|
|
|
| |
|
|
|
Kärsiikö
nettipokeri talouden taantumasta
Pankkikriisi
koettelee maailmaa ja pörsseissä
rutisee. Kuinka käy nettipokerin,
kun pyörät alkavat pyöriä toisin
päin, pohtii Poker-King.
Pelialaa on
pidetty perinteisesti suhdanteista
riippumattomana. Ihmiset kaipaavat
hupia,
vaikka pörssi romahtaisikin ja
varallisuus vähenisi. Tähän viittaa
myös viime aikojen kehitys
nettipokerissa. Pokerin suosio on
kasvanut, vaikkakin hieman
hitaammin. Lisäksi pokeri on
joutunut kestämään monta muuta kovaa
kolhua ja selvinnyt kaikista.
Ensimmäinen
raskas isku oli USA:n rahansiirtojen
kieltolaki. Sen perään tulivat
Absolute Pokerin ja UltimateBetin
skandaalit. Myös monelta tililtä
pelaamiseen liittyneet
väärinkäytökset ovat olleet
nettipokerin alituisena kiusana.
Mikään ei ole kuitenkaan vielä
lyönyt jarruja pohjaan.
Poker-King uskoo,
ettei talouden taantumakaan estä
pokerin suosion kasvua, mikäli
pankkikriisi ei johda todella pahaan
lamaan, korkeaan työttömyyteen ja
käytettävissä olevien varojen
radikaaliin vähenemiseen. Isoimpien
pokerihuoneiden kirstut
pullistelevat voittoja, ja ne
pystyvät jatkamaan pokerin
markkinointia myös huonoina aikoina,
eivätkä pelaajatkaan luovu
halvimmista huveista aivan
ensimmäiseksi.
Lähde:
Poker-King.
2008-10-12
 |
|
Professori jäi
koukkuun
RAY:n,
Veikkauksen ja Fintoton viime
keväänä yhteistuumin perustaman
Pelitoiminnan tutkimussäätiön tuore
johtaja Pauliina Raento kertoo
pystyvänsä pelaamaan pokeriakin. "Isä
opetti pokerin ja sökön, pappa
ventin, jotta kaverit eivät pystyisi
tyttöä aivan puhtaaksi kynimään",
kertoo Raento.
Rahapelit
alkoivat kuitenkin varsinaisesti houkutella vasta
1990-luvun puolivälissä Raennon
asuttua Renossa valmistelemassa
väitöskirjaansa. Tutkija jäi
koukkuun pelien paratiisissa,
mutta ei niinkään pelaajana kuin
tutkijana ja kiinnostuksen kohteena
on koko pelimaailma: pokeri, toto,
vedonlyönti, ruletti, lotto ja mikä
peli tahansa.
Pelaamista on
Suomessa tutkittu yllättävän vähän,
vaikka sitä voi tarkastella monelta
kannalta historian, taloustieteiden,
sosiologian, teknologian ja
kulttuurin kiikareilla. Suomessa
tutkimukset ovat keskittyneet
ongelmapelaamiseen, mutta
pelaamiseen liittyviä ilmiöitä voi
selvittää paljon monipuolisemmin,
selittää tutkimusjohtaja.
Professori itse
on kiinnostunut siitä, mikä vetää
ihmisiä pelikeitaisiin ja saa heidät
viihtymään tuntitolkulla. Pokerin
suhteen Raento haluaisi selvittää,
mikä vetää nuoria miehiä
nettipokeriin. Itse professori ei
voisi kuvitellakaan istuvansa
tunnista toiseen ruudun ääressä. Oma
pelaaminen rajoittuu kioskiin
kiikutettuun lottokuponkiin ja
vedonlyöntiin ystävien kesken.
Lähde:
Turun Sanomat.
2008-10-12
 |
|
Pokerihuone
järjestää F1 freerollin
Pokerihuone järjestää
maanantaina klo 21.00 F1 freerollin
Kimi Räikkösen Japanissa
kaasutteleman kolmossijan kunniaksi.
Potissa on 500 euroa.
Freerollin
salasana lähetetään Pokerihuoneen
SMS-palveluun liittyneille
asiakkaille. Voit tilata uutiset
lähettämällä viestin "PH UUTINEN"
numeroon 16320. Palvelun voi
lopettaa samasta numerosta viestillä
"PH UUTINEN LOPETUS".
2008-10-12

|
|
Hansen hallitsi
nettipokeria lokakuun
alkukolmanneksella
Kun
kolmannes lokakuusta on hujahtanut,
Tanskan pokeriässä Gus Hansen istuu
Full Tilt Pokerin kovan rahan pelien
tuloslistan ykkösenä. Hansen on tienannut pikkuista vajaat 1,4
miljoonaa dollaria ahkeralla
uurastuksellaan. Työtunteja on
kertynyt jo päälle 200, kun muista
huippupelaajista vain harvat ovat
ylittäneet 100 tunnin
rajan.
Kakkosena on
viimeisten kahden päivän aikana
kovia kokenut "Ziigmund". Pokeritili
näyttää vieläkin
$551k plussaa,
vaikka loppuviikosta on tuiskunnut
lunta tupaan yli miljoonan edestä.
Tappiolistan
kärjessä on tällä kertaa Patrik
Antonius, jonka pelit ovat
alkukuusta $-740k tappiolla. Myös
suomalaiset "KObyTAPOUT" ja "PixKim"
kuuluvat kärkipään tekijöihin
hävittyään $-464k ja $-289k.
Lähde:
Highstakesdb.
2008-10-11
 |
|
Pokeri ei ole
aina turvallinen sijoituskohde
Pokeri- ja muita
peliosakkeita pidetään turvallisina
sijoituskohteina silloin, kun
pörssissä myrskyää. Niin ei
kuitenkaan ole aina.
Pokeriosakkeidenkin suhteen on
pystyttävä erottelemaan jyvät
akanoista.
Pörssikurssit
ovat lähes puolittuneet viime
syksystä lukien. Parhaat
pokeriosakkeet ovat hieman
plussalla, huonoimpien alamäki on
ollut huomattavasti jyrkempää kuin
indeksin.
Entraction
Holding, jonka verkossa toimivat mm.
suomalaiset Pokerihuone ja Pokerium,
on seisonut tukevasti syksyn
tuulissa. Vuosi sitten kurssi pyöri
samoissa lukemissa, ja sijoittajat
ovat omillaan. Sen sijaan vuoden
2006 alussa silloisen 24hPokerin
osakkeita ostaneilla on naurut
tiukassa. Kurssi pomppasi hetken yli
kuuden kruunun ja viilettelee nyt 50
äyrin tuntumassa.
Myös Betssonin osakkaat ovat selvinneet hyvin
nykyisessä kaaoksessa. Vuosi sitten
kurssi oli parhaimmillaan 80 kruunun
tuntumassa. Nyt osakkeen ostoon
riittää 60 kruunua. Pari vuotta
sitten Betssonin pokerihuoneen,
kasinon ja vedonlyöntipuolen
menestykseen luottaneet sijoittajat
ovat tehneet hyvät kaupat. Kurssi
liikkui silloin alimmillaan kympin
paikkeilla.
Unibetin osakkeen rakettimainen
lento katkesi viime keväänä. Sen
jälkeen osake on syöksynyt alamäkeä
ja arvo on puolittunut. Myös
PartyGaming on todennut kilpailun
kiristyneen pokerissa. Viime vuoden
huippunoteeraus oli yli 500 penceä.
Eilen osakkeen sai alle 150 pencen
hintaan. Ladbrokesin ja sen
emoyhtiön William Hillin osakkeiden
omistajien salkku on keventynyt
vuoden sisällä niinikään noin kaksi
kolmannesta. Tämä on kuitenkin vielä
loivaa rinnettä Cryptologicin alamäkeen verrattuna. Vielä keväällä
osakkeen hinta keikkui 20 dollarin
paremmalla puolella. Eilen osakkeen
sai neljällä taalalla.
Pokerinpelaajien
rahansiirtoja hoitava Neteller on
selvinnyt kuivin jaloin
pankkimaailmaa koettelevasta
kriisistä, mutta kokenut kovia
muista syistä. Kurssi kävi
parhaimmillaan yli 800 pencen pari
vuotta sitten ennen USA:n
rahansiirtojen kieltolakia. Lain
voimaantulon jälkeen alamäki on
ollut jyrkkää ja nykyään osakkeen
saa alle 50 pencen.
Pokeriyhtiöiden
varsinaiset kultahiput, PokerStars
ja Full Tilt ovat yksityisessä
omistuksessa, eikä niiden arvosta
ole julkista noteerausta. Kumpikin
yhtiö on kuitenkin rohmunnut uusia
asiakkaita roppakaupalla kriiseistä
ja rahansiirtojen kielloista
välittämättä, ja yhtiöiden arvo on
todennäköisesti aivan toista luokkaa
kuin vuosi takaperin.
2008-10-11
 |
|
Pokerilehteä
syytetään syrjinnästä
Ruotsalainen
Poker Magazine on herättänyt
pahennusta seksuaalisten
vähemmistöjen keskuudessa. Eräs
lukija on jättänyt ilmoituksen
pokerilehden harjoittamasta
laittomasta syrjinnästä, ja poliisi
on lähettänyt kantelun edelleen
oikeuskanslerille.
Kantelun aiheena
on "Dödarn"-nimimerkillä
kirjoittavan Robert V. Luxin
kielenkäyttö. "Tappaja" kertoo
turhautuneena, kuinka aina osuessaan
joku "hinttikäsi" vetää ohi tai
sitten hän ei saa rahaa keskelle
lainkaan. Artikkelissa esiintyy
lisäksi lukuisia sukupuolielimiä
kuvaavia sanoja, ja kantelija katsoo
Luxin hyökänneen vähemmistöjä vastaan.
Lähde: Dagens Media.
2008-10-10
 |
|
"Teurastaja"
huijausyrityksen kohteena
Ruotsin
nettipokerin kuumin nimi "slaktarn"
on joutunut ilmeisesti ovelan
huijausyrityksen kohteeksi. Card
Playerin toimittajaksi esittäytynyt
mies otti viime kuussa yhteyttä
ruotsalaiseen ja halusi tehdä
haastattelun. "slaktarn"
tarkisti miehen antamat tiedot,
totesi saman nimen löytyvän
amerikkalaisen pokerilehden
toimittajakunnasta ja suostui
jututettavaksi.
Ruotsalainen
suostui niinikään allekirjoittamaan
sopimuksen, jonka mukaan Card Player
sai haastattelun ainoana
amerikkalaisena pokerijulkaisuna.
Toimittaja lupasi palkkioksi
kannettavan tietokoneen ja lähetti
sopimusehdotuksen.
Sopimusta
koskevat tiedostot eivät kuitenkaan
auenneet eikä haastattelustakaan
tullut mitään. Sen sijaan kannettava
tuli oikein kotiin kannettuna, kuten
sovittu oli. Ruotsalainen alkoi epäillä
toimittajaksi esittäytyneen miehen
touhuja ja sai paikallisen pokerilehden kautta selville, ettei
kyseinen amerikkalainen toimittaja
edes tiennyt kuka "slaktarn" oli
saati sitten ollut ehdottanut
haastattelua. Toimittajalla oli
lisäksi outo tunne, että hänen
identiteettiään oli käytetty hyväksi
ennenkin.
Saamaansa
kannettavaa konetta "slaktarn" ei
ole käyttänyt, ja kuten onnena
onnettomuudessa oli, hän ei pystynyt
avaamaan
sopimusta koskeneita tiedostoja.
Niiden sisältöä ei ole vielä
tutkittu, mutta petoksen yritys
näyttää ilmeiseltä. "slaktarn" ei
ole vielä päättänyt
poliisi-ilmoituksen tekemisestä.
Lähde:
Poker Magazine.
2008-10-10
 |
|
Pokeri-lehti
ilmestynyt
Lokakuun Pokeri-lehti esittelee
pääartikkelissaan Toni
Ojalan. Texas Hold'emin tuore
suomenmestari kertoo kuinka
sukulaisten asenne on muuttunut
menestyksen myötä ja ennen pokeria
karsastaneet henkilöt seuraavat
nykyään hänen pelejään ja ovat jopa
halukkaita ostamaan osuuksia suuriin
turnauksiin.
Pokeri-lehti on
vieraillut myös Barcelonan EPT-turnauksessa ja seurannut Henri
Koiviston otteita kovassa seurassa.
Kansainvälisistä pokeritähdistä
pääsevät esille Chris "Jesus"
Ferguson, Lee Watkinson ja Shaun
Deeb.
Pokerin
pelistrategiaa käsittelevässä
osiossa esitellään kiinanpokeri,
pohditaan aloituskäsien vahvuuksia
ja bluffausta Texas Hold'emissa sekä
kaksinpeliä ja pelikassan hallintaa
PL Omahassa.
Esillä on myös
Timo Kiiskin analyysi uutta
arpajaislakia valmistelevan
työryhmän työskentelystä, Mika
"sharkie" Paasosen analyysi tiukasta
kipistä World Series of Pokerin
pääturnauksessa ja Aki Pyysingin
neuvot perheloman ja pokerin
yhdistämisestä.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-10-09
 |
|
Hellmuth
höyrysi lentokoneessakin
Räjähtävästä
temperamentistaan tunnettu Phil
Hellmuth höyrysi Lontoon WSOP
HORSE-turnauksen yhteydessä ja kävi
kuumana vielä kotimatkallakin. Matka
tapahtui Aruban kautta.
Pokerimestari reissasi tietenkin
arvonsa mukaisesti ykkösluokassa ja
oli maksanut San Franciscon -
Lontoon - Aruban ja San Franciscon
välisestä lipusta komeat 14 000
taalaa. Palvelu ei ollut Hellmuthin mukaan rahan väärtiä.
Arubalta
lähdettäessä Hellmuth halusi pelata
koneessa kiinanpokeria vaimonsa, Layne Flackin ja Michael Bingerin
kanssa. Paikat eivät kuitenkaan
olleet vierekkäin ja päättäväinen
pokerimestari joutui organisoimaan
istumajärjestyksen uuteen uskoon
tuumaan taipuvaisten matkustajien
kanssa.
Koneen stuertti ei ollut
yhtä myöntyväinen omatoimisen
amerikkalaisen touhuihin ja uhkasi
käännyttää koneen takaisin
terminaalin eteen. Hellmuth haistoi
kuitenkin bluffin käryä ja vastasi
asian sopivan hänelle. Stuertti meni
puhelimeen, mutta kone jäi
kääntämättä, bluffi epäonnistui ja
matka sujui kiinanpokerin merkeissä. Hellmuthkin
lauhtui lennon aikana,
päätteli stuertilla olleen huono
päivänsä ja jätti raportoimatta
"uhkailun".
Lähde:
Poker Blogs.
2008-10-09
 |
|
Kuka on
yliarvostetuin pokerin pelaaja
Ruotsissa?
Ruotsin
valtakunnan pokeriammattilaiset ovat
äänestäneet paikallisen pokerilehden
innostamana kuningaskunnan kaikkein
yliarvostetuimman pokerin pelaajan.
Eniten ääniä sai Johan Storåkers.
Pallille pääsivät myös Mikaelit
Norinder ja Westerlund. Kaikki kolme
ovat esiintyneet tiheään
julkisuudessa.
Storåkers
kommentoi voittoaan katkerana, pitää
titteliä verisenä vääryytenä ja
uskoo saaneensa kunnian, koska hän
esiintyy niin usein medioissa.
"Kovinkaan moni ei ole pelannut
minua vastaan, vaan he luulevat
tietävänsä kuinka pelaan", selittää
Storåkers ja uskoo leimasta
saattavan olla hyötyäkin. "Ehkä sitä
voi käyttää hyväksi, jos ihmiset
luulevat minua huonoksi", tuumii
naapurimaan isontalon antti.
Storåkers antoi
kuulua itsestään heti äänestyksen
jälkeen, sijoittui viime pyhänä
kakkoseksi UltimateBetin Aruba Poker
Classicissa ja kuittasi lähes
puoli miljoonaa dollaria. Storåkers
on voittanut lisäksi mm. Ruotsin
pokerimestaruuden viime vuonna sekä
noussut kahdesti korkeimmalle
korokkeelle Grand Casinon
turnauksissa Helsingissä.
Ansiolistalla on myös viides sija PL
Omahan avoimessa Suomen
mestaruusturnauksessa vuodelta 2003
sekä lukuisia muita rahasijoja
Helsingistä. Pokeritilille on
kertynyt tuohta 2,3 miljoonaa
dollaria. Kyse ei siis ole suinkaan
huonosta
pelaajasta, vaan kaikkein
yliarvostetuimmasta.
lähde: Aftonbladet.
2008-10-08
 |
|
Suomalaiset
vievät pokeria Itä-Eurooppaan
Suomalainen
Oy NTS Communications Ltd. laajentaa
kansainvälisten pokerilehtien
julkaisutoimintaansa Bulgariaan,
Sloveniaan ja Romaniaan. Aikaisemmin
yhtiö on aloittanut pokerilehtien
toimittamisen Espanjassa ja Virossa.
Suomessa kustantamo julkaisee Card
Playerin sekä Poker Magazinen
suomenkielisiä versioita.
Bulgarian
ensimmäinen Card Player-pokerilehti
ilmestyi syyskuussa. Pääartikkelissa
haastatellaan Aleksander Milanovia.
Ulkomaisista pokeritähdistä ovat
mukana Patrik Antonius, Phil Ivey ja
Gus Hansen. Esikuvansa tavoin
lehdessä on lisäksi paljon
pokeriuutisia, strategioita ja
analyysejä.
Lehti on saanut
palstoilleen myös paikallisten
ammattilaisten kirjoittamia
artikkeleita pokerin strategiasta.
Maajohtaja Dobromir Mitev kertoo sen
osoittavan, kuinka kehittynyttä
pokeri on Bulgariassakin.
Slovenian
ensimmäinen Card Player ilmestyi
tämän kuun alussa. Pääjutussa on
paikallinen pokeritähti Peter Golob.
Romanian painoksen ensimmäinen
numero ilmestyy tämän vuoden
lopussa.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-10-08
 |
|
Nettipokerin
suosio kasvaa yhä
Nettipokerin
harrastus on lisääntynyt 25 %
viimeisten 12 kuukauden sisällä,
vaikka Amerikassa onkin heitetty
kapulaa pokerin rattaisiin.
Nimenomaan USA:n markkinoilla
edelleen toimivat pokerisaitit ovat
vallanneet markkinaosuuksia.
Full Tilt Pokerin
pelaajamäärät ovat kasvaneet
kaikkein nopeimmin. Punaisessa
pokerihuoneessa istuu nykyään 73 %
enemmän pelaajia kuin vuotta
aikaisemmin. Amerikan
markkinoilla niinikään toimivat PokerStars ja
Cake Pokerin verkko tulevat
kannoilla. PokerStarsin pelaajamäärä
on kasvanut 67 % ja Cake Pokerin
59 % vuoden sisällä.
Amerikan
markkinat jättäneistä
pokerihuoneista iPokerin verkko on
menestynyt parhaiten. Sen
pelaajamäärä on kasvanut 46 % viime
vuoden syksystä lukien.
Markkinoiden
kasvusta huolimatta kaikki
pokerihuoneet eivät ole vuolleet
kultaa. Bodog on kokenut
vastoinkäymisiä jatkuvasti, ja
yhtiön huhutaan pujottelevan jo
narua kaulaan. Pokerin pelaajien
määrä on vähentynyt 35 %. Myös Absolute Pokerin ja UltimateBetin
markkinaosuus on pienentynyt
peliskandaalien seurauksena.
Absolute Poker on menettänyt 21 %
pelaajistaan ja UltimateBet 16 %.
Toisaalta, jos otetaan huomioon
näiden pokerihuoneiden yllä kauan
leijunut skandaalin käry, on
pienoinen ihme, että ne ovat selvinneet
näinkin hyvin myllerryksessä.
Lähde:
PokerScout.
2008-10-07
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|