|
|
|
Amatöörin
kirja sittareista Ensi kuun lopulla
ilmestyy "maailman ensimmäinen kirja sittareista", Mattias
Dimfeltin kirjoittama No Limit Sit and Go Poker. Teos on
ruotsinkielinen.
Dimfelt kertoo etsineensä turhaan tietoa
yhden pöydän turnauksista ja katsoneensa lopulta parhaaksi
paikata aukon omien merkintöjensä pohjalta raapustamallaan
opuksella.
Kirjailija sanoo pelaavansa yksinomaan
sittareita ja tienaavansa muutaman sata euroa kuussa.
Meriittilistalla on myös 397. sija nettipokerin Ruotsin
mestaruusturnauksessa.
Lähde:
Expressen.
2007-03-31
|
|
Betonsportsin perustaja pidätetty
Betonsportsin perustaja Gary Gablan on pidätetty
Dominikaanisessa tasavallassa maan oman poliisin ja FBI:n
yhteisen operaation tuloksena ja toimitettu Puerto Ricoon
alustavaa oikeudenkäyntiä varten. USA aikoo vaatia miehen
luovuttamista St. Louisiin.
Gary Kaplania ja 10 muuta Betonsportsin
johtohenkilöä syytetään kaiken kaikkiaan 20 lakipykälän
rikkomisesta Costa Ricassa sijainneen pelitoiminnan
pyörittämisen yhteydessä. Betonsportsin entinen
toimitusjohtaja David Carruthers on istunut kotiarestissa
viime kesästä saakka. Kaplan jäi kiinni yhdeksän kuukautta
kestäneen pakomatkan jälkeen. Muut johtajat ovat vielä
teillä tietymättömillä.
Lähde: Reuters.
2007-03-31
|
|
PokerLocolla uusi bonus
PokerLoco on parantanut tuliaisten ehtoja. Valittavana
on kuusi bonusta 50 dollarista aina 1000 dollariin saakka.
Vaatimuksena on 10 pisteen pelaaminen bonusdollaria kohti 60
vuorokauden sisällä. Pisteitä saa jokaisesta potista, johon
on panostanut, ja jokainen 10¢ pöydän
maksamasta rakesta antaa 0,1 pistettä.
2007-03-31
|
|
WTO vaatii muutosta USA:n pelilainsäädäntöön
Maailman kauppajärjestö WTO päätti Yhdysvaltojen voivan
rajoittaa nettipelejä vain siinä tapauksessa, että se
rajoittaa vastaavalla tavalla raviratojen ulkopuolella
tapahtuvaa hevosveikkausta. Päätös avaa oven kaupallisille
sanktioille Yhdysvaltoja vastaan.
Kauppajärjestön kannanotto antoi vauhtia
peliosakkeiden kursseille. PartyGaming hyppäsi
muutaman minuutin sisällä 16 prosenttia, kunnes sijoittajat
järkiintyivät, ja kurssi vakiintui 4,5 prosenttia plussan
puolelle. 888 Holdings nousi päivän aikana pari prosenttia.
Lähde:
Globeandmail ja
Yahoo.
2007-03-31
|
|
Tilaisuus tekee pelaajan siinä kuin varkaankin
Jos tilaisuus tekee varkaan, tekee se pelaajankin. Ruotsin
pelimonopoli Svenska Spel haastattelee vuosittain noin 4000
henkilöä heidän pelitottumuksistaan. Palkkioksi vastaajat
voivat valita arvan, kukkalahjakortin tai pienen rahasumman
lahjoitettavaksi hyvään tarkoitukseen.
Joka vuosi 12-13 prosenttia vastaajista
vannoo pyhästi tai tekopyhästi, etteivät he pelaa lainkaan.
Siitä huolimatta kaksi kolmasosaa tästä ryhmästä valitsee
palkkioksi arvan.
Lähde:
SvD.
2007-03-31
|
|
Moneybookers vaihtoi omistajaa Lontoossa
sijaitseva Gatcombe Park Ventures Ltd. on myynyt omistamansa
Moneybookersin private equity-tyyppistä sijoitustoimintaa
harrastavalle Investcorp Technology Partnersille.
Kauppahinta on 105 miljoonaa euroa.
Lähde:
AltAssets.
2007-03-30
|
|
Iso-Britannian kasinohanke vastatuulessa
Iso-Britannian parlamentin ylähuone House of Lords on
hylännyt kolmen äänen enemmistöllä hallituksen esityksen Las
Vegasin-tyylisen jättikasinon perustamisesta Manchesteriin.
Alunperin saarivaltakuntaan suunniteltiin
40 isoa kasinoa, mutta hallitus joutui perääntymään
kritiikin edessä ja laskemaan määrän ensin kahdeksaan sekä
sittemmin vain yhteen koeprojektiin, joka sekin uhkaa jäädä
toteuttamatta.
Manchesterin kauppakamarin
toimitusjohtaja Angie Robinson pitää päätöstä "täysin
hulluna ja ehdottoman törkeänä". Robinsonin mukaan kasino
olisi tuonut kaivattuja työpaikkoja ja investointeja
Manchesteriin, joka on yksi Iso-Britannian kaikkein
rappeutuneimmista alueista.
Lähde:
Guardian.
2007-03-30
|
|
Oma suu lähinnä Absolute Poker
ilmoittaa tiedustelleensa 50 000 nettipelaajan mielipidettä
siitä, kuka alan ammattimiehistä olisi parhaiten ansainnut
vuoden pelaaja-nimityksen. Michael "The Grinder" Mizrachi,
joka todellisuudessa voittikin CardPlayerin jakaman
tittelin, sai 42 prosenttia äänistä. Toiseksi tuli Phil
Hellmuth, jota 39 prosenttia äänestäjistä piti tittelin
arvoisena. Muut pelaajat saivat vain hajaääniä.
Kuten tunnettua, Michael Mizrachi toimii Absolute Pokerin
näkyvänä keulakuvana ja Phil Hellmuth on läheisen
UltimateBetin PR-mies.
Lähde: PRWeb.
2007-03-30
|
|
Saksa ei kiirehdi pelitoiminnan vapauttamista
Saksassa suoritetun selvityksen mukaan asiantuntijat pitävät
rahapelien tarjonnan vapauttamista todennäköisenä vasta
vuoden 2012 alusta lukien, kun nykyisten sopimusten
voimassaoloaika umpeutuu. Tutkimuksen mukaan
nettipokerilla on
parhaat kasvunäkymät ja pokerihuoneet tulevat hyötymään
eniten kilpailun vapautumisesta.
Lähde:
CCT.
2007-03-30
|
|
Pokeriklubin omistaja sai sakkoja Englannissa
Oikeus on tuominnut Gutshot Poker Clubin entisen osakkaan
Derek Kellyn 10 000 punnan sakkoihin pokeriturnausten
järjestämisestä.
Kelly vetosi pokerin olevan taitopeli,
jonka järjestämiseen ei tarvita pelilisenssiä.
Iso-Britannian pelilaki kattaa vain onnenpelit, kuten
ruletin ja hedelmäpelit, ei taitopelejä, kuten pokeri ja
golf, perusteli peliklubin omistaja
Oikeus päätti pokerin olevan onneen perustuvan pelin ja
Kellyn hyötyneen turnausten järjestämisestä, mikä on vastoin
Iso-Britannian pelilakia. Tuomari päätyi
vankeuden sijasta sakkorangaistukseen, koska Gutshot oli
hyvin hoidettu klubi, joka peri kohtuullisen provision, ja
Kelly on hyväluonteinen ja yhteistyöhaluinen henkilö.
Lähde:
Bloomberg.
2007-03-30
|
|
Betsson antoi tulosvaroituksen
Betsson on julkaissut positiivisen tulosvaroituksen. Betsson
Onlinen liikevaihto on noussut tämän vuoden kahden
ensimmäisen kuukauden aikana 10,8 miljoonaan euroon. Viime
vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihto oli 12,1
miljoonaa. Liikevoittoa kertyi jo kahden kuukauden jälkeen
3,3 miljoonaa euroa, mikä ylittää viime vuoden koko
viimeisen kvartaalin tuloksen. Osakkeen kurssi pomppasi
eilen 15 prosenttia.
Lähde: AV.
2007-03-30
|
|
Ruotsalaiset turnauksen järjestäjät vapaalla jalalla
Viime perjantaina Grebbestadissa pidätetyt kaksi
pokeriturnauksen organisoijaa on päästetty vapaalle jalalle.
Syyttäjä esitti miesten vangitsemista, mutta käräjäoikeus
katsoi, ettei vapauden riistoon löytynyt riittävän vahvoja
perusteita.
Toinen pidätetyistä, 35-vuotias Glenn
Simonsson, piti neljän vuorokauden putkassa istumista
"suoranaisena piinana". Sellissä oli aikaa kerrata
viikonlopun tapahtumia. Ratsia ei tullut täytenä
yllätyksenä. "Asia oli takaraivossa koko ajan", sanoo
Simonsson ja kertoo olevansa hyvin pettynyt sekä 24hPokerin
että Ruotsin pokeriliiton toimintaan. "He lupasivat tukea
meitä, jos jotain tällaista sattuisi. Sitten he juoksevat
piiloon", sanoo Simonsson ja sälyttää suuren osavastuun
24hPokerin niskoille, koska osallistumismaksu "meni suoraan
pääjärjestäjänä toimineelle 24hPokerille".
24hPokerin tiedotuksesta vastaava Pia
Rosin on toista mieltä ja kertoo yrityksen osuuden
rajoittuneen 60 000 kruunun (noin 6400 euron)
käteisavustukseen sekä pöytien, korttien ja pelimerkkien
hankkimiseen.
Noin 300 pelaajaa 700 ilmoittautuneesta
rekisteröityi 24hPokerin kautta. Voitot oli tarkoitus maksaa
ulos 24hPokerin kautta pelaajien tileille. Rosin ei myönnä
tuntevansa asiaa siltä osin. "Siinä tapauksessa
tytäryhtiömme Maltalla on hoitanut sen asian", selittää
tiedottaja.
Lähde:
Expressen.
2007-03-29
|
|
Gold
selvisi kuin koira veräjästä Pokerin
maailmanmestari Jamie Gold selvisi WSOP-turnauksen
yhteydessä tekemistään rikkeistä ilman rangaistusta.
Gold myönsi joku aika sitten rikkoneensa
turnauksen sääntöjä kahdessa tapauksessa. Eräässä
tilanteessa hän väläytti toista korttiaan yhdelle
vastustajalle. Toisella kertaa hän halusi auttaa ystäväänsä
ja ilmoitti hänellä olevan TPTK.
Katsottuaan turnauksen videot sekä
keskusteltuaan Goldin kanssa kahteen otteeseen turnauksen
johto on päättänyt, että rikkeet olivat tahattomia eikä
niistä langeteta rangaistusta takautuvasti. "Jamien
vilpittömyys ja katumus on tehnyt meihin vaikutuksen",
ylistää WSOP-komissaari Jeffrey Pollack ja odottaa
maailmanmestarin osallistuvan tämänkin vuoden turnaukseen.
Lähde:
All In Magazine.
2007-03-29
|
|
Frank
jättää lakiesityksensä ensi kuussa
USA:n kongressin talousvaliokunnan vaikutusvaltainen
puheenjohtaja Barney Frank aikoo jättää esityksen
uudesta pelilaista ensi kuun loppupuolella, kun kongressin
edustajat palaavat kahden viikon lomaltaan.
Demokraattien kongressimies kertoo
konsultoivansa eri tahoja asian tiimoilta, mutta ilmoittaa,
ettei työskentele yhdessä Poker Players Alliancen johdossa
olevan entisen republikaanien senaattorin Al D'Amaton
kanssa. PPA:n sijasta Frankin tärkeimpänä neuvonantajana
uskotaan olevan oman puolueen mies, entinen senaattori
Tom Downey ja hänen konsulttitoimistonsa Downey McGrath
Group.
Lähde:
Poker Player.
2007-03-29
|
|
Puolassa laaditaan uutta pelilakia
Puolan valtiovarainministeriö työskentelee uuden pelilain
kimpussa. Hallituksen tavoitteena on säännellä rahapelejä
samankaltaisella lupamenettelyllä, joka otettiin käyttöön
Italiassa. Tällä hetkellä Puolassa toimii tusinan verran
ulkomaisia vedonlyöntitoimistoja.
Lähde: The
Warsaw Voice.
2007-03-29
|
|
PokerStarsin
mestarit chattailivat
PokerStarsin
maailmanmestarit Joe Hachem, Greg Raymer ja Chris Moneymaker
juttelivat ruotsalaisen iltapäivälehden lukijoiden kanssa.
Monet halusivat kehittyä pelaajina ja tiedustelivat
mestareiden parhaita neuvoja.
Joe Hachem piti pokerin pelaajan
tärkeimpinä ominaisuuksina kärsivällisyyttä ja
kurinalaisuutta. On pystyttävä odottamaan kärsivällisesti
hyviä käsiä ja tilaisuuksia sekä pystyttävä pelaamaan
kurinalaisesti pankkirollin sallimissa rajoissa ja
pystyttävä kippaamaan vahvoja käsiä.
Greg Raymer neuvoo pelaamaan tiukan
aggressiivisesti. "Löysän aggressiivisilla pelaajilla on
päivänsä, jolloin he näyttävät neroilta ja voittavat paljon,
mutta he näyttävät monesti myös aaseilta ja häviävät
paljon". Raymer kertoo myös, ettei häntä todennäköisesti
tulla koskaan näkemään High Stakes Pokerissa, koska hän ei
ole valmis lyömään pöytään neljännesmiljoonaa ja pelaamaan
vahvoja pelaajia vastaan vain päästäkseen mukaan pienen
verkon tv-ohjelmaan.
Raymer suosittelee lukemaan pokerikirjoja
ja osallistumaan keskusteluun foorumeilla. Chris Moneymaker
sen sijaan kertoo, ettei ole lukenut ainuttakaan
pokerikirjaa. "En opettele sillä tavoin". Heads-upissa
Moneymaker suosii passiivisia pelaajia, koska hän voi
silloin kontrolloida peliä ja pakottaa vastustajat tekemään
vaikeita päätöksiä. Moneymaker pitää vaikeimpana
vastustajana kaksinpelissä Johnny Chania. "Hän on julma yksi
yhtä vastaan".
Lähde:
Aftonbladet.
2007-03-28
|
|
Ruotsissa
kuningas - Amerikassa Hellmuth Phil
Hellmuth vieraili Ruotsissa UltimateBetin PR-turneella
kertomassa itsestään ja tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Turhaa vaatimattomuutta karttava amerikkalainen esiintyi
haastatteluissa kuten pokeripöydässä - aurinkolasit päässä.
Ennätysten lyöminen on Hellmuthille
tärkeää. Tavoitteena on voittaa eniten WSOP-rannekkeita sekä
sijoittua ensimmäisenä pelaajana 100 kertaa rahoille WSOP-turnauksissa.
Myös politiikka kiinnostaa, ei kuitenkaan
aivan lähitulevaisuudessa. Hellmuth kertoo onnistuneensa
melkein kaikessa, mihin on ryhtynyt. Jos hän aloittaisi
politiikan parissa, olisi tavoite korkealla. "Olen
suunnattoman tunnettu, joten minulla ei olisi ongelmia ottaa
paikkaa senaatissa. Ehkä asetun ehdokkaaksi vuonna 2016. Tai
sitten tähtään vieläkin korkeammalle, ja silloin on vain
yksi positio sellaiselle kuin minulle...".
Hellmuth kertoo myös "tavallisesta"
työpäivästään. Kello pirisee klo 12.00, limusiini vie
mestarin konttoriin klo 14.30 ja tuo takaisin jo klo 17.15.
Illalla Hellmuth pitää kolmen vartin pituisen päivällispuheen pankkiväelle Caesars
Palacessa ja nappaa 50 000 dollaria vaivan palkkaa.
Ohjelmassa on myös turnaus ja käteispelejä Bellagiossa,
jotka loppuvat seuravana päivänä klo 14.00. Sen jälkeen kynä
savuaa pakinan, joka julkaistaan 34 lehdessä ympäri
maailmaa. Klo 17.00 lähtee kone Tukholmaan ja sankarimme
nukahtaa.
Lähde: Expressen.
2007-03-28
|
|
Irish Openin voittokertoimet
Paddy Power on julkaissut
ensi viikon perjantaina alkavan
Irish Openin voittokertoimet.
Sekä Patrik Antonius että Thomas
Wahlroos ovat aivan suosikkien
tuntumassa.
|
Mel Judah |
 |
81 |
|
Mike Sexton |
 |
81 |
|
Andy Black |
 |
81 |
|
Martin de Knijff |
 |
81 |
|
Dave Ulliott |
 |
81 |
|
Roland de Wolfe |
 |
81 |
|
Marcel Luske |
 |
81 |
|
William Thorson |
 |
81 |
|
David Benyamine |
 |
81 |
|
Patrik Antonius |
 |
101 |
|
Thomas Wahlroos |
 |
126 |
Turnauksessa
on 3500
euron
sisäänosto
ja
taatut
kaksi
miljoonaa
potissa.
2007-03-28
|
|
Las
Vegas mukana hakemassa
olympialaisia
Las Vegas on mukana yhtenä
kisakaupunkina Los Angelesin
jättämässä vuoden 2016
kesäolympialaisten
hakupaketissa. Kasinokaupunki on
valmis järjestämään mm.
jalkapallon alkuerien otteluita.
Los Angeles
kilpailee USA:n ehdokkaan
paikasta Chicagon kanssa. USA:n
olympiakomitea tekee valintansa
14. päivä huhtikuuta.
Kansainvälinen olympiakomitea
valitsee järjestäjän vuonna
2009.
Lähde:
CCT.
2007-03-28
|
|
Tuomari pyöritti kasinoa
Kiinalainen tuomari hankki
lisätuloja pyörittämällä kasinoa
entisessä saunassa vain 200
metrin päässä poliisitalolta.
Pelaajat tunsivat olonsa
turvalliseksi laittomassa
pelipaikassa, koska sen
omistajana oli oikeuden päämies,
joka toimi yhteisymmärryksessä
paikallisen poliisin kanssa.
Rauhaa kesti
kuitenkin vain runsaan vuoden
ajan. Viranomaiset ratsasivat
kasinon ulkopuolisen poliisin
avustuksella ja pidättivät 122
pelaajaa. Myös tuomari katselee
maailmaa kalterien takaa.
Lähde:
China Daily.
2007-03-27
|
|
Jones
lopettaa PokerStarsilla
PokerStarsin pokerihuoneen
johtaja Lee Jones jättää päätyönsä
nettipokerin parissa ja siirtyy
European Poker Tourin
palvelukseen. Jones ilmoitti
itse päätöksestään viime
sunnuntain Sunday Millionin
yhteydessä.
Jones jatkaa kuitenkin
PokerStarsin konsulttina ja
auttaa suurten turnausten, kuten
Caribbean Adventuren ja World
Cup of Pokerin järjestelyissä
sekä lupaa pistäytyä joskus myös
Sunday Millionin ja WCOOP:in
finaalipöydissä.
Lähde:
CardPlayer.
2007-03-27
|
|
Kylmät tuulet puhaltavat
Ruotsissa
Naapurimaan pelialan vahtikoiran
Lotteriinspektionenin ja poliisin
tehostunut yhteistyö alkaa
tuottaa tulosta. Viime
viikonloppuna poliisi keskeytti
Pohjoismaiden suurimman
turnauksen Grebbestadissa ja
pidätti kaksi järjestäjää. Vähän
aikaisemmin peruutettiin toinen
suuri pokeriturnaus, Tyringessä
syyskuun alussa pelattavaksi
aiottu South Swedish
Championship. Kolmipäiväisen
tapahtuman odotettiin vetävän
noin 500 pelaajaa.
Lähde:
Norra Skåne.
2007-03-27
|
|
Pessimismiä Amerikassa
Stanford Financial Group ei usko
USA:n rahansiirtojen kieltolain
romuttamiseen. Yhtiön arvion
mukaan lain hylkäämisen
todennäköisyys on vain 10
prosenttia. Pokerin
määritteleminen taitopeliksi ja
sulkeminen sitä kautta
kieltolain ulkopuolelle ei
myöskään ole kovin
todennäköistä.
Stanford
uskoo nettipelien sääntelyä
koskevalla selvityksellä olevan
suuremmat mahdollisuudet tulla
hyväksytyksi kongressissa.
Tutkimuksen teettäminen olisi
voitto kieltolakia
vastustaneille ehdokkaille, eikä
18-24 kuukautta kestävän työn,
joka ei sinänsä muuta mitään,
pitäisi kohdata voimakasta
vastarintaa kieltolain
kannattajien taholta.
Stanfordin
mukaan USA:n keskuspankin
odotetaan julkistavan kesäkuun
loppuun mennessä kieltolain
toteuttamista koskevat säännöt,
jotka määrittelevät
yksityiskohtaisesti, kuinka
pankkien on meneteltävä
pelisaiteille tapahtuvien
rahansiirtojen suhteen.
Lähde:
OCC.
2007-03-27
|
|
Pokeribuumi synnytti
uuden lehden
Poker
Magazine-lehti alkaa ilmestyä
Suomessa. Ensimmäinen numero
tulee ylihuomenna keskiviikkona.
Strategia&lifestyle-lehden
kirjoittajiin kuuluvat muun
muassa suomalaiset pokerihuiput
Patrik Antonius ja Ville
Wahlbeck. Pokeri- ja
finanssimaailman rinnakkaista
asiantuntemusta edustaa
sijoittaja Jukka Ylitalo.
Poker Magazinen lähtökohtana on
se, että jopa 100 000
suomalaista pelaa pokeria
netissä. Harrastajamäärä on
kolminkertaistunut vuodessa. Jos
kehitys jatkuu yhtä kiivaana,
pokerin pelaajamäärä ohittaa
vuoden loppuun mennessä
jääkiekon, jalkapallon ja
salibandyn.
Poker Magazine on suunnattu jo
pokeria pidempään
harrastaneille, jotka haluavat
syvällisempää tietoa
pelaamisesta. Pelianalyysien ja
strategioiden lisäksi lehdessä
esitellään pokerimaailman
kiinnostavimmat persoonat ja
lajiin liittyvää lifestylea.
Lehden kirjoittajakaarti
muodostuu vahvoista alan
ihmisistä. Suomen ehdoton
pokeriykkönen, Las Vegasissa
asuva Patrik Antonius, kertoo
elämästään pokeriammattilaisena
ja antaa pelivinkkejä
Mestariluokka-juttusarjassaan.
Ville Wahlbeckin teräväsanaiset
kolumnit tarttuvat
ajankohtaisiin aiheisiin ja
Jukka Ylitalo tarkastelee
pelaamista pokerin harrastajana
ja ammattisijoittajana.
Kansainvälistä huippuosaamista
edustavat moninkertainen
WPT-mestari Daniel Negreanu,
useita pokerikirjoja
kirjoittanut Phil Gordon ja
kaksinkertainen maailmanmestari
Howard Lederer.
Poker Magazine julkaistaan samannimisen ruotsalaislehden
lisenssillä. Kotimaista
materiaalia sisällöstä on noin
puolet. Lehti ilmestyy kuusi
kertaa vuodessa ja
tavoitteena on saavuttaa 12 000
kappaleen levikki ensimmäisen
vuoden aikana. Lehteä myyvät
Lehtipisteet ja R-kioskit kautta
maan. Päätoimittajana on Jussi
Hietalahti ja julkaisijana Oy NTS
Communications Ltd.
Lähde: lehdistötiedote.
2007-03-26
|
|
Neteller vetäytyy Kanadasta
ja Turkista
Neteller on päättänyt jättää
Kanadan ja Turkin markkinat
uhkapeleihin tapahtuvien
rahansiirtojen osalta. Muihin
kohteisiin raha siirtyy
jatkossakin. Pelaajien tileillä
olevat varat ovat vapaasti
kotiutettavissa.
Neteller
ilmoittaa keskittävänsä
toimintansa nopeasti
laajeneville markkinoille
Euroopassa ja Aasiassa. Kanadan
markkinoiden menettäminen
heikentää merkittävästi tämän
vuoden tulosta, mutta ei aiheuta
joukkoirtisanomisia yhtiön
Calgaryn konttorissa.
Lähde:
Neteller.
2007-03-26
|
|
Arkkipiispa tulistui nunnien
kasinopelien kokeilusta
Filippiinien piispa Antonio
Tobias oli kutsuttu lukemaan
rukous Manilan kasinomessujen
avajaisissa. Piispa otti nunnat
mukaansa, jotka käyttivät
tilaisuutta hyväkseen ja
tutustuivat messujen antimiin.
Televisio näytti, kuinka nunnat
kokeilivat huvittuneina
peliautomaatteja ja Black
Jackia.
Arkkipiispa
Oscar Crurz sattui seuraamaan
lähetystä eikä pitänyt
näkemästään. Rahapelien
vastustajana tunnettu Crutz piti
messuilla käyntiä sopimattomana
ja arvosteli piispaa ja nunnia
julkisesti. "Vierailu jätti
monille ihmisille huonon
vaikutelman", arvioi
arkkipiispa.
Lähde:
GulfNews.
2007-03-26
|
|
Harmanin
sydän sykkii eläimille
Jennifer Harman järjestää
huhtikuun 20. päivä Caesars
Palacessa turnauksen hyvään
tarkoitukseen. Harmanin sydäntä
lähellä ovat eläimet, ja
turnauksesta kertyvät varat
lahjoitetaan Society for the
Prevention of Cruelty to
Animals-nimiselle
järjestölle.
Turnaukseen
odotetaan runsaslukuista joukkoa
ammattilaisia sekä niitä, jotka
ovat valmiita maksamaan 300-400
dollaria seuraan päästäkseen.
Lähde: LasVegasVegas.
2007-03-26
|
|
Kasinoryöstö Brysselissä
Neljä naamioitunutta ja
automaattiasein varustautunutta
miestä ryösti Brysselin Grand
Casinon ja sai saaliikseen
vähintään 600 000 euroa.
Miehet pakenivat paikalta
taksilla - ei kuitenkaan
tilatulla, vaan varastetulla.
Aseita ei käytetty, eikä kukaan
loukkaantunut ryöstössä.
Lähde:
The Star.
2007-03-26
|
|
Kaksi pokeriturnauksen järjestäjää
pidätetty Ruotsissa
Poliisi on pidättänyt kaksi
henkilöä, jotka osallistuivat
Grebbestadissa pidetyn European
Poker Challengen organisointiin.
Myös paikallista lomakeskusta,
joka vuokrasi urheiluhallinsa
turnausta varten, saattaa
odottaa syyte laittomien
uhkapelien järjestämisestä.
Rangaistuksena on vankeutta
kuudesta kuukaudesta neljään
vuoteen.
Poliisi iski
perjantaina turnaukseen noin 30
miehen voimalla Ruotsin pelialan
vahtikoirana toimivan
Lotteriinspektionenin tekemän
ilmoituksen perusteella. Kuuden
auton saattue herätti
talviuntaan uinuvan pienen
kylpyläkaupungin rauhassa
ansaittua huomiota, eikä
paikkakuntalaisten tarvinnut
arvailla minne kulkue oli
matkalla. Yksi pelaajista sai
varoituksen ja ilmoitti asiasta
järjestäjille, jotka ehtivät
keskeyttää turnauksen ennen
virkavallan saapumista.
Eräiden
tietojen mukaan poliisi kävi
tarkastuskäynnillä myös viime
vuoden turnauksessa, katsasti,
ettei tilaisuudessa tarjoiltu
väkeviä tai pelattu käteispelejä
- joita pidetään nähtävästi
pahempana rikoksena - nautti
pullakahvit ja poistui.
Lähteet:
GP ja
Expressen.
2007-03-25
|
|
Kesäajan vaikutus turnausten
aikatauluihin
Suomi siirtyy tänä yönä Euroopan
mukana kesäaikaan. Viisareita
työnnetään tunti eteenpäin. GMT-
ja CET-vyöhykkeiden aikaero
Suomen aikaan nähden pysyy
ennallaan. Amerikkalaiseen
ET-aikaan nähden ero palautuu
jälleen normaaliin seitsemään
tuntiin. ET-aikaa seuraavia
pokerihuoneita ovat mm.
PokerStars, PartyPoker, Full
Tilt, UltimateBet ja Absolute
Poker.
2007-03-25
|
|
EU varoitti Saksaa
Saksan
pelilaki kieltää arpajaiset,
urheiluvedonlyönnin ja
kasinopelit netissä, mutta
sallii hevosveikkauksen.
EU:n mukaan laki on
epäjohdonmukainen, ja
teollisuuskomissaari Günter
Verheugen on lähettänyt
osavaltioiden hallituksille
kirjelmän, jossa hän vaatii
niitä laillistamaan nettipelit
tai lopettamaan osavaltioiden
monopolina olevan
hevosveikkauksen mainostuksen.
Aikaa on varattu yksi kuukausi.
Lähde: EOG.
2007-03-24
|
|
Poliisiratsia
Ruotsin suurturnauksessa
Nordic Mastersin ohella
Ruotsissa aiottiin pelata
toinenkin iso turnaus samaan
aikaan. Grebbestadin
pikkukaupungissa lähellä Norjan
rajaa järjestetty European Poker
Challenge veti 700 pelaajaa ja
oli osallistujamäärältään
Pohjoismaiden suurin
live-turnaus.
Mukaan oli
ilmoittautunut myös joukko
julkimoita, kuten räppäri
Markoolio, entinen
jääkiekkomaalivahti Pekka
Lindmark, television
pokeriohjelmien juontaja Joakim
Geigert sekä
ohjelmissa asiantuntijan äänellä
haastava Dan Glimne.
Turnaus ei
kuitenkaan ehtinyt pitkälle
ennen kuin poliisi ilmestyi
paikalle ja keskeytti pelit.
Järjestäjinä olleita
paikkakuntalaisia sekä
24hPokeria uhkaa syyte
laittomasta uhkapelitoiminnasta.
Lähde:
GP.
2007-03-24
|
|
Suomalaisilla hyvät
voittokertoimet Monte Carlossa
Bet365 ei pidä suomalaisia voittajaehdokkaina EPT:in
finaalissa Monte Carlossa. Juha Helpillä on voittokerroin 126.
Thomas Wahlroos on rankattu
viimeiseen ryhmään ja antaa
rahat 251 kertaa takaisin. Alla
suosikit ja suomalaiset.
|
Barry Greenstein |
 |
51 |
|
Ram Vaswani |
 |
67 |
|
Carlos Mortensen |
 |
67 |
|
Dave Ulliott |
 |
81 |
|
Marcel Luske |
 |
81 |
|
Max Pescatori |
 |
81 |
|
John Shipley |
 |
81 |
|
Joe Hachem |
 |
81 |
|
Humberto Brenes |
 |
81 |
|
Praz Bansi |
 |
81 |
|
Juha Helppi |
 |
126 |
|
Thomas Wahlroos |
 |
251 |
Wahlroosin
kanssa samanveroisena on mm.
entinen potkupallon pelaaja
Thomas Brolin. Ruotsalainen
taituroi vihreällä veralla
omaisuuden, mutta pokerissa
kassaan ei ole ahkerasta
uurastuksesta huolimatta
karttunut äyriäkään.
2007-03-24
|
|
Planet Poker heitti pyyhkeen
kehään
Vanhin toiminnassa oleva
nettikasino Planet Poker
ilmoittaa lopettavansa rahapelit
maaliskuun lopussa. Hupipelit
jatkuvat.
Kasinon johto
kiittää asiakkaita kuluneista
yhdeksästä vuodesta ja toivottaa
pelaajat tervetulleiksi takaisin
sitten joskus, kun USA
laillistaa nettipelit.
Lähde:
Planet Poker.
2007-03-24
|
|
Iso-Britannia torpedoi
Ladbrokesin ja 888.comin fuusion
Asiantuntijat uskovat, että
Iso-Britannian esittämä 15
prosentin vero peliyhtiöille
romuttaa tehokkaasti
suunnitelmat Ladbrokesin ja
Pacific Pokerin emoyhtiön 888 Holdingsin yhdistymisestä.
Yritykset
ovat neuvotelleet tuloksetta
useiden kuukausien ajan.
Aikaisemmin 888 Holdingsia
USA:ssa uhkaavat syytteet olivat
kantona kaskessa. Nyt
Iso-Britannian uuden
budjettiesityksen uskotaan
lyöneen viimeisen naulan
arkkuun. 888 Holdingsilla ei nähdä
olevan mitään syytä jättää
Gibraltarin veroparatiisia ja
siirtyä Iso-Britannian lipun
alle maksamaan 15 prosentin
veroa.
Lähde:
ThisIsMoney.
2007-3-24
|
|
Paradise
Poker järjestää ilmaisturnauksia
WSOP:iin
Paradise Poker
järjestää joka sunnuntai klo
22.00 "ilmaisen" satelliitin
kesäkuun 3. päivä pelattavaan
WSOP Mayhem-turnaukseen, jonka
potissa on 10 paikkaa WSOP:in
pääturnaukseen. Kunkin viikon
satelliitista selviää 25
pelaajaa kesäkuun finaaliin.
Vaatimuksena
on vähintään 50 dollarin
tallettaminen viimeistään
minuuttia ennen satelliitin
alkua. Tällä viikolla on
käytettävä koodia "WSOPMAYHEM".
Sokerina pohjalla Paradise
myöntää tallettajille 100
prosentin bonuksen, enintään 50
dollaria. Kaikki aktuellit
pokeribonukset »
2007-03-24
|
|
Tänään kotona
TV1 lähettää tänään klo 13.05
Pokerimaa-nimisen ohjelman,
jossa etsitään syitä pokerin
suosioon Ruotsissa ja seurataan
naapurimaan pelaajien
edesottamuksia turnausmatkalla
Las Vegasissa.
Subtv
lähettää tavalliseen tapaan klo
23.50 World Poker Tourin
turnauksen.
2007-03-24
|
|
Pokeriohjelmia seuratessa
huomioitavat tekijät
Monet opettelevat
pokeria television lähettämistä
pokeriturnauksista. Howard
Lederer pakinoi kahdesta
avainseikasta, jotka tulee ottaa
huomioon, jotta ei joudu
väärille jäljille:
Täydessä
pöydässä istuttaessa on koko
ajan pelko, että jollain on iso
taskupari tai AK. Siksi monet
pelaavat varovaisesti
välttääkseen joutumasta
ongelmiin keskisuurella parilla
tai AT:lla. Vajaassa pöydässä
valiokäteen törmää huomattavasti
harvemmin. Kolmen tai neljän
pelaajan kesken ammattilaiset
pelaavat sellaiset kädet, kuten
ysiparin, hyvin
aggressiivisesti.
Turnausten
loppuvaiheessa blindit ovat
hyvin kalliita suhteessa
stackien kokoon. Silloin hyvät
pelaajat korottavat usein ennen
floppia ja yrittävät ryöstää
potin. Vastustajat tietävät
tämän ja saattavat korottaa
uudelleen keskinkertaisilla
käsillä. Vajaat pöydät ja
kalliit sokkopanokset vaativat
jatkuvaa aggressiivista
toimintaa.
Lisäksi on
pidettävä mielessä, että
ohjelmat on toimitettu, ja
sadoista käsistä näytetään vain
muutama kymmenen. Joku tilanne
saattaa vaikuttaa lyhennelmässä
oudolta, mutta on täysin oikein
pelattu koko turnauksen
edistymisen valossa. Jos
esimerkiksi aggressiivinen
pelaaja korottaa kahdeksannen
kerran peräkkäin napilla, iso
blindi saattaa nähdä
tarpeelliseksi panna vastaan ja
korottaa uudelleen
roskakorteilla. Peli on
mielekäs, mutta näyttää oudolta
lyhennetyssä ohjelmassa.
2007-03-23
|
|
Lindmarkiin
ei luoteta pokerissa
Peter "Pekka" Lindmark
oli aikoinaan Ruotsin
jääkiekkomaajoukkueen
maalivahti, johon luotettiin
kuin vuoreen. Pokerissa
Lindmarkin kykyihin uskotaan
vähemmän.
Betway antoi
kuudelle julkimolle kertoimet
siitä, kuka pääsee pisimmälle
tänään alkavassa 800 pelaajan
European Poker Challengessa.
Lindmark rankattiin huonoimmaksi
pelaajaksi ja sai
voittokertoimen 8.
Betway ei
luota myöskään räppäri Marko "Markoolio"
Lehtosalon pelitaitoon.
Markoolio sai julkimoista
toiseksi korkeimman kertoimen.
Pienin voittokerroin on
hauskuttajana tunnetulla Peter
"Nalle" Hedlundilla, joka on
alituisen höpöttämisen ohella
kerännyt lukuisia rahapalkintoja
arvoturnauksissa.
Lähde: Aftonbladet.
2007-03-23
|
|
Saksan korkein oikeus pisti
osavaltiot kuriin
Saksan korkein oikeus on
todennut osavaltioiden
pelilainsäädännön sotivan
EU-lainsäädäntöä vastaan ja
antanut osavaltioille tarvittavien muutosten
tekemiseen aikaa tämän vuoden loppuun
asti.
Lähde: Expatica.
2007-03-23
|
|
Ruotsi sorvaa
uutta pelilakia
Ruotsalaistietojen mukaan vain
kolme maata: Suomi, Tanska ja
Unkari on saanut EU-komissiolta
pelilainsäädäntöä koskevan
lisäselvityspyynnön. Ruotsi ei
alkuperäisistä tiedoista
poiketen kuulukaan samaan
sakkiin.
Syy löytynee
Ruotsin äkkipikaa muuttuneesta
asenteesta. Hallitus lupaa
jättää jo ennen kesää aloitteen
uudesta pelilaista. "Jätämme
lakiesityksen, joka ottaa
huomioon sekä sosiaaliset
vaatimukset että EU:n
lainsäädännön palveluiden
vapaasta liikkumisesta EU:n
sisällä", sanoo valtiosihteeri
Per Jansson, joka on saanut
valtiovarainministeri Anders Borgilta
valtuudet lakialoitteen
laatimiseen.
Eurobet
ilmoittaa valmistautuneensa jo
lain muutokseen ja tehneensä
alustavan sopimuksen 100
ravintoloihin sijoitettavan
peliautomaatin hankkimisesta.
Rima on paljon korkeammalla.
Aikaa myöten yhtiö aikoo ostaa
automaatteja tuhansittain. Eurobetin Pohjoismaiden
toimitusjohtaja Philip Linde
lupaa yhtiön ottavan
sosiaalipoliittiset tekijät
huomioon yhtä hyvin kuin valtion
monopoli, "jos ei paremminkin".
Lähteet:
Expressen ja DI.
2007-03-22
|
|
Veikkaus
ei hevillä hätkähdä
EU-komissio uhkaa vetää Suomen
EY-tuomioistuimeen kilpailun
rajoittamisesta pelialalla,
mutta Veikkausta se ei onnistu
hätkäyttämään. "Me näemme asian
niin, ettei tämä horjuta
rahapelien yksinoikeutta
Suomessa", vakuuttaa
viestintäjohtaja Ilkka Juva.
Veikkauksen mainonta on
maltillista ja laskusuunnassa,
eivätkä
liikevoittotavoitteetkaan ole
poikkeuksellisia, todistelee
Juva.
EU-komissio
on toista mieltä. Sen mukaan
Veikkaus markkinoi palvelujaan
laajasti samalla kun muilta
yhtiöiltä estetään toiminta
kokonaan. Lisäksi Veikkaukselle
on asetettu niin kova
voittotavoite, ettei sitä voi
pitää yleishyödyllisenä
yrityksenä. Veikkaus tuottaa
vuosittain voittoa noin 400
miljoonaa euroa.
EU-komission
varoitus koskee vain
urheiluvedonlyöntiä, eikä
esimerkiksi lottoa,
peliautomaatteja tai pokeria.
Suomella on nyt kaksi kuukautta
aikaa perustella näkemyksiään.
Jos Suomen näkökanta ei vakuuta
komissiota, hallitus joutuu joko
vapauttamaan vedonlyönnin
kilpailulle tai supistamaan
Veikkauksen markkinointia ja
tuottovaatimuksia.
Lähde: Turun Sanomat.
2007-03-22
|
|
Isoja kauppoja peliosakkeilla
Sekä Euroopassa että USA:ssa
odotettavissa olevat
lakiuudistukset ovat herättäneet
jälleen sijoittajien
mielenkiinnon pelisektoria
kohtaan ja osakkeilla on tehty
isoja kauppoja.
Prudential
Plc, joka on yksi Iso-Britannian
suurimmista vakuutusyhtiöistä,
on hankkinut isoja siivuja
Sportingbetistä ja nostanut
omistusosuutensa 4,92
prosenttiin. Sportingbetin
kurssi oli viime syksynä
korkeimmillaan 451 penceä,
putosi USA:n kieltolain myötä 31
pencen pohjanoteeraukseen, mutta
on nyt kivunnut takaisin 65
penceen. Sportingbetin kohdalla
myös liikkeellä olevat huhut
tulevasta yhdistymisestä Bwinin
kanssa ovat omiaan vauhdittamaan
kaupankäyntiä.
Myös
24hPokerin osakkeilla on tehty
iso kauppa, jossa 2,3 prosenttia
osakkeista vaihtoi omistajaa.
Sekä ostaja että myyjä ovat
tuntemattomia.
Lähteet:
PokerPages ja Euroinvestor.
2007-03-22
|
|
Iso-Britannia
petti kasinoiden odotukset
Monet odottivat Iso-Britannian
laskevan nettikasinoiden
verotuksen 2-3 prosenttiin
houkutellakseen yrityksiä
muuttamaan Gibraltarilta
saarivaltakuntaan.
Valtiovarainministeri Gordon
Brown esitti kuitenkin
uudessa budjetissaan
nettikasinoille samaa 15
prosentin veroa kuin
maakasinoillekin. Kun päälle
lisätään vielä arvonlisävero
sekä yritysvero, nettikasinoiden
on lähes mahdotonta kilpailla
Iso-Britanniasta käsin
veroparatiiseissa sijaitsevien
yhtiöiden kanssa.
Iso-Britannia
on kääntänyt selkänsä
tehokkaasti pelialalle, arvioi
Remote Gambling Associationin
puheenjohtaja John Coates uuden
budjettiesityksen vaikutuksia.
Lähde:
Yahoo Finance.
2007-03-22
|
|
Ladbrokes
kehuu EU-komissiota
EU-komission päätös vedonlyönnin
rajoitusten lieventämisestä on
"tervetullut toimenpide oikeaan
suuntaan", sanoo Ladbrokesin
Pohjoismaiden johtaja Douglas
Roos.
"Suomen
tulevalla hallituksella on nyt
mainio tilaisuus purkaa
vanhanaikaista pelimonopolia",
toteaa brittiyhtiön johtaja ja
toivoo eduskuntaan valittujen 44
uuden kansanedustajan
harjoittavan "modernia
eurooppalaista ajattelutapaa".
Ladbrokes
vaatii Veikkausta luopumaan
kaikesta mainonnasta ja voiton
tavoittelusta, ellei Suomi avaa
urheiluvedonlyöntiä muille
yrityksille. "Se on ainoa tapa,
jolla Suomi voi säilyttää
vedonlyöntimonopolin", arvioi
Roos, mutta ennakoi kehityksen
kulkevan toiseen suuntaan. "On
vain ajan kysymys, milloin
monopoli murtuu".
Lähde: lehdistötiedote.
2007-03-21
|
|
Sportingbet
pääsi sopimukseen Amerikassa
Sportingbet on päässyt
yhteisymmärrykseen Louisianan
viranomaisten kanssa, ja kaikki
yhtiön johtajia koskevat
pidätysmääräykset on peruttu.
Sekä Sportingbet että yleinen
syyttäjä pitävät juttua loppuun
käsiteltynä.
Sportingbetin
entinen hallituksen
puheenjohtaja Peter
Dicks pidätettiin
viime vuonna New Yorkissa. Syyte
koski laittomien rahapelien
järjestämistä internetissä. New
Yorkin kuvernööri George Pataki
ei kuitenkaan allekirjoittanut
Dicksin luovutuspäätöstä
Louisianaan ja johtaja pääsi
vapaalle jalalle.
Lähde:
Business Week.
2007-03-21
|
|
Neteller palauttaa
amerikkalaisten rahat
Neteller on päässyt sopimukseen
New Yorkin eteläisen piirin
yleisen syyttäjän ja
konsulttitoimisto Navigant
Consultingin kanssa
Yhdysvalloista tulevien
pelaajien varojen
palauttamisesta omistajilleen.
USA:n viranomaisten jäädyttämä
summa hipoo 55 miljoonaa
dollaria. Neteller ilmoittaa
julkaisevansa 75 vuorokauden
sisällä operaation
toimintasuunnitelman.
Lähde:
Reuters.
2007-03-21
|
|
Raymerin
tili krakkeroitu
Krakkeri pystyi selvittämään
Greg "Fossilman" Raymerin
PokerStarsin tilin salasanan ja
pelaamaan 26 000 dollaria
omalle tililleen ennen kuin asia
huomattiin.
"Ikeyrson"-nimellä toiminut
krakkeri pelasi nopeassa
tahdissa useita 100 - 5000
dollarin heads-up sittareita
hallitsemaansa Raymerin
tiliä vastaan. Tyylinä oli
korottaa heti turnauksen alussa
vähää vaille all-in pre-flop.
Raymer maksoi ja kippasi
flopilla häviten käytännössä
sittarin
siltä istumalta. Tarkkaavainen
takapiru aavisti jotakin olevan
vinossa ja hälytti PokerStarsin,
joka jäädytti tilit ennen kuin
rikollinen ehti kotiuttaa
"voittojaan".
Raymer väittää krakkerin
päässeen selville salasanasta
useiden yritysten jälkeen.
Tunnus oli hyvin heikko, mutta
ei täysin ilmeinen eli "Fossilman".
WSOP-mestari päättelee sanan
arvaamiseen tarvitun ainakin 100 yritystä
ja todennäköisemmin puoli
tuhatta.
Lähde:
PSO.
2007-03-21
|
|
High
Stakes Pokerin 10. jakso
Chris Ferguson, Daniel Negreanu,
Phil Laak, Antonio Esfandiari,
Mike Matusow, Illya Trincher,
Dan Shak ja Dan Harmetz pelaavat
High Stakes Pokerin 10.
jaksossa.
2007-03-21
|
|
Suomelle haaste
EY-tuomioistuimeen
EU-komissio koventaa
vaatimuksiaan ja uhkaa vetää
Suomen, Ruotsin, Tanskan ja
Unkarin pelimonopolit
EY-tuomioistuimeen, mikäli maat
eivät muuta lainsäädäntöään ja
vapauta kilpailua pelialalla.
Varoitus on jatkoa komission
viime keväänä aloittamalle
pelimonopoleja koskevalle
selvitykselle.
Lähde:
HS.
2007-03-21
|
|
Las Vegasin paikat
paremmuusjärjestyksessä
VegasTrippingin lukijat ovat
äänestäneet parhaat ja
huonoimmat kasinot, hotellit,
ravintolat ynnä muut paikat aina
bordelleja myöten. Ilotalojen
joukosta tosin ei löytynyt
huonoa laitosta lainkaan.
Bellagion
Bobby's Room on paras
pokerihuone. Huonoin on Circus
Circus. Bellagio saa myös parhaan
yleisarvosanan, sekä parhaan
ruuan ja huonepalvelun
maininnan. Caesars Palace saa
parhaan kasinon arvosanan,
Golden Nuggetilla on parhaat
pöytäpelit, Palmsilla parhaat
hedelmäpelit ja Main Street
Stationilla parhaat
pokeriautomaatit. Maksullista
seuraa löytyy kätevimmin Wynnin
baarista.
Lähde:
VegasTripping.
2007-03-21
|
|
Bwin
tavoittelee markkinajohtajuutta
Itävaltalainen Bwin on edelleen
kiinnostunut Sportingbetin
ostamisesta. Toimitusjohtaja
Norbert Teufelberger sanoo, että
yhdistymisellä saavutettaisiin
merkittäviä synergioita
haluamatta kuitenkaan mainita
lukuja.
Kauppa tekisi
uudesta yhtiöstä merkittävän
pelurin ja auttaisi Bwiniä
valloittamaan nettipelien
markkinajohtajan paidan
tärkeällä Iso-Britannian
markkina-alueella.
Lähde:
Yahoo Finance.
2007-03-21
|
|
NSOP jatkuu huhtikuussa
Ladbrokesin
Nordic Series of Poker jatkuu
huhtikuussa. Toinen kierros
pelataan Tanskan Helsingörissä
21.-24. päivä ensi kuuta.
Luvassa on 50 000 dollarin
palkintopotin lisäksi mm.
limusiinikyyti tasokkaaseen
yökerhoon sekä golfia.
Turnaukseen pyörii satelliitteja
3 dollarin sisäänostosta alkaen.
Viimeksi Pasi Heinänen korjasi
voiton Suomeen. Heinänen ja
Ville Pusa ovat puolustamassa
Suomen voittoa myös ensi
kerralla.
2007-03-20
|
|
Ongelmapelaaminen lievensi
rangaistusta
Ruotsalainen sosiaalivirkailija
myönsi itselleen ja veljelleen
viiden vuoden aikana noin 400 000 euroa
laitonta sosiaali- ja
vuokra-avustusta. Nainen syytti
ongelmapelaamista ja hakeutui
omasta aloitteestaan hoitoon.
Syyttäjä katsoi peliriippuvuuden
olevan vain sopiva
jälkikonstruktio vankilan
välttämiseksi. Tosiasiassa rahat
oli tuhlattu ylelliseen elämään,
eikä vedonlyöntiin ja
hevosveikkaukseen.
Hovioikeus katsoi kuitenkin
ongelmapelaamisen vaikuttaneen
olennaisesti kavallusten
tekemiseen ja päätti hoidon
riittävän rangaistukseksi.
48-vuotiaan naisen vanhempi
veli, joka nettosi noin 100 000
euroa väärin perustein, selvisi
käräjäoikeudessa 180 tunnin
yhteiskuntapalveluksella.
Syyttäjä ei nähnyt aiheelliseksi
viedä juttua hovioikeuteen, eikä
tuomitullakaan ollut
valittamista "tuntipalkan"
suhteen.
Lähde: GP.
2007-03-20
|
|
Tanskan poliisi pokeriklubien
kimpussa
Tanskan oikeusministeriö
tulkitsi viime vuonna pokerin
olevan laitonta uhkapeliä ja
käski poliisit töihin. Toiminta
on vaihdellut eri puolilla
maata. Esimerkiksi Randersissa
poliisi iski pokeriklubeihin ja
uhkasi - mikäli pelit
jatkuisivat - seuraavalla
kerralla pidättää kaikki
pelaajat. Klubit sulkivat
ovensa, ja pelaajat matkustavat
nykyään naapurikuntiin Århusiin
ja Aalborgiin. Näissä
kaupungeissa virkavalta on
toistaiseksi löytänyt itselleen
tärkeämpää tekemistä
pokerinpelaajien jahtaamisen
sijasta.
Lähde:
Randers Amtsavis.
2007-03-20
|
|
Antonius rahalistan kärjessä
Patrik "Luigi66369" Antonius
johtaa Full Tiltin PL Omahan
rahaliigaa tässä kuussa. Voittoa
on kertynyt 18. maaliskuuta
mennessä 746 875 dollaria
42 pelitunnin urakalla.
Tappiolistan
kärjessä on Gus Hansen.
Tanskalainen on hikoillut 117
tuntia ja hävinnyt 349 166
dollaria. Tappiolistalta löytyy
myös Thomas "Susisisu" Wahlroos.
Kahden tunnin istunto on
maksanut Wahlroosille 141 132 dollaria.
Hold'emissa
Antonius löytyy tappiolistalta.
Miinusta on kertynyt 173 421 dollaria 22 tunnin pelillä.
Kokonaissumma on kuitenkin
komeasti 573 454 taalaa
plussan puolella.
Lähde:
Highstakesdb.
2007-03-20
|
|
Svenska Spel aloittaa
vastuullisen markkinoinnin
Ruotsin pelimonopoli Svenska
Spel aikoo vastaisuudessa
liittää kaikkiin mainoksiinsa
"Pelaa kohtuullisesti"-kehoituksen.
Tarkoituksena on saada pelaajat
tarkistamaan pelitottumuksiaan
ja käyttämään Svenska Spelin
kontrollivälineitä, kuten
esimerkiksi pelibudjettia ja
pelitapojen testausta.
Nettipokerissa on lisäksi
mahdollista rajata pelaaminen
etukäteen ajan ja tappioiden
suhteen.
Muutaman kuukauden päästä
Svenska Spel aikoo lanseerata
lisää työkaluja, joiden avulla
pelaajat voivat kontrolloida
pelaamistaan. "Tämä on kokonaan
oma päätöksemme", korostaa
toimitusjohtaja Kärrbrink, jos
nyt joku sattui epäilemään, että
EU:n kiristyneellä asenteella
pelimonopoleja kohtaan olisi
jotain tekemistä asian kanssa.
Lähde: Svenska Spel.
2007-03-20
|
|
WSOP liittoutuu Bluff Median
kanssa
WSOP on solminut alustavan
sopimuksen Bluff Magazinea
toimittavan Bluff Median kanssa
kaikkien WSOP-turnausten
uutistoimituksesta. Bluff
Mediasta tulee WSOP:in, WSOP
Circuitin, WSOP Europen sekä
muiden WSOP-turnausten
virallinen tiedottaja. Sopimus
on nelivuotinen.
Lähde:
The Poker Gazette.
2007-03-20
|
|
Ruotsalaiset valmiita
tanssittamaan Hellmuthia
Phil Hellmuth osallistuu Monte
Carlon EPT-finaaliin ja
piipahtaa siinä sivussa
Tukholmassa edustamansa
UltimateBetin PR-kiertueella.
UltimateBet aikoo järjestää
karsintaturnauksen, jonka kaksi
parasta saa pelata heads-upin
Hellmuthia vastaan.
Hellmuth
aikoo vierailla myös Casino
Cosmopolissa ja pelata ison
rahan käteispelejä. Kaikilla on
silloin mahdollisuus testata
taitojaan 10 WSOP-ranneketta
voittanutta amerikkalaista
vastaan "kunhan vain rahaa
riittää". Eikä kahisevasta tunnu
olevan Ruotsissa puutetta.
"Toivottavasti minulle löytyy
paikka. Jos hän haluaa tanssia,
olen paikalla", ilmoittaa
tavalliseen tapaan itsevarma Martin Cedercrantz.
Lähde:
Expressen.
2007-03-20
|
|
Ladbrokes valitsi kohutytön
pokeriemännäksi
Ladbrokes
on valinnut ryntävän Danielle
Lloydin uudeksi
pokeriemännäkseen. Miss
Englannin tittelin lisäksi Lloyd
on niittänyt maassaan mainetta Englannin
maajoukkueen entisen
tähtipelaajan Teddy Sheringhamin
tyttöystävänä.
Kansainvälistä kuuluisuutta
Lloydille kertyi enemmän kuin
tarpeeksi Big Brother-ohjelman
yhteydessä lausutuista
rasistisista kommenteista. Hänen
mukaan intialainen näyttelijätär
ja kilpailija Shilpa Shetty oli
koira ja halusi olla valkoinen.
Lloyd tiesi niinikään, että
Intiassa syödään käsillä.
Rahakkaat mallisopimukset
loppuivat siihen paikkaan, eikä
suhde Teddy Sheringhamiinkaan
kestänyt mielipiteistä noussutta
kohua. Ladbrokes ei näytä
pienistä naarmuista piittaavan.
Lähde:
Gambling911.
2007-03-19
|
|
Uusi
kasino Lontooseen
London Clubs International avaa
toukokuussa uuden kasinon ja
vapaa-ajankeskuksen Leicester
Squarella. Pelihallien,
ravintoloiden, baarin ja
yökerhon lisäksi tiloihin tulee
80 pelaajaa vetävä erillinen
pokerihuone baareineen.
LCI omistaa
ennestään seitsemän kasinoa, mm.
Les Ambassadeursin ja Fiftyn.
Lähde:
ThisIsLondon.
2007-03-19
|
|
Automaattinen
pokerihuone
Folsom Lake Bowl Casino on
ensimmäisenä kasinona maailmassa
avannut täysin automatisoidun
pokerihuoneen. Kasino on
hankkinut viisi PokerTekin
elektronista pöytää, joissa
kussakin 10 pelaajaa selviytyy
ilman pelinhoitajaa. Myös
turnausten järjestäminen
helpottuu, koska yksi henkilö
pystyy hoitamaan koko prosessin.
Pelaajien
kerrotaan omaksuneen uudistukset
yllättävän helposti.
Nettipokeriin tottuneet nuoret
pelaajat ovat innostuneita
uusista pöydistä, ja
tottumattomatkin tulokkaat
oppivat pöytien toiminnot
muutamassa minuutissa.
Lähde:
PokerPlayer.
2007-03-19
|
|
Senaattori
Kyl kiirehtii kieltolain
toimeenpanoa
USA:n rahansiirtojen kieltolain
kiihkein puolestapuhuja,
Arizonan senaattori Jon Kyl on
lähettänyt presidentti George W.
Bushille kirjeen, jossa hän
kiittää tätä "perheen arvojen"
puolustamisesta ja kiirehtii
samalla kieltolain nopeaa ja
tehokasta toimeenpanoa. "Viime
kuukausina saavutettu edistys
haihtuu, jos sääntelyä ei
toteuteta välittömästi vahvasti
ja tehokkaasti", senaattori
painotti.
Kylin
presidentille lähettämä ja nyt
senaatissa kiertelevä kirje oli
hyvin ajoitettu. Senaattori
julkisti sen vain vuorokausi sen
jälkeen, kun edustajainhuoneen
talousvaliokunnan puheenjohtaja
Barney Frank oli ilmoittanut
kannattavansa kieltolain
romuttamista.
Lähde:
Gambling911.
2007-03-19
|
|
Pokerissa
on luotettava itseensä
Doyle Brunson pakinoi
itseluottamuksen vaikutuksesta
peliin. "Jos mies uskoo
voittavansa, on
todennäköisempää, että hän
voittaa".
Itseluottamus
ei tee pelaajasta onnekkaampaa,
mutta se auttaa pelaamaan
paremmin. Itsevarma pelaaja ei
epäile kykyjään, joudu
paniikkiin ja tee huonoja
päätöksiä. Hyvästä
itseluottamuksesta on myös se
etu, että se lamaannuttaa
vastustajat.
Lähde:
PokerPlayer.
2007-03-19
|
|
Pankkivirkailija pelasi
pankin rahoilla
Amerikkalaisen pankin luotettu
virkanainen kavalsi lähes 10
vuoden aikana yli 1,4 miljoonaa
dollaria. Perhe eli
säästäväisesti. Rahat menivät
ensin bingoon ja sittemmin
yksikätisiin rosvoihin. Nainen
toimi myös pikkukaupungin
metodistiseurakunnan
kirjanpitäjänä ja kavalsi sen
kassasta 32 000 dollaria.
Oikeus tuomitsi
pankkivirkailijan kolmen vuoden
ja viiden kuukauden pituiseen
vankeusrangaistukseen. Kirkko
sai rahansa takaisin kavaltajan
sukulaisten taholta ja
seurakunta toivoo naisen
jatkavan tilien tarkastamista
muurien takanakin.
Samalla seudulla paljastui
1960-luvulla 3300 asukkaan
pikkukaupungin rauhaa
järkyttänyt ja vieläkin
muistissa elävä kavallus. Sillä
kertaa erään pienen pankin
osakas ja johtokunnan jäsen
kavalsi 38 vuoden aikana 2,1
miljoonaa taalaa
pörssikeinotteluun ja muuhun
sijoitustoimintaan. Summa oli
niin iso siihen aikaan, että
koko pankki meni nurin.
Kavaltaja tuomittiin 15 vuoden
vankeusrangaistukseen, mutta
pääsi vapaaksi 5 vuoden jälkeen.
Lähde:
Lottery Post.
2007-03-18
|
|
Monte Carloon riittää
menijöitä
EPT:in Monte Carlon Grand Final
vetää osallistujia enemmän kuin oli
odotettu, ja järjestäjät ovat
katsoneet aiheelliseksi liittää turnaukseen yhden
lisäpäivän. Tällä hetkellä
suureen finaaliin on
ilmoittautunut 459 pelaajaa.
EPT:in kolmannen kauden
päättäjäiset alkavat 28.-29.
maaliskuuta
kahdella karsintaerällä ja
jatkuvat niiden jälkeen neljä
päivää. Turnauksessa on 10 000 euron sisäänosto, mutta
esimerkiksi PokerStarsin
satelliittien kautta mukaan voi
selvitä 2,20 dollarista alkaen.
Viimeinen juna lähtee ensi
perjantaina.
Lähde:
EPT.
2007-03-18
|
|
USA:n kieltolain kumoaminen
saa lisää tukea
USA:n rahansiirtojen kieltolain
romuttaminen saa lisää
kannatusta. Kaksi Nevadan
kongressiedustajaa,
demokraattien Shelley Berkley ja
republikaanien Jon Porter
esittävät selvityksen tekemistä
netin kautta tapahtuvasta
vedonlyönnistä.
Tutkimuksen
tekijäksi ehdotetaan
riippumatonta Tiedeakatemian
tutkimuslaitosta. Selvityksen on
määrä olla laaja ja
yksityiskohtainen. Tekemiseen
tarjotaan aikaa 18 kuukautta.
|
|
Esitys ei ole
aivan uusi. Porter jätti
Berkleyn tukemana saman
aloitteen viime vuonna saamatta
kannatusta esitykselleen.
Shelley
Berkley on kelkan kääntäjä, joka
äänesti vuonna 2000 Bob
Goodlatten esittämän nettipelien
kieltolain puolesta. "Tekniikka
on kehittynyt viime vuosien
aikana ja uskon nykyään enemmän
kykyyn säännellä nettipelejä
niin, että ne eivät uhkaa
alaikäisiä", selittää
kongressinainen.
Lähde:
CCT.
2007-03-17
|
|
Neteller-oikeudenkäyntiä
lykättiin
Rahanpesusta syytettyinä olevat
Netellerin perustajat Stephen
Lawrence ja John LeFebvre sekä
yleinen syyttäjä päättivät
lykätä jutun käsittelyä
toistamiseen. Seuraava istunto
on 16. huhtikuuta. Lykkäys on
mahdollista vain, jos kaikki
osapuolet hyväksyvät sen.
Lähde:
CCT.
2007-03-17
|
|
Hollanti sulkee ulos
ulkomaiset kasinot
Hollannin korkein
hallinto-oikeus on päättänyt
nykyisen pelimonopolin olevan
oikeutettu. Tuomion mukaan
valtion Holland Casinolle
myöntämä yksinoikeus
kasinotoiminnan harjoittamiseen
on ristiriidassa EU:n vapaita
markkinoita koskevien säädösten
kanssa. Yleinen etu vaatii
kuitenkin rajoittamaan
palveluiden vapaata tarjontaa ja
tekee pelimonopolista
oikeutetun.
Hollanti
epäsi aikaisemmin
kasinolisenssin ranskalaiselta
Compagnie Financiere
Regionalelta. Tuomio vahvisti
päätöksen, ja Holland Casino
pyörittää jatkossakin
tulppaanimaan kasinoita
yksinoikeudella.
Lähde:
CCT.
2007-03-17
|
|
Kieltolain
kumoamisella ei ole kiirettä
Yhdysvaltain edustajainhuoneen
talousvaliokunnan puheenjohtaja
Barney Frank on hillinnyt
odotuksia rahansiirtojen
kieltolain romuttamisesta.
Frank ei ole
tässä vaiheessa valmis antamaan
täsmällisempiä tietoja
mahdollisesti tulossa olevasta
uudesta lakiesityksestä.
"Asialla ei ole kiirettä",
ilmoittaa kongressimies ja lupaa
palata asiaan ensi viikolla tai
myöhemmin.
Lähde:
Washington Post.
2007-03-16
|
|
RAY julkaisi
vuosikertomuksensa
RAY on julkistanut viime vuoden
toiminnan tulokset.
Toimitusjohtaja Mönkäre vetää
katsauksessaan linjaa
nettipokerista "uutena
muoti-ilmiönä". RAY:n kielteinen
suhtautuminen nettipokerin
tarjoamiseen johtuu Mönkäreen
mukaan yhtiön pelosta menettää
arpajaislakiin perustuva
yksinoikeus rahapelien
järjestämiseen. Monopolin
ensisijaisena tarkoituksena on
rajoittaa pelaamista ja estää
kysyntää lisäävä kilpailu.
Kilpailuun osallistuminen
merkitsisi yksinoikeuden
perusteiden romuttamista ja
nykyisen merkittävän
taloudellisen tuloksen
vaarantamista pienen lisähyödyn
vuoksi.
RAY:n pelitoiminta
tuotti viime vuonna 658 miljoonaa euroa ja
voittoa karttui 419 miljoonaa.
Yli 90 prosenttia pelituotoista
kertyi raha-automaateista.
Kasinopelit tuottivat vajaat 5
prosenttia ja Grand Casino noin
4 prosenttia.
Grand Casinon
kerrotaan ylittäneen sille
asetetut tuotto- ja
kävijätavoitteet. Tuotto nousi
30 miljoonaan euroon, josta yli
kaksi kolmannesta tuli
raha-automaateista.
Asiakaskäyntien lukumäärä kasvoi
edellisestä vuodesta 7,6
prosenttia 296 000
visiittiin. Uusia asiakkaita oli
45 000. Keskimääräinen
pelaaja vieraili kasinolla
vuoden aikana 4 kertaa ja
kulutti 101 euroa käyntiä kohti.
Miinustakin tuli. Asiakaskunnasta 0,8 prosenttia
eli 620 henkilöä pyysi itselleen
pääsykiellon.
RAY:n 29
Pottia, 25 Täyspottia sekä 2
Club RAY-pelisalia tuottivat 81
miljoonaa euroa. Asiakaskäyntejä
oli vuoden aikana 8,5 miljoonaa.
Ikärajan valvontaakin on
tilastoitu. Ikä tarkistettiin
yli 25 000 henkilöltä, ja
alaikäisiä käännytettiin noin 41 000 kertaa.
Ravintolakasinopelit tuottivat
22 miljoonaa euroa, mistä 64
prosenttia kertyi perjantai- ja
lauantaiöiltä. RAY:n noin 300
kumppanin tiloissa oli 352
pelipöytää, joista 280 oli Black
Jack-pöytiä, 68 rulettipöytiä ja
2 Bulldog- sekä Red Dog-pelejä.
Raha-automaatit tuottivat 524
miljoonaa euroa. RAY:n 6700
kumppanilla oli noin 16 700 automaattia noin 8900
pelipisteessä. Kumppanit saavat
korvausta 17 prosenttia kassaan
kertyvästä summasta.
Lähde:
RAY.
2007-03-16
|
|
Ranskan kasinokeisari
oikeudessa
Ranskalainen tuomioistuin on
tuominnut Groupe Partouchen
hallituksen puheenjohtajan
Patrick Partouchen ehdolliseen
vankeusrangaistukseen sekä 40 000 euron sakkoihin nimen
lainaamisesta ulkomailta käsin
toimivalle pokerisaitille.
Myös kaksi pokerisaitin
toiminnasta vastaavaa henkilöä
tuomittiin ehdolliseen
rangaistukseen sekä sakkoihin.
Yhtiö Partouche International
selvisi 150 000 euron sakoilla.
Groupe Partouche on yksi
suurimmista
kasino-operaattoreista
Ranskassa. Partouchen perhe
omistaa 70 prosenttia yhtiöstä.
Lähde: Yahoo News.
2007-03-16
|
|
WSOP valitsi viralliset
pelikortit
Valittuaan ensin virallisen
olutmerkin ja virallisen
suklaamerkin WSOP on katsonut aiheelliseksi
valita myös viralliset
pelikortit.
WSOP-turnaukset pelataan
jatkossa United States Playing
Card Companyn valmistamilla
Bicycle-merkkisillä korteilla.
Yhtiö tuottaa WSOP:ia varten
erikseen uudet "Poker Peek"-tyyliset
pelikortit.
Lähde: LaunchPoker.
2007-03-16
|
|
PokerLoco muutti
bonusvaatimuksia PokerLoco
on muuttanut sekä
sign-up-bonuksen että
freeload-bonuksen vaatimuksia.
Uusien ehtojen mukaan kaikki
pottiin panostaneet pelaajat
saavat 0,1 pistettä kutakin 10¢
vastaan, jonka talo on
verottanut
rakea.
Katso kaikkien kasinoiden
myöntämät
pokeribonukset »
2007-03-16
|
|
Norja
voitti EFTA-tuomioistuimessa
EFTA-tuomioistuin on hyväksynyt
Norjan valtiopäivien päätöksen,
joka antaa valtion
pelimonopolille yksinoikeuden
automaattipeleihin. Muut
toimittajat joutuvat poistamaan
peliautomaattinsa markkinoilta
kesään mennessä.
Kulttuuri- ja
kirkkoministeri Trond Giske
pitää tuomiota ennen kaikkea
voittona taistelussa
kansanterveyttä uhkaavaa
peliriippuvuutta vastaan.
Ministeri pitää tuomiota myös
demokratian voittona, koska
EFTA-tuomioistuin vahvisti
valtiopäivien päätöksen vuodelta
2003. Kahdeksan maata tuki
Norjan argumentointia
oikeudessa.
Lähde: DinSide.
2007-03-15
|
|
WSOP
varautuu 10 000 pelaajaan
WSOP varautuu tänäkin vuonna
ennätysmäiseen
osallistujamäärään. Suunnitelmat
laaditaan 10 000 pelaajan
varalta. Määrä ei ole kuitenkaan
tavoite tai ennuste, sanoo
turnauksen komissaari Jeffrey
Pollack, ja kehaisee
organisaation pystyvän
tarvittaessa ottamaan vastaan
vieläkin suuremman
pelaajamäärän.
Suunnitelmissa on
lisärakennuksen pystyttäminen
Rion Casinon viereen sekä
pöytien lisääminen 258:een.
Lähde:
SI.
2007-03-15
|
|
Kongressimies
kieltolakia vastaan
Vaikutusvaltainen kongressimies
ja edustajainhuoneen
talousvaliokunnan puheenjohtaja
Barney Frank on julistanut USA:n
rahansiirtojen kieltolain olevan
"kohtuuton" ja yksi
"typerimmistä" laeista, mikä on
koskaan nähnyt päivänvalon.
Edustajan puhemies ilmoitti
Frankin saattavan esittää lain
hylkäämistä, mutta painotti,
ettei asiasta ole vielä saatu
aikaan mitään konkreettista.
Myös
lakivaliokunnan puheenjohtaja
John Conyers on kieltolakia
vastaan. Vaikka Frank ja Conyers
muodostavatkin vahvan
parivaljakon, monet epäilevät
silti, ettei kieltolain
hylkäämisesitys saisi tarvittavaa
kannatusta kongressissa.
Lähde:
BusinessWeek.
2007-03-15
|
|
Internet pannaan Intian
opiskelija-asuntoloissa
Bombayn Teknillinen korkeakoulu
on kieltänyt internetin käytön
opiskelija-asuntoloissa myöhään
iltaisin. Yliopiston
virkamiesten mukaan "hälyttävän"
suuri määrä opiskelijoita on
tullut riippuvaisiksi netin
tarjoamista rahapeleistä ja
muusta mukavasta.
Koulun
tarjottua ilmaisen nettiyhteyden
kulttuuritapahtumien ja
urheilutilaisuuksien
osanottajamäärät romahtivat.
Samaan aikaan opiskelijoiden
keskuudessa on tapahtunut useita
itsemurhia. Johdon tavoitteena
on vähentää asukkaiden eristäytymistä
huoneisiinsa ja edistää
sosiaalista kanssakäymistä.
Lähde:
Times Online.
2007-03-15
|
|
Anderson
kävi kuultavana Ranskassa
Pacific Pokerin emoyhtiön 888
Holdingsin entinen
toimitusjohtaja John Anderson
kävi eilen Ranskan viranomaisten
kuultavana.
Johtaja sai
matkustaa maasta "epämääräisen"
kahdeksan tunnin haastattelun
jälkeen, mutta saattaa silti
joutua tulevaisuudessa syytteeseen laittomasta
pelitoiminnan
mainostuksesta.
Lähde:
Financial Times.
2007-03-14
|
|
Huhumyllyä
peliosakkeiden ympärillä
Huhumylly
pyörii tänäänkin peliosakkeiden
ympärillä. Alan keskittymisen
uskotaan jatkuvan, ja tällä
kertaa Unibetin väitetään olevan
ostajien jahdattavana.
PartyGamingin
kurssi pomppasi aamupäivän
aikana yli 10 prosenttia.
Kauppaa käytiin vilkkaasti.
Pörssipiireissä liikkuneiden
huhujen mukaan USA:n
rahansiirtojen kieltolain
modifiointi saa enemmän ja
enemmän kannatusta päättäjien
keskuudessa.
Netellerin
perustajat astuvat oikeuden
eteen ensi perjantaina. Eräiden
tietojen mukaan syytteet
hylätään. Kaikki yllä mainitut
huhut ovat vahvistamattomia.
Lähteet:
Guardian ja
Yahoo.
2007-03-14
|
|
PAF
sponsoroi Ahvenanmaan
maailmankartalle
Elokuussa pelattava PAF Open
beach volley-turnaus lähetetään
MTV3:n lisäksi Eurosportilla ja
Ruotsin tv-kanavalla. Myös
Etelä-Amerikan ja Australian
tv-kanavien uskotaan olevan
kiinnostuneita maailmankiertueen
osakilpailusta. Kaiken kaikkiaan
Ahvenanmaan uskotaan pääsevän
ruutuihin yli 100 maassa.
Lentopallon rinnalle
järjestetään runsaasti muita
viihdetapahtumia, ja myös pokeri
pääsee esille jossain muodossa.
"Tämä tuntuu todella mahtavalta.
PAF Open ja Ahvenanmaa saavat
suunnattomasti huomiota
osakseen", iloitsee
projektipäällikkö Simon Dahl.
Lähde:
Ålandstidningen.
2007-03-14
|
|
Helppi suosikki Varsovassa
Bet24 noteeraa Juha Helpin
yhdeksi suosikiksi tänään
alkavassa Varsovan
EPT-turnauksessa. Helppi antaa
voittaessaan rahat 100 kertaa
takaisin. Thomas Wahlroos on
vedonlyöntilistalla toisena
suomalaisena. Wahlroosin kerroin
on 175. Alla suosituimpien
pelaajien voittokertoimet:
|
Juha Helppi |
 |
100 |
|
Rob Hollink |
 |
100 |
|
Theo Jörgensen |
 |
100 |
|
Johnny Lodden |
 |
100 |
|
Marcel Lüske |
 |
100 |
|
Ram Vaswani |
 |
100 |
|
Björn-Erik Glenne |
 |
100 |
|
Noah Boeken |
 |
100 |
|
Andreas Hoivold |
 |
125 |
|
Thomas Wahlroos |
 |
175 |
|
Mies
miestä
vastaan
Bet24
laskee
Rob
Hollinkin
hienoiseksi
suosikiksi
Helppiä
vastaan.
Alla
muutamia
kertoimia
siitä,
kumpi
selviytyy
pitemmälle
turnauksessa:
|
Rob Hollink - Juha Helppi |
1.80 - 1.90 |
|
Theo Jörgensen - Johnny Lodden |
1.20 - 4.00 |
|
Ram Vaswani - Marcel
Lüske |
1.65 - 2.10 |
|
Björn-Erik Glenne - Andreas Hoivold |
1.72 - 2.00 |
|
Mads Andersen - Frederik Hostrup |
1.95 - 1.75 |
|
2007-03-14
|
|
Unibet mainostuskieltoon
EU-tuomioistuin päätti eilen,
ettei Unibet saa mainostaa
palvelujaan Ruotsissa niin kauan
kuin tuomioistuin selvittää,
onko Ruotsin arpajaislaki
ristiriidassa EU-lainsäädännön
kanssa.
Unibet katsoi
voivansa markkinoida tuotteitaan
selvitystyön aikana.
EU-tuomioistuin päätti
kuitenkin, että niin kauan kuin
juttu on kesken asiassa
sovelletaan Ruotsin lakia, ja
Ruotsin arpajaislaki sallii vain
valtion pelimonopolin
markkinoivan rahapelejä.
Käytännössä
päätöksellä ei ole sen suurempaa
merkitystä. Unibet on
markkinoinut aina palvelujaan
arpajaislaista välittämättä ja
jatkaa samaan tyyliin. Unibetille on tärkeää
selvittää, onko arpajaislaki
yhdenmukainen EU-lainsäädännön
kanssa.
"Vähän sekava
juttu", tuumasi Unibetin lakimies Ola
Wiklund.
Lähde: DI.
2007-03-14
|
|
Stardust matalaksi
Legendaarinen Stardustin kasino
räjäytettiin eilen komean
ilotulituksen jälkipaukkuna maan
tasalle.
Rakennusta oli purettu usean
kuukauden ajan. Marraskuussa
vasara paukkui viisi päivää, kun
kasinon ja hotellin 11 394
artikkelia käsittänyt irtaimisto
myytiin huutokaupalla.
Räjäytettäväksi 1958
rakennetusta 32-kerroksisesta ja
1032 hotellihuonetta
käsittäneestä kasinohotellista
jäi vain sen betoni- ja
teräsrunko.
Stardustin tilalle rakennetaan
5000 hotellihuonetta, teatterin,
konserttisalin ja ostoskeskuksen
käsittävä Echelon Place. Raketit
viheltävät seuraavan kerran
kolmen vuoden päästä
pidettävissä avajaisissa.
Lähde:
Times Online.
2007-03-14
|
|
Naisille oma Poker Tour
Ladies Professional Poker Tour
suunnittelee järjestävänsä tänä
vuonna kuusi turnausta, jotka on
varattu yksinomaan kauniimman
sukupuolen edustajille.
Sisäänostoilla on hintaa yli 500
dollaria. Turnaukset sisältyvät
kehitteillä olevaan
naispuolisten pelaajien
rankkauslistaan.
Lähde: CardPlayer.
2007-03-13
|
|
Iso-Britannia sääntelee
tv-mainontaa
Nettipokerin, kasinopelien ja
vedonlyönnin mainostaminen
sallitaan Iso-Britanniassa
tiukasti säänneltynä ensi
syyskuusta lukien. Säädösten
mukaan mainonnan pitää tuntea
"sosiaalista vastuuta".
Rahapelejä ei saa esittää
ratkaisuksi taloudellisiin
ongelmiin, eikä kohderyhmänä saa
olla erityisesti lapset tai
nuoret ihmiset.
Uusien
sääntöjen noudattamista valvoo
Advertising Standards Authority,
joka raportoi rikkeet eteenpäin
Gambling Commissionille tai
Ofcomille, joilla on valta
päättää sanktioista.
Lähde:
Guardian.
2007-03-13
|
|
Gold
selittelee jälleen tekojaan
Jamie Gold myöntää
epäonnistuneensa pokerin
PR-miehenä. "Myönnän, etten
hoitanut WSOP:in voittoa
kaikilta osin oikein hyvin",
tunnustaa maailmanmestari ja
toteaa, että oikeusjutussa
Crispin Leyseriä vastaan
molemmat osapuolet olisivat
voineet menetellä paremmalla
tavalla.
Mestari
haluaa unohtaa menneet ja
työskennellä jatkossa paremmalla
menestyksellä pokerin
suhdetoimintamiehenä. "Voitin
suurimman palkinnon urheilun
historiassa. Velvollisuuteni on
toimia pokerin hienona
suurlähettiläänä", toteaa Gold.
Lähde:
Gambling911.
2007-03-13
|
|
WPTE jatkaa televisiosarjan
tuottamista
WPT Enterprises aikoo tuottaa
tänä vuonna 22 World Poker
Tourin jaksoa, mikäli se pääsee
sopimukseen ohjelmien
televisioinnista. Neuvottelut
Travel Channelin kanssa jatkuvat
edelleen. Aikaa on varattu tämän
kuun loppuun asti.
Pokerikuumeesta huolimatta
televisio-ohjelmien tuotannolla
vaikuttaa olevan vaikea lyödä
rahoiksi. WPTE pääsi viime
vuonna hädin tuskin voiton
puolelle, vaikka tuottikin 21
WPT:in ja 24 PPT:in jaksoa.
Lähde: Businesswire.
2007-03-13
|
|
Pokeria
Linuxilla
Simbapoker on lanseerannut
ensimmäisenä pokerihuoneena
ohjelmiston, joka toimii
Windowsin ja Macintoshin lisäksi
myös Linuxin
käyttöjärjestelmällä.
"Olemme hyvin
ylpeitä klientistä. Hauska
nähdä, miten se toimii",
kehaisee konsernin johtaja
Richard Johansson.
Lähde:
Expressen.
2007-03-13
|
|
Paradise Poker arpoo paikan
Bahamasaarille Paradise Poker
arpoo yhden paikan Slaget om
Norden-turnauksen finaaliin
kaikkien niiden kesken, jotka
tallettavat vähintään 100
dollaria koodilla "SL3DL5"
maaliskuun 29. päivään mennessä.
Arvontaan osallistuminen vaatii
myös käteispelien tai turnauksen
sekä Slaget-satelliitin
pelaamista.
Finaali
pelataan toukokuussa
Bahamasaarilla. Voittajalle on
tiedossa hieman yli 100 000 euroa.
Suomalaista matkaseuraakin on
luvassa. Miikka Tammi voitti
ensimmäisen talletusarvonnan
paikan.
2007-03-13
|
|
Englannin internaateissa
pelataan liikaa
Englannin hienoissa ja kalliissa
sisäoppilaitoksissa on ilmennyt
ongelmapelaamista. King's
College School Wimbledonissa
havaitsi viiden oppilaan olevan
vaaravyöhykkeessä. Koulu otti
yhteyttä vanhempiin, koska
"jostainhan rahojen on tultava".
Harrow School Middlesexissä,
jossa lukuvuosi maksaa 21 000
puntaa, liitti ohjelmaan
uhkapelejä käsitteleviä
oppitunteja. Koulun rehtori ei
sanonut tuntevansa
ongelmatapauksia, mutta pelkäsi
pelisaittien olevan "hyvin, hyvin
addiktoivia".
Gamblers Anonymous ilmoittaa
vierailevansa säännöllisesti
Englannin kouluissa, mutta ei
halua kertoa täsmällisemmin
toiminnastaan siltä osin.
Nottingham Trentin yliopiston
tekemän tutkimuksen mukaan
neljännes englantilaisista
nuorukaisista oli pelannut
rahapelejä tutkimusta
edeltäneellä viikolla. Noin 3,5
prosenttia 11-15 vuotiaista oli
ongelmapelaajia.
Lähde:
Telegraph.
2007-03-13
|
|
Dollarin asema pelivaluuttana
saattaa heiketä
Amerikkalainen vedonlyönnin
asiantuntija Russ Hawkins
ennustaa dollarin aseman
pelivaluuttana tulevan
heikentymään. Hawkins päättelee
amerikkalaisten siirtyvän
pelaamaan euroilla, punnilla tai
Kanadan dollareilla, eikä
Yhdysvaltain rahajärjestelmä ole
tulevaisuudessa suoraan
tekemisissä netissä tapahtuvien
rahapelien kanssa.
Lähde:
SFGate.
2007-03-12
|
|
Playtechin verkko valmis
Playtech on yhdistänyt Tribecan
ja Tainin pokeriverkon omaansa
kuukautta aikaisemmin, mitä oli
suunniteltu. Verkon pelaajamäärä
on kolminkertaistunut.
Vuorokauden huippuluvut ovat
nousseet 8400 pelaajasta
nykyiseen 20 000 pelaajaan.
Käteispeleissä istuu vilkkaimpaan aikaan yli 5000
pelaajaa, kun joulun alla
vuorokauden huippunoteeraus
saattoi jäädä alle 2000
pelaajan.
Lähteet:
GIG ja
PokerSiteScout.
2007-03-12
|
|
Vältä
mekaanisia sääntöjä
Chris Ferguson kirjoittaa
häneltä kysyttävän usein, kuinka
paljon pelimerkkejä olisi oltava
siinä ja siinä vaiheessa
turnausta tai kuinka olisi
pelattava, kun turnaus on
edennyt niin ja niin pitkälle.
Ferguson
kehottaa välttämään mekaanisia
sääntöjä. Merkkejä on oltava
aina niin paljon kuin
mahdollista. Pelityyliä on
sopeutettava vastustajien tyylin
mukaan eikä turnauksen
edistymisen perusteella.
Monet
pelaavat liian löysästi
turnauksen alussa. Älä matki
heitä, vaan sovita tyylisi
heidän pelinsä mukaan:
-
Varasta
sokkopanoksia harvemmin
-
Maksa
korotuksia useammin
-
Korota
uudelleen useammin
Kun
vastustajat tiukentavat peliään
myöhemmässä vaiheessa, rosvoa
sokkopanoksia useammin ja
sekaannu harvemmin avattuihin
potteihin. Kuten sanottu,
pelityylin muutoksen on
johduttava vastustajien tyylin
vaihdosta eikä turnauksen
edistymisestä.
2007-03-11
|
|
Norjan
mestaruusturnaus pelataan
Ruotsissa
Norjassa
pokerin pelaaminen ei onnistu
pienessäkään seurassa ilman
eikä pokuuden
ratkominen tullut kyseeseenkään
oman maan kamaralla. Ongelmaan
löytyi kuitenkin ratkaisu.
Norjalaiset ostivat kaikki 400
paikkaa Göteborgin kasinosta ja
järjestävät oman 1150 euron
turnauksen, jolle on annettu
virallinen Norjan
mestaruusturnauksen arvo.
Lähde:
CardPlayer.
2007-03-11
|
|
Riverin pelaaminen
Andy Bloch antaa vihjeitä
riverin pelaamisesta Full Tiltin
vihjepalstalla ja valottaa asiaa
ottamalla esimerkin WSOP:in
turnauksesta.
Turnauksen
keskivaiheilla Bloch sai K-9
cutoffissa, korotti ja sai
maksun isolta blindilta. Floppi
tuli T-5-2 eri maata. Molemmat
sököttivät. Turn 9. Vastustaja
sökötti - Bloch löi varovasti -
maksu. Riverillä tuli K.
Vastustaja sökötti - Bloch
panosti tuntuvasti - iso korotus
- maksu. Vastustaja paljasti
ässäparin.
Blochin
mukaan vastustajan olisi pitänyt
korottaa uudelleen ennen
floppia, vaikka maksunkin voi
hyväksyä. Flopilla tai turnilla
hänen olisi pitänyt ottaa ohjat käsiinsä ja panostaa,
eikä antaa ilmaisia kortteja.
Suurin virhe
tapahtui kuitenkin riverillä.
Kun vastustaja sökötti ja
korotti, hän unohti kysyä
itseltään, millä ässäparia
huonommilla käsillä Bloch
suostuisi maksamaan. Korotus oli
niin vahva, että yksi pari olisi
tuskin riittänyt sen
maksamiseen. Tällaisissa
tilanteissa on tyydyttävä
sököttämään ja maksamaan.
2007-03-10
|
|
Investoinnit
jäihin Ruotsin kasinoissa
Casino
Cosmopol on laittanut kaikki
isommat investoinnit jäihin.
Myöskin uusien kasinoiden
perustamisesta on luovuttu
toistaiseksi, vaikka yhtiöllä on
toimilupa kahdelle uudelle
yksikölle. Svenska Spel haluaa
odottaa uuden porvarihallituksen
pelipoliittista julistusta sekä
EU:n tilanteen selviämistä ennen
ratkaisevia päätöksiä.
Casino
Cosmopolin liikevaihto oli viime
vuonna yli 100 miljoonaa euroa
ja voittoa kertyi 43 miljoonaa
euroa. Pokerin osuus oli vain
neljä prosenttia liikevaihdosta,
mutta sen osuus kasvoi kaikkein
nopeimmin.
Lähde:
Dina Pengar.
2007-03-10
|
|
Antonius ja Townsend ottivat
yhteen
Patrik "Luigi 66369" Antonius ja
Brian "sbrugby" Townsend
pelasivat eilen niin
$200/$400
PL Omahaa kuin $300/$600 NL
Hold'emia. Isot potit vaihtoivat
omistajaa. Antonius voitti
Omahassa, Townsend Hold'emissa.
Lopputuloksena kumpikin jäi
"hieman" voiton puolelle.
Satunnaisesti mukana olleet muut
pelaajat jäivät maksumiehiksi.
2007-03-10
|
|
10 miljoonan bonus WSOP:in
voittajalle
Full Tilt
maksaa WSOP:in pääturnauksen
voittajalle 10 miljoonan
dollarin bonuksen, mikäli tämä
on lunastanut paikkansa Full
Tiltin pokerihuoneen karsintojen
kautta. Satelliitteja pyörii
monessa muodossa
$4+$.40 tai
50 pisteestä alkaen.
Maksullisten satelliittien
lisäksi Full Tilt järjestää
viikoittain "freerollin"
kaikille niille, jotka ovat
pelanneet viikon aikana
vähintään 3000 Full Tilt
pistettä. Potissa on kaksi
paikkaa WSOP:in pääturnaukseen.
2007-03-10
|
|
Ovatko
nettipelaajat parempia kuin
live-pelaajat
Greg Raymer kirjoittaa
kuunnelleensa kohta viiden
vuoden ajan kinastelua
nettipelaajien ja live-pelaajien
paremmuudesta. Erityisesti
nettipelaajat pitävät itseään
parempina, mikäli Raymeriin on
uskomista.
Raymer ei kallistu puoleen eikä
toiseen. Nettipelaajat pystyvät
pelaamaan enemmän käsiä ja
voittavat todennäköisesti
käteispeleissä enemmän.
Toisaalta parhaat
turnauspelaajat tienaavat
luultavasti enemmän kuin kukaan
nettipelaaja. Raha ei kuitenkaan
paljasta koko totuutta eikä ole
asiallinen tapa rankata
pelaajia, toteaa Raymer.
Lähde:
Aftonbladet.
2007-03-10
|
|
Antonius Subtv:ssä tänään klo
23.50
Subtv näyttää tänään klo 23.50
World Poker Tourin Bellagion
turnauksen kovatasoisen
finaalin. Mukana ovat Patrik
Antoniuksen lisäksi Doyle
Brunson, Phil Laak, Rehne
Pedersen, Darrel Dicken ja J.J.
Liu. Pääpalkinto on yli kaksi
miljoonaa dollaria.
2007-03-10
|
|
Unibetin perustaja kevensi
omistustaan
Unibetin perustaja ja
hallituksen puheenjohtaja Anders
Ström on myynyt 2,2 miljoonaa
Unibetin osaketta. Kaupan
jälkeen Ström omistaa 12
prosenttia yhtiöstä ja on
edelleen sen suurin osakas.
Unibetin kurssi notkahti 1
prosentin, vaikka pääomistaja
vakuutti, ettei hänellä ole
aikomusta keventää omistustaan
enempää tämän vuoden sisällä.
Unibet
listattiin Tukholman pörssiin
kesällä 2004. Sen jälkeen kurssi
on noussut 370 prosenttia.
Lähde:
E24.
2007-03-10
|
|
Kasinokeisarit
raharuhtinaiden listalla
Forbesin tuore maailman
rikkaimpien ihmisten lista
sisältää tavan mukaan useita
pelialan yrittäjiä.
Kuudenneksi
suurimman varallisuuden takaa
löytyy 73-vuotias kasino- ja
hotellipohatta Sheldon Adelson 26,5 miljardin
dollarin omaisuudella. Stephen
Wynn on 264. sijalla 3,4
miljardilla ja William Boyd 664.
tilalla 1,5 miljardilla
dollarilla.
PartyGamingin
perustajat ovat pudonneet
listalta Anurag Dikshitiä
lukuunottamatta. Dikshit on
vähentänyt tuntuvasti
omistusosuuttaan ja siirtänyt
varallisuuttaan vakaammalle
kiinteistöalalle. Vasta
35-vuotias intialainen on 618.
sijalla 1,6 miljardin dollarin
varallisuudella.
Lähteet:
CardPlayer ja
Forbes.
2007-03-09
|
|
Käräjäoikeus siunasi
kotipelit Ruotsissa
Halmstadin kaupungin
käräjäoikeus on vapauttanut
kolmekymppisen miehen, joka oli
syytettynä arpajaislain
rikkomisesta. Mies oli
tarkoitusta varten perustetun
yhdistyksen puheenjohtajan
ominaisuudessa järjestänyt
kerran kuussa pokeri-iltoja
paikkakunnan kotiseututalolla.
Poliisin iskiessä tilaisuuteen
vuosi sitten pöydissä istui 18
pelaajaa. Turnauksen
osallistumismaksu oli 43 euron
luokkaa.
Oikeuden
päätöksellä nähtiin jo etukäteen
olevan tärkeä prejudikaatin
arvo. Ruotsin pokeriliitto
avusti sen vuoksi syytettyä ja
lähetti pääkaupungista
puolustusasianajajaksi
pelilainsäädäntöön perehtyneen
lakimiehen.
Lähde:
Expressen.
2007-03-09
|
|
Pokerikuume
nousee Euroopassa
24hPokerin toimitusjohtaja Per
Hildebrand näkee pokeribuumin
alkavan saada vauhtia Euroopassa
ja suhtautuu toiveikkaasti oman
pokerihuoneensa
kasvumahdollisuuksiin. Viime
vuonna 24hPoker menestyi
erityisen hyvin Suomessa,
Puolassa ja Italiassa.
Tänä vuonna
yhtiö aikoo lanseerata uusia
tuotteita sekä kasino- että
pokeripuolelle. Sen sijaan
vedonlyönti ei ole koskaan
saanut ilmaa siipiensä alle,
myöntää Hildebrand, eikä lupaa
sille puolelle mitään uutta. "On
parempi tuoda markkinoille uusia
palveluja niillä aloilla, jotka
ovat kannattavia", selventää
johtaja yhtiön strategiaa.
Hildebrand
kommentoi myös Unibetin
poislähtöä ja väittää kumppanin
vaihtaneen verkkoa, koska se
joutui kilpailemaan 24hPokerin
kanssa liian lähekkäin samoilla
markkinoilla.
Lähde:
Ticker.
2007-03-09
|
|
Unibetin osake aliarvostettu
Investointipankki Goldman Sachs
uskoo Euroopan pelimonopolien
joutuvan taipumaan keskipitkällä
tähtäyksellä sääntelymenettelyn
hyväksi. Pankki suosittelee
Unibetin osaketta, joka on sen
mielestä aiheettoman halpa.
Unibetin P/E-luku on tälle
vuodelle 10,2 verrattuna koko
pelisektorin arvoon 17,2.
Goldman Sachs
pitää Unibetin riskitekijöinä
eri maiden hallitusten taholta
tulevaa alituista pelitoiminnan
rajoittamisen uhkaa,
pokeritulojen taantumista verkon
vaihdon johdosta sekä
markkinointikustannusten kasvua.
Lähde:
AV.
2007-03-09.
|
|
PokerMagazine
Suomeen
Ruotsalainen PokerMagazine alkaa
julkaista suomennettua versiota,
johon on lisätty runsaasti
kotimaista aineistoa.
Mielenkiintoisinta luettavaa
lienee Patrik Antoniuksen
päiväkirja, jossa hän kertoo
menestyksestään sekä
kuulumisistaan Las Vegasissa.
PokerMagazinen ensimmäinen
numero ilmestyy huhtikuussa.
Jatkossa koviin kansiin ja
kiiltävälle paperille painettua
lehteä julkaistaan joka toinen
kuukausi vuorokuukausin
Pokeri-lehden kanssa.
Lähde:
ESS.
2007-03-08
|
|
Huutia pelimonopolille
Suomessakin
Ladbrokes uskoo
EU-tuomioistuimen äskeisellä
päätöksellä saattavan olla
merkitystä myös Suomen
pelimonopolin suhteen.
Samanlaisesta
lainsäädännöstä huolimatta
uhkapelien markkinointia koskeva
tulkinta on Suomen laissa
Pohjoismaiden tiukin.
Päätöksentekijät eivät ole tähän
asti suostuneet neuvottelemaan
avointen pelimarkkinoiden
hyödyistä ja haitoista.
Nettipokerista meneillään oleva
keskustelu avaa toivottavasti
uuden hallituksen silmät,
odottaa Ladbrokes.
Lähde: lehdistötiedote.
2007-03-08
|
|
Ilta-Sanomat kirjoittaa
pokerijulkkiksista
Pokerista on tullut niin
trendikäs peli, että se on
levinnyt julkkispiireihinkin.
Paris Hilton on tuttu näky
pokeriturnauksissa. "Pelitaitoja
hänellä ei juuri ole, mutta
onneksi hänellä on omaisuutta,
jolla kuitata suuretkin tappiot
pelipöydissä".
Suomen paras
julkkispelaaja on entinen Vuoden
mies Pasi Heinänen, joka on
voittanut tänä vuonna
turnauksissa jo yli 100 000
euroa. Naisjulkkiksista
Ilta-Sanomat nostaa esille Grand
Casinon vakionaamoihin kuuluvan
Anita Hirvosen.
2007-03-08
|
|
Penn State lisää pelialan
koulutusta
Kuuluisa Pennsylvania State
University on päättänyt lisätä
pelialan johtamista käsittelevän
kurssin opetusohjelmaansa.
Yliopistolla on jo ennestään
yksi kasinotoimintaa opettava
kurssi, mutta alalla
lasketaan syntyvän 17 000 uutta
työpaikkaa ja opinahjo katsoo
aiheelliseksi syventää
koulutusta.
Myös University of
Wisconsin-Stout ja Southern
Cross University tarjoavat
yksittäisiä rahapelitoimintaa
käsitteleviä kursseja. Las
Vegasissa sijaitsevassa
University of Nevadassa on
mahdollista suorittaa
akateeminen loppututkinto
pelkästään rahapeleihin
liittyvissä oppiaineissa.
Lähde: Collegian.
2007-03-08
|
|
Playtech valloittaa Kiinaa
kommunistien avulla
Playtech on solminut
peliohjelmistojen
markkinointisopimuksen
Hongkongissa listatun
Foundationin kanssa.
Sopimuksella uskotaan olevan iso
potentiaali, koska
Foundationilla on yhteyksiä
Kiinan kommunistiseen
nuorisojärjestöön, joka on
vastuussa maan "vihreän
nettipolitiikan"
toteuttamisesta.
Tämä on jo
Playtechin toinen Kiinan
markkinoita koskeva
yhteistyösopimus kolmen
kuukauden sisällä.
Lähde: Playtech.
2007-03-08
|
|
"Täydellinen
syntymäpäivälahja"
Juha Helppi pitää Premier
Leaguen voittoa täydellisenä
syntymäpäivälahjana. "Tässä ei
ollut kyse rahasta. Jos en olisi
voittanut Philiä, se olisi
kirvellyt todella pahasti.
Muistan tämän ikuisesti", kertoo
suomalainen ja muistelee viime
kesäistä WSOP:in turnausta,
jossa kultainen ketju oli vain
yhden kortin päässä, mutta
päätyi lopulta Hellmuthin
ranteeseen.
Hellmuthin oli vaikea sulattaa
häviötään
Helpin 8 7
lyötyä amerikkalaisen
kurkoparin. "Olet tuollainen
aasi. Kuinka saatoit maksaa
50k:n uudelleen korotuksen kasi
seiskalla eri maata", melusi
Hellmuth ja julisti haluavansa
pelata 100 000 dollarin
heads-upin suomalaista vastaan.
Helpillä oli kuitenkin muita
kiireitä. Voittaja soitti kotiin
ja tarkisti miten hänen kahden
kuukauden vanha poikansa jaksoi.
Lähde:
CardPlayer.
2007-03-08
|
|
Turnausindeksi notkahti
helmikuussa
PokerPagesin
Industry Indexin mukaan
live-turnausten suosio laski
helmikuussa 29 prosenttia.
Tammikuun hyvän tuloksen
johdosta indeksi on kuitenkin
tänä vuonna vielä yhdeksän
prosenttia plussan puolella.
Kehitys ei
ollut kuitenkaan täysin
yksiselitteistä.
Osallistumismaksut halpenivat
huomattavasti, mutta
osallistujamäärät nousivat
peräti 58 prosenttia
vuositasolla mitattuna. Koska
PokerPagesin indeksi näyttää
antavan ison painon
sisäänostojen summalle, indeksi
notkahti vaikka
osallistujamäärät kasvoivat ja
live-turnausten suosio sillä
tavoin mitattuna nousi
huomattavasti.
Lähde:
PokerPages.
2007-03-08
|
|
D'Amato
valmis taistoon
Poker Players Alliancen uusi
puheenjohtaja, New Yorkin
entinen senaattori Al D'Amato
puhkuu intoa uuden, paremman
pelilain puolesta.
Nykyinen
rahansiirtojen kieltolaki on
D'Amaton mielestä kuin "tappaisi
kanuunalla hyttysen". Tarkoitus
oli hyvä, mutta laki ei saavuta
tavoitteitaan. Kaikki haluavat
suojella alaikäisiä, kaikki
vastustavat rahanpesua eikä
kukaan halua kansalaisia
petkutettavan. Kaikki ovat
yksimielisiä tavoitteista. PPA:n
tehtävänä on valistaa
lainsäätäjiä tehokkaammista
menetelmistä.
PPA kannattaa
pelitoiminnan sääntelyä ja
verotusta. "Saisimme varoja
tärkeisiin kohteisiin sen
sijaan, että kulutamme rahaa
sellaiseen, mihin varoja ei
tarvitse tuhlata", toteaa
entinen senaattori ja viittaa
siihen, kuinka nykyisen lain
valvominen maksaa
verodollareita, vaikka
pelitoiminnan sääntelyllä voisi
kartuttaa valtion kassaa.
Lähde:
CardPlayer.
2007-03-08
|
|
Sportingbet odottaa
ostotarjousta
Sportingbet ilmoittaa
löytäneensä kiinnostuneen
ostajan, joka saattaa
tulevaisuudessa tehdä
tarjouksen. Kosijaa ei mainita
nimeltä. Yhtenä mahdollisena
ostajana on itävaltalainen
Ongamen verkon omistava Bwin.
Yhtiön puhemies Konrad Sveceny
ei halua kommentoida tietoja,
mutta ei kielläkään kaupan
mahdollisuutta.
Bwinin
huhutaan olevan valmis maksamaan
65 penceä osakkeelta.
Sportingbetin kurssi pomppasi
tänään 14 prosenttia 58,5
penceen. Bwin nousi 10
prosenttia.
Lähde:
Bloomberg.
2007-03-07
|
|
Juopuneita
vastaan on vaikea pelata
Phil Hellmuth on tottunut
sanomaan asiat suoraan. Tällä
kertaa amerikkalainen valittaa
juopuneita vastaan olevan vaikea
pelata. "Jotkut näistä
kavereista, kuten esimerkiksi
Men "the Master", Scotty (Nguyen)
ja Layne Flack, ovat tyrmääviä".
Hellmuth ei pidä heitä vastaan
pelaamisesta, koska "he
näyttävät hieman
irrationaalisilta".
Hellmuthin
mukaan juopuneet pelaajat
lukevat paremmin vastustajia,
joten heitä on vaikeampi luhvata.
"Jos he pystyvät lukemaan sinua
paremmin, se tekee sinusta
hermostuneemman - ja sitten he
pelaavat paremmin sinua
vastaan".
Juopuneita
pelaajia ei pysty "tietenkään"
lukemaan. Heitä vastaan ei pysty
tekemään mitään, jos he
luhvaavat. Ja he tekevät isoja
bluffeja, koska he ovat
rohkeampia.
Itse Hellmuth
tyytyy nykyään yhteen tai
mahdollisesti kahteen drinkkiin.
"Se ei tapa eikä tuhoa minua",
toteaa kymmenen WSOP-rannekkeen
omistaja.
Lähde:
PokerInEurope.
2007-03-07
|
|
Pelaaja haastoi kasinon
oikeuteen
Australialainen kiinteistöalan
yrittäjä Harry Kakavas on
haastanut Crown Casinon
oikeuteen 30 miljoonan dollarin
tappioista. Pelaaja väittää
kasinon aggressiivisen
markkinoinnin rikkoneen
osavaltion lakia.
Kakavas antoi itselleen
porttikiellon kasinoihin vuonna
1995. Yhdeksän vuotta myöhemmin
Crown Casino alkoi kuitenkin
houkutella häntä takaisin
nostamalla katon 300 000
dollariin kättä kohti,
tarjoamalla 30 000-50 000
dollarin bonuksia sekä
lupaamalla 20 prosenttia
alennusta
tappioista.
Kakavas palasi ja
hävisi 30 miljoonaa dollaria
vuoden sisällä.
Lähde:
The Age.
2007-03-07
|
|
Pelimonopolien päivät luettu
Professori Ulf Bernitz Tukholman
yliopistosta pitää Placanican
tuomiota oikeana ja mahdollisena
sysäyksenä kansallisten
pelimonopolien kaatumiselle.
"Tämä on iso saavutus
peliyhtiöille. Nyt
pelimonopolien ylläpito tulee
todennäköisesti vaikeaksi.
Svenska Spel ei kuole juuri
tänään, mutta tämä on
ehdottomasti naula arkkuun",
päättelee Eurooppa-oikeuden
asiantuntija.
Lähde: DI.
2007-03-07
|
|
Konepistoolit
heiluivat Norjassa
Norjan virkavalta iski
maanantai-iltana 20 miehen
voimalla Akershusissa
sijaitsevaan pokeriklubiin.
Poliisimestari Jörgen L. Höjdahl
katsoi aiheelliseksi lähettää
asialle erikoiskoulutetun
iskuryhmän. "Poliisimiesten
turvallisuutta silmällä pitäen"
osasto oli aseistettu
konepistoolein.
Vaarallisiin
erikoistehtäviin koulutettu
iskuryhmä käytti reippaita
otteita. Klubin ovet potkaistiin
sisään, ja pelaajat komennettiin
pysymään paikoillaan tassut
taivasta kohti "poliisien
pitäessä konepistoolit
ampumavalmiina". Virkavalta etsi
ja tallensi todisteita 45
minuutin ajan 32 pelaajan
istuessa ja odottaessa raudat
ranteissa. "Kaikki kuvattiin ja
filmattiin".
|
|
Pidätyksen
jälkeen seurasi ilmainen kyyti
asemalle, lyhyt kuulustelu ja
ystävällinen neuvo hyväksyä 360
euron sakot. Pelaajat menettivät
myös turnauksen potissa olleet
vajaat 1500 euroa.
Pokerinpelaajien liiton
puheenjohtaja Hanna Nilsson on
kriittinen. "Poliisi on koko
viikon valittanut sillä olevan
liian vähän resursseja. Jos se
prioroi tällä tavalla , ei ole
ihmekään, jos heillä on liian
vähän voimavaroja", sanoo
Nilsson.
Virkavalta ei
katso tehneensä mitään väärin.
Poliisi puolustelee
asevarustelua sillä seikalla,
että se oli huomannut klubin
tiloissa oleskelevan sille
ennestään tuttuja henkilöitä.
Isku veti kuitenkin vesiperän,
eikä virkavalta saanut tavata
tuttaviaan.
Lähde:
VG.
2007-03-07
|
|
Peliyhtiöiden kurssit
pomppasivat
Euroopan yhteisöjen
tuomioistuimen eilinen päätös
antoi peliyhtiöille uutta toivoa
niiden taistelussa valtiollisia
monopoleja vastaan ja siivitti
pörssikurssit jyrkkään nousuun.
Bwin kallistui 8 %,
888 Holdings 7,2 %,
Unibet 6 %, Betsson 5,5 %,
PartyGaming 5,1 %, Boss Media 2,3 % ja
24hPoker 2 %.
Lähteet:
OCO ja DI.
2007-03-07
|
|
Doyle's
Room Microgamingin verkkoon
Tribeca Tablesin verkossa
toiminut Doyle's Room joutui
hankalan paikan eteen, kun
Playtech osti Tribecan verkon ja
kielsi amerikkalaisilta pelit
sen kasinoissa. Doyle's Room
ratkaisi ongelman siirtämällä,
tai mahdollisesti myymällä,
amerikkalaiset pelaajansa Full
Tiltin pokerihuoneeseen.
Nyt Doyle's
Room on ilmoittanut vaihtavansa
verkkoa. Uutta satamaa ei ole
paljastettu, mutta tuntomerkit
viittaavat Microgamingin
verkkoon. Myöskään
amerikkalaisten pelaajien
kohtalosta ei mainita.
Microgaming hyväksyy joka
tapauksessa Yhdysvalloista
tulevat pelaajat, ja nähtäväksi
jää haluaako Doyle's Room
houkutella Full Tiltille
siirtämänsä pelaajat takaisin.
Lähde:
PSO.
2007-03-07
|
|
EY-tuomio Placanica-jutussa
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin
on päättänyt, etteivät yhteisön
jäsenmaat voi rajoittaa
toimintaa niiltä yksityisiltä
peliyhtiöiltä, joilla on
lisenssi jossakin toisessa
jäsenmaassa.
Placanican
tapaus käsitteli kolmen
brittiläisen vedonlyöntitoimisto
Stanleyn italialaisen asiamiehen
oikeudellista asemaa.
Stanleylla tai sen edustajilla
ei ollut pelilisenssiä
Italiassa. Tuomioistuimen mukaan Italia ei
voi tuomita välikäsiä, jos
näillä ei ole ollut
mahdollisuutta anoa toimilupaa
kohtuullisilla ehdoilla.
Placanican
tuomion uskotaan vaikuttavan
ensi kädessä Ranskan omaa
pelimonopolia suosivaan linjaan.
Syyskuussa voimaan astuvaksi
tarkoitettu uusi pelilaki on
selvässä ristiriidassa Euroopan
yhteisöjen tuomioistuimen
päätöksen kanssa. Unibetin
toimitusjohtajan Petter
Nylanderin mukaan "tämä näyttää
erittäin positiiviselta.
Poliittinen riski on vähentynyt
huomattavasti."
Lähde: DI.
2007-03-06
|
|
Intercontinental jättää USA:n USA:ssa
on jälleen yksi nettikasino vähemmän, kun Intercontinental
Online Gaming ilmoittaa vetäytyvänsä pois Amerikan markkinoilta.
Yhtiö on käännättänyt saittinsa espanjaksi, ranskaksi,
ruotsiksi, saksaksi, venäjäksi, japaniksi sekä kiinaksi ja
keskittyy tulevaisuudessa näille kielialueille.
Lähde:
OCO.
2007-03-06
|
|
Ladbrokesin ja 888.comin neuvottelut jäissä
Sekä Ladbrokesin että 888.comin puhemiehet väittävät
suunnitelmien yhtiöiden fuusioitumisesta elävän edelleen ja
neuvottelujen jatkuvan entiseen tapaan. Pelialan sisäpiirin
mukaan ajatus on kuitenkin jo käytännössä kuollut ja kuopattu.
Kompastuskivenä on aikaisemmin ollut
888.comin toiminta USA:ssa ja sieltä mahdollisesti tulevat
seuraamukset. Nyt yhdistymisen tielle on vierähtänyt uusi
kivenjärkäle, kun 888.comin entinen toimitusjohtaja John
Anderson sai kutsun Ranskan viranomaisten puheille. "Ennen oli
USA:n tilanne ongelmana, nyt Ladbrokes on huolestunut Ranskankin
aiheuttavan ongelmia", kommentoi eräs asioista perillä oleva
johtaja.
Lähde:
The Telegraph.
2007-03-05
|
|
PartyGaming speedwayn sponsoriksi
PartyGaming on solminut sopimuksen speedwayn Grand Prix Seriesin
sponsoroinnista. PartyGaming on "eliittisponsorina" kaikissa
sarjan 11 kilpailussa. Sen lisäksi PartyPoker toimii
"tittelisponsorina" kolmessa kilpailussa, jotka kantavat sponsorin nimeä, kuten Ruotsissa ajettava
The FIM PartyPoker.com Swedish Speedway Grand Prix.
Lähde:
Crash.net
2007-03-05
|
|
Moni elää nettipokerilla ja vedonlyönnillä Suomessa on
satoja henkilöitä, jotka pelaavat tai ainakin pystyisivät
pelaamaan nettipokeria ammatikseen, sanoo Aki Pyysing.
Tanskassa on arvioiden mukaan 3000 pelaajaa,
jotka tienaavat leipänsä nettipokerilla. "Lukumäärä kasvaa
voimakkaasti", toteaa Ladbrokesin Richardt Funch.
Luvut ovat vielä pieniä siihen verrattuna,
että 15 000 Lontoon Cityn entisen pörssimeklarin ja
traderin väitetään nykyään elävän vedonlyönnillä.
Lähteet:
Verkkouutiset,
Jyllands-Posten ja
The Telegraph.
2007-03-05
|
|
Hansen
vaihtoi tyyliä Gus Hansen ilmoitti L.A.
Poker Classicin alla vaihtavansa tyyliä ja pelaavansa tiukkaakin
tiukempaa. Muutos ei auttanut, vaan Hansen putosi aikaisessa
vaiheessa turnauksesta.
National Heads-Up Championshipissä Hansen
pelasi taas vanhalla, katsojia viihdyttävällä tyylillään, mutta
siitäkään muutoksesta ei ollut apua. Tanskalainen putosi jo
ensimmäisellä kierroksella Shawn Sheikhania vastaan.
Lähde: Ace.
2007-03-05
|
|
Betssonilla iso bonus uusille pelaajille Betsson jakaa Pokeri.infon kautta
rekisteröityville uusille pelaajille 150 prosentin
talletusbonuksen 1500 dollariin asti. Koodi on "VIP1500".
Vaatimuksena on 10 pistettä bonustaalaa
kohti. Pisteitä jaetaan nykyisin entistä helpommin. Jokaisesta
10 centistä, jonka kasino on verottanut potista, saa 0,1
pistettä. Toisin sanoen bonustaala vapautuu, kun kasino on
kerännyt 10 dollaria rakea.
2007-03-05
|
|
Harrods sulkee kasinonsa Lontoon
kuuluisa tavaratalo Harrods on päättänyt lopettaa rahapelien
tarjoamisen ja sulkea nettikasinonsa.
Harrods syyttää
päätöksestä pelitoiminnan epäselvää lainsäädäntöä. Sikäli kuin
yhtiön tiedotteeseen on uskomista, kasinossa on riittänyt
pelaajia, eikä toiminnan kannattavuus ole ollut ongelmana.
Lähde:
OCO.
2007-03-04
|
|
NETeller vaatii YouTelleriä lopettamaan toimintansa
NETellerin hallitus on lähettänyt YouTellerille kirjeen, jossa
se vaatii toimintaansa aloittelevaa YouTelleriä kuoppaamaan
suunnitelmansa. NETeller katsoo YouTellerin käyttävän hyväkseen
sen vakiintunutta tavaramerkkiä ja luovan hämmennystä
asiakkaiden keskuudessa. NETeller on vaatinut vastausta
maaliskuun 5. päivään mennessä.
Pelialan sisäpiirin kerrotaan epäilevän
yleisesti YouTellerin suunnitelmia ja mahdollisuuksia. Eräs
operaattori kertoo tiedustelleensa yhtiön palveluksista 12
vuorokautta aikaisemmin saamatta vieläkään vastausta. "Heidän
saappaissaan olisin alttiimpi palvelemaan asiakkaita", toteaa
operaattori.
Lähde:
Point-Spreads.
2007-03-04
|
|
Heads-upin neljännesvälierät National
Heads-Up Poker Championship on edennyt neljännesvälieriin,
joissa kohtaavat:
Shannon Elizabeth - Humberto Brenes
Paul Wasicka - Nam Le
Andy Bloch - Gavin Smith
Kristy Gazes - Chad Brown
Kenenkään tie ei ole ollut helppo näin
pitkälle.
Shannon Elizabeth on voittanut Rene
Angelilin, Jeff Madsenin sekä viimeksi itsensä Barry
Greensteinin. Humberto Brenes on kohdannut Erik Seidelin, Phil
Laakin ja Patrik Antoniuksen peitonneen Huck Seedin.
Paul Wasicka on raivannut tieltään Eli
Elezran, Joe Hachemin sekä TJ Cloutierin. Nam Le on pudottanut
Greg Raymerin, Annie Duken sekä viime vuoden mestarin Ted
Forrestin.
Andy Bloch on voittanut Jennifer Harmanin,
Allen Cunninghamin ja Mike Matusowin. Gavin Smith on kohdannut
ehkä kaikkein kovimman vastuksen jouduttuaan pelaamaan David
Benyaminea, Johnny Chania ja Phil Gordonia vastaan.
Kristy Gazes on voittanut Clonie Gowenin,
Isabelle Mercierin ja Scott Fischmanin. Chad Brown on peitonnut
Yash Nakanon, Gabe Kaplanin ja Brad Boothin.
Lähde:
PokerWire.
2007-03-04
|
|
West Ham teki kasinosopimuksen
Lontoolainen jalkapalloseura West Ham United on solminut
yhteistyösopimuksen Pinnacle Casinon ja Blue Chip Gamesin
kanssa.
Sopimuksen mukaan West Ham rakentaa kotisivulleen peliosion ja
sallii peliyhtiöiden käyttää seuran sekä pelaajien nimiä ja
valokuvia mainoksissaan koko maailmassa. Sopimus on
kolmivuotinen. Sen rahallista arvoa ei ole julkistettu.
Samalla seuran väitetään olevan pahassa kriisissä. Pelaajat
keskittyvät enemmän pokeriin kuin jalkapalloon. Korttipelien
väitetään jatkuvan harjoitusten jälkeen jopa aamuneljään asti,
ja isot summat vaihtavat omistajaa. Pelaajat ovat velkaa
toisilleen, kaikki eivät puhu keskenään, ja tunnelma on
"hirvittävä". Sisäpiirin tietojen mukaan kaksi pelaajaa on jo
saatettu vieroitushoitoon.
Lähde:
OCO
ja
Guardian.
2007-03-04
|
|
Tänään kotona Subtv näyttää huomenna
klo 0.30 alkaen World Poker Tourin turnauksen Foxwoodsin
kasinolta. Yli kahden miljoonan dollarin pääpalkinnosta
pelaamassa nähdään Lyle Berman, Bill Gazes, Lenny Cortellino,
Allen Cunningham, Tony Licastro ja Nick Schulman.
2007-03-03
|
|
Bwin peruuttaa Turkista Bwin ilmoittaa
jättävänsä tilapäisesti Turkin markkinat helmikuun 28. päivä
hyväksytyn uuden pelilain johdosta. Laki kieltää netissä
pelattavat onnenpelit, mutta tarjoaa toisaalta mahdollisuuden
anoa pelilisenssiä myöhempänä ajankohtana.
Bwin aikoo anoa lupaa pelitoiminnalle, jos
Turkin viranomaiset myöntävät sellaisia tulevaisuudessa.
Aikataulu on epäselvä. "Meillä ei todellakaan ole kovin
paljon tietoja
asiasta", myöntää yhtiön puhenainen Karin Klein.
Lähde:
Reuters.
2007-03-03
|
|
Raha
on puhunut USA:n kolmanneksi rikkain
henkilö, kasinokeisari Sheldon Adelson kävi tarkastamassa uuden
kasinonsa rakennustöitä Macaossa ja ylisti samalla Kiinan
politiikkaa. "Katso Kiinan uskomatonta edistystä. Kuinka joku
voi sanoa heidän toimivan väärin", Adelson julisti vastauksena
Amerikassa esitettyihin syytöksiin ihmisoikeuksien
loukkauksista.
Adelson perusti ensimmäisen kasinonsa Macaoon
2004. Sands Macau tienasi 240 miljoonan dollarin investoinnin
takaisin vuoden sisällä.
Tällä hetkellä rakenteilla olevaan The
Venetian Macao Resortiin uppoaa 2,3 miljardia dollaria.
Suunnitteilla on lisäksi 13 miljardin dollarin projekti Macaon
ulkopuolelle. Rakennuslupa on - kuten saattaa arvata - käsittelyn alla.
Lähde:
China Daily.
2007-03-02
|
|
Benyamine jälleen vauhdissa David
Benyaminen uskotaan hylänneen vanhan pelaajanimensä Magicpitch1
ja pelaavan Full Tiltissä nykyään ballsriderin nimellä. Tulosta
syntyi lähes miljoona taalaa vuorokauden sisällä.
Suomalaisilla ei kuitenkaan ole hätäpäiviä.
Patrik Antonius pelasi helmikuun aikana NL Hold'emia 36 tuntia
ja tienasi 660 182 dollaria. PL Omahassa 73 tunnin urakka tuotti
257 157 dollaria. Thomas Wahlroos pelasi Omahaa 103 tuntia ja
nettosi 344 486 taalaa.
Häviäjien listalla on mm. Gus Hansen, joka
menetti Hold'emissa 477 968 dollaria ja Omahassa 392 921 dollaria.
Lähde:
Highstakesdb.
2007-03-02
|
|
Harrah's julkaisi WSOP:in yksityiskohtaiset säännöt
Harrah's on julkaissut ensi kesänä pelattavan WSOP-turnauksen
tarkat pykälät. Muutokset koskevat lähinnä mainoksia pelaajien
asusteissa sekä rekisteröintejä.
Harrah's toistaa, ettei se tule hyväksymään
pelaajien rekisteröintejä sellaisilta saiteilta, jotka
hyväksyvät amerikkalaiset asiakkaat. Säännön noudattaminen on
kuitenkin vaikeaa. "Jos joku pelaaja lyö 10 000 dollaria tiskiin
ja haluaa rekisteröityä, annamme hänen pelata. On lähes
mahdotonta tietää, mistä rahat tulevat", sanoo WSOP-komissaari
Jeffrey Pollack.
Lähde:
CCT.
2007-03-02
|
|
PartyGamingin voitto putosi PartyGaming
menetti kolme neljäsosaa pelaajistaan jätettyään USA:n markkinat
rahansiirtojen kieltolain johdosta. Tämä näkyi luonnollisesti
yhtiön viime vuoden tuloksessa. Voitto laski 57 prosenttia 139
miljoonaan dollariin, mikäli mukaan lasketaan 250 miljoonan
dollarin kertapoisto uudelleen organisoinnin takia. Liikevaihto
kasvoi kaikesta huolimatta 13 prosenttia 1,1 miljardiin
dollariin. Nykyisten markkina-alueiden liikevaihto oli kuitenkin
vain 325 miljoonaa dollaria.
Lähde:
Guardian.
2007-03-01
|
|
Voita huomenna oma pokeriturnaus
Unibet
tarjoaa huomenna suomalaisille pelaajille uudenlaisen
freerollin, jossa voit voittaa itsesi mukaan nimetyn
pokeriturnauksen.
Voita Oma Turnauksesi-freerolli alkaa perjantaina klo 21.00,
ja rekisteröitymään pääsee jo klo 19.00. Freerolli löytyy
turnausten osiosta Special. Salasana on "OMATURNAUS". Voittajalle on tiedossa
100 dollaria, kakkoselle 50 dollaria ja kolmoselle 25 dollaria.
Freerollin voittajan mukaan nimetty
kutsuturnaus pelataan ensi viikon torstaina klo 21.00.
Sisäänosto on 1 dollari. Huomisen freerollin voittaja saa puolet
nimikkoturnauksensa koko palkintosummasta extrana.
2007-03-01
|
|
Jussi Ahde ei ota kantaa isänsä ehdotukseen
Matti Ahde haluaa kieltää nettipokerin suomalaisilta.
"Nettipokeri aiheuttaa tutkitusti ongelmia. Monet pelaavat usein
velkarahalla ammattilaisia vastaan ja häviävät isoja summia",
tietää kansanedustaja.
Matti Ahteen poika Jussi Ahde on innokas
nettipokerin pelaaja, joka on menestynyt muutamissa
keskisuurissa turnauksissakin. "Parin kuukauden aikana olen
pelannut hyvin satunnaisesti, vain muutaman kerran. Muuten en
halua sanoa yhtään mitään, jos tämä liittyy siihen isäni ajamaan
ehdotukseen", on nuoremman Ahteen ainoa kommentti.
Lähde: Ilta-Sanomat.
2007-03-01
|
|
Kasvi kiirehtii suomalaista nettipokeria
Kansanedustaja Jyrki Kasvi kiirehtii kotimaista
nettipokeria. "Suomalaisella nettipokeripalvelulla alkaa olla jo
kiire, sillä pelaajat ovat tottuneet käyttämään ulkomaalaisia
sivustoja".
Kansanedustaja toteaa julkaisemassaan
tiedotteessa, että kieltolain tyyppinen ratkaisu ajaa pelaajat
pimeille saiteille lain kouran ulottumattomiin. Kotimainen
pokerisaitti olisi pelaajien kannalta kaikkein turvallisin
ratkaisu.
Lähde: Tietoviikko.
2007-03-01
|
|
Hävisi 23 miljoonaa puntaa 12 vuodessa
Syyrialaista syntyperää oleva liikemies Fouad al-Zayat on
vieraillut 12 vuoden aikana yli 600 kertaa Aspinalls Casinossa
Lontoossa, ostanut pelimerkkejä 91 miljoonalla punnalla ja
hävinnyt 23 miljoonaa. Isoin tappio on kaksi miljoonaa puntaa
yhdessä yössä.
"The Fat Man"-nimellä tunnettu al-Zayat on
tuttu näky muissakin Lontoon kasinoissa. "Tämä on ainoa synti,
mikä minulla on", kehaisee asekaupoilla rikastunut al-Zayat.
"Tiedän, että on väärin menettää rahaa tällä tavalla, mutta jos
et ole koskaan käynyt kasinossa, et tiedä mikä ilmapiiri siellä
vallitsee", selittää asekauppias.
Lähde:
The Telegraph.
2007-03-01
|
|
Pitkä pelijakso koitui kuolemaksi
Kiinalainen Zhang pelasi lehtitietojen mukaan nettipelejä kuusi
vuorokautta yhteen menoon "nukkumatta tai lepäämättä". Seitsemäs
päivä oli liikaa 26-vuotiaan 150-kiloiselle vartalolle.
Nuorukainen kuoli "silmänräpäyksessä" ylirasitukseen.
Kuolema on herättänyt keskustelua Kiinassa,
jossa 2,6 miljoonan nuoren ihmisen arvioidaan olevan
peliriippuvaisia. Valtio yrittää ratkaista ongelmaa mm.
kieltämällä nuorisolta sisäänpääsyn nettikahviloihin.
Lähde: Expressen.
2007-03-01
|
|
Moskovan kasinoista kirjastoja Moskovan
kasinot ja pelihallit alkavat ensi kesänä tehdä muuttoa neljälle
syrjäiselle alueelle, jossa niiden toiminta on sallittua
jatkossakin. Siirtymiseen on varattu aikaa vuoteen 2009 asti.
Moskovan pormestari Yury Luzhkov ehdottaa
vapautuvien kasinoiden ja pelihallien muuntamista kirjastoiksi kaupungin asukkaiden
lukuhalujen lisäämiseksi. Lukuintoa tarvitaankin. Kaupungissa
on yli 2000 pelisalia.
Lähde:
RFERL.
2007-03-01
|
|
Playtech paransi tulostaan Playtechin
voitto kasvoi viime vuonna 93 prosenttia 68 miljoonaan
dollariin. Koko yhtiön liikevaihto nousi 90 prosenttia, mutta
pokeripuolella kasvua oli peräti yli 300 prosenttia.
Lähde:
Reuters ja
OCC.
2007-03-01
|
|
Sportingbet pyörii tappiolla
Sportingbet teki tammikuussa päättyneellä tilivuoden
ensimmäisellä neljänneksellä miljoonan punnan tappion. Yhtiö
menetti suurimman osan asiakkaistaan jouduttuaan vetäytymään
USA:n markkinoilta, mutta uskoo uuden organisaation olevan
valmis tämän vuoden kuluessa ja toiminnan pyörivän ensi vuonna
jälleen voitolla.
Lähde:
Bloomberg.
2007-03-01
|
|
VC Poker muuttaa 24hNetworkiin Victor
Chandler Poker jättää Playtechin ostaman Tribecan verkon ja
siirtyy 24hPokerin verkkoon. 24hPoker menetti äsken HeyPokerin,
joka ilmoitti muuttavansa Ongamen verkkoon. Sopimusta ei ole
kuitenkaan sanottu vielä irti, ja "osapuolet käyvät
keskusteluja".
24hPokerin tiedottajan Pia Rosinin mielestä
VC Poker korvaa HeyPokerin menetyksen, koska kyseessä on paljon
tunnetumpi tavaramerkki. Pelaajamääriä tiedottaja ei halua
vertailla.
Lähde: AV.
2007-03-01
|
|
Lisää uutisia »
|