|
|
|
| |
|
|
|
Hansen avasi
lokakuun terhakkaimmin
Tanskan
maineikkain pokeriässä Gus Hansen on
päässyt jälleen vauhtiin Full Tiltin
nettipokerissa. Tanskalainen
pokerihai on
tienannut lokakuun alussa
$572k ja johtaa
sillä liigaa ylivoimaiseen tyyliin.
Kakkosena tuleva, suomalaiseen
pokeritermiin viittaava "Baisti" on
netonnut vain $229k, ja muiden
tienestit jäävät näissä yhteyksissä
taskurahoiksi.
Suomalaisista
lokakuun on avannut parhaiten Patrik
Antonius, jolla on tilillään jo
tavalliselle taapertajalle
kunnioitettavat $117k. Tulokseen on
vaadittu hieman yli tuhat jakoa ja
21 työtuntia.
Lähde:
Highstakesdb.
2008-10-04
 |
|
Ruotsissa kinataan pelimonopolin
tulevaisuudesta
Ruotsin entinen pääministeri Göran
Persson ilmoitti keskiviikkona järkeilleensä
valtion pelimonopolin Svenska Spelin
kohtaloa EU:n lainsäädännön
puristuksessa ja tulleensa siihen
tulokseen, että valtion olisi
järkevintä lahjoittaa monopoli
urheilujärjestöille.
Urheiluliike
pitäisi kaikki pelitulot, saisi
avustusta puolta enemmän kuin
nykyään ja pääsisi
rahavaikeuksista. Urheilujärjestöjen
hallussa monopolilla olisi lisäksi
suuremmat mahdollisuudet saada
ymmärrystä EU:n taholta ja pitää
asemansa ennallaan, tuumi entinen
ministeri ja nykyinen konsultti.
Miksi Persson ei
sitten toteuttanut toivettaan
ministerin salkkua hoitaessaan.
Toki hän oli asiaa miettinyt
silloinkin, mutta "eihän sitä ehdi
kaikkea tehdä", selitti poliitikko.
"Paskapuhetta",
vastasi maltillisen kokoomuksen
entinen puoluejohtaja ja
ministerinäkin moneen otteeseen
toiminut Bo Lundgren. Hänen mukaansa
porvarillinen hallitus päätti jo 14
vuotta sitten silloisen Tipstjänstin jakamisesta
urheilujärjestöille ja eduskunta
hyväksyi esityksen, mutta päätöstä
ei ehditty koskaan panna täytäntöön.
Porvarilliset puolueet hävisivät
eduskuntavaalit, Ruotsi sai uuden
hallituksen ja
valtiovarainministerin salkun
kahvaan tarttui kukas muu kuin Göran
Persson. Uusi valtiovarainministeri
piti huolen siitä, että päätös
revittiin pikimmiten ja silloinen Tipstjänst pysyi valtion hallussa.
PR-konsulttina
nykyisin toimiva Persson ei
paljasta, kenen asialla hän liikkuu
eikä tietenkään myönnä rahalla
olevan osuutta kelkan kääntämiseen.
Ruotsin pelimonopolin, joka hoitaa
mm. omaa nettipokeria, tulevaisuus
on puntarissa myöhemmin tänä vuonna
mm. Euroopan yhteisön oikeudessa
sekä hallitukselle jätettävässä
pelilainsäädäntöä koskevassa
mietinnössä.
Lähde: DI.
2008-10-03
 |
|
Syyskuun voittotilastot nettipokerin raskaan sarjan peleistä
Full Tilt Pokerin pelit kävivät kuumina syyskuussa
ja pöydissä nähtiin monta ennätysmäistä pottia,
joista kolme nousi yli puolen miljoonan dollarin.
Nämä ovat kaikkein isoimmat potit mitä
nettipokerissa on koskaan nähty.
Suomalaiset pysyivät hyvin
vauhdissa mukana, vaikka eivät viime kuussa
osallistuneetkaan juuri kaikkein isoimpiin
potteihin. "Ziigmund" urakoi lähes 200 tuntia ja
tienasi $1,3 miljoonaa. Sillä irtosi voittolistalla
kolmas sija. Patrik Antonius säesti hyvin, ahkeroi
hieman yli 400 tuntia ja nettosi $1,1
miljoonaa.
Voittolistan
kärjessä on syyskuun mahtavaan tyyliin aloittanut ja
lopettanut Phil Ivey. Amerikkalainen pelasi hieman
yli 600 tuntia ja tienasi $2,2 miljoonaa.
"howisitfeellike" pääsi pelkällä 122 tunnin
työrupeamalla $1,7 miljoonaan. Myös David Benyamine jatkoi vahvaa peliään ja ansaitsi $1,2
miljoonaa.
Miinuslistan "paras" suomalaisnimi löytyy
kuudennelta sijalta "Ugadabugadan" hävittyä
normaalin kuukauden työtunneilla $-752k. Kärjessä on
nettipokerin lahjakkaimpiin häviäjiin kuuluva
"patatino", joka teki voittamastaan kaikkien aikojen
suurimmasta potista huolimatta tappiota $-1,2
miljoonaa. "LoLiNa", "elmariachimacho", "slaktarn"
ja Steve Sung kunnostautuivat noin miljoonan taalan
tappioilla.
Lähde:
Highstakesdb.
2009-10-01
 |
|
Iveyn
päiväpalkka yli miljoonan
Phil Ivey jyräsi
eilen Full Tilt Pokerin pöydissä
ennen näkemättömällä tavalla.
Voittoa kertyi niin pelissä kuin
pelissä. NL Hold'emissa satoi mannaa
$499k, PL
Omahassa $106k, Omaha Hi/Lo:ssa
$230k ja HORSE:ssa $179k.
Kokonaisvoitto ylitti juuri
taalamiljoonan, mikä lienee kaikkien
aikojen päivätienesti
nettipokerissa.
Tällaisissa
tapauksissa on aina mielenkiintoista
tutkailla, ketkä toimivat
maksupuolella. Miinuslistan kärjessä
ovat Tanskan pokeriässä Gus Hansen
$-478k, Suomen pokerin suurin nimi
Patrik Antonius $-281k, "EazyPeazy"
$-210k sekä makoisana paistina
tunnettu "lady marmelade" $-201k.
Myös "Ziigmund" aloitti lokakuun
tappiolla hävittyään Iveyn
pyörityksessä $-167k.
Lähde:
Highstakesdb.
2008-10-01
 |
|
Pokerihuone avasi
reaaliaikaisen tukipalvelun
Pokerihuone
avasi eilen live-supportin
suomen kielellä ja apua tuntuu
löytyvän samassa silmänräpäyksessä. Lindan ja
Kirmon kanssa pääsee juttelemaan
maanantaista keskiviikkoon klo 12-24
välisenä aikana ja torstaista
sunnuntaihin klo 14 ja 22 välillä.
Aukioloaikoja ei
tarvitse painaa muistiin. Pokerihuoneen
tukihenkilöt ovat paikalla, kun kun
vihreä ikoni näyttää Online. Jos
kyltti näyttää Offline, neuvoja voi
kysyä entiseen tapaan sähköpostin
välityksellä.
2008-09-30
 |
|
Pokeria
Pelkokertoimella tänä iltana
Unibet
järjestää tänään klo 20.00
ensimmäisen turnauksen uudessa
Pokeria Pelkokertoimella-sarjassa,
jossa pelaajat pääsevät mittelemään
taitojaan Pelkokertoimen juontajaa
Aleksi Valavuorta vastaan.
Turnauksessa on 500 euron takuupotti
ja Valavuoren päänahasta maksetaan
ylimääräiset 30 euroa. Osallistuminen maksaa
kaksi euroa.
Pokeria
Pelkokertoimella-sarjaan kuuluu
kahdeksan turnausta, jotka pelataan
tiistaisin samaan aikaan. Koko
turnaussarjan voittaja pääsee
matkustamaan Valavuoren seurassa
Unibet Openiin Varsovaan joulukuun
alussa. Potissa on silloin 450 000
euroa.
Matkapaketti
kattaa sisäänoston lisäksi neljä
yötä hotellissa, aamun ja illan purtavat sekä jättää 350 euroa
matkakuluihin. Paketin kokonaisarvo
on 2750 euroa.
"Hauskaa nähdä,
kuinka paljon porukkaa turnaus kerää
ja yrittävätkö kaikki vain tiputtaa
minua pöydästä", aprikoi Valavuori
ja uskoo pelaajia löytyvän, koska
suureen kansainväliseen turnaukseen
pääseminen on jokaisen pokerin pelaajan
unelmana.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-09-30
 |
|
Hellmuthia
kiusattiin HORSE:ssa
Maailman
parhaana pokerin pelaajana itseään
pitävä Phil Hellmuth ei nauti
omimansa tittelin eikä edes
kiistatta voittamiensa 11 World Series of Pokerin rannekkeen
edellyttämää arvostusta. Lontoossa
pelatun HORSE-turnauksen aikana
pokerimestari joutui julkisen
piikittelyn kohteeksi ja kävi
turnauksessa kuumempana kuin
lauantainen kiuas.
Hellmuth pelasi
samassa pöydässä Phil Iveyn ja
Howard Ledererin kanssa. Viereisessä
pöydässä istui Tanskan pokeriässä
Gus Hansen, joka huikkasi toiseen
pöytään: "Kuinka Hellmuth pelaa?"
"Tiukasti ja huonosti", vastasi
Lederer. "Mutta sehän on hänen
tyylinsä", säesti Ivey.
Hellmuth
pudisteli päätään, mutta pysyi
nahoissaan. Piikittely teki
ilmeisesti kuitenkin tehtävänsä
myöhemmin. Amerikkalainen kuumakalle kävi ennen
näkemättömillä ylikierroksilla,
haukkui mm. turnauksen sittemmin
voittaneen Sherkhan Farnoodin huonoimmaksi pelaajaksi, minkä hän
oli koskaan nähnyt, vaati jakajaa
sekoittamaan pakan paremmin ja sai
lopulta huomautuksillaan pitkän
työpäivän tehneen pelinhoitajan
kyyneliin.
Lähde:
Ace.
2008-09-29
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|