|
|
|
| |
|
|
|
Jääkiekko pelasti pokerin pelaajan
Ilta-Sanomat kirjoittaa jääkiekon
pelastaneen Tapparan lahjakkaan
pakin Anssi Salmelan elämän
tyhjiöstä. Ilman jääkiekkoa voisi
olla niinkin, "ettei veijarimainen
luonnonlapsi tekisi tänä päivänä
juuri mitään. Paitsi nukkuisi
pitkään, löhöilisi iltapäivät,
pelaisi illat nettipokeria ja
viihtyisi yöt kaupungin valojen
loisteessa."
Pokeri ja
jääkiekko eivät ole kuitenkaan aina
sopineet yhteen. Joskus pokeri-illat
venyivät niin pitkiksi, että
valmentaja joutui herättelemään
Salmelaa harjoituksiin.
"Suukopuakin" on ollut.
Sittemmin
harjoitukset ovat alkaneet
kiinnostaa enemmän, ja musiikin
ohella raha- ja korttipelit
harrastuksekseen ilmoittavalle
Salmelalle on löytynyt paikka
myös Leijonien paidasta.
Lähde: Ilta-Sanomat.
2008-05-04
 |
|
Pokeriklubi hakee kunnan tukea
Tanskalainen Vestegnens vasta
perustettu pokeriklubi on anonut
Albertslundin kunnalta tiloja
pokeriturnausten pitoa varten. Klubi
on jo ottanut käyttöönsä innostuksen
puutteesta sammahtaneen shakkikerhon
huoneiston ja järjesti ensimmäisen
pokeriturnauksensa eilen.
Pokeriklubin
perustajan Tonni Thygesenin mukaan
kerho täyttää kaikki yhdistyksille
asetetut vaatimukset, ja sen pitäisi
siksi tulla hyväksytyksi. Pelaajien
tulee olla klubin jäseniä,
käteispelejä ei järjestetä lainkaan,
ja turnausten palkintoina on
lahjakortteja.
Kunnan odotetaan
tekevän päätöksen ensi perjantaina.
Albertslund on yksi Kööpenhaminan
esikaupunkeja.
Lähde: Ace.
2008-05-04
 |
|
Pokerissa on osattava lukea
vastustajia
Pokerissa on pantava vastustaja
tietylle käsiskaalalle, jotta pystyy
panostamaan oikein. Vastustajaa on
luettava, vaikka tulos olisikin
usein väärä, pakinoi Steve
Rosenbloom.
Gavin Griffinillä
oli A 7
myöhäisessä asemassa vuoden 2007
World Series of Pokerin
pääturnauksessa, kun blindit
maksoivat 100/200. UTG korotti 600,
ja Griffin päätti maksaa.
"En maksa aina
sillä kädellä. Kaikki riippuu
vastustajasta. Korottaja näytti
höyryävän", perusteli Griffin
peliään. Tavoitteena ei välttämättä
ollut ässäparin saaminen, vaan värin
vetokin kelpasi. "Jos vastustaja
sököttää, panostan ja yritän yleensä
voittaa potin heti", selosti
Griffin.
Floppi tuli 8 4 9 .
Vastustaja sökötti oudolla tavalla,
Griffin epäili hänen yrittävän
korotusta värin vedolla ja sökötti
perässä.
Turnilla tuli A
ja antoi Griffinille kärkiparin
heikon kikkerin kanssa. Vastustaja
löi 1600 ja Griffin maksoi
uskottuaan vihun olevan liikkeellä
kymppi- tai jätkäparilla tai sitäkin
paremmilla korteilla. Griffin ei
halunnut korottaa, vaan pyrki
pelaamaan pienistä poteista.
Riverillä tuli 7 ,
teki kaksi paria, mutta saattoi
muodostaa myös takaoven värin.
Vastustaja sökötti. Griffin
päätteli, ettei vihulla voisi olla
montaakaan kättä, joilla hän
maksaisi ja sökötti perässä.
Vastustajalla oli
AK. Griffin oli lukenut vastustajaa
pahasti väärin sekä turnilla että
riverillä ja olisi voittanut
suuremman potin, jos hän olisi
laskenut vihulla olevan AK ja
panostanut.
Lähde: The Mercury News.
2008-05-03
 |
|
Pikku G pelasi itsensä
Pokeritähden finaaliin
Pokeripöydän ensikertalainen, muusikko
Henri Vähäkainu, alias Pikku G, vei voiton monen kokeneemman
edestä Pokeritähti-turnauksen kolmannessa alkupöydässä.
Pokeritähti-turnauksen finaalipaikkaa
tavoittelivat myös alppihiihtäjä Sami Uotila,
pokeriammattilaiset Oskari Leino ja Ilari Sahamies sekä
nettikarsintojen kautta itselleen turnauspaikan lunastaneet
pokeriharrastajat Okko-Juhani Kiiskilä ja Pauli Kuusijärvi.
Pokeriasiantuntija Ville Wahlbeck piti Pikku G:n voittoa
yllättävänä. "Yleensä aloittelijat sortuvat liian moniin
virheisiin, ja vaikka Henri tekikin muutamia selkeitä
virheitä, hän kompensoi ne pelaamalla tietyt potit erittäin
taitavasti. Toki myös hyvä korttituuri auttoi asiaa, mutta
ei pidä antaa sen himmentää liikaa voiton arvostusta",
Wahlbeck totesi.
Pikku G:n tavoin elämänsä ensimmäistä live-turnausta
pelanneen Sami Uotilan tuuri ei riittänyt pitkälle, vaan hän
putosi pöydästä ensimmäisenä. Vitospari kädessään Uotila löi
merkkinsä rohkeasti keskelle ja uskoi ammattilainen Oskari
Leinon luopuvan leikistä. Floppi antoi Leinolle kuitenkin
akkaparin, ja Uotilan peli oli pelattu. Mies ei kuitenkaan
vaikuttanut pettyneeltä. "Ajattelin etukäteen, että minua
viedään pöydässä pahemminkin, mutta pian huomasin, että
samalla viivalla me olemme kaikki. Putoamisestani huolimatta
olen tyytyväinen, sillä pystyin bluffaamalla viemään potteja
ja johdinkin peliä pitkään."
Pöydän alkupuolta suvereenisti hallinnut Pikku G antoi pian
Oskari Leinolle lähtöpassit. Leino valitteli, ettei saanut
merkkipinoaan kasvatettua missään vaiheessa peliä. "Pöydän
taso yllätti, sekä minua että Ilaria vietiin", Leino sanoi
viitaten kollegaansa Ilari Sahamieheen, joka putosi melkein
heti Leinon jälkeen. Sahamies ei syyttänyt putoamisestaan
kortteja. "Pelasin tosi huonosti. Turnauspokeri ei ole minun
leipälajini", Sahamies totesi.
Nettikarsija Pauli Kuusijärvi joutui taipumaan
finaalipaikasta seuraavaksi, jälleen Pikku G:n ylivoimaisen
tuurin ja pelinhallinnan alla. Pikku G pelasi kovaa ja
ilmeettömästi, uskalsi bluffata eikä pelännyt olla mukana
poteissa.
Lopussa saatiin seurata pitkää, tasaista ja hiostavaa
taistelua, jossa johtopaikka oli vuoroin kummallakin
pelaajalla. Lopulta voitto ratkesi Pikku G:n hyväksi, mutta
Okko-Juhani ei jaksanut olla liian pettynyt. "Lappuja ei
vain enää lopussa tullut. Olen ihan tyytyväinen peliini.
Tämä oli hyvä kokemus, ja pöydän taso oli mielestäni
huippuluokkaa", Kiiskilä totesi.
Pikku G on toistaiseksi ensimmäinen Pokeritähden finaaliin
tiensä selvittänyt julkkispelaaja. Finaali nähdään
ensiesityksenä Subilla 27.-28.6 klo 23.00, uusinnat MTV3- ja
MTV3 MAX -kanavalla.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-05-03
 |
|
WSOP:n pääturnauksen finaali
siirretään marraskuuhun
World Series of Pokerin
pääturnauksen finaalia siirretään
lähes neljällä kuukaudella heinäkuun
14. päivästä marraskuun 9. päivään.
Pääturnauksen alku pelataan
normaaliin tapaan kunnes yhdeksän
pelaajan finaalipöytä on selvillä.
Finalistit jatkavat turnausta
marraskuun 9. päivä ja pelaavat
kunnes vain kaksi pokerihaita on
jäljellä. Heads up alkaa seuraavana
päivänä ja uusi pokerin
maailmanmestari on luultavasti
tiedossa marraskuun 11. päivä.
Väliaika
käytetään mielenkiinnon lisäämiseen
finaalia varten. Finalisteilla on
aikaa neuvotella rauhassa sopimukset
sponsorien kanssa, ja media ehtii
hehkuttaa enemmän maailman suurinta
pokeritapahtumaa. Muutos on saanut
WSOP:n ympärille perustetun
pelaajien neuvoa antavan komitean
siunauksen.
Lähde: PokerPages.
2008-05-02
 |
|
Full Tilt Pokerista golfin sponsori
World Series of Golf ilmoittaa
saaneensa Full Tilt Pokerin
golfturnauksensa sponsoriksi.
Kyseessä on 10 000 dollarin
sisäänoston tapahtuma, joka on avoin
vain amatööreille. Pelipaikkana on
Paiute Golf Resort Las Vegasissa
tämän kuun 12.-15. päivä.
Full Tilt Pokerin
joukkueesta löytyy monta hyvää
golfin pelaajaa, jotka ovat
innokkaita osallistumaan vain
harrastelijoille sallittuun
turnaukseen. Mukaan ovat
ilmoittautuneet sellaiset pokerin
megatähdet kuin Phil Ivey, David
Benyamine, Brandon Adams, David
Grey, Allen Cunningham, David
Oppenheim, Andy Bloch, Chris "Jesus"
Ferguson ja Erick Lindgren.
Golfturnaus
pelataan osittain pokerin
säännöillä. Kaikki pelaajat saavat
saman määrän pelimerkkejä. Ennen
jokaista reikää maksetaan ante, ja
joka lyönnin jälkeen voi tuloksesta
riippuen joko korottaa, maksaa,
sököttää tai kipata. Kun merkit on
loppu, pelikin on poikki. Voittaja
siirtyy seuraavalle kierrokselle, ja
finaalin voittajasta kruunataan
World Series of Gof-tittelin
kantaja.
CBS lähettää
pokeri-golf-turnauksen
Yhdysvalloissa kesäkuun lopussa.
Lähde: PokerPages.
2008-05-01
 |
|
PartyPokerin tulot kasvoivat
PartyPokerin emoyhtiön PartyGamingin
liikevaihto kasvoi vuoden
ensimmäisellä neljänneksellä 21
prosenttia vuositasolla ja kuusi
prosenttia edellisestä kvartaalista.
Aktiivinen asiakaskunta lisääntyi
631 700 pelaajaan. Luvussa on kasvua
12 prosenttia vuositasolla ja
kahdeksan prosenttia edellisestä
neljänneksestä.
Pokeri ei
kuitenkaan toiminut enää samana
veturina kuin aikaisemmin. Valtaosa
kasvusta tuli kasinopeleistä, joiden
liikevaihto lisääntyi 45 prosenttia
vuositasolla ja yhden prosentin
edellisestä neljänneksestä. Myös
vedonlyönti veti asiakkaita.
Liikevaihto nousi peräti 89
prosenttia, mutta bruttotulot
lisääntyivät alhaisemman
voittomarginaalin johdosta vain
neljä prosenttia.
Pokeri tuottaa
yhä 2/3 PartyGamingin tuloista ja
sen liikevaihto nousi vuoden
ensimmäisellä neljänneksellä 13
prosenttia 81 miljoonaan dollariin.
Äsken lanseeratun uuden
bonusohjelman odotetaan parantavan
pokeripuolen tulosta edelleen toisen
kvartaalin aikana.
Yhtiön
toimitusjohtaja Mitch Garber lupaa
tulossa olevan monta jännittävää
tuotetta, mm. uusia hedelmäpelejä
sekä yksi kokonaan uusi tuotelinja.
PartyGamingin tavoitteena on
kehittää jatkossakin uusia
tuotelinjoja, joissa sillä on
mahdollisuus saada markkinajohtajan
asema, ja vähentää riippuvuuttaan
pokerista.
Lähde: GIG.
2008-05-01
 |
|
Tavoitteena miljoona dollaria
kuukaudessa
Jonas "Nebuchad" Danielsson asetti
tämän vuoden alussa tavoitteekseen
voittaa pokerissa miljoona dollaria
kuukaudessa ensimmäisten viiden
kuukauden aikana. Alussa kaikki
sujui suurin piirtein piirustusten
mukaan, mutta sitten tahti sekosi,
Danielsson masentui eikä pelannut
pokeria kuukauteen. Päämäärän
saavuttaminen alkoi tuntua
mahdottomalta, ja ruotsalainen
joutui tekemään uudet suunnitelmat.
Tavoitteena on
edelleen viisi miljoonaa, mutta
koska sen summan tienaaminen
pokerilla kesään mennessä
osoittautui mahdottomaksi,
Danielsson laski riman pokerin
osalta puoleen korkeuteen ja yrittää
ansaita toisen puolen
vedonlyönnillä. Ruotsalainen aikoo
satsata kaikki 2,5 miljoonaa
dollaria yhteen sellaiseen otteluun,
jossa on voittokertoimena kaksi.
"Nebuchad" on
tiedustellut jo etukäteen
vedonlyöntisaittien mielipidettä,
mutta yksikään ei ole innostunut
ottamaan vastaan niin isoa vetoa,
vaikka kyse olisi Champions Leaguen
ottelusta. Ratkaisuna on pelin
jakaminen usean yrityksen kesken.
Tämäkin
suunnitelma tuntuu tosin
pilvilinnoja hipovalta
mainostempulta. Highstakesdb:n
mukaan "Nebuchad" on voittanut tänä
vuonna pokerissa vain hieman yli
puoli miljoonaa taalaa ja lähes
kahden lisämiljoonan voittaminen
kuukauden sisällä vaatii ihmeitä.
Lähde: Aftonbladet.
2008-04-30
|
|
Pokeriturnauksen järjestäjille
vankeutta Ruotsissa
Uddevallan käräjäoikeus on tuominnut
kaksi Grebbestadissa viime vuoden
maaliskuussa ison pokeriturnauksen
järjestänyttä henkilöä kuuden sekä
kahdeksan kuukauden
vankeusrangaistukseen. Jälkimmäiseen
tuomioon sisältyy pokeriturnauksen
järjestämisen lisäksi törkeä
rattijuoppous.
Käräjäoikeus
päätti, ettei pokeri ole taitopeli
ja kuuluu siksi arpajaislain
alaisuuteen. Pohjoismaiden isoimpana
pokeriturnauksena mainostettu
tapahtuma tuomittiin siten
laittomaksi, sen järjestäjät
passitettiin muurien sisälle ja
tilat vuokranneen hotellin kahdelle
johtajalle määrättiin 80 päiväsakkoa
miestä kohti.
Pokeriturnausta
sponsoroineen 24hPokerin kaksi
johtajaa sen sijaan vapautettiin
kokonaan. Toinen syytetyistä,
silloinen 24hPokerin toimitusjohtaja
Per Hildebrand, on iloinen
saamastaan vapauttavasta
päätöksestä. Syyttäjä Barbro Jönsson
sitä vastoin pitää oikeuden
päästöstä 24hPokerin osalta
"huolestuttavana" ja haluaa lukea
tuomion läpi tarkemmin ennen
päätöstä mahdollista valittamisesta.
Lähde: Expressen.
2008-04-30
 |
|
Kiivas valtataistelu Ruotsin
pelimonopolista
Julkisuuteen tihkuneiden tietojen
mukaan Ruotsin kansallisen
pelimonopolin Svenska Spelin
linjanvedosta on käyty tiukkaa
kamppailua jo yli vuoden ajan.
Vastakkain ovat olleet
valtiovarainministeri Anders Borg
sekä Svenska Spelin päättäjät
puheenjohtaja Anders Gustavzon ja
toimitusjohtaja Jesper Kärrbrink.
Omistajan valtuuksilla esiintynyt
valtiovarainministeri Borg selvisi
kamppailusta voittajana, ja
Gustavzon sekä Kärrbrink jättivät
areenan.
Ruotsin
aikaisempi sosialidemokraattinen
hallitus avasi kolme kasinoa ja
antoi luvan nettipokerin
lanseeraamiseen. Tavoitteena oli
vastata ulkomaisten pokerisaittien
aloittamaan kilpailuun.
Nettipokerista tuli suurmenestys ja
Svenska Spelin pokerisaitti nappasi
hujauksessa kolmanneksen
markkinoista.
Uuden
porvarillisen hallituksen myötä
kehityksen odotettiin jatkuvan yhä
vapaampaan suuntaan etenkin, kun
EU-komissio vaati palveluiden
vapaata liikkumista ja kilpailua
rajoittavien esteiden poistamista.
Pelimonopolin päivien uskottiin
olevan luetut.
Maltillisen
kokoomuksen liberaalista suuntausta
edustava valtiovarainministeri Borg
käänsi kuitenkin kelkan näppärämmin
kuin kukaan osasi aavistaa ja
valitsi sääntelyn sijasta
kieltopolitiikan. Esikuvana on
Ruotsin Alko, Systembolaget.
Tavoitteena on kontrolloida ja
rajoittaa pelaamista samalla tavoin
kuin väkevien juomien myyntiä.
Pelien mainostus tullaan nähtävästi
kieltämään kokonaan samalla tavoin
kuin alkoholin mainostuskin.
Pelaamisen sijasta Svenska Spel
tulee jatkossa korostamaan pelien
haittapuolia samalla tavoin kuin
Systembolaget varoittaa tuotteidensa
vaarallisuudesta.
Svenska Spelin
johto kannatti rahapelien sääntelyä
ja veti linjat sen mukaan.
Tavoitteena oli laajentuminen
kansainvälisille markkinoille ja
kilpaileminen samoilla ehdoilla
yksityisten yritysten kanssa.
Hallitus heitti kuitenkin kapulaa
rattaisiin ja käski yhtiön pysytellä
kotimaassa.
Seuraavaksi
Svenska Spel halusi laajentua
kotimaassaan ja aloittaa bingon.
Hallitukselta lensi kuitenkin uusi
kapula rattaisiin, eikä toimilupaa
irronnut. Yhtiö valitti asiasta
lääninoikeuteen, joka myönsi luvan
ja Svenska Spel näytti selviävän
kiistasta voittajana. Sukset menivät
kuitenkin lopullisesti ristiin
omistajan kanssa, ja valtio valitsi
uudet miehet komentosillalle.
Suurimpina
häviäjinä ovat tiedotusvälineet,
jotka ovat keränneet Svenska
Speliltä vuosittain yli 30 miljoonan
euron mainostulot. Jos mukaan
lasketaan valtion yhtiön
sponsoroimat tv-ohjelmat, summa
noussee noin 100 miljoonan euron
paikkeille.
Voittajina ovat
ulkomaiset pelisaitit, jotka
saattavat jatkaa toimintaansa
Ruotsissa maksamatta veroja tai
muita maksuja. Yhtiöt pystyvät
mainostamaan käytännössä lähes
vapaasti esimerkiksi Lontoosta käsin
toimivien tv-kanavien kautta ja
kilpailemaan mainoskiellossa olevaa
kansallista monopolia vastaan.
Lähde: VA.
2008-04-29
|
|
Nettipokerin aiheuttamat
peliongelmat lisääntyvät
Peluurin vuosiraportin mukaan
peliautomaatit säilyttivät viime
vuonna edelleen asemansa suurimpana
koukuttajana, mutta nettipokerin
aiheuttama ongelmapelaaminen kasvoi
eniten.
Peluuriin
soittaneista avun hakijoista 64
prosenttia ilmoitti peliautomaatit
ongelmakseen. Soittajista 10
prosenttia oli nettipokerin
pelaajia, ja määrä kolminkertaistui
edellisestä vuodesta.
Yhteenlaskettuna nettipelit olivat
ongelmana 18 prosentille
soittajista, ja luku näyttää olevan
kasvamaan päin.
Nettipokeri oli
erityisesti miesten ongelma.
Peluuriin soittaneista 92 avun
hakijasta, jotka ilmoittivat
nettipokerin ongelmakseen, vain
kuusi henkilöä oli naisia. Naisista
82 prosenttia kärsi peliautomaattien
aiheuttamasta riippuvuudesta.
Viimeisten kolmen
vuoden aikana Peluurin tilastoissa
on tapahtunut muutoksia lähinnä
raha-automaattien suhteellisen
osuuden pienenemisenä sekä
nettipokerin ja muiden nettipelien
osuuden kasvussa. Myös puheluiden
lukumäärä on lisääntynyt.
Raportin mukaan
nettipeleissä taloudelliset
menetykset näyttävät muodostuvan
suuriksi ja pelaajat velkaantuvat.
Lainaa syntyy monesti jo
kuukausissa, koska pelaajat ovat
valmiita ottamaan isoja riskejä
yrittäessään kääntää tappionsa
voitoiksi.
Pelaaminen voi
tuottaa ongelmia myös silloin kun se
on voitollista. Pelaamiseen käytetty
liiallinen aika voi aiheuttaa
ongelmia töissä tai koulussa
suoriutumiseen ja ihmissuhteetkin
voivat joutua koetukselle liian
intohimoisen harrastuksen vuoksi.
Peluurin
tilastoissa näkyvät vain apua
hakeneet henkilöt, eivätkä luvut
anna luotettavaa tietoa
ongelmapelaamisen yleisyydestä.
Lisäksi raportissa mainitaan
nettipokerin osalta ongelmien
tulevan esille hitaasti, vaikka
peliriippuvuus toisaalta saattaakin
kehittyä monessa tapauksessa
nopeasti jopa muutamassa
kuukaudessa.
Peluuriin tulee
soittoja lähes kaikesta
mahdollisesta pelaamisesta
rahapeleistä, tietokonepeleistä ja
pörssikaupasta jopa sudokaan asti.
Lähde: Peluuri.
2008-04-28
 |
|
Lisää
uutisia » |
|
|
| |
|
|