|
|
|
| |
|
|
|
Tanska aikoo romuttaa
pelimonopolin
Tanskan hallitus on päättänyt
selvittää kansallisen pelimonopolin
asemaa muuttuvassa maailmassa. Tällä
hetkellä ulkomaisten pelialan
yritysten toiminta on kielletty
maassa, mutta todellisuus on
toisenlainen. Veroministeri Kristian
Jensenin mukaan tanskalaiset
pelaavat netissä lain pykälistä
välittämättä, valtiolla ei ole
minkäänlaista kontrollia, eikä se
pysty valvomaan mahdollista
rahanpesua.
Ensimmäisessä
vaiheessa hallituksen suunnitelmissa
on vedonlyönnin, kasinopelien
ja nettipelien vapauttaminen.
Pokeria ei mainita erikseen, mutta
se kuuluu kaikesta päätellen
monopolin kahleista vapautettavien
nettipelien piiriin. Lotto sen
sijaan aiotaan pitää edelleenkin
pelimonopolin yksinoikeutena.
Jensenin mukaan
EU:n painostuksella ei ole osuutta
kurssin muutokseen. Veroministeri uskoo Tanskan
voittavan, mikäli EU-komissio
vaatisi vapaita pelimarkkinoita
käräjillä. Sen sijaan todellisuus on
vaikeampi vastustaja, ja sille
Tanskan hallituskaan ei voi mitään.
"Tanskalaiset
pelaavat tällä hetkellä runsaasti
luvattomia pelejä", myöntää
ministeri.
Tanska
suunnittelee lisenssimenettelyä. "En
toivo villiä länttä tälle alalle",
toteaa veroministeri ja haluaa
turvata valtion palan kakusta
lisenssituloilla. Kansallisen Danske
Spilin liikevaihto oli viime vuonna
1,5 miljardia euroa, josta kilahti
valtion kirstuun 150 miljoonaa.
Lähde: DR.
2008-04-26
 |
|
WSOP-freerolli tänään
Everest Poker juhlii
suomenkielisen saittinsa ensimmäistä
vuosipäivää ja järjestää sen
kunniaksi tänään klo 20.00 ilmaisen
pokeriturnauksen, jonka potissa on
kuusi paikkaa eri
WSOP-satelliitteihin.
Voittaja saa
$535 arvoisen
paikan WSOP Main Event Direct
Entryyn, kakkosen paikka on $215
arvoinen ja seuraavat sijat $109,
$33, $22 ja $11.
Ilmaisturnaus
löytyy nimellä "Vuosipäivä-freeroll"
välilehdeltä "Aikataulun mukaiset".
Rekisteröityminen on jo käynnissä.
2008-04-27
 |
|
Unibet Open pokerimaraton tänä
viikonloppuna
Unibet
järjestää tämän viikonlopun aikana
kolme päivää kestävän
pokerimaratonin, jonka pääpalkintona
on yksi paikka Unibet Openiin
Madridissa 16.-18. toukokuuta.
Pokerimaraton
alkaa tänään klo 2.00 ja päättyy
ensi tiistaina klo 1.59. Eniten
rakea sinä aikana keräävä
suomalainen pelaaja lunastaa
automaattisesti lipun Espanjaan.
Paketissa on sisäänosto, majoitus,
muonitus sekä 350 euroa matkoihin.
Arvo on 2500 euroa. Pokerimaratonin
kakkoselle on tiedossa 200 euroa,
kolmoselle satanen ja kahdelle
seuraavalle vielä 50 euroa.
Unibet Openin
sisäänosto on
€1500+€150, ja turnauksessa on
400 000 euron takuupotti. Mukaan
pääsee monella muullakin tavoin kuin
osallistumalla pokerimaratoniin.
Halvin tapa on selviytyä arkisin klo
17.00 järjestettävistä
freerolleista viikkofinaaliin,
jossa jaetaan yksi matkapaketti
jokaista 17 pelaaja kohti.
2008-04-26
 |
|
Pikku G ja Sami Uotila
Pokeritähdessä
Taistelu
Unibetin Pokeritähti-turnauksen
50 000 euron pääpotista jatkuu tänään klo 21.00.
Finaalipaikasta pelaavat
muusikko Pikku G, alppinisti Sami Uotila,
pokerin ammattilaiset Ilari Sahamies ja Oskari Leino
sekä nettikarsintojen kautta mukaan turnaukseen
päässeet Pauli Kuusijärvi ja Okko-Juhani Kiiskilä.
Molemmat julkkispelaajat ovat
tällä kertaa lähes ensikertalaisia, mutta lähtevät
turnaukseen luottavaisin mielin. "Vahvuuteni pelaajana lienee se, ettei minulla ole
mitään taktiikkaa, jota vastustaja voisi seurata",
Sami Uotila paljastaa pelistrategiastaan.
Pokeritähti on peliyhtiö Unibetin kehittämä
ohjelmaformaatti. Pokeritähti-ohjelma nähdään MTV3
MAX-kanavalla perjantaisin klo 21.00. Jaksot
uusitaan Subilla maanantaisin klo 01.05.
Pokeritähden finaali nähdään ensiesityksenä Subilla
27.-28.6 klo 23.00, ja uusintana MTV3 ja MTV3 MAX
-kanavilla.
Pokeritähti-turnauksessa
julkkikset, pokeriammattilaiset ja
internet-karsintojen kautta itselleen paikan
lunastaneet pokeriharrastajat pelaavat kuusi
alkupöytää, joista jokaisesta yksi pelaaja pääsee
finaaliin tavoittelemaan 50 000 euron pääpottia.
Suomessa toista kertaa nähtävä Pokeritähti on ollut
valtava menestys Ruotsissa, jossa
Pokermiljonen-ohjelmasta on nähty viisi
tuotantokautta.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-04-25

|
|
Jättivoitto pilasi
turkulaismiehen viikonlopun
Kolmekymppinen nimimerkillä "Claws"
pelaava turkulaismies voitti viime
perjantaina 3,5 miljoonaa euroa
hedelmäpelistä. Voittajan on vaikea
sopeutua uuteen taloudelliseen
tilanteeseensa.
"Olen tottunut
siihen, että saan palkkaa 1500 euroa
kuussa ja kituuttelen sillä
jotenkuten. Minusta tuntuu, että en
osaa sopeutua tähän muutokseen".
Ensimmäinen viikonloppu menikin
pilalle voiton vaikutuksia
pohdiskellessa. "Paniikki ja
ahdistus iskivät", tunnustaa
onnettaren suosikki.
"Claws" voitti
jättisumman 50 sentin
hedelmäpelistä, jota hän pelasi
tavalliseen tapaansa. Näytölle
napsahti yllättäen 5,5 miljoonan
dollarin eli 3,5 miljoonan euron
voittosumma. Tyrmistys oli niin
mahtava, että turkulainen sulki
koneensa ja juoksi vessaan
oksentamaan. Toivuttuaan hän avasi
koneen jälleen ja varmisti kaiken olevan
totta.
Voittaja haluaa
pysyä tuntemattomana. Tähän mennessä
hän on kertonut onnenpotkusta vain
vaimolleen ja eräälle toiselle
turkulaiselle. Juhlintakin on jäänyt
vähiin. "Silloinkin, kun voitto
varmistui, en tehnyt muuta kuin
halasin emäntää, join kaksi olutta
ja painuin pehkuihin", kuvailee
onnenpekka. Työt ovat maistuneet
normaaliin tapaan, eikä työpaikalla
ole kukaan aavistanut joukossa
paiskivan nykyään myös yksi ökyrikas
pelimiljonääri.
Lähde:
Iltalehti.
2008-04-24
 |
|
Pikkuleijonat kärähtivät
pokerista
Kuudenneksi Kazanin MM-kisoissa
jääneet Pikkuleijonat ovat
syyllistyneet käytösrikkeisiin.
Päävalmentaja Jukka-Pekka Annalan
mukaan "melko suuri joukko pelaajia"
kulutti "aina tilaisuuden tullen"
aikaansa pokerin parissa. Potissa
oli päävalmentajan tietojen mukaan
enimmillään 800 euroa. Summa on
hieno, kun ottaa huomioon
Pikkuleijonien päivärahan olleen
vaivaiset 15
euroa.
Nuorten
maajoukkueessa otettiin toissa
kaudella käyttöön rahapelikielto.
Säännöt ovat selvät, ja ne on
esitelty Leijonan oppaassa, jossa
annetaan ohjeita käyttäytymisestä,
pukeutumisesta sekä ruokailun,
levon, koulunkäynnin yms.
hoitamisesta.
Pokerin
pelaaminen ei ollut Pikkuleijonien
ainoa rike, vaan yli puolet
syyllistyi myös nuuskaamiseen.
Jääkiekkoliiton urheilutoimen
johtajan Timo Bäckmanin mukaan
jokaista rikkeisiin syyllistynyttä
pelaajaa on pyydetty antamaan
kirjallinen selvitys siitä, mitä he
ovat tehneet ja miksi. "Sen jälkeen
katsotaan, antaako se aihetta
johonkin toimenpiteisiin", puhisee
johtaja Bäckman.
Pahimmassa
tapauksessa liitto voi sulkea
pelaajat pois maajoukkueesta, mutta
niin vahvaan rangaistukseen
vaaditaan räikeä rike. Pokerin
pelaajat ovat saaneet jo suullisen
varoituksen.
Lähde:
HS.
2008-04-24
 |
|
Lee Jones CardRunnersin leipiin
Pokerin opetusvideoista tunnettu
CardRunners on onnistunut värväämään
pokerin parissa pitkään leipänsä
ansainneen Lee Jonesin yhtiön
varatoimitusjohtajaksi.
Jones toimi
PokerStarsin turnauspuolen johtajana
vuodesta 2003 viime vuoteen asti.
Sen jälkeen hän siirtyi European
Poker Tourin palvelukseen.
Ilmeisesti koti-ikävä veti kuitenkin
amerikkalaisen takaisin Atlantin
taakse.
Värväystä
pidetään pokeripiireissä
täydellisenä kaappauksena. Jones on
hyvin tunnettu kaikkien pokerin
pelaajien keskuudessa ja nauttii
suurta arvostusta alalla.
Lähde:
Poker-King.
2008-04-23
 |
|
Ruotsi leikkasi pelimonopoliltaan
siivet Ruotsin
kansallisen pelimonopolin Svenska
Spelin johto vaihtuu. Huhtikuun
alussa nuijan varresta lähti yhtiön yleisesti
pätevänä puheenjohtajana pidetty
Anders Gustafzon. Tilalle tuli
kädestä talutettava Margareta
Winberg, joka on aikaisemmin
toiminut mm. maatalousministerinä.
Sittemmin sosialidemokraatit
hyllyttivät ministerinsä ja
piilottivat mummon Brasilian
suurlähettilääksi. Nyt tunnettu
rahapelien vastustaja pääsi takaisin
julkisuuden valokeilaan ja sai
lihavapalkkaisen paikan
pelimonopolin puheenjohtajana.
"Olen saanut
laajat valtuudet muuttaa Svenska
Spelin linjausta niin, että vastuu
ja varovaisuus nousevat etusijalle",
sanoi uusi puheenjohtaja
nimitystilaisuudessa ja kertoi
pelikokemusta löytyvän sen verran,
että hän on kerran voittanut kuusi
dollaria Las Vegasissa.
Svenska Spelin entinen puheenjohtaja
Anders Gustrafzon ajoi yhdessä
toimitusjohtaja Jesper Kärrbrinkin kanssa ekspansiivista
linjaa. Tavoitteena oli kansallisen
monopolin vieminen kansainvälisille
markkinoille sekä nettipelien
ottaminen ohjelmaan. Monopoli saikin
luvan nettipokerin järjestämiseen,
ja kansallinen pokeri otti yhdessä
hujauksessa kolmasosan markkinoista.
Hallitus heitti kuitenkin jatkuvasti
kapulaa rattaisiin, nettipokerin
kansainvälinen laajeneminen jäi vain
haaveeksi, eikä Svenska Spel
saanut anomuksiaan läpi muidenkaan
pelien suhteen.
Puheenjohtajan
eroamisen jälkeen myös
toimitusjohtaja Kärrbrinkin
työsuhteen jatkuminen asetettiin
kyseenalaiseksi, eikä ehtinyt kulua
kuin hieman yli pari viikkoa kun
toinenkin tuoli vapautui. Kärrbrink
ilmoitti suksien menneen ristiin
omistajan kanssa, ja siinä
tilanteessa on parasta hakea
toimitusjohtajan pallille uusi mies.
Tulevaisuudessa
Svenska Spelin odotetaan rajoittavan
mainostustaan ja korostavan
sosiaalisen monopolin roolia. Kaikki
tapahtuu hirsipuun alla EU:n
vaatimusten pakottamana. Ruotsi
haluaa pitää jatkossakin
pelimonopolinsa ja toivoo muutosten
lepyttävän EU-komission vaatimukset
vapaasta kilpailusta.
Uusi linjanveto
ihmetyttää monia etenkin, kun se
tapahtuu porvarillisen
valtiovarainministerin kynällä. Oman
yhtiön kädet kahlehditaan, mutta
ulkomailla toimivat yksityiset
peliyhtiöt saavat käytännössä toimia
jatkossakin vapaasti, mainostaa niin
paljon kuin budjetissa riittää
varoja ja jättää verot maksamatta.
Toimilupamenettely puolestaan
antaisi valtion yhtiölle vapaat
kädet, mutta panisi kilpailevat
yritykset maksamaan tuntuvat
lupamaksut ja
lisäisi valtion kokonaistuloja
rahapeleistä. Ei ihme, jos
Unibetin ja
Betssonin osakkeiden kurssit
olivat eilen noususuunnassa.
Lähde: AV.
2008-04-22
 |
|
Amatööri mukaan Pokeritähden
finaaliin
Nettikarsintojen kautta mukaan Pokeritähti-turnaukseen
päässyt Marko Laine hallitsi pelipöytää alusta loppuun.
Unibetin Pokeritähti-turnauksen toisessa
alkupöydässä Laineen yrittivät haastaa duudsoni Jukka
Hilden, Humane-yhtyeen Kim Herold, pokeriammattilaiset
Teresa Nousiainen ja Taneli Tiikkaja sekä nettikarsija
Sandra Kauranen.
Pelipöydässä vallitsi alusta asti rento tunnelma.
Sosiaalisen viihteen lisäksi toinen pelipöytä tarjosi
katsojille myös paljon värikästä pokeria ja hyviä käsiä.
Pelin voittanut Marko Laine keräsi valtaosan hyvistä
aloituskäsistä. "Markoa lyötiin pakalla päähän. Hän pelasi ihan hyvin,
mutta kyllä korttikin kävi", totesi pokeriasiantuntija Ville
Wahlbeck.
Ensimmäisenä Laine pudotti pöydästä Taneli Tiikkajan, jonka
kuningaskymppi joutui taipumaan Laineen ässäysille. Toinen
ammattilainen teki pian seuraa Tiikkajalle. Teresa
Nousiainen hävisi merkittävän osan merkkipinostaan
ässäparilla jo ensimmäisessä jaossa, ja ratkaisevassa jaossa
Marko Laine passitti Nousiaisen ulos kolmosparillaan.
"Minulla oli harvinaisen ikävä tuuri, kun heti
ensimmäisessä kädessä hävisin puolet merkeistä. Siitä piti
nollata tilanne ja lähteä rimpuilemaan eteenpäin. Kaikissa
käsissä, jotka pelasin, olin liikkeellä johtokädellä, mutta
vain yhdellä kerralla se piti", Nousiainen analysoi peliään.
Laine vastasi myös pöydän kolmannesta pudotuksesta.
Nettikarsija Sandra Kauranen meni all in jätkäpari
kädessään, ja Laine maksoi kuningasrouvalla. Floppi toi
Laineelle kuningasparin.
Jukka Hildenin henkinen yliote pöydässä oli pitkään vahva,
mutta hän joutui luopumaan kaksinpelipaikastaan Kim
Heroldille. Hilden oli silti tyytyväinen peliinsä. "Pelasin vahvasti omaa peliäni, mutta jotenkin pääsi vain
käymään niin, että joku ryöväsi merkkini. Mutta pöydässä oli
sairaan hauskaa! Tykkään pelata pokeria nimenomaan
sosiaalisista syistä ja se on hauskanpitotapa. En pidä
totisesta pelistä yhtään", hän sanoi.
Pitkään kestäneessä kaksintaistelussa Kim Herold sinnitteli
mukana, mutta Marko Laineen tuuri ja taidot pitivät loppuun
asti. Peli ratkesi dramaattisesti vasta viimeisellä
kortilla, kun pöytään tullut ässä käänsi voiton Laineelle.
"Minulla oli lopussa niin vähän merkkejä, että en olisi
voinut tehdä mitään toisin. Harmittaa kyllä, sillä voittoa
tultiin hakemaan", Herold totesi.
Marko Laine tekee finaalipöytään seuraa ammattipelaaja Jorma
Vuoksenmaalle. Finaali nähdään ensiesityksenä Subilla
27.-28.6 klo 23.00. Uusinnat lähetetään MTV3- ja MTV3 MAX-kanavalla.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-04-21

|
|
Yleisimmät
virheet pokerissa
Hyvät pokerin pelaajat oppivat
erehdyksistään, kun taas huonot
pelaajat tekevät samat virheet yhä
uudelleen. Phil Gordon on listannut
tavallisimmat virheet sekä kuinka
niitä voi käyttää edukseen.
Pelaaja ei
bluffaa tarpeeksi usein. Kun
tällainen pelaaja lyö tai korottaa,
hänellä voi olettaa olevan hyvä
käsi. Jos hän sököttää, kannattaa
yrittää voittaa potti heti.
Pelaaja
yliarvostaa korkeinta paria.
Keskimääräinen voittokäsi on
Hold'emissa kaksi paria, mutta monet
pokerin pelaajat ovat valmiita
riskeeraamaan paljon kärkiparilla.
Näitä henkilöitä vastaan kannattaa
pelata niin monta pientä taskuparia
kuin mahdollista, koska setillä
voittaa luultavasti ison potin.
Pelaaja lyö liian
vähän. Varsinkin No Limit
Hold'emissa on erittäin tärkeää
lyödä tarpeeksi paljon, jotta vedot
eivät kannata.
Pelaaja maksaa
liian usein. Näitä pelaajia vastaan
ei kannata bluffata.
Pelaaja tiukentaa
käsivalikoimaansa paineen alla.
Monet tiukentavat peliään turnauksen
keskivaiheilla sekä rahasijojen jaon
alla ja odottavat valiokättä. Heitä
vastaan kannattaa pelata paljon
löysemmin ja varastaa blindit sekä
antet.
Pelaaja paljastaa
kätensä vahvuuden. Tällaisia pokerin
pelaajia kannattaa seurata koko
ajan. Pokeria on lähes mahdotonta
pelata täydellisesti, mutta
havainnoimalla, kuinka vastustajat
pelaavat kätensä, voi vähentää omia
virheitään ja hyötyä toisten
erehdyksistä.
Lähde:
Poker.
2008-04-21
 |
|
Lisää uutisia » |
|
|
| |
|
|