herätti kiinnostuksen
pokeria kohtaan ja pelaa itse
enemmän kuin koko veljessarja
yhteensä, väittää Robert.
Vanhin veli Robert oppi
pelin luonnollisesti ensin ja opetti
pokerin salat myöhemmin kaksosille
sekä kuopukselle. Kaksosista
29-vuotias Eric on pari minuuttia
Michaelia vanhempi. Donny on kolme
vuotta nuorempi ja kokemattomin
pokerin saralla.
Veljesten
pokeriura ei alkanut ruusuilla
tanssien. Robert ja Michael
kokeilivat ensin ravintola-alaa,
mutta siirtyivät pian
pelinhoitajiksi. Jakajina veljekset
huomasivat, kuinka huonosti monet
asiakkaat pelasivat ja päättivät
siirtyä pöydän toiselle puolelle.
Joskus
perhe on pahin, mutta pokerissa
takuuystävistä saattaa olla suurta
hyötyä. Mizrachit myöntävätkin
pelaavansa tiiminä. Kun
Michael oli jäämässä Poker Player's
Championshipin heads-upissa Vladimir
Schmeleviä vastaan alakynteen, muut
veljet ottivat hänet sivummalle,
antoivat neuvoja ja saivat Michaelin
pelin jälleen oikeille raiteille.
Kassaan kilahti ykköspalkinto ja 1,5 miljoonaa
taalaa.
Michael "The
Grinder" on menestynyt parhaiten ja
tienannut pokeriurallaan lähes
yhdeksän miljoonaa dollaria. Vanhin
veli Robert on ansainnut yli kolme
miljoonaa. Ericin tilillä on
vain hieman yli
$100k, vaikka rahasijoja on pari
kymmentä. Nuorimmalla veljellä ei
ole vielä meriittilistaa isoista
turnauksista.
Lähde:
ESPN.
2010-07-13
 |
|
Scotty Nguyen ei lopeta
beibittelyä rahastakaan
Scotty
Nguyen on tunnettu pokeritaitojensa
ohella helyistään, juopottelustaan
sekä vastustajien beibittelystä.
Kaljoittelun 47-vuotias las
vegasilainen on luvannut jättää
vähemmälle, mutta beibittelyä Nguyen
ei lopeta edes yhdeksi päiväksi
isosta rahastakaan.
Eräs pelaaja
halusi lyödä pääturnauksen toisen
päivän aikana vetoa siitä, pystyykö
Nguyen oleman yhden vuorokauden ajan
kutsumatta toisia pelaajia
beibeiksi. Pelaaja tarjosi
Nguyenille kertoimeksi 20 ja halusi
ilmeisestikin lyödä vetoa isosta
rahasta.
Nguyen kieltäytyi
ehdotuksesta sen tarkemmin asiaa
pohtimatta. Minulla ei olisi ollut
pienintäkään mahdollisuutta voittaa
sitä, perustelee pokerimestari
päätöstä blogissaan.
Lähde:
The Prince of Poker.
2010-07-13
 |
|
97-vuotias Jack Ury jatkaa WSOP:ssa
WSOP:n
kaikkien aikojen vanhin pelaaja,
97-vuotias Jack Ury osallistuu
tapahtumaan tänäkin vuonna. Ikämies
on leikissä mukana yhä pääturnauksen
kolmantena päivänä. Varanto on tosin
huvennut vähiin ja pinossa on vain
8,5k.
Ury pelasi
pokeria ensimmäisen kerran jo vuonna
1923. World Series of Pokerista
indianalainen kiinnostui vasta
vanhoilla päivillään. Tämän vuoden
tapahtuma on neljäs kerta peräkkäin.
Viime vuonna
Urysta tuli yleisön suosikki. Näkö
ja kuulo haittasivat pelaamista jo
silloinkin, mutta tukena ollut
tyttärenpoika selitti, mitä pöydässä
tapahtui. Alla tyylinäyte.
Ury:
Kuinka paljon?
Tyttärenpoika: 11k.
Ury: Kuinka paljon?
Tyttärenpoika: (Kovempaa) 11k.
Ury: Kuinka paljon?
Tyttärenpoika: (Vielä kovempaa) 11k.
Ury: Löikö hän 11k?
Tyttärenpoika: Kyllä.
Ury: Minä kippaan.
Tyttärenpoika: (Vastassa ollut Jordan
McMurter näytti ässäparin) Hän
näytti ässäparin.
Ury: Mitä hänellä oli?
Tyttärenpoika: Ässäpari kädessä.
2010-07-12
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|