|
|
|
| |
|
|
|
Pokerin pelaajat
lobbaavat USA:ssa
Amerikkalaisten
pokerin pelaajien etujärjestö Poker
Players Alliance on käyttänyt tämän
vuoden alkupuolella 729 750 dollaria
lobbaamiseen. Koko viime vuonna
vaikuttamiseen liikeni 900 000
dollaria.
Viimeksi PPA
järjesti pokeriturnauksen
demokraattien puoluekokouksen
yhteydessä. Järjestö kuskasi
paikalle 20 pokeripöytää sekä
ammattijakajat, eikä pelaajista
ollut puutetta.
Mukaan ilmoittautui
julkimoita, ammattipelaajia ja
poliitikkoja, mm. Ben Affleck, Andy
Bloch ja rahansiirtojen kieltolain
romuttamista ajava edustajainhuoneen
talousvaliokunnan puheenjohtaja
Barney Frank. Osa voittosummasta
lahjoitettiin halvaantuneiden
sotaveteraanien hyväksi.
Seuraava
pokeriturnaus pelataan 3. päivä
syyskuuta republikaanien
puoluekokouksessa. "Tähän asti uhkapelejä
vastustava vähemmistö on ollut
äänekkäämpi. Yritämme muuttaa
asiaintilaa", selittää Andy Bloch.
Tulosta odotetaan ensi vuoden
puolella, jolloin Barney Frank uskoo rahansiirtojen
kieltolain siirtyvän historiaan
demokraattien hallitsemassa
kongressissa.
Lähde:
Bloombergs.
2008-08-31
 |
|
Pokeriliiga
suunnitteli omaa pankkia
Pokeriliigaksi
kutsuttu valkokaulusrikollisten
kopla huomasi saman seikan, minkä
useimmat pokerin pelaajatkin ovat
havainneet; rahansiirrot ovat
kalliita. Etenkin amerikkalaisten
pelaajien siirrot pokerisaiteille
vaikeutuivat USA:n rahansiirtojen
kieltolain myötä, ja marginaalit
paranivat entisestään niille
yrityksille, jotka olivat valmiita
uhmaamaan uutta lakia.
Scandinavian Net
Logistics vainusi rahan hajun ja
tiesi keinot, joilla valuutta
vaihtuu. Mastercardin ja Visan
korteilla pokeritileille tehdyt
siirrot kierrätettiin ruotsalaisen
Handelsbankenin sekä tanskalaisen
Danske bankin kautta ja naamioitiin
nettikaupoissa tehtyjen ostosten
maksuiksi. Toiminta kannatti ja
yritys tienasi rutosti, kunnes
pankit alkoivat haistaa palaneen
käryä ja vetäytyivät yhteistyöstä.
Kannattavaa
liiketoimintaa ei kuitenkaan sopinut
lopettaa niin helpolla. Rahalla saa
ja hevosella pääsee, tuumi
pokeriliigan pomo ja alkoi suunnitella omaa
pankkia. Asiantuntemusta löytyi Nordean entiseltä johtajalta, joka
pestattiin liigan palvelukseen. Myös
yhdelle poliisille löytyi lisätöitä.
Koplan pomolla oli nimittäin vanhoja
velkoja, joiden perijät alkoivat
käydä rauhattomiksi. Poliisi sopi
hyvin tyynnyttelemään kiihtyneitä
mieliä.
Pokeriliigalla oli
kokemusta pankkialalta jo ennestään
mm. Panamasta, jossa pankin
toimilupa irtosi 80 000 dollarin
lahjuksilla. Kanavamaan pankki ei
ilmeisesti kelvannut korttiyhtiöiden
kumppaniksi ja pokeriliiga halusi perustaa
Ruotsiin uuden,
pankkitarkastuslaitoksen hyväksymän
rahalaitoksen, joka nauttisi
kansainvälistä luottamusta. Naapurimaassa
toimilupa oli kuitenkin lujemmassa
ja sitä varten tarvittiin puhtaat
paperit omaava bulvaani. Rahan
voimalla löytyi sellainenkin
henkilö, ja suunnitelmat edistyivät
edelleen.
Verottaja oli
kuitenkin saanut vihiä Scandinavian
Net Logisticsin menestyksestä,
epäili vero- sekä kirjanpitorikosta
ja usutti poliisit liigan kimppuun.
Virkavalta teki perusteellista
työtä mm. puheluja kuuntelemalla ja
pääsi kaiken muun ohella perille
pitkälle edenneistä suunnitelmista
oman pankin perustamiseksi.
Toimilupa jäi kuitenkin saamatta.
Poliisi iski ennen kuin nimet oli
papereissa, ja pokerin pelaajat
jäivät ilman omaa pankkia.
Lähde: AV.
2008-08-31
 |
|
Pokerimaraton
tänä viikonloppuna
Unibet
järjestää tänä viikonloppuna
pokerimaratonin, jonka potissa on
yksi paikka Milanossa pelattavaan
Unibet Openiin. Kisa kestää neljä
vuorokautta. Lähtölaukaus pamahtaa
huomenna lauantaina klo 2.00 ja
maaliin tullaan keskiviikkona klo
1.59.
Pokerimaraton on
avoin vain suomalaisille pelaajille.
Neljän päivän aikana eniten rakea
kerännyt pokerihai voittaa 2750
euron
arvoisen turnauspaikan Italiaan,
pokerimaratonin kakkonen saa 300
euroa ja kolmoselle on tiedossa 150
euroa.
Unibet Open
pelataan Milanossa 19.-21.
syyskuuta. Pottiin arvioidaan
kertyvän 450 000 euroa. Turnauksen
suora sisäänosto maksaa
€1500+€150.
2008-08-29

|
|
Pelikuninkaalla
rautaiset otteet
Ruotsin
pelikuninkaaksi ristitty Rade Kotur
istuu käräjillä syytettynä laittomien
pelien järjestämisestä,
törkeästä verorikoksesta,
kirjanpitorikoksesta ja
verotarkastuksen vaikeuttamisesta
sekä yllyttämisestä murhaan ja
murhan yritykseen. Syytettyjen
penkillä istuu myös 11 Koturin
apulaista.
Jättiläismäisen
oikeudenkäynnin aikana on tihkunut
esille pikantteja piirteitä
pelikuninkaan johtamistyylistä.
Kotur pyöritti monen sadan laittoman
pokeriautomaatin verkostoa ja johti
organisaatiotaan rautaisin ottein.
Jos alaiset eivät pysyneet kurissa
ja herran nuhteessa, pomo palautti
järjestyksen pahoinpitelyn ja
nöyryyttämisen avulla. Tästä on
yhtenä esimerkkinä liigan
kirjanpitäjän kohtalo.
Kotur havaitsi
kolme vuotta sitten kirjurinsa
kavaltaneen lähes 200 000 euroa
pokeriautomaattien tuotosta.
Normaalissa tapauksessa asia olisi
selvitetty poliisin ja
oikeuslaitoksen voimin, mutta
pelikuninkaan organisaatiossa
johtaja hoiti oikeudenkäynnin itse. Kotur
postitti alaisilleen niin
yksityiskohtaiset ohjeet siitä,
kuinka kirjuria oli kuulusteltava ja
rangaistava, että käskykirje
muistutti näytelmän käsikirjoitusta.
Kotur määräsi
kirjurin kutsuttavaksi liigan
tiloihin kuulustelua varten. "Kun johtaja tulee
konttoriin, mies on johdatettava
pöydän eteen, jossa työntekijät
ottavat hänet huostaansa. Heidän
tulee sanoa: "Vai niin, sinä
varastat meiltä?!" "Varastat, kun
velat kuristavat meitä?!"", saneli Kotur ohjeita alaisilleen.
Kirjuri makasi
kuulustelun jälkeen viikon
sairaalassa parantelemassa
murtunutta leukaansa ja katkenneita
kylkiluita. Sen jälkeen oli aika
palata takaisin töihin, tosin
puolella palkalla, joka sekin meni
velan maksuun. Lisäksi kirjuri
joutui myymään talonsa Bosniassa,
huoneistonsa Ruotsissa sekä
luovuttamaan kaiken muunkin
omaisuutensa vihkipuvusta,
morsiusleningistä, kengistä ja
solmioista lähtien liigan haltuun.
Pelikuningas
kiistää oikeudessa pahoinpitelyn ja
uskoo kirjurin joutuneen
onnettomuuteen. Kirjanpitäjä luovutti
kaiken, jatkoi
liigan rahojen laskemista eikä tehnyt
poliisi-ilmoitusta.
Kirjurin tuomiossa seisoi yhtenä
pykälänä, ettei tämä saanut
vastaisuudessa ottaa yhteyttä
päällikköönsä eikä oleskella samassa
maassakaan kuin pelikuningas itse.
Miehet tapasivat kuitenkin samassa oikeussalissa,
mutta istuvat niin kaukana
toisistaan kuin salin seinät
sallivat.
Oikeudenkäynnin
uskotaan jatkuvan pitkälle
lokakuuhun asti. Syyttäjä elää yhä
toivossa, että ainakin osa kuudesta
todistajasta, jotka ovat jättäneet
saapumatta oikeuteen, ilmestyy
paikalle syksyn aikana.
Lähde: GP.
2008-08-29
 |
|
HU PLO World
Championship alkaa 6. päivä
syyskuuta
Full
Tilt Pokerin Pot Limit Omahan
$25k Heads Up World Championship
alkaa viikon päästä. Mukana ovat
pokerisaitin tallin nimekkäimmät
pelaajat Patrik Antonius etunenässä.
Myös
tavallisilla tallaajilla on
mahdollisuus päästä testaamaan
taitojaan. Satelliitteja pyörii
parhaillaan taalan tai 50 Full
Tilt-pisteen sisäänostosta lähtien.
Patrik
Antoniuksen, Gus Hansenin ja Phil
Iveyn peliä voi ihastella myös
takapirujen paikalta. Turnaus
käynnistyy ensi viikon lauantaina
klo 22.00 ja jatkuu sunnuntaina klo
23.00.
Pyhänä
reilaajilla on mahdollisuus seurata
kahta finaalikierrosta ja osallistua
samalla $10+$1 Sweat-turnaukseen,
joka on nimetty HU-turnauksen
finalistien mukaan, kuten
esimerkiksi Antonius Sweat
Tournament. Kaksinpelin tulevan
maailmanmestarin mukaan nimetyssä
turnauksessa on jaettavana
finaalipöytään päässeiden kesken
5000 dollaria ylimääräistä
palkintorahaa.
2008-08-29

|
|
Suomalaiset joukolla mukana Full Tiltin
nettipokerissa Olympialaisten
loputtua raha on alkanut jälleen vaihtaa omistajaa
liukkaaseen tahtiin Full Tiltin raskaan sarjan
peleissä. Suomalaiset olivat eilen vahvasti mukana,
vaikka tulos jäikin heikonlaiseksi. Thomas Wahlroos
ja "PixKim" tahkosivat pienet voitot, mutta
"Ziigmund" menetti
$-231k, Patrik Antonius $-155k ja "OlliPolli" $-22k.
Kun elokuu alkaa kallistua loppua kohti, sekä
Antoniuksen että "Ziigmundin" tili on lähes $-400k
miinuksella.
Eilisen
päivän voittaja oli "guaranteed376", joka tienasi
$315k. David Benyamine tuli hyvänä kakkosena ja
korjasi edellisen päivän $-404k:n tappiota
voittamalla $190k. Kumpikin on tienannut tässä
kuussa noin puoli miljoonaa taalaa. Alla pari pottia
isoimmasta päästä.
Lähde:
Highstakesdb.
2008-08-27
 |
|
Townsend jäi kiinni monelta
tililtä pelaamisesta
Vielä
viime vuonna yhtenä nettipokerin
kirkkaimpana tähtenä loistanut Brian
Townsend on kärähtänyt
PokerStarsilla ja Full Tilt
Pokerilla monelta tililtä
pelaamisesta ja köytetty
häpeäpaaluun.
Townsend on
pelannut PokerStarsilla viimeisten
kuuden kuukauden aikana useimpien
tunteman "aba20" nimimerkin sijasta
uudella "makersmark66" nimellä ja
Full Tilt Pokerilla oman nimensä
ohella myös uudella "Stellarnebula"
nimimerkillä. Kyse on muiden
pelaajien harhauttamisesta, koska
nämä eivät tienneet, minkä sarjan
mestari istui
vastassa. Full
Tilt Poker on rapsauttanut
Townsendille puolen vuoden karenssin
kaikista tiimin eduista. PokerStars
ei ole vielä julkistanut mahdollista
rangaistusta.
"Tein erehdyksen ja kannan siitä
vastuun. Pyydän anteeksi koko
pokeriyhteisöltä", tilittää
amerikkalainen katumustaan ja lupaa
olla uusimatta temppuaan.
Townsend menestyi
pitkään erittäin hyvin Full Tilt
Pokerin raskaan sarjan peleissä,
tienasi sievoiset summat ja
laskettiin yleisesti kahden viimeksi
kuluneen vuoden aikana maailman
parhaiden nettipokerin pelaajien
joukkoon. Tänä vuonna peli on
kuitenkin takerrellut ja tulos on
jäänyt olemattomaksi. "Olen
tarpeeksi viisas siirtymään
alemmalle tasolle, kun peli ei
kulje. Olin vain liian ylpeä
julkistamaan asian", perustelee
syntipukki uusien pelaajanimien
hankkimista.
Townsend lupaa palata takaisin
raskaan sarjan peleihin uusin
ottein. Hän jätti pokeritililleen
vain $100k,
aikoo jauhaa sen voimin $25/$50 PL
Omahaa kunnes tili on tuplaantunut
ja siirtyä sen jälkeen $50/$100
limiittiin, jossa tilin on jälleen
kasvettava puolta isommaksi ennen
kuin seuraava taso on vuorossa ja
niin edelleen.
Lähde:
CardRunners.
2008-08-27
 |
|
Pelisaittien
henkilökunta nauttii elämästään
Maltalla
"Ihanaa
elämää", ylistää Expektillä pokerin
koordinaattorina työskentelevä
Markus Klintborg oloaan Maltalla.
Yhteishenki on hyvä pienen ryhmän
sisällä kaukana kotimaasta ja
saarelta löytyy kaikki, mitä
ihminen voi odottaa. "Elämä pyörii
pelaamisen, urheilun, lämmön sekä
yöelämän ympärillä ja sitä enempää
en vaadikaan", toteaa ruotsalainen.
Expektin
palveluksessa on noin 50 työntekijää
Maltalla. Tempo on kova ja työajat
epäsäännölliset. Pokerin puolella
työskentelevät henkilöt joutuvat
ottamaan huomioon pelaajien
tottumukset ja valitsemaan
työaikansa sen mukaan. Toimi vaatii
myös palkattomien ylitöiden
paiskimista, mutta toisaalta
etenemismahdollisuudet ovat nuorella
alalla hyvät. Veteraaneja ei tunneta
ja alle kolmekymppinen henkilö
saattaa olla ehtinyt toimia alalla
yhtä kauan kuin puolta vanhempi
kollega.
Vaativasta työstä
huolimatta kaikki Maltalla asuvat
Expektin toimihenkilöt näkevät
myönteisten seikkojen hallitsevan.
"Kuinka monessa muussa työssä voi
motivoida pomolleen kasinossa
käyntiä ja pokerin pelaamista",
ihmettelee Klintborg.
Artikkelissa ei
mainita vapaista työpaikoista, mutta
kuvineen kaikkineen se lienee luotu
pohjustamaan uusien työntekijöiden
värväystä.
Lähde:
Aftonbladet.
2008-08-27
 |
|
Nousiainen MTV3:n haastattelussa
Teresa Nousiainen esiintyi MTV3:n
Huomenta Suomi-ohjelmassa ja teki
erinomaista mainosta pokerille.
Ohjelmassa
otettiin heti aluksi esille pokerin
aiheuttama ongelmapelaaminen.
Nousiainen totesi vahvaan kasinoalan
kokemukseensa viitaten
peliriippuvuuden alkulähteiden
löytyvän enemmänkin kasinopelien,
kuten ruletin ja automaattien
puolelta. Pokeri on taitopeli, jonka
tulokseen jokainen pelaaja pystyy
vaikuttamaan omalla toiminnallaan.
Nousiainen kumosi
myös toisen yleisen väärinkäsityksen
pokerinaaman merkityksestä. Ilmeet
täytyy tietysti pitää kurissa, mutta
ammattilaiset tarkkailevat
enemmänkin panostusmalleja kuin
naaman väänteitä.
Haastattelija
ihmetteli myös suomalaisten pokerin
pelaajien erinomaista menestymistä
maailmalla ja arveli jurolla
luonteella olevan osuutta asiaan.
Nousiainen ei pystynyt paljastamaan
salaisuutta, mutta myönsi
suomalaisten olevan enemmänkin
tarkkailijoita kuin suupaltteja ja
hyötyvän siitä pokerissa.
Itse
pokeripöytien vaalea kaunotar pelaa
nettipokeria lähes joka ilta. Esille
tuli myös menestyksen perustekijä.
Kuka tahansa voittaa hyvillä
korteilla pelaamalla peruspokeria,
mutta ammattilainen osaa kyniä
vastustajansa millä korteilla
hyvänsä.
2008-08-26
 |
|
PokerStarsin
tv-mainokset laittomia
Subtv:llä ja tulevaisuudessa myös
MTV3:lla pyörivät pokerimainokset
saattavat olla laittomia.
"Kehotamme poliisia ryhtymään
toimenpiteisiin", hallitusneuvos
Jouni Laiho vahvistaa.
Pokerimainoksissa esitellään usein
ilmaispelisaittia, mutta pelaaja
johdatetaan kuitenkin pikaisesti
rahapelien ääreen, hallitusneuvos
toteaa.
Laihon mukaan
asiasta on keskusteltu useaan
otteeseen MTV3:n edustajien kanssa.
Pokerisaittien maksama hinta
houkuttelee kuitenkin kanavia. "Nämä
firmat tarjoavat niin isoa rahaa,
että kanavat eivät kerta kaikkiaan
voi vastustaa kiusausta", pohtii
hallitusneuvos.
Hallitusneuvos
esittää myös toisen teorian. MTV3 ja
Subtv kuuluvat ruotsalaiseen
Bonnier-konserniin, joka on lähtenyt
avoimesti murtamaan naapurimaan
pelimonopolia. "Tässä on
todennäköisesti kyse
konsernirakenteissa tapahtunut
linjaus", arvelee Laiho omana
henkilökohtaisena mielipiteenään.
Lähde: Taloussanomat.
2008-08-25
 |
|
Pokeritähdet jakavat neuvojaan
Ruotsalainen iltapäivälehti on
saanut Mike Sextonin, Joe Hachemin ja Daniel Negreanun jakamaan
parhaita neuvojaan tuleville
pokerimestareille.
Sexton sanoo
pokerissa olevan kyse panostamisesta
eikä maksamisesta. Ole siis se, joka
lyö. Lisäksi pokerissa on pystyttävä
lukemaan vastustajan kortit. Seuraa
kuinka panostus etenee ja arvaa,
mitä vastustajilta löytyy. Tätä
arvausleikkiä on suoritettava olit
sitten mukana kädessä tai et.
Yllätyt, kuinka paljon se kehittää
peliäsi, lupaa Sexton ja kehottaa
viimeisenä neuvonaan välttämään
tilttejä. Onnea ei voi kontrolloida,
mutta voit hallita omat reaktiosi.
Joe Hachem
kehottaa harjoittelemaan paljon.
Aloittelijat tekevät isoja
erehdyksiä kokemattomuutensa
johdosta ja saattavat jopa näyttää
korttinsa vierustovereilleen.
Harjoittele live-pokeria ennen kuin
menet tosipeleihin. Opettele
niinikään pitämään naama
peruslukemilla ja välttämään
muitakin eleitä sekä
panostusmalleja, jotka paljastavat
kätesi vahvuuden. Monet aloittelijat
pelaavat säännönmukaisesti heikot
kädet aggressiivisesti ja vahvat
kädet varovasti. Kurinalaisuus on
niinikään tärkeää. Pelaa pankkirollin
sallimissa rajoissa, älä pelaa
vahvaakaan kättä liian
aggressiivisesti ja opettele
heittämään pois alakynnessä oleva käsi.
Daniel Negreanu
suosittelee aloittamaan varovasti.
Pelaa paljon, harjoittele ja löydä
oma pelisi. Nettipokerissa on helppo
saada kosolti kokemusta lyhyessä
ajassa. Mene vasta kokemuksen turvin
live-peleihin. Myös Negreanu
varottaa hyvien korttien
ylipelaamisesta. Jotkut pistävät
kaikki keskelle, kun heillä on
kädessään AK. Se ei ole hyvää
pokeria, opastaa pienten panosten
pokeria suositteleva kanadalainen.
Lähde: Expressen.
2008-08-25
 |
|
Lisää pokeriuutisia » |
|
|
| |
|
|