|
|
|
| |
|
|
|
Tanskalaispelaaja
syytettynä yhteispelistä
Tanskan
pokerin pelaajien eliittiin kuuluva
Jonas Klausen voitti viime
sunnuntaina Ongamen verkon Big
Deal-turnauksen ja 42 500 dollaria.
Rahat jäivät kuitenkin saamatta,
koska Bwinin pokerisaitti, jolla
Klausen pelasi, lukitsi tilin,
takavarikoi voiton ja pidätti
muutkin talletukset. Tanskalainen
syyllistyi Bwinin mukaan
yhteispeliin turnauksen aikana.
Klausen selittää
olleensa tapahtumahetkellä
Pariisissa ja pelanneensa hotellin
langattomalla yhteydellä. Hotellissa
majaili samaan aikaan paljon
muitakin tanskalaisia pokerin
pelaajia, joskaan kukaan heistä ei
oleskellut saati sitten pelannut
samassa huoneessa. Bwin ei perustele
tarkemmin syytöksiään, mutta Klausen
epäilee kaikkien hotellissa
asuneiden pelaajien saaneen saman
IP-numeron ja pokerisaitin syytösten
perustuvan tähän seikkaan.
Bwin on jakanut
palkintorahat uudelleen muiden
pelaajien kesken ja selvittää
par'aikaa Klausenin pokeritilillä
olleiden muiden varojen kohtaloa.
Klausen on ottanut yhteyttä
asianajajaan ja vaatii voittonsa
lisäksi julkista anteeksipyyntöä
nimensä tahraamisesta.
Lähde: Ace.
2009-01-25
 |
|
Sirkustirehtöörillä huolia
Nettipokerin
rasvaisin paisti, kanadalainen Guy
Laliberté on pysytellyt tämän vuoden
puolella poissa Full Tilt Pokerin
raskaan sarjan peleistä. Syytä on
aprikoitu ja nyt sellaisen uskotaan
löytyneen. Miljardöörillä huhutaan
olevan muita huolia ja rahalle
väitetään löytyneen pokeria isompi
reikä.
Quebecin
käräjäoikeudessa puidaan parhaillaan
kannetta, jossa kolmen lapsen äiti
hakee entiseltä avomieheltään ja
lasten isältä 50 miljoonaa taalaa
eli hieman yli 30 miljoonaa euroa.
Nimiä ei ole päästetty julkisuuteen,
mutta yksityiskohdat täsmäävät
Lalibertén kanssa.
Kanteen mukaan
yökerhossa työskennellyt tyttönen
tapasi 17-vuotiaana Brasilian
rannoilla 32-vuotiaan miehen, muutti
Kanadaan ja vietti alkuvuodet
ylellistä elämää puolisonsa kanssa.
Vuonna 2002 mies sai 10 vuoden
jälkeen tarpeekseen. Koska vihillä
ei oltu käyty, nainen jäi kuin nalli
kalliolle eikä päässyt kiinni miehen
miljardeihin.
Alunperin
naisparka väitti saaneensa mieheltä
elatusapua vain 500 dollaria kuussa.
Ristikuulustelussa summa nousi
kuitenkin äkkiä 35 000 taalaan ja
päälle tuli vielä lasten
koulumaksut, lomakulut sekä vapaa
asunto. Eikä kyse ole mistä tahansa
murjusta. Miehen nimissä oleva
asunto on 2,4 miljoonan dollarin
kartano, jota oli kunnostettu puolen
miljoonan edestä ennen muuttoa.
Palveluskuntaan kuuluu kaksi lastenhoitajaa,
siivooja, kokki ja autonkuljettaja.
Nainen haluaa
lastensa pystyvän pitämään saman
elintason kuin yhteiselon aikaan ja
vaatii 50 miljoonan dollarin
kertamaksua sekä 56 000 taalaa
kuukaudessa. Puute puskee päälle.
Rahoilla on tarkoitus hankkia mm.
helikopteri.
Lähde: The Gazette.
2009-01-24
 |
|
Unibet
sponsoroi Sohlbergia
Unibet toimii
tällä kaudella Tommi Mäkinen Racing
Teamissa kilpailevan Kristian
Sohlbergin sponsorina. Sohlberg
palaa kotimaisiin ralleihin Subaru
Imprezan ratissa, ja Unibet näkyy
auton konepellissä, katossa ja
takaluukussa sekä ajopuvussa ja
tiimin asusteissa.
"Hienoa, että
sopimus syntyi", sanoo Solberg ja
kertoo olevansa innokas pokerin
harrastaja. Myös Unibetin Liisa
Matinvesi on tyytyväinen
sopimukseen. "Krisse on sarjan
kovimpia kuskeja ja osaa pelata
hyvin myös pokeria", toteaa
Matinvesi ja lupaa Unibetin
järjestävän pokerin pelaajille
turnauksia, joissa Sohlberg on
tiimeineen mukana.
Lähde: lehdistötiedote.
2009-01-23
 |
|
Antonius
päihitti Iveyn viheriöllä
Maailman
parhaaksi pokerin pelaajaksi
kutsuttu Phil Ivey on
Australiassa, mutta ei osallistunut
Aussie Millionsin pääturnaukseen.
Miehen aika kului pokerin sijasta
kahden muun intohimon parissa.
Barry Greenstein
kysyy PokerRoadin haastattelussa,
onko palloa tullut huidotuksi ja
Ivey vastaa "totta kai".
Golf-viheriöllä lyödään pallon
ohella tunnetusti myös isoja vetoja,
mutta summia Ivey ei paljasta.
Amerikkalainen
valottaa kuitenkin sen verran, että
Patrik Antonius on oppinut mailan
käsittelyn äkkiä ja on "todella
hyvä". Ivey sai tasoitusta lyönnin
koloa kohti, mutta hävisi siitä
huolimatta joka kerran. Syykin oli
tosin olemassa, sillä rata oli
amerikkalaisen mielestä liian pitkä.
Iveyn kolmantena
intohimona pokerin ja golfin ohella
on tunnetusti Baccarat. Jos golfrata
oli liian pitkä, ei amerikkalainen
ole täysin tyytyväinen Melbournen
kasinon Baccaratiinkaan, sillä
panosten kattona oli 250 000
kengurumaan taalaa eli noin 126 000
euroa. "Olet sairas", hökäisee
Greenstein.
Lähde:
PokerRoad.
2009-01-22
 |
|
Lopettiko
sirkustirehtööri pokerin pelaamisen?
Vuodesta
on kulunut reilut kolme viikkoa eikä
sirkustirehtööri Lalibertéa ole
nähty Full Tilt Pokerin ison rahan
pöydissä. Monet alkavat jo hätäillä
kanadalaisen miljardöörin saaneen
tarpeekseen pokerista ja siirtyneen
muiden pelien pariin.
Laliberté
vauhditti viime vuonna Full Tilt
Pokerin raskaan sarjan pelejä
otaksutuilla nimimerkeillään "lady
marmelade", "patatino",
"elmariachimacho", "Bleachbum" ja
"noataima" lähes 20 miljoonan
dollarin edestä. Jotkut epäilevät
tirehtöörin menneen lopultakin
poikki, mutta Cirque du Soleilin
omistajalle 20 miljoonaa on
taskuraha. Yritys on arvioitu yli
miljardin taalan arvoiseksi ja
pankkirolli riittää pokeripeleihin,
vaikka lama puskisikin päälle.
Full Tilt Pokerin
raskaan sarjan pelaajilla ei ole
kuitenkaan vielä syytä huoleen.
Tauko on joskus paikallaan.
Laliberté saattaa myös olla
vaihtanut jälleen nimimerkkiään ja
säilynyt toistaiseksi
tunnistamattomana.
Paistin
poistuminen ei ole haitannut
pokeripelejä, vaan raha on vaihtanut
omistajaa vuoden alussa tiiviiseen
tahtiin. Patrik Antonius on ehtinyt
tienata jo yli kolme miljoonaa
dollaria, Gus Hansenilla on
reippaasti yli kaksi miljoonaa ja "Ziigmund" on
saanut kokoon lähes miljoonan.
Rahoituksesta ovat vastanneet
sellaiset pokerijyrät, kuten Tom
"durrrr" Dwan ja Sami "LarsLuzak"
Kelopuro. Amerikkalaisen tappiot
lähentelevät kolmea miljoonaa
taalaa, ja Kelopuro on hävinnyt
tähän mennessä lähes kaksi
miljoonaa.
Tilanne onkin
mielenkiintoinen Dwanin esittämän
haasteen kannalta. Mies on ottanut
takkiin kunnolla kaksinpelin
lämmittelyssä ja menettänyt yli
puolet viime vuoden voitoistaan
muutaman viikon sisällä. Nähtäväksi
jää, herättääkö veren maku
revanssihalun vai lerpattaako
amerikkalaisen heltta
jo siinä määrin, että kaksinpelit
peruuntuvat.
Lähde:
Highstakesdb.
2009-01-21
 |
|
Uusi
pokerin valmennussaitti
Pokerin valmennussaitteja
putkahtelee ilmoille nykyään kuin
sieniä sateella. Uusimpana
tulokkaana on PokerSwat, joka
esittelee tarjoavansa oppia
alkuaskelista aivan isoimpiin
pöytiin asti. Saitti lupaa tuottaa
vähintään 30 uutta videota joka
kuukausi ja niistä vähintään 10 on
määrä käsitellä PL Omahaa.
PokerSwatin
opettajakunta käsittää joukon
maineikkaita nettipokerin
ammattilaisia. Kuvassa ovat mukana
mm. James "Andy McLEOD/TheFatFISH"
Obst Australiasta, Mart
"marty_smyth" Smyth
Pohjois-Irlannista, Alec "Traheho"
Torelli ja Aurangzeb "Ozzy87" Sheikh Yhdysvalloista, Terje
"Terken89" Augdal Norjasta ja
Christoffer "-NoName-" Egemo
Tanskasta. Taustalla on lisäksi koko joukko vähemmän
tunnettuja nettipokerin
erikoismiehiä.
Lähde:
OC.
2009-01-20
 |
|
"Elkyllä"
valmennustiimi tukenaan
Isoissa
live-turnauksissa erinomaisesti
menestynyt Bertrand "Elky"
Grospellier aikoo parantaa pokeriaan
edelleen ja valmentautua entistä
määrätietoisemmin. Ranskalainen on
kerännyt tuekseen kokonaisen
valmennustiimin.
Päävalmentajana on
Jacques Zaicik, joka vastaa isoista
päätöksistä. Apuvalmentajana on
entinen ranskalainen tennispelaaja
Stephane Mattheu (oik.), joka
huolehtii niin
fyysisestä kuin henkisestäkin
valmennuksesta. "Elkyn" lisäksi
valmennettaviin kuuluu myös hänen
tyttöystävänsä Remy Biechel, joka
pelaa ensimmäistä kauttaan pokerin
ammattilaisena.
Mattheu on
hakenut oppia tenniksen parista,
jossa pelaajilla on tukenaan sekä fyysisestä
että henkisestä valmennuksesta
vastaavat henkilöt. "Teemme paljon
töitä henkisen puolen eteen. Se on
uutta pokerin parissa", vahvistaa Mattheu.
Kovan valmennuksen
ohella Mattheu huolehtii myös
valmennettaviensa arkisista
tehtävistä, hankkii lentoliput, varaa
hotellit ja hoitaa muut tarvittavat
askareet. Valmentaja uskoo
lisäksi pelanneensa tarpeeksi paljon pokeria, jotta
hän pystyy analysoimaan myös
valmennettaviensa peliä.
Grospellier
satsaa pokeriin vakavissaan myös
muussa mielessä. Esimerkiksi
Bahamasaarilla oli isot juhlat
pokeriturnausta edeltävänä iltana.
Jotkut käyttivät tilaisuutta
hyväkseen ja ottivat ilon irti. Tämä
ei kuulu "Elkyn" tyyliin. Hän
oli tosin mukana, mutta jätti juomat
sikseen. "En juhli turnausten alla.
Juhlin voitettuani...", selittää
ranskalainen filosofiaansa.
Grospellier oli
ensimmäinen pelaaja, joka voitti
sekä EPT:n että WPT:n turnauksen.
European Poker Tourin voitto tuli
PokerStarsin Caribbean Adventuressa
ja World Poker Tourin voitto lohkesi
Bellagiossa. Ranskalainen on
kuitannut koko pokeriurallaan lähes
viisi miljoonaa dollaria.
Tällä hetkellä
pelit kulkevat hyvin ja Grospellier
sanoo nauttivansa pokerista. Siitä ei kuitenkaan tule
elämäntyötä. "Olen nyt oma pomoni ja
voin tehdä mitä haluan. Ennen nautin
tietokonepeleistä, nyt pidän
pokerista. Omistaudun sille, mikä on
hauskaa myös tulevaisuudessa",
suunnittelee "Elky". "Jos kyllästyn
pokeriin, minulla on varaa pitää
tauko ja tuumailla tulevia. Mutta
kuten sanottu, nyt pokeri on
hauskaa."
Lähde: Aftonbladet.
2009-01-20
 |
|
Pokeri on uuden
tuomion mukaan taitopeli
Pokeri
on taitopeli, eikä sitä voida laskea
uhkapelien joukkoon, päätti tuomari
Thomas A. James Jr. Pennsylvaniassa.
Päätös antaa uutta uskoa
amerikkalaisille pokerin pelaajille.
Lain mukaan uhkapelit perustuvat
onneen. Koska pokeri on taitopeli,
se ei voi olla uhkapeli. Tuomio on
tärkeä virstanpylväs, koska siitä
odotetaan tulevan prejudikaatti
pokeria koskevissa
oikeudenkäynneissä. Sitä vastoin
videopokeri, joka on puhdas tuuripeli,
lasketaan edelleenkin uhkapeliksi ja on
kielletty Pennsylvaniassa.
Tällä kertaa
syytettyjen penkillä istui Walter
Watkins tyttöystävänsä Diane Dentin
kanssa. Watkins oli järjestänyt
autotallissaan
$1/$2 NL Hold'em pokeripelejä. Rakea
ei verotettu, vaan pelaajia
kehotettiin antamaan juomarahaa
potin koon mukaan jakajana
toimineelle tyttöystävälle.
Järjestäjät pidätettiin ja heitä
vastaan nostettiin syyte 20
rikkomuksesta.
Tuomion
perusteluissa pokerista selitetään
löytyvän paljon kirjoja, joissa
opastetaan voitokkaaseen
pelaamiseen. Tuomiossa on myös
lainaus Mike Caron pokerikirjasta
"Secrets of Winning Poker", jonka
mukaan raha virtaa huonoilta
pelaajilta hyville pelaajille.
Johtopäätöksen mukaan on "ilmeistä,
että Texas Holde'em pokerissa taito
näyttelee onnea suurempaa roolia".
Lähde:
Poker News Daily.
2009-01-19
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|