|
|
|
| |
|
|
|
Dwan
voitti yli puoli miljoonaa
Tom "durrrr" Dwan pelasi eilen 16
sessiota
$200/$400 PL Omahaa Full Tilt
Pokerilla ja voitti $574k.
Vastuksessa ei ollut moittimista,
sillä toisella puolella istuivat mm.
David Benyamine, "ICallSoWhat" ja
"Ziigmund".
"Ziigmund"
pelasi 11 sessiota Omahaa ja hävisi
$-52k. Hold'emissa kävi hassummin.
Tappiota tuli yhdessä sessiossa
$-195k, joista suurin osa meni
"tsarrastille".
Lähde:
Highstakes Results.
2008-04-03

|
|
"Devilfish"
puhuu seminaarissa
Englantilainen ammattipelaaja Dave
Ulliott seuraa amerikkalaisen
kollegansa Taylor Cabyn esimerkkiä
ja kiipeää puhujanpallille
CAP-konferenssin
kokouksessa Kyproksella.
Pelitaitojensa lisäksi
huumorintajustaan ja
puhujan lahjoistaan arvostettu
Ulliott aikoo kirjoittaa
konferenssiin hyvän puheen. ”En
olisi ikinä uskonut, että minä olen
puhumassa tällaisilla päivällisillä
joskus. Täytyy ruveta heti
kirjoittamaan puhetta”, Ulliott
totesi. Hullista
kotoisin oleva Ulliott tunnetaan
pelipöytien väriläiskänä, jonka
sormia koristavat usein mauttomuuden
rajamailla tasapainoilevat
”Devilfish”-nimikirjaimet.
Meriittilistalla on mm. WSOP:n
$2000
Pot Limit Hold'emin voitto vuodelta
1997, yli 100 rahasijaa ja kahisevaa
lähes viisi miljonaa dollaria.
Lähde:
Pokernews.
2008-04-03
 |
|
Rahansiirtojen
kieltolaki tuomittiin yksimielisesti
USA:ssa Yhdysvaltain
edustajainhuoneen talousvaliokunta
järjesti eilen kyselytilaisuuden,
jossa rahalaitosten ja USA:n
keskuspankin edustajat toivat esille
kantansa rahansiirtojen
kieltolaista. Kieltolaki ei toimi,
oli asiantuntijoiden yhteinen kanta.
American Banking Associationin
varapresidentti Wayne Abernathy
(kuvassa) piti lakia tehottomana
tapana säännellä uhkapelejä. Se
lisää pankkien työtaakkaa ja
kustannuksia, mutta ei estä
rahansiirtoja pelisaiteille.
Wells Fargon Ted Kitada sanoi
puheenvuorollaan hänen pankkinsa
tekevän 30 miljoonaa siirtoa
päivässä, ja kielto haittaa
merkittävästi asiakaspalvelua.
Safe and Secure Internet Gambling
Initiativen puhemies Jeffrey Sandman
todisti, ettei kieltolaki toimi nyt
eikä tule toimimaan tulevaisuudessa,
koska sitä on helppo kiertää.
Epäselvän, kalliin ja roskakoriin
tuomitun lain sijasta Sandman
valisti kongressia tutkimaan
nettipelien sääntelyä. Sandmanin
mukaan oikein suoritettu sääntely
suojaa kuluttajia ja tuottaa
miljardeja valtion kassaan.
Myös kieltolain toteuttamisesta
vastaavien valtiovarainministeriön
ja keskuspankin edustajat myönsivät
lain tuottavan rahalaitoksille
suuria haasteita.
Lähde:
Bluff Magazine.
2008-04-03
 |
|
Brunson pohtii
turnauspeliään
Doyle Brunson pohtii blogissaan
Bellagion käteispelejä sekä uutta
turnausstrategiaa.
Bellagion pelit lähtivät jälleen
käyntiin, kun limiitit laskettiin
1500/3000 dollariin. Siitä
huolimatta parin pelaajan tappiot
ylittivät 200 000 dollaria. Brunson
kysyykin aiheellisesti, kuinka
korkein panoksin pokeria on
pelattava.
Nestorin oma tulos jäi kuitenkin plussan
puolelle ja hyvä niin, koska
huonosti menneitä koripallovetoja
pitikin paikata jollain.
Vaikka Brunson onkin niittänyt
menestystä turnauksissa, hän pitää
silti itseään etupäässä käteispelien
miehenä. Turnauspuolella hänellä ei
ole mitään etukäteen valittua
strategiaa, kuten monella muulla
pelaajalla, vaan hän etenee
vaistojensa varassa. Äsken
tekemällään Irlannin matkalla nestor
tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin.
”Texas Dolly” putosi Irish Openissa
noin sijalla sata.
Pinossa oli 62k, kun neljä pelaajaa
laittoi korotettuun
pottiin 4k. Brunsonin kädessä oli
7 8 . Floppiin tuli 8-7-2
eri maata, ja alkuperäinen korottaja
löi 11k. Brunson
korotti 20k, vastustaja löi hänet all-in
ja Brunson maksoi. Turnilla tuli
vastapelurin tarvitsema kakkonen ja
nestorin turnaus oli ohi.
Mestaria jäi kaivelemaan, olisiko
tässä tapauksessa pitänyt tyytyä
vain maksamaan flopilla ja korottaa
vasta turnilla, jos uusi kortti
olisi ollut vaaraton. Brunson päätteleekin, että
apua voisi kysyä Phil Hellmuthilta,
koska hänen turnausstrategiansa
tuntuu toimivan paremmin kuin
kenelläkään muulla.
Vaimo Louise laittoi vielä
hotellihuoneessa lisää suolaa
haavoihin ihmettelemällä, menikö
hänen miehensä jälleen all-in.
Vaimon mielestä olisi parempi
säästää noin puolet stakista tappion
varalta. Hän oli kuullut Johnny
Chanin kertovan voittaneensa
turnauksen, vaikka ei pannut
kertaakaan kaikkea peliin. Brunson
päättelee silti lopuksi osaavansa
vielä jotain, eikä radikaaleihin
muutoksiin ehkä ole tarvetta.
Lähde:
PokerRoad.
2008-04-03
 |
|
"Ziigmund"
takoi jälleen tulosta
Nettipokerin väriläiskä "Ziigmund" pelasi
tiistaina jälleen loistavan päivän
ja istahti pitkän urakan päätteeksi
sit-out yli $460k kanssa kahdessa
Full Tilt Pokerin PL Omaha-pöydässä.
Voittoa kertyi 15 sessiossa
$259k, ja muut jäivät kauas taakse.
Muista
suomalaisista "KObyTAPOUT" pelasi
neljä sessiota ja hävisi $-66k.
Päivä oli
muidenkin pelaajien osalta värikäs,
sillä esimerkiksi hurjassa vireessä
oleva "ICallSoWhat" oli paikoin
lähes $500k tappiolla, mutta teki
lopulta hyvän nousun ja
parhaimmillaan hänen stakissaan oli
Pantheon-pöydässä yli 560k.
Highstakesdb:n tilastot eivät kata
kaikkia tuloksia, mutta yleisen
arvion mukaan Hollannin stara pääsi
lopulta lähes omilleen.
Lähde:
Highstakes Results.
2008-04-03
 |
|
Stop and go-taktiikka pokerissa
Johnny Kampis pakinoi stop and
go-metodista pokerissa. Päätät mennä
all-in, mutta pysähdyt ennen floppia
ja katsot flopin ennen kuin työnnät
loput merkkisi keskelle.
Kampis ottaa esimerkin pelaamastaan
550 dollarin shootout-turnauksesta,
jonka 10 osallistujasta vain
voittaja pääsi jatkoon. Kun
turnauksessa oli jäljellä kolme
pelaajaa, blindit maksoivat 150/300
ja nappi korotti 900. Kampiksella
oli isolla blindilla A-4, pinossa
oli vain 900 lisää, ja hän puski
kaikki keskelle.
Vastustajalla oli A-5, joka
muodosti suoran ja voitti potin, kun
pöytään tuli K-6-8-4-7.
Floppi oli kuitenkin K-6-8, ja
vastustajan olisi ollut erittäin
vaikea maksaa 900, mikäli Kampis
olisi odottanut ja mennyt all-in
vasta flopilla. Stop and go
olisi voinut hyvinkin toimia.
Kampis ottaa toisena esimerkkinä
seiskaparin, jolla hän meni all-in
ennen floppia vastustajan A-5
vastaan ja vihu sai riverillä ässän.
Mikäli hän olisi odottanut ja
työntänyt porsliinit pottiin vasta
flopilla, vastustaja olisi melko
varmasti kipannut.
Stop and go onnistuu, koska
vastustaja ei tiedä sinun käyttävän
sitä, vaan olettaa flopin osuneen.
Turnauksissa on otettava
riskejä pienellä stakilla ja
pelattava rohkeasti, vaikka floppi
olisi mennyt ohi kokonaan.
Lähde:
Wisehandpoker.
2008-04-03
 |
|
Las Vegasin
suosituimmat nähtävyydet
Las Vegasissa voi tehdä paljon
muutakin kuin pelata pokeria,
rulettia tai
yksikätisiä. Ohessa on kymmenen
parasta vaihtoehtoa uhkapeleille.
10. Siegfried & Royn salainen
puutarha
Miragen sisäpuolelle rakennettu
eläintarha tarjoilee jokaiselle
jotakin. Tiikereitä, leijonia ja
delfiinejä tullaan katsomaan joka
puolelta maailmaa. Yksi tiikereistä
on Montecore, joka puri Roy Hornia
vuonna 2003. Vammat pakottivat
parivaljakon lopettamaan suositun
shownsa.
9. Liberace Museo
Liberace museo tuo kaupungin
kiillolle ja loistolle oman lisänsä.
Esillä on muun muassa suuri
kokoelma pianoja ja Rolls Royceja.
8. Venetianin gondolikyydit
Jos kaipaa Venetsian romantiikalle
vaihtoehtoa, se voisi olla The
Venetian. Ammattitaitoiset soutajat
jopa laulavat italiaksi.
7. Bellagion suihkulähde
Bellagio on pokerin pelaajille
kuuluisa Bobby’s Roomistaan. Muille
matkaajille se on kuuluisa
suihkulähteestään, joka tanssii
Frank Sinatran, Gene Kellyn ja
Johnny Mathisin musiikin tahdissa.
6. Lake Meadin risteily
Lake Meadin risteily on erittäin
suosittu varsinkin ulkoilmaan
haluavien matkustajien keskuudessa.
Eikä syyttä. Hienot maisemat,
tulivuori ja Hooverin pato ovat
ehdottomasti näkemisen arvoisia.
5. Romulan Alea Quark'sin baarissa
Star Trek-faneille on Vegasissa
tarjolla harvinaista herkkua.
Aiheeseen liittyvää teemaa löytyy runsaasti, mutta Quark's
Bar on ylitse muiden. Se on
sisutettu tismalleen samalla tavalla
kuin Star Trek: Deep Space Ninessa
esiintynyt kaimansa. Jos siis haluat
maistaa Romulan Alea, suuntaa
Quark'siin.
4. Golfia Shadow Creekissä
Shadow Creek on koko maailmankin
mittapuulla upea kenttä eikä kaipaa
lisäesittelyjä. Hinnatkin ovat
kohdallaan. Alle viidensadan
dollarin ei kierrosta pääse
pelaamaan.
3. Hoover Dam
Noin viidenkymmenen kilometrin
päässä Vegasista on Hooverin
pato. Se ei kuulosta miltään, mutta
paikan päällä on helppo ymmärtää,
kuinka mahtavasta ja tärkeästä
laitoksesta on kyse.
2. Red Rock Canyon
Red Rock on syystäkin suosittu
ulkoilukohde. Kävelijät, pyöräilijät
ja kiipeilijät löytävät sieltä
lukemattomia eri reittejä. Sen
korkein kohta, La Madre, on yli
kahden kilometrin korkeudessa
merenpinnasta.
1. The Stratosphere Tower
Stratospheresta näkee ilmaiseksi
koko Las Vegasin. Jos rahaa riittää,
voi istua tornin ravintolassa, joka
kiertää 360 asteen kierrosta.
Lähde:
CCT.
2008-04-02
 |
|
“Jenniciden”
Playboy-kuvat julkisuuteen
Pokeriyhteisön yhden suosikkitytön,
Jennifer Leighin, kohutut
Playboy-kuvat on julkaistu.
Toukokuun numerossa vähissä
vaatteissa esiintyvä Leigh on
yhdessä pääartikkeleista nimellä
Strip Poker.
Vuonna 1983 syntynyt Leigh sanoo
olevansa tyypillinen hakkeri ja
nörtti, joka on siirtynyt
tietokonepeleistä ja ohjelmoinnista
pokerin pariin. Tällä hetkellä
leipätyö on $100/$200 Limit
Hold’em, jota hän pelaa
PokerStarsilla.
Turnauspuolella Leigh on tehnyt
live-peleistä tienestiä hieman yli
60 000 dollaria sekä muutamia suuria
lunastuksia nettiturnauksista,
joista suurimpana on neljäs tila
Sunday Millionissa vuodelta 2006.
Lähde:
PokerKingBlog.
2008-04-02
 |
|
Lakimiehet
ottavat yhteen San Remossa
PokerStarsin esiintyminen Italian
suurimman pokeriturnauksen
sponsorina ei ole ollut maan
kansallisten, toimiluvan saaneiden
operaattoreiden mieleen, ja nämä
uhkaavat puuttua asiaan lakimiesten
voimalla.
Toisaalta alan
asiantuntijat ovat eri mieltä
pelilain tulkinnasta, ja San Remossa
on odotettavissa pokeriturnauksen
ohella toinenkin taistelu, joka
käydään lakimiesten välillä.
Lähde:
Gambling Compliance.
2008-04-02
 |
|
Tony G. kaipaa
Moskovan paistikkaita pelejä
Tony
Guoga nauttii
olostaan San Remon EPT:ssä ja kehuu
samalla turnauksen järjestelyjä,
jotka ovat hänen mielestään aivan
eri luokkaa kuin WPT:n tapahtumissa.
Australialainen toivookin WPT:n
ottavan mallia eurooppalaiselta
pikkuveljeltään.
Tony G. sanoo olevansa hyvässä
pelivireessä ja toivoo, että omaan
pöytään osuisi pari helppoa
vastustajaa, joilta voisi viedä
merkit pois. Myös Italian sää on
miehen mieleen ja toiveissa on
päästä kalastelemaan muuallakin kuin
pokeripöydässä. Jos se ei onnistu,
varasuunnitelmissa on syödä ja juoda
hyvin.
San Remoon maailmanmies tuli suoraan
Wienin uudelta Card Casino Movielta.
Se olikin hänen mieleensä ja
suoranainen parannus kaupungin
kasinotarjontaan.
San Remosta matka jatkuu
todennäköisesti Moskovaan, jossa on
nykyisin tarjolla varsin mehukkaita
pelejä. Isoin yhden illan voitto
oli viime vierailulla 1,8 miljoonaa
dollaria, mutta aivan näin suuriin
summiin ei ihan joka päivä ylletä.
Yleisimmin pelinä on
$100/$200
PL Omaha.
Lähde:
Pokerworks.
2008-04-02
 |
|
Hollanti eväsi nettipelien
toimiluvan valtion kasinolta
Hollannin
senaatin ylähuone hylkäsi eilen
niukalla kahden äänen enemmistöllä
lakiesityksen, joka takasi valtion
omistamalle Holland Casinolle
yksinoikeuden rahapelien
järjestämiseen netissä.
Lakiesityksen
hylkääminen ei välttämättä merkitse
ovien aukaisemista vapaalle
kilpailulle. Monet uskovat päätöksen
olevan taktinen veto, jolla Hollanti
tahtoo osoittaa EU:lle haluavansa
rajoittaa uhkapelien tarjontaa ja
joutuvansa siksi ylläpitämään
valtion monopolia.
Hollannissa
valmistellaan parhaillaan toista
lakialoitetta, joka vie kehitystä
samaan suuntaan. Pikapuolin
julkistettava rahansiirtojen
kieltolaki esittää rahalaitoksille
rangaistusta, mikäli ne edesauttavat
hollantilaisten pelaamista
ulkomaisilla saiteilla.
Lähde:
GIG.
2008-04-02
 |
|
CryptoLogic
tähtää Aasian markkinoille Mahjongin
avulla
CryptoLogic
ei näe Aasian markkinoilla muiden
peliyritysten epäröinnistä
huolimatta isoja riskejä, vaan
korostaa maanosan suurta
potentiaalia ja tekee strategisen sijoituksen
Mahjong Timeen, joka on yksi
Mahjong-ohjelmistojen johtavista
kehittäjistä.
CryptoLogicin hallituksen
puheenjohtaja ja
toimitusjohtaja Brian Hadfield sanoo Mahjongin olevan kulttuurillisesti
erittäin arvokas peli kiinalaisille.
Hänen mukaansa pelin pelaajia on
maailmassa noin 600 miljoonaa.
Hadfieldin mukaan sijoitus on täysin
CryptoLogicin tyylinen ratkaisu ja
parantaa yrityksen näkyvyyttä Aasiassa.
Kauppa on tarkoitus lyödä lukkoon
kuukauden sisällä. Hinta on
noin 2,5 miljoonaa dollaria.
Lähde:
Winner Online.
2008-04-02
 |
|
Ongelmakädet
Pokerissa on aina mukava nähdä kaksi
isoa korttia, kun on saanut pitkään
pelkkää roskaa. Monet isot
yhdistelmät tuovat kuitenkin mukanaan
kasan ongelmia, ja niiden kanssa on
syytä edetä varoen, neuvoo Johnny Kampis.
Esimerkkikäsi voisi olla A-T. Se
näyttää hyvältä, mutta on varsin
haavoittuvainen. Jos jollakin muulla
on A-A, K-K, Q-Q, J-J, T-T, A-K, A-Q
tai A-J, olet dominoitu. Jos jollakin
on ässä kurkon, rouvan tai jätkän
kanssa, olet 3:1 altavastaaja.
Mistä sitten tietää, milloin on
dominoituna. Ei varsinaisesti
mistään, mutta vastustajan
tunteminen auttaa. Löysä pelaajaa
voi korottaa varhaisesta positiosta
monilla käsillä, mutta tiukalla
pelaajalla on luultavasti parempi
käsi kuin A-T. Tiukan pelaajan
korottaessa pakkaan on heitettävä
myös A-J.
Muita saman kategorian heikkoja
käsiä ovat K-J, K-T, Q-J ja Q-T.
Ne on helpointa ja turvallisinta
sysätä sivuun, jos joku on ehtinyt
korottaa. Jos taas istut myöhäisessä
asemassa, ja kaikki ovat kipanneet,
näillä käsillä voi korottaa ja
yrittää voittaa blindit.
Jos joku on jo
korottanut ja takanapäin on vielä
monta pelaajaa puhevuorossa, on
parempi maksaa suittareilla tai
pienillä taskupareilla kuin yllä
mainituilla ongelmakäsillä. Mitä
useampi pelaajaa katsoo flopin, sitä
todennäköisemmin jollakin on parempi
käsi, joka dominoi ongelmakättäsi.
Lähde:
Wisehandpoker.
2008-04-02
 |
|
"DaEvils"
innostui voitostaan
"Ziigmund" oli
maanantain suurin voittaja Full Tilt
Pokerilla tienattuaan $166k. Miinuspuolella
kunnostautui "yossarian_2_", joka
menetti $-184k.
Full Tilt Pokerin NL Hold'emin
mysteerimies "yossarian_2_" hävisi
heads upeissa 2+2 foorumin
vakiokirjoittajia "FoxwoodsFiendiä"
ja "Anskya" vastaan.
"FoxwoodsFiend", joka pelaa Full
Tilt Pokerilla nimimerkillä
"DaEvils", voitti omien sanojensa
mukaan "yossarian_2_:lta" $160k.
Ariel
"DaEvils" Schneller (kuvassa)
innostui tosissaan voitostaan ja kutsui adrealiinin virratessa
kaikki kannattajansa Club Plummiin
juomaan samppanjaa.
DaEvils: Club Plumm tomorrow
everbody
DaEvils: bottles of champagne on
me!
DaEvils: NYC
DaEvils: now
DaEvils: if you'll excuse me my
rail fans
DaEvils: i need to take a piss
DaEvils: then play some guitar
hero
DaEvils: getting drunk tonight
DaEvils: updated march graph
DaEvils: should have a little
upswing at top
"Ziigmundin"
lisäksi
suomalaisista "Ugadabugada" pelasi
muutaman käden Omahaa ja voitti $4k.
"Isokala" ja "LrsLzk" pelasivat
pitkään Hold'emia Primalla ja jäivät
hieman miinukselle.
Lähde:
Highstakes Results.
2008-04-02
 |
|
Taylor Caby
puhui pokerista ja liiketoimista
24-vuotias
pokeriammattilainen ja yksi
CardRunnersin opetussivuston
perustajista, Taylor Caby,
osallistui eilen Charles Nessonin
Global Poker Strategic Thinking
Societyn (GPSTS) luentosarjaan. Caby
esitelmöi New Yorkin yliopiston
Sternin Liiketalouden laitoksella
pokerin ja liiketoimien yhteisistä
tekijöistä. Caby
perusti CarrdRunnersin
opiskelija-asunnossaan 50 dollarin
alkupääomalla. Nyttemmin
opetussaitilla on yli 10 000
jäsentä, ja sen liikevaihto ylitti
viime vuonna kolme miljoonaa
dollaria.
GPSTS-johtaja Andrew Woods oli
tapahtumasta innoissaan ja sanoo Cabyn olevan
juuri sellainen henkilö, jonka he
halusivatkin luennoilleen, koska hän
on erittäin hyvin perillä siitä,
kuinka pokerin strategioita voi
käyttää liike-elämässä.
Edellisiä puhujia ovat olleet
esimerkiksi pokerikirjailija Jim
McManus sekä WPT:n kommentaattorina
parhaiten tunnettu Mike Sexton.
Lähde:
Sys-Con Media.
2008-04-02
 |
|
Nettikasinoilla yhä hankalaa
Aasiassa
Parhaatkin rahapelisaitit empivät
edelleen Aasian markkinoille
menoaan. Kommunikointiongelmat,
kulttuurierot, valuuttavaikeudet ja
luottamuspula ovat vielä
toistaiseksi buumin
puhkeamisen tiellä.
Bodogin piti tunkeutua ensimmäisenä
Kaukoidän markkinoille, mutta nyt
yrityksen perustaja Calvin Ayre on
kääntänyt kelkkansa ja sanoo heidän vain
tarkkailevan markkinoita.
Ayren mukaan Aasiassa ei ole vielä
tarvittavaa infrastruktuuria.
Ohjelmistojen taso ei riitä, eivätkä
rahansiirrotkaan ole tarpeeksi
turvallisia.
Myös Macaosta kantautuneet huhut
länsimaisten yrittäjien huonosta
kohtelusta ovat hillinneet
yritysten intoa rynnätä suurille,
mutta arvaamattomille markkinoille.
Lisäksi Kiinan ja Thaimaan
hallitukset ovat äsken hyökänneet
useita nettipelejä tarjoavia
operaattoreita vastaan.
Mustassa yössä pilkottaa yksi
valonpilkkukin. Playtech aikoo
lanseerata lähipäivinä Aasian
markkinoille sovelletun pelialustan,
ja yhtiön osake on saanut
ostosuosituksen Deutsche Bankilta.
Lähde:
Gambling911.
2008-04-01
 |
|
Asian Poker
Tourissa neljä turnausta
Asian Poker Tour on julkaissut tämän
vuoden ohjelmansa. Pokerikiertue
aloittaa maanosan valloituksen
Manilasta toukokuun lopussa.
Saarivaltiosta matka jatkuu Aasian
pelimekkaan Macaoon, sieltä
Etelä-Koreaan ja lopuksi
Singaporeen. Ensi vuodeksi on
suunnitteilla kuusi turnausta.
Järjestäjät odottavat pelihullujen
aasialaisten lisäksi turnauksiin
pelaajia ympäri maailmaa. Manilan
päätapahtuman sisäänosto on 2500
dollaria ja turnaukseen odotetaan
yli 400 osallistujaa.
Kiertueen järjestävän AsianLogicin
toimitusjohtaja Chris Parker odottaa
Manilan tapahtumaa innolla. Aasiassa
on pokeribuumi, eikä se etene
missään yhtä nopeasti kuin
Filippiineillä, kertoo johtaja
Parker.
Lähde:
Asianpt.
2008-04-01
 |
|
Pokeri valtaa
Skotlannin pubit
Valtavan suosion Britanniassa
saavuttaneet pokerin pubikiertueet
jatkavat matkaansa Englannista
pohjoiseen päin ja valtaavat
Skotlannin pubit. Sosiaaliseksi
ilmiöksi kehittynyt
pokeriliiga on avannut pelipöytiä jo
80 pubiin ympäri Skotlantia ja lisää
tulee koko ajan.
Panosten on pysyttävä lain mukaan
pieninä. Kattona on viisi puntaa
turnausta kohti, eikä voittosumma
saa ylittää 100 puntaa illassa.
Pelaajia tulee töiden ja päivän
puuhien jälkeen kaikista
yhteiskunnan luokista, eikä ole
mikään harvinaisuus nähdä samassa
pöydässä esimerkiksi eläkeläistä,
opettajaa ja vapaalla olevaa
baarimikkoa.
Pokeriliigan manageri Stuart McKay
sanoo pokerin yhdistävän ihmisiä,
ketkä ehkä
muutenkin viettäisivät aikaa
lähipubissaan.
”Eräs mies kertoi pelaamisen
parantaneen hänen depressionsa. Nyt
hän tuntee kuuluvansa yhteisöön.
Eikä kyse ole vain miehistä.
Edellinen mestarimme oli
nainen....”, McKay sanoo.
Lähde:
Scotsman.
2008-04-01
 |
|
Macaosta
tulossa Aasian vaurain territorio
Vahvasti
kasinotoimintaan panostava Kiinan
erityishallintoalue Macao on
nousemassa hyvää vauhtia Aasian
rikkaimmaksi talousalueeksi. The
China Postin mukaan Macao on jo
ohittanut Singaporen, Brunein ja
Japanin bruttokansantuotteen koossa
asukasta kohti ja noussut 20.
tilalle koko maailmassa.
Macaon BKT kasvoi
viime vuonna 27 prosenttia 36 357
dollariin per henkilö. Suomen
vastaava luku oli 37 014 dollaria
vuonna 2004.
Macaon tuorein hanke on 2,4
miljardia dollaria maksanut Venetian
Macau Resort Hotel. Projektin takana
on amerikkalainen Las Vegas Sands
Corporation.
Lähde:
CCT.
2008-04-01

|
|
Upseeri
hyllytettiin räsypokan pelaamisesta
Ansioitunut
englantilainen upseeri Andy Bristown
järjesti Irakissa viinanhuuruisia
pokeri-iltoja. Neljän sotilaan
mukaan silloinen eversti Bristown
määräsi heidät riisuutumaan
alushousuisilleen, kun he hävisivät
korttipelissä. Tapahtumapaikkana oli
tukikohta Basrassa, Irakissa.
The Sunin mukaan sotilaat olivat
niin nuoria ja kokemattomia, ettei
heille
jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin
totella käskyä. Sotilaat tekivät
komennukselta
palattuaan valituksen esimiehestään.
Englannin puolustusministeriö ei
hyväksy tapahtunutta ja Bristow on
hyllytetty virastaan tutkimusten
ajaksi.
Lähde:
The Sun.
2008-04-01

|
|
Betsson jakaa
kaksi turnauslippua uusille
pelaajille
Betsson
tarjoaa kaikille ensitalletuksen
tekeville pelaajille kaksi ilmaista
lippua PP Weekly-turnauksen
karsintoihin, jotka pelataan
kahdesti viikossa lauantaisin kello
13.00 ja sunnuntaisin kello 17.00.
Potissa on 20 paikkaa PP
Weekly-turnaukseen lauantaina kello
18.00 tai maanantaina kello 21.00.
PP
Weekly-turnauksessa on 2000 dollarin
takuupotti. Suora sisäänosto vaatii
200 saman viikon aikana kerättyä
pelaajapistettä.
2008-04-01

|
|
Vos väittää
hävinneensä 7 miljoonaa Full Tilt
Pokerilla
Mark Vos istui
ihailemassa "Ziigmundin" ja
kumppaneiden peliä, kun chatissa
käytiin alempana tiivistettynä
esitetty keskustelu, jossa Vos
ilmoitti hävinneensä uransa aikana
Full Tilt Pokerin peleissä
kokonaista seitsemän miljoonaa
dollaria. Kaikki on ilmeisesti
kuitenkin pistettävä australialaisen
huumorintajun piikkiin.
Mark
Vos (Observer): zig for pres.
Mixalis11 (Observer): mark dont cry
stolid (Observer): seat open Mark
stacksbo (Observer): Mark r u up
this year?
swift75 (Observer): shut your
piehole mark
stacksbo (Observer): on this site?
Bluestone10 (Observer): vos jump in
for your standard
hit and run
Mark Vos (Observer): im down 7
million lifetime on full tilt
sumarski (Observer): lol
Mark Vos (Observer): won my roll on
roulette though
stolid (Observer): lolololool
Mark Vos (Observer): ive worked a
system
Bluestone10 (Observer): NICE!!!!
stolid (Observer): always bet on
black!
stacksbo (Observer): serous mark?
B1GFISH (Observer): U WON ALL BACK
ON
ROULETTE
CrazzY66 (Observer): yea right 7mil
u dont have that
money to play with
iFearChaoS (Observer): they gonna
make a roulette
movie on mark vos like 21?
Mark Vos (Observer): only bet on
black 623% of the time
2008-04-01

|
|
Hansen tekee paluuta
pikkulimiiteissä
Gus Hansen ei ole poikki, vaikka
ottikin tauon Full Tilt Pokerin ison
rahan peleistä. Tanskan pokeriässä
hävisi
maaliskuussa $-707k, ja vuoden
alusta lukien miinusta tuli yli
miljoona. Järkevänä miehenä
tanskalainen katsoi tauon olevan
paikallaan, vaikka rollia olisi
riittänytkin.
Hansen analysoi
peliään ja päätyi itseluottamuksen
kärsineen tappioputken johdosta.
Hänestä oli tullut pelokas ja
epäröivä pelaaja, juuri sellainen,
joilta hän oli ennen kyninyt isot
voitot.
Nyt "Mr.
Swingking" on palannut takaisin ja
aloittanut marssin kohti tähtiä Full
Tilt Pokerin $1/$2 PL Omahasta.
Mestarin tulon voisi luulla vieneen
kalat vesistä, mutta näin ei
suinkaan käynyt. Tanskalaisen ei
tarvinnut istua kauaakaan pöydässä,
kun odotuslistalla oli jo yli 30
nimeä. Hansenia ei pelätty eikä
kunnioitettu. Itseluottamus ei
kohonnut myöskään tulosten myötä.
Tanskalainen hävisi ensimmäisessä
sessiossaan 87 dollaria.
Lähde:
Ace.
2008-04-01
 |
|
Tanskan pelimonopoli joutuu pian
käräjille Tanskalainen
Euroopan parlamentin jäsen Karin
Riis-Jörgensen on vahvistanut
epävirallisesti Tanskan olevan yksi
niistä valtioista, jotka joutuvat
vielä ennen kesää Euroopan
yhteisöjen tuomioistuimeen. Syyte
koskee kansallisen pelimonopolin
suojelua ja vapaan kilpailun
rajoittamista.
Sisämarkkinoista
ja palveluista vastaava komissaari
Charlie McCreevy myöntää komission
laatineen listan vastahankaan
asettuneista valtioista. Luetteloon
päässeiden maiden nimet paljastetaan
tämän viikon lopulla.
Lähde:
Ace.
2008-04-01
|
|
Syyttäjä vaatii vankeutta
laittomista peleistä Ruotsissa
Grebbestadin pikkukaupungissa
Ruotsin länsirannikolla lähes vuosi
sitten järjestetyn ison
pokeriturnauksen jälkipuintia
käydään parhaillaan oikeudessa.
Syyttäjä vaatii kahdelle tapahtuman
järjestäneen yrityksen edustajalle
sekä kahdelle silloisen 24hPokerin, nykyisen Entraction Holdingin,
johtajalle vankeusrangaistusta, joka
on pitempi kuin minimiksi säädetty
puoli vuotta. Tilat vuokranneen
hotellin kahdelle napamiehelle
syyttäjä esittää ehdollista
rangaistusta ja yhteiskuntapalvelua.
Kaikki syytetyt
kiistävät rikkoneensa lakia, eikä
yksikään tunnusta olleensa vastuussa
turnauksen järjestelyistä. Tapahtuman järjestäneen yrityksen
toisen omistajan puolustusasianajaja
Staffan Uvabäck vaatii päämiehensä
vapauttamista. Vaikka oikeus
tulisikin siihen tulokseen, että
hänen päämiehensä on vastuussa
pokeriturnauksen järjestelyistä, on
vankeusrangaistus joka tapauksessa
täysin poissa laskuista, puolustaa
Uvabäck asiakastaan.
Yksi syytetyistä
on silloinen 24hPokerin
toimitusjohtaja Per Hildebrand.
Lähde: Expressen.
2008-04-01
 |
|
Hastings
haastoi Antoniuksen Hold'emissa
Brian Hastings ei ole Full Tilt
Pokerille saamansa sopimuksen
jälkeen pelännyt vastustajia missään
pelimuodossa. Nuori, vuonna 1988
syntynyt Hastings ottaa pöytiin
täyden oston ja pelimuodoksi sopii
Omahan ja Hold'emin lisäksi myös
mixed-pelit.
Myöhään
sunnuntai-iltana Suomen aikaa
Hastings päätti ottaa Patrik Antoniuksen kanssa
erän NL Hold'emia
heads up, vaikka suomalaista
pidetään ehkäpä maailman
vaarallisimpana nettipokerin
pelaajana siinä lajissa.
Antonius voitti kahdesta heads
upista $93k. Omahassa tuli kuitenkin
sen verran lunta tupaan, että
Hold'emin voitot menivät korkojen
kanssa ja päivän yhteistulokseksi
tuli $-23k. Päivän sankarina oli
"Ziigmund", joka pelasi kolme
sessiota Omahaa ja tienasi $168k.
Päivän suurimmassa potissa pöytään
koroteltiin ennen floppia $58k
Antoniuksen oltua aktiivisimpana
ässäparillaan.
Floppi: 5 J 8 .
"Ziigmund" löi keskiparilla ja
avoimella suoran vedolla 59k –
Antonius maksoi 58k all-in –
Hastings 33k all-in.
"Ziigmund": 7 6 8 4
"FinddaGrind": K 3 A A
Brian Hastings: T 7 5 6
Pöytään tuli K 8
ja "Ziigmund" voitti onnekkaasti
riverin tuomalla setillä $208k.
Parhaimmmillaan "Ziigmundilla" oli
yli $300k, mutta bluffausyritys Tom
”durrrr” Dwania vastaan kävi
kalliiksi ja pudotti stakin
$240k:een.
Lähde:
Highstakes Results.
2008-03-31
 |
|
Hastingsilla
meni huonosti myös PokerStarsilla
Brian
Hastings hävisi sunnuntaina yli
$-240k Full Tilt Pokerilla, ja sama
tahti tuntui jatkuvan myös
PokerStarsilla. Hastings osallistui
Sunday Millioniin ja $5k
Freezeout-turnaukseen, joten jo
niihin hupeni yli $6k. Sen lisäksi
Hastings istui tutun "$tinger 88"
nimimerkkinsä kanssa $100/$200 NL
Hold'emissa, missä kyyti oli
niinikään kylmää.
Hastings
aloitti Hold'emissa hyvin ja
kasvatti $20k alkustakkinsa jo yli
kolminkertaiseksi, kunnes Steve
"MrSmokey1" Billirakis tuli ja vei
kaiken.
Hieman
tiltissä pelannut Hastings korotti
$600, jonka Billirakis maksoi.
Floppi: A 2 5 .
Billirakis sökötti ja korotti $3,4k,
minkä Hastings maksoi.
Turn: Q .
Billirakis löi $5,6k ja sai jälleen
maksun.
River: K .
Billirakis päätti lyödä vielä $13,6k
- all-in - maksu.
Steve Billirakis:
3 5
Brian Hastings: A T
Billirakis vei
yli $126k
potin nimiinsä, jatkoi samaa menoa
ja istui parhaimmillaan yli $160k
kanssa $100/$200 NL
Hold'em-pöydässä. Suurin osa
rahoista tuli Brian Hastingsilta.
2008-03-31
 |
|
Pokerinaama
kuntoon Botoxilla Botox-ruiske
nuorentaa ulkonäköä jopa
kymmenellä vuodella. Hermomyrkyn
käyttäjien tunnetuin miespuolinen nimi
lienee Idols-tuomari Simon Cowell,
jonka mukaan pienessä kasvojen
kohotuksessa ei ole mitään väärää.
”Botox ei ole sen kummempaa kuin
hammastahna”, Cowell
sanoo.
Samalla Botoxilla
saa myös paremman pokerinaaman.
Lääke estää hermoimpulssien pääsyn
lihaksiin ja lopettaa niiden
tahattomat nykimiset ja
kouristukset. Tellien löytäminen
saattaa vaikeutua tulevaisuudessa
entisestään.
Lähde:
The Telegraph.
2008-03-31
 |
|
PokerStarsilla
vuoden ensimmäinen Supernova Elite
Arizonan Phoenixista kotoisin oleva
George “jorj95” Lind III saavutti
ensimmäisenä pelaajana tänä vuonna PokerStarsin Vip
Clubin Supernova Elite-statuksen.
Supernova Elite on PokerStarsin VIP
Clubin korkein taso, joka
vaatii miljoona pelaajapistettä. Esimerkiksi viime vuonna vain 39
pelaajaa pystyi tähän. Lind oli yksi heistä.
Lind kuuli Supernova
Elite-ohjelmasta viime vuonna,
asetti itselleen
tavoitteen ja aloitti pisteiden sekä
rahan tienaamisen. Jo ensimmäinen
kuukausi oli menestys, ja “jorj95”
keräsi heti puoli miljoonaa
pistettä. Hyvän alun jälkeen
loppukin järjestyi helposti. Tänä
vuonna koko tavoitteen
saavuttamiseen meni vain reilut
kaksi kuukautta.
Lind aloitti pokeriuransa
1998 pelaamalla pieniä käteispelejä
kasinolla. Pari vuotta myöhemmin hän
kokeili $20/$40
Hold’emia, ja siirtyi
puolessa vuodessa
$400/$800
mix-peleihin. Vuonna 2004
into pokeriin kuitenkin katosi, ja
hän siirtyi
urheiluvedonlyönnin puolelle.
Peli-into palasi vasta viime
keväänä, kun hän kuuli Supernova
Elite-kisasta.
Tänä vuonna Lind aikoo osallistua
ainakin WSOP:iin ja pariin muuhun
suureen
turnaukseen. Tämä kuuluu Elite-tason
saavuttaneiden pelaajien etuihin.
Lähde:
PokerStars Blog.
2008-03-31
 |
|
Antonius
jyräsi Omahassa
Patrik "FinddaGrind" Antonius
tienasi lauantaina
$134k Full Tilt
Pokerin Omahassa ja oli päivän
suurin voittaja yhdessä
"ICallSoWhatin" kanssa, joka
nettosi
peräti $266k. Antonius löysi
lopultakin vastusta ja sai pelata
338 kättä viidessä sessiossa.
Pahiten
kärsivät Markus Golser $-203k ja
David Benyamine $-149k.
Muista
suomalaisista "LrsLzk" pelasi
tapansa mukaan Primalla Hold'emia ja
voitti $5k vajaalla sadalla kädellä.
"Ziigmund" istui Full Tilt Pokerilla
pitkän päivän, pelasi sekä Hold'emia
että Omahaa ja hävisi kummassakin.
Yhteensä tappiota kertyi $-49k.
"KObyTAPOUT" pelasi tovin Omahaa ja
menetti $-17k.
Lähde:
Highstakes Results.
2008-03-31
 |
|
Pikkuparin
pelaaminen
Keinerin tapaan
Saksalainen pokeriammattilainen ja
WSOP-voittaja Michael Keiner kertoo,
kuinka hän pelasi vaikean kätensä
EPT:n Prahan tapahtumassa.
Turnauksessa
oli vielä mukana noin 50 pelaajaa ja
Keinerin pinossa oli merkkejä 22k,
mikä oli hieman
yli keskiarvon. Puolilöysä,
aggressiivinen pelaaja avasi
keskipositiosta 3k blindien oltua 500/1000.
Keiner sai 3 3
ja maksoi isosta blindista.
Floppiin ilmestyi 2 6 T .
Molemmat sököttivät. Turnilla tuli 5 .
Vastustaja löi 4k, ja Keiner maksoi,
koska hän uskoi vastustajalla olevan
parhaimmillaan kaksi ylikorttia ja
värin veto.
Riverillä tuli T .
Keiner sökötti jälleen, vastustaja
löi 9k ja Keiner maksoi kypsän
harkinnan jälkeen. Vastustaja näytti
A J ,
pyöritteli päätään ja ihmetteli
saksalaisen maksua.
Keiner sanoo päätelleensä, ettei
vastustajalla ollut väriä, koska
tämä ei tehnyt jatkolyöntiä
flopilla. Turnin vitonen taas oli
harmiton kortti, ja vihu yritti ryöstää potin
lyömällä 4k. Riverin kymppikin oli
harmiton, koska se pariutti pöydän.
Jos vastustaja olisi saanut jotakin
flopilla, hän olisi panostanut.
Riverillä hän olisi sököttänyt,
vaikka hänellä olisikin ollut
kolmosparia korkeampi pari, koska
hän saattoi odottaa saavansa maksun
tai korotuksen vain paremmalta
kädeltä. Ainoa
huolenaihe oli flopilla saatu ja
hitaasti pelattu setti. Riverin lyönti
9k ei
kuitenkaan sopinut näihin
piirustuksiin, koska se oli liian
suuri, mikäli kyseessä olisi ollut
jarruttelu.
Lähde:
888.com.
2008-03-31
 |
|
Ruotsalaisilla
peliongelmia
Ruotsissa ollaan huolestuneita
nettipokerin aiheuttamista
peliongelmista. Uusimpien tilastojen
mukaan joka kolmas ongelmapelaajia
auttavalle tukilinjalle soittavista
henkilöistä ilmoittaa nettipokerin
pelikseen, ja pokeri on tällä
hetkellä jo ohittanut peliautomaatit
suurimpana koukuttajana.
Yli 80 prosenttia
soittajista on miehiä, mutta naisten
määrä on kasvussa. Kauniimman
sukupuolen edustajat eivät ole
kuitenkaan yhtä halukkaita hakemaan
apua, sillä heillä on kannettavanaan
kaksinkertainen häpeä. Naisten
pelaaminen ei ole vielä yleisesti
hyväksyttyä ja sen päälle tulee
riippuvuuden aiheuttama huono
omatunto.
Ongelmapelaajien
liiton puheenjohtaja Kim Grahn
selittää peliriippuvuuden
ensimmäisinä varoitusmerkkeinä
olevan valheet ja asosiaalinen
käytös. Vuokra on saattanut jäädä
maksamatta mitä ihmeellisimmistä
syistä eivätkä sukukekkerit
kiinnosta. Oireiden ilmaantuessa
apua on haettava mahdollisimman
nopeasti. Suomessa on esimerkiksi
Sininauhaliitto, jolla on ilmainen
palveleva puhelin
Peluuri.
Lähde:
SVT.
2008-03-31
 |
|
Lisää uutisia » |
|
|
| |
|
|