|
|
|
| |
|
|
|
Ahvenanmaalla suunnitellaan uutta
pelilakia Ahvenanmaalla
pelätään pelimonopolin päivien
olevan luetut ja varustaudutaan EU:n
vaatimaan vapaaseen kilpailuun.
Maakuntahallitus on ollut varuillaan
hyvissä ajoin ja tilannut
selvityksen tulossa olevista
muutoksista. Laatijana on Ruotsin
entinen kamarioikeuden presidentti
Jan Francke.
Francken mukaan
lisenssimenettely on paremmin
sopusoinnussa EU:n lainsäädännön
kanssa kuin nykyinen pelimonopoli.
Toisaalta Francke toteaa, ettei EU
ole tähän mennessä ottanut kantaa
pelimonopolien suhteen.
Yhtenä ongelmana
on raha. PAF vetää reilut 30
miljoonaa euroa vuodessa
maakuntahallinnon kassaan. Francke
ehdottaa Ahvenanmaan korvaavan
Manner-Suomelle, Ruotsille sekä
mahdollisesti myös muille EU-maille
niiden Ahvenanmaalta käsin toimivien
peliyhtiöiden johdosta menettämät
tulot. Tällä tavoin Francke yrittää
rauhoittaa tunteita etenkin
Manner-Suomessa, jossa "yritetään
kaikin tavoin estää PAF:in pelit
netissä".
Francke toteaa
myös, ettei ole täysin selvää, kenen
kassaan arpajaisvero kuuluu.
Francken mukaan verotusoikeus kuuluu
todennäköisesti Manner-Suomelle,
joka voi siinä tapauksessa käyttää
tulot omiin tarkoituksiinsa. Lisäksi
lisenssimenettely vaatii lain
muutoksen, jonka on mentävä läpi
myös Suomen eduskunnassa.
Kiperässä
tilanteessa on edettävä hitaasti.
Ehdotus lähetetään
lausuntokierrokselle Manner-Suomeen
sekä peliyhtiöille, ja vastausten
perusteella Ahvenanmaalla uskotaan
tiedettävän enemmän, mistä tuuli
puhaltaa.
Lähde:
Nya Åland.
2008-03-30
 |
|
Vastustajan
lukeminen
Tony Guerrera käsittelee
tämänkertaisessa artikkelissaan
vastustajan lukemista. Pelaat No
Limit Hold’emia 2/5 dollarin
blindeilla. Istut napilla, kädessäsi
on J J
ja korotat 20 dollaria. Pieni blindi
kippaa ja iso maksaa. Pinossasi on
noin 600 dollaria, vastustajallasi
vain 400.
Floppiin tulee 2 4 8 .
Vastustaja sököttää ja sinä panostat
25 dollaria, jonka hän maksaa.
Turnilla pöytään tulee 2 .
Iso blindi sököttää edelleen, ja
sinä lyöt johdonmukaisesti, nyt 60
dollaria - maksu.
Riverillä pöytään tulee 2 .
Nyt vastustaja lyökin 100 dollaria.
Tyydyt maksamaan, koska et usko
hänen katsovan korotusta kovinkaan
monella omaasi huonommalla kädellä.
Vastustaja näyttää JT:n ja sanoo
samalla, ettei uskonut sinun
maksavan AK:lla. Näytät jätkäparisi
ja voitat potin.
Vastustajasi on
tehnyt pahan virheen laittamalla
sinut tietylle kädelle, vaikka
saatoit pelata monta kättä samalla
tavalla. Hän ei myöskään suostunut
vaihtamaan mielipidettään, ja se
maksoi hänelle 160 dollaria.
Voittavaan pokeriin tarvitaan monta
askelta. Alussa tiedämme omat
korttimme, mutta vain harvoin kuinka
vahvoilla todella olemme. Kun
pelikokemusta tulee lisää, tiedämme
hieman paremmin mihin oma käsi
riittää. Lopussa, kun taidot ja
tiedot ovat kehittyneet huippuunsa,
pelataan vastustajaa vastaan, eikä
niinkään omien korttien mukaan.
Kortit ovat tietysti vieläkin
tärkein työkalu, mutta tällä tasolla
ne täytyy aina pelata vastustajan
käden mukaan. Kun pelin luku on
kohdallaan, ratkaisujen tekeminen on
helppoa. Jos omaat huonomman käden,
kippaat, jos paremman, pysyt pelissä
mukana.
Näin toimiessasi
ymmärrät pian, että korteilla ei
aina ole väliä. Jos uskot, ettei
vastustaja luovu kädestään, pelaat
kätesi sen vahvuuden mukaan. Jos
havaitset heikkoutta ja uskot, että
vastustaja luulee hänellä olevan
huonompi käsi, pakotat hänet
kippaamaan.
Vastustajan peliä ei kannata yrittää
lukea liian tarkasti. Jos pelaat
supertiukkaa pelaajaa vastaan,
käsivalikoima on varsin suppea,
mutta maanikoilla vastassa voi olla
mitä tahansa. Älä tee liian tiukkoja
johtopäätöksiä, ja ole valmis
muuttamaan mielipidettäsi käden
edetessä.
Lähde:
Poker Helper.
2008-03-30
 |
|
"Ziigmund"
jälleen voittajana
Full Tilt Pokerilla nähtiin
perjantaina kaksi isoa voittajaa
ja kaksi isoa häviäjää.
Brian "tsarrast"
Rast tienasi
$128k ja
Eric Liu teki $120k. Häviäjien
listan kärjessä olivat Hac
"trex313" Dang $-148k sekä
"TheOcean0" $-145k.
Suomalaisista "Ziigmund" pelasi
hieman yli 200 kättä ja voitti
$34k. "KObyTAPOUT" tyytyi yhteen
sessioon tienattuaan $31k.
"Isokala" viihtyi Primalla,
pelasi 289 kättä ja voitti $9k.
Miinuslistalla ovat "FinddaGrind"
$-26k sekä Primalla Hold'emia
pelannut "LrsLzk", joka menetti
vajaalla sadalla kädellä lähes
$-6k.
Lähde:
Highstakes Results.
2008-03-30
 |
|
Kiinassa tapahtuu
Ruotsin pokeriprofeetta Dan
Glimne kertoo vaikutelmiaan
tuoreelta Kiinan matkaltaan ja
uskoo pokerilla olevan valoisa
tulevaisuus jättimaassa. Pelikortithan keksittiin
juuri Kiinassa 800-luvulla,
vaikkakin ne näyttivät silloin
täysin toisenlaisilta kuin
nykyään.
Kiinan
viranomaisten asenne on hyvin
kielteinen kaikkiin
uhkapeleihin. Siitä huolimatta
kotipeleissä ja pimeissä
klubeissa vaihtaa joka vuosi
pienen valtion budjetin kokoinen
rahasumma omistajaa. Peleinä
ovat mahjong, tsung shap, wa
hua, chong un chau ja lukematon
määrä muita muunnelmia. Sen
sijaan taitoon perustuvat
nettipelit ovat saaneet
viranomaisten siunauksen, kun
"e-urheilu" laillistettiin neljä vuotta sitten.
Kiinassa on
kaksi suosittua korttipeliä,
joita pelataan länsimaisilla
korteilla: chu da di eli "iso
kakkonen" ja dou di zhi eli
"taistelu vuokraisäntää
vastaan". Kolmas peli, jonka
suosio lisääntyy nopeasti, on sheng ji tai tuo la ji, jota
kutsutaan länsimaissa
traktorpokeriksi. Peli on
bridgen ja rummyn risteytys,
jota pelataan kaksimiehisin
joukkuein kahdella korttipakalla
jokerit mukaan luettuina.
Tällä
hetkellä Kiinassa on käynnissä
15 traktorpokerin alueellisten
karsintojen finaalia keväällä pelattavaan
kansalliseen finaaliin.
Karsintoihin on tähän mennessä
osallistunut neljännesmiljoona
kiinalaista, jotka ovat
pelanneet maan 120 000
toimiluvan saaneessa
nettikahviossa.
Viime vuoden
marraskuussa saavutettiin yksi
virstanpylväs, kun Shanghaissa
sijaitseva nettikahvio järjesti
ensimmäisen NL
Hold'em-turnauksen. Tapahtumaan
osallistui 150 pelaajaa, joista
50 tosin oli ulkomaalaisia.
Osallistumismaksu oli
kiinalaisille korkeat lähes
viisi euroa.
Lähde: Aftonbladet.
2008-03-30
 |
|
Simpanssit pitävät
uhkapeleistä
Leipzigin eläintarhassa tehdyn
tutkimuksen mukaan simpansseilla
on taipumusta uhkapeleihin, ja
ne ovat muista eläinlajeista
poiketen valmiita ottamaan
riskejä voittaakseen jättipotin.
Tutkijat
piilottivat kahden ylösalaisin
asetetun kulhon alle
viinirypäleen puolikkaita.
Toisen alla oli aina taatusti
neljä puolikasta, mutta toinen
saattoi sisältää yhdestä
seitsemään puolikasta. Apinat
saivat valita toisen kulhoista.
Simpanssit
nauttivat jännityksestä ja
halusivat nähdä, kuinka monta
hedelmän puolikasta oli sen
kulhon alla, jossa
lukumäärä vaihteli. Sen sijaan
kääpiösimpanssit suosivat
turvallista vaihtoehtoa ja
tyytyivät neljään rypäleen
puolikkaaseen.
Sama
riskialtis käyttäytyminen
toistuu luonnossa.
Kääpiösimpanssit tyytyvät
turvalliselta maankamaralta
löytyvään kasvisravintoon, kun taas
simpanssit metsästävät puiden
latvoissa kiikkuen pienempiä
apinoita ja asettavat henkensä
alttiiksi maukkaamman liha-aterian
toivossa.
Lähde:
OCR.
2008-03-30
 |
|
Townsendiä
bluffattiin ilkeästi
Mestariakin on helppo bluffata,
jos osaa vetää oikeista
naruista. Brian Townsend kertoo
joutuneensa julman pilan
kohteeksi oltuaan liikeasioissa
Los Angelesissa.
Puhelin
pirahti ja hänelle tuntematon
Lisa esitti kutsun Playboy
Mansionin julkimoiden
pokeriturnaukseen. Townsend
antoi meiliosoitteensa ja jäi
odottamaan virallista kutsua.
Sitä ei kuitenkaan kuulunut.
Pettynyt pokerin ammattilainen
soitti lopulta Lisalle, mutta
numerosta ei vastattu.
Townsend
tilittää tunteitaan ja pitää
temppua pahimpana pilana, mikä
voi kohdata kolmatta
vuosikymmentään taivaltavaa
nuorukaista. Supermallien
tapaaminen houkutteli nuorta
miestä, eikä tilannetta tehnyt
yhtään helpommaksi se seikka,
että pokerimestari oli jo
ehtinyt kehaista kutsusta
ystävilleen.
Lähde:
CardRunners.
2008-03-30
 |
|
Hansen analysoi peliään
Gus
"Downswing" Hansen on hävinnyt
tämän kuun aikana
$-707k Full
Tilt Pokerin Omahassa. Vuoden
alusta lukien miinusta on
kertynyt jo yli miljoona.
Kokeneena pelaajana Tanskan
pokeriässä katsoikin tauon
olevan paikallaan.
"Mr.
Swingking" on analysoinut
peliään ja toteaa hävinneensä
maaliskuun aikana 80 prosenttia
sessioistaan. Tappioputken myötä
epävarmuus on alkanut kaivertaa
mieltä ja hänestä on tullut
liian varovainen. Hän ei ole
puskenut päälle entiseen
tyyliin, ja vastustajat ovat
saaneet tehdä kaikessa rauhassa
oikeat päätökset.
Hansen
toteaa nyhtäneensä aikaisemmin
isot rahat pelokkailta ja
helposti luettavilta pelaajilta.
Nyt hän on joutumassa samaan
ansaan. Tappioputkessa epäröinti
hiipii mieleen kuin pieni virus
ja kehittyy nopeasti peloksi,
mutta kauhun tunnetta ei saa
päästää lähellekään
pokeripöytää, analysoi
pokerimestari.
Lähde:
Ekstra Bladet.
2008-03-29
 |
|
Unibet hävisi jälleen
oikeusjutun Hollannissa
Unibet
on saanut
toistamiseen potkut Hollannin
markkinoilta. Maan oikeusistuin
on todennut Unibetin rikkovan
pelilakeja, koska se tarjoaa
ulkomailla rekisteröitynä
yhtiönä palvelujaan Hollannin
kansalaisille. Aikaisemmin
Utrechtin käräjäoikeus on tullut
samaan tulokseen.
Päätöksen
mukaan Hollannin
pelilainsäädäntö ei ole
ristiriidassa EU:n säännösten
kanssa, vaikka oikeus toteaakin
samalla EU:n olevan toista
mieltä ja uhkaavan
tulppaanimaata sanktioilla.
Hollannin
oikeusministeriö kaavailee
paraikaa USA:n tyyppistä
rahansiirtojen kieltolakia, ja
ministeriön odotetaan
julkistavan minä päivänä hyvänsä
listan niistä pelisaiteista,
joille rahansiirrot ovat
kiellettyjä. Käskykirjeen
uskotaan koskevan lähes 30
saittia.
Lähde: GIG.
2008-03-29
 |
|
Jälleen
all-stars tason pöytä HORSE:ssa
Omahan
lisäksi myös HORSE:sta on
tulossa ammattilaisten suosima
nettipokerin pelimuoto.
Perjantai-iltana Suomen aikaa
Full Tilt Pokerilla avattiin
$500/$1000
"Pinewiew"-pöytä, ja
mukaan ilmoittautui sankka
joukko maailman eliittipelaajia.
Yhteen aikaan kahdeksan hengen
pöydästä löytyivät Patrik
"FinddaGrind" Antonius, Chau "La
Key U" Giang, Eli Elezra, Luke
"UltimateButt" Neely, David
Benyamine, Nick Schulman, Matt
"Hoss_TBF" Hawrilenko sekä John
DAgostino.
Illan aikana pöydässä
istuivat myös mm. Justin
"Boosted J" Smith, Brian
Hastings, Tuan "TeeDitty" Le,
Jennifer Harman
sekä John Juanda.
Nick Schulman
pelasi lyhyen pelisession ja
voitti $25k. Myös Eli Elezra ja
David Benyamine kuuluivat illan
voittajiin.
Elezra
kohtasi Benyaminen Omaha
Hi/Lo-kädessä, jossa pottiin
saatiin $17k. Ennen floppia
mukaan lähtivät Antonius, Elezra
sekä Benyamine.
Floppi: T 2 2 .
"FinddaGrind" löi $500, Elezra
korotti $1k, Benyamine korotti
uudelleen $1,5k, "FinddaGrind"
kippasi ja Elezra maksoi.
Turn: T .
Pottiin saatiin $4k lisää
Elezran korotettua ranskalaisen
lyönnin päälle.
River toi pöytään 3
ja Elezra panosti tonnin.
Benyamine korotti ja Elezra
korotti instana uudelleen $3k.
Benyamine mietti pitkään
ratkaisuaan, päätyi maksuun ja
hävisi Elezran A T Q 2
-kädelle.
2008-03-29
 |
|
Pokerihai panosti
$26k madam
Davisin palveluihin
Nimeltä
mainitsematon, tunnettu
pokerinpelaaja on niiden yli
2000 asiakkaan joukossa, jotka
käyttivät new yorkilaisen madam
Kristin Davisin tallin tyttöjen
palveluita. Poliisi on päässyt
perille nimistä saatuaan
haltuunsa madam Davisin
asiakaslistan tarkkoine
merkintöineeen.
Tunnetuksi
mainittu pokerin pelaaja on
yhtenä niiden henkilöiden
joukossa, jotka käyttivät
suurimpia seteleitä Wicked
Models, Maison de L'Amour ja New
York Body Miracle nimillä
toimineissa välityksissä.
Pokerin ammattilainen upotti kirjanpidon
mukaan 26 450 dollaria
kahdeksaan treffiin, joista pari
kuuminta venähti varatusta
kolmesta tunnista seitsemään
tuntiin.
"Tiedän
vain sen, mitä olen lukenut
lehdistä", selittää pokerin pelaaja
eikä halua keskustella asiasta
enempää paikallislehden kanssa.
Lähde: Daily News.
2008-03-29
|
|
Vantaalle uusi kasino
RAY avaa Suomen toiseksi
suurimman pelihallin Vantaalle
syyskuussa. Kasino tulee uuden
viihde-, hotelli- ja
kylpyläkeskuksen yhteyteen
kauppakeskus Jumbon viereen.
Samaan kokonaisuuteen kuuluu myös
Seppo "Sedu" Koskisen
kansainvälinen yökerho.
Kasinohanke
sisältää uusia konsepteja, jotka
ovat vielä nimeä myöten
kehittelyn alla. Pelihuoneiden
pinta-ala on 500 neliömetriä, ja
kasinosta tulee huomattavasti
isompi kuin Täyspotit.
Asiakkaiden houkuttelemiseksi on
tarkoitus nostaa automaattien
päävoittoja muutamalla
satasella. "Uusi konsepti
toteutetaan voittojenkin suhteen
tietysti lain sallimissa
puitteissa", korostaa RAY:n
varatoimitusjohtaja Esko
Romppainen.
Vantaa ei
kuitenkaan saa kansainvälistä
kasinoa, vaan Mikonkadun kasino
pysyy edelleen Suomen ainoana
kansainväliset mitat täyttävänä
pelipaikkana. Kansainvälisestä
kasinosta RAY ei pysty
päättämään yksinään, vaan siihen
tarvitaan valtioneuvoston
siunaus.
Lähde: Iltalehti.
2008-03-29
 |
|
Poker Avalanche uudistui
Everest
Pokerin uusi Poker Avalanche
on suunniteltu pelaajilta saadun
palautteen perusteella, ja tänä
vuonna turnaus on entistäkin
parempi jakaen käteispalkinnot
finaalin sadalle parhaalle
pelaajalle. Takuupotista löytyy
tuttu $1 000 000, josta
turnauksen voittaja kuittaa
komeat $200 000.
Avalanche
Online Finaali pidetään 10.
toukokuuta kello 17.00 ja
päättyy, kun jäljellä on enää 10
pelaajaa. Nämä kymmenen
finalistia lennätetään
ystävineen pelaamaan live
finaalipöytää upealle
risteilylle Espanjan auringon
alle.
Risteilyalus nostaa ankkurin
Barcelonasta toukokuun lopussa
ja pysähtyy Nizzassa sekä
Ibizalla. Laivalle astuttuaan
pelaajia tullaan hemmottelemaan
luksusluokan tarjoamien etujen
mukaisesti.
Suora
sisäänosto 10. toukokuuta
pidettävään Online Finaaliin
maksaa $3000+150. Halvimmillaan
mukaan voi päästä päivittäin
pyörivistä
$3+$0,30-satelliiteista.
2008-03-29
 |
|
Benyamine
jälleen kovassa vireessä
David Benyamine alkaa näyttää
taas vanhalta, tutulta
Benyaminelta, joka vietti pitkät
päivät Full Tilt Pokerin
rahapöydissä viime vuonna.
Loppuvuodesta ranskalainen piti
taukoa nettipokerista, mutta
paluun jälkeen tulos on ollut
vakuuttavaa.
Torstaina
Benyamine nappasi isot voitot PL
Omahassa ja sen lisäksi vielä
pienemmät voitot HORSE:ssa.
Työpäivälle kertyi mittaa.
Pelkästään Omahassa
kirjautettiin yli 2400 kättä.
Benyamine voitti Omahassa
kaikkiaan $571k ja oli päivän
ylivoimaisesti menestyksekkäin
pelaaja. Monet vastustajat kärsivät
luonnollisesti pahat tappiot.
Brian Hastings hävisi $-172k, "HipHopNDontStop"
$-171k sekä "trex313" $-101k.
Suomalaisista pelaajista
"KObyTAPOUT" voitti $84k.
"LokoIsBack" ja "FinddaGrind"
pelasivat vain muutaman käden ja
hävisivät $-16k ja $-8k.
Lähde:
Highstakes Results.
2008-03-28
 |
|
Hachem ei
tanssinut tähtien kanssa
Vuoden 2005 pokerin
maailmanmestari Joe Hachem sai
tarjouksen osallistua Tanssii
Tähtien Kanssa-kisaan, mutta
kieltäytyi ainakin, jos toista
mestaria, vuoden 2004
WSOP-voittaja Greg Raymeria, on
uskomista.
Raymer postasi suositulle 2+2
keskustelupalstalle pienen
uutisen, jossa kerrotaan
Hachemia kositun kyseiseen
ohjelmaan. Pokerimestarin
aikataulu oli kuitenkin niin
kiireinen, ettei se sallinut
hänen viipyä Yhdysvaltojen
puolella 2-3 kuukautta, mitä
ohjelman tekeminen vaati.
Pokerin pelaajia pääsi sen
jälkeen edustamaan Shannon
Elizabeth, mikä oli ainakin
lähdesaitin naiskauneutta
palvovan asenteen mukaan
pelkästään myönteinen seikka
pokerin kannalta.
Lähde:
Wickedchopspoker.
2008-03-28
 |
|
Betssonin Grand Tournament alkaa
tänään
Betssonin
joka kuukauden viimeisenä
viikonloppuna pelattavassa Grand
Tournamentissa on 750 000 dollarin
takuupotti. Turnaus kestää kaksi
päivää. Alkuerät pelataan tänään
sekä huomenna klo 21.00 ja finaali
sunnuntaina. Osallistujat saavat
itse valita, minä päivänä
aloittavat.
Osallistumismaksu
on $1000+$40,
mutta satelliittien kautta ehtii
vielä mukaan yhdestä dollarista
alkaen.
2008-03-28
 |
|
Full Tilt Poker järjestää 5000
dollarin freerollin
Full Tilt Poker
järjestää joka kalenterikuukauden
aikana ensimmäisen talletuksensa
tehneille pelaajille freerollin
seuraavan kuun ensimmäisenä
sunnuntaina. Potissa on 5000
dollaria, joka jaetaan 18 pelaajan
kesken. Voittaja vie 1250 dollaria
ja sijoille 10-18 tulevat pelaajat
saavat satasen.
Freerolli
on avoin vain suomalaisille
pelaajille ja kulkee nimellä
"Finland Freeroll". Helmikuun
tallettajien kesken maaliskuun
alussa pelatussa ilmaisturnauksessa
oli vain 51 osallistujaa. Potissa
oli siten ilmaista palkintorahaa
lähes satanen osallistujaa kohti.
Voitto meni "Mamsellille".
Full Tilt jakaa uusille
pelaajille myös 100 prosentin
talletusbonuksen aina 600 dollariin
asti. FTP on voittanut
johtavan amerikkalaisen pokeriblogin
äänestyksen parhaasta
nettikasinosta. Äänestyksessä
huomioitiin ohjelmiston toimivuus,
tukitoiminnot ja bonukset.
Lähde:
Live-pr.
2008-03-28
 |
|
Minne
pokeritähdet katoavat?
Pokerimaailmaan syttyy aika
ajoin uusia tähtiä, joka
dominoivat jokaista turnausta,
johon he osallistuvat. He
ratsastavat voitosta voittoon,
mutta katoavat yhtäkkiä kartalta
kuin tähdenlento taivaalta. Poker-King
on selvittänyt, minne nämä
komeetat lopulta
päätyvät.
1. Huono pelikassan hallinnointi
on aiheuttanut monen
pokeritähden katkeamisen.
Korkean sisäänoston turnauksissa
pitkä tappioputki saattaa ajaa
hurjapäiden pankkirollin vararikon
partaalle ja ilman tasonlaskua
katkeamisen riski kasvaa
entisestään. Myös toisten
pelaajien rahoittaminen,
ylellinen elämäntyyli tai
epäonnistunut siirtyminen toisen
sortin peleihin voi olla syynä
pelikassan ehtymiseen.
2. Moni ammattilainen on
vaihtanut aliastaan matkan
varrella ja siitä syystä
kadonnut suurennuslasin alta.
Yleisimpiä syitä nimenvaihtoon
ovat uuden tilin luominen
rakebackin toivossa tai
pelisivuston kanssa tehty
sponsorisopimus. Lisäksi monet avaavat
alaikäisinä tilin vanhempiensa
nimellä ja vaihtavat
identiteettiä, kun vuodet
riittävät omalla nimellä
pelaamiseen.
3. Jotkut turnauspelaajat
kyllästyvät turnausten suureen
varianssiin ja siirtyvät
käteispelien puolelle, koska
siellä menestyvä pelaaja voi
odottaa tasaisempaa tuottoa.
Keskitasolla pelaavat
käteispelaajat eivät pääse
parrasvaloihin kuten menestyvät
turnauspelaajat, mutta heidän ei
myöskään tarvitse istua koneella
tuntitolkulla yhteen menoon.
4. Osa lopettaa pokerinpeluun
tavoitellakseen jotakin muuta.
Monet huipputähdet pelaavat
pokeria opiskeluaikanaan ja
siirtyvät valmistuttuaan
työelämään. Jotkut
yksinkertaisesti kyllästyvät
pokeriin ja lopettavat kokonaan
tai pelaavat ainoastaan
satunnaisesti.
5. Osa huippunimistä on saanut
porttikiellon pelisivustoille,
kuten esimerkiksi "Imper1um"
Full Tilt Pokerille sekä
"redsoxsox" PokerStarsille. Tämä
syy on yleisempi kuin voi
uskoakaan.
6. Matkustaminen on suosittu
harrastus pokerinpelaajien
keskuudessa, ja reissun päällä
pelitunnit ovat minimissään. Osa
ammattilaisista on vähentänyt
pelaamista ja perustanut
pokeriin liittyvää
liiketoimintaa. Jotkut ovat
muuttaneet Vegasiin ja
keskittyvät live-peleihin. Syitä
on vaikka millä mitalla.
Lähde:
Poker-King.
2008-03-28

|
|
Dwan
jatkoi tuottoisia pelejään
Tom "durrrr" Dwan ei hellitä
otettaan isoimmissa PL
Omaha-pöydissä. Keskiviikkona
21-vuotias amerikkalainen oli
jälleen Full Tilt Pokerin paras
pelaaja voitettuaan 13 sessiossa
$244k.
Urakka alkoi varhain aamulla Suomen
aikaa. Pitkän päivän aikana
vastus vaihtui tiuhaan, mutta Dwan selviytyi voittajana
useimmista sessioista. Pahiten
joutui taipumaan
Markus Golser, joka hävisi monta
muhkeaa pottia.
Golser hävisi keskiviikkona
$-71k, mutta ei jäänyt suinkaan
pahiten pakkaselle.
Epämiellyttävän tittelin ottivat
haltuunsa David Benyamine ja
"halibut2", jotka hävisivät $-97k
mieheen.
Suomalaisista
"Ziigmund" kirjautti keskiviikkona
miinusta $-44k ja LrsLzk $-24k.
Lähde:
Highstakes Results.
2008-03-28

|
|
Huippupöytä Full
Tilt Pokerin
HORSE:ssa
Full
Tilt Pokerin Mixed-pelit ovat viime
aikoina piristyneet paljolti David
Benyaminen ansiosta. Ranskalaisen on
nähty pelaavan varsin usein niin Studia kuin Razzia,
mutta mies on osannut yhdistää myös
muut pelit
HORSE:ssa, jossa pelataan
Holdemia, Omahaa, Razzia, Studia
sekä Stud Hi/Lo:ta.
Benyamine on pelannut pitkää
päivää jo muutaman viikon ajan. Vastustajana on
nähty usein Limit Hold'em
spesialisti Matt "Hoss_TBF"
Hawrilenko, joka on tällä viikolla
kyninyt Benyaminen muutaman session
aikana melko mukavasti.
Keskiviikkona
Benyamine sai seuraa viidestä Full
Tilt Pokerin ammattilaisesta sekä kahdesta
muusta tunnetusta pelaajasta. Pöydässä
istuivat ranskalaisen lisäksi yhdessä vaiheessa Cole
South, Brian Hastings, Richard
"CHUFTY" Ashby, David Oppenheim,
Eli Elezra, David Singer ja John
Juanda. Myös Phil Ivey nähtiin
yön aikana pelipöydässä.
2008-03-28
|
|
Pokeritähti
alkaa tänään MTV3 Maxilla
Unibetin
Pokeritähti-ohjelma alkaa tänään klo
21.00 MTV3 MAX–kanavalla. Huikeasta
50 000 euron pääpotista on
ammattilaisten ja amatöörien lisäksi
kilpailemassa 12 julkkispelaajaa.
Ensimmäisessä
jaksossa ovat mukana julkkismalli
Martina Aitolehti ja tiukkaan
taistoon tottunut nyrkkeilijä Amin
Asikainen. Heidät haastavat Suomen
kovimpiin pokeriammattilaisiin
kuuluva Juha Helppi, vedonlyöntiguru
Jorma Vuoksenmaa sekä netin
karsintojen kautta itselleen
kisapaikan lunastaneet Pornaisista
kotoisin oleva Sami Löf ja viime
vuoden voittajan managerina
tunnetuksi tullut Jani Mikkola.
Pokeritähti-ohjelmassa seurataan
neljäntoista viikon ajan No Limit
Texas Hold'em–turnausta. Ohjelman
kuudesta alkupöydästä jokaisen
voittaja pääsee finaaliin
taistelemaan pääpotista.
Julkkispelaajista nähdään tänä
vuonna mukana Ari Koivunen, Janne
Kataja, Pikku G, Jukka Hilden, Kata
Kärkkäinen, Kim Herold, Kirsi Salo,
Sami Uotila, Tea Khalifa ja Tuomas
Kytömäki.
Juontajana on Jussi Heikelä ja
kommentaattorina toimii
pokeriammattilainen Ville Wahlbeck.
Pokeritähti-ohjelma nähdään MTV3
MAX-kanavalla perjantaisin klo
21.00. Jaksot uusitaan Subilla
maanantaisin klo 01.05.
Pokeritähti-finaali nähdään
ensiesityksenä Subilla 27.-28.6 klo
23.00. Uusinta lähetetään MTV3- ja
MTV3 MAX-kanavalla.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-03-28
|
|
Lisää
uhkapelielokuvia
Viime aikoina paljon esillä
olleet uutuudet kuten "21", "The
Grand" ja "Deal" tuovat kasinot,
nopat ja kortit taas valkokankaalle.
Hyviä aiheeseen liittyviä elokuvia
on kuitenkin tehty jo niin kauan kuin
kaitafilmikamerat ovat
pyörineet. Jos jätetään "Casino",
"Rounders" ja muut tunnetuimmat
pois, tässä muutama vähän
tuntemattomampi lisää.
Fritz Langin klassikko
"Dr.
Mabuse, Der Spieler" on jo vuonna
1922 tehty, hypnoottinen,
multipersoonallisesta uhkapelurista
kuvattu nelituntinen
elokuva. Dr. Mabuse näyttää
korttipöydässä sellaisen
kavalkadin temppuja, että
tellien saaminen saattaa olla
kokeneellekin vastustajalle
ylitsepääsemättömän vaikeaa.
1994 tehty "Maverick" edustaa
tyylilajin hieman erilaista
suuntausta. Korttia lyödään
pöytään niin reippaasti, ettei
kukaan ole muistanut kertoa
päähenkilöille, että bluffaus ei
aina kannata. Jodie Foster ja
Mel Gibson ottavat mittaa
toisistaan niin pelipöydässä
kuin sen ulkopuolellakin.
Muita aiheeseen liittyviä,
katsomisen arvoisia elokuvia
ovat ainakin John Garfieldin ja
Robert Rossenin tähdittämä "Body
and Soul" sekä Robert Altmanin
"California Split". Laatua ja
hurjan rosvojoukon
valkokankaalle tuo myös Stanley
Kubrickin klassikko "The Killing".
Lähde: Rotten Tomatoes.
2008-03-27
 |
|
Reesen
muotokuva Bellagioon
Ammattipelaaja Jeff Madsen on
käynnistelemässä projektia, jolla on
tarkoitus kohentaa Bellagion
ulkonäköä. Hänen mielestään
pokerihuoneen taidekokoelma on
vanhentunut, ja huone kaipaa uutta
ilmettä.
Madsen esittää
laittavansa hyvän ystävänsä Jen Ashtonin kanssa
pystyyn komitean, jonka tehtävänä on
kerätä varoja uuden pokeritaiteen
hankintaan sekä äänestää kuuluisan
pokerihuoneen seinälle sopivista
muotokuvan kohteista. Myös
lahjoittajat saavat sanoa painavan
sanansa valintaprosessissa.
Itse toteutuksesta vastaa
taidemaalari Jen Ashton, jonka
portfolioon kuuluu jo valmiiksi
lukuisia pokeriaiheisia maalauksia.
Ensimmäisen potretin
itseoikeutettuna kohteena
suunnitellaan olevan
edesmennyt legenda Chip Reese.
Lähde:
Jeff Madsen Blog.
2008-03-27
 |
|
Pokerihuoneella tänään 1000 euron
F1 Extra Freerolli
Pokerihuone
järjestää tänään klo 21.00
ylimääräisen F1 Freerollin, jonka
potissa on 1000 euroa.
Rekisteröityminen alkaa varttia
ennen turnauksen alkua eli klo
20.45.
Mukaan mahtuu 2000 nopeinta
ilmoittautujaa.
Turnaus on suojattu salasanalla,
joka lähetetään vain Pokerihuoneen
SMS-palveluun liittyneille
asiakkaille.
Pokerihuoneen ilmaiset SMS-uutiset
voi tilata lähettämällä viestin PH UUTINEN numeroon 16320.
Palvelun voi lopettaa lähettämällä samaan
numeroon viestin PH UUTINEN LOPETUS.
2008-03-27
 |
|
Irakin
sotilaille pokeripöydät
Irakissa taistelevat
yhdysvaltalaiset sotilaat saavat
pian hieman helpotusta
puuduttavaan työhönsä. Pelialan
yrittäjä Randy Ying keksi
nimittäin oivan tavan ilahduttaa
sotilaita ja lähetti heille
kolme Marine Corpsin logoilla
varustettua pokeripöytää.
”He ovat hengenvaarassa joka
päivä. Tämä on jotain, mitä
voin tehdä saadakseni heidän
aikansa hieman viihtyisämmäksi”,
Ying sanoo.
Pöydät ovat Yingin
mukaan käsintehtyjä ja täyttävät
turnaustason vaatimukset.
Lähde:
The Arizona Republic.
2008-03-27
 |
|
Hold'emista loppui veto
Full Tilt Pokerin ison rahan
Hold'em-pelit ovat käyneet yhä
harvinaisemmiksi, eikä niitä pyöri
enää juuri lainkaan
$50/$100
blindeja isommilla panoksilla.
Poker-Kingin
mukaan syynä on Omahan vetovoima.
Useimmat pokerin pelaajat haluavat
toimintaa ja Omahasta sitä löytyy
enemmän. Monissa pokerin
harrastajissa virtaa myös
uhkapelurin verta, ja Omahan iso
varianssi viehättää heitä. Omahassa
löytyy lisäksi vastustajia, jotka
ovat harrastaneet peliä suhteellisen
lyhyen aikaa, ja kokeneet korttihait
uskovat siksi Omahassa löytyvän
helpompaa
vastusta kuin Hold'emissa. "Urindanger",
"OMGClayAiken" ja muut Hold'emin
terävimmät taitajat ovatkin
joutuneet katsomaan totuutta silmiin
ja siirtymään Omahan puolelle.
Lähde:
PokerKing Blog.
2008-03-27
 |
|
San Remon EPT-turnaus
loppuunmyyty
Ensi tiistaina alkavan San Remon
5000 euron pääturnauksen 500 paikkaa
on myyty loppuun. Italian turnaus on
viimeinen ennen Monte Carlon Grand
Finalia 12.-17. huhtikuuta.
PokerStarsin
kautta karsiutuneisiin San Remon
matkalaisiin kuuluvat mm.
suomalaiset turnausjyrät "kunkku",
"turataika" ja "villepn" sekä
kansainväliset pokeritähdet Alex
"Assassinato" Fizgerald, Dario
Minieri, Ryan "Daut44" Daut, Katja
Thater, Luca Pagano, Tom McEvoy,
Matt "ch0ppy" Kay, Bertrand "ElkY"
Grospellier, Daniel Negreanu,
Vanessa Rousso, Isabelle Mercier ja
Danny "THE__D_RY" Ryan.
Lähde: EPT.
2008-03-27
 |
|
"Ziigmundilla" paha tappiopäivä
"Ziigmund" pelasi tiistaina
seitsemän sessiota ja lähes 800
kättä PL Omahaa. Urakka lipsahti
miinuksen puolelle ja tappiota tuli
$-227k. Suurin
osa meni Hac "trex313" Dangille,
joka oli päivän voittaja ja tienasi
$226k. Myös Brian Hastings, Markus
Golser ja "FakeSky" nettosivat yli
$100k.
"trex313" on
voittanut tässä kuussa Full Tilt
Pokerin PL Omahassa $804k.
"Ziigmundin tappiot ylittivät
eilisen myötä tässä kuussa
miljoonavallin.
Lähde:
Highstakes Reports.
2008-03-27
 |
|
Unibet lanseerasi uudistuksia
Unibet ilmoittaa esitelleensä eilen
uudet pokeripöydät, joihin voi
ladata oman avattaren. Uusi
ohjelmisto helpottaa myös monen
pöydän samanaikaista pelaamista ja
tarjoaa paremmat käsihistoriat ja
tilastot sekä paljon muita uutuuksia
ja pokerin viehätystä lisääviä pikku
parannuksia.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-03-27
 |
|
Leaf ratsastaa pokerilla
Leaf tiedottaa aloittaneensa
kampanjan pokerin suosion imussa ja
lanseeraavansa Mynthon Pokeri-rasiat
ilahduttamaan pokerista
kiinnostuneita asiakkaitaan. Askin
kannen alla on kaksi tai kolme
korttia ja yhdistämällä kahden askin
kortit saattaa syntyä voittava
viiden kortin pokerikäsi.
Pastillia löytyy niin sokerin kera
kuin ilmankin. Hengitys säilyy
raikkaana, eikä pieni
vilustuminenkaan kiusaa, sillä
pastillit "lievittävät jopa flunssan
oireita hermoja vaativan ja monesti
pitkän pokeripelin ajan",
todistetaan yrityksestä.
Lähde: lehdistötiedote.
2008-03-27
 |
|
Golfia pokerin
hengessä
Golfin ja pokerin ystävät suuntaavat
toukokuussa Las Vegasiin, jossa
pelataan vuoden 2008 World Series of
Golf. Viime vuoden kisassa
nähtiin pokerinpelaajista Phil Ivey,
Phil Gordon ja Rhett Butler.
Palkintosijoille pokerin
ammattilaisilla ei ollut kuitenkaan
asiaa, vaan amatööri Mark Ewing
korjasi kotiin 250 000 dollarin pääpalkinnon.
”Texas Hold'em of Golfiksi” kutsutun
tapahtuman osallistumismaksu on tänä
vuonna 10 000 dollaria, ja se on
suunniteltu keskitason pelaajille.
Kilpailussa yhdistyy golfin
pelaamisen taito vedonlyönnin
kanssa. Pelaajat maksavat ensin
jokaisella reiällä anten. Sittemmin
on mahdollisuus sököttää, panostaa
tai kipata veto joka lyönnin
jälkeen. Tarkoituksena on voittaa
toisten pelaajien turnaukseen
varatut rahat samalla tavoin kuin
pokeriturnauksissakin.
Tämän vuoden osanottajista ei ole
vielä täyttä varmuutta, mutta muiden
muassa WSOP:n vuoden pelaajaksi
viime vuonna nimetty Tom "Donkey
Bomber" Schneider aikoo olla mukana.
Suomalaisten pelaajien
osallistumisesta ei ole tietoa,
mutta ainakin golfkärpäsen puraisema
Patrik Antonius lienee kiinnostunut,
mikäli kiireiltään ehtii.
Lähde:
Pokernews.
2008-03-26
 |
|
Pokerinpelaaja
jatkoon Tanssii Tähtien
Kanssa-kilpailussa
Pokerinpelaajana
ja
vielä paremmin näyttelijänä
tunnettu Shannon Elizabeth eteni
jatkoon Suomessakin erittäin
suositun Tanssii Tähtien
Kanssa-ohjelman amerikkalaisessa versiossa.
Pokeriyhteisön lempityttö pomppasi
julkisuuteen muutama vuosi sitten
American Pie-elokuvan myötä. Sen
jälkeen menestystä on siunaantunut
tanssimisen lisäksi myös pokerissa.
Elizabethin kerrotaan vierailevan
kolme kertaa kuussa Las Vegasissa.
Kaunottaren hienoin saavutus on
kenties kolmen kuuluisan vastustajan
pudottaminen NBC Heads-Up Championshipissä
viime vuonna ennen kuin hän hävisi
tulevalle mestarille, Paul
Wasickalle. Elizabethin jyrän alle
jäivät
niinkin kovat pelimiehet kuin Jeff
Madsen, Barry Greenstein ja
Humberto Brenes.
Lisäksi Elizabeth on käärinyt
käteistä neljästi vuosien 2006 ja
2007 WSOP:sta ja voittanut vuonna
2005 Caesars Palacen uuden
pokerihuoneen avajaisturnauksen,
johon osallistui 83 pelaajaa.
Joukossa oli myös tukku pitkän
linjan ammattilaisia.
Lähde:
Gambling911.
2008-03-26
 |
|
UIGEA:n
säännökset rasite ilman hyötyä
Yhdysvaltain edustajainhuoneen
valiokunta Domestic and
International Monetary Policy, Trade
and Technology kokoontuu 2.
huhtikuuta kuulemaan asiantuntijoita
rahansiirtojen kieltolain tiimoilta.
Viime vuoden lopulla olleen
lausuntoajan aikana lain
täytäntöönpanon vaatimat säännöt
saivat runsaasti arvostelua
pankeilta, pelaajilta, uskovaisten
ryhmittymiltä sekä politiikoilta ja
lakinikkarit joutuivat ottamaan
vastaan yli 200 vastinetta
esityksessä olevista puutteista.
Valiokunnan jäsenten joukossa ovat
muun muassa floridalainen
demokraatti Robert Wexler
sekä republikaani Ron Paul, joka
pitää rahansiirtojen kieltolakia
perustuslain vastaisena.
Lähde:
IGN.
2008-03-26
 |
|
Pelimonopolin johtajan
palkankorotus tapetilla Ruotsissa
Ruotsin valtion pelimonopolin
Svenska Spelin toimitusjohtajan
Jesper Kärrbrinkin on havaittu
saaneen viime vuonna 15
prosentin korotuksen monien mielestä
jo muutenkin korkeaan palkkaansa.
Johtaja tienasi korotuksen jälkeen
hieman yli 300 000 euroa vuodessa.
Korotusta pidetään isona myös sen
vuoksi, että Svenska Spelin voitto
kasvoi viime vuonna vain yhdeksän
prosenttia, vaikka valtion kassaan
ja yleishyödyllisiin tarkoituksiin
kilahtikin yli 550 miljoonaa euroa.
Lähde: Ekonominyheterna.
2008-03-26
 |
|
Tusk Corporationin kasinot
jatkavat toimintaansa
Selvitystilaan
ajautuneen Tusk Investment
Corporationin hoitamat kuusi kasinoa
Golden Reef, UK Casino Club,
Nostalgia, iBig, Music Hall ja
Challenge ovat siirtyneet Casino
Rewardsin hallintaan.
Kasinot avasivat
ovensa uudelleen eilen. Pelaajien
tileillä olleet varat sekä
bonuspisteet siirtyivät muuton
mukana, ja kasinopelien ystävät
näyttävät selviytyneen Tuskin
kriisistä pelkällä säikähdyksellä.
Tusk Investment
Corporationin hoitamien
pokerihuoneiden kohtalo ei ole vielä
ratkennut, eikä asiasta ole annettu
uusia tiedotteita.
Lähde:
Winner Online.
2008-03-26
 |
|
Kaksinpeli on kolmen kauppa
Heads up pokeri on vauhdikas ja
haastava pelimuoto, joka voi
osoittautua melkoiseksi
kultakaivokseksi, mikäli sopiva
vastustaja osuu kohdalle. Siitä
huolimatta HU-pokerin kanssa
kannattaa olla varovainen, sillä
pokerihuoneiden veloittama provisio
saattaa syödä voitot ennen kuin sitä huomaakaan.
Erityisesti limiittipeleissä
vastustaja saa olla melkoisessa
niskalenkissä, jotta
pelaaminen olisi tuottavaa puuhaa. No
Limitistä poiketen limiitissä käsiä
ei juurikaan kippailla, ja näin
raketettavia potteja syntyy kuin
liukuhihnalta. Kannattavuus paranee
vasta isommissa limiiteissä, joissa
rakella on katto.
No Limit heads up on näistä kahdesta
pelaajaystävällisempi muoto jo
alemmillakin tasoilla, mutta
raken osuus saattaa silti yllättää
etenkin pidemmissä väännöissä.
No Limitissä
vastustajat sortuvat
kuitenkin useammin isoihin
virheisiin, mikä
parantaa kannattavuutta
merkittävästi.
Sittarit ovat oiva valinta, mikäli
haluaa kokeilla HU-pokeria
edullisesti, sillä raken osuus
jää niissä melko pieneksi, ja se
ilmoitetaan selvästi etukäteen. Pelimuotoja
löytyy lukuisia, ja jokainen löytää
niistä varmasti oman suosikkinsa.
Lähde:
Pokeronamac.
2008-03-26
 |
|
Nettipokeri vei huijarin rahat
Ruotsalaisella 33-vuotiaalla
miehellä oli ylimääräinen
Playstation 3, jonka hän hän pisti
myyntiin Blocket-nimiseen
nettihuutokauppaan. Vastauksia tuli
roppakaupalla, eikä mies voinut
vastustaa kiusausta, vaan myi saman
tuotteen moneen kertaan. Neljä
ostajaa talletti vaaditut hieman yli
400 euroa miehen tilille saamatta
maksamaansa tavaraa.
Petollinen
kauppias aikoi tuplata rahat
nettipokerissa, mutta hävisi koko
summan. Omatunto alkoi kolkuttaa,
eikä huijarin auttanut muu kuin
mennä poliisin puheille. Mies oli
virkavallan tuttu kahdeksan vuoden
takaa. Tilillä oli kahden kuukauden
vankeusrangaistus ahkerasta
piraattikopioinnista. Rekisteristä
löytyi myös merkintä varkauksista ja
varastetun tavaran kaupustelusta.
Lähde:
ST.
2008-03-26
 |
|
Team
Cardrunners ei kyennyt pysäyttämään
"durrrria"
Vastikään Full Tilt Pokerin talliin
liittyneet Cardrunnersin tiimin
jäsenet ottivat maanantaina
porukalla yhteen FTP:n PL Omahassa.
Heidän lisäkseen mukana oli myös
vakiopelaajia.
Porukalla ei
kuitenkaan mennyt hyvin, sillä niin
Eric Liu kuin Cole South ja Brian
Hastings hävisivät päivän aikana
mittavat summat. Yhteensä lunta tuli
tupaan yli $-210k.
Pelien kapteeni
oli tällä kertaa Tom "durrrr" Dwan,
jonka 11 session päivä tuotti $186k.
Dwan tuli usein mukaan joko $8k tai
$16k ostolla, ja kasvatti
järjestelmällisesti pinoonsa
kuutioita.
Suomalaisista
"LrsLzk"
voitti $117k
pelattuaan hieman yli 1600 kättä.
"Isokala" pelasi kaksi pitkää
sessiota ja tienasi $30k.
Lähde:
Highstakes Results.
2008-03-26

|
|
"LrsLzk"
saa vihdoin vastusta
Sami "LrsLzk" Kelopuro oli viime
vuoden puolella vailla vastusta Full
Tilt Pokerin ja Priman HU-pöydissä,
mutta kevään lähestyessä pelit ovat
käyneet kuumina. Full Tilt Pokerilla
"LarsLuzakia" ei ole nähty, mutta
Primalla ja Betfairilla mies pelaa
melko säännöllisesti
Maanantaina "LrsLzk" sai vastaansa
kovan heads upin taitajan
"LIMPA_DIRRin". Peli alkoi $100/$200
pöydässä, mutta panoksia oli
nostettava ja melko nopeasti
pelaajat siirtyivät $200/$400
pöytään.
"LrsLzk" otti ohjat käsiinsä ja
voitti sessiossaan "LIMPA_DIRRia"
vastaan yli $100k. Sen lisäksi
päivän peleihin kuului heads upit
"gilmania" ja "KissMiAcesia"
vastaan. Niistä tuli voittoa $75k.
Lähde:
Highstakes Reports.
2008-03-25
 |
|
Pokerikiertue
Pohjois-Suomeen
Unibetin ja Pokerielämyksen
yhteinen Ski Goes Poker 2008-turnaus kiertää keväällä
pohjoisessa ja tutustuttaa kaikki
halukkaat pokerin saloihin
ilmaiseksi.
Ski Goes Poker-turnaus
starttaa ensi perjantaina 28.3.
Kajaanista. Yhteensä seitsemän
Pohjois-Suomen paikkakuntaa
käsittävän pokerikiertueen
on tarkoitus tarjota pelistä
kiinnostuneille mahdollisuus
tutustua pokerin maailmaan ja kokea
liveturnauksen tunnelma.
"Pohjois-Suomessa on paljon
pokeriharrastajia ja saamme
toisinaan kritiikkiä siitä, että
useimmat tapahtumat keskittyvät
Etelä-Suomeen. Syntyi ajatus, että
haluamme viedä ammattitaidolla
järjestettyjä ja hauskoja
pokeritapahtumia myös
Pohjois-Suomeen", kertoo Pokerielämys
Oy:n Teresa Nousiainen.
Ski Goes Poker-turnauksen peleihin
voivat osallistua kaikki 18 vuotta
täyttäneet henkilöt, ja niihin
osallistuminen on ilmaista. Mikäli pelaajia on enemmän kuin
tarjolla olevia pelipaikkoja, paikat
arvotaan. Jokaisella paikkakunnalla
pelataan ensin alkukarsinnat, ja
niiden jälkeen finaali. Jokaisen
osakilpailun voittaja sekä parhaat
pelaajat palkitaan. Kiertueen aikataulu:
28.3. Kajaani, Onnela
29.3. Tahko, Hotelli Tahkovuori
3.4. Oulu, Onnela
4.4.
Rovaniemi, Onnela
5.4. Saariselkä, Tunturihotelli
Saariselkä
24.4. Luosto, Hotelli Luostotunturi
30.4. Ruka, Ravintola Zone
Lähde: lehdistötiedote.
2008-03-25

|
|
“guaranteed376:lle”
isot tappiot HA:ssa
“guaranteed376” otti viime yönä
yhteen sekä Tom ”durrrr” Dwanin että
Brian Hastingsin kanssa Full Tilt
Pokerin $300/$600 HA:ssa. Ensin oli
vuorossa ”durrrr”.
”guaranteed376” oli jo pahasti
tappiolla, kun pottiin kertyi $21k
ja pöydässä oli 9 3 A K .
”durrrr” löi 9,4k – 31k all-in –
maksu.
“guaranteed376”: 9 A
“durrrr”: 8 A
River: 4
ei muuttanut tilannetta ja
“guaranteed376” voitti $82k.
”durrrr” poistui tämän jälkeen
voitettuaan arviolta $70k.
Seuraavaksi oli vuorossa Brian
Hastings. ”guaranteed376” teki hyvää
työtä ja kasvatti aluksi stakin
$131k:een. Merkit menivät keskelle,
kun pöytään tuli 9 T Q K .
Hastings löi $26k pottiin 22k – 93k
– maksu 23k all-in.
“guaranteed376”: J 8 Q 2
Brian Hastings: A K 6 J
River: 4 .
Hastings voitti paremmalla suoralla
$130k. ”guaranteed376:n” stakki
putosi $65k:een. Kaikki meni peliin,
kun pöytään tuli J 8 5 T .
Kumpikin piteli kärkiparia.
“guaranteed376”: J 7
Brian Hastings: K J
River: T .
Hastings voitti paremmalla
kikkerillä $136k.
”guaranteed376” latasi vajaat $32k
ja kasvatti sen vähitellen
$108k:een. Hastingsilla oli $10k
enemmän, kun pöytään tuli 4 8 5 7
ja pottiin oli kertynyt $26k.
Hastings löi 22k – maksu.
River: T .
Hastings panosti 48k – maksu.
Hastings näytti 6 3 ,
sai suoran ja voitti $163k.
“guaranteed376:n” stakki tyhjeni
lopullisesti $52k potilla, jonka
jälkeen hän poistui välittömästi
pöydästä $92k hävinneenä. Näissä
kahdessa yhteenotossa hän hävisi
kaikkiaan arviolta $-150k.
2008-03-25

|
|
Edun
hankkiminen pokerissa
Mike Caro pohtii tämänkertaisessa
artikkelissaan edun saamista tai
ottamista pokerissa. Caron mukaan
tähän ei välttämättä tarvita
parhaita kortteja. Jos panostat
pelkästään parhaalla kädellä, peli
on liian primitiivistä ja menetät
osan potentiaalisista tuotoista.
Ammattilaiset lyövät joissakin
tilanteissa, vaikka tietävätkin
olevansa jäljessä.
Esimerkeiksi käyvät mm. sellaiset
kädet, joilla on potentiaalia
parantua näyttöön mennessä, mutta
joiden reaaliarvo on lähellä nollaa.
Oletetaan kädessäsi olevan A K
ja flopilla tulee Q T 2 .
Potissa on jo lyönti sekä maksu.
Sinulla on kaksi vetoa ja kaksi
ylikorttia, joten voit helposti
korottaa ja ottaa kontrollin
itsellesi. Etu ei tule parhaasta
kädestä, vaan mahdollisuudesta
muodostaa se tulevaisuudessa.
Myös positiosta on etua korteista
riippumatta. Toimit aina muiden
jälkeen, joten tiedät, mitä
vastustajat tekevät ennen omaa
vuoroasi. Vanhan pokeriviisauden
mukaan korttisi ovat sitä paremmat,
mitä myöhäisemmässä asemassa
istut.
Etu voi tulla myös vastustajien
lukemisesta. Tellit saattavat
paljastaa vastustajan olevan heikko
ja yrittävän ryöstää potin. Mieti
omia kortteja sekä vastustajan
mahdollista kättä, käden
parantumisen todennäköisyyttä,
positiota sekä tellejä. Ynnää kaikki
ja toimi yhteenvedon perusteella.
Pienistä eduista tulee suuri tulos.
Lähde:
Poker Player.
2008-03-25
 |
|
Pokeriohjelmat pyörivät USA:ssa
Yhdysvalloissa riittää
korkeatasoista viihdettä pokerin
ystäville. Tällä viikolla saa
ensi-iltansa Poker After Darkin uusi
jakso, joka on mielenkiintoinen
monestakin syystä.
Ensinnäkin
pokeripöydän miehitys on varsin
kovaa luokkaa, kun korotetusta 140 000
dollarin palkinnosta istuutuvat
kilpailemaan David Williams, Howard
Lederer, Mike Matusow, Barry
Greenstein, Antonio Esfandiari ja
Eli Elezra.
Eniten näytettävää on Mike
Matusowilla, jonka esityksestä
saattaa tulla jo klovnin maineessa
olevalle miehelle kahdeksas
ilman voittoa.
Toisaalta muutkaan osallistujat
eivät ole juhlineet Poker After
Darkin ykkössijoilla. Joukon ainoa
voittaja on Howard Lederer, jonka
vyöllä on jo kaksi voittoa. Kaikkien
aikojen tilastoa johtaa Johnny Chan
kolmella voitolla.
Travel Channelilta GSN:lle vaihtanut
World Poker Tour debytoi uudella
kanavalla näyttämällä 23 jaksoa.
Show lähtee käyntiin Miragesta,
jonka finaalipöydässä kohtaavat Phil
Ivey, Amnon Filippi, Richard Kirsch,
Darrell Dicken, Jonathan Little ja
Cory Carroll.
Kuudennen kauden ohjelmaan mahtuvat
kasinot ja suuret turnaukset
Bellagiosta Borgataan ja Spanish
Championshipista Shooting Stariin.
Lähde:
Bluff Magazine.
2008-03-25

|
|
“21” kestää Hollywoodin
hyökkäyksen
Löyhästi bestseller-kirjaan
“Bringing Down the House: The
Inside Story of Six MIT Students
Who Took Vegas for Millions”
perustuva elokuva “21” tuli
Yhdysvalloissa teattereihin viime
viikonloppuna ja on jo kohdannut
kritiikkiä keveydestään.
Tuotantoyhtiö Columbia Pictures
ei kuitenkaan rupea pyytelemään
anteeksi
blackjack-elokuvaansa, vaan sanoo
sen inspiraation ja perusteiden
olevan Ben Mazrichin kirjasta.
Elokuva on elokuva, ja sen tekemiseen
tarvitaan oma käsikirjoitus ja omat
juonenkäänteet.
“Tämä on viihde-elokuva eikä
dokumenttidraama”, sanoo Dana
Brunetti, joka on yksi elokuvan
kolmesta tuottajasta Kevin
Spaceyn ja Michael De Lucan
kanssa.
Alkuperäinen kirja viihtyi yli
vuoden New York Timesin
bestseller-listalla ja myi yli
miljoona painosta. Se on käännetty 19 kielelle. Elokuvan
pääosaa näyttelee Kevin Spacey.
Lähde:
CCT.
2008-03-25
 |
|
Kanadalaisnaiselle jättipotti
Torontolainen Anna Falco, 53,
iski pääsiäislomallaan
todelliseen jättipottiin, kun
lähiseudulla sijaitsevan Casino
Raman automaatista osui kaikkien
aikojen Kanadan ennätysvoitto.
Falco voitti
lähes yhdeksän miljoonaa
dollaria ja joutui tapauksen
johdosta pienimuotoiseen
shokkitilaan, mutta alkoi pian
vitsailla voiton olleen melkein
suurempi, mitä hän pystyy
käsittelemään.
Falco pirautti voitostaan
tyttärilleen, jotka luulivat
soittoa pääsiäispilaksi. Toinen
tytär soittikin heti takaisin
varmistaakseen äitinsä olleen
vakavissaan. Miehensä kanssa
kasinolla vieraillut Falco sanoo
jakavansa rahat
huolellisesti perheen ja ystävien
kesken.
Lähde:
CCT.
2008-03-25
 |
|
PPA:lta tukiverkko lakiasioihin
Poker Players Alliance (PPA)
julkaisi eilen oman tukiverkon
juridisissa asioissa apua
tarvitseville jäsenilleen. Verkon
piiriin kuuluu joukko lakimiehiä,
jotka ovat valmiita antamaan
ilmaiseksi alustavia neuvoja
pokeriin liittyvissä kysymyksissä.
Verkosta löytyy myös asianajajia,
jotka suostuvat puolustamaan pokerin
pelaajia mahdollisissa
oikeusjutuissa.
Pokerin suosion kasvun myötä
poliisin iskut kotipeleihin,
ravintoloissa järjestettyihin
turnauksiin sekä hyväntekeväisyyden
eteen pelattuihin tapahtumiin ovat
lisääntyneet. Pokerin pelaamista
säätelee USA:ssa koko joukko
paikallisia, osavaltion sekä
liittovaltion lakeja. Monet
säännökset ovat epäselviä, ja
pelaajat eivät aina välttämättä
tiedä, missä raja kulkee. Uuden
tukiverkon tärkeimpänä tehtävänä on auttaa
jäseniään pokeriin liittyvissä
asioissa ja neuvoa, mikä on
laillista ja mikä laitonta, sanoo Ligitation Support Networkin nimellä
kulkevan verkon päämiehenä toimiva
lakimies Patrick Fleming.
Lähde:
Poker Player.
2008-03-25
 |
|
"DaFool"
jatkoi tappiolla
sunnuntaina
Full Tilt
Pokerin PL Omahassa on ollut
jälleen toimintaa. Monilla
tulokset ovat heitelleet kuin
vuoristoradalla ja $100k
voittopäivät ovat vaihtuneet
yhtäkkiä $-100k tappiopäiviksi.
"DaFool" ei kuitenkaan
pelannut viime viikolla
vuoristoradalla, vaan miinusta
tuli koko ajan. Lauantaina
tappiota tuli
$-276k ja sunnuntaina $-144k
lisää.
Koko viime viikon saldo oli
musertava $-523k.
Sunnuntain
suurin voittaja oli Omahassakin
hyvin pärjäävä Di "Urindanger"
Dang, joka voitti $110k. Brian
Hastings keräsi $86k voittoa ja
oli myös päivän parhaimmistoa.
Tappiolistan kärjestä löytyy
"DaFoolin" lisäksi David
Benyamine, jonka pitkään
voittoputkeen tuli sunnuntaina
$-158k lovi.
Lähde:
Highstakes Results.
2008-03-24
 |
|
Pokerihuoneella
F1 Freerolli tänään
Pokerihuone
järjestää tänään klo 21.00 F1 Freerollin,
jossa on Kimi Räikkösen ja Heikki Kovalaisen
menestyksen kunniaksi 1000 euroa potissa.
Turnaus on suojattu salasanalla, joka
lähetetään vain Pokerihuoneen SMS-palveluun
liittyneille asiakkaille. Voit tilata
ilmaiset SMS-uutiset lähettämällä viestin PH UUTINEN numeroon 16320.
2008-03-24

|
|
Pokeri elämäntyylinä
Stuart "Zpaceman" Taylor pakinoi
PocketFivesin palstoilla pokerista
elämäntyylinä.
Taylor aloitti
pokerin pelaamisen vuonna 2005 ja
viskasi paidan pois 18 kuukautta
myöhemmin. Vajaan vuoden pituisella
ammattipelaajan uralla on tullut
tähän mennessä jo yli sata rahasijaa
PokerStarsin ja Full Tilt Pokerin
isoissa turnauksissa. Parhaana
saavutuksena on kahden PokerStarsin
$100
rebuy-turnauksen voitto samana
päivänä.
Taylor
perustelee uran valintaansa ammatin
suomilla vapauksilla. Pokeri on
yksilöllistä toimintaa, eikä siinä
ole kenenkään käskyläinen tai pomo.
Pokerin pelaaja voi valita myös
työaikansa,
eikä hän ole sidottu mihinkään
paikkaankaan. Taylor asuu Espanjan
aurinkorannikolla, mutta on
vieraillut mm. Monte Carlossa sekä
Karibian saaristossa ja harjoittanut
ammattiaan matkoillaan.
Pokerin
pelaajan ammatin haittapuolena on
sen epävarmuus. Palkkatyössä tili
tulee ajallaan ja talous on vakaalla
pohjalla. Pokerissa kaikki riippuu
itsestä. Myös vaatimukset ovat
kovat. Työelämässä keskitasonkin
ammatinharjoittajat saattavat
menestyä.
Pokeriammattilaisten
joukossa ei ole keskinkertaisia
pelaajia. Vain huiput menestyvät
pokerissa.
Myös iso
varianssi tekee pokerin pelaajan
elämän epävarmaksi. Isoja turnauksia
pelatessa tappioputket saattavat
kestää kuukausiakin. Niistä
selviytyäkseen on jaksettava luottaa
itseensä sekä osattava hoitaa pankkirollinsa.
Pokeri ei ole
sopiva ura kaikille ihmisille, mutta
saattaa olla hyvin antoisa
elämäntyyli niille, joilla on oikea
asenne ja intohimo peliä kohtaan,
vakuuttaa Taylor.
Lähde: PocketFives.
2008-03-24

|
|
Benyamine
jatkoi voittoputkeaan
David Benyamine on tehnyt
onnistuneen paluun Full Tilt Pokerin
ison rahan peleihin ja osoittanut
kerta toisensa jälkeen olevansa
vanhassa vedossa. Lauantaina
ranskalainen urakoi hieman yli tuhat
kättä ja tienasi
$227k. Koko
maaliskuun ansiot alkavat hipoa jo
miljoonaa dollaria, vaikka
työtunteja on kertynyt vain hieman
yli sata.
Lauantain
suurin häviäjä oli "DaFool", joka
menetti parilla tuhannella kädellä
$-276k.
Lähde:
Highstakes Results.
2008-03-24

|
|
Pokeri-ilta päättyi
pahoinpitelyyn
Ruotsalaisen Halmstadin
pikkukaupungin laitamilla vietettiin
pääsiäistä vahvojen juomien ja
pokerin merkeissä. Neljän miehen
pitkään kestänyt kotipeli johti
lopulta yhden pelaajan
pahoinpitelyyn ja sairaalassa
käyntiin. Aseena oli paistinpannu.
Syyllinen on
pidätetty. Poliisilla ei ole
pahoinpitelyn motiivista tarkempaa
tietoa, mutta alkoholilla uskotaan
olevaan osuutta asiaan.
Lähde: SR.
2008-03-24

|
|
Lisää uutisia » |
|
|
| |