|
|
|
| |
|
|
|
Ministeri toivoo
omaa nettipokeria jo ensi vuonna
Iltalehti
raportoi Poker Magazinessa olleesta
kulttuuri- ja urheiluministeri
Stefan Wallinin haastattelusta.
"Kesämökkitasolla" pokeria pelaava
ministeri toivoo kansallisen
nettipokerin käynnistyvän jo ensi
vuoden aikana. Ulkomaiset saitit
saisivat Wallinin mielestä jatkaa
toimintaansa entiseen malliin.
Suomalaisen nettipokerin on
menestyttävä reilun kilpailun
alaisenakin.
Kansallinen
nettipokeri tuottaisi Wallinin
mukaan vähintään kymmenen miljoonan
euroa, mikäli toiminta onnistuisi
yhtä hyvin kuin Ruotsissa. Ministeri
ei osaa sanoa, kuuluisiko
nettipokerin järjestäminen RAY:lle
vai Veikkaukselle. Tämä seikka ei
ole myöskään asian ydin. Tärkeintä
on, että nettipokeria koskevissa
kysymyksissä edetään mahdollisimman
reipasta tahtia, järkeilee Wallin.
Lähde: Iltalehti.
2008-11-16
 |
|
Pelaa vastustajan mukaan
Pokerissa
pelistrategia riippuu paljon
vastustajien pelityylistä, pakinoi
David Rosenbloom. Passiivisia
pelaajia vastaan voi pelata useampia
käsiä, kun taas aggressiiviset
vastustajat vaativat vahvemmat
lähtökortit, mutta silloin pottikin
saattaa kasvaa isommaksi.
Rosenbloom ottaa
esimerkin World Series of Pokerin
pääturnauksesta, jossa
aggressiivinen pokerin ammattilainen
Vanessa Rousso istui napilla A T
edessään. Rousso maksoi ja
pikkublindi korotti 1700. Kovin iso
korotus, tuumasi Rousso, koska
blindit maksoivat vain 100/200.
Pikkublindi oli
pelannut erittäin tiukasti ja
korottanut kunnolla ennen floppia
silloin, kun hän oli lähtenyt
mukaan. Tyyliin kuului myös iso
jatkolyönti flopilla.
Isoja
jatkolyöntejä tekeviä pelaajia
vastaan on hyvä pelata, koska jos
floppi osuu, pottiin kertyy
keramiikkaa ja lisäksi pystyy
korottamaan kunnolla. Yksi pelaaja
suostui maksamaan pikkublindin
ylisuuren korotuksen ja Rousso sai
kertoimet maksaa salettivärin
vedollaan.
Floppi tuli
2-4-6, joista kaksi oli herttaa.
Pikkublindi pelasi tyylilleen
uskollisesti ja löi 5000. Toinen
vastustaja kippasi. Rousson mielestä
pikkublindilla oli pelattava käsi,
mutta vaikka hänellä olisi kurko-
tai rouvapari, puntit olisivat
tasoissa ässävärin ja ässäparin
vetoa vastaan. Mikäli vastassa olisi
vain ysipari, Rousso olisi suosikki.
Pelaaja kuului uusien pelaajien
kastiin, jotka eivät halua pudota
turnauksesta heti alussa, kun taas
Rousso oli valmis pistämään kaikki
peliin ja siirsi koko pinon 15 000
keskelle.
Vastustaja mietti
tovin, aikoi kipata, mutta maksoi
sittenkin rouvaparillaan. Turnin
kortti oli merkityksetön. Viimeinen
kortti oli ässä ja Rousso voitti
ison potin.
Lähde: Mercury News.
2008-10-16
 |
|
Euroopan
parlamentti kahden tulen välissä
Euroopan
parlamentin sisämarkkinoista ja
kuluttajansuojasta vastaava komitea
on joutunut pelilainsäädäntöä
koskevissa kysymyksissä kahden tulen
väliin. Tanskalainen parlamentin
jäsen Christel Schaldelmose jätti
viime viikolla esityksen, jonka
mukaan jäsenmailla tulisi olla
oikeus rajoittaa nettipelejä
kuluttajien edun nimissä.
Englannissa toimiva konsulttiyhtiö
Europe Economics jätti heti perään
oman näkemyksensä, jossa
vaikuttamiseen erikoistunut yhtiö
tuo esille päinvastaisia näkemyksiä.
Europe
Economicsin raportin mukaan pelialan
yritysten organisaation rakenteella
tai omistajilla ei ole vaikutusta
ongelmapelaamisen laajuuteen. Yhtiö
on vertaillut peliongelmien
esiintymistä monopolin hallitsemassa
Ruotsissa sekä vapaamman
lainsäädännön alla Englannissa, eikä
se havainnut peliriippuvuuden
kehittymisessä ratkaisevia eroja
maiden välillä.
Europe Economics
pitää yleiseurooppalaista
pelilainsäädäntöä utopistisena ja
suosittelee alan valvonnasta
vastaavia viranomaisia ja
operaattoreita sopimaan yhteisistä
säännöistä, jotka turvaavat
pelaajien oikeudet, pitävät pelit
puhtaina ja edesauttavat
peliriippuvuuden kurissapidossa.
Konsulttiyritys
muistuttaa esityksessään myös USA:n
rahasiirtojen kieltolain
tehottomuudesta. Laki ei ole
vähentänyt pelaamista, koska
kuluttajat ovat löytäneet uusia
menettelytapoja.
Peliala odottaa
mielenkiinnolla, kumpaan suuntaan
Euroopan parlamentti kallistuu. Alan
yrityksillä on isot rahat pelissä ja
Euroopan parlamentin kanta on
ratkaiseva kansallisten monopolien
ja yksityisten yritysten välisessä
köydenvedossa.
Lähde: GIG.
2008-11-15
 |
|
PartyPokerin
Premier League saa väriä
Marraskuun
loppupuolella käynnistyvästä
PartyPokerin Premier Leaguesta
voidaan odottaa jälleen katsomisen
arvoista näytöstä. Mukaan on
nimittäin kutsuttu kaksi
pokerimaailman värikkäimpiin
persoonallisuuksiin kuuluvaa
pelaajaa: Dave "Devilfish" Ulliott
ja Tony G. Molemmat tunnetaan
pokeritaitojensa ohella lahjakkaina
suunsoittajina ja vastustajien
härnääjinä.
"Odotan Premier
Leaguen turnausta ja olen päättänyt
voittaa sen", julistaa Ulliott eikä
anna Tony G:lle suuriakaan
mahdollisuuksia. "Tony G:llä on yhtä
hyvät mahdollisuudet voittaa minut
kuin voittaa Tanssii tähtien
kanssa-kisa." Australialainen vastaa
olevansa yhtä innostunut
"murskaamaan" nimenomaan
"Devilfishin".
PartyPokerin
Premier Leaguen turnaukseen
kutsutaan 12 pelaajaa, jotka
maksavat 75 000 dollarin
osallistumismaksun. Järjestäjä lisää
pottiin 350 000 ilmaista rahaa,
joten kaiken kaikkiaan jaossa on
1,25 miljoonaa taalaa.
Ensimmäisen
PartyPokerin Premier Leaguen
turnauksen voittanut Juha Helppi ja
toisen voittanut Andy Black ovat
itseoikeutettuina mukana. Lisäksi
turnaukseen on kutsuttu Annette
Obrestad, Roland de Wolfe, JC Tran,
Nenad Medic ja Victoria Coren. Kolme
tuolia on vielä tyhjänä.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-11-14
 |
|
WSOP:lla
ennätysmäärä katsojia
World Series of
Pokerin pääturnaus veti tänä vuonna
USA:ssa huomattavasti enemmän
katsojia kuin edellisellä kerralla.
Finaalipöydästä lähetetty ohjelma
sai Nielsen ratingin arvoksi 1,9 eli
1,9 prosenttia maan televisioista
oli käännetty seuraamaan pokeria ja
töllöttimien ääressä istui 2,4
miljoonaa ihmistä. Vuotta
aikaisemmin arvo oli 1,38 eli
katsojien lukumäärä kasvoi 37
prosenttia.
Myös muiden
pääturnauksesta lähetettyjen
ohjelmien katsojamäärät olivat hyvin
korkeita. Lähetys, jossa ratkaistiin
kolmen viimeisen pöydän pelaajat sai
Nielsen ratingin arvoksi 1,44.
Finaalipöytään johtaneita tapahtumia
seurattiin vieläkin suuremmalla
mielenkiinnolla ja arvoksi tuli
1,59. Tiffany Michelle lisäsi
osaltaan yleisön mielenkiintoa ja
houkutteli nähtävästi mukaan myös
pokeria tuntemattomia katsojia.
Näyttelijättären putoaminen
finaalipöydän edellä ei silti
romauttanut katsojalukuja, vaan
finaali sai korkeimman rating-arvon.
Monet pokerin
ammattilaiset ovat olleet
pääturnauksen finaalin siirtämistä
vastaan. Katsojalukujen perusteella
ratkaisu oli kuitenkin onnistunut ja
tauko lienee paikallaan jatkossakin.
Lähde: Poker-King.
2008-11-14
 |
|
Tanskalaiset
eivät pidä pokeria urheiluna
Peter Eastgaten
voittama pokerin maailmanmestaruus
on saanut paljon julkisuutta
Tanskassa ja pokerin asiantuntijat
ovat ylistäneet nuoren maanmiehensä
peliä pitäen sitä vuonna 1992
voitettua jalkapallon Euroopan
mestaruutta suurempana saavutuksena.
Tavallinen kadun mies ei ole yhtä
hullaantunut.
TV2 tiedusteli
oliko Eastgaten voitto peräti suurin
saavutus Tanskan urheilun
historiassa. Kolmasosa vastasi
myöntävästi. Hieman yli puolet piti
voittoa mahtavana, mutta ei katsonut
pokerin kuuluvan urheilun piiriin,
ja 14 prosenttia uskoi tanskalaisten
keränneen suurempiakin voittoja
urheilun saralla.
Sama kanava
tiedusteli myös oliko pokeri
urheilua. Vastanneista 56 prosenttia
katsoi, ettei pokeria voi kutsua
urheiluksi, kun taas 44 prosenttia
piti sitä aivourheiluna.
Lähde: TV2.
2008-11-13
 |
|
Yhdellä Vipillä
Tallinnaan
Pokerihuone
järjestää 13. joulukuuta Pokerihuone
Open 2008/2-turnauksen Olympic
Casinolla Tallinnassa. Turnauksessa
arvioidaan olevan 20 000 euroa
palkintopotissa ja voittajan
odotetaan saavan noin 7000 euroa.
Pokerihuone
Openin osallistumismaksu on
€140+€10 ja
paikan voi voittaa joko
ravintoloissa pelattavissa
turnauksissa tai Pokerihuoneella
pelattavissa satelliiteissa.
Pokerihuone
järjestää supersatelliitteja
maanantaista perjantaihin klo 20.00
ja finaalisatelliitin sunnuntaisin
samaan aikaan. Arkisin pelattavissa
supersatelliiteissa on potissa viisi
takuupaikkaa sunnuntain finaaliin.
Sisäänosto maksaa vain yhden
VIP-pisteen.
Sunnuntaisin
potissa on viisi 150 euron arvoista
paikkaa Tallinnan live-turnaukseen.
Suora sisäänosto maksaa sunnuntaisin
10 euroa tai 1000 VIP-pistettä.
Satelliitteja pelataan marraskuun
loppuun asti. Huomaa, että Olympic
Casinolla on ikärajana 21 vuotta.
Pokerihuone on
aloittanut myös satelliitit Helsinki
Freezeoutiin. Sisäänosto maksaa 120
euroa ja potissa on kolme paikkaa
Helsingin Grand Casinon €1000+€50
Omaha/Texas-turnaukseen, joka
pelataan 12.-13. tammikuuta.
 |
|
Negreanu pakinoi huonosta pelistä
Daniel Negreanu
kertoo antavansa harvoin ehdottoman
varmoja neuvoja pokerissa, mutta nyt
sellainen löytyy. Kyse on ässäparin
pelaamisesta ja liian pienestä
korotuksesta.
Peli sattui
turnauksessa, kun blindit maksoivat
100/200 ja antella oli hintaa 25.
Kaksi pelaajaa limppasi, kun
pikkublindilla oli ässäpari.
Vasta-alkaja pelkäsi pudottavansa
muut pelistä ja korotti
vaatimattomasti 300. Iso blindi
maksoi samoin kuin molemmat
limppaajat. Pieni korotus kannatti
maksaa huonoillakin korteilla.
Flopilla tuli T 8 5 .
Pikkublindi oli paljastanut ennen
floppia korotuksellaan kätensä
vahvuuden saamatta mitään tietoa
muiden pelaajien korteista ja istui
huonoimmassa asemassa. Hän löi 2000.
Kaksi pelaajaa kippasi, mutta
viimeisenä istunut pokerihai löi
kaikki keskelle 10 000 lisää.
Ässäpari maksoi ja viimeisenä
vuorossa ollut pelaaja näytti 8 5 .
Kaksi paria kesti ja vei potin.
Negreanun mukaan
jokainen limppaaja maksaa pienen
korotuksen. Mikäli joku on
kiinnostunut pelaamaan kätensä, ei
into lopu pieneen lisämaksuun. Sen
vuoksi korotuksen on oltava tuntuva
ja tässä tapauksessa pöytään olisi
pitänyt lyödä noin 1000.
Pieni korotus
paljasti korottajan käden vahvuuden
ja maksajat tiesivät jatkaa vain
silloin, jos floppi osui kunnolla.
Lisäksi korottaja istui huonoimmalla
paikalla ja joutui puhumaan jatkossa
ensimmäisenä. Tämänkin vuoksi kunnon
korotus olisi ollut paikallaan.
Pokerin
ammattilaiset rankaisevat limppaajia
tekemällä tuntuvan korotuksen ennen
floppia varsinkin silloin, kun
heillä on positio. He käyttävät
asemaansa hyväkseen, eristävät
huonot pelaajat ja pudottavat heidät
sen jälkeen heads upissa.
Huonon pelaajan
maksaessa 200, ammattimies korottaa
sellaisellakin kädellä kuten J-9.
Tavoitteena ei ole suora tai
täyskäsi, vaan muiden pelaajien
pudottaminen ennen floppia ja potin
varastaminen flopin jälkeen.
Lähde: The Detroit News.
2008-11-13
 |
|
Tellit ratkaisivat pokerin
maailmanmestaruuden kohtalon
"Minulla oli muutamia pieniä
tellejä. Vaikutti siltä, että
pystyin päättelemään isot bluffit",
paljastaa pokerin tuore
maailmanmestari Peter Eastgate
kaksinpelistään venäläistä Ivan
Demidovia vastaan.
Demidov on
samoilla linjoilla. "Hän paljasti
isot bluffini ja se ratkaisi
ottelun", myöntää hyvin vähäpuheinen
venäläinen.
Voitto oli
tanskalaiselle suuri yllätys. "Aivan
uskomatonta. En ole vielä täysin
tajunnut sitä. Minusta tulee nyt
pokerin lähettiläs. Mahtavaa",
tuumii uusi mestari.
Vointi on
tietysti tällaisen voiton jälkeen
kaikin puolin hyvä, vaikka nälkä ja
väsymys vaivasivatkin hieman
kaksinpelin jälkeen. Varttia ennen
finaalin alkua asiat olivat
huonommin, sillä Eastgate tunsi
päätä kivistävän ja pelkäsi
mahdollisuuksiensa hupenevan sen
myötä. Pienet vaivat eivät
kuitenkaan pysty häiritsemään World
Series of Pokerin finaalissa ja
päänsärkykin katosi saman tien, kun
korttien jako alkoi.
Eastgatesta tuli
voittonsa myötä kaikkien aikojen
nuorin WSOP-tittelin haltija.
Tanskalaiset uskovat ennätyksen
entisen omistajan Phil Hellmuthin
istuvan kotona pillittämässä, sillä
amerikkalainen arvostaa ennätyksiään
yli kaiken muun. Eikä 22-vuotiaan
odenselaisen tavoitteet jää tähän.
"Tämä ei ole ainoa ennätys
rikottavaksi. Aion lyödä myös 11
WSOP-rannekkeen ennätyksen",
lähettää Eastgate terveisinä
Hellmuthille. Tanskalaiset luottavat
uuden pokeritähtensä pystyvän
voittamaan tällä menolla jopa 15-20
ranneketta.
Lähde: Ace.
2008-11-12
 |
|
Poker Magazine ilmestyy tänään
Vuoden viimeinen
Poker Magazine tulee myyntipisteiden
hyllyille tänään. Lehden pääjutussa
on Jani Vilmunen, joka kertoo
pokerin ohella golf-vedoistaan ja
rehellisyydestä Las Vegasissa.
Toisessa pelaajien esittelyssä on
köyhistä oloista pokerimaailman
loistoon noussut John Phan.
Lehdessä on myös
kulttuuriministeri Stefan Wallinin
haastattelu. Wallin kannattaa
kotimaista nettipokeria ja antaa
kyytiä virkamiehille, jotka ajavat
omaa linjaansa.
Poker Magazine
kävi seuraamassa World Series of
Pokerin Euroopan kiertuetta
Lontoossa ja raportoi suomalaisten
menestyksestä sekä erityisesti
finaalipöytään yltäneestä Toni
Hiltusesta.
Mukana on myös
High Stakes Pokerista analyysi Phil
Hellmuthin ja Mike Matusowin välillä
pelatusta kädestä, artikkeli pokerin
pelaajan syndroomasta sekä testi
ammattipelaajan uran sopivuudesta.
Vuoden viimeisen numeron liitteenä
seuraa sopivasti kalenteri.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-11-12
 |
|
Pokerin maailmanmestaruus Tanskaan
Odensesta
kotoisin oleva Peter Eastgate
osoittautui vahvimmaksi WSOP:n
pääturnauksen finaalissa ja korjasi
pokerin arvokkaimman tittelin
ensimmäistä kertaa Pohjoismaihin.
Kaikkien pokerin pelaajien
tavoitteleman rannekkeen lisäksi
22-vuotias tanskalainen nettosi 9,1
miljoonaa dollaria ja kirjasi
nimensä WSOP:n historiaan
pääturnauksen kaikkien aikojen
nuorimpana voittajana. Entinen
ennätys oli Phil Hellmuthilla, joka
oli 24-vuotias tehdessään saman
urotyön 19 vuotta sitten.
Kaksinpelissä
vastassa ollut venäläinen Ivan
Demidov joutui taipumaan hieman yli
100 käden jälkeen. Kun merkit
menivät viimeisen kerran keskelle,
Demidov pystyi näyttämään kaksi
paria, mutta Eastgate oli onnistunut
vetämään suoran ja turnaus oli ohi.
Demidov tienasi kakkossijastaan 5,8
miljoonaa dollaria.
Mikä
ilahduttavinta, eurooppalaiset
pelaajat hallitsivat vuoden
finaalia. Eastgaten voitto lisää
tanskalaisten ennestäänkin suurta
kiinnostusta pokeria kohtaan ja
Demidovin kakkostila lyö lisää
löylyä lämpiämässä olevalle
kiukaalle Venäjällä. Pokerin suosion
leviämisen kannalta lopputulos oli
paras mitä finaalilta saattoi
odottaa.
Lähde: WSOP.
2008-11-11
 |
|
RAY valmis nettipokeriin
RAY ja Veikkaus
ovat päässeet sopimukseen työnjaosta
nettipokerin suhteen. RAY on
ilmaissut halukkuutensa pokerin
tarjoamiseen netissä ja Veikkaus
antaa periksi. Seuraavaksi odotetaan
arpajaislain muutosta valmistelevan
komitean mietintöä vuoden loppuun
mennessä.
RAY ei ole ollut
aikaisemmin kiinnostunut
nettipokerista, koska se pelkäsi
ongelmapelaamisen lisääntymistä. Nyt
raha on kuitenkin alkanut houkutella
ja yhtiö uskoo tienaavansa
nettipokerilla muutaman kymmenen
miljoonaa vuodessa. Myös
poliitikkojen kanta on muuttumassa
ja Suomeen kaivataan "turvallista"
pokerisaittia.
RAY on alkanut
valmistella nettipokerin
aloittamista, mikä valtiovallan lupa
liikenee. Sosiaaliset ja juridiset
ongelmat ovat poliitikkojen
pöydällä, sanoo RAY:n
varatoimitusjohtaja Esko Romppainen.
Mistään uhkapelikasinosta ei
kuitenkaan ole Romppaisen mukaan
kyse.
Sosiaali- ja
terveysministeriö vaikenee
kehityksen edessä. Ministeri Liisa
Hyssälä (kesk) ei halua kommentoida
nettipokerin asemaa tulevaisuudessa,
koska arpajaislain muutosta
rukkaavan komitean työ on kesken.
Ministeri Paula Risikko (kok)
ilmoittaa olevansa niin kiireinen,
ettei nettipokerille riitä aikaa
edes muutaman sanan verran.
Sen sijaan
kansliapäällikkö Kari Välimäki
myöntää ministeriön suhtautuvan
nettipokeriin kriittisesti.
"Ruotsissa on ilmennyt
pyramidipelaamista, jolloin muutama
ammattilaispelaaja voi putsata uusia
pelaajia", tietää kansliapäällikkö.
Lisääntynyt tarjonta ei myöskään
vähennä pelaamista ja sosiaalisia
haittoja eikä nettipokerin
tarjoaminen paranna monopolin asemaa
EU:n silmissä, arvioi Välimäki
Lähde: Aamulehti.
2008-11-11
 |
|
Tanskalaiset hullaantuivat
Tanskalaiset
pokerin ystävät ovat hullaantuneet
maanmiehensä menestyksestä World
Series of Pokerin pääturnauksessa.
Pokerifoorumi Pokernet.dk on kokenut
kävijämäärien lisääntyneen roimasti
ja Peter Eastgate on ollut ennen
näkemättömän huomion kohteena.
Suosituimmassa ketjussa on yli 500
viestiä, joita on tavattu yli 14 000
kävijän voimalla.
Itse sankari
kertoo olevansa sanaton. Saavutuksen
helppous yllätti hänet. "En olisi
koskaan uskonut selviäväni näin
pitkälle. Toivoin pääseväni viiden
parhaan joukkoon. Nyt olen
kaksinpelissä. Mahtavaa", kuvailee
22-vuotias tanskalainen tunnelmiaan
heads upin edellä katsellessaan
palkintopotissa olevaa
setelitukkojen kasaa.
Finaalin
ensimmäinen päivä kesti 14 tuntia ja
koetteli nuorenkin miehen
voimavaroja. "Olen täysin poikki,
mutta elvyn huomiseksi", lupaa
Eastgate, vaikka myöntääkin, ettei
uni tule aivan helpolla silmään.
Eastgate sanoo
pelanneensa hyvin ja korttikin on
osunut kohdalleen oikeilla hetkillä.
Kaksinpelistä tulee kuitenkin
vaikea. Vastassa on tanskalaisen
etukäteen eniten pelkäämä Ivan
Demidov. "Ivan on selvästi pahin
vastustaja, jonka voin kohdata ja
hän on pelannut hyvin tänään",
ylistää Eastgate.
Demidov
kunnioittaa tanskalaista
vastustajaansa yhtä syvästi. "Peter
on se pelaaja, jota olen pelännyt
eniten turnauksen aikana ja olen
sanonut niin kaikissa
haastatteluissa finaalin alla. Hän
on vaikein vastustaja, jonka saatan
kohdata heads upissa. Hän ei ole
suosikki isomman varantonsa turvin,
vaan enemmänkin siitä syystä, että
hän on tottunut pelaamaan
kaksinpeliä", paljastaa
moskovalainen pokerihai.
Jos Eastgate
voittaa tänään alkavan kaksinpelin,
hänestä tulee kaikkien aikojen
nuorin World Series of Pokerin
pääturnauksen voittaja. Nykyinen
ennätys on Phil Hellmuthilla.
Lähde: Ace.
2008-11-11
 |
|
Las Vegas Sands vaikeuksissa
Normaalisti
taloudellisista suhdanteista
riippumaton kasinoalakin on joutunut
koville nykyisen pankkikriisin
aikana. Uusimpana osoituksena on
alan lippulaivan Las Vegas Sandsin
vaikeudet. Yhtiön kassavirta oli
kolme vuotta sitten yli 600
miljoonaa dollaria. Tämän vuoden
alkupuoliskolla saman yrityksen
tulot eivät riittäneet kattamaan
edes kiinteitä kustannuksia.
Las Vegas Sands
on laajentunut nopeasti. Yhtiö
omistaa mm. The Venetianin (kuvassa)
ja The Palazzon. Las Vegasin ohella
se on rakentanut saman nimiset
kasinot Macaoon ja suunnittelee
uutta kasinoa myös Singaporeen.
Yhtiöllä on pitkäaikaista lainaa 8,8
miljardia dollaria, ja raskas taakka
on saanut sijoittajat pelästymään.
Osakkeen kurssi huiteli vielä vuosi
sitten 150 dollarin tuntumassa. Nyt
osakkeita saa seitsemällä taalalla
ja pohjanoteeraus on hieman yli
neljä dollaria.
Singaporeen
rakenteilla olevan Marina Bay
Sandsin tulevaisuus on
vaakalaudalla. Las Vegas Sandsin
uskotaan neuvottelevan Singaporen
valtion kanssa rahoituksesta.
Kasinoa pidetään tärkeänä
kääpiövaltion tulevaisuudelle ja
Sandsin 75-vuotias pääomistaja
Sheldon Adelson on taannut
henkilökohtaisesti projektin
menestyksen.
Lähde: The Economic Times.
2008-11-10
|
|
Lisää
pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|