|
|
|
| |
|
|
|
Kasinorosvo
ammuttiin
Pokeripelien
ryöstäminen on ollut tähän asti
suhteellisen riskitöntä touhua.
Pelaajat eivät ole olleet valmiita
vaarantamaan henkikultaansa
pikkusummien takia, eikä ryöstöjen
tutkiminen ole ollut poliisin
tärkeimpiä tehtäviä. Joskus
pokerirosvot voivat kuitenkin
kohdata ison yllätyksen.
Amerikkalainen
rosvo teki vauhdikkaan sisääntulon
Palace Poker Roomiin Burtonissa
ampumalla ulko-oven rikki
haulikollaan. Kaikki eivät
säikähtäneet räiskeestä. Kasinon
vieraana ollut eläkkeellä oleva
poliisi Brad Barksdale veti aseensa
ja käski rosvon pysytellä
paikoillaan. Naamioitunut mies ei
ottanut ohjetta onkeensa, vaan lähti
käpälämäkeen, ja entinen poliisi
painoi liipasinta. Pakomatka päättyi
lyhyeen surullisin lopputuloksin.
Rosvon uskotaan
olleen sama mies, joka ryösti
pokerihuoneen kuukautta aikaisemmin.
Lähde:
Launchpoker.
2009-07-05
 |
|
Ruotsalainen
suututti pöytäseuransa
Varsinaisena
papupatana tunnettu Peter "Nalle"
Hedlund suututti WSOP:n
pääturnauksen ensimmäisellä
kierroksella pöytäkumppaninsa
pahanpäiväisesti. Grand Casinollakin
usein vierailleelle ruotsalaiselle
maistui olut tavalliseen tapaan ja
suu jauhoi herkeämättä.
Hedlund ei
suoranaisesti loukannut ketään
vastustajistaan, mutta suupaltin jatkuva
höpötys kävi hermoille. "Tämä
on melkein kestämätöntä", tuomitsi Mel Judah. Olisin ottanut mukaani
iPodin, jos olisin tiennyt tämän
miehen istuvan samassa pöydässä,
väitetään intialaissyntyisen
pokerihain puhisseen päivän jälkeen.
Hedlundin peliä
omat höpinät eivät häirinneet. Puhe
pulppuaa ruotsalaiselta yhtä
luonnollisesti kuin olut valuu alas
kurkusta, ja mies selvisi jatkoon.
Lähde: Expressen.
2009-07-05
 |
|
Nguyen pyörtää
puheensa lopettamisesta
Scotty
Nguyen uhkasi lopettaa pokerin
pelaamisen kokonaan, mikäli hän ei
voittaisi neljää miljoonaa taalaa
tämän vuoden WSOP:ssa. Menestys on
jäänyt laihaksi. Kun vain pääturnaus
on jäljellä, pokeriprinssi on
päässyt yhden ainoan kerran rahoille
WSOP Seven Card Stud Hi/Lo:ssa,
jonka 11. tila maksoi 33 668
dollaria.
Kuten arvata
saattaa, isot puheet olivat pelkkää
huomion tavoittelua uuden sponsorin
paidassa. Nguyen myöntääkin
saavuttaneensa päämääränsä, sillä
lausumasta kirjoitettiin lihavat
otsikot ympäri maailmaa. Nyt on aika
alkaa perua puheita.
Mikäli tavoite ei
toteudu pääturnauksessa, Nguyen
aikoo pohtia jatkoa kesän ajan,
mutta lupaa jatkaa pokerin
pelaamista 80 prosentin
todennäköisyydellä. "Elämäni pyörii
pokerin ympärillä, beibi", tunnustaa
yli 10 miljoonaa isoissa
turnauksissa voittanut 46-vuotias
pokeriprinssi.
Nguyen on
aulis jakamaan neuvojaan tuoreille
pelaajille. Tärkeintä on oppia uutta
ja pyrkiä kehittymään koko ajan.
Joka päivä tapahtuu jotain oppimisen
arvoista. Kehittyminen ei saa
pysähtyä koskaan. Toinen tärkeä
seikka on pystyä kontrolloimaan
itsensä. Pokerissa on kyse
itsehillinnästä, selittää Las
Vegasissa asuva Vietnamin
venepakolainen.
Nguyen kertoo
kunnioittavansa pokerin pelaajista
eniten Daniel Negreanua. Seuraavina
tulevat Phil Hellmuth ja Phil Ivey.
Hellmuthin suhteen Nguyen
muistuttaa, ettei hän ole koskaan
tiltannut samalla tavalla, vaikka
sekin on ollut joskus lähellä.
Pokeriprinssin ei ole koskaan
tarvinnut paukuttaa nyrkillään
pöytään tai potkia tuoleja. Sanat
ovat riittäneet toistaiseksi.
Lähde:
Expressen.
2009-07-04
 |
|
RAY toivoo
hyötyvänsä Pietarin kasinoiden
sulkemisesta
Venäjä
karkotti tämän kuun alussa kasinot
neljälle erityisalueelle kauaksi
suurimmista asutuskeskuksista.
Moskovassa lopetti yli 500 ja
Pietarissa noin sata pelaamoa. RAY
toivoo nyt Pietarin pelimiesten
suuntaavan Mersun nokan Helsinkiin
päin.
Kasinotarjonta on
ollut mittava Venäjällä. Oletamme
muutoksen vaikuttavan meillä, sanoo
Grand Casino Helsingin johtaja Hannu
Jokipaltio. Grand Casinon osalta
toiminta jää kuitenkin seuraamisen
asteelle. Aktiivinen markkinointi ei
ole mahdollista Venäjällä.
Grand Casino
Helsinkiin tehtiin alkuvuodesta
150 000 käyntiä. Kävijöistä noin
kolmannes oli naisia. Määrä
putosi alkuvuodesta kuusi
prosenttia. Tämä siitä huolimatta,
että ulkomaalaisten käynnit
lisääntyivät viisi prosenttia.
Lähde: Talouselämä.
2009-07-04
|
|
Face the
Ace-pokerishown nauhoitus alkaa ensi
viikolla
Full
Tilt Pokerin ja NBC:n yhteistyönä
syntyvän Face the Ace-pokerishown
filmaus aloitetaan ensi viikolla.
Ohjelma lähetetään tunnin pituisina
jaksoina NBC-kanavalla parhaaseen
aikaan lauantaisin elokuun alusta
lukien.
Face the Ace on
uuden tyyppinen pokerishow, jossa
amatöörit pelaavat heads-upin
jotakin Full Tilt Pokerin
ammattilaista vastaan. Jos amatööri
voittaa ensimmäisen vastustajansa,
hän voi ottaa rahat ja sanoa
hyvästit tai jatkaa ja pelata toisen
heads-upin seuraavaa Full Tilt
Pokerin talliin kuuluvaa
ammattilaista vastaan isommasta
palkintosummasta. Kolme voitettua
kaksinpeliä takaa amatöörille
miljoonan.
Vastustajat
arvotaan Full Tilt Pokerin tallin
valovoimaisimpien tähtien joukosta.
Vastapuolelle saattaa istuutua
esimerkiksi Patrik Antonius, Gus
Hansen, Phil Ivey, Chris Ferguson,
Jennifer Harman, Erick Lindgren,
Erik Seidel, Allen Cunningham, Andy
Bloch, John Juanda, Mike Matusow tai
Howard Lederer.
Lähde:
Poker News Daily.
2009-07-03
 |
|
Lisandro ei löydä
sponsoria
World
Series of Pokerin vuoden
pelaaja-kisaa johtava ja kolme
ranneketta tänä vuonna voittanut
Jeffrey Lisandro on ilman sponsoria.
Sellaista ei löytynyt hakemuksista
huolimatta ennen tapahtumaa eikä
halukkaita ole ilmaantunut
tapahtuman aikanakaan, vaikka
rannekkeita on tullut tasaiseen
tahtiin.
Lisandro on
pelannut pitkään pokeria isolla
rahalla, mutta pysytellyt poissa
turnauksista. 1990-luvulla
italialainen vieraili Irlannissa,
voitti kolme turnausta ja sijoittui
neljännessä hopealle. Tulos oli
lähes paras mahdollinen, mutta
kassaan kilahti vain 100 000
dollaria ja voittosumma jäi laihaksi
kaikkien kulujen maksamisen jälkeen.
Tosissaan
Lisandro alkoi pelata turnauksia
vasta vuonna 2003, kun
palkintosummat nousivat selvästi.
Tänään pitkä poissaolo kaduttaa.
Turnausten pelaaminen olisi
kannattanut aloittaa muutama vuosi
aikaisemmin. Siinä tapauksessa
voittoja olisi muutama enemmän ja
myös kokemusta olisi karttunut
entistä enemmän.
Pitkästä
pokeriurastaan huolimatta Lisandro
kertoo oppivansa lisää koko ajan.
Viimeisenä huomiona on
HORSE-turnauksen pelaamiseen
liittyvä seikka. Limit Hold'emissa
ei kannata pelata rajatapauksia,
koska kaikki osaavat pelata sitä
peliä. Käteispeleissä kannattaa
hyödyntää pienetkin edut, mutta
turnauksissa paukkuja on
rajallisesti ja niissä on sen vuoksi
varrottava parempia tilanteita,
joissa kokeneen ja monipuolisen
pelaajan etu on isompi. Siksi
Lisandro kertoo säästävänsä
HORSE:ssa ammuksiaan Omahaan,
Studiin ja Razziin, joissa hän
tuntee olevansa muita etevämpi.
Lisandro on
tunnettu hatuistaan. Italialainen
kertoo tuntevansa olonsa
mukavammaksi, kun päälaki on
piilossa. Hattu auttaa keskittymään.
Se on merkki töissäolosta. Pää
paljaana vietetään vapaa-aikaa.
Hattujen määrää mestari ei suostu
paljastamaan, mutta kertoo kaapista
löytyvän "muutama" päähine.
Lähde:
PokerPages.
2009-07-03
 |
|
Positiossa on
pelattava korteista piittaamatta
Mestarit
osaavat pelata position mukaan.
Siitä saatiin pari erinomaista
esimerkkiä WSOP
$5000 Six-Handed NL Hold'emissa.
Ensimmäisessä
Scotty Nguyen korotti cutoffista
1,6k, nappi pisti 4,1k paremmaksi ja
Nguyen maksoi. Tämän jälkeen napilta
lisää korottanut pelaaja tiedusteli
kohteliaasti jakajalta, voisiko hän
saada toisen korttinsa. Totta
tosiaan. Mies oli saanut vain yhden
kortin. Jakaja korjasi erehdyksensä,
toimitti sen jälkeen flopin ja mies
kippasi, kun Nguyen oli lyönyt loput
6k keskelle.
Tämä olisi
ollut nöyryyttävin hetki 27 vuoteen,
mikäli olisin kipannut miehen
lisäkorotukseen,
kommentoi Nguyen peliä jälkeenpäin.
Toisessa
pöydässä Dario Minieri korotti
napilta 1,8k, Roy Matthews löi 2,9k
lisää pikkublindista, aggressiivinen
italialainen kasasi keskelle 10k,
Matthews pisti puolta paremmaksi ja
Minieri työnsi loput noin 20k
keskelle - maksu.
Roy Matthews: K K
Dario Minieri: 8 3
Pöytään tuli Q 5 6 4 Q .
Lähde:
WSOP.
2009-07-02
 |
|
Antonius
alkuvuoden iso voittaja
Patrik Antonius
on hallinnut alkuvuodesta Full Tilt
Pokerin raskaan sarjan pelejä
suvereeniin tapaan ja voittanut
lähes viisi miljoonaa taalaa.
"Ziigmund" tulee hyvänä kolmosena
lähes kolmen miljoonan tienesteillä.
Voittolistan
kuudennelta sijalta löytyy Tom
"durrrr" Dwan, joka on ehtinyt
kääntää vuoden alun raskaat tappiot
plussalle jo lähes miljoonan verran.
Tanskan pokeriässä Gus Hansen
puolestaan on voitolla enää
$120k, vaikka
voittosaldo näytti maaliskuun
lopussa lähes neljää miljoonaa.
Myös tappiolistan
kärjessä on suomalaisväriä. Sami
"LarsLuzak" Kelopuron pitkä
häviöputki
pitää miehen edelleen miinuslistan
kärjessä, vaikka tuulen
kääntymisestä onkin viime aikoina
ollut merkkejä. Kelopuro on hävinnyt
alkuvuodesta viittä vajaat kolme
miljoonaa dollaria.
|
Patrik Antonius |
4 749 493 $ |
|
"trex313" |
3 003 226 $ |
|
"Ziigmund" |
2 719 193 $ |
|
Mark Vos |
1 889 981 $ |
|
"_FullFlush1_" |
1 011 667 $ |
|
"durrrr" |
993 421 $ |
|
|
|
"LarsLuzak" |
-2 951 928 $ |
|
"papa ninja" |
-1 245 031 $ |
|
Brian Hastings |
-1 060 871 $ |
|
"ahtata" |
- 971 744 $ |
|
"HarrisMP" |
- 811 215 $ |
|
"MR B 2 U SON" |
- 731 128 $ |
Lähde: Highstakesdb.
2009-07-01
 |
|
Monta
tuplavoittajaa WSOP:ssa
World
Series of Pokerissa on leivottu tänä
vuonna jo yksi kolminkertainen
mestari sekä kolme tuplamestaria.
Lisäksi 10 pelaajaa on ehtinyt
kiivetä jo vähintään kaksi kertaa
palkintopallille.
Jeffrey Lisandro
on napannut eniten rannekkeita.
Italialainen on voittanut kaksi
Seven Card Stud-turnausta sekä
$2500
Seven Card Razzin. Voitot ovat
tulleet tavallaan joka jalalle.
Lisandro on syntynyt Australiassa,
omistaa kodin Kaliforniassa, mutta
pitää Salernoa Italiassa kotinaan.
Brock Parker,
Phil Ivey ja Greg "FBT" Mueller ovat
voittaneet rannekkeen kumpaankin
käteen. Seitsemällä pelaajalla
toinen ranneke on ollut heads upin
takana ja kolmella muulla
pokerihailla toinen yritys on
päättynyt pronssiin. Ville Wahlbeck,
James Van Alstyne, Pete "The Greek"
Vilandos, Angel Guillen, Vitaly
Lunkin, Brandon Cantu ja Marc
Naalden ovat voittaneet yhden
turnauksen ja sijoittuneet toisessa
kakkoseksi. Wahlbeckilla on lisäksi
yksi kolmostila. Muita kulta- sekä
pronssimitalisteja ovat Eric Baldwin,
Steve Sung ja Scott Clements.
WSOP:n vuoden
pelaaja-kisan pistelistan kärjessä
on Jeffrey Lisandro 355 pisteellä.
Ville Wahlbeck on kakkosena 275
pisteellä ja Phil Ivey tulee
kannoilla kolmantena.
Rahalistan
kärjessä on Vitaly Lunkin 2,3
miljoonan tienesteillä. Kakkosena
oleva Isaac Haxton on summasta lähes
puolet jäljessä. Wahlbeckilla on
kukkarossaan hieman vajaa miljoona.
Tilanteeseen voi tulla iso muutos
meneillään olevassa
$50 000
HORSE-turnauksessa, sillä sekä
Wahlbeck että Lunkin pelaavat tämän
illan finaalissa.
Lähteet:
Pokerati ja
WSOP.
2009-06-30
 |
|
Pokerihuoneella helteinen heinäkuu
Pokerihuone
järjestää heinäkuussa monta
kilpailua, joissa on mahtavat
palkinnot.
€150 000 VIP-pistekisa kestää
kuukauden loppuun asti ja potissa on
nimensä mukaisesti 150 000
euroa. Eniten VIP-pisteitä kerännyt
pelaaja voittaa 10 000 euroa.
Palkintoja riittää 150 parhaalle
pokerihaille.
Pokerihuone
jakaa lisäksi VIP-pisteturnauksissa
50 matkapakettia European Masters of
Pokeriin, joka pelataan Barcelonassa
heinäkuun lopussa. Paketeissa on
1150 euron osallistumismaksu sekä
650 euroa kuluihin. Halvimmillaan
mukaan pääsee yhdellä ainoalla
VIP-pisteellä.
Heinäkuussa
pelataan myös €30 000 Sit&Go-kisa
kolmella tasolla osallistumismaksun
mukaan. Kussakin sarjassa on 20
palkintosijaa. Voittajille on
tiedossa 5000, 10 000 ja 15 000
euroa.
Lue lisää
Pokerihuoneesta »
2009-06-30
 |
|
Hellmuth pisti
elämän arvot tärkeysjärjestykseen
Phil
Hellmuth kuvaa uudessa kirjassaan
"Deal Me In" 20 pokerin pelaajan
tien huipulle. Mestari on tietysti
myös itse kuvassa mukana ja kertoo
tunkkaisessa kapakassa saamansa
ilmestyksen, joka sai hänet ottamaan
taksin kotiin ja asettamaan elämänsä
tavoitteet järjestykseen.
1. Voittaa WSOP:n
pääturnaus
2. Tavata ihana nainen
3. Kirjoittaa NY Timesin listalle
yltävä bestseller
4. Kaunis talo
5. Hieno auto
6. Voittaa paljon isoja
pokeriturnauksia
Hellmuth tiesi,
että pokerilla ei elä, jos ei ole
paras ja asetti riman korkealle.
Tavoitteet oli kirjoitettu varmuuden
vuoksi oikein paperille ja niiden
saavuttaminen sai viedä kuinka monta
vuotta tahansa. Poikasen mieleen ei
siinä vaiheessa pilkahtanutkaan,
että kaikki toteutuisi jo ennen
25-vuotispäivää.
Lähde:
Card Player.
2009-06-29
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|