|
|
|
| |
|
|
|
Hansen takoi lähes kaksi miljoonaa
vuorokauden sisällä
Gus
Hansenin peli ei kulkenut alkukuusta. Tanskan pokeriässä
oli hävinnyt eiliseen mennessä yli kolme miljoonaa taalaa ja
menettänyt kaiken, minkä vahva aloitus tuotti vuoden alussa.
Eilen meno kuitenkin muuttui ja Hansen teki yhden
vuorokauden aikana lähes kahden miljoonan dollarin tilin.
Raha ei ollut ilmaista. "The Great Dane"
peittosi HU PL Omahassa nettipokerin tekijämiehet Di
"Urindanger" Dangin ja Tom "durrrr" Dwanin. "Urindanger"
selvisi $833k tappiolla. "durrrr"
menetti $1,1 miljoonaa.
Lähde:
Highstakesdb.
2008-04-26
 |
|
Peliyhtiöt ryntäävät Ranskaan
Ranskan pelimarkkinoiden on määrä
vapautua ensi vuonna. Peliyhtiöt ovat varautuneet ovien
avautumiseen hyvissä ajoin ja aloittaneet markkinoinnin jo
tämän vuoden alussa. Tämä on saanut valtiovarainministeri
Eric Woerthin toppuuttelemaan innokkaita yrittäjiä.
Ministeri muistuttaa nettipelien mainostamisen olevan
kiellettyä siihen asti, kunnes uusi laki astuu voimaan ensi
vuoden alkupuolella.
Innokkaimpien rynnistäjien joukossa ovat
mm. Suomessa tunnetut peliyhtiöt Bwin ja Unibet. Bwin on
perustanut yhteisen yrityksen mediayhtiö Editions Philippe
Amayryn kanssa. Unibet puolestaan on päättänyt satsata
miljoona euroa Radio Monte Carlon ohjelman sponsorointiin
sekä toisen miljoonan urheilu- ja pokeriaiheisen tv-ohjelman
tuotantoon. Unibet on solminut sponsorisopimuksen myös
jalkapallojoukkue Paris Saint-Germainin kanssa.
Nykyisen lain mukaan vain Ranskan
pelimonopoli saa mainostaa nettipelejä. Rikkomuksista on
määrätty 30 000 euron uhkasakko. Peliyhtiöt tai niiden
etujärjestö European Gaming & Betting Association (EGBA)
eivät kuitenkaan katso rikkovansa lakia. Yhtiöt vaativat
samoja oikeuksia kuin Ranskan pelimonopolilla, joka on
aloittanut jo raskaan rummutuksen tiedotusvälineissä.
Lähde: GIG.
2009-04-25
 |
|
Hougaardin parhaat neuvot pokeriin
Jesper Hougaard on entinen pöytätenniksen
pelaaja, joka aloitti aktiivikauden jälkeen uuden uran
pokerin parissa. Hougaard myöntää kilpailuvietin olleen aina
voimakas ja pokerista tuli hyvä korvike pingisuran jälkeen.
"En sanoisi pokerin syrjäyttäneen pöytätennistä, mutta siitä
muodostui ilman muuta tervetullut korvike", kuvailee tanskalainen
valintaansa. Perheessä on aina pelattu pokeria ja myös
nuorin veli on valinnut pokerin pelaajan ammatin.
Hougaard on menestynyt myös pokerissa ja
tanskalaisen ranteessa kiiltelee kaksi WSOP-ranneketta,
jotka tulivat viime kesän $1500 WSOP No
Limit Hold'emissa sekä syksyn £1500 WSOPE No Limit
Holdemissa. Ensimmäinen ranneke oli unohtumaton elämys ja
koko urheilu-uran huippuhetki. Toinen voitto maistui
makealle, koska Hougaard oli yhdessä vaiheessa putoamisen
partaalla, mutta pystyi siitä huolimatta kirimään lopulta korkeimmalle
pallille. Kaiken kaikkiaan 24-vuotias kööpenhaminalainen on
voittanut isoissa turnauksissa hieman yli miljoona taalaa.
Tulevia
pokerimestareita Hougaard neuvoo pitämään huolta
pankkirollista. Se on ehdottomasti kaikkein tärkeintä
pokerissa. Jos et riskeeraa koskaan liikaa kerralla, pysyt
pelissä mukana ja kehityt. Se on kaiken perusta. Lisäksi
teet parempia päätöksiä, jos pelissä ei ole liian suurta
osaa pelikassasta.
Lähde: Expressen.
2009-04-25
 |
|
Sveitsi suunnittelee lupamenettelyä
Sveitsi on uusin maa, joka aikoo
vapauttaa nettipokerin sekä muut nettipelit ja ottaa
käyttöön lupamenettelyn. Pankkimaan hallitus on antanut
oikeusministeriölle tehtäväksi valmistella uutta
pelilisenssejä ja nettipelien verotusta koskevaa
lakiehdotusta.
Sveitsin hallitus aikoo myöntää
pelilisenssin muutamalle operaattorille, säännellä sitä
kautta nettipelejä tiukasti sekä kerätä verotuloja.
Arvioiden mukaan valtio voi saada nettipeleistä veroja 22
miljoonaa dollaria.
Pankkimaan suunnitelmat saattavat
kuitenkin olla EU:n palvelusten vapaata liikkumista
koskevien säännösten vastaisia, koska tarkoituksena on
myöntää toimilupa vain muutamalle, mahdollisesti
kotimaiselle toimijalle. EU:n sääntöjen mukaan jäsenmaiden
lainsäädäntö ei saa olla syrjivää yhtäkään sen sisäpuolella
toimivaa yritystä kohtaan.
Lähde: 4Online Gambling.
2009-04-24
 |
|
Pelimonopoli
pinteessä
Ruotsin pelimonopoli Svenska Spel tuntee
talouden taantuman, vaikka pelialan on väitetty olevan
suhdanteista riippumaton. Voitto putosi ensimmäisen
neljänneksen aikana hieman yli 10 prosenttia 112 miljoonaan
euroon.
Pokerin osuutta ei julkisteta erikseen,
mutta kansallinen nettipokeri on luisunut jyrkkää alamäkeä
vuoden alussa. Svenska Spelin pokerihuoneen pelaajamäärät
ovat pudonneet vuodenvaihteen huippuluvuista tähän mennessä
lähes 30 prosenttia, ja valtion järjestämä nettipokeri on
menettänyt selvästi osuuttaan markkinoista.
Yhtiön tuore toimitusjohtaja Meta
Persdotter perustelee laman olevan sen verran raskas, että
se koettelee myös pelialaa. Lisäksi Svenska Spel on
tehostanut asiakkaidensa holhoamista ja ottanut käyttöön
viikkobudjetin, jonka vaatimusten mukaan pelaajien on
määrättävä katto viikoittaisille rahansiirroille pankista
pelitilille. Johtaja väittää monopolin tuntevan vastuuta
asiakkaistaan ja näkee sillä perusteella kehityksen
pelkästään positiivisessa valossa.
Lähde:
Aftonbladet.
2009-04-23
 |
|
Tanska
laillistaa nettipokerin
Tanska aikoo romuttaa 60 vuotta vanhan
valtion pelimonopolin ja avata ovet kansainvälisille
kilpailijoille nettipokerissa, pitkävedossa ja
kasinopeleissä. Monopoli Danske Spil pitää jatkossakin
asemansa lotossa ja raaputusarvoissa.
Pelituloista urheilulle ja yhdistyksille
maksettu rahoitus turvataan jatkossa lupamaksuista
kertyvillä tuloilla. Kansainväliset peliyhtiöt joutuvat
hakemaan lisenssin ja maksamaan siitä lupamaksun valtion
kassaan. Valtio valvoo lupamenettelyllä toimijoita ja pyrkii
hillitsemään talousrikollisuutta sekä ongelmapelaamista.
Lakiesitys tulee esille syksyn aikana.
Peliyhtiöt Unibet ja Ladbrokes ovat
innoissaan Tanskan aikeista ja uskovat kehityksen kulkevan
samaan suuntaan myös Suomessa. Ennakkotiedot kohta
julkistettavasta uuden arpajaislain esityksestä kertovat
kuitenkin toista kieltä.
Lähde:
HS.
2009-04-22
 |
|
Pokeri verolle, vaatii pokerilehti
Ruotsalaisen Poker Magazinen virkaatekevä
päätoimittaja Murat Sahan astuu monille aroille varpaille
vaatimalla ammattipelaajien verottamista muiden työssä käyvien
kansalaisten tavoin. Pokeri saa sille kuuluvan arvostuksen
ja pelaajat pääsevät sosiaalisen turvaverkon piiriin. Edut
ovat haittoja suuremmat, perustelee Sahan
pääkirjoituksessaan.
Pokeri on vieläkin monien mielestä jotain
epäilyttävää, joka yhdistetään mielellään ongelmapelaajien
traagisiin kohtaloihin. Pokeri kiinnostaa ihmisiä, mutta
kaikki nähdään usein sysimustana tai vitivalkoisena, kun
ennakkoluulot hallitsevat ihmisten ajatusmaailmaa. Kaikki
pokerin ammattilaiset eivät sen vuoksi halua kertoa
avoimesti, mistä leipä tulee.
Lain mukaan pokeri on onnenpeli siinä
missä bingokin. Tosiasiassa pokerissa ei kuitenkaan voiteta
kuten bingossa. Pokerissa ansaitaan, paasaa Sahan. Sen
vuoksi pokerin pelaajien on päästävä osallisiksi samoista
sosiaalisista eduista kuin muutkin kansalaiset. Monet
pokerin pelaajat ovat nuoria eivätkä ajattele tulevia.
Heillä saattaa olla sama kohtalo kuin eräillä
urheilutähdillä, jotka tienasivat nuoruudessaan isoja
summia, viettivät iloista elämää ja menettivät
varallisuutensa. Nämä henkilöt joutuivat elämään viimeiset
vuotensa köyhyydessä, muistuttaa "Terrible Turk".
Ehdotuksen mukaan ammattipelaajien olisi
voitava perustaa oma yhtiö, jonka tuloista
voisi vähentää kulut. Yhtiö maksaisi osan tuotosta palkkana pelaajalle tai pelaajille.
Pokerin status kohoaisi tällä tavalla, ja edut painavat
enemmän vaa'assa kuin veroton tulo, järkeilee ruotsalainen.
Lähde: Aftonbladet.
2009-04-21
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|