|
|
|
Wahlroos
romautti Hellmuthin pinot Phil
Hellmuth otti jälleen yhteen suomalaisen ystävänsä kanssa.
Amerikkalainen voitti shortti-turnauksessa ison potin ja
julisti asiaa innokkaasti kaikille, jotka jaksoivat
kuunnella. Eteen osui Thomas Wahlroos, joka oli tauolla
Seven Card Stud Hi/Lo-turnauksesta ja "ilmeisesti
maistissa". "Johdossako? Ei mitenkään. Näytäppä", epäili
suomalainen, ja miehet suuntasivat
ihmettä katsomaan.
Paikan päällä Wahlroos pyyhkäisi
Hellmuthin huolella kasaamat tapulit nurin. Amerikkalainen
huusi paikalle valvojan, joita tulikin kaksin kappalein.
Wahlroos sai kehotuksen pyytää anteeksi tekoaan ja poistua.
Hellmuth käytti seuraavan vartin oman käytöksensä
ylistämiseen.
Lähde:
Bodog Beat.
2007-06-30
|
|
Loddenilla
värikäs ilta Vegasissa Johnny Lodden
kertoo blogissaan Las Vegasin illastaan, johon kuului sushin
syöntiä, Penn&Teller-ohjelman kuvauksissa käynti, Thor
Hansenin kannustamista HORSE-pöydässä sekä tietenkin high
stakes pokeria.
Loddenin omat pelit eivät sujuneet
kovinkaan kaksisesti. Hän oli nopeasti $50k tappiolla
pelaamatta mitään isompia potteja. Pöydässä istui Loddenin
ja Tore Lagerblomin lisäksi mm. Jorge "twin-caracas" Arias,
muutama rikas liikemies New Yorkista sekä vieruskaverina
mies, joka tuli kuuluisaksi rainasta Paris Hiltonin kanssa.
Lodden vei toiselta New Yorkin pojista
ison potin 3-5-kädellä osuttuaan suoraan turnilla. Tämän
jälkeen koko pelialueen valtasi kohina viereisestä pöydästä,
missä Lyle Berman, Sam Farha sekä kaksi muuta pelaajaa
heittivät Omaha-kolikonheitot. Hintana oli $250k eli
voittajalle täysi miljoona. Berman onnistui voittamaan potin
kädellä AAQJ flopattuaan ässän. Loppujen lopuksi Lodden jäi
sessiostaan "pikkiriikkiset" $10k tappiolle.
Lähde: Johnny Lodden Blog.
2007-06-30
|
|
Tanskan pokeriliitto käräjillä Tanskan
pokeriliiton entinen puheenjohtaja Frederik Hostrup kävi
eilen Lyngbyn käräjäoikeudessa. "Olen äärettömän iloinen
voidessani esitellä tanskalaisille, mikä on ja mikä ei ole
uhkapeliä. Pokeri on taitopeli, ja uskon vahvasti Tanskan
oikeusjärjestelmään", lausui Hostrup.
Pokeriliiton entistä puheenjohtajaa
syytetään laittomien uhkapelien järjestämisestä. Mikäli
oikeus toteaa Hostrupin syylliseksi, häntä uhkaa
sakkorangaistus. Tanskan pokeriliitossa on yli 3000 jäsentä.
Lähde:
Ace.
2007-06-30
|
|
Boss Median kurssi pomppasi Boss
Median kurssi hyppäsi eilisen iltapäivän aikana lähes 12
prosenttia. Liikevaihto oli normaalia vilkkaampaa, ja yli
puoli miljoonaa osaketta vaihtoi salkkua. Pankkiiriliike Carnegie osti klo 14.15 jälkeen lähes 400 000
osaketta. Boss ilmoittaa, ettei se ole julkistanut uutisia
perjantaina. Huhujen mukaan yhtiö on loppusuoralla
neuvotteluissa usean ison kumppanin kanssa.
Lähde: DI.
2007-06-30
|
|
Tietokoneohjelma peliriippuvuuden ehkäisemiseen
Ruotsin
pelimonopoli Svenska Spel lanseerasi eilen uuden ohjelman,
joka kartoittaa peliriippuvuuden syöveriin putoamassa olevat
pelaajat. Ohjelma käyttää hyväkseen tietoja nykyisistä
ongelmapelaajista ja siitä, kuinka he pelasivat ennen
riippuvuuden kehittymistä. Spelkoll-niminen ohjelma
kartoittaa 100 parametrin avulla vaaravyöhykkeeseen
joutuneet pelaajat, kehottaa heitä hillitsemään pelaamistaan
sekä lopettaa mainoskirjeiden lähettämisen näille
pelaajille. Osumatarkkuuden arvioidaan olevan 90 prosentin
luokkaa, ja sen uskotaan paranevan edelleen tietokannan
lisääntyessä.
Ohjelman piiriin kuuluminen on
vapaaehtoista, ja se koskee kasinopelejä, ei kuitenkaan
nettipokeria, joka tulee mukaan myöhemmässä vaiheessa. "Jos
ohjelma pystyy estämään yhtäkin ainutta pelaajaa kehittämästä
riippuvuutta, on se jokaisen kruunun arvoinen", toteaa
Svenska Spelin toimitusjohtaja Jesper Kärrbrink.
Lähde:
SR ja
Expressen.
2007-06-30
|
|
Uusia sivuvetoja Las Vegasissa Las
Vegasissa on lyöty uusia, mahtavia sivuvetoja. Erick
Lindgren väitti pystyvänsä pelaamaan Vegasin
paahtavassa kuumuudessa neljä kierrosta golfia samana
päivänä, kantamaan itse bäginsä ja selviämään alle 100
lyönnillä per kierros. Summat vaihtelevat eri lähteissä,
mutta mm. Gavin Smithin kerrotaan lyöneen
$100k ja Phil Iveyn
$200k epäonnistumisen puolesta.
Lindgren selvisi urakastaan ja nettosi yli $300k.
Phil Iveyn väitetään
voittavan 10 miljoonaa dollaria, jos hän ottaa rannekkeen
jossakin turnauksessa. Iveyn huhutaan lyöneen vetoa asiasta
joka puolelle ja saavan onnistuessaan panoksensa kuusi kertaa takaisin.
Ei ihme, jos mies osallistuu moneen turnaukseen.
Mike Matusowin
kerrotaan tienanneen $150k sivuvedoilla päästyään rahoille
äsken päättyneessä HORSE-turnauksessa.
Lähde:
Poker-King.
2007-06-30
|
|
Päivän
pokerivinkki Huck Seed kehottaa
seuraamaan ennen mukaan menoa peliä vähintään niin kauan,
että blindit ovat kiertäneet ympäri kerran tai pari. Voi
viedä tunninkin ennen kuin tuntee pöydän hyvin. No
limiitissä kädet jätetään usein näyttämättä, ja joskus voi
viedä useita päiviä ennen kuin pääsee perille jonkun
pelaajan tyylistä.
Lähde:
Bend Weekly.
2007-06-30
|
|
Everest Pokerilla halpoja turnauksia Everest Poker järjestää parin tunnin välein "Chip
and a Chair"-turnauksia, joissa pääsee halvalla
osallistujamäärältään isojen rahaturnausten makuun.
Sisäänosto maksaa vain yhden dollarin. Jos on oikein
tarkkana, voi ottaa huomioon senkin, ettei Everest veloita
provisiota lainkaan, ja koko summa menee palkintopottiin.
2007-06-30
|
|
Binion's
vaihtoi omistajaa Entinen Binion's
Horseshoe, paikka missä kaikki alkoi, on vaihtanut jälleen
omistajaa. Uusi isäntä on TLC Casino Enterprises Inc., joka
osti kuuluisan pokerihuoneen MTR Gaming Groupilta 32
miljoonalla dollarilla käteistä.
Binion's siirtyi MTR Gaming Groupin
omistukseen vuonna 2004 välittömästi sen jälkeen, kun
Harrah's oli ostanut sen. Harrah'sille kelpasi vain
Binion'sin siihen asti omistamat WSOP:n
ja Horseshoen tavaramerkit.
Lähde:
CCW.
2007-06-30
|
|
"LarsLuzak" teki selvää jälkeä Full Tiltillä
Priman verkosta tuttu "LrsLzk" siirtyi vähän aikaa sitten
myös Full Tiltille, ja jälki on ollut hyvää. Keskiviikkona
"LarsLuzak" pelasi yli 9 tuntia vastustajinaan mm.
"sbrugby", "MUCKEMSAYUHH" ja "pr1nnyraid". Voittoa kertyi
mukavat $389k.
Myös "Ziigmund" tienasi yli $100k NL
Holdemissa, kun taas "Luigi66369" pelasi jälleen
tappiolliset sessiot häviten yhteensä $126k.
2007-06-29
|
|
"Ziigmund" jyräsi alkuviikosta Full Tiltillä
Maanantai-tiistain välisenä aikana suomalainen "Ziigmund"
voitti Full Tiltin Omaha-pöydissä peräti $776k, josta yli
$500k tuli maanantaina, ja oli tulosten suhteen
ylivoimainen. Myös Phil Ivey ja "Luck123" pääsivät yli
$100k:n voittoihin.
Tappiosarakkeenkin kärkipaikoilla nähtiin
suomalaisia, vieläpä kaksin kappalein. Thomas Wahlroos
kirjautti yli $200k ja Patrik Antonius $185k miinusta.
2007-06-29
|
|
Kansainvälinen rintama USA:n pelilainsäädäntöä vastaan
Paine USA:n kansainvälistä kilpailua rajoittavaa
pelilainsäädäntöä kohtaan kasvaa jatkuvasti. Antiguan ja
Barbudan aloittama kamppailu on saanut seuraajia. Tällä
hetkellä jo seitsemän valtiota sekä EU ovat protestoineet
USA:n protektionismia vastaan ja vaatineet sanktioita.
Aikaisemmin Antiguan ja Barbudan rinnalle ovat asettuneet
EU, Costa Rica, Japani ja Intia. Nyt joukkoon ovat
liittyneet myös USA:n tärkeät kauppakumppanit Australia ja
Kanada sekä Macao.
Pieni Antiguan ja Barbudan saariryhmä
vaati kolmen miljardin dollarin vahingonkorvausta vuodessa.
Muut eivät ole vielä täsmentäneet vaatimuksiaan.
Lähde:
Ace.
2007-06-29
|
|
Unibet tarjoaa matkoja
Unibet juhlistaa
kesälomakautta pyörittämällä erityisiä "lomapöytiä" Las
Vegas, New York ja Barcelona, joissa heinäkuun aikana eniten
rake-käsiä kerännyt pelaaja voittaa kahden hengen matkan
kyseiseen kaupunkiin.
2007-06-29
|
|
Suomi aikoo kiillottaa pelimonopolin EU-kuntoon
Uudistamispaineita on, toteaa hallitusneuvos Jouni Laiho.
Arpajaislainsäädäntöä on muutettava siten, että se on sekä
kansallisten tarpeiden että EU:n säännösten mukainen.
Hallitus aikoo asettaa työryhmän selvittämään vaadittavia
tarkennuksia.
Laihon mukaan yksi asia on kuitenkin jo
etukäteen taattu. Rahapelitoimintaa harjoitetaan
monopolimuodossa jatkossakin. Sen sijaan yksinoikeuden
perusteita joudutaan miettimään. Ratkaisuna saattaa olla
toisenlainen lupajärjestelmä tai äärimmilleen vietynä jopa
nykyisten monopolien sulauttaminen yhdeksi toimijaksi.
Työryhmä aloittaa pohdintansa jo kesän
keskellä. Sen jäseniksi tulee luultavasti ministeriöiden
edustajia. Pelimonopolit jätetään ilmeisesti ainakin aluksi
rannalle.
Lähde:
Verkkouutiset.
2007-06-28
|
|
Loddenin peli takertelee
Johnny "bad_ip" Lodden on päivittänyt nettisivujaan lähes
kahden kuukauden tauon jälkeen. Hän ei ole pelannut
muutamia sessioita Full Tiltin isoimmissa limiiteissä
lukuun ottamatta kovinkaan paljoa pokeria viime aikoina.
Pelit eivät ole sujuneet hyvin, tunnustaa
norjalainen. Lodden saapui muutama päivä
sitten Vegasiin, jossa hän toivoo voittavansa käteispeleissä
sekä nappaavansa mahdollisesti rannekkeen mukaansa
WSOP-turnauksista. Norjalaisen suunnitelmissa on pelata
torstain $5k NL Shorthanded-turnaus, sunnuntain $10k PL Omaha
sekä maanantain $1k NL rebuy-turnaus. Myös WSOP:n pääturnaus
on pelätyn nettipelurin mielessä.
Lähde: Johnny Lodden Blog.
2007-06-28
|
|
Unibet tyytyväinen EU-komission toimintaan
Kuten
odotettua, Ruotsi ja Ranska saivat tänään EU-komissiolta
viimeisen varoituksen pelimonopolin ylläpidosta. Valtiot
saivat kaksi kuukautta aikaa antaa hyväksyttävän selityksen.
Muuten EU-komissio uhkaa vetää ne EU-tuomioistuimeen.
Unibetin toimitusjohtaja Petter Nylander
näkee komission varoituksen tärkeänä askeleena uusia ja
nykyaikaisia pelimarkkinoita kohti ja kehottaa Ruotsin
hallitusta kiirehtimään työtä. Unibet haluaa olla mukana
luomassa johdonmukaista ja vastuuntuntoista sääntelyä,
toteaa Nylander.
Lähde: lehdistötiedote.
2007-06-27
|
|
Suomalainen taistelu Full Tiltillä
Eilen iltapäivällä Suomen aikaa nähtiin Full Tiltillä
$200/$400 Pot Limit Omahassa taistelu pelaajien "Ziigmund"
ja "Luigi66369" välillä. Molemmat pelasivat pitkän session
ja stackit olivat sen mukaiset. "Ziigmundilla" oli yhdessä
vaiheessa lähes $700k kahdessa pelipöydässä.
"Ziigmund" ilmoitti chattiin jossain
vaiheessa, ettei ole Sahamies, joten arvuuttelut pelaajasta
olivat kovat. Tehokasta jälkeä hän joka tapauksessa
iltapäivän aikana teki. 2+2 foorumilla julkaistujen tietojen
mukaan "Ziigmund" jäi voitolle pöydässä Pantheon $146k ja
pöydässä Oboe $175k. Antonius hävisi Pantheonissa $79k ja
Oboessa $175k. "Ziigmund" lopetti pelit klo 16 aikaan ja
lupasi Antoniukselle, että jatketaan myöhemmin.
2007-06-27
|
|
Saksassa ollaan pääsemässä sopimukseen pelimonopolin
asemasta Itävaltalainen Bwin on
uhannut esittää Saksan osavaltioille korvausvaatimuksen
pelimonopolista johtuvista liiketoiminnan tappioista.
Samalla Saksan osavaltioiden ja Euroopan komission väitetään
olevan pääsemässä sopimukseen monopolin asemasta
tulevaisuudessa. Bwin ilmoittaa kannattavansa ratkaisua,
jossa osavaltiot saavat pitää monopolin arpajaisissa, mutta
joutuvat avaamaan nettipokerin, kasinopelit ja vedonlyönnin
vapaan kilpailun alaisiksi bruttovoitosta vedettävää 15
prosentin veroa vastaan.
Lähde:
Forbes.
2007-06-27
|
|
Online Player Of The Year-kilpailun tilanne
Sorel
Mizzi, joka on nähty myös WSOP:ssa, johtaa
edelleen OPOY-kilpailua. EPT-turnauksista tuttu Isaac "westmelonAA"
Baron on tehnyt hyvän nousun viiden parhaan joukkoon. Alla
kärjen tilanne pistejärjestyksessä.
|
1. |
Sorel "Imper1um" Mizzi |
4910 |
|
2. |
Matt "ch0ppy" Kay |
4240 |
|
3. |
"Andy McLEOD" |
3908 |
|
4. |
Aaron "Gotcha55" Kanter |
3230 |
|
5. |
Isaac "westmenlonAA" Baron |
3040 |
Lähde:
CardPlayer.
2007-06-27
|
|
Johtajat
vaihtuvat pokerifirmoissa 24hPokerin
perustaja ja suuromistaja Per Hildebrand eroaa
toimitusjohtajan tehtävistä ja toimii jatkossa yhtiön
hallituksen jäsenenä sekä neuvonantajana. Uudeksi
toimitusjohtajaksi on valittu 41-vuotias ekonomi Peter
Åström.
Boss Media on pestannut uudeksi
toimitusjohtajaksi 43-vuotiaan diplomi-insinööri Michael
Hallénin. Johtaja kertoo, ettei pelaa kovin paljon, mutta on
käväissyt pari kertaa Las Vegasissa ja pelannut rulettia.
Lähteet:
Expressen ja
AV.
2007-06-27
|
|
Ruotsi ja Ranska saavat viimeisen varoituksen
EU-komission odotetaan antavan huomenna Ruotsille ja
Ranskalle viimeisen varoituksen pelimonopolin ylläpidosta.
Kreikan uskotaan saavan samalla ensimmäisen varoituksen.
Mikäli pelimonopoleja ei romuteta, komissio
uhkaa vetää maat EU-tuomioistuimeen. Komissio ei hyväksy
kansanterveydellisiä syitä monopolin ylläpidon
perusteluiksi.
Lähde:
GP.
2007-06-26
|
|
ESPN
manipuloi WSOP:n finaalipöytää
Amerikkalaisilla tv-kanavilla on tunnetusti painava sanansa
sanottavana urheilukilpailujen organisoinnissa. Tällä kertaa
WSOP:n televisioinnista vastaava ESPN on huhujen mukaan
sekaantunut $3000 No Limit Hold'emin
järjestelyihin ja vaatinut turnauksen finaaliin 10 pelaajaa
normaalin 9 asemasta. Kun 10 pelaajaa oli jäljellä, Phil
Hellmuth oli mukana pienimmällä stackilla ja tv-kanavan
väitetään halunneen varmistaa värikkään amerikkalaisen
pääsyn finaaliin korottamaan katsojalukuja.
Asialla ei sinänsä
ole merkitystä, koska Hellmuth sijoittui kuudenneksi ja
olisi nähtävästi selviytynyt yhdeksänkin pelaajan finaalipöytään.
Tv-kanavan temppu jätti kuitenkin pienen tahran loistavaan
ennätykseen.
Lähde:
PokerHelper.
2007-06-26
|
|
HORSE todellinen mestaruusturnaus
Useat huippuammattilaiset pitävät eilen
alkanutta 50 000 dollarin HORSE-turnausta WSOP:n
pääturnauksena. Monet heistä ovat sitä mieltä, että
HORSE tuo parhaiten pelaajien taidot esille.
"Turnauksen voitto vaatii niin paljon taitoa eri peleissä,
että amatööri tai noviisi tuskin voisi sitä voittaa", kertoo
kymmenen WSOP-ranneketta urallaan voittanut Doyle Brunson
(kuvassa).
"Sinun on osattava kaikki pelattavat pelit hyvin. (Hold'em,
Omaha, Razz, Stud, Stud eight or better). Pokeri ei ole
pelkästään NL Texas Hold'emia, vaikka television
välityksellä sellaisen kuvan voikin saada. Normaalisti
isoissa käteispeleissä pelaamme paljon mixed-pelejä, emme
vain Hold'emia", sanailee turnauksen viime vuonna voittanut
Chip Reese.
Lähde: Pokerhub.
2007-06-26
|
|
Ruotsalaiset ahneimpia rahan perään
Everest Pokerin tekemässä tutkimuksessa ruotsalaiset pokerin
pelaajat ilmoittivat kaikkein useimmin pelaavansa rahan
voittamisen vuoksi. Ruotsalaisista 44 prosenttia pelasi
rahan takia. Keski-Euroopassa vain kolmasosa pelaajista oli
kiinnostunut pokerista rahan takia.
Ruotsalaiset erosivat myös
itsevarmuutensa suhteen. Naapurimaan pelaajista 12
prosenttia piti itseään keskitasoa parempina pelaajina.
Muualla Euroopassa luku jäi 10
prosenttiin. Italialaiset olivat kaikkein epävarmimpia
pelitaitonsa suhteen.
Tutkimus käsitti 1888 pelaajaa
Ruotsista, Saksasta, Hollannista, Ranskasta, Italiasta ja
Espanjasta.
Lähde:
Aftonbladet.
2007-06-26
|
|
Päivän
pokerivinkki Phil Gordon neuvoo
kirjassaan Little Green Book pelaamaan tiukkaa peliä
silloin, kun vastassa on löysä pelaaja. Pokerissa on vaikeaa
flopata hyvä käsi. Kun pelaaja on mukana kymmenessä
peräkkäisessä potissa, hänellä on keskimäärin pari tai
parempi peli vain 35 prosenttia ajasta. Odota hyvää kättä ja
tilaisuutta pelata kätesi häntä vastaan.
2007-06-26
|
|
Unibetin suomalaiset ilmaisturnaukset
Unibet
järjestää useimpina viikkoina kolme freerollia
suomalaisille asiakkailleen. Ensimmäinen ilmaisturnaus
pelataan tiistai-iltaisin klo 21.00. Seuraava ilmaisturnaus
on perjantaisin klo 21.00 pelattava "Voita Oma Turnauksesi
Freeroll". Viikon viimeinen suomalaisten turnaus pelataan
joka lauantai klo 19.00.
Tiistain turnauksen palkintopotissa on 500 dollaria,
perjantaina voit voittaa oman pokeriturnauksesi sekä osasi
175 dollarin palkintopotista ja lauantaina jaossa on 400
dollaria. Tiedot kaikista turnauksista löytyvät viikoittain
Unibetin suomenkieliseltä sivulta sekä pokeriohjelmistosta
sisäänkirjautumisen jälkeen avautuvasta viestistä.
2007-06-26
|
|
PartyPokerilla satelliitteja pohjoismaiseen High Stakes
Pokeriin
PartyPoker järjestää elokuussa Lontoossa kaksi
kuuden pelaajan semifinaalia, joiden voittajat pääsevät
pelaamaan Pohjolan High Stakes Pokeriin ja saavat pelirahaa
50 000 dollaria. Televisioidussa käteispelissä on
vastassa 10 Pohjoismaiden parasta ammattilaista, mm.
Patrik Antonius.
Lontooseen johtaa
monta tietä kahdesta päivittäisestä freerollista
ja kolmesta $3
satelliitista alkaen.
2007-06-25
|
|
Ruotsin verottaja tutkii turnausvoittoja
Ruotsin verotoimisto tiedottaa tutkivansa ruotsalaisten
pokerivoittoja. Selvityksen alla on 20-40
pelaajaa. "Helppoa rahaa", ihastelee projektipäällikkö Dag
Hardysson. Eräskin tarkastaja on löytänyt yli 400 000
euron arvosta voittoja kolmelta pelaajalta. "Melko pieni
selvitystyö tuottaa paljon rahaa", ylistää päällikkö.
Ruotsissa EU:n sisällä saavutetut voitot rinnastetaan
arpajaisvoittoihin ja ovat verovapaita. Yhteisön
ulkopuolella saavutetuista voitoista menee
pääomatulovero.
Lähde:
DI.
2007-06-24
|
|
Pokeririita johti tappouhkauksiin
Grebbestadissa, Ruotsissa maaliskuussa järjestetty ja
poliisin keskeyttämä pokeriturnaus (kuva) saa yhä enemmän
seurauksia. Ensin turnauksen järjestäjinä toimineet kaksi
nuorukaista ajautuivat välirikkoon sponsorina toimineen
24hPokerin kanssa. Nyt järjestäjät ovat riitaantuneet
keskenäänkin.
Viime maanantaina toisen järjestäjän
tyttöystävä hyökkäsi miespuolisen ystävänsä ja
pesäpallomailan kanssa toisena järjestäjänä toimineen
nuorukaisen kotiin ja vaati tältä suurta summaa rahaa.
Kutsumattomat vieraat penkoivat asunnon, löisivät noin 300
euroa lipaston laatikosta ja veivät ne mukanaan. Ryöstetty
sai lisäksi lyönnin polveensa. Lähtiessään nainen huusi
entisen kumppanin voivan jättää hyvästit elämälle, mikäli
tämä menee poliisin puheille.
Uhkailut eivät tehonneet, ja nyt
parivaljakko istuu pidätettynä ryöstöstä, kiristyksen
yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta syytettyinä.
Raportista ei käy ilmi, toimiko nainen omin päin vai
poikaystävänsä käskystä tai suostumuksella.
Osa turnauksen osallistumismaksuista on
teillä tietymättömillä. Rikostutkinnassa on tullut esille
sveitsiläinen pankkitili, jonne osa 700 ilmoittautuneesta
maksoi lähes 3000 euron osallistumismaksun. Määrä ei ole
tiedossa, mutta kaikesta päätellen kateissa on lihavaan
riitaan riittävä rahasumma.
Lähde:
Expressen.
2007-06-24
|
|
Sunday Million "parhaista parhaimmille"
PokerStars
järjestää joka sunnuntai klo 23.30 Suomen aikaa Sunday
Millionin, jossa on miljoonan dollarin takuupotti. Normaali
osallistumismaksu on $200+$15 sekä kuukauden viimeisellä
viikolla $500+$30.
Neljä kertaa vuodessa turnaus
järjestetään "parhaista parhaimmille" ja sisäänostolla on
silloin hintaa $1000+$50. Ensi sunnuntain Sunday
Million on juuri tällainen valioturnaus. Satelliittien
kautta mukaan pääsee tavalliseen tapaan muutamasta
dollarista lähtien.
2007-06-22
|
|
Wahlroos lopetti nettipelit WSOP:n
ajaksi Tuoreessa blogissaan Thomas
Wahlroos kertoo pitävänsä taukoa
nettipokerista sekä
kiinalaisesta pokerista WSOP:n ajan. Lopettamispäätös on
nähtävästi tuonut tulosta ja mies on pelannut viime aikoina
pirteästi.
Wahlroos on ollut peliinsä tyytyväinen, mutta huono onni on
ollut esteenä isoille rahoille pääsyyn. Onnelleen ei kukaan
mitään voi, ja suomalainen on ollut iloinen löydettyänsä
taas hyvän pelivireen ja ilon pelaamiseen.
Heads-up-turnaus loppui Wahlroosin osalta epäonnisesti,
mutta blogissaan mies hehkuttaa kamppailuaan Patrik
Antoniuksen kanssa. Antonius lähes maistoi voiton oltuaan jo
15:1 merkkijohdossa, mutta Wahlroos onnistui lopulta
kääntämään pelin edukseen. "Patrik pelasi todella hyvin ja
oli erittäin vaikea vastustaja", sanailee Wahlroos.
Lähde:
Pokerwire.
2007-06-21
|
|
Townsend
pelasi 30 tuntia yhteen menoon Brian
Townsend pelasi maanantain tienoissa 30 tunnin istunnon ja
kirjasi
$960k tappiota. Aluksi ohjelmassa oli
24 tunnin live-sessio $1k/$2k blindeilla ja miinusta tuli
miljoona. Tämän jälkeen Townsend jatkoi "omalla
areenallaan" netissä vielä kuuden tunnin ajan, ja onnistui
kuromaan tappioita
$40k kiinni. "Olin hyvin hölmö, kun en lopettanut ja
hävisin paljon", syyttää Townsend itseään.
Live-pelien poteissa
ei ollut valittamista. Ainakin kahdesti keskellä oli yli
miljoona dollaria. David Benyamine voitti niistä toisen.
Townsend avasi A 8 :lla
cutoffissa, Benyamine maksoi napilla ja molemmat blindit
kippasivat.
Floppi tuli K 8 9 .
Townsend sökötti - Benyamine löi potin $20k - korotus $60k
lisää - maksu.
Turn 6 .
Townsend löi $135k - maksu.
River Q .
Townsend panosti $400k - maksu. Benyaminella oli AK. Hän
luki tilanteen täysin oikein, ylistää Townsend
vastustajaansa.
Hyvin(?) nukutun yön jälkeen Townsend
jatkoi netissä ja voitti $545k, joten swingi tuntuu olevan
kova. Las Vegasin
$1k/$2k-pelit näyttivätkin loppuneen siihen paikkaan, ja
Townsend suunnisti takaisin kotiinsa Santa Barbaraan. "Olen
hyvin väsynyt Vegasiin", toteaa Kalifornian mies.
Lähde:
CardRunners.
2007-06-21
|
|
Hansen jättää nettipokerin
Gus Hansenin viime viikko nettipeleissä oli mainio, ja hän
jäi Omahassa yli kaksi miljoonaa dollaria voitolle.
Voittoputket eivät kuitenkaan kestä ikuisuuksiin. Tällä
viikolla pakka on toistaiseksi ollut erittäin kylmä.
Tanskalainen kertookin, että hän aikoo keskittyä WSOP:iin
tästä eteenpäin ja jättää nettipelit sikseen, vaikka
uskookin vahvasti uuteen pelistrategiaansa.
Muutama päivä sitten Hansen osallistui
isoon peliin Eli Elezran, Johnny Chanin, Doyle Brunsonin,
David Benyaminen ja muiden huippujen kanssa. Tanskalainen
jäi voitolle "solidin" kuusinumeroisen summan. Nyt on vain
pystyttävä siirtämään käteispelien antama itseluottamus
turnauspöytään, päättelee Hansen.
Lähde:
Gus Hansen's Blog.
2007-06-21
|
|
Pelimonopoli saa jatkoaikaa Ruotsissa
Ruotsin oikeistopuolueet uhosivat ennen viime syksyn vaaleja
kaatavansa pelimonopolin, mikäli pääsevät valtaan.
Vaalivoiton jälkeen kellosta katkesi kieli, ja
porvarihallitus on kiemurrellut monopolikysymyksen edessä
kuin onkimato koukussa. Viimeisenä piruettinaan hallitus on
päätynyt käyttämään klassista jarrutusmenettelyä ja
esittänyt selvityksen tekemistä pelimonopolin asemasta.
Hallituksen lähtökohtana on, että valtion
omat yhtiöt pyörittävät jatkossakin sellaisia pelejä, jotka
ovat erikoisen ongelmallisia yhteiskunnallisesta
näkökulmasta. "Vähemmän haitallisten" pelien tarjonnan
vapauttaminen vapaan kilpailun alaiseksi lisenssimenettelyn
muodossa voi tulla kysymykseen. Pokerin osalta
hallitus vaatii selvitystä siitä, onko pikkurahan turnaukset
pidettävä luvanvaraisina, jos ne järjestetään ilman
taloudellisen voiton tavoittelua.
"Vaikuttaa askeleelta oikeaan suuntaan.
Nykyistä pahemmaksi tilanne ei voi muuttua", sanoo Ruotsin
pokeriliiton puheenjohtaja Peder Månsson.
Selvityksen tekijäksi on määrätty
Tukholman poliisin päälakimies Jan Nyrén. Hoppua ei ole.
Aikaa on varattu ensi vuoden joulukuun puoleen väliin.
Lähteet:
SvD ja
Expressen.
2007-06-21
|
|
WSOP:n finaalipöydän kertoimet
PartyBets on monien
muiden yhtiöiden tavoin julkaissut vedonlyöntikertoimet WSOP:n
pääturnauksen finaalipöytään pääsystä. Alla suosikkien sekä
suomalaisten kertoimet.
|
Phil Ivey |
16 |
|
Daniel Negreanu |
16 |
|
Allen Cunningham |
19 |
|
Phil Hellmuth |
19 |
|
|
|
|
Patrik Antonius |
67 |
|
Juha Helppi |
67 |
|
Jani Sointula |
101 |
|
Thomas Wahlroos |
101 |
2007-06-21
|
|
Hellmuthin ennätys tuli kalliiksi
Phil Hellmuth on murskannut WSOP:n ennätyksiä mennen tullen
ja sivusi viimeksi T.J. Cloutierin 39 finaalipöydän
noteerausta sijoituttuaan kuudenneksi
$3000 No Limit Hold'emissa.
Amerikkalainen tienasi 76 464 dollaria, mutta jäi siitä
huolimatta ilmeisesti turnauksessa tappiolle. Hellmuth
"vakuutti" nimittäin kätensä häviön varalta katsomossa
istuneella Phil Iveylla.
Kokonaiskustannukset eivät ole tiedossa, mutta niiden
arvellaan nousseen nelospalkinnon 140 000 taalan
tienoille.
Lähde:
Ekstra Bladet.
2007-06-21
|
|
Garber
kotiutti 1,7 miljoonaa puntaa
PartyGamingin toimitusjohtaja Mitch Garber on myynyt 4,3
miljoonaa PartyGamingin osaketta ja kotiuttanut 1,7
miljoonaa puntaa. Aikaisemmin Garber myi 3,3 miljoonaa
osaketta ja nettosi 1,1 miljoonaa. Salkun pohjalla makaa
vielä 4,5 miljoonaa osaketta.
Johtaja ilmoittaa pyrkivänsä hajauttamaan
sijoituksiaan. Garber ei ole ostanut PartyGamingin
osakkeita, vaan saanut ne työsopimukseen kuuluvana
kannustimena.
Lähde:
egrmagazine.
2007-06-21
|
|
Lontoo
pokerin pääkaupunki Euroopassa Bluff
Europe on nimittänyt Lontoon kuumimmaksi kohteeksi pokerin
harrastajille Euroopassa. Lehti ylistää kaupungin
monipuolista tarjontaa. Lontoossa on 24
kasinoa mukaan lukien viime kuussa avattu The Empire sekä
lukemattomia pokeriklubeja. WSOP:n aloittaessa Euroopan
turnaukset Lontoon asema paranee entisestään. "Se on kuin
Euroopan Las Vegas", toteaa lehden päätoimittaja Michael
Caselli.
Muut kaupungit rankattiin
pokeritarjontansa suhteen seuraavaan järjestykseen: Dublin,
Tallinna, Barcelona ja Monte Carlo.
Lähde: iGamingBusiness.
2007-06-21
|
|
PartyGaming sai ostosuosituksen
Deutsche Bank suosittelee PartyGamingin osaketta ja asettaa
tavoitekurssin 45 penceen. Nykyinen hinta pyörii 40 pencen
tienoilla.
Deutsche Bankin mukaan PartyGamingista
tulee haluttu ostokohde, mikäli se saa USA:n viranomaisilta
vapaakirjeen kaikista tulevaisuudessa mahdollisesti
uhkaavista maan pelilakien rikkomista koskevista syytteistä.
Ostohaluja löytyy pankin mukaan niin Las Vegasin
maakasinoilta kuin internetin jättiläisiltä ja PartyGamingin
tulevana omistajana saattaa olla Las Vegas Sands, MGM,
Google tai eBay.
Deutsche Bank laskee myös PartyGamingin
liiketoiminnalla olevan suuri potentiaali, kun se saa
integroitua vedonlyönnin pokerin ja kasinopelien yhteyteen.
Yhtiön uskotaan alkavan markkinoida uudistusta ensi syksynä.
Lähde:
eGaming Review.
2007-06-20
|
|
Espanja
alkaa ahdistella peliyhtiöitä Bwinin
äskettäin Real Madridin kanssa solmima sponsorisopimus on
herättänyt ärtymystä Espanjassa. Tiedotusvälineiden
toimintaa valvova Asociación de Usuarios de la Comunicatión
on jättänyt valtiovarainministeriölle useita valituksia yhtä
radio- ja tv-yhtiötä sekä useita sanomalehtiä vastaan
nettipelien mainostuksesta. AUC on valittanut myös Bwinin,
888.comin ja Miapuestan jalkapallojoukkueiden kanssa
tekemistä sponsorisopimuksista. Järjestön mukaan nettipelien
tarjoaminen ja mainostus on laitonta ilman toimilupaa.
Myös oppositiopuolue Partido Popular
vaatii hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin ulkomaalaisia
peliyhtiöitä vastaan. Puolueen mukaan vierasmaalaiset
yritykset rikkovat ainakin kahdeksaa lakia Espanjassa. Myös
jalkapallojoukkueet ovat syyllistyneet rikolliseen
toimintaan mainostaessaan nettipelejä ja niiden johdon on
otettava vastuu seurauksista, toteaa puolueen edustaja
Francisco Antonio Gonzales.
Lähde:
GIG.
2007-06-20
|
|
Unibetillä metsästetään päänahkoja
Unibet
järjestää Buy-in Hunter-turnauksia, joissa voittaa sitä
enemmän, mitä useampia vastustajia onnistuu pudottamaan.
Pudottaja saa jokaisesta pudottamastaan pelaajasta
turnauksen osallistumismaksun.
Sisäänosto on
$2+$0,20. Jos siis onnistut
pudottamaan kymmenen pelaajaa, olet ansainnut 20 dollaria.
Turnaukset alkavat joka ilta klo 21.00 Suomen aikaa.
2007-06-20
|
|
Pokeri-lehden uusi numero myynnissä
Kesäkuun Pokeri-lehdessä on laaja
paketti Midnight Sun Poker Tournamentista. Mukana ovat
tulokset ja raportit kaikista turnauksista sekä Suomen
suurimman liveturnauspotin voittaneen Ilkka Koskisen
haastattelu.
Kotimaisena pelaajana esitellään Jani Karke, joka kertoo
tilttaamisen voittamisesta. Kansainvälisistä ammattilaisista
esitellään miljoonatilin nettipeleistä tahkonnut
ranskalainen David Benyamine, neljä WSOP-ranneketta
voittanut Mickey Appleman, ETP Dortumund –voittaja Andreas
Hoivold ja Italian pokerin ykkösnimi Luca Pagano.
Strategia-osuudessa käsitellään vajaan pöydän pelaamista
netissä, all-in lyöntiä No Limit Hold'emissa ja sitä, miten
päästä eroon toiseksi parhaasta kädestä. Lisäksi mukana on
turnauskäsien analyysejä.
Ahvenanmaalainen peliyhtiö PAF kertoo suunnitelmistaan tuoda
European Poker Tour Suomeen ja esittelyssä on myös kaksi
pokerilla sivutuloja hankkivaa puoliammattilaista.
Lähde: lehdistötiedote.
2007-06-20
|
|
PokerDome suljetaan
Las
Vegasissa sijaitseva 12 miljoonaa dollaria maksanut
PokerDome suljetaan elokuun alussa vain vuosi avajaisten
jälkeen. Areena oli suunniteltu varta vasten pokeriohjelmien
tuotantoon ja sisälsi mm. sykemittarit, jotka näyttivät
pelaajien pumpun tahdin tiukoissa tilanteissa.
Fox Sports Networkin oli alkuperäisten
suunnitelmien mukaan tarkoitus nauhoittaa areenalla 43
pokerishown jaksoa vuodessa. Pääsponsorina toimineen Mansion
Pokerin vetäytyminen USA:n markkinoilta muutti kuitenkin
piirustukset, ja kanava luopui ohjelmien tuotannosta.
Lähde:
Gambling911.
2007-02-19
|
|
Islannin poliisi vauhdissa
Islannin
ensimmäinen pokeriturnaus ehti edistyä vain tunnin verran
ennen kuin saaren tarmokkaat poliisit ehtivät paikalle.
Toisen kerran virkavalta saapui lakimies tukenaan ja takavarikoi
pelivarusteet.
Turnauksessa oli 48 euron
osallistumismaksu, jonka 150 pelaajaa oli maksanut. Islannin
laki säätää ammattimaisesta pelaamisesta sekä rahapelien
järjestämisestä ja siitä hyötymisestä sakkoja tai
enimmillään vuoden vankeutta. Laki ei koske bingoa eikä
bridgeä.
Lähde:
Iceland Review.
2007-06-19
|
|
Uhkapeluri haastoi kasinon oikeuteen
Sairaalloisesta pelihimosta kärsivä uhkapeluri haastoi
Sydneyssä toimivan Star City kasinon oikeuteen. 43-vuotias
Behrouz Foroughi oli pyytänyt
itselleen porttikiellon kasinolle, mutta hänet päästettiin
silti vierailemaan 65 kertaa petollisissa rulettipöydissä.
Kohtalokkaiden 65 kerran aikana Foroughi hävisi yli 600 000
dollaria. Foroughin asianajajan Greg Laughtonin mukaan Star
City epäonnistui velvollisuudessaan estää hänen päämiehensä
pääsy kasinon tiloihin. Ristikuulustelussa Foroughi kertoi
uhkapelien tuovan jännitystä hänen elämäänsä. Silloin, kun
hän jäi voitolle, rahat menivät
juhlimiseen sekä prostituoituihin.
Lähde:The
Daily Telegraph.
2007-06-19
|
|
Hansen jatkoi jyräämistään Full Tiltillä
Gus Hansenin voittoputki
$200/$400 PL Omahassa jatkui sunnuntainakin. Siinä missä
toiset pelaajat tekivät muutaman vartin pyrähdyksiä tai
pelasivat korkeintaan puoli päivää, tanskalainen urakoi
jälleen kokonaista 15 tuntia ja teki tulosta
$97k. Summa on pieni viime päivien
voittoihin verrattuna, mutta riitti nostamaan kesäkuun
tuloksen Omahassa yli kahden miljoonan dollarin.
"LarsLuzak" pelasi
sunnuntaina kaksi tuntia Hold'emia ja hävisi $47k.
Edellisen päivän $241k:n voiton jälkeen tappio ei
kirpaissut helsinkiläisen lompakossa.
Yllä olevista
tappioista huolimatta "Urindanger" oli sunnuntain pelaaja
Hold'emissa. Tili koheni 11 tunnin työpäivällä $146k,
ja "Urindanger" on lähes omillaan tässä kuussa.
2007-06-19
|
|
Satelliitteja Aruballe
UltimateBet
järjestää syyskuun lopussa UltimateBet Aruba Poker
Classicin, jossa on vähintään 2,5 miljoonaa dollaria
potissa. Turnaukseen pyörii runsaasti satelliitteja
$5+$0,50
alkaen sekä kuusi freerollia joka päivä.
Turnauspaketti sisältää 5500 dollarin
osallistumismaksun sekä 3000 dollaria matkoja ja majoitusta
varten. Lue kaikki pokeribonukset »
2007-06-18
|
|
"LrsLzk" Primalta Full Tiltille
Yksi Priman parhaimpia isojen panosten NL Hold'emin pelaajia,
helsinkiläinen "LrsLzk", on siirtynyt myös Full Tiltille ja
ottanut nimekseen "LarsLuzak". Eilen "LarsLuzak" pelasi
FTOPS-voittaja "trahehoa" vastaan lähes kolmen tunnin NL
Holdem-pelisession. "traheho" rupesi käymään lämpöisenä
eräässä HU-kamppailun vaiheessa, mutta pään kylmänä pitänyt
helsinkiläinen pelasi varman oloisesti onnistuen voittamaan
$241k.
2007-06-18
|
|
Alec "traheho" Torelli
"trahehon" tunnistaa helposti Full Tiltin pöydissä
kultaisesta avattaresta. "traheho" saavutti sen FTOPS III päätapahtumassa, jonka
hän voitti ja tienasi 288 001 dollaria riihikuivaa.
Nuori mies Kalifornian
Orange Countysta on muutenkin menestynyt turnauksissa
hyvin. Nimenomaan online-turnauksissa "traheho" on pelätty
vastustaja ja tuttu näky Pokerstarsin ja Full Tiltin isoimmissa
viikkoturnauksissa.
Käteispelit ovat kuitenkin miehen
erikoisalaa. Eilisestä $249k:n tappiosta huolimatta kalifornialainen on tämän
vuoden puolella Hold'emissa voitolla $900k.
Lähde:
CardPlayer.
2007-06-18
|
|
Hansenin voittoputki jatkuu
Gus Hansen vaikuttaa tällä hetkellä täysin
pysäyttämättömältä Full Tiltin pöydissä. Tanskalainen pelasi lauantaina PL
Omahaa 15 tuntia ja tienasi $564k. Kesäkuun tuloslista
näyttää voittoa $1909k Omahassa ja $110k
Hold'emissa.
Patrik Antonius pelasi lauantaina Omahaa hieman yli neljä
tuntia ja hävisi $186k.
2007-06-18
|
|
Unibetin pyöräilyjoukkue ajokieltoon Ranskan ympäriajossa
Unibetin
tiimi on asetettu osallistumiskieltoon ensi kuussa alkavassa
Ranskan ympäriajossa. Kilpailun järjestäjien edustaja
Christian Prudhomme perustelee järjestäjien noudattavan
Ranskan lakia, joka kieltää ulkomaisten peliyhtiöiden
mainostamisen. Euroopan Unionin komissaari Charlie McCreevey
on kirjoittanut kilpailun johdolle ja kehottanut
harkitsemaan päätöstä uudemman kerran.
Unibetin pyöräilyjoukkue sai osallistua
Marseillen ajoon helmikuussa poistettuaan yrityksen logot
pyöräilijöiden asusteista. Tällä kertaa sekään ei auta.
"Koko tilanne on skandaali", sanoo Unibetin puhenainen Inga
Lundberg.
Ranskan ympäriajo alkaa heinäkuun 7.
päivä Lontoossa. Kilpailun pääsponsorina toimii Ranskan
totalisaattoripelin monopoli.
Lähde: BBC News.
2007-06-18
|
|
Titanilla satelliitteja Costa Rican turnaukseen
Titan Poker
järjestää satelliitit Costa Rican World Poker
Showdown-turnaukseen
heinäkuun ja syyskuun ensimmäisinä päivinä. Palkintoina on
8000 dollarin arvoinen turnauspaketti jokaista 25 pelaajaa
kohti. Paketti sisältää matkat ja kahdeksan yön majoituksen
kahdelle hengelle sekä 2650 dollarin oston pääturnaukseen.
Suora sisäänosto heinäkuun ja syyskuun
satelliitteihin maksaa $320+$30, mutta
supersatelliitteja pyörii jatkuvalla menolla $1+$0,10
alkaen.
2007-06-17
|
|
Negreanu perustelee PokerStarsin tallin valintaa
Kuten
tunnettua, Daniel Negreanu jätti viikko sitten uppoavan
laivan, Full Contact Pokerin, ja siirtyi PokerStarsin
talliin. Negreanu väittää saaneensa muilta pokerihuoneilta
rahallisesti parempia tarjouksia, mutta valitsi
PokerStarsin, koska hänelle on tärkeää uskoa edustamaansa
yhtiöön ja luottaa sen takana oleviin henkilöihin.
WSOP olisi Negreanun mukaan voinut sujua
paremminkin, mutta olisi voinut mennä huonomminkin.
Amerikkalainen tuli kolmanneksi $1500
No Limit Hold'em Shootoutissa, mutta pitää sitä suurena
pettymyksenä, koska hän johti selvästi, kun kolme pelaajaa
oli jäljellä. Pääturnauksesta Negreanu toteaa, että hän
laskee voittavansa sen, jos hän vain selviää finaalipöytään
asti.
Lähde:
Expressen.
2007-06-17
|
|
Kasinot tärkeitä osavaltion taloudelle
Conneticutissa myönnetään kasinoiden suuri merkitys
osavaltion taloudelle. Kaksi intiaanikasinoa,
Mohegan Sun ja Foxwoods, ovat työllistäneet yli 20 000
henkilöä ja maksaneet veroja 4,2 miljardia dollaria siitä
lähtien, kun ne avattiin 1996 ja 1992.
Kasinot ovat osavaltion suurimpia työnantajia ja
suunnittelevat 3500 työntekijän palkkaamista uusien
laajennusten jälkeen.
Lähde:
Newsday.
2007-06-17
|
|
Julkimoiden pokeriklubi ryöstettiin New Yorkissa
Aseistetut ryöstäjät iskivät varhain perjantaiaamuna The
National Cardroom-nimiseen pokeriklubiin Manhattanilla.
Rosvot käskivät kaikki pitkäkseen lattialle ja ryöstivät
niin klubin kuin paikalla olleiden noin 70 pelaajan varat,
kaiken kaikkiaan noin 50 000 dollaria.
Poliisit eivät päässeet rosvojen jäljille. Virkavalta käytti
kuitenkin tilaisuutta hyväkseen ja pidätti klubin johtajan
laittomien pelien edistämisestä syytettynä.
The National CardRoom avasi ovensa noin kolme vuotta sitten
nimellä Ace Point Backgammon Club and Chess Studio. Vuonna
2005 poliisi teki ratsian klubiin ja sen toiminta keskeytyi,
kunnes se avattiin jälleen noin puoli vuotta sitten uudella
nimellään. Klubi oli monien kuuluisuuksien pelipaikka ja sen
kanta-asiakkaisiin kuuluivat mm. näyttelijä Robert Iler, NY
Yankeen tähtipelaaja Alex Rodriguez sekä koripalloilijat
Mike Dunleavy Jr. ja Troy Murphy.
Lähde:
NY Daily News.
2007-06-17
|
|
Betssonin omistajat kotiuttavat
Betssonin suurin omistaja, islantilainen Straumur-Burdaras
on ilmoittanut myyvänsä koko 29,1 prosentin osuutensa
peliyhtiöstä. Osakkeet myydään tarjousmenettelyllä. Carnegie
ja SE-Banken toimivat meklareina. Betssonin kurssi on
noussut lähes 200 prosenttia tämän vuoden aikana.
Lähde:
DI.
2007-06-16
|
|
InterPoker järjestää Headhunter-turnauksia
InterPoker
on ottanut ohjelmaansa päänahkojen
metsästyksen. Turnauksissa jaetaan käteistä
jokaisesta pudotetusta pelaajasta.
Yleisimmän menettelyn mukaan puolet
palkintopotista maksetaan päänahoista ja
toinen puoli normaaliin tapaan sijoitusten
perusteella. Turnauksen ykkönen voittaa
rahapalkinnon ja pudottamiensa pelaajien
päänahkojen hinnan lisäksi myös oman päänsä arvon itselleen.
Kunkin pelaajan päänahan arvo näkyy
nimiruudun oikeassa alareunassa (kuva). Mitä
enemmän vastustajia joku pelaaja on
pudottanut, sitä arvokkaampi hänen oma
päänsä on. Pudottaja saa normaalisti 3/4
ruudussa näkyvästä summasta. Loput menee
hänen omasta päästään maksettavaan pottiin.
Headhunter-turnaukset on merkitty
HH-ikonilla ja niitä pyörii
$5+$0,50 tai £2+£0,25
alkaen.
2007-06-16
|
|
High Stakes Pokerista pohjoismainen versio
Suosittu amerikkalainen tv-sarja High Stakes Poker saa oman
vastineensa Pohjoismaissa. Ohjelman nimeksi tulee "The Game",
ja se nauhoitetaan Lontoossa ensi elokuussa. Mukaan pääsee
12 ammattilaista ja kaksi amatööriä. Kukin saa ottaa eteensä
50 000 dollaria omaa rahaa. Ammattilaisista ovat
lupautuneet mukaan ainakin Patrik Antonius, Martin De Knijff
(kuvassa) ja
Mats Rahmn. Amatöörit karsiutuvat
PartyPokerin kautta.
Lähde:
Expressen.
2007-06-16
|
|
Hansen tienasi vuorokauden sisällä lähes $900k
Gus
"The Great Dane" Hansen on suorastaan jyrännyt kaikki
vastustajansa viimeisen 24 tunnin aikana Full Tiltin isoissa
peleissä. Hansen kirjautti $896k:n voitot todella
lyhyessä ajassa voittamalla Hold'emissa $110k ja Omahassa
$786k.
Hansen kertoo blogissaan, kuinka hän on pelannut parasta
online-peliään kautta aikojen. Hän onkin voittanut
jo yli miljoonan tässä kuussa, vaikka kuukausi on vasta
puolivälissä. WSOP-turnaukset sitä vastoin ovat sujuneet
huonommin, eikä hänellä ole juuri halujakaan palata "Rion
sekasortoon", surkeisiin sapuskoihin ja huonosti
ilmastoituihin tiloihin. Tanskalainen aikoo kuitenkin pelata
HORSE-turnauksen, ison Omaha-turnauksen sekä tietenkin myös
pääturnauksen.
Hansen on Omahan kesäkuun voittolistan kärjessä
kintereillään "durrrr" ja "MissFabry". Eniten tappiolla on
kolmikko "Sapster", "Jigga100", "noataima". Hold'emin
puolella suurimmat voittajat ovat toistaiseksi "pr1nnyraid",
"perkyshmerky" ja "mjorgenson13". Tappiolla ovat eniten
"Ellipses", "noataima" ja "EarlyCry".
Lähde:
highstakesdb ja
Ekstra Bladet.
2007-06-16
|
|
CasinoEuro järjestää turnauksia kasinopeleissä
CasinoEuro järjestää kesäkuun jokaisena
viikonloppuna 50/50-kasinoturnauksen, jossa pelataan
hedelmäpelejä lauantaisin ja videopokeria sunnuntaisin.
Turnauksessa on pelattava vähintään 300 kierrosta mitä
tahansa kolikkopeliä tai videopokeria. Viisi parhaan
voittoprosentin saanutta pelaajaa voittaa 111-32-22-15-10
euroa. Mikäli sama
pelaaja selviää viiden parhaan joukkoon kummassakin
turnauksessa samana viikonloppuna, hänen palkintosummansa
tuplataan.
2007-06-16
|
|
Pyhä mies ei taukoja tarvitse
WSOP:ssa ei
pelattu viime yönä yhtään finaalia.
Ohjelmassa oli $5000 No Limit Hold'emin toinen päivä sekä
$1500 Pot Limit Omahan ja
$3000 Seven Card Stud
Hi/Lo:n ensimmäinen päivä.
Chris "Jesus"
Ferguson saapui päivän Omaha-turnaukseen yli kaksi tuntia
myöhässä. Asiassa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta kun
pelaajat ottivat päivällistauon viisi tuntia myöhemmin,
Fergusonin huomattiin siirtyneen samaan aikaan käynnissä
olleeseen Seven Card Stud-turnaukseen. Tauon loputtua pyhä
mies palasi takaisin Omaha-turnaukseen, putosi pari tuntia
myöhemmin ja muutti jälleen Studin pariin. Menestystä ei tällä
tyylillä siunaantunut Studissakaan, eikä "Jesus" ole jatkoon
päässeiden joukossa. Kolmannesta
käynnissä olevasta turnauksesta, $5000 No Limit Hold'emista,
Ferguson putosi jo eilen.
Suomalaisista
ainakin Thomas Wahlroos osallistui Omaha-turnaukseen, mutta putosi rahasijoja ennen.
Lähde:
WSOP.
2007-06-15
|
|
Sensuroiko Farha Brian Townsendin nettipäiväkirjan?
Brian
"sbrugby" Townsendilla on ollut tapana päivittää blogiinsa
säännöllisesti tiedot tuloksistaan Las Vegasin isoissa
peleissä. Kesäkuun alussa Townsend iski yhteen Sam Farhan
kanssa mixed-peleissä ja jäi huikeita summia
voitolle. Viime päivien aikana Townsend on kuitenkin
siirtänyt nämä tiedot pois lukijoiltaan. Miksi näin
tapahtui? Tässä muutama mahdollinen skenaario:
Townsend ei enää halunnutkaan kertoa voittojaan julkisesti.
Tämä ei voi kuitenkaan pitää paikkaansa, sillä viimeisin
päivitys kertoo hänen jääneen yli kaksi miljoonaa dollaria
voitolle Vegasissa.
Muut samoissa peleissä pyörivät voittajat kertovat, etteivät
he halua verottajan tietävän, paljonko he tekevät
voittoa. Tämä voi olla mahdollista, mutta on kovin
epätodennäköistä, että sellaiset pelaajat, kuten Bobby
Baldwin tai Brandon Adams, eivät kertoisi tuloistaan
IRS:lle.
Farha oli vihainen, koska ihmiset saivat tietää, paljonko
hän hävisi ja halusi Townsendin poistavan kirjoituksensa.
Farha haluaa pitää yllä hyvän maineensa tyylikkäänä
pokerihaina ja "parhaana PLO-pelaajana maailmassa". Tämä
lienee todennäköisin selitys, vaikka totuus tuskin tulee
koskaan julki.
Lähde: Poker King
Blog.
2007-06-15
|
|
Brodie sai peliluvan
Full Tilt Pokerin joukkueeseen kuuluva Richard "Quiet Lion"
Brodie sai jokin aika sitten porttikiellon kaikkiin
Harrah'sin kasinoihin onnistuttuaan vetämään videopokerissa värisuoran
neljä kertaa lyhyen ajan sisällä. Asia sai laajalti
julkisuutta, ja Harrah's joutui yleisesti naurunalaiseksi.
Nyt kasino on tullut järkiinsä, perunut päätöksensä ja Brodie on päässyt osallistumaan WSOP:iin.
Lähde: Poker King Blog.
2007-06-15
|
|
PokerStars järjestää megasatelliitin WSOP:n
pääturnaukseen
PokerStars
järjestää ensi sunnuntaina klo 23.30 Suomen aikaa WSOP Mega
Satelliten, jonka potissa on vähintään 150 pakettia WSOP:n
pääturnaukseen. Suora sisäänosto maksaa 370 dollaria.
Supersatelliittien kautta ehtii vielä mukaan 2,20 dollarista
tai 40 pelaajapisteestä lähtien.
Paketin arvo on 12 000 dollaria, ja se
sisältää 10 000 dollarin osallistumismaksun, 1000 taalaa
käyttörahaa sekä ylimääräiset tuhat taalaa niille, jotka suostuvat pitämään asusteissaan ainoastaan
PokerStarsin logoa.
2007-06-15
|
|
Florida löysää pokeria koskevia rajoituksia
Floridan osavaltio on hyväksynyt uuden pelilain, joka
höllentää pokerin ympärille laadittuja sääntöjä.
Limiittipeleissä maksimipanoksen kokoa on nostettu kahdesta
dollarista viiteen dollariin ja No Limit-peleissä
enimmäisosto on sata dollaria. Myös turnausten
osallistumismaksuja koskevia rajoituksia on lievennetty.
Laki astuu voimaan ensi kuun alussa.
Lähde:
Tampa Bay.
2007-06-15
|
|
PartyPoker tekee paluuta Amerikan markkinoille
PartyGaming
ja Traffic Marketplace ovat solmineet sopimuksen
PartyPoker.comin ja PartyPoker.netin USA:n markkinoille
sovitettujen versioiden mainostuksesta ja sponsoroinnista.
PartyGamingin tavoitteena on pitää tavaramerkkinsä elossa
mainostuksella sekä järjestämällä turnauksia, joissa on
sponsorien lahjoittamat palkinnot. Koska turnauksissa ei ole
osallistumismaksua, ne eivät riko USA:n lakeja.
Lähde:
ATE Online.
2007-06-15
|
|
WSOP:n vuoden pelaajan
määritysperusteet WSOP on julkaissut
uudet kriteerit vuoden pelaajan valitsemisessa. Kilpailussa
lasketaan mukaan kaikki WSOP-turnaukset pääturnausta ja
HORSE-turnausta lukuun ottamatta. Paras kymmenesosa
pelaajista saa kussakin turnauksessa sijalukunsa perusteella
5-100 pistettä. Jos kaksi pelaajaa on WSOP:n loppuessa
tasapisteissä, voittosumma ratkaisee.
Lähde:
CardPlayer.
2007-06-15
|
|
Ehdonalaista ja sakkoja korttipetoksista
Kaksi 20-vuotiasta ruotsalaista on tuomittu ehdonalaisiin
rangaistuksiin sekä 70 ja 90 päiväsakkoon petoksesta ja
petoksen yrityksestä. Nuorukaiset olivat siirtäneet yli 5000
euroa kahdelle pokerisaitille toisten henkilöiden korteilta.
Toinen tuomituista omisti pienen yrityksen ja käytti
hyväkseen kortilla maksaneiden asiakkaiden jättämiä tietoja.
Tuomitut tunnustivat tekonsa ja kertoivat
oikeudessa, kuinka yksinkertaista pelitilin avaaminen oli
toisten henkilöiden nimissä. Rahat menivät pokeriin pääasiassa yhdellä
saitilla. Tuomion mukaan nuorukaiset joutuvat korvaamaan
yhteisvastuullisesti tämän pokerihuoneen kärsimät tappiot.
Lähde:
Ljusnan.
2007-06-14
|
|
Pacific Poker järjestää freerolleja
uusille pelaajille
Pacific Poker myöntää kaikille ensimmäisen
talletuksensa tehneille pelaajille paikan uusien
pelaajien freerolliin klo 22.30 Suomen aikaa. Turnaus
pelataan joka ilta ja uusilla pelaajilla on oikeus
osallistua niihin viikon ajan. Potissa on 500 dollaria.
Lisäksi Pacific myöntää 25 prosentin bonuksen
ensitalletuksesta 100 dollariin asti. Bonus on kierrätettävä
20 kertaa pelissä kolmen kuukauden sisällä.
Vanhoille asiakkaille pyörii joka lauantai klo 20.00
freerolli kaikkien sen viikon aikana torstaihin mennessä
vähintään 50 dollaria tallettaneiden pelaajien kesken.
Potissa on 1000 dollaria. Muita pienempiä ilmaisturnauksia
pyörii niinikään joka ilta.
2007-06-14
|
|
Taiwan laillistamassa rahapelejä
Taiwanissa kehitys on kulemassa rahapelien osalta
myönteiseen suuntaan ja saarivaltio suunnittelee
laillistavansa urheiluvedonlyönnin vuonna 2008.
Lakimuutoksen toivotaan kiihdyttävän Taiwanin etelä- ja
keskiosien taloudellista kehitystä.
Lakimuutosta ruvettiin ajamaan, kun
hallituksen teettämässä kyselyssä selvisi, että yli 60
prosenttia väestöstä kannattaa urheiluvedonlyönnin
laillistamista. Ensimmäiset vedonlyöntikohteet tulevat
todennäköisesti olemaan moottoriurheilun puolelta.
Hevosurheiluun liittyvät kohteet avataan näillä näkyminen
myöhemmin, sillä eläinsuojelulaki kieltää toistaiseksi
eläinten käytön suoraan tai välillisesti vedonlyönnissä.
Pokeri ei ole tässä vaiheessa vielä kuvassa mukana.
Lähde:
GIG.
2007-06-14
|
|
Wahlroos
tekee tulosta netissä Kuten
raportoimme maanantaina, Thomas Wahlroos valittelee
blogissaan, etteivät WSOP-turnaukset ole sujuneet
odotetulla tavalla, mutta kiittelee menestystään Full Tiltin
pöydissä.
Wahlroos on voittanut kesäkuussa Omahassa
$195k ja pitää rahalistalla neljättä
sijaa. Edellä ovat "durrrr" $734k, Gus Hansen $311k ja
"Ziigmund" $275k.
2007-06-13
|
|
EPT
laajenee ensi kaudella European Poker
Tour saa ensi kaudella kaksi uutta turnausta. Toinen
pelataan Prahassa ja toinen on PokerStarsin Caribbean
Adventure, joka muuttuu WPT-turnauksesta EPT:n huostaan,
vaikka turnaus pelataan jatkossakin Bahamasaarilla.
Ensi kaudella kaikkien turnausten
sisäänosto, Monacon finaalia lukuun ottamatta, maksaa 8000
euroa. Finaalin osallistumismaksu pysyy entisellään 10 000 eurossa.
Kööpenhaminan turnauksen ajankohtaa siirretään tammikuusta
helmikuun loppuun, jotta se ei törmää yhteen Aussie
Millionsin kanssa ja tanskalaiset saavat nähdä
turnauksessaan oman tähtipelaajansa Gus Hansenin. Myös
paikkojen määrää lisätään sadalla 500 tuoliin asti.
Neljäs kausi käynnistyy elokuun 28. päivä
Barcelonassa. Syksyn aikana pelataan myös Lontoon, Badenin
ja Dublinin turnaukset. Tammikuussa käväistään
Bahamasaarilla, jonka jälkeen jatketaan Dortmundissa,
Kööpenhaminassa, Varsovassa sekä Monacossa. Prahan
turnauksen aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon.
Lähde:
Ekstra Bladet.
2007-06-13
|
|
Ed Hollisilla menee vaihteeksi
paremmin Ed Hollis, josta uutisoimme vähän aikaa sitten yhtenä
online-pelien suurimpana paistina, voitti viime torstaina yli
£70k
heads-up
"bloefferia" vastaan. Hollis kertoo, että hänellä oli paljon
onnea ja pakka oli
kuumana, kun hän onnistui ensimmäisen kahden ja puolen tunnin
aikana voittamaan £55k.
Sen jälkeen
vastustaja ilmoitti olevansa katki ja ehdotti,
että hän pelaisi
kaverinsa "loislanen" tililtä. Pitkällisen harkinnan jälkeen
Hollis suostui tähän ja ottelu jatkui. Hollis
jäi tunnin sessiosta £15k
voitolle, joten päivä oli kokonaisuudessaan todellä hyvä.
Tällä
hetkellä Ed kertoo hänen rollinsa olevan
£125k.
Aikomuksena on levittää rahoja eri
pelipaikkoihin. Myös turnauksien
pelaamista on tarkoitus
lisätä uuvuttavien
heads-up-pelien jälkeen. Sunnuntaina Hollis pelasikin
£225k
guaranteed-turnauksen, mutta ei
sijoittunut rahoille.
Lähde:
88percent.blogspot.com.
2007-06-13
|
|
Bwin sponsoroi Real Madridia
Itävaltalainen Bwin, joka omistaa
Ongamen verkon sekä PokerRoomin ja
EuroPokerin, on solminut
kolmivuotisen sponsorisopimuksen
Real Madridin kanssa. Bwinin
uskotaan joutuneen maksamaan
paitapaikasta
noin 45 miljoonaa euroa. Sopimus
astuu voimaan ensi kaudella.
Lähde:
eGaming Review.
2007-06-13
|
|
Pokeri vei
voiton lapsista
Poliisi pidätti
maanantai-iltana Tanapagissa Tyynen
meren saarilla naisen, joka oli
jättänyt neljä alaikäistä lastaan
keskenään kotiin ja lähtenyt
pelaamaan pokeria.
39-vuotiaan naisen lapsista nuorin
on ainoastaan kahden kuukauden
ikäinen ja vanhin 12-vuotias. Vanhin
lapsista oli mennyt naapureilleen
soittaakseen äidilleen ja naapurit
ottivat yhteyttä
lastensuojeluviranomaisiin.
Viranomaiset puolestaan soittivat
poliiseille, jotka löysivät naisen
pokeripöydästä yli neljä tuntia sen
jälkeen, kun hän oli lähtenyt
kotoaan.
Lähde:
Pokerhub.
2007-06-13
|
|
Pennsylvania kielsi tupakoinnin
julkisissa tiloissa
Pennsylvanian osavaltio hyväksyi
maanantaina lakialoitteen, joka
kieltää tupakoinnin kaikissa
julkisissa tiloissa. Lakimuutoksella
tulee olemaan iso vaikutus
kasinoiden toimintaan.
Kun lakia ruuvattiin edellisellä
kerralla, tupakointi kiellettiin
peliautomaattien äärellä ja
asiakkaat joutuivat siirtymään
sauhuttelemaan baarin puolelle. Tästä
aiheutui 13 prosentin tulojen lasku.
Nyt asiakkaat joutuvat poistumaan
sisätiloista kokonaan, ja kasinot
pelkäävät tulojen putoavan edelleen.
Lähteet:
CCT ja
theage.
2007-06-13
|
|
Matusow parjaa järjestelyjä
Pokeritaivaan äänekkäimpiin tähtiin
lukeutuva Mike Matusow ottaa blogissaan kantaa tämän hetkisiin
finaalijärjestelyihin. Televisioitavat finaalipöydäthän
pelataan yleisöltä pimennossa ja "livekuvaa" lähetetään tunnin viiveellä. On surullista, että päivänä,
jolloin Phil Hellmuth tekee pokerihistoriaa, ei tapahtumaa
voida näyttää yleisölle vain siitä syystä, että joku
ansaitsisi muutaman lisädollarin, avautuu Matusow.
"The Mouth" roikkuu 2500 dollarin No Limit Hold'em-turnauksessa
viidentenä 55 000 merkillä. Pari kättä on jäänyt
erityisesti Matusowin mieleen. Ensimmäisessä muut olivat
kipanneet pikkublindille, joka
korotti all-in Matusowin ollessa isossa blindissa. Matusowille riitti
maksuun ensimmäisen kortin katsominen ja mies voitti
ässähaillaan potin. Vastustajan K-2 ei riittänyt
hänen A-3:lle.
Toisessa mieleen jääneessä kädessä Matusowilla kävi hieman tuuria. Hän
korotti ennen floppia A-8:lla ja J.J. Liu korotti uudelleen
pikkublindista KK:lla. Matusow maksoi ja onnistui
floppaamaan ässän, joka lähetti Liun katsomoon.
Lähde: CardPlayer.
2007-06-12
|
|
Betssonilla Grand Tournament Betsson järjestää joka kuukauden viimeisenä viikonloppuna tasokkaan takuuturnauksen, jonka sisäänosto on $1000+$40. Jos 1000 dollaria on liian iso raha, mukaan voi päästä myös satelliittien ja supersatelliittien kautta aina yhdestä dollarista alkaen.
2007-06-12
|
|
Full Contact Poker yhdistyy PokerStarsin kanssa Full Contact Pokerista tulee osa PokerStarsia. FCP:n tilit suljetaan 14. kesäkuuta. Sen asiakkailla on siihen asti mahdollisuus nostaa varansa tai pyytää siirtoa PokerStarsille. Siirto tuskin muodostuu kynnyskysymykseksi, sillä FCP:n tekemän kyselyn mukaan 90 prosentilla asiakkaista on jo voimassa oleva tili PokerStarsilla.
Full Contact Pokerin johtotähti Daniel Negreanu ei ole fuusiosta pahoillaan. "Olen ollut läheisissä väleissä PokerStarsin henkilökunnan kanssa jo sen perustamisesta lähtien ja yritys on aina ymmärtänyt pelaajien tarpeita", kertoo Negreanu.
PokerStars on sopinut jatkavansa useita pelitapahtumia, jotka rakentuvat Negreanun ympärille. FCP tyytyy jatkossa ylläpitämään foorumiaan sekä Negreanun blogia.
Lähde: CCT.
2007-06-12
|
|
Kasinoilla pyyhkii taas hyvin Nevadan kasinoilla meni heikosti alkuvuodesta, mutta huhtikuussa suunta vaihtui takaisin nousuun. Tulot kasvoivat viime vuoden vastaavasta 6,4 prosenttia ja sen seurauksena kasinotulot ylittivät ensimmäistä kertaa miljardin dollarin rajapyykin. Poikkeuksellisen hyvään tulokseen päästiin siitä huolimatta, että viime vuoden kuukauteen mahtui yksi viikonloppupäivä enemmän.
Lähde: CCT.
2007-06-12
|
|
Suomalaispelaajat haastavat Joe Hachemin Pokeri-lehden lukijakilpailun voittaja, nimimerkki "IKnockMeOut", pelaa maailmanmestari Joe Hachemia vastaan heads-up ensi perjantaina klo 16.00. Ottelu pelataan
PokerStarsin sivustolla ja voittaja saa palkinnokseen 200 dollaria. "En tunne armoa, vaan vien matsin 6-0, käteis- ja turnauspelejä vaihtelevalla menestyksellä pari vuotta pelannut "IKnockOutMe" toteaa.
Joe Hachem ei tule selviämään perjantaista helpolla, sillä ensimmäisen kohtaamisen jälkeen hän pelaa heads-upin tuoretta suomenmestaria, tamperelaista "Vorcirionia" vastaan. "Suomalaiset ovat kovia pelaajia ja odotan kohtaamista innolla", Hachem kommentoi haasteitaan.
Lähde: lehdistötiedote.
2007-06-12
|
|
Wahlroosin peli ei kulje
Thomas Wahlroos purkaa tuntojaan
heikosti sujuneesta WSOP-viikosta
tuoreessa blogissaan. Wahlroos on
toistaiseksi pelannut seitsemän
turnausta ja päässyt rahoille
ainoastaan yhdessä. Hänen
pääturnauksensa 5000 dollarin re-buy
Pot Limit Omaha ei tarjonnut
muutosta tilanteeseen ja Wahlroos
hävisi turnauksessa yhteensä 40 000
dollaria.
Suomalaisen ainoa murhe ei ole ollut
heikko menestys turnauksissa, vaan
myös jatkuva painonlasku. Asuttuaan
viime vuoden aikana 150 yötä
Bellagiossa Thomas päätti asua
WSOP:n ajan THEhotel:issa, mutta
huonon huonepalvelun takia mies
ryömi takaisin Bellagion huomaan.
Netissä Wahlroosin pelit sen sijaan
sujuvat hyvin ja hän totesi, ettei
todennäköisesti aio maanantaina
jatkaa pelejä WSOP:ssa, ellei hän
pysty pelaamaan parasta peliään.
Lähde:
Pokerwire.
2007-06-11
|
|
"Badankadonk2" Priman suurin voittaja sunnuntaina Eilen sunnuntai-iltapäivällä Suomen aikaa Priman verkko tarjosi $200/$400 blindeilla viihdettä. Kuumin pelaaja oli koko päivän ajan paljon pienempiä limiittejä ennen pelannut "Badankadonk2". Hän voitti ~$800k päivän aikana, josta suurimman osan pelaajilta "LrzLsk", "flyingjet2" ja "luckexpress".
2007-06-11
|
|
Full Tilt järjestää satelliitteja Moscow Millionsiin
Full Tilt
järjestää joka lauantai klo 20.00 karsintaturnauksen
lokakuussa pelattavaan Moscow Millionsiin. Paketilla on
hintaa 15 000 dollaria. Moskovassa voi sattua samaan pöytään
mm. Chris Fergusonin, Howard Ledererin tai Erik Seidelin
kanssa.
Suora sisäänosto lauantain karsintaan maksaa
$300+$22, mutta turnaukseen löytyy runsaasti myös supersatelliitteja.
2007-06-11
|
|
New
Frontierin taru loppu
Israelilaiset pohatat Nochi Dankner
ja Yitzhak Tshuva ovat
ostaneet New Frontierin kasinon sekä
hotellin ja aikovat rakentaa
paikalle 6-8 miljardin dollarin
pelikeitaan, johon tulee kasinon
lisäksi 3500 hotellihuonetta,
asuntoja sekä liiketiloja.
New Frontier
puretaan ensi vuoden alussa.
Projektin toteuttaminen vie kolme
vuotta. Avajaismaljoja hörpitään
siten vasta vuonna 2011.
Lähde:
Bloomberg.
2007-06-11
|
|
Laivastoveteraani voitti jättipotin
76-vuotias laivastoveteraani Robert
Wilkie Jr. teki tuottoisan matkan
vaimonsa kanssa Kaliforniassa
sijaitsevaan Kasino Paumaan. Wilkie
Jr voitti 3,2 miljoonaa dollaria
pienillä panoksilla pelattavasta
automaatista. Voitto on Kalifornian
historian suurin kolikkopelistä
saatu jättipotti.
Lähde:
CCT.
2207-06-11
|
|
Kolme
sai surmansa pokeriajossa
Väärälle ajokaistalle ajautunut auto
törmäsi Yhdysvalloissa
Indianan osavaltiossa Cincinnatin
lähellä pokeriajoon osallistuneisiin
moottoripyöriin. Kolme henkilöä sai
surmansa ja neljä loukkaantui.
Onnettomuusautoa
kuljettanut 18-vuotias nuorukainen
loukkaantui niin ikään, mutta pääsi
sairaalasta kotihoitoon.
Lähde:
The Enquirer.
2007-06-11
|
|
Van
Patten kirjoitti pokeridekkarin
WPT:n toisena juontajana tunnettu Vince Van Patten on
kirjoittanut yhdessä Robert J. Randisin kanssa
pokeriaiheisen dekkarin nimeltään "Picasso Flop".
Kirjassa ammattipelaaja Jimmy Spain sekaantuu murhan
tutkimuksiin. Spain on juuri vapautunut vankilasta ja
osallistuu Bellagiossa järjestettävään suureen turnaukseen,
jonka aikana tapahtuu murhia kaksin kappalein. Kummankin
ruumiin luota löytyy johtolangaksi Picasson flopiksi
kutsuttavat kolme pelikorttia: jätkä, rouva ja kuningas.
Kirja on on saanut sekalaiset arvostelut.
Lähde: PokerListings.
2007-06-10
|
|
Ensikertalainen
rahoilla Omahassa Anoput Phimmasone
katsoi voittaneensa $5/$10 NL
Hold'emissa niin paljon, että
hän pystyi osallistumaan WSOP:iin ja ilmoittautui $1500
Omaha Hi/Lo-turnaukseen, vaikka ei ollutkaan sanojensa
mukaan pelannut Omahaa koskaan.
Turnauksen alku
sujui, kuten saattoi odottaakin. Jo ensimmäisen tunnin
aikana Phimmasonen pino oli vajonnut 1k:een. Apu oli
kuitenkin lähellä. Vierustoveri kuiskasi hänen pelaavan
liian monta kättä. Sankarimme otti neuvosta vaarin, tiukensi
peliään ja nousi kolmannelle tilalle, kun 40 pelaajaa oli
jäljellä. Hetkeä myöhemmin onni suosi rohkeaa, kun
Phimmasone veti tuurin kantamalla pelillä salettimatalan ja
salettisuoran, kaappasi ison potin ja istui yhtäkkiä
isoimman pinon takana.
Anoput Phimmasonen
lopulliseksi sijoitukseksi tuli 14. tila ja tienestiä kertyi
8147 dollaria. Turnaukseen osallistui 690 pelaajaa.
Lähde:
Pokerwire.
2007-06-10
|
|
UltimateBetillä korotettu kirjautumisbonus
UltimateBet
on parantanut uusille pelaajille myönnettävää
tuliaisbonustaan ja maksaa nykyään 100 prosenttia
ensimmäisestä talletuksesta 650 dollariin saakka.
Vaatimuksena on pelata 10 UltimatePointsia yhtä
bonusdollaria kohti.
UltimateBet maksaa vanhoille
asiakkaille tämän viikonlopun aikana 20 prosentin
talletusbonuksen 250 dollariin asti. Tämänkin
bonuksen kotiuttaminen vaatii 10
UltimatePointsia yhtä bonusdollaria kohti.
2007-06-10
|
|
Wynn jäädytti laajentumissuunnitelmat Macaossa
Wynnin
Macaon kasino on perunut mahtavat suunnitelmat kasinon
laajentamisesta ja toteuttaa vain viidesosan siitä, mitä oli
aikaisemmin päätetty. Kasinon 256 pelipöytää ja 477
peliautomaattia saavat seurakseen 25 uutta pöytää ja 200
automaattia sekä uuden ravintolan.
Wynn perustelee päätöstään Kiinan
säätämillä uusilla, tiukemmilla viisumisäännöillä sekä
kahden uuden kasinon, Venetian Macaun ja MGM Grand Macaun,
avaamisella. Yrityksen puheenjohtaja Steve Wynn sanoo yhtiön
muuttuneen varovaisemmaksi, vaikka toisen neljänneksen
voitto ylittikin "merkittävästi" odotukset.
Lähde:
CCT.
2007-06-10
|
|
Townsend
käänsi Bobby's Roomin ylösalaisin
Brian "sbrugby" Townsend teki torstain ja perjantain aikana
väkevän esiintymisen Las Vegasin ison rahan peleissä.
Townsend pelasi Bellagion Bobby's Roomissa No Limit Holdemia
ja Pot Limit Omahaa $500/$1000 sekä $1k/$2k panoksilla ja
jäi 18 tunnin sessiosta voitolle yli 1,8 miljoonaa dollaria.
Edellinen päiväennätys kolminkertaistui. Yhteensä viimeisten
kolmen päivän tulos näyttää voittoa 1,5 miljoonaa.
Townsend aloitti pelaamisen Sam Farhan kanssa ja pääsi noin
miljoonan plussan puolelle. Pikku hiljaa "sbrugbyn"
voittokulkua todistamaan ja rahoittamaan liittyi myös muita
nimekkäitä pelaajia, kuten Bobby Baldwin, David Benyamine,
Patrik Antonius, Brandon Adams, Nenad Medic ja Rafi Amit.
Townsend kehuu erityisesti Bobby Baldwinin peliä.
Useimmat kuuluisat pokerin pelaajat ovat yliarvostettuja,
eivätkä ole erityisen hyviä. "Näin ei ole Bobbyn
tapauksessa. Olen äärimmäisen yllättynyt, kuinka hyvin hän
pelasi", ylistää Townsend.
Tuottoisien pelipäivien jälkeen Townsend aikoo palata
kotiinsa Santa Barbaraan, sillä hän ei usko ison rahan
pelien jatkuvan enää. WSOP:n osalta suunnitelmissa on vain
parin turnauksen pelaaminen "liikesyistä".
"sbrugby" kertoo blogissaan myös varianssista isoissa
peleissä. Yhdessä vaiheessa hän oli 1,2 miljoonaa dollaria
voitolla, hetken kuluttua vain 400k ja loppujen lopuksi
summa kasvoi siis yli 1,8 miljoonaan. Yleensä ison rahan
peleissä on panostuksen kattona 50BB, jotta yhdellä kädellä
ei voi hävitä liikaa, peliin tulee enemmän toimintaa ja
heikommatkin pelaajat uskaltavat tulla mukaan. Tässä pelissä
ei kattoa tunnettu. "Tämä on luultavasti yksi isoimmista
peleistä, mitä on koskaan pelattu", päättelee Townsend.
Lähde:
Cardrunners.
2007-06-09
|
|
USA:ssa
kuultiin pelialan asiantuntijoita
Edustajainhuoneen talousvaliokunta
kuuli eilen pelialan asiantuntijoita
nettipelien sääntelyyn ja
valiokunnan puheenjohtajan Barney
Frankin tekemään lakialoitteeseen
liittyvien kysymysten tiimoilta.
Kaikki ekspertit olivat paikalla.
Kongressimiesten puolella
mielenkiinto oli laimeampaa ja
läsnäolo vähäistä.
Useimmat
kuultaviksi kutsutuista eri alojen
asiantuntijoista kannattivat
uhkapelien sääntelyä. Muiden muassa
CamCaren sekä National Council on
Problem Gamblingin edustajat
kertoivat ongelmapelaamisen
rajoittamiseen löytyvän paremmat
mahdollisuudet netissä kuin
maakasinoissa. Rahalaitosten
edustajat todistivat käytössä
olevien järjestelmien estävän
tehokkaasti rikolliset rahansiirrot.
"Rikollisuus voi kukoistaa vain
niissä olosuhteissa, joissa
toimintaa ei ole säännelty", sanoi
pelialan etujärjestön puolesta
todistanut Clive Hawkswood.
Valiokunta kuuli
myös baptistikirkon pastori Gregory
Hogania hänen ensi käden
kokemuksistaan ongelmapelaamisesta.
Sielunpaimenen poika jäi "koukkuun",
ryösti pankin ja istuu nykyään
vankilassa. Pastori syytti
internetin tuovan kaiken pahuuden
lasten ulottuville valon nopeudella.
Talousvaliokunnan
on määrä äänestää lähiaikoina
puheenjohtaja Frankin
lakialoitteesta ja päättää
lähetetäänkö se eteenpäin.
Myönteisessä tapauksessa aloite
tulee edustajainhuoneen käsittelyyn
kesän aikana.
Lähteet:
CardPlayer ja
Casino Gambling Web.
2007-06-09
|
|
Jälleen
uusi pelialan lakialoite USA:ssa
Kongressimies Jim McDermott julkaisi
torstaina lakialoitteen, joka
esittää nettipelien verottamista
kahden prosentin summalla
pelitileille tehtävistä
talletuksista. Veron tilitys olisi
esityksen mukaan luvan varassa
toimivien kasinoiden vastuulla.
Veron arvioidaan tuottavan viiden
vuoden aikana 6-25 miljardia
dollaria.
Lähde:
CardPlayer.
2007-06-09
|
|
Kävijäkato
iski pelimessuilla
Montrealissa järjestettävän Global
Interactive Gaming Summit & Expon
kävijämäärä on pudonnut
kolmannekseen viime vuoden luvuista.
Kolmipäiväisillä messuilla oli
niiden viimeisenä päivänä viime
torstaina pelkästään 640 vierasta.
Järjestäjät
syyttävät kävijäkadosta USA:ssa
tapahtuneita pelialan
johtohenkilöiden pidätyksiä.
"Ihmiset ovat todella peloissaan",
sanoo messujen toimitusjohtaja Sue
Schneider. "Monet yrittävät pitää
matalaa profiilia".
Lähde:
The Gazette.
2007-06-09
|
|
Hellmuth
höyrysi jälleen
Kymmenkertainen WSOP-voittaja Phil Helmuth Jr. putosi $2000
No Limit Hold'emissa sijalla 104 ansaiten 3901 dollaria ja
parantaen samalla omissa nimissään ollutta ennätystä
pelaajana, joka on kerännyt eniten rahasijoja
WSOP-turnauksissa. Hellmuth selvitti tässä turnauksessa
itsensä 58. kerran rahoille.
Ennätyksen paranemisesta huolimatta amerikkalainen ei
ottanut putoamistaan kovinkaan rauhallisesti. Partho
"Spiderman" Data löi all-in flopin ollessa 4 3 2 ,
ja Hellmuth oli vaikean päätöksen edessä. Sami Rustom pyysi
kellottamaan Hellmuthin, joka menetti tilanteessa täysin
malttinsa. Lopulta Hellmuth päätti maksaa.
Phil Hellmuth 9 9
Partho Data A J
Turnilla pöytään tuli 5 .
"Spiderman" voitti potin suorallaan. Hellmuth raivosi,
heittäytyi vaaka-asentoon ja takoi nyrkeillään lattiaa.
Kohtauksen jälkinäytöksenä molemmat pelaajat ylistivät
toisiansa vuoronperään idiooteiksi.
Lähde:
CardPlayer.
2007-06-09
|
|
Vielä ehtii
Las Vegasiin CasinoEuro
järjestää kesäkuun 17. päivä
klo 19.00 $650+$50 WSOP-karsinnan,
jossa on potissa yksi WSOP-paketti
jokaista 23 pelaajaa kohti.
Turnaukseen pyörii
supersatelliitteja päivittäin aina
yhden dollarin osallistumismaksusta
lähtien. WSOP-paketti sisältää
sisäänoston pääturnaukseen, matkat
ja majoituksen sekä käyttörahaa.
2007-06-09
|
|
Farhan
ja Townsendin sivupelit jatkuvat
Sam
Farha ja Brian Townsend ottivat eilen iltapäivällä
kolmannen kerran yhteen Bellagion Bobby's Roomissa.
Molempien aggressiivinen pelitapa sekä $500/$1000 blindit
varmistivat, että potit kasvoivat jälleen suuriksi.
Townsend jäi kahden ja puolen tunnin ottelusta 760 000
dollaria voitolle. Tämän jälkeen pelissä pidettiin tauko,
kun Farhan oli etsittävä lisää rahaa eteensä.
Lähde:
Cardrunners.
2007-06-08
|
|
Uusi
pelilakiesitys USA:ssa
Yhdysvalloissa on jätetty jo kolmas lakialoite, joka esittää
nettipokerin sääntelyä ja verotusta. Tällä kertaa asialla on
floridalainen kongressimies Robert Wexler, jonka laatima
Skill Game Protection Act esittää kaikkien taitopelien,
kuten pokerin, mahjongin, bridgen ja shakin jättämistä viime
syksynä voimaan astuneen rahansiirtojen kieltolain
ulkopuolelle. "Pokeri on peli eikä rikos", sanoo
kongressimies Wexler.
Lähde:
egrmagazine.
2007-06-08
|
|
Naispelaajien
määrä kasvussa
Ajat, jolloin pokeria pelasivat vain
miehet, on ohi. Naispelaajien määrä on noussut vuodesta
toiseen tasaiseen tahtiin. Vuoden 2005 WSOP:n Ladies
Eventiin osallistui 601 kauniimman sukupuolen edustajaa.
Viime vuonna luku oli jo 1128. Kasvaneesta naispelaajien
määrästä kertoo myös se, että heille on suunnattu oma
lehtikin "Woman Poker Player."
Doyle "Texas Dolly" Brunsonin mielestä naisilla on
pelkästään positiivinen vaikutus peliin. "Urani
alkuvaiheessa pokerinpelaajia ei kunnioitettu lainkaan.
Ihmiset kuvittelivat sinun olevan jonkin sortin gangsteri.
Naisten mukaantulon myötä pokerista on tullut
yhteiskunnallisesti hyväksyttävämpää", kertoo elävä legenda
Brunson.
Lähde:
Poughkeepsie Journal.
2007-06-08
|
|
Negreanu
arvostelee Kanadan pelilakia
Kanadan tunnetuin pokeritähti Daniel Negreanu kertoo
pitävänsä naurettavana, että yksityiset pokeripelit, joista
joku saa tuottoa, ovat laittomia Kanadassa. "Naurettavaa.
Kanadassa kaikki näyttää olevan valtion omistuksessa",
toteaa nykyisin Las Vegasissa asuva Negreanu ja viittaa
poliisin viime viikolla kolmeen pokeriklubiin tekemään
ratsiaan. Kuudelle henkilölle on tulossa syyte laittomien
rahapelien järjestämisestä ja 57 pelaajaa odottaa syyte
niihin osallistumisesta. Virkavalta takavarikoi
pokeriklubien varustuksen sekä suuren summan käteistä.
Negreanu sanoo ymmärtävänsä poliisin
huolen pimeän rahan virtaamisesta väärille tahoille, mutta
tähdentää, että juuri siitä syystä Kanadan hallituksen
tulisi laillistaa yksityiset kasinot. "Sillä tavoin kitket
pois huonot omenat". Jos ihmisillä on valinnan varaa,
useimmat menevät toimiluvan omaavaan pelipaikkaan, vakuuttaa
Negreanu.
Lähde:
Winnipeg Sun.
2007-06-08
|
|
Netin sittarihait
Sharkscope julkaisee kattavan tilaston netissä pelattujen
sittareiden tuloksista. Saitilla voi tarkistaa oman
tuloksensa sekä vertailla sitä muiden pelaajien saavutusten
kanssa. Alla viimeisten 12 kuukauden aikana eniten
voittaneet pelaajat. Viimeisessä sarakkeessa on ROI.
|
1. |
"Genius28" |
293 072 $ |
8 % |
|
2. |
"doulas12" |
221 687 $ |
7 % |
|
3. |
"whaassuuppp" |
200 306 $ |
5 % |
|
4. |
"stevebets" |
179 805 $ |
4 % |
|
5. |
"bigjoe2003" |
172 675 $ |
4 % |
|
Lähde:
Sharkscope.
2007-06-08
|
|
Sportingbet pyörii tappiolla
Sportingbet teki tilivuoden
kolmannella neljänneksellä 63
miljoonan punnan tappion. Syynä oli
lähinnä Kanaalisaarille muutosta
sekä Paradise Pokerin verkon
vaihdosta aiheutuneet ylimääräiset
kustannukset.
Sportingbetin
tulot nousivat viime kvartaalin
aikana seitsemän prosenttia
vuositasolla. Pokerin osalta tilanne
näyttää kuitenkin synkältä. Koko
pokeripuolen liikevaihto laski 18
prosenttia ja Paradise Pokerin
osalta peräti 36 prosenttia.
Paradise Pokerin
muutto omalta alustalta Boss Median
verkkoon on sujunut odotettua
paremmin. Yhtiö laski menettävänsä
muutossa 20 prosenttia
asiakkaistaan, mutta pelaajat ovat
olleet odotettua uskollisempia ja
menetys on vain viiden prosentin
luokkaa.
Lähteet:
ATEonline ja
egrmagazine.
2007-06-07
|
|
Kuka rahoittaa ison rahan pelejä?
Monet ovat usein miettineet, ketkä ovat isoissa peleissä
häviäjiä. Usein otetaan esille pyramidi-malli, jonka
mukaan alemmilla tasoilla pelaavat häviävät aina
korkeammille tasoille. Walesilainen Ed Hollis on hieno
esimerkki pelaajasta, jolle pankkirollin hallinta on täysin
vieras käsite.
Toukokuun 20. päivä Hollis kirjoitteli
aikovansa satsata kaikki säästönsä, kaiken kaikkiaan 89 500
puntaa. Viime perjantaina hän kertoi hävinneensä £36k.
Tiistaina tuli £20k lisää
tappiota, ja säästöistä on enää jäljellä £20k.
Joitakin juttuja lukiessa tulee mieleen
onko hän täysin vakavissaan tai kuinka paljon hän ymmärtää
pelistä.
Ote päiväkirjasta:
Shorttipöytä $25/$50 blindeilla. Hollis on isolla blindilla $7,4k
varannolla. Kaikki ovat kipanneet ennen nappia, joka
korottaa ja "saattaa" yrittää varastaa. Hollisilla on T6 eri maata ja hän
korottaa uudelleen $550. Nappi maksaa.
Floppi tulee
J A 9 .
Hollis panostaa $900 - maksu.
Turn 6 .
Hollis sököttää - nappi panostaa $1,7k - maksu.
River 7 .
Hollis sököttää ja vastustaja laittaa hänet all-in tilanteeseen
lyömällä $4,2k.
"En voi mitenkään kipata, koska minulla on pari,
joten maksan ja häviän AJ:lle 14 886 dollarin potin",
selittää walesilainen.
Lähde:
88%concentration.
2007-06-07
|
|
Farha voitti puoli miljoonaa Bellagion sivupelissä
Vaikka
WSOP on koko Las Vegasin seuratuin tapahtuma juuri nyt,
kannattaa silti muistaa Bobby's Room, joka valvoo myös
WSOP:n aikana. Muutama päivä sitten Brian "sbrugby" Townsend
ja Sam Farha (kuvassa) ottivat yhteen Bellagion
pokerihuoneessa mies miestä vastaan. Blindit olivat
$500/$1000 sekä $1000/$2000. Townsend kertoo, kuinka 4-5
pottia ylitti puoli miljoonaa dollaria. Farha oli jossain
vaiheessa tappiolla jo $800k, mutta onnistui loppujen
lopuksi jäämään $500k voitolle.
Lähde:
Cardrunners.
2007-06-07
|
|
Google laajensi mainostuskieltoaan
Internetin jättiläinen Google on laajentanut uhkapelien
mainostuskieltoaan koskemaan myös sellaisia sivustoja,
joilla raha ei vaihda omistajaa. Google ja Yahoo! ovat
aiemmin estäneet mainokset, jotka johtivat
rahapelisivustoille, mutta Google on ensimmäinen, joka estää
myös hupipelisaittien mainostuksen.
"Kunnioitamme uhkapelaamiseen liittyviä
erilaisia näkökantoja sekä tuemme ilmaisunvapautta, mutta
uskomme, että uusi menettelytapa on yksinkertaisempi
kaikille sekä vastaa paremmin käyttäjiemme toiveita",
perustelee Googlen tiedottaja.
Lähde: OCC.
2007-06-07
|
|
Phil Hellmuth Jr. onnensa orja
Kymmenkertainen WSOP-voittaja Phil Hellmuth Jr. valittaa
myös blogissaan huonoa tuuriaan. Mies hävisi eilen kaksi
kertaa flopattuaan setin sekä törmäsi ässiin K-Q:lla flopin
ollessa K-6-5.
Huono onni jatkui $5000 PLO re-buy turnauksessa, johon
Hellmuth käytti 25 000 dollaria. Epäonni on tosin
laaja käsite, sillä mies laittoi useampaan kertaan
keramiikkaa keskelle ollessaan selvästi vastustajaansa
perässä.
Mestari tyytyy lopulta toteamaan vaatimattomaan sävyyn:
"Olen maailman paras turnauspelaaja, enkä usko kenenkään
olevan asiasta toista mieltä. Voitte olettaa, että isoissa
poteissa minulla on paras käsi 80% ajasta, mutta huonolle
tuurilleni en mahda mitään. En aio enää kirjoittaa
yhdestäkään takaiskusta tässä kuussa."
Lähde:
Phil Hellmuthin blogi.
2007-06-06
|
|
Konkarit WSOP:ssä, nuoret netissä
Mikäli haluaa päästä pelaamaan WSOP:iin, täytyy olla
21-vuotias. Useat maailman kovimmista nettipelaajista eivät
sitä ole, joten WSOP:n aika menee heillä kotona pelatessa.
Viime päivinä Primalla on nähty ainakin kahden kovan pelurin
pienoinen paluu isoihin limiitteihin. Oululainen "Guguguy" ja
norjalainen Kristian "Kris85" Kjöndal ovat pelanneet ihan
hyvällä menestyksellä. "Guguguy" voitti maanantaina
Holdemissa $31k ja "Kris85" nähtiin eilen pöydässä istumassa
yli $40k stackin kanssa.
Myös Full Tiltillä nuoriso on vallannut pöydät. Silloin
tällöin raskaiden WSOP-pelipäivien jälkeen Benyamine,
Wahlroos, Hansen ja muutkin ovat pelailleet nettipelejä,
mutta pääasiassa pöydissä istuvat "Grimmstarr",
"MUCKEMSAYUHH", "durrrr" ja kumppanit.
2007-06-06
|
|
Matusow räjähti "Ziigmundille"
Full
Tiltillä nähtiin eilen iltapäivällä erikoinen episodi, kun
Mike Matusow kilahti "Ziigmundille" täydellisesti. Chattiin
ilmestyi englannin kielellä paljon painokelvottomia sanoja,
kun amerikkalainen julisti, että "Ziigmund" pelasi viimeistä
kertaa häntä vastaan. Matusowia ilmeisesti harmitti, kun
suomalainen pelasi vain hetken ja
oli sen jälkeen sit-out pitemmän aikaa. "Ziigmund" taas ei
halunnut pelata Matusowin pientä $6k:n stackia vastaan. "The
Mouth" lähti loppuen lopuksi pitkän avautumisensa jälkeen
pois, mutta jäi vielä chattaamaan.
2007-06-06
|
|
Betsson korottaa turnausten palkintosummia
Betsson on nostanut kolmen
turnauksen takuupotteja peräti 165 000 dollarilla.
Viikottaisessa EU Grand Prixissä potti nousee 40 000
dollarista 50 000:een ja Big Dealissä 75 000:sta aina 100 000 dollariin. Kuukausittaisessa
Grand Tournamentissa takuupotti nousee 25 000
dollarilla 175 000 taalaan.
2007-06-06
|
|
Uudet WSOP-rannekkeet nähtävillä
Tänä vuonna pelaajilla on mahdollisuus voittaa neljä
erilaista ranneketta.
Yleisimmän rannekkeen saavat pelaajat,
jotka voittavat yhden lukuisista sivuturnauksista. Siinä on
53 timanttia. Naisten mestaruusrannekkeesta löytyy neljä
mustaa timanttia, kaksi rubiinia ja 87 safiiria.
$50 000 H.O.R.S.E:n voittaja saa käteensä 91 mustaa
timanttia ja kaksi rubiinia omaavan yksilön (kuvassa).
Halutuimman rannekkeen saa käteensä pääturnauksen voittaja.
Valkokultaisesta kapineesta löytyy huikeat 120 timanttia.
Rannekkeet muistuttavat ulkonäöltään hieman kelloja, sillä ne
suunnitteli WSOP:n virallinen ajannäyttäjä Corum.
Lähde:
CardPlayer.
2007-06-06
|
|
Gold pahoillaan imagostaan
Jamie Gold on pahoillaan ESPN urheilukanavan hänelle luomasta
imagosta. Kanavan viimevuotisesta World Series Of Poker-turnauksesta editoimissa
lähetyksissä Goldista välittyy kuva suulaana ja onnekkaana heppuna, joka
selvitti tiensä ykköspallille pelkällä tuurilla.
Hänen nimeään käytetään nykyään myös fraasissa, jossa pelaaja saa puheillaan
vastustajansa maksamaan huonommalla kädellä. "Someone Jamie Golded me", näytti
todella olevan Goldin tavaramerkki viime vuoden WSOP:ssa.
Jamie Gold uhkuu itsevarmuutta pelillisesti, vaikka ei väitäkään olevansa
maailman paras pelaaja. Miehen otteita voi seurata WSOP:n lisäksi myös High
Stakes Pokerin viime tuotantokauden jaksoissa sekä pian alkavalla neljännellä
tuotantokaudella.
Vedonlyöntitoimistot tarjoavat Goldin voittaessa WSOP:n rahat 501 kertaa
takaisin ja ainakin hänen itsensä mielestä tarjous on antelias.
Lähde:
Chicago Sports.
2007-06-06
|
|
888 Holdings neuvottelee USA:n oikeusviranomaisten kanssa
888
Holdings Plc ilmoitti eilen PartyGamingin esimerkkiä seuraten, että myös he ovat
aloittaneet keskustelut New Yorkin piirikunnan syyttäjänviraston kanssa.
Neuvottelujen tavoitteena on päästä selvyyteen rahansiirtojen kieltolain
edeltävää aikaa koskevista mahdollisesti tulossa olevista syytteistä. Uhka on
lamaannuttanut koko pelialan ja estänyt yrityskaupat sekä sektorin
keskittymishankkeet.
888 Holdingsin tiedote oli hyvin samankaltainen kuin
PartyGamingin, eikä siinäkään ilmaistu mitään neuvottelujen mahdollisista
tuloksista. Asiasta ilmoitetaan aikanaan.
Lähde:
Gambling911.
2007-06-06
|
|
USA
pohtii verkkopelaamista USA:n edustajainhuoneen
talousvaliokunta pitää ensi perjantaina istunnon, jossa pohditaan keinoja taata
turvalliset olosuhteet niin verkkopelaajille kuin myös maksupalveluiden
tarjoajille. Valiokunta kuulee lukuisia asiantuntijoita eri leireistä, mm.
pokeriprofessori Howard Ledereriä.
Komitean puheenjohtaja Barney Frank (kuvassa) esitteli huhtikuussa uuden lakialoitteen,
jonka tarkoitus on vapauttaa pannasta asianmukaisen lisenssin omaavat
operaattorit. Operaattoreiden tulisi suojella kuluttajia ja estää alaikäisten ja
peliongelmaisten pelaaminen sekä auttaa taistelussa rahanpesua ja huijareita
vastaan.
Lähde: CardPlayer.
2007-06-06
|
|
Unibet jakaa ison tuliaisbonuksen
Unibet
tarjoaa Pokeri.infon kautta kirjautuville uusille asiakkaille 100,
500 tai 3000 dollarin starttibonuksen vähintään 15 euron talletuksesta. Bonuksen
lunastamiseen tarvitaan 6 VIP-pistettä bonusdollaria kohti. Kasino jakaa
limiitistä riippuen 0,5 - 1,5 pistettä jokaisesta kädestä - panosti tai ei -
josta se on verottanut vähintään
$0,25 rakea.
Turnauksissa saa kaksi pistettä jokaisesta taalasta,
jonka Unibet rahastaa kuluina.
2007-06-05
|
|
Negreanu huonon tuurin uhri
Edellisessä
blogissaan Daniel Negreanu kertoi olevansa kyllästynyt pokeriin. Nyt mies on
intoa täynnä WSOP:ssa, mutta huono tuuri on ollut menestyksen esteenä
toistaiseksi. Kahdessa pelaamassaan turnauksessa mies on ollut suosikkina, kun
rahaa on työnnetty keskelle pöytää, mutta molemmilla kerroilla Negreanu on
lähtenyt katsomoon.
$5000 NL/FL Hold'emissa Negreanu maksoi ennen floppia tuntemattoman pelaajan
all-in lyönnin kädessään KK. Vastustajalla oli 88 ja hän floppasi setin.
$1500 NL Hold'emissa Negreanu korotti ennen floppia 2k kädessään 5 7
ja sai kolme maksua. Negreanu sai pienen palan flopista, kun pöytään tuli Q
4 5 .
Molemmat blindit sököttivät ja Negreanu löi 4k. Kaikki kippasit isolle
blindille, joka maksoi. Turnilla pöytään tuli Q
ja iso blindi meni all-in. Omien sanojensa mukaan Negreanu oli täysin varma,
että mies oli vedolla ja maksoi vitosparillaan loput 9k varannostaan.
Vastustajalla oli kädessään 6-7 ja riverin 3 pudotti Negreanun turnauksesta.
Lähde: Poker Player Blog.
2007-06-05
|
|
Arvokas uhkapelikokoelma myyntiin Kesäkuun
16. päivä pidetään Las Vegasissa sekä Ebayssa huutokauppa, jossa myydään Sidney
H. Radnerin 70 vuoden aikana keräämä uhkapeleihin liittyvä kokoelma. Osa
kaupattavaksi tulevista esineistä on yli 100 vuotta vanhoja ja kokoelmaan kuuluu
todellisia harvinaisuuksia.
Sidney H. Radnerilla on värikäs menneisyys uhkapelien parissa. Miehen
erikoisalaa oli aikoinaan huijaamiseen käytettävät laitteet. Toisen
maailmansodan aikaan hän kirjoitti sotilaslehtiin sekä piti seminaareja, joissa
hän opetti sotilaita tunnistamaan korttihuijarit.
Lähde:
PRNewswire.
2007-06-05
|
|
PartyGaming käy neuvotteluja USA:n viranomaisten kanssa
PartyGaming on aloittanut keskustelut USA:n oikeusviranomaisten kanssa.
Yrityksen odotetaan pyrkivän sopimukseen vahingonkorvauksesta, joka vapauttaa
sen tulevaisuudessa kaikista mahdollisista syytteistä, jotka koskevat yhtiön
toimintaa USA:ssa ennen rahansiirtojen kieltolain voimaantuloa.
PartyGaming ei ole vielä suostunut veikkaamaan neuvottelujen lopputulosta.
"Miksi PartyGaming edes vaivautuisi neuvotteluihin, ellei heillä ole vahvaa
uskomusta hyvästä lopputuloksesta", totesi kuitenkin eräs asioista perillä oleva
analyytikko.
Lähde:
FT.
2007-06-05
|
|
Amerikkalaisten jäädytetyt NETeller-talletukset lähellä kotiutusta
NETellerin
yhdysvaltalaiset asiakkaat pääsevät pian käsiksi jäädytettyihin varoihinsa.
Eilen pidetyn lehdistötilaisuuden mukaan talletusten palautus aloitetaan
heinäkuun keskivaiheilla.
Yhdysvaltojen viranomaiset takavarikoivat 55 miljoonaa dollaria amerikkalaisten
tileiltä aiemmin tänä vuonna. Tapahtuneen jälkeen NETeller on nähnyt paljon
vaivaa palauttaakseen asiakkaidensa varat oikeisiin osoitteisiin. "Olemme
pettyneitä, ettemme ole vielä tähän päivään mennessä pystyneet palauttamaan
asiakkaidemme varoja, mutta olemme nyt askeleen lähempänä ratkaisua", totesi
NETellerin toimitusjohtaja Ron Martin.
Kun yhdysvaltalaiset NETellerin asiakkaat pääsevät varoihinsa käsiksi, heidän
täytyy tyhjentää koko tilinsä. Osittaisia nostoja ei hyväksytä.
Lähde: CCT.
2007-06-05
|
|
"MUCKEMSAYUHH" voitolle, "Ziigmund" pakkaselle
Sunnuntai oli jälleen vilkas päivä Full Tiltin high
stakes-pöydissä. "Ziigmund" nähtiin pääasiassa Hold'emissa, eikä
suomalaisen peli kulkenut.
Tappiota tuli $218k. Päivän loppusaldo jäi pakkaselle $211k, sillä voittoa tuli
$7k verran PL Omahasta. Sunnuntain sankari oli Cole
"MUCKEMSAYUHH" South, joka voitti lähes $300k NL Hold'emissa.
PL Omahassa paljon parjattu Gus Hansen pelasi vaihteeksi hyvän päivän ja voitti
$287k. Myös Thomas Wahlroosilla oli tuottoisa päivä, ja hän voitti $93k. Suurimmat
häviäjät olivat "ZRC" ($55k) ja "gamble up77" ($44k).
2007-06-05
|
|
Juha Helppi uudessa Poker Magazinessa
Suomenkielisen Poker Magazinen toinen numero ilmestyy huomenna. Lehden
kansijuttuna on suomipokerin kärkinimen Juha Helpin laaja haastattelu. Juhan
lisäksi lehdessä tutustutaan myös Gus Hanseniin, pokerimiljonäärien
olohuoneeseen Bellagioon Las Vegasissa sekä Kiinanpokerin syntyyn ja saloihin.
Patrik Antonius kertoo esikoistyttärestään ja elämänsä pahimmasta
tappioputkesta. Daniel Negreanu puolestaan paljastaa miksi hän pelaa pienillä
käsillä isoja potteja. Aaron Flam kirjoittaa narsismista pokerissa ja Teresa
Nousiainen kertoo pokerista Välimerellä ja Aasiassa.
Vieraskynä-palstalla Team Full Tiltin Clonie Gowen kirjoittaa jatkovetojen
merkityksestä Omahassa. Julkkispelaajista esittelyssä on Radio Rockin Jussi
Heikelä.
Lähde: lehdistötiedote.
2007-06-04
|
|
Walhroosin "lifestyle"-blogi alkaa pokerin merkeissä
Thomas Walhroos aloittaa "lifestyle"-bloginsa kertaamalla
tapahtumia WSOP:n ympärillä. Mies selvitti itsensä
rahasijalle äskettäin pelatussa $1500 NL HE-turnauksessa,
mutta ei ollut kovin ylpeä pelistään. "Yleensä tavoittelen
isoja rahoja tai lennän ulos bubblen aikaan, mutta tällä
kertaa en vain pystynyt siihen", tilittää Wahlroos.
Vaikka Wahlroos oli valmistautunut hyvin WSOP:iin, hän
kertoo polttaneensa itsensä jo loppuun. 14 tunnin
turnauspäivien lisäksi aikaa kuluu yöllä nettipelien
parissa, joten ei ihmekään, jos miestä väsyttää.
Tänään maanantaina alkaa 5000 dollarin re-buy Pot Limit Omaha, jossa
Wahlroos on parhaimmillaan. "5000 dollarin re-buylla tästä
saattaa tulla kallista lystiä, mutta tämän todella haluan
voittaa", kertoo Wahlroos.
Lähde:
Pokerwire.
2007-06-04
|
|
Everest Poker Avalanchessa miljoona jaossa
Everest Poker
järjestää syyskuun 15. päivä
huikean turnauksen, jossa palkintopotti on mahtavat miljoona
dollaria. Halvimmillaan rahoja pääsee tavoittelemaan $3+$.30
re-buy satelliittien kautta. Turnaukseen voi ostaa myös suoran
paikan, mikäli kukkaro kestää $5000+$300.
Finaalissa peli keskeytetään, kun kymmenen pelaajaa on
jäljellä. Heidät lennätetään salaisella paikalla pelattavaan
live-finaaliin.
2007-06-04
|
|
Harrah's eväsi Richard Brodielta pääsyn kasinoilleen
Full Tilt Pokerin vakiokalustukseen kuuluva Richard "Quiet
Lion" Brodie on saanut Harrah's:lta kirjeen, jossa miehelle
ilmoitettiin, ettei hän ole enää tervetullut yrityksen
kasinoille.
Miehestä tietämättömille valaistakoon, että hän on Microsoft
Wordin tekijä sekä yrityksen seitsemäs työntekijä.
Rahahuolia miehelle ei siis kiellosta koidu. Brodie on
voittanut pokeriturnauksissa urallaan 162 865
dollaria.
Brodie sai Harrah's:n kasinolla videopokerissa neljä kertaa
värisuoran lyhyen ajan sisällä. Tämä riitti kasinolle. Syy
Brodien porttikieltoon on melko huvittava, sillä
pokeriautomaatit ovat hyvin tarkasti ohjelmoituja. Brodieta
yksinkertaisesti rangaistiin onnekkuudestaan.
Lähde: Poker-King.
2007-06-04
|
|
Wahlroos rahoilla WSOP:ssa
Thomas
Wahlroos putosi WSOP
$1500 No Limit Hold'emista heti toisen päivän alussa.
Sijoitus oli 248. ja tilille kilahti 3478 dollaria.
Moni pelaaja
sinnitteli itsensä ensimmäisen päivän aikana
palkintosijoille pienellä stackilla. Kun rahoja alettiin
jakaa toisen päivän alussa, peli muuttui niin reippaaksi,
että eräässä vaiheessa 16 pelaajaa putosi vartin aikana.
Järjestäjät eivät pysyneet vauhdissa mukana, vaan pelit oli
keskeytettävä yli puoleksi tunniksi. Pudonneet
pelaajat joutuivat istumaan paikoillaan ja odottamaan
sijoituksen kirjaamista. Tilanteen raportoidaan olleen
kaoottinen.
Lähde:
CardPlayer.
2007-06-04
|
|
Moneymaker parjaa maanikkoja
Chris
Moneymaker pitää vastustajiaan WSOP
$1500 No Limit Hold'emissa mielenvikaisina. "En tunne heistä
ketään, mutta tiedän, että he ovat kaikki maanikkoja",
kirjoittaa vuoden 2003 maailmanmestari blogissaan
ensimmäisen päivän vaikutelmistaan.
Moneymaker kertoo
joutuneensa kippaamaan kaksi vahvaa kättä hillittömien
korotusten johdosta. Kurkoparista oli luovuttava, koska
kolme pelaajaa oli jo pistänyt kaikki peliin. Kahdella oli
AK, kolmannella vitospari. "Sulaa hulluutta", vaikeroi
Moneymaker.
Toisella kerralla
Moneymakerin oli luovuttava jätkäparistaan, koska kaksi
pelaajaa oli jo työntänyt kaikki keskelle. Toisella oli
rouvapari. Tein hyvän kipin, mainostaa amerikkalainen.
Kolmannella kerralla
Moneymaker sai ässäparin. Yksi pelaaja korotti 4k, toinen
korotti uudelleen 12k, ja Moneymaker heitti keramiikat
keskelle. Ensimmäinen pelaaja kippasi, toinen maksoi
kurkoparilla. Ässät kestivät, ja Moneymaker voitti ison
potin. Alkuperäisellä korottajalla oli jätkäpari. Pöytään
tuli J 5 3 J 5 ,
ja hän olisi saanut neloset, mikäli olisi jatkanut.
Moneymaker putosi
toisen päivän alussa 233. sijalla ja tienasi 3888 dollaria. Floppi tuli 8-7-5, ja maailmanmestari
pisti porsliinit pottiin A-8:lla. Isolla blindilla oli 9-6.
Moneymaker kärsi ison iskun ja menetti pian tämän jälkeen
loputkin varannostaan.
Lähde:
CardPlayer.
2007-06-04
|
|
Glimnen turnausvinkki Jos
joudut vaihtamaan uuteen pöytään, etkä tunne pelaajia, voit
tehdä tiettyjä johtopäätöksiä heidän pelityylistään pinojen
koostumuksen perusteella. Jos kahdella pelaajalla on yhtä
paljon kuutioita, mutta toisella on paljon enemmän pieniä
pelimerkkejä, tämä vastustaja on todennäköisesti löysempi
pelaaja, joka pelaa monta kättä.
Lähde:
Aftonbladet.
2007-06-04
|
|
Toukokuun tulokset Primalta ja Full Tilt Pokerista Yksi
kuukausi on jälleen takanapäin ja on aika katsoa miten toukokuu sujui
nettipeleissä.
Primalla helsinkiläinen "LrsLzk" dominoi Hold'emia ja
kirjautti suurimmat voitot $349k.
TOP5-listalle mahtuu myös toinen suomalainen pelaaja, "Hellraiser", joka on
niinikään Helsingistä.
Tappiota on ottanut eniten "janni123", joka hyvän huhtikuun
jälkeen hävisi isosti toukokuussa. Tanskalainen menetti Hold'emissa $146k ja
Omahassa $89k. Kuukausi tuotti siten yhteensä $235k tappiota. Saavutus on
mainitsemisen arvoinen siitäkin syystä, että PLO-pelit ovat kuihtuneet pitkälti
Primalla eikä isoja pelejä ole useinkaan tarjolla.
Toukokuun tulokset Priman Texas Hold'emissa.
|
Nimi |
Voitto/tappio |
Istunnot |
Käsien lkm |
Tunnit
|
|
"LrsLzk" |
349 497 $ |
102 |
8 755 |
54 |
|
"Linda14" |
189 690 $ |
142 |
19 909 |
163 |
|
"StarvingDonk" |
161 011 $ |
73 |
9 519 |
73 |
|
"BennyBula" |
153 467 $ |
20 |
3 307 |
15 |
|
"Hellraiser" |
139 921 $ |
33 |
4 656 |
40 |
|
|
|
|
|
|
|
"El_Ladron" |
-181 203 $ |
53 |
11 525 |
66 |
|
"janni123" |
-146 296 $ |
16 |
2 960 |
8 |
|
"preflop_x" |
-94 392 $ |
91 |
11 850 |
74 |
|
"JayCutler" |
-77 910 $ |
105 |
13 114 |
81 |
|
"JohnnyBooger" |
-77 609 $ |
44 |
2 810 |
18 |
|
Full Tiltin peleissä sitä vastoin on ollut toimintaa niin Hold'emissa kuin
Omahassakin. Kuten moni arvaakin, suurin voittaja on ollut "sbrugby", joka teki
todella väkevän paluun Pot Limit Omahan isoimpiin pöytiin. Voittoa kertyi PLO- ja
HE-peleistä yhteensä $1637k. Myös suomalainen "Till_I_collapse" kirjautti yli
miljoonan voitot, yhteensä $1146k.
Tappiolle jäi eniten David Benyamine (kuvassa), joka hävisi kuukauden
aikana käsittämättömät yli kaksi miljoonaa dollaria. Benyamine tosin pelasikin
eniten.
Suomalaisista myös "Ziigmund" ja Patrik "Luigi66369" Antonius
pääsivät 10 kärjessä-listalle. "Ziigmund" voitti Omahassa
hienot $784k, Antonius hävisi Hol'demissa $250k.
Toukokuun tulokset Full Tiltin Texas Hold'emissa.
|
Nimi |
Voitto/tappio |
Istunnot |
Käsien lkm |
Tunnit
|
|
"sbrugby" |
822 909 $ |
161 |
20 104 |
151 |
|
"MUCHEMSAYUHH" |
742 462 $ |
123 |
13 412 |
106 |
|
"Till_I_collapse" |
634 526 $ |
20 |
1 473 |
11 |
|
"93Tillnfinity" |
460 156 $ |
52 |
6 002 |
47 |
|
"mjorgenson13" |
459 664 $ |
67 |
7 551 |
57 |
|
|
|
|
|
|
|
David Benyamine |
-732 673 $ |
112 |
20 648 |
163 |
|
"A_Hoffman" |
-424 879 $ |
20 |
3 105 |
19 |
|
"noataima" |
-337 187 $ |
29 |
3 592 |
38 |
|
"The GIft of Gab" |
-307 701 $ |
10 |
1 535 |
13 |
|
"Luigi66369" |
-250 019 $ |
24 |
3 634 |
35 |
|
Toukokuun tulokset Full Tiltin Omahassa.
|
Nimi |
Voitto/tappio |
Istunnot |
Käsien lkm |
Tunnit
|
|
"sbrugby" |
814 957 $ |
149 |
16 350 |
221 |
|
"Ziigmund" |
784 957 $ |
112 |
15 128 |
164 |
|
"Till_I_collapse" |
512 269 $ |
99 |
13 684 |
186 |
|
"MissFabry" |
441 056 $ |
53 |
4 420 |
62 |
|
"itislinda" |
435 831 $ |
86 |
2 847 |
44 |
|
|
|
|
|
|
|
David Benyamine |
-1 293 053 $ |
182 |
22 812 |
289 |
|
Gus Hansen |
-806 558 $ |
101 |
7 958 |
131 |
|
"ByTheBy" |
-401 968 $ |
38 |
6 264 |
86 |
|
"KOMIJENDO" |
-353 484 $ |
17 |
1 527 |
21 |
|
"durrrr" |
-300 443 $ |
93 |
10 320 |
152 |
|
Lähde:
Highstakesdb.
2007-06-04
|
|
WSOP rikkoo ennätyksiä WSOP:n
kolmas turnaus, $1500 No Limit Hold'em
on vetänyt ennätysmäärän osallistujia, jos pääturnauksia ei
lasketa mukaan. Tänä vuonna turnauksessa aloitti 2998
pelaajaa, mikä on seitsemän prosenttia enemmän kuin viime
vuonna. Kolmipäiväisen turnauksen voittaja saa 727 012
dollaria, ja 308 pelaajaa pääsee rahoille.
Lähde:
WSOP.
2007-06-03
|
|
Glimne
Ruotsin pokeripersoona
Ruotsalaiset
ovat äänestäneet Dan Glimnen viime vuoden pokeripersoonaksi.
Glimne sai kolmasosan äänistä ja voitti ylivoimaisesti.
"Olen taistellut pokerin puolesta niin
monta vuotta, enkä olisi millään uskonut mitään
tällaista, kun erään kerran kirjoitin Pokerhandbokenin. Olen
hyvin, hyvin iloinen tästä", sanoi onnellinen voittaja
palkintotilaisuudessa.
"Pokeriprofessori" antaa alla päivän
turnausvinkin sekä analysoi huonoimman mahdollisen
lähtökäden pelaamisen.
Lähde:
Poker Magazine.
2007-06-03
|
|
Glimnen turnausvinkki Jos sinulla on
keskiarvoa vastaava määrä pelimerkkejä, olet hieman
keskimääräistä paremmassa asemassa, koska turnauksissa 55-60
prosentilla pelaajista on normaalisti keskitasoa vähemmän
pelimerkkejä.
Lähde:
Aftonbladet.
2007-06-03
|
|
Titan järjestää satelliitteja WSOP Europeen
Titan Poker
järjestää kesäkuun 16. päivä karsintaturnauksen Lontoossa
syyskuussa pelattavan WSOP Europen
pääturnaukseen. Suora sisäänosto
maksaa $440+$30. Supersatelliittien
kautta mukaan voi päästä kahdesta dollarista lähtien.
Palkintona on yksi 22 000 dollarin arvoinen matkapaketti jokaista 50 osallistujaa kohti.
Kesäkuun 27. päivä on vuorossa WSOP
Europen
Pot Limit Omaha-turnauksen satelliitti. Suoralla
ostolla on hintaa $300+$20, mutta supersatelliitteja
pyörii $5,5+$0,5 lähtien. Potissa on yksi 12 000
dollarin arvoinen paketti jokaista 40 pelaajaa kohti.
Molemmat paketit kattavat
osallistumismaksun, matkat ja majoituksen.
2007-06-03
|
|
Norja tulkitsee Efta-tuomioistuimen päätöksen edukseen
Norjan
pelimonopoli Norsk Tipping tulkitsee EFTAn tuomioistuimen
viime viikolla antaman päätöksen edukseen, vaikka muilla
tahoilla päätöksen katsotaan asettavan pelimonopolin
oikeutuksen kyseenalaiseksi.
Norja perusteli monopolin olevan
tarpeellinen sosiaalisten haittatekijöiden, kuten
peliriippuvuuden ja rikollisuuden ehkäisemiseksi. EFTAn
tuomioistuimen päätöksen mukaan Norja ei kuitenkaan ollut
tehnyt riittävästi kyseisten haittojen lievittämiseksi,
jotta toimenpiteet oikeuttaisivat pelimonopolin ylläpitoon.
Norja esitti myös, että uhkapelien tuotto
on käytettävä yhteiskunnallisesti hyödyllisiin
tarkoituksiin, mutta EFTA-tuomioistuin hylkäsi tämänkin
argumentin.
Norjan pelimonopoli katsoo kaikesta
huolimatta EFTA-tuomioistuimen vahvistaneen, että valtion
pelimonopoli ei ole ristiriidassa EFTAn lainsäädännön
kanssa. "Johtopäätökset ovat hyvin positiivisia Norsk
Tippingille ja uskomme Norsk Tippingin täyttävän ne
vaatimukset, jotka oikeus asetti monopolille", sanoo yhtiön
toimitusjohtaja Reidar Nordby Jr täsmentämättä kuitenkaan
tarkemmin niitä kohtia päätöksestä, jotka tukevat hänen
näkemystään.
Lähde:
WLA ja
Reuters.
2007-06-03
|
|
Vanhanmalliset pelikortit kunniaan
U.S.
Playing Card Company oli suunnitellut tämän vuoden WSOP:iin
uudet Poker Peek-malliset pelikortit (kuvassa). Niiden
käyttö loppui kuitenkin jo ensimmäisessä turnauksessa.
Sanavalmis Mike Matusow moitti uutta mallia heti
ensimmäisten jakojen aikana ja antoi yleiselle purnaukselle
alkusysäyksen. Ei kestänyt kahta tuntiakaan, kun järjestäjät
olivat saaneet tarpeekseen ja onnistuneet hankkimaan vanhaa
mallia olevat kortit useimpiin pöytiin.
WSOP-turnaus ei alkanut muutenkaan täysin
onnistuneesti. Toisen turnauksen alkamista jouduttiin
siirtämään yli tunnilla ylettömästi aikaa vieneen
kirjautumisprosessin johdosta.
Lähde:
PokerPages.
2007-06-02
|
|
EU-komissio varoitti Saksaa EU-komissio
kritisoi voimakkaasti Saksan osavaltioiden uuden pelilain
luonnosta. Komission mukaan lakiesitys on vakavasti
ristiriidassa Euroopan yhteisön lainsäädännön kanssa. Esitys
rajoittaa pääoman vapaata liikkuvuutta sekä sisältää
mainostusta ja myyntikanavia koskevia ynnä muita vapaata kilpailua
estäviä säännöksiä.
Tämä on jo toinen kerta, kun EU-komissio
arvostelee kyseistä lakiesitystä. Saksan viranomaisilla on
kaksi kuukautta aikaa vastineen laatimiseen.
Lähde:
GIG.
2007-06-02
|
|
Betssonilla WSOP-satelliitti
Betsson järjestää kesäkuun 17. päivä
$650+$50 WSOP-karsinnan, jossa on
potissa yksi WSOP-paketti jokaista 23 pelaajaa kohti.
Turnaukseen pyörii supersatelliitteja päivittäin aina yhden
dollarin osallistumismaksusta lähtien.
WSOP-paketti
sisältää sisäänoston pääturnaukseen, matkat ja majoituksen
sekä käyttörahaa. Lisäksi Las Vegasin matkalaisilla on
mahdollisuus tutustua Betssonin ammattilaisiin, mm. Johnny
Loddeniin ja Tore Lagerborgiin.
2007-06-02
|
|
Unibetin pyöräilytalli ei saa osallistua Tour de Franceen
Tour
de Francen järjestäjä Amayry Sport Organisation on evännyt
Unibet Cycling Teamiltä oikeuden osallistua Ranskan
ympäriajoon. Joukkueen johtajan Koen Terryn yrittäessä
selvittää kiellon syytä ASO vaati Unibetiä vetämään takaisin
sen ASO:a vastaan nostaman kanteen lupaamatta vastineeksi
kutsukirjettä Ranskan ympäriajoon. Unibet ei hyväksynyt
vaatimusta ja neuvottelut ajautuivat umpikujaan.
Osallistumiskiellon arvellaan yleisesti
johtuvan Ranskan vihamielisestä asenteesta ulkomaisia
peliyrityksiä kohtaan.
Lähde: eGaming Review.
2007-06-02
|
|
Pokerihuoneella talletusbonuksia kesän kunniaksi
Pokerihuone tarjoaa 14. päivä kesäkuuta saakka neljä
vaihtoehtoista 50 prosentin talletusbonusta. Talletuksen
yhteydessä on käytettävä jotakin alla olevista
bonuskoodeista. Tilisiirtotalletuksissa on koodin lisäksi
mainittava myös käyttäjätunnus.
|
Bonuskoodi |
Minimibonus |
Maksimibonus |
Maksuehdot |
|
ph50 |
€10 |
€50 |
€10/100
VIP |
|
ph100 |
€20 |
€100 |
€20/200
VIP |
|
ph150 |
€30 |
€150 |
€30/450
VIP |
|
ph200 |
€50 |
€200 |
€50/1000 VIP |
2007-06-01
|
|
Suomalaiset repivät tuohta Full Tiltillä
Full Tilt tarjosi keskiviikkona mainiota viihdettä ison
rahan peleissä. Kun kaikki istunnot summataan, suomalaiset
näyttävät menestyneen hyvin ja netonneen isot rahat.
"Ziigmund" tienasi Omahassa $300k.
"Till_I_collapse" voitti Omahassa $60k ja Holdemissa $293k.
Miinuspuolella kärjessä oli "hcdnttb", joka kirjautti
Holdemissa peräti yli puolen miljoonan tappiot seitsemän
pelitunnin aikana. Omahassa kärsivät eniten "sbrugby" ja
"durrrr".
2007-06-01
|
|
Pokeriklubin omistaja tuomittiin sakkoihin Ruotsissa
Alingsåsin pikkukaupungissa Etelä-Ruotsissa pokeriklubia
pitänyt 19-vuotias mies on tuomittu arpajais- ja
uhkapelilain rikkomisesta 40 päiväsakkoon 12 euroa kappale.
Oikeus katsoi nuorukaisen järjestäneen käteispelejä ja
tuomitsi ankaramman uhkapelilain mukaan. Pelkkien turnausten
järjestäminen rikkoo Ruotsissa ainoastaan lievempää
arpajaislakia.
Oikeudenkäynti tapahtui pari viikkoa
sitten ärtyisän ilmapiirin vallitessa. Epätoivoinen syyttäjä
teki runsaasti asiaankuulumattomia kysymyksiä ja nimitti
eräässä vaiheessa koko salin kuullen syytettyä "idiootiksi".
Lähde:
Poker.
2007-06-01
|
|
EFTA-tuomioistuin päätti Norjan pelimonopolia vastaan
EFTAn
tuomioistuin on tutkinut oslolaisen tuomioistuimen
esityksestä, sotiiko Norjan pelimonopoli Euroopan
sisämarkkinoita sääntelevää lainsäädäntöä vastaan.
Norja perusteli pelimonopolin olevan
oikeutettu sosiaalisten haittatekijöiden, kuten
peliriippuvuuden ja rikollisuuden vähentämiseksi. EFTAn
tuomioistuimen päätöksen mukaan Norja ei kuitenkaan ole
tehnyt riittävästi kyseisten haittojen lievittämiseksi,
jotta toimenpiteet oikeuttaisivat pelimonopolin ylläpitoon.
Oslolainen oikeusistuin käyttää myöhemmin tuomiota
ohjenuoranaan, kun se käsittelee Ladbrokesin tekemää
toimiluvan epäämistä koskevaa valitusta.
Viime maaliskuussa sama EFTA-tuomioistuin
sai pelimonopolin kannattajat pomppimaan riemusta, kun se
tuomitsi Norjan monopolin eduksi peliautomaatteja koskevassa
kiistassa. Sen päätöksen mukaan peliautomaatit kattava
valtion monopoli on oikeutettu ongelmapelaamisen
vähentämiseksi.
EFTA-tuomioistuimen päätöksellä on
merkitystä myös Suomen kannalta, koska Euroopan yhteisöjen
tuomioistuin tuomitsee samojen pykälien mukaan ja ottaa
aikaisemmin tehdyt EFTA-maita koskevat päätökset huomioon.
Lähde:
Reuters.
2007-06-01
|
|
EU-komission pääjohtaja laskee Ruotsin pelimonopolin
kaatuvan
Ruotsalainen
EU-komission sisämarkkinoiden ja palvelujen osaston
pääjohtaja Jörgen Holmquist laskee naapurimaan pelimonopolin
päivien olevan luetut.
Holmquistin mukaan EU-lainsäädännön
keskeisenä tekijänä on valtion ja yksityisten yritysten
tasa-arvoisuus. Mikäli joku maa haluaa kieltää kaikki
rahapelit, se käy päinsä, mutta jos rahapelejä sallitaan
missä tahansa määrin, mitään yritystä ei saa syrjiä.
Jos valtio sallii omat rahapelit ja
markkinoi niitä, silloin pelien tarjoaminen ja markkinointi
on laillista. Valtion monopoli sotii EU-lainsäädäntöä
vastaan. "Miksi yksityiset yritykset eivät voisi tarjota
samoja palveluja", kysyy Holmquist. Sen sijaan markkinoiden
sääntely esimerkiksi mainostusta koskevien rajoitusten
muodossa on sallittua, kunhan säännöt eivät syrji ketään
toimijaa, selostaa pääjohtaja Holmquist.
Pelimonopolin kannattajat ovat
rinnastaneet Ruotsissa monopolin aseman maan
alkoholiliikkeen kanssa ja väittäneet sosiaalisten
haittatekijöiden ehkäisemisen motivoivan pelimonopolin
ylläpitoa samalla tavoin kuin Ruotsin Alko, Systembolaget,
on tarpeellinen kansanterveydellisistä syistä. Holmquistin
mukaan EU-komissio ei näe asiaa vastaavalla tavalla.
Alkoholimonopoli oli ensinnäkin erikoistapaus, joka hyväksyttiin
Ruotsin unioniin liittymisen yhteydessä. Toiseksi Ruotsin
Alko ei markkinoi tuotteitaan.
Lähde: AV.
2007-06-01
|
|
Kirjailijan pelivilppejä aletaan tutkia
Richard Marcus
on kirjoittanut useamman kirjan kasinoalalta ja
kertoo niissä, kuinka hän huijasi kasinoilta 20
miljoonaa dollaria 25 vuotta kestäneen pelikiertueensa
aikana. Marcus kertoo mm. vierailleensa Ontariossa
sijaitsevassa Casino Windsorissa arviolta 15 kertaa ja
pystyneensä "voittamaan" hyvänä lauantai-iltana 50 000
- 60 000 dollaria.
Ontarion Alkoholi- ja pelikomissio on saanut vihiä Marcuksen
väitteistä ja aikoo tutkia asian. "Jos löydämme todisteita,
hän joutuu syytteeseen", uhoaa komission puhemies Ab
Champion.
Lähde: CCT.
2007-06-01
|
|
Räsypokka johti vankilaan
Amerikkalainen 35-vuotias nainen
tuomittiin 300 päiväksi vankilaan harrastettuaan
räsypokkapelin päätteeksi seksiä kahden alaikäisen
pojan kanssa.
Syyttäjän kertoman mukaan Anna Walker oli viime joulukuussa
tarjonnut kahdelle alaikäiselle pojalle alkoholia, jonka
jälkeen hän oli ahdistellut 15-vuotiasta poikaa ja lopulta
harrastanut seksiä 16-vuotiaan pojan kanssa.
Toisella kerralla joukko nuoria oli Walkerin asunnossa, kun
nainen sai tietää hänen poliisiaviomiehensä David Walkerin
olevan saapumassa kotiin. Walker maksoi juopuneelle
18-vuotiaalle 50 dollaria, jotta hän veisi nuoret
koteihinsa. Kotimatkalla juopunut kuski kuitenkin kolaroi
auton.
Nuorten vanhemmat olivat tyytymättömiä oikeuden päätökseen.
Maksimirangaistus olisi vienyt Walkerin telkien taakse 7
vuodeksi ja 8 kuukaudeksi. "Jos hän olisi ollut mies,
luuletteko, että hän olisi selvinnyt näin helpolla", kysyy
autokolarissa mukana olleen nuoren isä Richard Chase.
Walkerin aviomies laittoi avioeron vireille neljä päivää
vaimonsa pidätyksen jälkeen ja tavoittelee nyt heidän
8-vuotiaan poikansa huoltajuutta.
Lähde:
PokerHub.
2007-06-01
|
|
Pokerinpelaajan murhasta epäilty mielentilatutkimukseen
William "The Manipulator" Gustafikin murhasta epäilty vaimo,
Jill Rockcastle vannoo syyttömyyttään. Ilmeisesti riidan
päätteeksi miehensä puukottanut Rockcastle passitetaankin
nyt mielentilatutkimuksiin. "Päivän tapahtumien seurauksena
on selvää, että hänen henkinen tilansa on tutkittava", sanoo
Rockcastlen asianajaja Joseph Abood.
Gustafikin ruumis löytyi perheen Las Vegasin asunnosta
huhtikuun 13. päivä. Jos Rockcastle todetaan syylliseksi
murhaan, häntä odottaa elinkautinen.
Lähde:
nctimes.
2007-06-01
|
|
Kuka voittaa ensimmäisenä 11. WSOP-rannekkeen?
Doyle
Brunson, Johnny Chan ja Phil Hellmuth ovat kukin voittaneet
10 WSOP-ranneketta. All-in Magazine spekuloi, kuka voittaa
ensimmäiseksi 11. kultaisen ketjun ja päätyy Phil
Hellmuthiin.
Lehti perustelee valintaansa Hellmuthin keskittymisellä pelkästään turnausten
pelaamiseen. Hellmuthilla on koko uran ajan ollut
päähänpinttymänä WSOP-turnauksissa menestyminen. Sen sijaan
sekä Brunson että Chan saattavat istua pitkälle yöhön asti
käteispeleissä ennen seuraavan päivän turnausta.
Keskittyminen turnauspeleihin tuotti tulosta viime vuonna. Hellmuth pääsi rahoille kahdeksan kertaa, finaalipöytään
neljä kertaa ja voitti 1000 dollarin No Limit Hold'emin.
Brunson ja Chan selvisivät kumpikin vain yhteen finaaliin.
Lähde:
All In Magazine.
2007-06-01
|
|
ESPN panostaa WSOP:iin
Urheilukanava ESPN osoittaa, että he arvostavat katsojiaan
sekä pokerin ystäviä. Tämän vuoden WSOP kuvataan peräti 40
kameralla. Viime vuoden lähetystä kuvattiin "vain" 26
kameralla.
ESPN kuvaa 32 tunnin pituista jaksoa, jotka voi katsoa myös
teräväpiirtona. Kanava on myös uusinut lähetystensä ulkoasun
täysin ja pelitapahtumia esitetään uuden 3-D grafiikan
avulla. Lähetykset alkavat Yhdysvalloissa heinäkuun 10.
päivä kahdella tunnin mittaisella jaksolla.
Lähde:
CardPlayer.
2007-06-01
|
|
Lisää uutisia » |