|
|
|
| |
|
|
|
Nguyen väheksyy
uusia pokeritähtiä
Viisi
WSOP-ranneketta ja yli 10 miljoonaa
taalaa pokeriurallaan isoissa
turnauksissa voittanut Scotty Nguyen
ei jaksa arvostaa näyttämölle
astuneita uusia pokeritähtiä.
Nämä pelaajat
saattavat voittaa kerran ja tienata
paljon rahaa. Sen jälkeen alkaa
juhlinta, alkoholi johtaa huumeiden
käyttöön ja eräänä kauniina päivänä
rahat ovatkin loppu.
Uudet tähdet
eivät kunnioita rahaa sen paremmin
kuin ihailijoitaan tai
vastustajiaan, paasaa juoma- ja
käytöstavoillaan kyseenalaista
mainetta saavuttanut Nguyen ja
väittää olevansa itse toista maata.
Nguyen on pannut
merkille tulokkaiden käytöksessä
myös erään toisen mielenkiintoisen
piirteen. Voittaessaan he
tepastelevat kuin kukot tunkiolla ja
kehuvat pudottaneensa Scotty
Nguyenin turnauksesta. Pudotessaan
itse heillä on aina selitys valmiina
ja huono peli menee edellisen illan
juhlinnan laskuun.
Lähde: Expressen.
2009-09-27
 |
|
Gold jälleen
käräjille
Jamie
Gold voitti WSOP:n pääturnauksen
kolme vuotta sitten ja kuittasi 12
miljoonaa dollaria. Voittosummalle
löytyi muitakin ottajia.
Ensimmäisenä osingoille ilmestyi
Bruce Crispin Leyser, joka vaati
puolikasta voitosta.
Leyser väitti
järjestäneensä julkimoita Bodogin
huutosakkiin ja Goldin luvanneen
hänelle siitä palkkioksi puolet
mahdollisesta voittosummastaan.
Asiasta syntyi kiista, ja Leyser
haastoi Goldin oikeuteen, mutta
osapuolet pääsivät sopuun
käräjäsalin ulkopuolella. Sopimusta
ei ole julkistettu.
Nyt Gold on
saanut uuden haastajan. Los
Angelesissa asuva Francis
DellaVeccia väittää pyytäneensä
Goldia järjestämään muutaman
tunnetun Hollywoodin tähden Bodogin
kannustajajoukkoon. Gold onnistui
saamaan liikkeelle vain B-luokan
julkimoita, mutta sai siitä
huolimatta palkkioksi paikan 10 000
dollarin pääturnaukseen ja lupasi
DellaVeccialle prosentin
voitoistaan.
DellaVeccia
vaatii yhden prosentin Goldin 12
miljoonan taalan pääpalkinnosta sekä
Bodogin maksamasta 750 000 dollarin
bonuksesta ynnä kuukausittaisista korvauksista
niin kauan kuin Gold pelasi Bodogin
tallissa. Yhteensä summa on 131 250
dollaria.
Goldin lakimies
Hugh Greenup pitää vaatimuksia
perättöminä. Greenupin mukaan
Goldilla ei ole DellaVeccian kanssa
minkäänlaista sopimusta, ei
kirjallista eikä suullista.
Lähde:
Poker Life Guide.
2009-09-26
 |
|
Voittavankin
pelaajan kannattaa hakea takaajia
Monet
ihmettelevät, miksi voittava pokerin
pelaaja saattaa käyttää takaajia ja luopua
heidän hyväkseen osasta voitoistaan.
Bryan Devonshire antaa vastauksen
tuoreimmassa kolumnissaan.
Voittavan pokerin
pelaajan kohdalla ei siis ole kyse
siitä, pääseekö hän plussalle, vaan
ongelmana on enemmänkin se, milloin
kassassa kilahtaa.
Turnauspokerin
varianssi on iso. Devonshire kertoo
pelanneensa 16 turnausta putkeen
pyörähtämättä kertaakaan kassalla ja
isojen rahastusten välille on
kertynyt
peräti 30 turnauksen jakso.
Niissä
olosuhteissa isokin pankkirolli voi
käydä äkkiä pieneksi, sillä
sisäänostojen ohella pelaajan on
maksettava usein myös huomattavat
lisäkulut.
Takaajien tuki
vähentää myös paineita. Kun
viimeiset roposet eivät ole pelissä,
on helpompi pelata parasta pokeriaan
ja keskittyä rahasijan varmistamisen
sijasta pääpalkintojen tavoitteluun.
Lisäksi
takauksissa menettää itse asiassa
erittäin vähän, vaikka tukija
ottaakin suuren osan
palkintosummasta. Isot ja näyttävät
voitot nostavat nimittäin nimen
esille ja tulevaisuudessa pelaajaa
voi saada tuottoisan
sponsorisopimuksen ynnä muita etuja.
Nämä puolet koituvat
kokonaisuudessaan pelaajan hyväksi,
eikä takaaja pääse niistä
osalliseksi.
Takaajat
puolestaan sijoittavat pelaajiin
rahan toivossa. Pääsääntöisesti
pelaajalle jää yhden turnauksen
takauksista vain 10-20 prosenttia
palkintosummasta. Pidemmän aikavälin
sopimuksissa pelaaja nettoaa 35-50
prosenttia, mutta silloin takaaja
ottaa sijoittamansa summan ensin päältä pois.
Lopuksi
Devonshire korostaa osapuolten
välistä täydellistä luottamusta.
Sopimukset tehdään kättä
päälle -periaatteella ja maksetaan
käteisellä. Takaajien on saatava
tietää kaikki, mitä turnauksessa
tapahtui huonoista peleistä aina
edellisen illan kekkereihin asti.
Lähde: PokerPages.
2009-09-25
 |
|
Antonius
haastaa Vosin kehään
Patrik Antonius
on kamppailu-urheilun ystävä, vaikka
ei harrastakaan sitä itse. Iso
suomalainen ilmoittaa kuitenkin
olevansa valmis samaan kehään Mark
Vosin kanssa, mikäli tämä uskaltaa
ottaa haasteen vastaan.
Antonius
lupaa Vosin saavan mukiloida häntä
vapaasti koko ensimmäisen erän ajan,
mutta sen jälkeen osat vaihtuvat.
"Nauttisin hänen
nenänsä ruttaamisesta", kuvailee
Monacon pokeriprinssi tunteitaan
australialaista kohtaan, joka on
pistänyt nokkansa suomalaisen
asioihin ja levitellyt valheita.
Pokerin piiristä
löytyisi paljon muitakin pelaajia,
joita vastaan Antonius nousisi
mielellään kehään, vaikka hän ei
mainitsekaan toisten
toivevastustajiensa nimiä.
Pokeripöydässä
pahin vastustaja on Phil Ivey,
joka on Antoniuksen mielestä ainoa
pelaaja, jolla on mahdollisuudet
menestyä häntä vastaan. Myös
"durrrr" on iso pala nieltäväksi ja
"Ziigmund" on aina ollut vahva
kanto kaskessa. Muista Antonius ei ole
niinkään varma.
Gus Hansen on
Antoniuksen mukaan vahva
limiitti-peleissä, mutta
no-limiitissä tanskalainen
päästää uhkapelihengen irti, vaikka
tietääkin täsmälleen, kuinka pitäisi
pelata.
"OMGClayAiken" ja
"Urindanger" ovat pelanneet hyvin
huonosti Antoniusta vastaan, mutta
kortti on käynyt ja pelastanut
heidät tähän asti. Nämä miehet
välttelevät parhaita pelaajia ja
istuutuvat pöytiin vain silloin, kun
mukana on joku heikko vastustaja.
Sami "LarsLuzak"
Kelopurolta Antonius odotti enemmän
tasaväkisen alun jälkeen. Suupaltti Luke
Schwartz on Antoniuksen mukaan
kyvykäs pelaaja ja siinä mielessä
poikkeus paskan jauhajista, joista
ei yleensä ole tekijämiehiksi.
Tom "durrrr"
Dwanilla on Antoniuksen mukaan
ainutlaatuinen pelityyli. Hän pelaa
normaalia huonompia käsiä ja vetoja,
mutta sekoittaa peliään taitavasti
ja siksi häntä on erittäin vaikea
lukea. "durrrr" saattaa tehdä hyvin outoja pelejä,
kuten esimerkiksi sököttää kahdella parilla, mikä
on vaarallista Omahassa vetojen
vuoksi.
Lähde:
Inside Poker.
2009-09-24
 |
|
Kuka voittaa
WSOP:n?
WSOP:n marraskuun
finaaliin on vielä aikaa, mutta
kannuja valetaan jo täydellä
vauhdilla. Kaikilla finalisteilla
vaikuttaa olevan omat etunsa sekä
heikkoutensa, ja lopputulos on täysin
arvuuttelun varassa.
Billy "Patrolman35" Kopp sijoittui
12. tilalle WSOP:n pääturnauksessa
ja pelasi useimpia finalisteja
vastaan ennen putoamistaan. Kopp
kertoo Kevin Schaffelin tehneen
häneen suurimman vaikutuksen.
Miehet pelasivat
pitkän aikaa samassa pöydässä, ja Schaffel oli todella vaikea
vastustaja. Tähän viittaa myös
floridalaisen kakkossija WPT Legends
of Pokerissa kolme viikkoa sitten.
Myös 14. tilalle
sijoittunut Nick "fu_15" Maimone
pääsi seuraamaan finalistien peliä
läheltä. Lopputuloksen arvioiminen
on silti vaikeaa. 22-vuotias Maimone
pitää Phil Iveya, James Akenheadia
ja Joe Cadaa muita päätä pidempinä.
He joutuvat kuitenkin aloittamaan
takamatkalta, ja etenkin kahdella
ensiksi mainitulla on vähän
merkkejä. Myös Antoine Saout ja Eric
Buchman ovat hyviä pelaajia, mutta
muut ovat selvästi vastaantulijoita.
Loppujen lopuksi Maimone uskoo
taidon ratkaisevan ja Iveyn
voittavan vaikeasta lähtöasemastaan
huolimatta.
WSOP:n
pääturnauksesta raportoinneista
toimittajista Brett Colison uskoo
Joe Cadan aggressiivisen
pelityylin tuottavan tulosta
finaalissa.
Earl Burton
puolestaan ei luota tarpeeksi
isoimman pinon takana finaalin
aloittavan Darvin Moonin taitoihin
eikä takaa myöskään Phil Iveyn
pienen pinon riittävän voittoon
asti. Burtonin suosikki on Steven
Begleiter, joka sijoittui
yhdeksänneksi WPT Legends of
Pokerissa elokuun lopussa.
Dan Cypra
puolestaan uskoo ison varannon
voimaan ja luottaa Darvin Moonin
voittavan rannekkeen etumatkansa
turvin. Ivey on suuren yleisön
suosikki, mutta Moonilla on
pinossaan lähes tuplasti kuutioita
seuraavaan pelaajaan verrattuna, ja
sellaista ylivoimaa ei voi koskaan
vähätellä, perustelee Cypra.
Lähde:
Poker News Daily.
2009-09-24
 |
|
Kyllönen
Unibetin talliin
Unibet on
värvännyt Jens Kyllösen
pokeritiimiinsä. Sopimus on vuoden
pituinen. Nuori pokeritähti korvaa
Ville Wahlbeckin, jonka sopimus
päättyy syyskuun lopussa.
Kyllönen pelaa
jatkossa Unibetin paidassa, saa omaa
nimeään kantavan turnauksen ja
analysoi pokeria Unibetin saitilla.
Ensimmäinen esiintyminen
valko-vihreissä väreissä tapahtuu
parhaillaan meneillään olevan
WSOPE:n yhteydessä Lontoossa.
"Hienoa, että
saimme Jensin tiimiimme! Jens on
lahjakas ja nuoresta iästään
huolimatta kokenut ja menestynyt
pelaaja", ylistää Unibetin
maajohtaja Liisa Matinvesi
pokeritallin uutta jäsentä.
"On tosi hyvä
fiilis", kuvailee Kyllönen ja
mainitsee pystyvänsä keskittymään
sponsorisopimuksen myötä enemmän
pokeriin. Tähtäimessä ovat suuret
kansainväliset turnaukset netin
käteispelien ohella.
Lähde: lehdistötiedote.
2009-09-23
 |
|
Hansenin
tappioputki sen kuin pahenee
Gus
Hansenin tappioputki ei ota
loppuakseen. Viimeksi tanskalainen
otti takkiinsa
$200/$400 PL Omahassa $726k
pelkästään 910 jaossa eli miinusta
ropisi lähes kaksi isoa blindia
kättä kohti. Hyvästä
alkuvuodesta huolimatta tappiota on
kertynyt tähän mennessä jo lähes
kolme miljoonaa taalaa.
Myös Hansenin
kaksi edellistä vuotta pyörivät
pakkasella Full Tilt Pokerin raskaan
sarjan peleissä, vaikka ennen peleistä löytyi
löysää rahaa tirehtööri Laliberten hyöriessä mukana.
Edellisten vuosien tappiot
pysyttelivät kuitenkin selvästi alle
miljoonassa vuotta kohti.
Sirkustirehtöörin
jätettyä Full Tilt Pokerin raskaan
sarjan pelit Hansenista on povattu
seuraavaa paistia. Viimeksi tähän
viittasi esimerkiksi se, että sekä
Patrik Antonius että "durrrr"
istuivat samassa pöydässä
tanskalaisen kanssa jatkamatta
keskinäistä otteluaan yhdelläkään
kädellä.
Monet
ihmettelevät, kuinka pitkään
tanskalaisella riittää rollia.
Muiden muassa Mike Matusow
kummasteli
julkisesti, mistä Hansen saa
rahansa. Aikaisempina vuosina "The Great Dane" on jyllännyt
live-turnauksissa ja voittanut mm.
Aussie Millionsin sekä rahastanut
lähes kaksi miljoonaa WPT Five Star
Poker Classicin kakkostilasta.
Päälle tulevat kirjamyynnistä,
pokerihuoneiden osakkuudesta sekä
muusta liiketoiminnasta kirjatut
tulot. Itse Hansen on ilmoittanut
rollia riittävän vielä toistaiseksi,
mutta ei loputtomiin.
Lähde:
Highstakesdb.
2009-09-23
 |
|
Shulman valitsi
Hellmuthin valmentajakseen
WSOP:n
marraskuun finaalipöytään selvinnyt
Jeff Shulman on valinnut 11
ranneketta omistavan Phil Hellmuthin
valmentajakseen. "Haluan voittaa ja
uskon tämän auttavan", perustelee
Shulman ja lisää, ettei hän aio
ottaa Hellmuthilta oppitunteja
toisten pelaajien nimittelyssä tai tilttien
välttämisessä.
Shulman päätyi
ratkaisuunsa katsoessaan
televisiosta Tiger Woodsia sekä
muita saman sarjan miehiä. Kuinka
hyviä he olivatkaan, jokaisella oli
siitä huolimatta valmentaja,
havaitsi pokerihai ja päätteli saman
pätevän myös omassa lajissa.
Hyvälläkin pelaajalla on aina
parantamisen varaa.
Shulman myöntää
lisäksi, ettei hän pelaa juuri nyt
parasta peliään. Kesällä tuli tehtyä
pari maksua, joita hän katuu.
"Tiedän, että en ole turnauksen
paras pelaaja", analysoi Card
Playerin pääjohtaja.
Shulman valitsi
valmentajakseen pitkäaikaisen
ystävänsä Phil Hellmuthin, koska he ajattelevat
samalla tavalla. Hellmuthin on määrä
seurata Shulmanin peliä netissä ja
kritisoida sitä Skypen
välityksellä. Lisäksi tarkoituksena
on pitää lokakuussa Las Vegasissa
harjoitusleiri, jonka on määrä
kestää 3-4 päivää tai "kuinka kauan
me nyt sitten siedämme toisiamme",
kuten Shulman kiteyttää asian.
Shulman on
ensimmäinen tämän vuoden
finalisteista, joka paljastaa
valinneensa itselleen valmentajan.
Viime vuonna pääturnauksessa
kolmanneksi sijoittunut Dennis
Phillips hioi strategiaansa
valmentajan avulla. Phillipsin
avustajana toimi Roy Winston.
Lähde:
Card Player.
2009-09-23
 |
|
Negreanu pilailee
Antoniuksen ym. kustannuksella
Daniel
Negreanu mainitsee lukevansa vain
paria pokeriblogia säännöllisesti.
Ensimmäinen kuuluu Doyle Brunsonille,
toinen Phil Hellmuthille.
Doyle Brunson on
hauska ja esittää järkeviä sekä
joskus kiistanalaisiakin
mielipiteitä. Phil Hellmuth
puolestaan on liian hauska, niin
huvittava, että hänen blogiaan ei
voi kerta kaikkiaan jättää
lukematta.
Negreanu antaa
omatekoisen näytteen Hellmuthin
tyylistä. "Matkustan limusiinilla,
juon Dom Perignonia ja tekstailen
Michael Phelpsille. Olen Phelpsin
suosikki. Hän pitää minusta enemmän
kuin mitaleistaan. Itse asiassa hän
lupasi minulle yhden mitaleistaan,
jos viettäisin yön hänen kanssaan,
mutta Phelps ei ole minun
tyyppiäni...
Laskeuduin juuri
Los Angelesiin shown nauhoittamista
varten. Sen jälkeen menen
julkimoille ja muille tärkeille
henkilöille varattuun VIP-yökerhoon,
jonka ovet ei taatusti aukea
tavallisille ihmisille. Täytyy olla
tosi, tosi jännä tyyppi päästäkseen
sisään. Kuulin Iveyn yrittäneen,
mutta hän ei onnistunut. Se johtui
luultavasti siitä, että minulla on
11 ranneketta ja hänellä ei ole.
Olen selvästi paras NL
Hold'em-turnausten pelaaja
maailmassa eikä asiasta tarvitse
edes keskustella...
Yökerhon jälkeen
majoitun Los Angelesin
ylivoimaisesti parhaaseen hotelliin.
Kaikki huipputähdet asuvat siellä,
joten laskin minunkin olevan syytä
yöpyä siellä, sillä olen maailman
paras pokerin pelaaja. Enkä saata
jättää mainitsematta joka ikistä
julkimoa, jonka tunnen...."
Oman osansa saa
myös Patrik Antonius. Mikäli
suomalainen bloggaisi, teksti olisi
Negreanun mukaan seuraavanlaista:
"Sairasta. Niinku viime viikolla
ostin kosteusvoidetta, jotta ihoni
pysyisi silkin pehmeänä ja, niinku,
tuotteen valmistus oli lopetettu.
Nyt on lennettävä Suomeen ja käytävä
tohtorilla, jotta en levittäisi mitä
tahansa huonoa voidetta naamaani,
koska et voi luottaa, niinku, mihin
tahansa tuotteeseen.
Voitin, niinku,
viisi miljoonaa viime kuussa ja
murskasin hiireni, koska olin niin
kyrpiintynyt moiseen huonoon
jaksoon. Sairasta. Niinku, jos
kortit tulisivat tasaisesti
kaikille, voittaisin tosi
paljon rahaa. Olisin voinut voittaa
10 miljoonaa dollaria, sairasta,
olen niin turhautunut.
Et kerta
kaikkiaan ymmärrä, kuinka raskasta
tämä on. Viisi miljoonaa riittää
joillekin, mutta minun kasvovoiteeni
on tosi kallista ja minulla on myös
kallis parturi, sillä en luota
keneen tahansa ja anna leikata
tukkaani. Täydellistä kampausta ei
ole helppo leikata enkä minä näytä
naamaani oven ulkopuolella, jos en
ole täydellinen..."
Lähde:
Poker Journal.
2009-09-22
 |
|
Winston laukoi
takaisin Negreanulle
Roy
Winston on yksi niistä pokerin pelaajista,
joita Daniel Negreanu parodioi
tuoreimmassa pakinassaan. Negreanun mukaan
Winstonin blogista saa sen
käsityksen, että pokeria pelataan
vain Borgatassa. Myöskään Winstonin
vaatimukset pienemmistä
sisäänostoista eivät saaneet
Negreanun siunausta.
Winston vastasi
heti happea haukkoen ja kehottaa
Negreanua laskeutumaan takaisin maan
pinnalle. PokerStarsin
ammattilaisena hänen on helppo
vaatia kalliimpia turnauksia ja
isompia palkintopotteja, sillä
sponsori maksaa kulut ja roiman
korvauksen päälle. Vain muutamalla
harvalla pokerin pelaajalla on samat
resurssit. Todellisuus on
toisenlainen, kirjoittaa Winston.
Pokerissa pienet
pelaajat pyörittävät myllyä. Heitä
ilman raskaan sarjan hait eivät
pysty paistattelemaan
parrasvalojen loisteessa. Jos suuri
massa katoaa pokerista, sponsorit
sekä helppo raha häipyvät saman tien
ja Negreanu joutuu jauhamaan
elantonsa jälleen pokeripöydistä.
Miltä tuntuisi pelata 6-50
osallistujan kalliita turnauksia,
tiedustelee Winston ja letkauttaa
samalla, ettei kädetöntä miestä
vastaan taisteleminen kiinnosta
häntä ja asia on loppuun käsitelty
hänen osaltaan.
Lähde: Roy Winston - CardPlayer.
2009-09-22
 |
|
Las Vegasin
kuningas
Archie Karas on
monien mielestä uhkapelureiden
kuningas Las Vegasissa. Hänen
elämänsä on ollut yhtä ylä- ja
alamäkeä. Mies on noussut
lukemattomia kertoja ryysyistä
rikkauksiin, mutta menettänyt yhtä
monta kertaa kaiken ja aloittanut
tyhjästä uudelleen.
Pisin voittoputki
alkoi 1992. Kreikkalaista syntyperää
oleva Karas pystyi keräämään silloin
kolmen vuoden sisällä 40 miljoonan
dollarin rollin. Hänellä oli
hallussaan kaikki Binion's Casinon
isoimmat pelimerkit ja kasinon
turvallisuusmiehet pitivät huolta
suurpelurista saattelemalla hänet
kotiovelle asti.
Alamäki alkoi,
kun Karas innostui pelaamaan noppia.
Baccarat söi 10 päivässä puolet
pankkirollista ja loputkin menivät
2,5 vuoden sisällä. Toisten
kehotuksista huolimatta Karas ei
ollut piilottanut mitään sukan
varteen ja joutui aloittamaan
jälleen tyhjästä.
Karas on sanonut,
ettei raha merkitse hänelle mitään.
Hän arvostaa sellaisia seikkoja,
kuten vapautta, onnellisuutta,
rakkautta ja terveyttä, joita
rahalla ei pysty ostamaan.
Häviäminen ei kirpaise, eikä hän
pelkää mitään.
2009-09-21
 |
|
Intialainen mies
hävisi tyttärensä pokerissa
Intialainen
pokerin pelaaja pisti viime viikolla
todella kaikki keskelle. Hävittyään
ensin rahansa nelikymppinen Ismail
Sheikh löi pottiin 18-vuotiaan
tyttärensä ja hävisi.
Naapurikylästä
ollut voittaja kotiutti heti
voittonsa eikä isällä ollut vastaan
panemista. Sukulaiset ja naapurit
kuulivat kuitenkin asiasta
seuraavana päivänä ja hakivat tytön
takaisin kotiinsa. Isä puolestaan
sai lähtöpassit kotoaan.
"Hän on tunnettu
peluri. Olemme varoittaneet häntä
monta kertaa. Tällä kertaa hän meni
liian pitkälle", selittää pelurin
ystävä.
Tämä ei ole
läheskään ensimmäinen kerta, kun
omaisia on lyöty pottiin. Pari
vuotta sitten eräs venäläinen mies
hävisi vaimonsa pokerissa. Nainen
hyväksyi siirron ja on tiettävästi
onnellisesti naimisissa voittajan
kanssa.
Italiassa asiat
saivat aikoinaan toisenlaisen
käänteen, kun voittaja tuli yöllä
kotiuttamaan toisen miehen vaimoa.
Nuorikko ei taipunut tuumaan, vaan
soitti paikalle poliisit ja mies sai
syytteen parituksesta.
Kotipeleissä
pottiin on sujahtanut myös
monenlaista tavaraa. Neljä vuotta
sitten eräs saksalainen pokerin
pelaaja sieppasi vastustajan
tekohampaat 150 euron velan
pantiksi. Paikalla tarvittiin
poliisia. Pelaaja väitti
voittaneensa hampaat reilussa
pelissä ja pitävänsä ne saamisten
vakuutena. Poliisi määräsi kuitenkin
pantin palautettavaksi takaisin
omistajalleen, jotta tämä pystyisi
syömään.
Lähde: Aftonbladet.
2009-09-21
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|