|
|
|
| |
|
|
|
PokerPages
lopettaa toimintansa
Yksi maailman
johtavista pokerisaiteista,
PokerPages, laittaa lapun luukulle tämän kuun lopussa.
PokerPages on
pokerin uutisoinnin uranuurtaja.
1990-luvulla perustetulla saitilla
on ollut paljon muun ohella hyvin
kattava turnausseuranta sekä laaja
pokerin pelaajien tietokanta. Myös
PokerPages Industry Index on ollut
arvostettu apuväline pokerin
suosion kasvun seuraamisessa.
Laajan
materiaalin kohtalosta ei ole
tietoa, mutta 1970-luvulle asti
ulottuvalle turnaustulosten sekä
pokerin pelaajien tietokannalle
löytyy varmasti ostajia.
PokerPagesin
alkuperäiset omistajat ja tulisielut
Mark ja Tina Napolitano myivät
saittinsa joku aika sitten, ja
toimituksen taso laski monien
mielestä kaupan
jälkeen. Saitti julkaisi vanhoja
artikkeleita uudemman kerran,
turnaustulosten seuranta alkoi ontua
etenkin Euroopan mantereen puolella
ja myös alallaan ainoan
PPII-indeksin luotettavuutta
alettiin epäillä. PokerPagesin
indeksi näyttää turnauspokerin
suosion olevan jyrkässä alamäessä
tänä vuonna, mutta monien mielestä
tulos on virheellinen, koska indeksi
ei ota huomioon kaikkia uusia
turnauksia, jotka verottavat
vanhojen tapahtumien suosiota.
Lähde: PokerPages.
2009-10-04
 |
|
Moorman valottaa
menestyksensä salaisuuksia
Card
Playerin vuoden nettipelaajalistalla
neljännellä sijalla oleva Chris
"moorman1" Moorman on voittanut yli
neljä miljoonaa dollaria uransa
aikana ja kuuluu nettipokerin
pelaajien ylimpään aateliin.
Live-pokerin
puolella menestys on ollut tähän
asti vaatimattomampaa. Isoista
turnauksista on kilahtanut kassaan
vain muutama tuhat taalaa.
Nyt
amerikkalainen yrittää osoittaa
menestyvänsä myös live-turnauksissa
ja solmi äskettäin
sopimuksen Doyles Roomin
kanssa.
Moorman selittää
menestyvänsä nettipokerissa, koska
hänellä on siitä pitkä kokemus,
jonka turvin hän pystyy näkemään
heti pelityylissä tapahtuvat
muutokset. Nettipokeri kehittyy koko
ajan, ja se mikä päti vuosi sitten,
on täysin ulkona tänään. Peliä on
sopeutettava koko ajan muutoksiin
sekä myös siihen, kuinka vastustajat
arvioivat omaa peliä. Menestyvän
pelaajan on oltava aina askel muita
edellä.
Moorman kommentoi
myös Luke "_FullFlush1_" Schwartzin
hyökkäystä Tom "durrrr" Dwania
vastaan. "_FullFlush1_" ilmoitti
suureen ääneen "durrrrin" olevan
niin yliarvostettu, että tämän naamataulunkin
näkeminen aiheutti pahoinvointia.
Moorman on varma, että hyökkäyksen
takana oli halu päästä julkisuuteen.
Sellainen on aina hyvä pokerin
kannalta, sillä molemmat ovat
ykkösluokan pelaajia.
Lähde:
Expressen.
2009-10-04
 |
|
Kuinka
olisit pelannut?
Unibet Openin
voittaja Fuat Can joutui Prahassa
herkulliseen tilanteeseen, kun
turnauksessa oli jäljellä noin 70
pelaajaa 451 aloittaneesta ja
rahasijat alkoivat häämöttää. Blindit maksoivat 800/1600, ante
200 ja pinoissa oli keskimäärin
korkeutta 65k.
Can sai käteensä
jätkäparin napin vieressä. Hurja bulgaari, joka oli
pelannut melkein millä korteilla
hyvänsä, korotti keskeltä 3,5k.
Eteen jäi vielä noin 200k.
Seuraavana istunut solidi
ranskalainen työnsi epäröimättä
keskelle 11k ja jätti pinoonsa noin 50k.
Istut Canin
paikalla. Olet seuraavana
vuorossa. Kelpaako jätkäpari ja
kuinka pelaisit?
Tarkista alta, kuinka
Can järkeili ja pelasi.
2009-10-03
|
|
Kuinka jätkäpari kesti?
Tässä tilanteessa
on kipattava. Uhkarohkealla
bulgaarilla on tarpeeksi merkkejä
pudottamaan sinut, solidi
ranskalainen on korottanut lisää ja
kolme pelaajaa on vielä jäljellä.
Jätkäpari on näissä olosuhteissa
vain keskinkertainen käsi. Tilanne
on hyvin epämukava ja riski iso.
Sinulla on tosin
positio, mutta siitä ei ole paljon
apua, sillä korkeampia pareja
vastaan olet pahassa alakynnessä ja
AK:ta vastaan peli on kolikonheitto.
Solidilla ranskalaisella on tuskin
sen huonompia kortteja. Lisäksi on
varottava bulgaaria ja jäljellä
olevia pelaajia.
Can kippasi,
bulgaarinkin hurja luonto taittui ja
ranskalainen voitti potin
näyttämättä korttejaan.
Lähde: Aftonbladet.
2009-10-03
 |
|
Beal kolminkertaisti varallisuutensa
vuodessa
Pankkiirina
ja kovan rahan pokerin pelaajana
tunnettu Andy Beal on osannut pelata
korttinsa oikein laman aikana.
Texasilainen osti
alamäen alkaessa roskalainoja sekä
muita toisten sijoittajien
hyljeksimiä varallisuuseriä, joiden
arvo on kasvanut talouden elpymisen
myötä, ja pankkiirin omaisuus on
paisunut vuodessa 1,5 miljardista
4,5 miljardiin dollariin.
Sillä summalla
Beal on Texasin rikkain mies, joskin
edellä on vielä yksi nainen,
Wal-Martin perijätär Alice Walton.
Beal tuli
tunnetuksi pokerin pelaajana
haastettuaan maailman parhaat
pokerihait isolla rahalla. Pelinä
oli parhaimmillaan
$100 000/$200 000 FL Texas Hold'em
ja pöydällä saattoi olla yli 20
miljoonaa taalaa. Pankkiiri laski
isojen panosten pelottavan pokerin
ammattilaisia siinä määrin, että hän
saisi edun.
Beal vieraili
vuosien 2001 ja 2004 välillä useita
kertoja Las Vegasissa ja sai nimensä
pokerihistorian kirjoihin tekemällä
toukokuussa 2004 kaikkien aikojen
suurimman päivätilin 11,7 miljoonaa
dollaria. Maksumiehinä olivat Chip
Reese, Hamid Dastmalchi, Gus Hansen
ja Jennifer Harman.
Kokonaisuutena
pankkiiri jäi kuitenkin miinukselle.
Tarkkoja tietoja ei ole olemassa,
mutta tappiot olivat joidenkin
arvioiden mukaan jopa kymmeniä
miljoonia.
Toinen
peliperiodi osui vuoden 2006 alkuun.
Beal hävisi ensin 3,3 miljoonaa,
voitti sitten 13,6 miljoonaa, mutta
menetti 16,6 miljoonaa kolmen päivän
aikana Phil Iveylle ja lopetti.
Lähde:
Dallas Morning News.
2009-10-03
 |
|
Pokerihuoneella
mahtavat tarjoukset
Pokerihuone
jakaa lokakuussa mehevät palkinnot.
Uusille
pelaajille on tiedossa 1000
prosentin tuliaisbonus aina 5000 euroon
asti. Koodi on "5000PH".
Vanhat asiakkaat
saavat 100 prosentin
talletusbonuksen 1000 euroon saakka.
Koodi on "POct1000".
Yllä mainittuja
koodeja lokakuun aikana käyttäneet
tallettajat kutsutaan marraskuun 4.
päivä pelattavaan freerolliin, jossa
on peräti 25 000 euroa potissa.
Lisäksi
Pokerihuoneen ohjelmassa on kaksi 15
päivää kestävää
€25 000 VIP Leaderboard-kisaa, kaksi
Omaha VIP-kisaa sekä Telesina
VIP-kilpailu. Jaossa on myös 20
paikkaa Ljubljanassa pelattavaan
European Masters of Pokeriin.
Pakettien arvo on 2000 euroa ja
niissä on kuplatakuu.
Lue lisää
Pokerihuoneesta »
 |
|
Antonius syyskuun
voittolistan kärjessä
Patrik
Antonius teki syyskuussa jälleen
miljoonatilin Full Tilt Pokerin
raskaan sarjan peleissä ja tämän
vuoden tulot alkavat lähennellä
pienen laskukauden jälkeen uudelleen viittä miljoonaa taalaa. Alla
syyskuun voittolistan kärki.
|
Patrik Antonius |
$1234k |
|
David "POKERBLUFFS" Eldar |
$1097k |
|
Phil "OMGClayAiken" Galfond |
$1083k |
|
Ashton "theASHMAN103" Griffin |
$668k |
|
Aaron "aejones" Jones |
$390k |
Muut suomalaiset
löytyvät tappiolistalta.
"LarsLuzak" hävisi
$392k,
"Ziigmund" $148k ja "KObyTAPOUT"
$98k. Alla syyskuun miinuslistan
terävin kärki.
|
Gus Hansen |
$-1191k |
|
David Oppenheim |
$-702k |
|
Tom "durrrr" Dwan |
$-454k |
|
Tom "kingsofcards" Marchese |
$-450k |
|
Erik "DIN_FRU" Sagström |
$-415k |
Syyskuussa
suomalaiset olivat mukana kaikissa
Full Tilt Pokerilla pelatuissa yli
$400k:n
poteissa. Lähde:
Highstakesdb.
2009-10-02
 |
|
Sundin
vaihtaa jääkiekon pokeriin
Legendaarinen
kaukalojen koluaja ja Suomen tappaja
Mats Sundin ilmoittaa ripustavansa
luistimensa lopullisesti naulaan.
Tulevaisuudessa ruotsalainen nähdään
yhä useammin netin pokeripöydissä
sekä isoissa live-turnauksissa.
Pelinimenä on netissäkin "Mats
Sundin".
Sundin on
kuulunut vuoden ajan PokerStarsin
tiimiin. Yhteistyö on toiminut
säästöliekillä niin kauan kuin
kaukalot ovat vetäneet kiekkoilijaa
puoleensa, mutta nyt pokeriura alkaa
täydellä teholla.
Sundin on
pelannut aikaisemmin PokerStarsin
paidassa Barcelonan EPT-turnauksessa
sekä hyvään tarkoitukseen
järjestetyssä tapahtumassa Las
Vegasissa. Jälkimmäisessä tuli
ykköspalkinto, joka meni
torontolaiselle lastensairaalalle.
Sundin nähtäneen
PokerStarsin paidassa ainakin
Kööpenhaminan EPT-turnauksessa sekä
Monte Carlon finaalissa. Myös
tammikuussa Bahamasaarilla pelattava
turnaus viehättänee ruotsalaista.
Lähde:
Expressen.
2009-10-01
 |
|
RAY:n
tukirahaskandaali paisuu edelleen
Raha-automaattiyhdistyksen
suorittaman kyselyn mukaan peräti 27
sen avustuslistalla olevaa järjestöä
on kierrättänyt nauttimiaan
avustuksia vaalitueksi. Toiminta on
jatkunut vuodesta 2005 alkaen.
Viiden vuoden aikana vaalitukeen on
liiennyt 43 500 euroa.
Elämäntapaliitto
ry oli kyselyn ainoa järjestö, joka
myönsi vaalien rahoittamiseen
uponneiden varojen olleen RAY:n
avustuksia. Muut järjestöt yrittivät
pestä kätensä väittämällä
vaalitukeen käytettyjen summien
tulleen muista tulonlähteistä.
Kaikki järjestöt
eivät ole vielä vastanneet kyselyyn,
joten taikinassa on kaikesta
päätellen hiivaa jäljellä.
Soppa paljastaa
joka tapauksessa varsin tehokkaasti,
mistä syystä poliitikot pitävät
kynsin hampain kiinni
pelimonopolista, vaikka pelaajien
etu vaatii vapaata kilpailua. Myös
verotulojen kannalta rahapelien
sääntely olisi tehokkaampi ratkaisu.
Tällä hetkellä ulkomaiset peliyhtiöt
temmeltävät kuin "siat vatukossa",
kuten hallitusneuvos Jouni Laiho
tapaa ilmaista asian, mutta maksavat
verot ulkomaille.
Koko lista
yhteisöistä, jotka ovat saaneet
RAY:n avustuksia ja myöntävät
kierrättäneensä osan toimintansa
tukemiseen tarkoitetuista varoista
vaalitukeen, löytyy
Ilta-Sanomista.
2009-10-01
 |
|
Entraction
sulkee Cardroom2:n
Entractionin pokeriverkko on
päättänyt haudata Cardroom2:n, jonka
kautta sen pelaajat saattoivat
osallistua samasta lompakosta myös
Boss Median verkon peleihin.
Suomessa muutos koskee lähinnä
Pokerihuonetta. Uudistus toteutetaan
tämän vuoden loppuun mennessä.
Idea oli
aikoinaan mullistava, mutta se ei
saanut pelaajien kannatusta. Tällä
hetkellä Entraction saa ainoastaan
noin viisi prosenttia
pokerituloistaan Boss Median verkon
puolelta.
Cardroom2 on
tarjonnut mainion tilaisuuden pelata
kahdessa verkossa samalta tililtä.
Voimakkaan kasvun johdosta
Entractionin verkko ei ole enää
Cardroom2:n tarpeessa, selittää
Entractionin toimitusjohtaja Peter
Åström. Entraction on Pokerscoutin
mukaan nopeimmin kasvava
pokeriverkko.
Lähde:
Entraction.
2009-09-30
 |
|
Lady
Gaga näyttää pokerinaamansa
"Poker
Face" -nimisen jättihitin esittäjä
Lady Gaga on saanut kutsun Irish
Poker Festivaaleille tekemään seuraa
toisen julkimopaikan varanneelle
Shane Lynchille.
Boyzonen
vokalisti on hyväksynyt tarjouksen.
Lady Gagan pokeritaitojen
punnitseminen on vielä epävarmaa.
Irish Poker
Festival pelataan lokakuun alussa
Killarneyssa. Turnauksen voittajaa
odottaa 100 000 euroa.
Lähde:
Aftonbladet.
2009-09-29
 |
|
PokerStars
romutti jälleen nettipokerin ME:n
PokerStars
rikkoi sunnuntaina 6. syyskuuta
entisen omissa nimissään olleen
nettipokerin pelaajien Guinnesin
ME:n. Uusi ennätys on 307 016
pelaajaa. Vanha lukema rikkoontui
yli 100 000 pelaajalla ja ennätyksen
lyömiseen tarvittiin 42 814 avointa
pokeripöytää.
Entinen
pelaajamäärää koskenut ME oli vain
kaksi kuukautta vanha. Suurin
nettipokeriturnaus järjestettiin
viime heinäkuussa, kun 65 000
pelaajaa 155 maasta ilmoittautui
samaan tapahtumaan.
PokerStarsilla on
yli 27 miljoonaa asiakasta. Tähän
mennessä siellä on jaettu 33
miljardia kättä ja pelattu yli 190
miljoonaa turnausta.
Lue lisää
PokerStarsista »
Lähde: lehdistötiedote.
2009-09-29
 |
|
Vastassa Scotty
Nguyen. Kuinka pelaisit?
Istut
WSOP:n pääturnauksen ensimmäisenä
päivänä samassa pöydässä Scotty
Nguyenin kanssa. Blindit maksavat
200/400 ja anteen hupenee 50.
Saat käteesi Q 5 .
Lähdet mukaan napilta - Nguyen korottaa
1,2k pikkublindista ja olet ainoa
maksaja.
Floppi 6 7 4 .
Nguyen sököttää - lyöt 3k - korotus
9k - maksu.
Turn 8 .
Nguyen lyö 12k - maksu.
River 5 .
Nguyen lyö 20k. Pinot ovat yhtä
korkeita. Kuinka pelaisit?
Lue vastaus alta.
2009-09-28
 |
|
Kuinka peli pelattiin?
Dan Glimnen mukaan Scotty Nguyen
noudatti NL-pokerin perussääntöä
painamalla päälle ja pistämällä
vastustajan arvaamaan viimeksi.
Tässä tilanteessa
on tuumittava, onko Nguyenillä ysi.
Paikallasi istunut pelaaja mietti
aikansa ja maksoi vapisevin käsin.
Nguyen paljasti J 8
ja potti jaettiin.
Joskus
tällaisissa tilanteissa on
maksettava. Toisinaan se onnistuu,
toisinaan menee metsään, järkeilee
Dan Glimne peliä.
Lähde:
Aftonbladet.
2009-09-28
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|