|
|
|
| |
|
|
|
Voittajalle
jäi luu käteen
Constant Rijkenberg voitti pari viikkoa
sitten San Remon EPT-turnauksen ja 1,5 miljoonaa euroa.
Kaksinpelissä kukistui Kalle Niemi. Hymy oli silloin
herkässä, mutta nyt voitosta on jäämässä luu, jos sitäkään,
20-vuotiaan hollantilaisen käteen. Miljoonavoitosta uhkaa
koitua miljoonatappio.
Rijkenberg myi ennen turnausta
prosentteja mahdollisesta palkintosummasta. Takaajia riitti
ja kauppa kävi liiankin vilkkaasti, väitetään
hollantilaisilla pokerifoorumeilla.
Tähän mennessä takaajia on ilmaantunut
vaatimaan 137 prosentin osuutta palkintosummasta, eivätkä
kaikkein hitaimmat liene vielä ehtineet asettua jonon
jatkoksi. Mikäli Rijkenberg aikoo suoriutua kunnialla
sopasta, voitto käy kalliiksi.
Tällä hetkellä ei ole tiedossa, ovatko
pokerifoorumeilla takaajiksi ilmoittautuneiden henkilöiden
vaatimukset oikeutettuja, pettikö voittajan kirjanpito vai
kävikö houkutus ylivoimaiseksi kovan kysynnän vallitessa ja
hollantilainen otti tahallaan vastaan ylimääräisiä takauksia.
Arvuuteltavana on myös muistiko Rijkenberg lainkaan
sopimuksia siinä vaiheessa, kun turnauksessa alettiin pelata
rahasijoista.
Lähde:
Ace.
2009-05-10
 |
|
Unibet värvää entisiä huippu-urheilijoita
Unibet kiillottaa Portugalin auringon
alla Algarvessa ensi viikolla alkavan Unibet Openin
viimeistä osaturnausta sammuneiden urheilutähtien loistolla.
Unibet on houkutellut turnaukseen Ruotsin maineikkaimmista
nimistä Per Elofssonin ja Patrik Sjöbergin. "Tosi mahtavaa",
uhoaa Unibetin Kalle Engström.
Elofsson ja Sjöberg ovat ensikertalaisia
isossa turnauksessa ja heidän panostaan odotetaan
jännityksellä. Vastassa on suuri joukko kokeneita amatöörejä
sekä Euroopan parhaimmistoon kuuluvia ammattilaisia.
Viimeksi voittajan nimi oli Alvaro Aspas Espanjasta.
Per Elofsson on voittanut hiihtourallaan
kolme maailmanmestaruutta sekä yhden pronssin
olympiakisoissa. Patrik Sjöberg tunnetaan yhtenä naapurimaan
harvoista kansainvälisen tason yleisurheilijoista.
Parhaimmillaan pitkätukkainen boheemi hyppäsi 2,42.
Palkintokaapissa on MM-kultaa Roomasta sekä kaksi hopeamitalia
ja yksi pronssi
olympialaisista. Sjöbergin valmentajana toimi suomalaista
syntyperää ollut Ville Nousiainen.
Unibetin "turnausvieraat" ovat henkilöinä
täysin erilaisia. Elofsson tunnetaan sponsoreiden
ihannoimana kiiltokuvapoikana, kun taas Sjöberg muistetaan
värikkäänä henkilönä, joka on aina uskaltanut tuoda esille
mielipiteensä ja elänyt omaa elämäänsä. Korkeushyppääjän ura
ei kärsinyt aikoinaan baarikierroksista eikä sauhuttelusta.
Aktiiviuran jälkeen Sjöberg vetäytyi hotellin omistajaksi
Brasiliaan. Viimeksi pitkä ruotsalainen herätti huomiota
jäätyään kiinni kokaiinin käytöstä.
Lähde: Aftonbladet.
2009-05-09
 |
|
WSOP-rannekkeet
jaetaan hymnien kera
World Series of Pokerin rannekkeet
jaetaan tänä vuonna juhlavissa tunnelmissa. Kunkin
turnauksen voittaja kutsutaan seuraavana päivänä Amazon
Roomissa pidettävään tilaisuuteen, jossa Corumin kultainen
ranneke ojennetaan tilaisuutta varten valmistetulla
korokkeella salamavalojen ristitulessa ja kansallislaulun
soidessa. Seremoniaa johtaa komissaari Jeffrey Pollack.
Ensimmäisten rannekkeiden kohtalo ratkeaa
toukokuun viimeinen päivä, joten neitsytseremonia järjestetään 1. päivä kesäkuuta.
Tilaisuudet jatkuvat päivittäin aina heinäkuun alkuun
saakka. Seremonia pidetään heti iltapäivän turnauksen
ensimmäisen tauon jälkeen, joten salissa riittää yleisöä ja
voittajille on tiedossa raikuvat suosionosoitukset.
Pitempiin porinoihin ei ole kuitenkaan varattu aikaa. Koko
seremonian on määrä olla ohi viidessä minuutissa.
Voittajat saavat tänä vuonna rannekkeen
lisäksi "Total Rewards" kortin, mikä on Harrah'sin parhaille
asiakkailleen myöntämä timanttitason asiakaskortti. Maine on
kuitenkin häilyvää, eivätkä rahatkaan riitä aina ikuisesti, joten kortti on voimassa vain
yhden vuoden.
Lähde:
PokerPages.
2009-05-08
 |
|
€480 000
Super Toukokuun potissa
Pokerihuone
ja sen omistukseen äskettäin
siirtynyt 24hPoker juhlivat
yhdistymistä Super Toukokuun
merkeissä. Pelaajille on tiedossa
480 000 euron arvosta bonuksia. Yllä
mainittujen VIP-freerollien ohella
ohjelmassa on 300 000 euron arvoinen
Rake Race sekä 50 000 euron Raked
Hands Race. Lisäksi Pokerihuone
jakaa Midnight Sun-satelliiteissaan
kahdeksan paikkaa kesäkuussa
pelattavan tapahtuman
pääturnaukseen.
€300 000 Rake
Race kestää koko toukokuun ajan.
Voittajalle on tiedossa 15 000 euroa
ja palkintoja riittää 300 eniten
VIP-pisteitä keränneelle pelaajalle.
Tähän kisaan voi osallistua myös
Cardroom2:n puolella.
€50 000 Raked
Hands Race jatkuu niinikään koko
toukokuun ajan. Kisassa palkitaan
300 eniten rake-käsiä kerännyttä
pelaajaa. Mukaan lasketaan kaikki
pelatut kädet, joista on verotettu
vähintään kaksi senttiä rakea.
Lue lisää
Pokerihuoneesta »
 |
|
Harrelson paisti pokerissa
Rounders - ässä hihassa-elokuvassa toista
pääosaa näytellyt Edward Norton pitää kollegaansa Woody
Harrelsonia varsinaisena paistina pokerissa. Norton kehuu
Harrelsonin olevan hänen uhrinsa, jolta on mukava kyniä niin
paljon rahaa kuin mahdollista.
Emmy-palkinnon voittanut Harrelson
tunnetaan parhaiten elokuvista Mustat donkkaa tykimmin,
Syntyneet tappajiksi, Veteen piirretty viiva ja Menetetty
maa. Näyttelijä on kuuluisa myös avioliitostaan Nancy
Simonin kanssa. Pari erosi seuraavana päivänä, vaikka ero
vahvistettiinkin virallisesti vasta 10 kuukauden päästä.
Toinen näyttelijä, Tobey Maguire, sen
sijaan herättää kunnioitusta. Norton on kuullut Maguiren
olevan melkein pokerin ammattimiesten tasolla ja
hämähäkkimies "pelottaa hieman" Cannesissa tässä kuussa
hyväntekeväisyyden eteen pokeria pelaavaa Nortonia.
Lähde: Aftonbladet.
2009-05-07
|
|
PartyPoker
havittelee Everest Pokeria
Vanhat huhut PartyPokerin emoyhtiön
kiinnostuksesta Everest Pokeria kohtaan ovat jälleen
leimahtaneet liekkeihin. Neuvotteluja käydään, vaikka asiaa
ei vahvistetakaan.
Everest Pokerin emoyhtiö GigaMedia
ilmoitti maaliskuussa keskustelevansa usean kosijan kanssa
liitosta tai kaupasta. Avustajana on huhujen mukaan
liikepankki Goldman Sachs. Yhtiö tahkosi viime vuonna
voittoa 12 miljoonaa dollaria ja sen pörssiarvo on 363
miljoonaa dollaria.
PartyGaming puolestaan on toitottanut
useampaan kertaan uskovansa alan keskittymisen olevan edessä
ja se haluaa olla siinä aktiivisesti mukana. PartyGaming
setvi tämän vuoden alussa välinsä USA:n oikeusministeriön
kanssa, lupasi maksaa 105 miljoonaa dollaria korvauksia
laittoman nettipokerin järjestämisestä ja sai vanhat syntinsä
anteeksi.
PartyPokerin ja Everest Pokerin yhtyminen
toisi markkinoille kolmanneksi suurimman pokerisaitin
ylivoimaisesti suurimman PokerStarsin ja kakkosena olevan
Full Tilt Pokerin jälkeen. Uudesta pokerihuoneesta tulisi
hieman isompi kuin nykyisin kolmosena oleva iPokerin verkko.
Lähde:
Poker News Daily.
2009-05-07
 |
|
FTOPS XII alkaa huomenaamulla
Full
Tilt Pokerin rahakas turnaussarja FTOPS XII alkaa
huomenna aamutuimaan klo 4.00. Ensimmäisenä tapahtumana on
Erick Lindgrenin isännöimä $200+$16 NL
Hold'em 6-max, jossa on miljoonan takuupotti.
Koko turnaussarja
käsittää 25 tapahtumaa. Potissa on taatut 16 miljoonaa
taalaa. Lisäksi sivussa pyörii vastaava MiniFTOPS-sarja, jossa sisäänostot maksavat vain kymmenyksen
raskaan sarjan turnausten hinnasta. Minisarjan takuupoteissa on yhteensä kaksi miljoonaa taalaa.
Patrik Antonius on
saanut kunnian isännöidä lauantaina 16. toukokuuta alkavan,
kaksi päivää kestävän $2500+$120 NL Hold'emin. Potissa on
taatut kaksi miljoonaa.
Pääturnauksena on
maanantaiaamuna 17. toukokuuta pelattava $500+$35 NL
Hold'em, jossa on 2,5 miljoonan takuupotti. Turnauksen
emännöi Jennifer Harman.
Rahan
lisäksi FTOPS-tapahtumassa jaetaan myös muita palkintoja.
Voittajat saavat kultaisen pelipaidan ja sellaisella
varustetun avattaren. Finaalipöytään päässeet pelaajat
palkitaan FTOPS-takilla. Häviäjiäkään ei ole unohdettu
kokonaan. Kussakin turnauksessa viimeisenä ennen rahasijoja
putoava pelaaja saa paikan tapahtuman jälkeen
järjestettävään freerolliin. Potissa on paikka seuraavan
FTOPS-tapahtuman pääturnaukseen.
2009-05-06
 |
|
Frank esittelee lakialoitteensa tänään
USA:n
rahansiirtojen kieltolain romuttamiseen tähtäävä toiminta
alkaa vihdoinkin tuottaa jotain näkyvää. Kongressimies
Barney Frank aikoo esitellä tänään kauan odotetun
lakialoitteensa. Samalla amerikkalaiset yhtiöt
valmistautuvat rahansiirtojen sallimiseen pelisaiteille ja
ryntäävät täyttämään markkinarakoa jo tässä vaiheessa.
Kongressimies Frankin lakialoite
ei tähtää suoranaisesti rahansiirtojen kieltolain
romuttamiseen, vaan tarkoituksena on avata reikä veräjään ja
sallia talletukset toimiluvan saaneille pokerisaiteille.
Lupa ei tule ilmaiseksi. Talletuksista on määrä periä kahden
prosentin vero, minkä arvioidaan tuottavan 10 vuoden aikana
jopa 52 miljardiin dollariin nousevan summan valtion kassaan.
Lisäksi lakiesityksessä vaaditaan pelilisenssin saavilta pokerisaiteilta tiukkoja toimia ongelmapelaamisen ja
alaikäisten pelaamisen estämiseksi sekä rahanpesun, petosten
ynnä muun rikollisuuden torjumiseksi.
NBCSports otti viime viikonloppuna
varaslähdön ja avasi uuden pokerihuoneen. Taka-ajatuksena on
nettipokerin tarjonnan laillistamisen myötä ilmaantuvat
mahdollisuudet, vaikka yhtiö ei sitä avoimesti paljastakaan. NBCSportsin pokerihuone toimii Zen Gamingin alustalla. Tässä
vaiheessa ohjelmassa ei ole varsinaisia rahapelejä. Uusi
pokerihuone pysyttelee tiukasti aisoissa ja tarjoaa vain
täysin ilmaista pokeria, vaikkakin siinä voi voittaa
käteistä, palkintoja, rihkamaa sekä Grand-paketin, joka
sisältää 20 000 dollarin sisäänoston ensi vuoden NBC HU
Championshipiin.
NBC:n tarkoituksena on tarjota täydentävä
tuote pokeriohjelmien katsojille, esittelee yhtiön edustaja
Jon Miller. NBC tuottaa HU Championshipin ohella paljon
mainetta niittäneen Poker After Dark-shown sekä uuden Face
The Ace-nimisen pokeriohjelman.
Lähteet:
Poker News Daily ja
Market Watch.
2009-05-06
 |
|
Euroopan pokerikiertueella menestyksekäs
vuosi
European
Poker Tour ajoi viime kaudella suosiossa World Poker Tourin
ohi, ja Euroopan kamaralla pelattavasta kiertueesta
tuli maailman toiseksi suurin turnaussarja World Series of
Pokerin jälkeen.
EPT:n viime kausi käsitti 11 virallista
turnausta, joihin osallistui 7768 pelaajaa. Potissa oli
kaiken kaikkiaan 65 miljoonaa dollaria.
WPT:n ohjelmassa oli 13 turnausta, jotka
vetivät yhteensä 5246 pelaajaa. Palkintosumma oli 61
miljoonaa dollaria.
Sama kehitys jatkunee myös ensi kaudella,
kun ottaa huomioon Euroopan pokerikiertueen järjestävän
PokerStarsin resurssit sekä pokerin suosion kasvun Euroopan
mantereella. PokerStars lähetti viime kaudella 2379 pelaajaa
EPT:n turnauksiin.
Euroopan pokerikiertueella oli kaksi
turnausta, joihin osallistui yli 1000 pelaajaa. Caribbean Adventure houkutteli 1347 pelaajaa Karibian
saarten aurinkoon ja pottiin kertyi lähes 10 miljoonaa
euroa. San Remon EPT veti 1178 pelaajaa ja palkintosumma
nousi lähes 6 miljoonaan. Myös äsken päättynyt Monte Carlon
finaali oli suurmenestys. Tapahtumaan osallistui 935
pokerihaita ja jaettavaa kertyi 9,3 miljoonaa euroa eli
lähes saman verran kuin Karibian saarilla.
WPT:n suosituin turnaus WPT World Poker
Championship kärsi tänä vuonna pelaajakadosta. Paikalla oli
vain 338 osallistujaa ja palkintosumma jäi 8 miljoonaan
taalaan. WPT:n suosituin turnaus oli LA Poker Classic, johon
osallistui 696 pelaajaa.
Lähde:
Poker-King.
2009-05-05
 |
|
Antonius kertoo pokerista ja elämästään
Monte Carlossa
Pokertube
on piipahtanut Monte Carlossa jututtamassa Patrik Antoniusta. Haastattelu tapahtui pokerimestarin
parvekkeella, josta aukeni upeat maisemat merelle.
Elämä hymyilee, kun
aurinko paistaa, mutta muuten Monte Carlossa on hyvien
puolien ohella varjopuoliakin. Joskus elämä on tylsää ja
toimintaa kaivattaisiin enemmän. Muutto ei ole kuitenkaan
suunnitelmissa. Aika kuluu pokerin ja perheen parissa ja
tenniskin on tarkoitus ottaa jälleen ohjelmaan.
Antonius on vähentänyt turnausten
pelaamista ja keskittyy nykyisin vain isoimpiin tapahtumiin.
Käteispelit ovat liian hyviä, perhe vie aikaa ja ystäviäkin
on muistettava. Viime vuonna ohjelmassa oli 12 turnausta.
Tänä vuonna suunnitelmissa on vain puolet siitä ja niihin
Antonius aikoo tulla virkeänä ja muutenkin paremmin
valmistautuneena.
Antonius ilmoittaa suosikkipelikseen PL
Omahan, koska siinä tapahtuu ja joutuu tekemään enemmän
päätöksiä. Pahin vastustaja on Phil Ivey, koska hän osaa
maksaa oikeissa tilanteissa ja kaikki näyttää hyvin yksinkertaiselta.
Haasteottelun alku oli tervan juontia,
mutta nyt peli on alkanut kulkea. Monen pöydän pelaaminen on
vaikeaa, kun yhdessä pöydässä joutuu päättämään maksaako
30-40k riverillä, toisessa pöydässä on kiperä tilanne puolta
pienemmän potin kanssa ja niiden lisäksi on vielä valvottava
kahta muuta pöytää. Siinä tilanteessa ei auta muu, kuin
keskittyä isoimman potin pelaamiseen ja yrittää tehdä
jonkinlaisia päätöksiä muissa pöydissä.
High Stakes Pokerin tämän kauden jakso ei
miellytä Antoniusta. Pöytä on ikävä ja peli tiukkaa. Mukana
pitäisi olla todellinen uhkapelaaja. Kuuluisasta maksustaan
Phil Laakia vastaan
Antonius toteaa, että hänellä oli pieni telli. Se ei
kuitenkaan ollut mikään konkreettinen ele, vaan pelkkä
tunne, joka kertoi Laakin bluffaavan.
Omalta osaltaan Monacon pokeriprinssi
kertoo päästävän vähemmän tellejä kuin muut pelaajat. Joskus
hän sekoittaa peliä antamalla tahallisesti vääriä tellejä,
mutta tästä asiasta pokerimestari on haluton keskustelemaan
enemmän.
2009-05-05
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|