|
|
|
| |
|
|
|
Ivey neuvoo
luottamaan omiin vaistoihin
Hae neuvoja ja
opiskele pokeria, mutta kun olet
pöydässä, unohda opit, neuvoo Phil
Ivey. Paras konsti oppia pelaamaan
pokeria, on pelata paljon.
Yksi pokerin
hienouksista on, että siinä ei ole
olemassa oikeaa tai väärää
pelityyliä. Jokaisen on kehitettävä
oma tyylinsä. Oppia on haettava
muilta, mutta sitä on sovellettava,
jotta se sopii yksiin oman tyylin
kanssa.
Jotkut pelaavat
matemaattista pokeria. Solidi tyyli
sopii heille, mutta ei käy
jokaiselle. Kerrointen laskemisesta
on apunsa, mutta matematiikka ei ota
huomioon vastustajan tilannetta.
Onko hänellä mitään? Kippaako hän
isoon lyöntiin? Vaaniiko tässä
tilanteessa vaara? Matematiikka ei
vastaa näihin kysymyksiin. Tarvitaan
pokerivainua, joka kehittyy vain
ahkeran pelaamisen avulla.
Liiat neuvot
saattavat jopa haitata oman
pelityylin löytämistä. Pää voi mennä
sekaisin kaikista kertoimista,
strategioista ja muista ohjeista niin, että
unohdat pöydän toisella puolella
istuvan inhimillisiä olentoja,
joiden ajatuksista sinun pitäisi
päästä perille. Arkailevatko he?
Kippaavatko he paineen alla? Ovatko
he maanikkoja? Näitä seikkoja sopii
miettiä pelin aikana.
Pokerissa ei
pelata omien korttien voimalla, vaan
tilanteen ja vastustajien mukaan.
Joskus on otettava isoja riskejä.
Toisinaan ne poikivat,
toisinaan eivät.
Analysoi jokaisen
session jälkeen peliäsi. Ole
rehellinen. Etsi omat erehdyksesi,
ota opiksi ja kehity. Vaikka joku
peli ei olisi sillä kertaa
onnistunutkaan, se ei merkitse
yrityksen olleen väärän. Jotkut
asiat oppii vain kantapään kautta.
Lue siis
pelivihjeitä sekä pokerikirjoja.
Keskustele ystäviesi kanssa. Omaksu
niin paljon tietoa kuin vain pystyt.
Pokeripöydässä sinun on kuitenkin
luotettava omiin vaistoihisi ja
pelattava omaa peliäsi, tiivistää
Phil Ivey.
Lähde: Full Tilt Poker.
2009-07-26
 |
|
Freerollista
Macaon APT-turnaukseen tänään
Bwin
järjestää tänään sunnuntaina 26. heinäkuuta
ilmaisen satelliitin, jonka potissa
on 25 paikkaa elokuun alussa
pelattavaan APT Macau freerolliin.
APT Macau
freerollissa jaetaan yksi 8000
dollarin arvoinen matkapaketti
Aasian pokerikiertueen
pääturnaukseen sekä neljä 320
dollarin arvoista sisäänostoa uuteen
karsintaan. Osallistujien määrä on
rajattu 250 pelaajaan.
2009-07-26
Lue
lisää Bwinistä »
 |
|
Raymer kehottaa
rakentamaan nimestä tavaramerkin
Vuoden
2004 pokerin maailmanmestari Greg
Raymer kehottaa kaikkia pelaajia
jalostamaan nimestään tavaramerkin.
Sponsorisopimukset ovat
ammattilaisille hyvin tärkeitä ja
mainostajat ovat kiinnostuneita vain
tunnetuista nimistä.
Raymer valottaa
myös kuuluisuuden kirousta. Jotkut
pelaajat pelkäävät häntä ja
kippaavat helposti, kun taas osa
haluaa saada hänet sulaksi hattuunsa
ja pelaa odottamattomalla tavalla.
Kokonaisuutena ottaen pokeri on
julkimona hieman vaativampaa kuin
aikaisemmin.
Raymer oikoo myös
muutamia harhakäsityksiä. Monet
sanovat, ettei ammattilainen voi
voittaa nykyisin WSOP:n
pääturnausta, koska siihen
osallistuu niin paljon pelaajia.
Itse asiassa hän oli voittaessaan
puoliammattilainen, vaikka ei
ollutkaan vielä kuuluisa. Myös Joe
Hachem ja Peter Eastgate olivat
paidattomien kastissa voittaessaan
pokerin maailmanmestaruuden.
Ammattilaisia on paljon, mutta
harvat tunnistetaan sellaisiksi,
koska parrasvalojen paisteeseen ei
mahdu kovinkaan montaa pelaajaa.
Toinen yleinen
harhakäsitys on, että suuri osa
pokerin pelaajista on huonosti
käyttäytyviä pellejä. Näin ei
onneksi ole, vaikka pokeriohjelmista
saattaa saadakin sellaisen
käsityksen. Kuumat persoonat, kuten
Phil Hellmuth ja Mike Matusow
värittävät tehokkaasti
pokeriohjelmia sekä pääsevät siitä
syystä suhteettoman paljon esille ja
monille saattaa syntyä väärä käsitys
siitä, mikä on hyväksyttävää
käytöstä pokerissa.
Televisio näyttää
tietysti mielellään myös värikkäitä
pelejä. Siksi pokeriohjelmissa
lyödään suhteettoman usein kaikki
keskelle ennen floppia, vaikka
kädessä olisi vain keskinkertaiset
kortit. Isot potit kiinnostavat aina
katsojia enemmän kuin pienet,
vahvoilla käsillä voitetut summat.
Lähde:
Washington Post.
2009-07-25
 |
|
Isoja
jättipotteja Unibetin kasinossa
Unibetin
kasinossa on lauennut jo kolmas yli
miljoonan euron jättipotti.
Onnellinen voittaja on 48-vuotias
Pohjois-Ruotsissa asuva pelaaja.
Jättipotti oli 1,2 miljoonaa, ja se
tuli Mega Moolah -hedelmäpelissä.
Kolme viikkoa sitten eräs
hollantilainen pelaaja voitti
Unibetin kasinossa ennätysmäisen 4,3
miljoonan euron jättipotin. Tämä
voitto laukesi Mega Fortune-nimisessä hedelmäpelissä.
2009-07-25
 |
|
Kiinassakin
tehdään pokerielokuvaa
Aasian
pokerikiertueen kolmannen kauden
ensimmäinen osaturnaus pelataan
elokuussa Macaossa. Isäntänä toimiva
Galaxy StarWorld Casino järjestää
samalla aidot kulissit Macaossa
filmattavalle kiinalaiselle
pokerielokuvalle, jonka työnimenä on
Poker King.
Elokuva kertoo
kahdesta pokeritähdestä, jotka
tavoittelevat maailmanmestarin
titteliä. Pääosissa on joukko
kiinalaisia näyttelijöitä, kuten
Louis Koo, Sean Lau Ching-Wan,
Stephy Dang, Cherrie In ja Josie Ho.
Sivuosiin
odotetaan Amerikassa asuvia,
aasialaista syntyperää olevia
pokeritähtiä. Muiden muassa JC
Tranin, Steve Sungin, David Rheemin,
Quinn Don, Nam Len ja Kwang Soo Leen
väitetään käyvän neuvotteluja
merkittävistä rooleista.
Viime kaudella
APT käsitti turnaukset
Macaossa, Soulissa, Manilassa, Aucklandissa ja Sydneyssa.
Palkintopotissa oli yhteensä lähes
viisi miljoonaa dollaria. Tällä
kaudella kiertueen uskotaan paisuvan
edelleen pokerin suosion
laajenemisen myötä.
Lähde:
Poker News Daily.
2009-07-24
 |
|
Jedlicka
takoi miljoonan
Full Tilt Pokerin
raskaan sarjan pelit ovat alkaneet
elpyä WSOP:n päättymisen jälkeen,
vaikka potit ovatkin pysytelleet
toistaiseksi tässä yhteydessä
vaatimattomalla tasolla.
Pari vuotta
sitten Full Tilt Pokerin pöytiä
muutaman kuukauden ajan hallinnut
Niki Jedlicka on palannut takaisin
toden teolla. Eilen nuori
itävaltalainen pelasi hieman yli 2k
jakoa ja voitti yli miljoonan. Myös
suomalaiset pääsivät voittajien
kirjoihin. Patrik Antonius teki
$271k ja
"Ziigmund" tienasi $141k.
"KObyTAPOUT"
sen sijaan pelasi kolmannen
peräkkäisen päivänsä tappiolla.
Miinusta tuli $199k ja alkuviikon
saldo näyttää $-606k. Sillä irtoaa
tappiolistan kärkipaikka
heinäkuussa, vaikka peleissä on
vierähtänyt vain 19 sessiota ja 1140
jakoa. Myös "LarsLuzakin" heinäkuu
on hieman miinuksella.
Lähde:
Highstakesdb.
2009-07-23
 |
|
Hyvät, pahat ja
samantekevät
WickedChopsPoker
on miettinyt marraskuussa
maailmanmestarin tittelistä
pelaavien WSOP:n finalistien arvoa
pokerin tulevaisuudelle. Parin
pelaajan voitto olisi hyvä asia
pokerin kannalta, kolmen voitto ei
hetkauttaisi pelin suosiota
mihinkään suuntaan ja neljän voitto
veisi pokeria taaksepäin, arvioi
saitti.
Joseph Cada on
vasta 21-vuotias nettipokerin
ammattilainen, josta tulisi
voittaessaan kaikkien aikojen nuorin
maailmanmestari. Hänellä on oikea
asenne mediaa kohtaa ja voitto
lupaisi hyvää pokerin kehitykselle.
Phil Ivey on
finaalin paras pelaaja ja
taitavimman voitto olisi hyvää
mainosta pokerille. Lisäksi Ivey
osaa esiintyä julkisuudessa ja
markkinoida pokeria siitäkin syystä,
että hänellä on isot sijoitukset
siihen liittyvässä liiketoiminnassa.
Viisikymppiset
Steve Begleiter ja Kevin Schaffel
ovat värittömiä pelaajia, joiden
voitto on samantekevää pokerin
tulevaisuuden kannalta. James
Akenhead on nuori, mutta britin
voiton merkitystä on vaikea
arvioida.
Darvin Moon on
kuin kaksiteräinen miekka. Jotkut
pitävät häntä uutena Moneymakerina,
joka saattaisi nostaa pokerin
suosion uudelle tasolle. Toiset
uskovat sahurin olevan pelkkä
tuuripeluri, joka haluaa pysytellä
poissa julkisuudesta.
Jeff Shulman on
uhannut heittää rannekkeen roskiin,
eikä sellainen mielenosoitus tuo
positiivista julkisuutta pokerille.
Eric Buchman puolestaan on ilmaissut
olevansa kiinnostunut pelkästään
rahasta, eikä sekään sovi pokerin
maineen parantamiseen. Antoine Saout
on ranskalainen ja siitä on jo
riittävästi haittaa, laskelmoi
naiskauneudella normaalisti hekumoiva pokerisaitti.
Lähde:
WickedChopsPoker.
2009-07-23
 |
|
WSOP:n finalisti
lopetti yrityksensä ja satsasi
pokeriin
Kevin
Schaffel sai 30 vuoden jälkeen
liiketoiminnasta tarpeekseen ja
lopetti omistamansa kirjapainon
Coral Springsissä. Tilalle tuli
pokeri.
51-vuotias
Schaffel on pelannut pokeria perheen
ja ystävien kesken yli 40 vuotta.
Pitkän kokemuksen tukemana uusi ura
urkeni nopeasti. Viime vuonna
floridalainen sijoittui 324. tilalle WSOP:n pääturnauksessa ja kuittasi
kaksi rahasijaa WPT:n ja EPT:n
turnauksissa. Tänä vuonna tuli
todellinen täysosuma, kun Schaffel
selvisi marraskuun finaaliin
tavoittelemaan 8,5 miljoonan
pääpalkintoa.
"Tämä on ollut
aina unelmanani. Tätä on vaikea
uskoa todeksi", toteaa floridalainen
kahden lapsen isä saavutuksestaan.
Lähde:
Aftonbladet.
2009-07-22
 |
|
Kasinoammuskelija
sai 10 vuotta vankeutta
Tukholman
kasinolla joulunaattona ammuskellut
nuorukainen on tuomittu kymmenen
vuoden vankeusrangaistukseen.
Tekijä oli
käännytetty samana iltana kahdesti
ovelta takaisin. 23-vuotias
pääkaupungin asukas haki pistoolin,
saapui aaton viimeisillä
minuuteilla Casino Cosmopolin eteen
ja tulitti aseellaan silmittömästi
kasinon aulaan.
Kolme henkilöä
haavoittui. Järjestysmies sai kuulan
vatsaansa ja kaksi vierasta
haavoittui käteen sekä jalkaan.
Ampuja pakeni
paikalta, mutta poliisi pystyi
tunnistamaan tekijän
valvontakameroiden kuvien avulla.
Kasinon kameran kuvissa miehen naama
pysyi takin hupun peitossa, mutta
poliisi oli tarkkana ja havaitsi
hänen käyttäneen valkoisia sukkia.
Samat sukat näkyivät muiden
kameroiden kuvissa, joissa myös
naama tuli esille.
Ammuskelija pysyi
karkuteillä toukokuuhun asti, kunnes
poliisipartio onnistui pidättämään
hänet naapurikaupungissa. Kertomansa
mukaan mies ei uskaltanut
ilmoittautua vapaaehtoisesti, koska
pelkäsi poliisin ampuvan hänet.
Ampuja tuomittiin
murhan yrityksestä, törkeästä
pahoinpitelystä sekä laittomasta
uhkauksesta 10 vuoden
vankeusrangaistukseen sekä maksamaan
korvauksia lähes 40 000 euron
edestä. Yksi lautamies ei pitänyt
todisteita riittävinä ja halusi
vapauttaa syytetyn.
Lähde:
Expressen.
2009-07-22
 |
|
Unibet juhlii Thanh Doanin
voittoa tänään
Unibet
järjestää tänään keskiviikkona klo
21.00 erikoisturnauksen Lontoon
Unibet Openin voittajan,
helsinkiläisen Thanh Doanin
kunniaksi. Turnaus kulkee nimellä
"Unibet Open Thanh Doan Special" ja
se on avoinna vain suomalaisille
pelaajille.
Osallistuminen
maksaa ainoastaan yhden euron. Potissa on
voittajalle 2750 euron arvoinen
paketti seuraavaan Unibet Openiin,
joka pelataan Prahassa 17.-20.
syyskuuta.
Lue lisää Unibetistä »
2009-07-22
 |
|
5000
euron freerolli tänään
Pokerihuone
järjestää tänään keskiviikkona klo
20.01 freerollin, jonka potissa on
mahtavat 5000 euroa. Turnaus
uusitaan heinäkuussa joka
keskiviikko samaan aikaan. Muina
päivinä potissa on 1000 euroa.
Freerolli
kulkee nimellä GT5000 Texas
Freeroll. Rekisteröinti alkaa 20
minuuttia ennen turnauksen alkua.
Lue lisää Pokerihuoneesta »
2009-07-22
 |
|
WSOP:n
voittokertoimet
Unibet
on laskenut 7.-10. marraskuuta
Rio-kasinohotellissa Las Vegasissa
pelattavan World Series of Pokerin
finaalipöydän voittokertoimet.
Unibet tarjoaa voittokerrointen
ohella mahdollisuuden lyödä vetoa
myös yksittäisten pelaajien
loppusijoituksesta sekä finaalin
ratkaisevasta kädestä. Alla finaalin
pelaajat, lähtöasetelma sekä
Unibetin maksamat voittokertoimet.
|
1. |
Darvin Moon |
 |
58 m |
4 |
|
2. |
Eric Buchman |
 |
34 m |
5 |
|
3. |
Steven Begleiter |
 |
29 m |
6 |
|
4. |
Jeff Shulman |
 |
19 m |
7 |
|
5. |
Joseph Cada |
 |
13 m |
16 |
|
6. |
Kevin Schaffel |
 |
12 m |
15 |
|
7. |
Phil Ivey |
 |
9 m |
8 |
|
8. |
Antoine Saout |
 |
9 m |
20 |
|
9. |
James Akenhead |
 |
6 m |
22 |
Phil Ivey on
saanut pitkästä takamatkastaan
huolimatta suhteellisen alhaisen
kertoimen. Iveyn kova maine ja
näytöt puhuvat hänen puolestaan,
toteaa Unibet.
Finaalin nuorin
pelaaja, Joseph Cada on
vastaavasti saanut lähtöasemaansa
huomattavasti huonomman
voittokertoimen. 21-vuotias
amerikkalainen ei ole ehtinyt
hankkia meriittejä live-turnauksista
kahta WSOP:n rahasijaa enempää,
mutta netissä "jcada99" tunnetaan
mm. Full Tilt Pokerin
$750k
Guaranteedin sekä Sunday Mulliganin
voittajana.
Lähde: lehdistötiedote.
2009-07-21
 |
|
Näyttele hölmöä,
neuvoo Annie Duke
WSOP-rannekkeen ja yli kolme
miljoonaa dollaria pitkällä
pokeriurallaan tienannut Annie Duke
kehottaa virkasisariaan näyttelemään
hölmöä pokeripöydässä. Monet
naispelaajat yrittävät antaa
itsestään mahdollisimman taitavan
pelaajan kuvan, mutta minä toivon
muiden pelaajien aliarvostavan
itseäni, selittää Duke.
Duken mukaan
naisten on käytettävä hyväkseen
miesten ennakkoluuloja. Monet
olettavat, etteivät naiset osaa
pelata pokeria. Sitä on turha
yrittää muuksi muuttaa. Anna heidän
uskoa niin. Näyttele hölmöä ja vie
ennakkoluuluisten pelaajien rahat.
Lähde:
Aftonbladet.
2009-07-21
|
|
Unibet
vie pokerinaiset Prahaan
Unibet
järjestää tänään klo 20.00 Kumman
kaa-turnauksen, joka on varattu
pelkästään kauniimman sukupuolen
edustajille. Osallistuminen maksaa
vain yhden euron. Potissa on taatut
350 euroa kolmelle parhaalle.
Lisäksi turnauksessa jaetaan
ranking-pisteitä.
Kumman
kaa-turnauksia pyörii kuutena
peräkkäisenä tiistaina. Kolmen
turnauksen perusteella eniten
ranking-pisteitä keränneet kaksi
pelaajaa voittavat 2750 euron
arvoiset paketit Prahan Unibet
Openiin. Matkaseuraksi ovat
ilmoittautuneet mm. Aleksi Valavuori
ja Kim Herold.
Lue lisää Unibetistä »
2007-07-21
 |
|
PokerStars
teki uuden ennätyksen
PokerStars
järjesti eilen maailman suurimman
pokeriturnauksen ja rikkoi entisen,
joulukuun lopulla tehdyn ennätyksen
reilusti. Vanha ennätys oli 35 000
osallistujaa. Eiliseen turnaukseen
rekisteröityi 65 000 pelaajaa,
kunnes katto tuli vastaan.
Osallistujamäärä on sama kuin
lauantain freerollissa, jossa
PokerStars
kaikesta päätellen testasi, kuinka
paljon värkeissä on varaa.
Full Tilt Poker
teki saman ennätysyrityksen, mutta
turnauksessa oli 50 000 pelaajan
katto ja punainen pokerihuone oli
tuomittu häviämään kilpailun,
vaikka entinen ennätys rikkoutuikin
roimalla marginaalilla.
Ennätysyrityksissä nähtiin myös
sinivalkoisia värejä. "Dancing Finn"
sijoittui parhaana suomalaisena Full
Tilt Pokerilla 13. sijalle ja
nettosi 2000 dollaria. Turnauksessa
oli 7500 palkintosijaa. Voiton
nappasi "breo40" Yhdysvalloista.
PokerStarsin
turnauksen paras suomalainen oli
"Mck18" Espoosta, joka tienasi 31.
sijastaan 500 dollaria. Voiton otti
"004 license" rapakon toiselta
puolelta. Turnauksessa pääsi 16 250
pelaajaa rahan makuun. Ykkössija
maksoi 13 000 taalaa.
2009-07-20
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|