|
|
|
| |
|
|
|
Demidov
otti revanssin
Ivan Demidov
osoittautui vahvemmaksi viime vuoden
pääturnauksen heads upin
uusintaottelussa PokerStarsilla.
Lähtöasetelmat olivat samat kuin
itse pääturnauksessa eli Eastgate
aloitti 80 miljoonan pinolla ja
Demidovilla oli 56 miljoonaa.
Kaksinpeli vei
tällä kertaa tunnin ja 17 minuuttia.
Demidov pääsi niskan päälle vajaan
tunnin pelin jälkeen, kun merkit
menivät keskelle.
Ivan Demidov: K Q
Peter Eastgate: 5 5
Floppiin tuli
kuningas, joka takasi potin
venäläiselle. Lopullinen ratkaisu
tuli, kun Eastgaten pikkupari ei
parantunut Demidovin kymppiparia
vastaan. Venäläinen sai revanssinsa
ja saattoi lahjoittaa voittamansa
10 000 dollaria hyvään
tarkoitukseen.
Lähde:
Ace.
2009-06-28
 |
|
Sklansky
ryöstettiin
Pokeriteoreetikkona tunnettu David
Sklansky ryöstettiin kotonaan viime
torstaiaamuna kello kolmen
paikkeilla. Sklansky heräsi vasta
siinä vaiheessa, kun toinen
rosvoista
törmäsi makuuhuoneeseen. Tulija ei sytyttänyt valoja, mutta
Sklansky oli näkevinään rosvolla
aseen näköisen esineen.
Pokerimestari ei
jäänyt tilanteessa neuvottomaksi.
Tällaista saattaa sattua ja Sklansky
oli miettinyt jo etukäteen, kuinka
silloin olisi toimittava.
Tärkeimpänä tehtävänä on pitää
rosvot rauhallisina.
Sklansky haki
apua pokerin teoriasta ja tunkeutui
ns. vastustajan pääkoppaan.
Tällaisessa tilanteessa on pyrittävä
pääsemään perille, miten vastustaja
ajattelee ja toimittava sen mukaan.
Keskityin varmistamaan, jotta rosvo
ei pelkäisi minun joutuvan
paniikkiin tai tekevän jotain
typerää, kertoo Sklansky.
Ryöstö päättyi
ilman väkivaltaa. Menetettyjen
tavaroiden määrästä ja arvosta ei
ole mainintaa uutisessa. Rosvot ovat
edelleen vapaalla jalalla.
Lähde: News3.
2009-06-27
 |
|
Eastgate ja
Demidov uusivat viime vuoden
finaalin
Peter
Eastgate ja Ivan Demidov pelaavat
huomenna viime vuoden WSOP-finaalin
heads upin uudemman kerran.
Alkuasetelmat ovat samat kuin
viimeksikin. Eastgate aloittaa 80,3
miljoonan pinolla, Demidovilla on
merkkejä 56,6 miljoonaa. Blindit
ovat 120k/240k ja ante maksaa 30k.
Viimeksi potissa
oli 9,1 miljoonaa dollaria
voittajalle ja 5,8 miljoonaa
kakkoselle. Nyt jaossa on vain
10 000 taalaa, jonka kaksinpelin
voittajaa saa lahjoittaa toivomaansa
kohteeseen.
Eastgate haluaa
tukea tanskalaista, pakolaisia
avustavaa Danish Refugee Councilia.
Demidovin sydäntä lähinnä on
parantumattomasti sairaita auttava
The Hospice Charity Fund "Vera" INN.
Viimeksi Eastgate
voitti ottelun ja 22-vuotiaasta
tanskalaisesta tuli pokerin kautta
aikojen nuorin maailmanmestari.
Mestari tunnusti auliisti kortin
käyneen hyvin koko finaalin ajan ja
onnettaren potkineen häntä myös
silloin, kun hän ei ollut kädessä
mukana. Pitkä finaali oli raskas
myös fyysisesti ja Eastgate yritti
peitellä kaksinpelissä väsymystään
venäläiseltä, jotta tämä ei pystyisi
käyttämään sitä hyväksi peliä
pitkittämällä. Demidov puolestaan
uskoi tanskalaisella olleen telli
hänen pelistään, koska tämä
pystyi tekemään täysin oikeat
päätökset ratkaisevilla hetkillä.
Kaksinpeli alkaa
lauantaiaamuna klo 1.00 Suomen aikaa
PokerStarsilla. Sitä ennen kaikilla
on mahdollisuus lyödä vetoa
voittajasta osallistumalla
ihailijoille järjestettäviin
turnauksiin. Sisäänosto on
$11.
Valittavina on kaksi turnausta:
Eastgate ja Demidov. Heads upin
voittajan turnauksen potissa on
10 000 dollaria ilmaista rahaa, joka
jaetaan 100 parhaan pelaajan kesken
satanen kullekin. "Fan tournaments"
käynnistyvät tänä iltana klo 21.15
Suomen aikaa.
Lähde:
Bluff Magazine.
2009-06-26
 |
|
PartyPokerille
oma pokeritiimi
PartyPoker aikoo
perustaa oman pokeritallin monien
muiden pokerihuoneiden tapaan.
Tiimistä ei kuitenkaan vaikuta
tulevan yhtä näyttävää kuin
esimerkiksi PokerStarsin tai Full
Tilt Pokerin joukkueista.
Joku aika sitten
PartyPoker valitsi tiiminsä
ensimmäiseksi jäseneksi Ian Frazerin
(kuvassa). Englantilaisen parhaana
meriittinä on Lontoon EPT-turnauksen
yhteydessä pelatun
£550 No Limit Hold'emin voitto, joka
maksoi 25 880 puntaa. Tilillä on
myös kolme rahasijaa WSOP:sta.
Nyt PartyPoker
on värvännyt talliinsa Remy
Biechelin ja Felipe "Mojave" Ramosin.
Biechelin parhaana saavutuksena on
EPT Monte Carlo Grand Finalin
yhteydessä pelatun €5250 No Limit
Hold'emin voitto ja 280 000 euroa.
Ranskalaisella on lisäksi yli 20
rahasijaa, mm. neljä kuittausta
viime vuoden WSOP:ssa.
Ramos on
kerännyt lyhyellä pokeriurallaan
kuusi rahasijaa. Brasilialaisen
parhaana sijoituksena on kuudes tila
viikko sitten pelatussa WSOP $5000
Pot Limit Omahassa, josta lohkesi
67 663 taalaa.
PartyPokerin
tavoitteena on värvätä sellaisia
pokerin taitajia, joissa on
tähtipelaajan ainesta. Lisäksi
PartyPoker arvostaa leikkimieltä,
huumorintajua, voimakasta
persoonallisuutta ja yhteistyökykyä,
luettelee pokerihuoneen puhemies.
Lähde:
4flush.
2009-06-26
 |
|
Lähes joka 10.
nuori peliriippuvainen Ruotsissa
Kansanterveyslaitoksen
tekemän, 15 000 ruotsalaista
käsittävän tutkimuksen mukaan yhdeksän
prosenttia 18-24 vuotiaista nuorista
kärsii peliongelmista. Määrä on
lähes tuplaantunut 10 vuoden aikana.
Peliongelmat ovat
lisääntyneet myös 25-44 -vuotiaiden
miesten sekä 45-64 -vuotiaiden
naisten keskuudessa. Tervehtymistä
on tapahtunut nuorten naisten sekä
vanhojen miesten ikäryhmissä.
Koko väestöstä
vain noin kahdella prosentilla on
ongelmia pelaamisen kanssa, ja luku
on pysynyt ennallaan 10 vuoden ajan.
Henkilö on
peliriippuvainen, mikäli hän täyttää
ainakin viisi alla mainittua
kriteeriä
pitkällä aikavälillä:
1. Pelit pyörivät
jatkuvasti mielessä.
2. Pelaa yhä suuremmilla summilla.
3. Rajoitus- tai lopetusyritykset
ovat epäonnistuneet monta kertaa.
4. Tuntee olonsa rauhattomaksi tai
ärtyisäksi, jos lopettaa pelaamisen.
5. Pelaaminen on pakokeino arjen
ongelmista.
6. Yrittää voittaa takaisin
häviämiään rahoja.
7. Vähättelee pelaamistaan.
8. Tehnyt rikoksen rahoittaakseen
pelaamistaan.
9. Polttanut ihmissuhteita
tai menettänyt työpaikan pelaamisen johdosta.
10. Luottaa toisten rahoittavan
pelaamistaan.
Lähde:
Aftonbladet.
2009-06-25
 |
|
WSOP:n
hienoin maksu
WSOP $10 000 PL
Hold'emin ensimmäisen päivän
viimeisessä kädessä nähtiin näyttävä
maksu. Vastakkain olivat Juha Helppi
ja JC Alvarado.
Pöytään oli
tullut 8 6 3 7 K ,
kun Helppi löi suhteellisen
vaatimattomat 11k. Alvarado tuumi
useita minuutteja ja päätti lopulta
maksaa.
Juha Helppi: J 9
JC Alvarado: Q 9
Las
vegasilaisen rouvahai riitti, pinoon
tuli kuutioita 108k ja Helpille jäi
vain 20k, jotka eivät riittäneet
paria tuntia kauempaa toisena
päivänä. Myös Thomas Wahlroos ja
Kimmo Liukku putosivat toisen päivän
alkutunneilla.
Lähde:
WSOP.
2009-06-25
 |
|
Pokeriprinssi
kaukana tavoitteestaan
Scotty
Nguyen uhosi voittavansa WSOP:ssa
vähintään neljä miljoonaa dollaria.
Muuten korttipakka lentäisi roskiin
ja edessä olisi uuden ammatin
hankkiminen.
Kun WSOP alkaa
kallistua loppua kohti,
pokeriprinssi on voittanut vain
yhden rahasijan. Tämä sattui
$10 000 Seven
Card Stud Hi/Lo:ssa, jonka 11. sija
maksoi tässä yhteydessä
vaatimattomat 33 668 dollaria.
Jäljellä on
vielä 10 muun ohella tapahtuman
rahakkaimmat turnaukset, ensi
perjantaina alkava $50 000 HORSE
sekä viikkoa myöhemmin käynnistyvä
$10 000 pääturnaus, mutta Nguyenin
haamuraja alkaa siitä huolimatta
olla ulottumattomissa. Tavoitteen
saavuttaminen vaatii melkeinpä
pallipaikkaa pääturnauksessa.
"Huono lähtö,
beibi. Minulla ei ole ollut tuuria",
kommentoi pokeriprinssi vaatimatonta
menestystään ja uskoo korttionnen
joskus kääntyvän. Tulevissa
turnauksissa on pelattava entistä
paremmin, jaksettava keskittyä ja
ajatella positiivisesti. "Kova työ
maksaa takaisin, beibi", laukoo
pokeriprinssi tyypilliseen tapaansa.
Nguyen on
tittelin haltija $50 000
HORSE-turnauksessa ja ranteessa
kiiltelee muiden helyjen lisäksi
vuoden 1998 pääturnauksen voittajan
ranneke. Silloiseen turnaukseen
osallistui 350 pelaajaa ja voittaja
sai tasamiljoonan taaloja. Mikäli
Nguyen pystyy uusimaan
mestaruutensa, hän nousee samaan
seuraan legendaaristen Johnny
Chanin, Doyle Brunsonin ja Stu
Ungarin kanssa.
Lähde: Expressen.
2009-06-24
 |
|
Negreanu
voittaisi mieluummin golfissa kuin
pokerissa
Daniel Negreanu
osaa pitää kiinni periaatteistaan
tai ei luovu niistä ainakaan hassun
halvalla. Kasvissyöjälle
juustohampurilainen on
vastenmielistä purtavaa ja vaatisi
jotain sellaista kuin 185 000 taalaa
ennen kuin pihvi maistuisi,
paljastaa Las Vegasissa asuva
kanadalainen.
Pokerin pelaajien
tähtikaartiin kuuluva Negreanu
paljastaa lisäksi hieman yllättäen
haluavansa ennemmin olla parempi
golfin pelaaja ja hävitä pokerissa
kuin päinvastoin, kuten asian laita
on nykyisin. Tämä siitäkin
huolimatta, että kanadalaisella on
Phil Iveyn kanssa sivuveto, jonka
mukaan WSOP-ranneke on 200 000
dollarin arvoinen, mikäli kumpikin
on ollut tapahtuman lähtöviivalla.
Veto on elinikäinen eikä sitä
katkaista koskaan, lupaa Negreanu.
Ei ole mikään
ihme, jos Negreanu haluaisi
mieluiten kohdata juuri Iveyn
turnauksen loppusuoralla. Haluan
pelata parhaita vastaan ja hyvän
pelaajan lyöminen on aina hauskaa,
perustelee kanadalainen.
Lähde:
Bluff.
2009-06-23
 |
|
Pelimonopoli
kustansi pelimatkoja
työntekijöilleen
Norjan
pelimonopoli Norsk Tipping on
joutunut jälleen julkisen kohun
keskelle. Valtion monopoli on
kustantanut työntekijöilleen usean
vuoden ajan matkoja Las Vegasin ja
Monte Carlon kasinoihin pelien
testaamista varten. Esimerkiksi
vuonna 2005 monopoli katsoi
tarpeelliseksi testata Las Vegasin
kasinoiden peliautomaatteja ja
bingoa. Tehtävä suoritettiin
erittäin
perusteellisesti. Matka kesti
yhdeksän vuorokautta.
Skandaali
paljastui, kun yksi ilmeisesti
rannalle jäänyt ja tuskastunut
työntekijä otti nimettömänä yhteyttä
valtion tarkastusvirastoon ja
paljasti työpaikallaan vallitsevia
epäkohtia. Virasto pisti töihin
kuusi tilintarkastajaa, jotka
penkoivat Norsk Tippingin tilejä 15
kuukauden ajan.
Tilintarkastajien
raportin mukaan Norsk Tipping ei ole
pitänyt kirjaa testausmatkojen
kustannuksista eikä myöskään
mahdollisista voitoista. Viraston
mukaan pelejä on testattu useiden
vuosien ajan ja matkoihin sekä
testipelaamiseen on uhrattu
"huomattavia" summia.
Virasto
arvostelee raportissaan myös Norsk
Tippingin sponsoritoimintaa.
Monopoli on käyttänyt noin 10
miljoonaa euroa vuodessa erilaisiin
tukitoimiin ilman selvää
linjanvetoa. Usein sponsoroinnista
vastanneilla henkilöillä on ollut
oma lehmä ojassa. Monopoli on mm.
avustanut sellaista seuraa, jossa
sponsoroinnista vastuussa oleva
johtaja oli yhtenä omistajana.
Aikaisemmin
Norjan pelimonopoli on joutunut
höykytyksen kohteeksi, kun sen
silloisen, nykyisin entisen
päällikön Reidar Nordbyn huomattiin
maksaneen yhtiön varoilla yksityisiä
kulujaan.
Lähde:
VG.
2009-06-22
|
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|