|
|
|
| |
|
|
|
Eastgate myöntää
olleensa onnekas
Pokerin
maailmanmestarin tittelin pari viikkoa
sitten voittanut Peter Eastgate
myöntää onnettaren potkineen häntä
finaalissa monella tavoin. Kortti
kävi ja onnetar suosi häntä myös
silloin, kun hän ei ollut kädessä
mukana. Ratkaiseva vaihe oli Dennis Phillipsiä vastaan voitettu
jättipotti, minkä jälkeen hän
saattoi korotella rohkeammin.
Eastgate oli
valmistautunut finaaliin, mutta
piirustukset eivät täsmänneet
täysin. Jotkut vastustajat pelasivat
odotettua aggressiivisemmin, toiset
olivat ennakoitua passiivisempia.
Itsekään tanskalainen ei pelannut
kuten oli suunnitellut, ja
voittamista hän ei ollut
suunnitellut lainkaan.
Voittajan
tuuletus jäikin Eastgatelta
tekemättä, vaikka aihetta olisi
ollut. Voittajan on näytettävä
maailmalle olevansa onnellinen,
tuumii 22-vuotias pokerimestari ja
myöntää tunteneensa onnen huuman,
mutta olleensa shokissa ja liian
uupunut kahden 12 tunnin pelipäivän
jälkeen.
Nuoren
tanskalaisen mielestä World Series
of Pokerin finaali oli myös fyysinen
haaste. Pitkät päivät veivät voimat
ja jännitys unet. Kaksinpeliä ennen
Eastgate yritti peitellä
väsymystään, jotta Ivan Demidov ei
huomaisi sitä ja pitkittäisi peliä.
Kaikki meni nappiin. Häämöttävä
titteli ja voittosumma saivat
väsymyksen häipymään.
Pokerin
maailmanmestari suosittelee
aloittelijoita etsimään
mahdollisimman paljon oppia
kirjoista ja internetistä. Aluksi on
parasta pelata freerolleja. Kun
kokemusta on karttunut tarpeeksi ja
on aika siirtyä rahapeleihin, on
hallittava riskit ja pidettävä hyvää
huolta pelikassasta.
Itse Eastgate
aloitti pokerin pelaamisen neljä
vuotta sitten. Parin vuoden kuluttua
tuli aika siirtyä ammattilaiseksi ja
loppu onkin niin sanotusti
historiaa. World Series of Pokerin
ranneke ja 9,1 miljoonaa dollaria
eivät ole kuitenkaan mullistaneet
kokonaan nuoren miehen elämää.
Tiedotusvälineiden edustajat
soittavat enemmän kuin ennen, mutta
kaduilla häntä ei tunnisteta eikä
rahakaan ole vienyt miestä
mennessään. Sijoitukset ovat vielä
tekemättä, koska sitä puolta on
harkittava kauan. Päätösten on
oltava oikeita, tuumii
pokerimestari.
Lähde:
Poker News Daily.
2008-11-23
 |
|
Negreanu viilasi
pienten panosten pelistrategiaansa
Daniel
Negreanu on suositellut jatkuvasti
pienten panosten pokeria. Nyt mies
kertoo hioneensa strategiaa edelleen
ja pelaa äärimmäisen pienillä
panoksilla. Tulosta on syntynyt niin
Euroopan kiertueella kuin meneillään
olevassa B. C. Championshipissä,
jossa kanadalainen on 10 parhaan
joukossa, kun rahojen jako on
alkamassa.
Uuden
pelistrategiansa mukaan Negreanu
tekee turnauksissa vain
minimikorotuksia ennen floppia
siihen asti, kun antet eivät ole
käytössä. Uudelleen korotus ei tule
kyseeseen ennen floppia, vaikka
kädessä olisi korkea pari tai AK.
Floppi on katsottava ensin. Vasta
sen jälkeen tulee aika päättää
isommista panoksista.
Kun antet otetaan
käyttöön, Negreanu korottaa enemmän,
mutta vain pikkuisen enemmän.
Esimerkiksi, jos blindit maksavat
500/1000 ja ante vaatii 100,
vakiokorotus on 2200. Kovemmassa
seurassa korotus voi olla jopa 2400,
mutta Negreanu kertoo menevänsä yli
2500 vain pienellä pinolla
pannessaan kaikki peliin.
Lähde:
PokerRoad.
2008-11-23
 |
|
Bwin siirtää
PokerRoomin ja Euro Pokerin pelaajat
oman katon alle
Bwin
on vahvistanut virallisesti
lopettavansa PokerRoomin ja Euro
Pokerin toiminnan. Pelaajat
siirretään Ongamen pokeriverkon
johtavan kasinon Bwin Pokerin
huostaan. Bwin lupaa, että pelaajien
tilit ja saldot siirtyvät
automaattisesti uuteen osoitteeseen.
Koska siirto tapahtuu saman
pokeriverkon sisällä, sillä on
kaikki edellytykset onnistua
häiriöittä.
Bwin perustelee
yhtiön omaa tavaramerkkiä käyttävän
Bwin Pokerin kehittyvän nopeasti,
kun taas PokerRoomin ja Euro Pokerin
menestys ei vastaa niille asetettuja
odotuksia. Sen vuoksi yhtiö on
päättänyt lyödä hynttyyt yhteen ensi
vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Tavoitteena on vahvistaa Bwin
Pokerin asemaa markkinoilla ja
vähentää käyttökuluja.
Lähde:
Ace.
2008-11-22
 |
|
Arpajaislaki
uhkaa pokerin mainontaa
Uusi
arpajaislakiesitys kieltää
rahapelien mainonnan Suomessa.
Lakialoite on ehtinyt jo myllertää
mainostajien suunnitelmat uuteen
uskoon. Muiden muassa MTV on
päättänyt lopettaa ulkomaisten
peliyhtiöiden mainostamisen kokonaan
ensi vuoden alusta lukien. "Nykyiset
sopimukset ajetaan loppuun, mutta
uusia ei tehdä", toteaa MTV Oy:n
toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara.
MTV:n päätös on
vetänyt jo jalat alta Unibetin
suositulta Pokeritähti-ohjelmalta.
Ensi kauden Pokeritähti on pantu
jäihin, mutta tulevaisuuden suhteen
on silti pientä toivoa, sanoo
Unibetin maajohtaja Liisa Matinvesi.
Lain voimaantulo saattaa kaataa myös
Unibetin suomalaisen saitin sekä
mainonnan suomalaisissa
pokerilehdissä.
Niinikään
pokerilehtien sekä muiden
pokerimainoksia sisältävien aviisien
tulevaisuus on vaakalaudalla.
Lakiesitys kieltää rahapelien
mainonnan myös Suomessa myytävissä
ulkomaisissa lehdissä ja esimerkiksi
ruotsalaisten iltapäivälehtien
myynti vaarantuisi niiden
sisältämien pokerisaittien mainosten
johdosta.
Lähde:
M&M.
2008-11-22
 |
|
Ranskassa
puhaltaa vapaammat tuulet
Ranskan
uuden pelilain odotetaan astuvan
voimaan ensi vuonna tai ainakin sitä
seuraavana vuonna ja uudistus alkaa
näkyä jo pelialan yritysten
suunnitelmissa. Bwin vahvistaa
solmineensa sopimuksen yhteisestä
peliyhtiöstä ranskalaisen Edition
Philippe Amauryn kanssa ja
PokerStars elvyttää henkiin
Deauvillen EPT-turnauksen.
Bwin aikoo lähteä
Ranskan markkinoille uudella
toiminimellä. Yhteistyökumppanin
Amaury Groupin omistuksessa on monta
suurlevikkistä julkaisua, mm.
L'Eguipe, Le Parisien ja France
Football. Yhtymän tytäryhtiö Amaury
Sport Organisation järjestää
sellaiset kuuluisat
urheilutapahtumat kuten Tour de
France, Paris-Dakar Rally ja French
Open Golf.
PokerStars
herättää ensi tammikuussa henkiin
aikaisemmin kaksi kautta pyörineen
Deauvillen EPT-turnauksen.
Pokeriturnauksessa on 5300 euron
sisäänosto ja mukaan mahtuu 700
pelaajaa. Satelliitit ovat jo
käynnissä. Niiden kautta mukaan
voi selvitä 2,22 dollarilla tai 111
pelaajapisteellä.
Lähteet:
GIG ja
EPT.
2008-11-21
 |
|
Rahansiirtojen
kieltolaki ei toimi Hollannissa
Hollannin
pankkiliitto on ilmoittanut
oikeusministeri Hirsch Ballinille,
ettei rahansiirtojen kieltolaki ole
sen enempää käytännöllinen kuin
laillinenkaan tapa taistella
nettipelejä vastaan. Liiton
puhemiehen Michel Noordermeerin
mukaan oikeusministeri Ballin haluaa
tehdä pankeista oikeuslaitoksen
työrukkasen, vaikka se ei ole
rahalaitosten rooli yhteiskunnassa.
Pankit vaativat
oikeusministeriä vetämään ensin
jokin nettipelien operaattori
oikeuteen, mutta se ei ole
Noordermeerin mukaan kovinkaan
todennäköistä Euroopan Unionin
lainsäädännön valossa. "Näissä
olosuhteissa pankit hyväksyvät
jatkossakin peliyhtiöt
asiakkaikseen", jatkaa Noordermeer.
Oikeusministeriön
mukaan laki on laki ja
rahalaitoksilla ei ole
valinnanvapautta. Ministeriön mukaan
EU:n lainsäädännöllä ei ole mitään
tekemistä asian kanssa.
Oikeusministeri Ballin aikoo jättää
vielä tämän vuoden aikana esityksen
uudesta pelilaista, joka
yhdenmukaistaa pelien säännöstelyn,
päättää tuoton jaosta, luo
valvontaelimen oikeusministeriön
rinnalle ja antaa ulkomaalaisille
nettipelien tarjoajille
porttikiellon Hollannin
markkinoille.
Lähde:
GIG.
2008-11-21
 |
|
Julkisuus ei
kiinnostanut WSOP:n finaalin
pelaajia
World
Series of Pokerin
markkinointipäällikkö Seth Polansky
on ärsyyntynyt finaaliin yltäneiden
pelaajien välinpitämättömyydestä
turnauksen jälkeen. Polanskyn mukaan
useat pelaajat kieltäytyivät suurten
medioiden haastatteluista ja pokeri
menetti paljon siitä julkisuudesta,
mitä finaalin siirtämisellä
myöhempään ajankohtaan tavoiteltiin.
Sääli ja häpeä, kommentoi
markkinoija.
Markkinointipäällikön mielestä
kaikkien WSOP:n finaaliin
osallistuneiden pelaajien
velvollisuutena oli esiintyä
julkisuudessa ja tehdä pokeria
tunnetuksi maailmalla. Nyt kuitenkin
kaksi pelaajaa kieltäytyi jopa
olemasta mukana itsensä Jay Lenon
suositussa Tonight Showssa.
Vaikka Polansky
ei mainitsekaan kieltäytyjien nimiä,
sormi osoittaa tanskalaisen Peter
Eastgaten suuntaan. Turnauksen
voittajana hän lienee ollut
itseoikeutettu osallistumaan yhteen
maailman suosituimmista ohjelmista.
Myös toiseksi tulleen venäläisen
Ivan Demidovin voidaan olettaa
olleen vastahakoinen esiintymään
televisiossa kielivaikeuksien
johdosta. Sen sijaan amerikkalaisten
pokerin pelaajien supliikkipuoli on
yleensä hyvässä kunnossa.
Lähde:
Ace.
2008-11-20
 |
|
PartyPokerin
tulot laskivat
PartyPokerin
emoyhtiön PartyGamingin tulot
pysyivät ennallaan 117 miljoonassa
dollarissa vuoden
kolmannella neljänneksellä, mutta
pokeritulot laskivat 15 prosenttia.
Aktiivisten pokerin pelaajien määrä
laski 5 prosenttia 409 700
pelaajaan, kun uusia pokerista
kiinnostuneita asiakkaita löytyi
vain vajaat sata tuhatta.
Muilta osin
PartyGamingillä hurisee hyvin.
Kasinon tuotto nousi 25 prosenttia,
vedonlyönti tuotti 19 prosenttia
enemmän kuin vuosi aikaisemmin ja
bingotulot humahtivat peräti 143
prosenttia isommiksi. Pokeri on
kuitenkin yhä edelleen hallitseva
peli ja se tuotti 59 prosenttia tuloista.
Kasinon osuus oli 36 prosenttia ja
vedonlyönti sekä bingo vastasivat
yhdessä 5 prosentin osuudesta.
Lähde:
GIG.
2008-11-19
 |
|
Pokeritähti
sammui
Unibet
ilmoittaa laittavansa seuraavan
Pokeritähti-turnauksen karsinnat
jäihin arpajaislain
uudistusprosessin takia. Pokeritähti
on loistanut Suomessa kaksi kautta.
Ruotsissa menestys on ollut vielä
huimempi, sillä naapurimaan pokerin
ystävät ovat saaneet seurata sarjaa
jo viitenä kautena
Pokermiljonen-ohjelman nimellä.
"Pahoittelemme,
että suomalaiset pokerinpelaajat
joutuvat kärsimään prosessista, jota
perustellaan vastuullisen
pelitoiminnan edistämisellä, vaikka
tämän lakiprosessin ainoa tarkoitus
on suojella pelimonopolia",
kommentoi Unibetin maajohtaja Liisa
Matinvesi.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-11-18
 |
|
Eastgate
PartyPokerin Premier Leagueen
PartyPokerilla
on tapana tiputella Premier Leagueen
kutsuttujen osallistujien nimiä
kaksi kerrallaan, jotta turnaus
saisi mahdollisimman paljon
julkisuutta jo etukäteen. Nyt on
viimeisen parin vuoro ja kutsukortti
on mennyt Peter Eastgatelle ja Tom Dwanille. Jäljellä on enää yksi
tyhjä tuoli.
Peter Eastgate on
22-vuotias tanskalainen pokerin
ammattimies, joka voitti äsken
WSOP:n pääturnauksen ja pokerin
arvostetuimman rannekkeen. Odensesta
kotoisin oleva, mutta Englantiin
kiireellä ennen WSOP:n finaalia
muuttanut Eastgate kaappasi Las
Vegasissa hieman yli yhdeksän
miljoonaa dollaria. Nyt tanskalainen
on ensimmäistä kertaa tulessa
mestaruutensa jälkeen ja uhoaa
itseluottamusta. "Olen kunnossa ja
haluan näyttää ihmisille, miksi olen
maailmanmestari", tervehtii tittelin
haltija.
Tom "durrrr" Dwan
on legendaarinen nettipokerin
pelaaja, jonka lasketaan voittaneen
urallaan yli kuusi miljoonaa taalaa.
Eastgaten kanssa saman ikäinen Dwan
sanoo olevansa innoissaan kutsusta
ja pitävänsä suurena kunniana päästä
mittelemään taitojaan maailman
pokerieliittiä vastaan.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-11-18

|
|
Pokerin pelaaja
voitti oikeudessa
Ruotsalainen
pokerihai Sargon Rüya
on saavuttanut lääninoikeudessa
kaikkia pokerin pelaajia koskevan
tärkeän voiton. Rüya
sijoittui 12. tilalle Monte Carlo
Millionsissa vuonna 2005 ja kuittasi
suorituksestaan 25 000 dollaria.
Ruotsalainen ansaitsi
samana vuonna lisäksi Mansaarilla sijaitsevalla
pokerisaitilla noin 65 000 euroa.
Verottaja mätkäisi tuloista noin
60 000 euron verot.
Verolaitoksen
perustelujen mukaan voitot olivat
verotettavaa tuloa, koska Monaco ei
kuulu Euroopan Unioniin ja Mansaaret
on sen erityisjäsen, jota kaikki
EU:n lait eivät koske. Rüya
valitti käräjäoikeuteen, joka päätyi
verokarhun kanssa samalla linjalle.
Lääninoikeudessa tuomio kuitenkin
korjattiin Mansaarten osalta.
Verolaitos
ilmoitti olevan Rüyan
oma asia todistaa, että voitot
tulivat EU:n sisältä. Lääninoikeus
näpsäytti kuitenkin otsoa kuonolle
ja selitti, ettei sellaista voinut
vaatia. Lisäksi ylempi oikeusaste
päätti Rüyan
voivan vedota Mansaarten kuuluvan
EU:n piiriin, koska sen pelilait
ovat tarpeeksi yhdenmukaiset EU:n
lainsäädännön kanssa.
Pokerimestari
katsoo tulleensa "pahoinpidellyksi
psyykkisesti", koska häntä epäiltiin
veropetoksesta. "Yksityishenkilön ei
ole helppo tapella verolaitosta
vastaan ja tuntuu kuin olisin ollut
koekaniini", kuvailee Rüya
tunnelmiaan.
Lähde: Aftonbladet.
2008-11-18
 |
|
WSOP kauppaa
muistoesineitä
WSOP myy eBayn
huutokaupassa keräilyesineitä World
Series of Pokerin finaalipöydästä.
Tarjouksia voi tehdä perjantaihin
asti 16 esineestä, mutta ostajien
mielenkiinto vaikuttaa toistaiseksi laimealta.
Korttipakan saa sadalla dollarilla,
jakajan napista on tarjottu 152,50
ja itse pelipöydästä on jätetty
kaksi tarjousta, joista korkein on
25 100 dollaria.
World Series of
Pokerin markkinointipäällikkö Ty
Stewart hehkuttaa "tämän olevan
ensimmäinen kerta, kun yleisöllä on
mahdollisuus tehdä tarjous aidoista
esineistä World Series of Pokerin
finaalipöydästä. Huutokaupan
keskipiste on itse finaalipöytä.
Meillä on hyvin intohimoisia
ihailijoita ja odotamme tämän
huutokaupan herättävän paljon
mielenkiintoa", uskoo Stewart.
Ehta on aina
ehtaa, mutta mikäli kopiot
kiinnostavat, World Series of
Pokerin voittajan rannekkeen saa 79
dollarilla.
Lähde:
Poker News Daily.
2008-11-17
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|