|
|
|
| |
|
|
|
Suomalainen
jakaja jäi "karjalauman" jalkoihin
Berliinissä
"Oli kuin
karjalauma olisi tullut päälle",
kuvailee Berliinin EPT-turnauksessa
jakajana toiminut Jonna Nissinen
kokemuksiaan tapahtuman kassan
ryöstöstä.
Nissinen oli
salissa hätäuloskäytävän vieressä ja
jäi 600 pakenevan pelaajan
jalkoihin. Eräs venäläinen pokerihai
auttoi jakajan jaloilleen ja työnsi
ulos väkimassan keskellä. Kengät
hävisivät tungoksessa ja olo oli
ruhjotun tuntuinen, mutta
sairaalassa selvisi mylläkästä
aiheutuneen vain mustelmia.
Moni muukin tuli
tallotuksi. Lisäksi traumoja jäi
ainakin kassaneideille, joita
ryöstäjät kutittelivat pistoolin
piipuilla ohimojen kohdalta.
Suomalaiset
selvisivät vähemmällä. Yksi noin 20
suomalaisesta pelaajasta oli
ammattisijoittaja Jukka Ylitalo,
joka selvisi pelkällä
säikähdyksellä. Pelit jäivät
kuitenkin siltä illalta.
Eilen
iltapäivällä tapahtunut ryöstö on
saksalaisten mukaan alan näyttävin
esitys moneen vuoteen. Tiedot
vaihtelevat, mutta tekijöinä
uskotaan olevan 4-6 huppupäistä ja
ampuma-asein sekä samurai-miekoin
varustautunutta miestä, jotka saivat
saaliikseen noin 200 000 euroa.
Pokeritapahtuma
järjestettiin loisteliaassa Grand
Hyattin hotellissa.
Turvajärjestelyjä osattiin ihmetellä
jo ennen ryöstöä, sillä kassan
vieressä seisoi vain yksi turvamies,
vaikka rahaa liikkui miljoonia
euroja. Ryöstäjät ovat yhä teillä
tietymättömillä.
Lähde: HS.
2010-03-07
 |
|
Kahdeksan
pelaajaa jatkaa HU Championshipissä
NBC Heads-Up
Poker Championship on edennyt
puolivälieriin. Jäljellä on 8
pelaajaa 64 aloittaneesta. Kaikki
ovat rahoilla. Edellisellä
kierroksella pudonneet voittivat $25k,
seuraavina putoavat 4 pelaajaa
pääsevät kuittaamaan $75k,
välierissä putoavat voittavat $125k
ja finaalin osapuolet saavat $250k
ja $500k. Kutsuturnauksen
osallistumismaksu oli $20k.
Alla
puolivälierissä kohtaavat parit:
Erik Seidel - Peter Eastgate
Scotty Nguyen - Jason Mercier
Dennis Phillips - Doyle Brunson
Jerry Yang - Annie Duke
Ottelut ovat
sujuneet yleensä ystävällisen
ilmapiirin vallitessa, vaikka pahoja
ohivetoja on nähtykin. Jopa kuumasta
temperamentistaan tunnettu Phil
Hellmuth osasi ottaa tappion miehen
lailla, sillä vastassa oli sittemmin
Doyle Brunsonille hävinnyt Annette
Obrestad.
Päivän
värikkäin ottelu nähtiin terävästä
kielestään tunnetun Jennifer
Harmanin ja vuoden 2007 WSOP-mestari
Jerry Yangin välillä. Harman jäi
heti kättelyssä alakynteen ja pisti
sen jälkeen kaikki keskelle. Yang
maksoi.
Jerry Yang: Q T
Jennifer Harman: Q 8
Pöytään tuli K 7 3 J T ,
Harman putosi rahasijojen
ulkopuolella, suuntasi katsomon
eteen ja tirautti terveisensä
eräälle Yangin kannattajalle. Mies
oli aikaisemmin ryntäillyt aition
ulkopuolella Yangin voitettua ison
potin ja huudellut tietäneensä
täsmälleen, mitkä kortit hänen
suosikillaan
oli kädessä.
Kannattaja
puolusteli, ettei hän ollut halunnut
loukata Harmania, mutta tämä jatkoi
sättimistään ja kannattaja heitti
vastaan viis veisaavansa, mitä
Harmanilla oli sanottavanaan.
Sanasota päättyi haistatteluihin.
Suomen
edustajana HU Championshipissä
pelasi
Patrik Antonius, joka ajoi pohjat ja
putosi ensimmäisenä tapahtumasta.
Vastassa oli Chris Moneymaker.
Lähde:
Pokernews.
2010-03-07
 |
|
Galfond väittää
Hansenia pehmeäksi
Tällä kertaa on
Phil Galfondin
vuoro arvostella Gus Hansenin peliä.
Amerikkalaisen mielestä Hansen on
pehmeä pelaajaa joissakin peleissä,
mutta ei suoranainen paisti.
Galfond korostaa
Hansenin olevan kaikesta huolimatta
hyvä pelaaja. Muusta ei ole
epäilystäkään. Kyse on pikemminkin
siitä, että hän ei pelaisi
tanskalaista vastaan, jos hän ei
uskoisi olevansa parempi.
Hansenkaan ei
vuorostaan pelaisi häntä vastaan,
mikäli hän ei laskisi itsellään
olevan etua. Kumpi sitten on
oikeassa? Siihen ei saada vastausta
koskaan, toteaa Galfond varianssin
vaikutukseen viitaten.
Galfond sanoo
löytyvän pelaajia, jotka pitävät
Tanskan pokeriässää suoranaisen
huonona pelaajana. Se ei ole
suinkaan totta, kuittaa
amerikkalainen.
Lähde:
Ace.
2010-03-06
 |
|
Tiger hylkäsi
Paddy Powerin tarjouksen
Irlantilainen
vedonlyöntifirma Paddy Power, joka
tarjoaa asiakkailleen myös pokeria,
kasinopelejä ynnä bingoa, on
esittänyt Tiger Woodsille
viisivuotista sopimusta
arvoltaan 55 miljoonaa euroa.
Sänkykamariskandaalin pyörteissä
pahoin ryvettynyt golfaaja on
hylännyt tarjouksen suoralta
kädeltä. "Tällä hetkellä ei käydä
minkäänlaisia keskusteluja
sponsorisopimuksista", ilmoittaa
Woodsin agentti Mark Steinberg
ykskantaan.
Paddy Power
herättelee kuitenkin edelleen toivoa
Tigerin kiinnittämisestä talliinsa
ja uskoo voivansa käyttää golfaajaa
markkinoinnissaan Euroopassa,
Aasiassa ja Australiassa.
Keskusteluja käydään, mutta ne ovat
varhaisessa vaiheessa, julistaa Paddy Powerin puhemies.
Yksi mutka
matkassa saattaa olla golfin PGA
Tourin tiukat säännöt
rahapeliyhtiöiden mainostuksen
suhteen. Tourin toimitusjohtaja
Ty Votaw kuvailee mahdollista Paddy
Powerin ja Tiger Woodsin välistä
sponsorisopimusta "ongelmalliseksi".
Tiger menetti
skandaalin kärytessä monta rahakasta
sponsoria. Muiden muassa Accenture,
AT&T ja Gatorade jättivät liukkaasti
golfarin paikkaamaan mainettaan
yksinään.
Lähde:
Golfweek.
2010-03-06
 |
|
Moni pokerihai
jäi rannalle HU Championshipistä
National Heads-Up
Poker Championship ratkaistaan 64
pelaajan voimalla. Joukossa on 20
automaattisesti ansioidensa
perusteella mukaan kelpuutettua
pelaajaa sekä peräti seitsemän
satelliittien kautta karsiutunutta
amatööriä. Loput on siivilöity
tarkan seulan läpi ja tähän ryhmään
kuuluu mm. Patrik Antonius.
Rannalle on
jäänyt joukko ensiluokan pokerin
pelaajia. Osa on nähtävästi saanut
kutsun, mutta kieltäytynyt. Andrew
Feldmanin mukaan ohjelma kaipaisi
seuraavia kasvoja:
1.
Yevgeniy Timoshenko voitti mm. WPT
Championshipin viime vuonna ja
tienasi yli neljä miljoonaa taalaa.
Näillä meriiteillä paikan olisi
pitänyt aueta automaattisesti.
2. Barry Shulman voitti WSOPE:n ja oli kolmas
EPT Caribbean Adventuressa. Kaksi
yli miljoonan taalan voittoa puolen
vuoden sisällä takasi ilmeisesti
automaattisen paikan, mutta Card
Playerin julkaisija ei ollut
kaiketikaan kiinnostunut muista
medioista.
3. Jeffrey
Lisandro voitti kolme
WSOP-ranneketta viime kesänä ja oli
itseoikeutettu osallistuja, mutta
televisiossa pelaaminen ei liene
kiehtonut häntäkään.
4. James Akenhead
ja Antoine Saout selvittivät tiensä
WSOP:n finaaliin ja heitä olisi
kaivattu myös HU Champioshipissä.
5. Hoyt Corkins on aloittanut
tämän vuoden mainiosti ja
karjapaimen olisi sopinut hyvin
televisioon.
6. Chad Brown ja
Michael Binger ovat pelanneet
tasaisen varmasti vuosikausia.
Bingerillä on jo seitsemän rahasijaa
tänä vuonna ja 17 kuittausta
WSOP:ssa kolmen vuoden sisällä.
Brown olisi ollut mielenkiintoinen
tapaus, mikäli hänet olisi arvottu
vaimoaan Vanessa Roussoa vastaan.
Avioparin taisto olisi viehättänyt
television katsojia, arvelee Feldman.
7. Steve Gross ja
Jeremy Fitzpatrick voittivat kahden
kilpailevan pokerilehden vuoden
nettipelaajan tittelit ja heidän
paikkansa olisi ollut tapahtumassa
nettipokerin edustajina.
8. Scott Fischman
pääsi rahoille neljässä
ensimmäisessä HU-tapahtumassa, mutta
putosi viimeksi juuri ennen
palkintosijoja ja jäi tällä kertaa
nolon tuntuisesti ilman
kutsukorttia.
9. Cornel Andrew
Cimpan voitti kaksi WPT-titteliä
samana vuonna ja kuittasi lähes
kolme miljoonaa dollaria, mutta
jätettiin siitä huolimatta rannalle.
Todella paha isku, toteaa Feldman.
Mestaruudesta
pelaavat Patrik Antoniuksen lisäksi
Eric Baldwin, Andy Bloch, Doyle
Brunson, Joe Cada, Johnny Chan, Don
Cheadle, Allen Cunningham, Pieter
De-Korver, Annie Duke, Tom Dwan,
Peter Eastgate, Eli Elezra, Antonio
Esfandiari, Sam Farha, Chris
Ferguson, Ted Forrest, Jamie Gold,
Phil Gordon, Barry Greenstein,
Bertrand Grospellier, Joe Hachem,
Gus Hansen, Jennifer Harman, Phil
Hellmuth, Orel Hershiser, Jesper
Hougaard, Phil Ivey, John Juanda,
Gabe Kaplan, John Paul Kelly, Phil
Laak, Howard Lederer, Erick
Lindgren, Mike Matusow, Jason
Mercier, Dario Minieri, Chris
Moneymaker, Darvin Moon, Greg
Mueller, Daniel Negreanu, Scotty
Nguyen, Annette Obrestad, Brock
Parker, Dennis Phillips, Greg
Raymer, Vanessa Rousso, Kara Scott,
Huck Seed, Erick Seidel, Mike
Sexton, Gavin Smith, Jennifer Tilly,
Paul Wasicka, David Williams, Leo
Wolpert, Jerry Yang sekä seitsemän
nettisatelliittien kautta
karsiutunutta pelaajaa.
Lähde: ESPN.
2010-03-05
 |
|
Obrestadin ohjeet
freerolleihin
Norjan
maineikkaimmaksi pelaajaksi nuorella
iällä noussut Annette Obrestad
aloitti aikoinaan uransa
freerolleista ja tienasi niissä
pankkirollin, joka riitti rahapelien
aloittamiseen ja johti
maailmanmaineeseen.
Tunturimaan nykyinen
rahansiirtojen kieltolakikaan ei
olisi estänyt tätä tyttöä, sillä hänen
ei ole tarvinnut tallettaa koskaan
pokeritililleen. Obrestad jakelee
alla muutamia ohjeita freerollien
pelaajille.
Ilmaisturnauksissa osallistujilla ei
ole mitään menetettävää ennen
rahojen jakoa. Siksi putoaminen
ei pelota ja pelaajat maksavat
säännön mukaan rajatapauksissa.
Bluffit eivät onnistu. Kädessä
täytyy olla rautaa, jota on taottava
kunnolla. Tiukan aggressiivinen peli
on alussa oikea strategia.
Rahojen jaon
lähestyessä peli muuttuu hieman.
Huonoimmat hurjapäät
ovat siinä vaiheessa yleensä
pudonneet ja edistyneemmätkin
pelistrategiat saattavat alkaa
tuottaa tulosta.
Myös rahan haju
vaikuttaa vastustajien päätöksiin
etenkin juuri finaalipöydän sekä
mitalien jaon alla, sillä näissä
vaiheissa palkintosummat kasvavat
suhteellisesti ottaen paljon. Jos
muut tiukentavat peliään,
sokkopanosten ryöstely on oikea
strategia.
Obrestad korostaa
freerollien antavan arvokasta
peruskokemusta turnausten
pelaamisesta sekä tiukan
aggressiivisesta strategiasta, josta
saattaa olla hyötyä jopa raskaan
sarjan peleissä. Tiukkaa
pelityyliä tarvitaan isoissakin
turnauksissa ja sen oppiminen on
sopiva ensimmäinen askel matkalla
pokerin tähtitaivaalle, opastaa
neiti Obrestad.
Lähde: annette_15.
2010-03-04
 |
|
Unibet
Openin voittokertoimet
Unibet
on julkaissut huomenna Budapestissa
käynnistyvän vuoden ensimmäisen
Unibet Openin voittokertoimet.
Alla suomalaisten
pelaajien voittokertoimet sekä
voittajan kansallisuuden kertoimet.
|
Thanh Doan |
45 |
Unkarilainen |
3,50 |
|
Jens Kyllönen |
50 |
Ruotsalainen |
5,00 |
|
Paavo Korkka |
50 |
Ranskalainen |
6,50 |
|
Eero Laivonen |
75 |
Tanskalainen |
7,00 |
|
Asseri Lehtiniemi |
75 |
Suomalainen |
10 |
|
Aleksi Valavuori |
100 |
Hollantilainen |
12 |
|
Timo Kotipelto |
100 |
Bulgarialainen |
15 |
|
Kim Herold |
100 |
Belgialainen |
18 |
|
Jussi Heikelä |
100 |
Espanjalainen |
20 |
Unibet myöntää
voittokertoimet myös muille
pelaajille ja kansallisuuksille sekä
tavanomaiset turnauksen voittokäden
kertoimet. Tarvittaessa kerrointa
voi pyytää erikseen.
2010-03-03
 |
|
Pokerihai
bluffasi pankeilta yli 700 miljoonaa
Kreikkalainen
kiinteistöpohatta ja pokerin pelaaja
Achilleas "the Don" Kallakis,
aikaisemmalta nimeltään Stefanos
Kollakis, on lainannut pankeilta
väärin perustein noin 700 miljoonaa
euroa. Monacon ja Englannin
hienoissa piireissä kuin kala
vedessä viihtynyt pokerihai viettää
nykyisin aikaansa petoksista, väärennöksistä ja
rahanpesusta syytettynä.
Suurimpana
maksumiehenä on Allied Irish Bank,
jonka tappiot nousevat 62 miljoonaan
euroon. Toisena kärsijänä on Bank of
Scotland, joka menetti hieman yli 5
miljoonaa euroa.
Kallakis lainasi
rahat ensiluokkaisiin
kiinteistöprojekteihin, mm. Lontoon
keskustaan rakentamaansa maailman
kalleimpaan kattohuoneistoon,
väärennetyillä asiakirjoilla, jotka
antoivat totuutta kauniimman kuvan
kiinteistöjen vuokratasosta ja
sopimusten pituudesta.
Pokerihai
nöyryytti pankkeja olan takaa, sillä
bluffi huomattiin vasta viiden
vuoden jälkeen. Pokeripöydässä
Kallakisin bluffit ovat purreet
vuodesta 2004 lähtien 350 000
dollarin tilin.
Lähde:
Online Poker.
2010-03-03
 |
|
Poker Magazine ilmestyy huomenna
Poker Magazine on käynyt seuraamassa
High Stakes Pokerin kuvauksia Golden
Nugget Casinolla Las Vegasissa ja
esittelee, kuinka suosittu
pokeriohjelma pistetään purkkiin.
Ulkomaisista
pokerin pelaajista esitellään
naapurimaiden tähtipelaajia. Ruotsin
Michael Tureniec on päässyt maassaan
pokerijulkimon asemaan, mutta
harkitsee korttien heittämistä
pakkaan lopullisesti. Venäjän
Yevgeniy Timoshenko elää
amerikkalaista unelmaa. Tilillä on
miljoonia jo 21 vuoden iässä.
Lisäksi haastatellaan Katja
Thateria, joka kertoo ammattipelurin
uran ja parisuhteen yhdistämisestä.
Kotimaisista
pokerikasvoista pääsevät esille
Pokeritiedon turnausreportteri Jussi
Tyrisevä sekä SuomiPOPin Jaajo
Linnonmaa. Mika Paasonen pakinoi EPT
Deauvillessa kohtaamastaan
poikkeuksellisen taitavasta
ranskalaisesta pokerihaista, Juha
Vuorinen muistelee VHS-laitteiden
aikakautta ja
Haamupelaaja pohtii pelaajien
katoamista pokerin maailmasta.
Muissa
artikkeleissa käsitellään
tilttauksen vakavia seurauksia,
esitellään pokerin perisynnit ja
opastetaan pelaamaan pelkän position
varassa.
Lähde: lehdistötiedote.
2010-03-03
 |
|
Tony G. ja Luke
Schwartz joutuivat "Devilfishin"
hampaisiin
David
"Devilfish" Ulliot uskaltaa laukoa
mielipiteitä niin pokerista kuin
virkaveljistäänkin. Tällä kertaa
suitsutusta saavat Tony G. ja Luke
"FullFlush" Schwartz.
Britti kantaa
vieläkin kaunaa eräästä
televisioidusta heads-upista, jonka
hän voitti kovan taiston jälkeen ja
Schwartz kommentoi televisiossa.
"Jos minä kommentoin, tiedän mistä
puhun," laukoo "Devilfish" ja lisää
huumoriakin mahtuvan mukaan. Sen
sijaan sellaiset pelaajat, kuten
Schwartz ja Tony G. eivät ymmärrä
huumorista mitään.
"Devilfishin"
mukaan Schwartz ja Tony G. eivät
tunne pokeria, mutta pitävät kovaa
ääntä ja pääsevät esille
televisiossa. Schwartzin pestaaminen
asiantuntijan rooliin ihmetyttää
"Devilfishiä" muutenkin, sillä
mies ei ole voittanut yhtään
turnausta. Kuinka sellainen pokerin
pelaaja voidaan ottaa
asiantuntijaksi, pohtii Ulliot.
Myös nettipokerin
pelaajat saavat kuulla kunniansa.
Harvempi osaa muuta kuin klikata ja
luottaa tuuriin. Ulliotin arvion
mukaan 90 prosenttia ei ole lainkaan
perillä pokerista. Poikkeuksiin
kuuluu mm. Patrik Antonius, joka on
"Devilfishin" mielestä erittäin hyvä
käteispelaaja.
2010-03-02
 |
|
Negreanun peli
kärsi jääkiekko-ottelun takia
Innokkaana
jääkiekon ystävänä tunnettu Daniel
Negreanu joutui vaikeaan
tilanteeseen LA Poker Classicissa,
joka sujui samaan aikaan
olympialaisten jääkiekon finaalin
kanssa. Kanadalainen ei voinut olla
seuraamatta maanmiestensä otteita
jäällä ja pokeri jäi toiselle
sijalle.
Negreanu
piikitteli innokkaasti myös
amerikkalaisia kanssapelaajiaan niin
kauan kuin Kanada oli niskan päällä.
USA:n tasoituksen
jälkeen vastustajat antoivat
takaisin samalla mitalla, kunnes
ottelu ratkesi Kanadan voittoon ja
Negreanu aloitti voiton juhlimisen.
Negreanun
merkkitapulit vajosivat ottelun
aikana huomattavasti ja päivän alun
kakkostila vaihtui nopeasti
häntäpään sijoitukseksi. Ottelun
jälkeen kanadalainen alkoi kuitenkin
tositoimiin ja peli sujui. Tuloksena
oli 29. sija kolmannen päivän
jälkeen.
LA Poker Classic
päättyy torstaina, joten Negreanulla
on kosolti aikaa paikkailla
sijoitustaan. Potissa on 7,2 miljoonaa
taalaa. Kolmen päivän jälkeen
isoimman pinon takana istuu
amerikkalainen Mark Newhouse. Mukana on vielä 72 pelaajaa.
Lähde: Aftonbladet.
2010-03-02
 |
|
Maaliskuun
kisat
Pokerihuone
järjestää maaliskuussa kolme 10
päivän mittaista rakekisaa sekä
yhden koko kuukauden mittaisen Raked
Hands -kisan, joka on tarkoitettu
nimenomaan
€0,25/€0,50 tai sitä alemman tason
pelaajille.
Ensimmäinen
rakekisa alkaa tänään ja kestää 10.
maaliskuuta asti. Potissa on 60 000
euroa 250 eniten VIP-pisteitä
keränneelle pelaajalle. Huomaa, että
viikonloppuisin kerätyt VIP-pisteet
ovat 1,5 kertaa arkipäivien
pisteiden arvoisia.
Raked
Hands -kisan potissa on 20 000 euroa
200 eniten pokerikäsiä keränneelle
pelaajalle. Voittajalle on tiedossa
1700 euroa.
Pokerihuone
järjestää maaliskuun alussa
kahdeksan EMOP Lissabon
VIP-satelliittia. Ensimmäinen pelataan
tänä iltana klo 21.15 ja seuraavat
joka toinen päivä samaan aikaan.
Osallistumismaksu on 50 VIP-pistettä
ja potissa on yksi 2000 euron
arvoinen matkapaketti Portugaliin.
Maaliskuun 15.
päivä pelataan lisäksi satelliitti,
jonka potissa on viisi matkapakettia
Lissaboniin. Kaikissa
paketeissa on lipputakuu sekä kahden
sijan kuplatakuu.
Lue lisää
Pokerihuoneesta »
2010-03-01
 |
|
Cole South takoi
isoimmat tulot helmikuussa
Cole South
kuittasi helmikuussa lähes kahden
miljoonan tilin Full Tilt Pokerin
raskaan sarjan peleistä. Myös
"PostflopAction" ja "durrrr"
pääsivät miljoonan yli. Brian
Townsend puolestaan ylitti ainoana
miljoonavallin miinuslistalla.
Suomalaisten
maine lepäsi helmikuussa toisilla
harteilla kuin normaalisti.
"Pixkim" sekä "LokoIsBack" ovat
voittolistan kärkipäässä ja myös
Jani Vilmunen sekä "LarsLuzak"
mahtuvat 30 parhaan joukkoon.
"Ziigmund" ja Patrik Antonius
löytyvät tällä kertaa
miinuslistalta.
Alla helmikuun
molempien listojen terävin kärki
sekä suomalaisten tienestit.
|
1. |
Cole South |
1 982 064 $ |
|
2. |
"PostflopAction" |
1 559 469
$ |
|
3. |
"durrrr" |
1 003 270
$ |
|
4. |
"NEKOTYAN" |
825 076
$ |
|
5. |
"PixKim" |
622 050
$ |
|
6. |
Phil Ivey |
414 587
$ |
|
... |
|
|
|
|
"LokoIsBack" |
193 775
$ |
|
|
Jani Vilmunen |
121 547
$ |
|
|
"LarsLuzak" |
103 078
$ |
|
|
|
|
|
1. |
Brian Townsend |
-1 293 778
$ |
|
2. |
"Ziigmund" |
-872 856
$ |
|
3. |
Brian Hastings |
-794 875
$ |
|
4. |
"Urindanger" |
-646 305
$ |
|
5. |
"Matuk" |
-541 640
$ |
|
6. |
"DrPill" |
-473 851
$ |
|
... |
|
|
|
|
Patrik Antonius |
-347 143
$ |
Lähde:
Highstakesdb.
2010-03-01
 |
|
Laiho vaikeroi
ulkomaalaisten peliyhtiöiden määrää
Arpajaishallintopäällikkö Jouni
Laiho tuskailee Helsingin Sanomissa, kuinka ulkomaiset
peliyhtiöt toimivat laittomasti
Suomessa. "Ilman lupaa toimiva firma
syyllistyy rikokseen, jos
suomalainen voi osallistua sen
peliin", toteaa hallintoneuvos ja
väittää myös EU-tuomioistuimen
päätösten viittaavan samaan
suuntaan.
Artikkelin mukaan
lähes kaikki netissä toimivat
peliyhtiöt toimivat "lakipykäliä
vältellen". Toisaalta esimerkiksi
PAF:ia vastaan esitetty
tutkintapyyntö raukesi ja syyte
jätettiin nostamatta. Asia ei ole
niin musta-valkoinen, kuin se
mielellään nähdään.
Yksi puoli on
kuitenkin kiistattoman selvää.
Pelaajat saavat pelata
ulkomaisillakin saiteilla.
Epäselvyydet koskevat toiminnan
edistämistä.
Markkinoinnin
suhteen rajanveto on vaikeaa.
Tilanteen odotetaan selkiytyvän uuden
arpajaislain astuessa voimaan.
Viranomaiset pystyvät pistämään lapun
luukulle tai mätkäisemään uhkasakot,
väläyttää Laiho.
Lohtu näyttää
kuitenkin laihalta. Suomen uusikaan
arpajaislaki ei ulotu ulkomaille.
Kaiken lisäksi se on todennäköisesti
ristiriidassa EU-säädösten kanssa. Hallintoneuvos tuntee olevansa
voimaton ristiretkellään. "Esimerkiksi Maltalla
toimiva firma voi jatkaa entiseen
tapaan, kun toimii maltalaisen
lainsäädännön perusteella",
tuskailee Laiho.
Lähde: HS.
2010-03-01
 |
|
Viikon
pokeripulma
Pelaat NL
Hold'emia ja istut keskiasemassa.
Pinossasi on 31k. Blindit maksavat
400/800. Kädessäsi on J J .
Maksoit vastustajan korotuksen ennen
floppia ja potissa on 6k.
Floppiin tulee A J 6 .
Vastustaja lyö puoli pottia. Onko
tässä tilanteessa tyydyttävä
maksamaan vai iskettävä korotus
pöytään?
Ratkaisu
Tässä paikassa on
korotettava. Setti on vahva käsi,
mutta sillä on saatava porsliinit
pottiin ennen kuin uhkakortti
iskeytyy pöytään.
Koska vihu
korotti ennen floppia, hän sai
flopilla todennäköisesti ässäparin
tai värin tai suoran vedon. Korota
ja anna vastustajalle tilaisuus
klikata kaikki keskelle ja vetää
lähes kuollutta, mikäli hänellä on
vain ässäpari.
Lähde: Full Tilt Poker.
2010-03-01
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|