|
Inhimillinen tekijä
käsittelee peliriippuvuutta
TV2 lähettää tänään klo 22.05
ohjelman peliriippuvuudesta.
Matias Pesonen kertoo Helena
Itkosen toimittamassa ohjelmassa
jo 12-vuotiaana aloittamastaan
peliurasta, sen syvenemisestä,
velkaantumisesta ja hoitoon
hakeutumisesta. Mukana ovat myös Peluurin projektipäällikkö Tapio
Jaakkola sekä ammattipelaaja Aki
Pyysing.
2007-01-31
|
|
EU
voi ottaa esille USA:n
pelilait
Euroopan komissaari Charlie
McCreevy sanoo USA:n suojelevan
sääntöjen vastaisesti omaa pelisektoriaan,
kun se sulkee pois
ulkomaiset netissä toimivat
peliyhtiöt. "Saatamme ottaa
asian esille", vihjaa Euroopan
sisämarkkinoista vastaava
McCreevy.
Lähde:
ZDNet.
2007-01-31
|
|
Huhumylly pyörii
Yhdysvalloissa on huhujen mukaan
odotettavissa uusia pidätyksiä
lähiaikoina. Eräiden tietojen
mukaan viranomaisten seuraavan
iskun kohteena olisi Mansion.
Toisten ja täysin
vahvistamattomien tietojen
mukaan Mansion olisi ennakoinut
tilanteen ja ehtinyt paeta USA:n
markkinoilta pumppu kurkussa ja
pöksyt ruosteessa.
2007-01-31
|
|
Hildebrand osti 24hPokerin
osakkeita
24hPokerin toimitusjohtaja Per
Hildebrand uskoo kasinonsa
tulevaisuuteen. Taitavana
pokerin pelaajana tunnettu
johtaja hankki hieman yli viikko
sitten salkkuunsa 3,5 miljoonaa 24hPoker Holdingin
A-osaketta lisää.
Hildebrand omistaa kaupan
jälkeen 7 780 500
A-osaketta ja 9 573 928 B-osaketta.
Salkun arvo on noin
1,5 miljoonaa euroa.
Lähde: PA.
2007-01-31
|
|
Manchester sai super-kasinon
Manchester nappasi yllättäen
Iso-Britannian ensimmäisen Las
Vegasin tyylisen super-kasinon
toimiluvan ennakkosuosikkeina
olleiden Lontoon ja Blackpoolin
nenän edestä. Manchester esitti
"ainutlaatuisen kaavan", joka
erotti sen muista tarjouksista.
Yhtenä Iso-Britannian
rappeutuneimmista alueista sen
katsottiin soveltuvan hyvin
kasinon sosiaalisen vaikutuksen
testaamiseen.
Uuden kasinon uskotaan
työllistävän 2700 henkilöä.
Tilojen puolesta se soveltuu
myös isojen pokeriturnausten
järjestämiseen.
Lähde:
Times Online.
2007-01-31
|
|
Sexton
joutui peruuttamaan luentonsa
Tällä kertaa Bermudan poliisi on
kunnostautunut pokeriturnausten
valvojana. Saarella pidettäväksi
aiottu Poker in Paradise-niminen
turnaus on peruutettu
virkavallan informoitua
järjestäjiä lakipykälistä.
Samalla World
Poker Tourin juontaja Mike
Sexton joutui peruuttamaan
turnauksen yhteydessä
pidettäväksi suunnitellun
pokerikurssinsa.
Lähde:
The Royal Gazette.
2007-01-31
|
|
ePassporte pysyttelee USA:ssa
ePassporte jatkaa toimintaansa
Yhdysvalloissa entiseen tapaan.
Click2Pay hoitaa palveluun
rekisteröityneiden pelaajien
rahansiirrot, mutta ei hyväksy
uusia amerikkalaisia asiakkaita.
NETeller, Citadel, INSTAdebit ja
InstaCash ovat jättäneet
kokonaan USA:n markkinat.
Lähde:
CCT.
2007-01-30
|
|
Netellerin vaikutusta
liioiteltu
Amerikkalaisten hallitsemien
kasinoiden takuuturnausten
osallistujamäärät kohosivat
viime viikonloppuna lähes
entisiin ennätyslukemiin, eikä
Netellerin rahansiirtojen
lopettaminen vaikuta jättäneen
juuri minkäänlaista jälkeä
pelaajamääriin. Edellisen
viikonlopun putous johtui uusien
tilastojen valossa lähes
yksinomaan USA:ssa paljon
katsojia vetäneistä
jalkapallo-otteluista.
Lähde:
CardPlayer.
2007-01-30
|
|
Travis Green kunnostautuu
pokerissa
Toronto Maple Leafsin hyökkääjän
Travis Greenin mainitaan
kunnostautuvan sekä jäähyjen
tappajana että pokerin
pelaajana.
Green sanoo
pelanneensa pokeria koko
elämänsä ja nauttivansa siitä.
Torontoon muuttaessaan hän uskoi
päihittävänsä joukkuetoverinsa
helpolla, mutta erehtyi. "He
näyttävät tietävän, mitä he
tekevät", sanoo amerikkalainen
ja kertoo joukkueen sisäisten
pelien olevan vain hupia ja
ajankulua.
Green aikoo
pitää pokerin pelaamisen
pelkkänä harrastuksena
jatkossakin.
Jääkiekkoilun jälkeinen
pokeriammattilaisen ura ei
houkuttele. "Minulla on pitkä
matka kuljettavana ennen sitä", toteaa Toronton
veteraani vaatimattomasti,
vaikka ansiolistalla on useita
rahasijoja WSOP:in ja WPT:in
turnauksissa.
Lähde:
TSN.
2007-01-30
|
|
Ruotsin kasinot
työtuomioistuimeen
Monet Casino Cosmopolin
työntekijät eivät ole saaneet
työehtosopimuksen mukaista
epämukavan työajan korvausta, ja
ammattiliitto aikoo vetää
kiistan työtuomioistuimeen. Kyse
on 770 eurosta kuussa.
Liitto vaatii takautuvia
korvauksia noin 5500 euroa
työntekijää kohti sekä
yleistä vahingonkorvausta yli 50 000
euroa.
Lähde:
Expressen.
2007-01-30
|
|
FTOPS III lähestyy
Full Tiltin
kolmas Online Poker Series
alkaa helmikuun 9. päivä.
Turnaussarjan potissa on 3,4 miljoonaa dollaria taattua
rahaa. Pääturnauksena olevan
$500+$35 No
Limit Holdemin palkintosumma on
taatut 1,5 miljoonaa
taalaa.
Kymmenen
turnauksen sarjaan mahtuu
Hold'emin lisäksi myös yksi
Omaha Hi/Lo, HORSE sekä
HA-turnaus. Satelliitteja pyörii
$8+$.80 alkaen.
2007-01-29
|
|
Hyvät
kipit voittavat turnauksia
Joe Hachemin peli Bellagion
WPT-turnauksessa joulun alla
kiinnostaa jatkuvasti
tanskalaisia. Hachem kippasi
rouvaparin tanskalaista Mads
Andersenia vastaan.
Andersen
korotti 175k ennen floppia -
Hachem korotti uudelleen 475k -
Andersen meni all-in. Hachem
olisi joutunut maksamaan 975k
lisää, mutta kippasi parinsa
pitkän tuumaustauon jälkeen.
Tanskalaisilla foorumeilla
Hachemin peli on saanut paljon
kritiikkiä ja australialaista on
pidetty akkana.
Nyt
tanskalainen iltapäivälehti on
saanut Joe Hachemilta
haastattelun asian tiimoilta.
WSOP-mestarin mukaan foorumien
kirjoittajat ovat "aaseja,
takapiruja ja pikkupelureita",
joiden kirjoitukset eivät häntä
kiinnosta.
Tässä
tilanteessa kippi oli oikea
peli, vaikka 98 prosenttia
pelaajista ei olisikaan luopunut
rouvaparista. "Mads ei ole
hölmö. Hän tietää, etten korota
uudelleen huonolla kädellä. Kun
hän työntää all-in, tiedän, että
huonoin käsi, jolla hän tekee
sen, on AK. Meillä on
50/50-tilanne. Kippini osoittaa
vain kuinka paljon kunnioitan
häntä", selittää Hachem.
"Hyvillä kipeillä tienaa enemmän
kuin tasatilanteiden
voittamisella".
Mads Andersen
on jälkeenpäin paljastanut
hänellä olleen ässäparin. Hachem
teki oikean ratkaisun ja voitti
loppujen lopuksi koko
turnauksen.
Lähde: Ekstra Bladet.
2007-01-29
|
|
Lodden
tekee paluuta nettipokerin
pariin
Johnny Lodden kärsi viime vuoden
puolella muutaman ison häviön.
Sen jälkeen on ollut hiljaista.
Ilkeämieliset huhut kertoivat
norjalaisen olevan varaton ja
loppu. Toiset tiedot kertoivat
Loddenin hankkineen kalliin
asunnon ja pankkitilin
pullottavan vielä senkin
jälkeen.
Viime
viikolla Lodden ilmoitti
blogissaan alkaneensa pelata
jälleen
nettipokeria, jauhavansa
enimmäkseen pikkulimiiteissä ja
olevansa vakuuttunut siitä, että
onnikin palaa takaisin pikku
hiljaa. Loddenille pikkulimiitit
ovat 100/200 dollarin
limiittipelejä ja 2000 ja 5000
dollarin heads-up sittareita,
joita norjalainen pelaa
PokerStarsissa nimellä
Lars-Magne.
Lähde: Johnny Lodden Blog.
2007-01-29
|
|
Kieltolaki kohtaa arvostelua
monelta taholta
USA:n rahansiirtojen kieltolaki
kohtaa pelaajien taholta tulevan
kritiikin ohella arvostelua myös
peliriippuvuutta hoitavien
järjestöjen puolelta.
Uuden lain
nähdään olevan tehoton. "Se
vaikeuttaa hieman satunnaisten
pelaajien toimintaa", sanoo
National Council on Problem
Gambling-järjestön
toimitusjohtaja Keith Whyte,
"mutta ahkerat pelaajat -
ongelmapelaajista puhumattakaan
- löytävät helposti kiertotien".
Lähde:
News and Tribune.
2007-01-28
|
|
Roos jatkaa
"konsulttijohtajana"
Ladbrokesin ostaman Sponsion
toimitusjohtaja Douglas Roos
jatkaa vuoden ajan yhtiön
konsulttina uuden omistajan
palveluksessa. Roos omisti 12
prosentin siivun Sponsiosta ja
sai osuudestaan noin 6,5 miljoonaa euroa.
"Huimaavan paljon", kommentoi
Roos summaa.
Jatkossa Roos kertoo
perustavansa uuden
nettiyrityksen, ei kuitenkaan
pelialalla. Johtaja on lisäksi
vetänyt käyntiin
avustusjärjestön, jonka
tehtävänä on auttaa kodittomia
lapsia Venäjällä.
Lähde:
DI.
2007-01-28
|
|
Tänään
kotona
Tänä iltana tarjoutuu
mahdollisuus seurata Juha
Helpin peliä Subtv:n lähettäessä
World Poker Tourin Pariisin
turnauksen klo 23.55.
Pöydän ympärillä istuvat myös
Alan Göhring, Curt Kohlberg, Tim
Anders, Roland de Wolfe ja
Michael Zajdenberg.
2007-01-27
|
|
Virgin Poker aikoo todistaa
pokerin olevan taitopeli
Iso-Britannian tuomioistuimen
päätettyä pokerin olevan
onnenpeli Virgin Poker aikoo
todistaa pelin kuuluvan ensi
sijassa taitolajien joukkoon.
Kuka tahansa, joka ei ole
koskaan aikaisemmin pelannut
pokeria ja uskoo sen olevan
onnenpeli, voi ottaa yhteyttä
kasinoon ja perustella kantansa.
Kasino valitsee yhden hakijan
pelaamaan viisi kaksinpeliä sen
omaa ammattilaista vastaan.
Voittaja saa 1000 dollaria
lahjoitettavaksi valitsemaansa
hyvään tarkoitukseen.
Tällä
menettelyllä Virgin Poker uskoo
pystyvänsä todistamaan pokerin
olevan taitopeli, jossa on
tuurielementti mukana. Täysin
vasta-alkaja voi voittaa
maailmanmestarin yhdessä
pelissä, mutta pitkällä
aikavälillä taito on ratkaiseva
tekijä.
Lähde:
Woman Poker Player.
2007-01-27
|
|
Branson
rakentaa kasinon Macaoon
Sir Richard Bransonin Virgin
Group aikoo investoida 1,5 miljardia puntaa uuteen
kasinoon, vapaa-ajan keskukseen
sekä kolmeen hotelliin.
Bransonin
mielestä nykyisillä kasinoilla
ei ole tarpeeksi viheralueita,
uima-altaita ja muita perheiden
kaipaamia mukavuuksia. Uusi
kasino aikoo tilkitä
markkinaraon ja tarjota
huipputason viihdettä
perheellisille turisteille.
Lähde:
Thisismoney.
2007-01-27
|
|
Pokeri tekee vasta tuloaan
Aasiassa
Ruotsalainen pokeriguru Dan
Glimne vieraili Macaossa ja
havaitsi hämmästyksekseen, ettei
Aasian pelimetropolissa ollut
lainkaan tarjolla live-pokeria.
Kasinon
johtajat uskoivat kuitenkin
vahvasti pokerin tulemiseen. Se
ei ole kuulunut aasialaiseen
peliperinteeseen, mutta
Singaporen turnaus viime syksynä
saattaa toimia lähtölaukauksena
uudelle kehitykselle.
Lähde:
Aftonbladet.
2007-01-27
|
|
Seurapiirirouvat
syytteeseen
Thaimaalainen menestyvän
liikemiehen vaimo Nittaya Horn
järjesti pokeri-illan kotonaan.
Vieraina oli 17 seurapiirien
kermaan kuuluvaa rouvaa sekä
yksi mies.
Pelit olivat
tuskin ehtineet alkaa, kun
poliisi iski vihjeen perusteella
asuntoon ja kyyditsi pelaajat
asemalle. Asunnon omistajaa ja
peli-illan organisoijaa uhkaa
syyte. Muut selvisivät
varoituksella.
Lähde:
Pattaya Daily News.
2007-01-27
|
|
Kahvila vaihtui pankkirolliin
Monet ottavat pokerin pelaamisen
hyvin vakavasti. Jotkut
satsaavat kaikkensa.
Ruotsalainen Stefan Maglicic myi
kahvilansa kasvattaakseen
pankkirolliaan.
Maglicicin
ensimmäinen ammattilaisvuosi on
mennyt omillaan. Isoja voittoja
ei ole tullut. Kööpenhaminan
EPT-turnauksessa ruotsalainen
oli kahden päivän ajan kärjen
tuntumassa, mutta putosi lopulta
rahasijojen ulkopuolelle.
Dublinin turnaus sujui sitäkin
huonommin. Entinen
kahvilanpitäjä meni väärälle
lentokentälle ja putosi
turnauksesta jo ennen sen
alkamista.
Lähde:
Aftonbladet.
2007-01-27
|
|
Bodog
erotti Goldin joukkueestaan
Bodog ilmoittaa keskittävänsä
markkinointitoimet Euroopan sekä
Aasian suuntaan ja lopettaneensa
sen johdosta liikesuhteen Jamie
Goldin kanssa. Tiedotteen mukaan
Bodog on nauttinut yhteistyöstä
herra Goldin kanssa ja toivottaa
hänelle onnea jatkossa.
Kumma kyllä,
markkinoinnin painopisteen
muuttuminen ei vaikuta joukkueen
muiden pelaajien sopimuksiin.
David Williams, Josh Arieh ja
Evelyn Ng jatkavat edelleen
Bodogin tiimissä. Todellinen syy
Goldin sopimuksen irtisanomiseen
on mitä ilmeisimmin muualla.
Lähde: CardPlayer.
2007-01-26
|
|
Eurooppalaisten saittien
uskotaan hyötyvän Netellerin
paosta
Netellerin ottaman ajolähdön
Yhdysvalloista uskotaan auttavan
eurooppalaisia pokerisaitteja
valloittamaan takaisin entisiä
pelaajiaan. Yhdysvalloissa
toimintaansa jatkavat yksityiset
nettikasinot joutuvat
todennäköisesti vaikeuksiin
rahansiirtojen kanssa,
menettävät amerikkalaisia
pelaajia ja sitä myötä myös
eurooppalaisia ja aasialaisia
pelaajiakin.
Sportingbetin
toimitusjohtaja Andy McIver
uskoo yllä mainittuun
mahdollisuuteen, mutta ei sano
havainneensa minkäänlaista
välitöntä muuttoliikettä
eurooppalaisille saiteille.
Lähde:
Reuters.
2007-01-26
|
|
Matkanjärjestäjä pelasi pois
matkarahat
Amerikkalainen Roger Budd
järjesti pelaajille Las Vegasin
matkoja ja pelasi itsekin siinä
sivussa. Pokeriautomaatit veivät
sekä miehen omat rahat että
matkustajien maksamat ennakot.
Budd hylkäsi kaksi
matkatoimistoaan ja ehti
pakoilla velkojiaan lähes kahden
vuoden ajan ennen kuin poliisi
onnistui pidättämään hänet
äitinsä hautajaisista.
Tuomari
määräsi 60 vuorokautta vankeutta
neljän kuukauden pidätysajan
lisäksi, 300 tuntia
yhteiskuntapalvelua,
vieroitushoitoa sekä maksamaan
varastetut 113 000
dollaria takaisin. Ainakin yksi
rahansa menettäneistä
matkustajista ilmoitti
tyytymättömyytensä oikeuden
päätökseen ja olisi ollut itse
valmis paukauttamaan jopa 33
vuoden vankilatuomion.
Lähde:
CantonRep.
2007-01-26
|
|
Ranska taistelee nettipelejä
vastaan
Ranska jatkaa kovaa linjaansa
nettipokeria vastaan. Tuoreimpana
toimenpiteenään viinimaan
virkavalta on pakottanut
ranskalaisen pokeriklubin Le
Salon des Ambassadeursin
poistamaan kaikki
PokerStarsin
bannerit saitiltaan.
Aikaisemmin
Ranskan viranomaiset ovat
pidättäneet Bwinin kaksi
toimitusjohtajaa sekä kieltäneet
lyhyellä varoitusajalla
Deauvillen EPT-turnauksen
järjestämisen.
Lähde: iGaming Business.
2007-01-26
|
|
Hollannin poliisi alkanut
jahdata kotipelejä
Ranskan ohella myös Hollannin
virkavalta on liikekannalla.
Tulppaanimaan poliisi on iskenyt
kuukauden sisällä kahdesti
kotipeleihin ja pidättänyt
niiden järjestäjät. Toisen
ratsian aikana tunteet
kuumenivat siinä määrin, että
virkavallan ja pelaajien välillä
syntyi käsirysy.
Poliisi-iskujen takana on
Hollannin oikeusministeriö,
jonka uskotaan haluavan
pelotella järjestäjiä
lopettamaan kotipelit.
Lähde:
LP.
2007-01-26
|
|
Wahlroos
selvisi pienituloisen sakoilla
Kuten pari päivää sitten
uutisoimme, Thomas Wahlroos
selvisi ylinopeuden ajamisesta
ja törkeästä
liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta 480 euron
sakoilla. Koska rangaistus oli
80 päiväsakkoa, se oli pienin
mahdollinen eli 6 euroa. Näin
alhaisilla sakoilla selviää
vain, jos nettotulot ovat
korkeintaan 615 euroa kuussa
eikä huollettavia ole.
Ilta-Sanomat
arvelee, ettei Suomen
verottajalla ole tietoja
Wahlroosin tuloista, koska hän
pelaa ulkomailla ja on kirjoilla
Ruotsissa. Syyttäjä voi
halutessaan valittaa sakkojen
suuruudesta hovioikeuteen.
Valitusta varten on kuitenkin
teetätettävä ensin lisätutkinta,
jossa tulot ja varat
selvitetään, ja eron on oltava
oleellinen.
Lähde:
Ilta-Sanomat.
2007-01-25
|
|
Oikeuskansleri moittii
sisäministeriötä
Oikeuskansleri Paavo Nikula
kritisoi sisäministeriön
menettelyä Betssonin
mainoskampanjan yhteydessä.
Betsson
suunnitteli viime keväänä
mainoskampanjaa ja tiedusteli
etukäteen sisäministeriöstä,
onko hupirahalla pelaaminen
laillista. Ministeriö vastasi
lain pykäliä noudatettavan.
Kampanjan
alettua ministeriö lähetti tiedotusvälineille
kirjeen, jossa muistutettiin arpajaislain
pelimainontaa koskevasta
kiellosta. Tiedotusvälineet
tulkitsivat kirjeen kieltävän
mainonnan ja lopettivat
kampanjan.
Betssonin mielestä
sisäministeriö syyllistyi mm.
sanan- ja elinkeinovapauden
rajoittamiseen. Sisäministeriö
puolestaan piti kirjettä
pelkkänä selvityspyyntönä.
Oikeuskansleri Nikulan mielestä
sisäministeriön kirje oli liian
jyrkkä, vaikka kirje olikin
muokattu selvityspyynnön
muotoon. Lähellä oli tilanne,
jossa ministeriön toimintaa voi
pitää perusoikeuksien valossa
jossain määrin arveluttavana.
Päätös on lähetetty tiedoksi
sisäministeriöön, mutta ei aiheuta jatkotoimia
oikeuskanslerin taholta.
Lähde:
Kaleva.
2007-01-25
|
|
Pankinjohtajalla riitti
rollia
Pankkialalla ei sovi kärsiä
peliriippuvuudesta.
Rahalaitosten palveluksessa
olevat ongelmapelaajat ovat
kunnostautuneet tuon tuostakin ja
milloin missäkin maassa suurten
summien kavaltamisesta. Tällä
kertaa kiinni on jäänyt
ruotsalainen pankkikonttorin
johtaja, joka ehti kavaltaa
asiakkailta noin 700 000
euroa ennen kuin käry kävi.
Johtaja satsasi joka päivä isoja
summia veikkaukseen ja lottoon.
Pikku hiljaa kaksilapsisen
perheen elättäjä joutui
tappiokierteeseen, josta hän
näki pääsevänsä ulos vain
pelaamalla entistä isommilla
panoksilla. Kiinnijääminen oli
helpotus. "Olen masentunut,
katuvainen sekä pahoillani ja
pyydän kaikilta anteeksi",
kirjoitti 37-vuotias mies
ystävilleen.
Pankki antoi johtajalle
lähtöpassit ja korvasi
asiakkaille heidän menetyksensä.
Johtaja kääntyi
sosiaalitoimiston puoleen.
Valkoiset kaulassa apua ei
tarvinnut odotella. Vaikka
kavallusten paljastumisesta on
kulunut vasta kolme kuukautta,
johtaja on jo ehtinyt käydä
ensimmäisen vieroituskurssinsa.
Lähde:
GP.
2007-01-25
|
|
WPT:in 6. kauden aikataulu
julki
World Poker Tourin kuudes kausi
lähtee käyntiin Grand Prix de
Paris-turnauksella Aviation
Clubissa toukokuun puolessa
välissä. Kausi päättyy
tavalliseen tapaan Bellagiossa
pelattavaan WPT Championshipiin
huhtikuussa 2008. Kiertue
käsittää tässä vaiheessa 16
turnausta, mutta kasvaa
todennäköisesti ajan myötä
edelleen.
2007-01-25
|
|
"Olet
paisti", ylisti Matusow
Goldia
"Olet paisti. Kaikki tietävät
sen", oli Mike Matusowin
suorasukainen kommentti Jamie
Goldille High Stakes
Pokerin toisessa jaksossa.
Tuoreen maailmanmestarin kykyjä
on epäilty yleisesti ja hänen
titteliään on pidetty tuurin
tuomana. Monet ovat siitä syystä
odottaneet suurella
mielenkiinnolla Jamie Goldin
ensi-iltaa raskaan sarjan
pöydässä. Vastassa ovat mm.
Doyle Brunson, Daniel Negreanu,
Victor Ramdin ja Mike Matusow.
2007-01-25
|
|
Amerikkalaiset löysivät
porsaanreiän
Kysyntä luo tarjontaa.
Yhdysvalloissa asuvia pelaajia,
jotka haluavat käydä jollain
saitilla, joka ei hyväksy
USA:sta tulevia asiakkaita,
neuvotaan käyttämään
Findnot.comin uudelleenohjausta
kanadalaisten serverien
kautta. Palvelu peittää oikean
ip-osoitteen ja korvaa sen
kanadalaisella tunnuksella.
Lähde:
Pokerbandits.
2007-01-25
|
|
Elektroniset
pokeripöydät saavat kehuja
PokerTekin elektroniset
pokeripöydät ovat saaneet
osakseen arvostavia kommentteja
ostajilta. Australialainen Crown
Casino, joka asensi 10 pöytää,
on tyytyväinen sekä tuottavuuden
nousuun että pöytien kysyntään
pelaajien taholta. "On
rohkaisevaa nähdä pelaajien
omaksuvan tämän tuotteen näin
nopeasti", sanoo kasinon
edustaja.
Carneval City
Johannesburgissa osti neljä
pöytää. Kasinon mukaan pöydät
ovat jo viiden viikon käytön
jälkeen osoittautuneet
"poikkeuksellisiksi tuotteiksi".
FLB Sports
Bar & Casino Kaliforniassa
hankki viisi pöytää ja uudisti
pokerihuoneensa täysin
automatisoiduksi yksiköksi.
Kasino järjesti myös ensimmäisen
automatisoidun monen pöydän
turnauksen.
Lähde:
CCT.
2007-01-25
|
|
EPT German Open loppuunmyyty
Saksan EPT-turnaus Dortmundissa
8.-11. maaliskuuta on myyty
loppuun suorien sisäänostojen
osalta. PokerStarsin
satelliiteista voi vielä päästä
mukaan 11 dollarin
osallistumismaksusta alkaen.
Turnauksessa on 5000 euron
sisäänosto, ja mukaan mahtuu 500
pelaajaa.
Lähde:
EPT.
2007-01-25
|
|
PPA
kaavailee uutta lakiesitystä
nettipokerista
Poker Players Alliance
tiedottaa, ettei se pyörittele
peukaloitaan. Järjestön
puheenjohtaja Michael Bolcherek
on viettänyt suuren osan
ajastaan Washingtonissa
hakemassa tukea uudelle
lakiesitykselle, joka määrittää
pokerin taitopeliksi ja sulkee
sen pois nettipelien vastaisen
lainsäädännön piiristä. Luonnos
on määrä ottaa esille
lähiaikoina kunkin kongressin
edustajan omassa vaalipiirissä.
Lähde:
PPA.
2007-01-24
|
|
eCOGRAN tutkimus
nettipokerista julkistettu
eCOGRAN Nottingham Trentin
yliopistolla teettämän maailman
laajiman nettipelaajia koskevan
tutkimuksen tulokset on
julkistettu. Projektissa
haastateltiin lähes 11 000
pelaajaa 96 maassa.
Yllättävimpänä tuloksena
havaittiin, ettei rahan
voittaminen ollut kaikille
pelaajille tärkeintä. Rahasta
pelaaminen oli olennaista, jotta
peleillä olisi ollut
viihdytysarvoa, mutta suurin osa
pelasi enemmän jännityksen,
viihteen, rentoutumisen tai
ajantapon vuoksi kuin
voittaakseen rahaa.
Tutkimuksen mukaan tyypillinen
nettipokerin pelaaja on:
-
Mies (74
%)
-
26-35
vuotta (27 %)
-
Pelaa 2-3
kertaa viikossa (27 %)
-
Kiertänyt
yli 6 saitilla viimeisten 3
kuukauden aikana (25 %)
-
Pelannut
2-3 vuotta (24 %)
-
Pelaa 1-2
tuntia kerrallaan (33 %)
-
Pelaa
sekä käteispelejä että
turnauksia (34 %)
-
Pelaa
limiittejä, joissa iso
blindi on
£.25-£1
(61 %)
Pelaajat
arvostivat nettipelien helppoa
saantia sekä niiden tarjoamaa
hupia ja jännitystä. Huonoimpana
puolena pidettiin odotetusti
häviämistä ja taloudellisia
seuraamuksia. Suurin osa
pelaajista ilmoitti liikkuvansa
plussalla tai miinuksella 200
euron rajoissa kuukaudessa.
Petkuttamisen
pelon johdosta 64 prosenttia
pelasi aina tai usein
suurimmilla saiteilla ja samasta
syystä 40 prosenttia ei pelannut
koskaan pienimmissä kasinoissa.
Kolmasosa vastanneista uskoi
kasinoiden voivan halutessaan
säätää ohjelmiston toimimaan
omaksi edukseen.
Useimmat
pokerinpelaajat pelasivat yhtä
(24 %) tai kahta (24 %) pöytää
samaan aikaan. Yli neljää pöytää
pelattaessa keskittymiskyky
häiriintyi merkittävästi ja
tulokset putosivat selvästi.
Pankkirollista oli parasta
riskeerata vain 2-10 prosenttia
pöytää kohti.
Lähde:
eCOGRA.
2007-01-24
|
|
Voittaja jäi rannalle
turnauksesta
Englantilainen Craig "Sneaks"
Metcalfe voitti Noble Pokerin
järjestämän satelliitin viime
viikolla pelattuun Kööpenhaminan
EPT:in turnaukseen. Matka jäi
kuitenkin tekemättä ja turnaus
pelaamatta. Noble Poker ei ollut
nimittäin varannut paikkoja
lainkaan Kööpenhaminan
kasinolle.
Metcalfe
lähetti vihaisen meilin ja sai
Tanskan matkan korvaukseksi
käteispalkinnon ja kaksi lippua
Noble Pokerin omiin turnauksiin.
"Tapaus on ollut iso läksy
meille", totesi kasinon puhemies ja vakuutti,
ettei vahinko tule toistumaan
tulevaisuudessa.
Lähde: Evening Mail.
2007-01-24
|
|
Netellerin tilalle riittää
tulijoita
Kukaan ei ole korvaamaton, ei
edes Neteller. Yhtiön äkkilähtö
USA:sta aiheutti pienoista
pelaajakatoa sunnuntain suurissa
turnauksissa, mutta tilanne
vaikuttaa tulevan äkkiä
korjatuksi.
Full Tilt
ilmoitti eilen ensimmäisenä
kasinona solmineensa uuden
sopimuksen sellaisen
nettilompakon kanssa, joka
jatkaa toimintaansa USA:n
markkinoilla. Rahansiirtojen on
määrä alkaa toimia tällä
viikolla.
Lähde:
PSO.
2007-01-24
|
|
Wahlroos kaahasi korttinsa
hyllylle
Käräjäoikeus on langettanut
Thomas Wahlroosille törkeästä
liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta 480 euron sakot
ja ajokiellon maaliskuun loppuun
asti. Pokerimestari painoi viime
syyskuussa Helsingin
Länsiväylällä, jossa on 80 km:n
nopeusrajoitus, napin lautaan ja
porhalteli parhaimmillaan
153 kilometrin tuntivauhtia.
Wahlroos
tunnusti syytteen, ja juttu
ratkaistiin kirjallisella
menettelyllä ilman varsinaista
oikeuden istuntoa.
Lähde: Ilta-Sanomat.
2007-01-23
|
|
Kuinka pitkälle USA:n lain
koura yltää?
USA:n lain kouran ulottuvuus
pannaan koetukselle maan
oikeusministeriön
rahapelisaitteja vastaan
aloittamalla ristiretkellä.
Viranomaisten mukaan syyte
voidaan nostaa, vaikka varat tai
syytetyt olisivat USA:n
ulkopuolella.
Toisten
mukaan viranomaisten toimet
eivät muuta mitään. Stephen
Whittaker, jonka sijoitusyhtiö
New Star omistaa ison siivun
Sportingbetistä ja 888.comista,
kysyy, mitä muuta Yhdysvallat
voi tehdä. "Omalla maaperällään
he voivat tehdä mitä haluavat,
mutta maan rajojen ulkopuolella
heillä ei ole tuomiovaltaa".
Lähde:
The Telegraph.
2007-01-23
|
|
Netellerin pako jätti
jälkensä
Netellerin vetäytyminen USA:n
markkinoilta näkyi heti
amerikkalaisten miehittämien
kasinoiden viikonlopun
takuuturnausten pelaajamäärissä.
PokerStars menetti 12
prosenttia, UltimateBet 14
prosenttia ja Bodog 22
prosenttia edellisen viikon
osallistujamääristä. Netellerin
ohella myös vilkkaan
amerikkalaisen urheilupyhän
uskotaan edistäneen
pelaajakatoa.
Lähde: CardPlayer.
2007-01-23
|
|
Ruotsin
valtio ei tunne sosiaalista
vastuuta
"Svenska Spel ei tunne
sosiaalista vastuuta lainkaan",
paukuttaa Ladbrokes Scandinavian
toimitusjohtaja Douglas Roos
tavanomaiseen tapaansa. Ruotsin
valtio tienasi viime vuonna yli
500 miljoonaa euroa
rahapeleillä, mutta käytti vain
vaivaiset 1,5 miljoonaa
peliriippuvuuden ehkäisyyn.
Samaan aikaan valtion
pelitoiminta satsasi lähes 80
miljoonaa euroa mainostukseen.
Roos
arvostelee myös Ruotsin nykyistä
porvarihallitusta. Ennen vaaleja
oikeisto oli keskustaa lukuun
ottamatta selvästi pelimonopolin
romuttamisen kannalla.
Hallitusasemassa kanta näyttää
muuttuneen. Pelimonopoli jauhaa
rahaa ja se ratkaisee, toteaa
Roos.
Lähde:
Realtid.
2007-01-23
|
|
24hPoker veti haasteen
takaisin
Svenska Spel valitsi
pokerihuonetta perustaessaan
Bossin pokeriohjelmiston ilman
avointa tarjouskilpailua.
24hPoker katsoi, ettei valtion
yhtiö noudattanut julkisen
sektorin tekemille
tarjouspyynnöille asetettuja
ehtoja ja haastoi Svenska Spelin
oikeuteen.
Nyt 24hPoker
on vetänyt haasteensa takaisin.
Tiedotteen mukaan yhtiö uskoi
kylläkin voittavansa jutun,
mutta prosessi olisi vienyt
kauan ja markkinatilanne ehtinyt
muuttua.
Tilanne onkin
muuttunut siten, että 24hPoker
ja Boss ovat aloittaneet
yhteistyön, jonka tavoitteena on
tarjota mahdollisuus pelata
samalta tililtä kummankin verkon
kasinoissa.
Lähde:
24hPoker.
2007-01-23
|
|
Ladbrokesilla satelliitteja
Tanskaan
Ladbrokes
järjestää 10.-11. helmikuuta
Casino Marienlystissä
Helsingörissä live-turnauksen,
jossa on 5000 Tanskan kruunun
(noin 670 euron) sisäänosto.
Turnaukseen pyörii satelliitteja
ja supersatelliitteja
$2+$.20
alkaen. Pakettiin sisältyy osallistumismaksun,
majoituksen ja muonituksen
lisäksi "tarjoilua turnauksen
aikana ja vapaa pääsy
yökerhoon".
Lähde: Lehdistötiedote.
2007-01-22
|
|
Ruotsalaiset uskovat
pelimonopolin kaatuvan tänä
vuonna
Aftonbladetin
urheiluvedonlyönnin ekspertti
Jörgen Jonsson uskoo
ja toivoo pelimonopolin kaatuvan
lähiaikoina. Jonsson arvelee
valtion oman peliyhtiön Svenska
Spelin selviytyvän hyvin
avoimilla markkinoillakin.
Pelialan
konsultti Peter Dahlenmark uskoo
uuden pelilain perustuvan
toimilupien myöntämiseen, mutta
olevan niin tiukka, ettei se
avaa markkinoita. Dahlenmark
epäilee lakiesityksen ehtivän
astua voimaan tämän vuoden
puolella ja arvioi hallituksen
tyytyvän ensi kädessä vanhan
lain paikkailuun.
Ladbrokesin
Nicklas Kultin ei tarvitse
luulla eikä epäillä, kun
pelimonopoli tulee puheen
aiheeksi. "Se kaatuu. Hallitus
on ollut uskomattoman
selväsanainen tässä asiassa."
Kultin ennusteen mukaan hallitus
korvaa monopolin tämän vuoden
aikana toimilupamenettelyllä.
Lähde:
Aftonbladet.
2007-01-22
|
|
Titan Pokerin freerolli
Pokeri.infon lukijoille
Titan Poker
järjestää 25. helmikuuta
Pokeri.infon kautta
(ennen joulua)kirjautuneille 20 uudelle
pelaajalle 500 dollarin
ilmaisturnauksen. Viimeksi
turnaukseen osallistui vain
viisi pelaajaa, jotka pääsivät
kaikki rahan makuun.
Helmikuun turnaukseen on
rekisteröitynyt tähän mennessä
ainoastaan neljä pelaajaa, ja
viimeinen palkintosija odottaa
ottajaansa. Turnaukseen
kannattaa kirjautua hyvissä
ajoin, jotta mahdolliset
epäselvyydet rekisteröitymisen
yhteydessä ehditään setviä
rauhassa ennen turnauksen
alkamista.
2007-01-22
|
|
Britit
kannattavat nettipelien
sääntelyä
Poker UK 2007-raportin mukaan 63
prosenttia briteistä on samoilla
linjoilla kulttuuriministeri
Tessa Jowelin kanssa ja
kannattaa nettipelien sääntelyä.
Myös niistä, jotka eivät
harrasta rahapelejä, yli 50
prosenttia oli sääntelyn
kannalla.
Tutkimuksessa
tuli esille myös valtion
myöntämien toimilupien merkitys
kasinon valinnassa. Lähes kaksi
kolmasosaa vastaajista piti
tärkeänä, että kasinolla on
pelilisenssi ja 70 prosenttia
ilmoitti luottavansa kasinoon,
jolla on toimilupa
Isossa-Britanniassa.
Lähde:
Earthtimes.
2007-01-22
|
|
USA vaatii tietoja
peliyhtiöistä
USA:n oikeusministeriö on
vaatinut johtavilta
investointipankeilta,
tilitoimistoilta ja
lakitoimistoilta, joilla on
ollut liikesuhde peliyhtiöiden
kanssa, kaikki niiden hallussa
olevat peliyhtiöitä koskevat
asiakirjat sähköpostista ja
puhelinkeskustelujen
äänityksistä lähtien. Pyyntö on
lähetetty jo lokakuussa heti
rahansiirtojen kieltolain
astuttua voimaan, mutta asia
pääsi julkisuuteen vasta eilen.
Asiakirjojen
luovutuspyynnön saaneiden
vähintään 16 pankin joukossa
tiedetään olevan HSBC ja Credit
Suisse, jotka avustivat
888.comia pörssilistauksen
yhteydessä sekä PartyGamingin
neuvonantajat Dresdner Kleinwort
ja Deutsche Bank. Pankkien ei kuitenkaan uskota
olevan ajojahdin varsinaisina kohteina, vaan
oikeusministeriön arvellaan
keskittyvän ensi sijassa
peliyhtiöiden perustajien
lainvastaisten liiketoimien ja
niistä saadun hyödyn
selvittämiseen.
Lähde:
Times Online.
2007-01-22
|
|
Ladbrokes
osti Sponsion
Ladbrokes on ostanut
Pohjoismaiden markkinoilla
toimivan yhteistyökumppaninsa
Sponsio Ltd:in. Kaupan
tarkoituksena on vahvistaa
Ladbrokesin asemaa
Pohjoismaissa, joissa rahapelit
asukasta kohti edustavat
maailman kärkilukuja.
Kauppahinta
on 36 miljoonaa puntaa sekä
neljän miljoonan lisämaksu,
mikäli tulevaisuuden
kasvutavoitteet saavutetaan.
Sponsion
toimitusjohtaja Douglas Roos, joka omisti 12
prosenttia yhtiöstä, jatkaa
edelleen Skandinavian
markkina-alueen johtajana.
Sponsion muina omistajina olivat
Lundströmin ja Knutssonin
perheet, jotka ovat suuria
omistajia mm. Betssonissa.
Lähde: Lehdistötiedote.
2007-01-21
|
|
90 uutta kasinoa
Iso-Britanniaan
Oppositio arvostelee ankarasti
Tony Blairin hallituksen
avokätistä toimilupien jakamista
uusille kasinoille. Kahden viime
vuoden aikana hallitus on
hyväksynyt 90 lupa-anomusta ja
57 hakemusta on vielä käsittelyn
alla. Iso-Britanniassa uskotaan
olevan pian yli 200 kasinoa,
joista 10 on isoja Las Vegasin
tyylisiä superkasinoita.
Lähde:
The Independent.
2007-01-21
|
|
Pelaaja solmi kengännauhat ja ryösti
kassan
Ruotsalaisen kasinon
pelinhoitaja unohti asentaa
kassalaatikon. Setelit putosivat
suoraan lattialle pöydän alle.
Eräs pelaaja huomasi tilanteen,
näytteli kengännauhojen vaativan
solmimista ja keräsi koko illan
kassan yli 3000 euroa taskuunsa.
Tapaus oli jo
toinen lajissaan. Kasino pystyi
jäljittämään molemmat varkaat
valvontakameran filmin avulla.
"Rutiineja on muutettu", kehuu
kasinon päällikkö Per Jaldung.
"Vastaavaa ei voi tapahtua
enää."
Lähde:
Expressen.
2007-01-21
|
|
Skandaalin käryä Ruotsin
kasinoissa
Ruotsin valtion kasinot eivät
saa rohkaista asiakkaitaan
pelaamaan yli varojensa.
Henkilökunnan tehtävänä on
tunnistaa ongelmapelaajat ja
rajoittaa liiallista pelaamista.
Totuus on
kuitenkin toisenlainen.
Göteborgilainen iltapäivälehti
on saanut nimettömän ilmiannon,
jonka mukaan paikallinen kasino
kuhisee arki-iltoina enemmän tai
vähemmän peliriippuvaisia
asiakkaita. Monet vierailevat
pelien ääressä lähemmäs 300
kertaa vuodessa. Ilmiantajan
mukaan kasino rohkaisee lisäksi
pelaamista voitelemalla
suurpelaajia hotellihuoneilla,
taksimatkoilla ja kestityksellä
ravintolan puolella.
Poliisi
väittää kasinoiden toimivan
ryöstösaaliiden pesuloina.
Värjättyjä seteleitä on havaittu
useaan otteeseen, mutta kasinot
eivät ole tehneet lain vaatimia
ilmoituksia. "Kasinot kuuluvat
luonnollisena osana rikollisten
rahan kulutukseen. Rikollisten
kulttuuriin sisältyy käydä
komeilemassa kasinoissa", sanoo
poliisipäällikkö Tommy
Kangasvieri.
Lähde: Expressen.
2007-01-21
|
|
Big
Deal saa seuraajan
Anthony Holdenin menestyskirja
Big Deal, jota on myyty yli
miljoona kappaletta, saa
keväällä seuraajan nimeltään
Bigger Deal.
Ensimmäinen
teos käsitteli kirjailijan
pelivuosia 1988 ja 1989. Uusi
opus kuvaa vuosia 2005 ja 2006,
nettipokerin ja
televisiosarjojen kehittymistä
sekä WPT:in ja EPT:in
syntyhistoriaa.
Lähde:
Expressen.
2007-01-21
|
|
UltimateBetillä 100 prosentin
talletusbonus UltimateBet
jakaa viikon ajan lauantaihin
27. tammikuuta klo 7.00 asti 100
prosentin talletusbonuksen.
Alarajana on 25
$,
kattona 650
$. Talletus on tehtävä
Visan, Mastercardin,
ePassporten, Click2Payn, ATM
Onlinen tai Moneybookersin
kautta. Bonuksen kotiuttaminen
vaatii 10 UltimatePointsia
bonusdollaria kohti. Uusille
pelaajille löytyy vastaava
tuliaisbonus. Kaikki
pokeribonukset »
2007-01-21
|
|
Huomenna kotona Subtv
lähettää huomenna klo 0.25
alkaen WPT:in turnauksen, jossa
nähdään Ted Forrest, Kido Pham,
Chriss Bell, Gavin Smith, Mark
Ellerbe ja Eugene Todd.
2007-01-20
|
|
CryptoLogic suunnistaa
Kiinaan
CryptoLogic on solminut
alustavan sopimuksen kiinalaisen
Brilliance Technologyn ja
kanadalaisen 568 Networkin
kanssa yhteisyrityksestä, jonka
tavoitteena on lanseerata
CryptoLogicin kasinopelit Kiinan
markkinoille mukaan lukien
Macao, Taiwan ja Hongkong. Yhtiö
aikoo markkinoida myös uusia
pelejä, jotka on kehitetty
erityisesti Aasian markkinoita
ajatellen.
Lähde:
MSN.
2007-01-20
|
|
Tie
huipulle on pitkä ja kivinen
Ken Lennaárd kuvaa tuoreimmassa
pakinassaan Johan Storåkersin uraa, joka alkoi jo
1990-luvulla paljon ennen
nettipokerin aikakautta. Tie on
ollut pitkä ja kivinen.
Kun peli ei
kulkenut, Storåkers keräsi uutta
kassaa jakamalla aamulehtiä.
Sittemmin makkaran myynti tuli
kuvaan mukaan toisena
sivuansiona. Lennaárdin mukaan
monet, jotka pilkkasivat
Storåkersia, "elivät itse
avustusten tai
talousrikosten varassa".
Lennaárdin
mukaan Storåkers on Ruotsin
toiseksi ansioitunein
turnauspelaaja. Vain monta
vuotta kauemmin turnauksia
kiertänyt Christer Björin pystyy
lyömään Storåkersin saavutukset.
Lähde:
Aftonbladet.
2007-01-20
|
|
Peliyhtiöt hyvä sijoituskohde
tänä vuonna
Sijoittajat käänsivät viime
vuonna selkänsä peliosakkeille
pelätessään alan olevan
kypsymässä nopeaa vauhtia. Tänä
vuonna hyljeksityt kohteet
saattavat ottaa revanssin,
ennustaa Redeyen analyytikko
Urban Ekelund.
Ekelundin
mukaan kasvutahti laskee
väkisinkin viime vuosien
huippuluvuista, mutta pysyy
silti korkeana. Vasta 10
prosenttia kaikesta pelaamisesta
tapahtuu netissä, eikä kattoa
tarvitse pelätä vielä muutamaan
vuoteen.
Ekelund
suosittelee Unibetiä, jonka
kannattavuus on kärsinyt kalliista
mainosbudjetista ja Svenska Spelin rynnistyksestä
nettipokeriin. P/E-luku on 11,
eikä osake tunnu kalliilta.
Myös Betsson
on mielenkiintoinen. Tulos
kehittyy suotuisasti, ja yhtiö
saattaa tuplata voittonsa tänä
vuonna. Siinä tapauksessa
P/E-luku jää alle 15.
Lähde: DI.
2007-01-20
|
|
Netellerin toinenkin
perustaja vapaalla jalalla
Yhdysvaltain Neitsytsaarilla
pidätetty Netellerin perustaja
ja entinen johtaja Steven
Lawrence on päässyt vapaaksi
viiden miljoonan dollarin
takuusummaa vastaan. Lawrence
menetti passinsa ja joutui
lentämään FBI-agentin valvonnan
alla New Yorkiin ensi viikolla
alkavaan oikeudenkäyntiin.
Lawrence, kuten aikaisemmin
takuita vastaan vapautettu
toinenkin perustaja John Lefebvre, on syytettynä
rahanpesusta.
Lähde:
eGaming Review.
2007-01-20
|
|
Papit
kyltymättömiä pokeriin
Kuten syksyllä raportoimme
Ruotsin pelialan
valvontajärjestö lotteriinspektionen
löysi useaan otteeseen Malmön
ortodoksisen seurakunnan
tiloista laittomia
peliautomaatteja. Vaatimuksista
huolimatta seurakunta ei
poistanut koneita tiloistaan ja
menetti lopulta peliluvan
kaikenlaisille peleille
flippereistä lähtien.
Päätös ei
ollut kirkonmiesten mieleen ja
seurakunta valitti
lääninoikeuteen. Laittomat
pokeriautomaatit, hedelmäpelit
ym. saavat olla jäljellä siihen
asti kunnes oikeus on käsitellyt
lupakiistan. Totisesti.
Lähde:
Expressen.
2007-01-20
|
|
Pupu loikkasi
nettilompakoihin
Kahden Netellerin entisen
johtajan pidättäminen on saanut
nettilompakot paniikin valtaan.
Neteller ilmoitti heti
pidätysten jälkeen lopettavansa
rahansiirrot USA:sta
pelisaiteille. Citadel seurasi
välittömästi, perui eräiden
tietojen mukaan hetken päästä
ilmoituksen, ja vahvisti jälleen
alkuperäisen tiedonannon saman
päivän kuluessa. Nyt myös
Instadebit ja Central Coin ovat
tiedottaneet seuraavansa kuin
hai laivaa ja lopettavansa
amerikkalaisten rahansiirrot
uhkapeleihin.
Lähde:
PSO.
2007-01-20
|
|
Pelaajien jakautuma maittain Kööpenhaminassa
Isäntämaalla on eniten edustajia Kööpenhaminan EPT-turnauksessa.
Myös muut Pohjoismaat ovat mukana isoilla joukkueilla, eikä
amerikkalaisiakaan puutu joukosta.
|
Tanska |
115 |
Hollanti |
11 |
|
Ruotsi |
85 |
Irlanti |
10 |
|
Norja |
69 |
Kanada |
8 |
|
USA |
25 |
Saksa |
8 |
|
Englanti |
24 |
Suomi |
7 |
|
Ranska |
13 |
Italia |
7 |
|
Lähde: PokerStarsBlog.
2007-01-19
|
|
Eurolinx vaihtoi verkkoa Eurolinx on
vaihtanut Tainin verkosta Microgamingin verkkoon. Yhtenä muuton
syynä lienee kasinon halu jatkaa toimintaansa USA:n
markkinoilla. Tainin verkko yhdistyy Tribeca Tablesin kanssa,
joka puolestaan fuusioituu Playtechin verkon kanssa. Sekä
Tribeca että Playtech ovat sulkeneet pois amerikkalaiset
pelaajat.
Eurolinx tiedusteli ennen muuttoa
asiakkaidensa mielipiteitä sopivimmasta verkosta. Neuvon haku
motivoinee normaalia suurempaa osaa pelaajista seuraamaan
kuorman mukana.
Lähde:
PSO.
2007-01-19
|
|
Betsson tuotti ennätysvoiton Betsson
julkaisi eilen positiivisen tulosvaroituksen. Betsson Onlinen
liikevaihto kaksinkertaistui viime vuoden viimeisellä
neljänneksellä ja liikevoitto parani 215 prosenttia 2,7
miljoonaan euroon. Aktiivisten asiakkaiden määrä nousi 46
prosenttia 92 600 pelaajaan. Kirjoissa oli kaiken kaikkiaan
543 000 henkilöä.
Lähde:
Euroinvestor.
2007-01-19
|
|
Neteller lopettaa rahansiirrot USA:sta
Neteller on aikaisemmin lopettanut amerikkalaisten pelaajien
instaCASH-talletusten välittämisen rahapelisaiteille. Tänään
yhtiö lopetti kaikki muutkin USA:sta pelisaiteille tapahtuvat
rahansiirrot. Citadel on ilmoittanut samanlaisesta päätöksestä,
mutta eräiden tietojen mukaan perunut tiedotteen jälkeenpäin.
Netellerin menetys on kova isku monelle
pokerisaitille. Full Tiltin pelaajista 75 prosenttia ja
PokerStarsin pelaajista 60 prosenttia on siirtänyt tähän asti
rahansa Netellerin kautta.
Lähde:
Gambling911.
2007-01-18
|
|
Netellerin perustaja vapaalla jalalla
Toinen Netellerin pidätetyistä perustajista, Kaliforniassa asuva
55-vuotias John LeFebvre, on päässyt vapaalle jalalle viiden
miljoonan dollarin takuusumma vastaan. LeFebvre joutui luopumaan
passistaan eikä saa poistua Kaliforniasta.
Toisen perustajan, Yhdysvaltain
Neitsytsaarilla pidätetyn Stephen Lawrencen kohtalosta ei ole
tarkempia tietoja. Molempien miesten on määrä saapua tammikuun
26. päivä New Yorkiin oikeuden eteen vastaamaan rahanpesua
koskevaan syytteeseen.
Lähde:
OCC
2007-01-18
|
|
Kasino epäsi voitot korttien laskijoilta
St Maartenin saarella sijaitseva Hollywood Casino syytti kahta
Black Jackin pelaajaa korttien laskemisesta ja takavarikoi
näiden voittamat 18 000 dollaria. Samoja pelaajia, isä ja
poika Blauvetia, on aikaisemmin syytetty vilpillisestä pelistä
Las Vegasissa, mutta heidän mukaansa "sitä ei ole koskaan
aikaisemmin sattunut St Maartenilla".
Lähde:
CCT.
2007-01-17
|
|
PartyPoker jakaa kolminkertaiset pisteet tänään
PartyPoker järjestää tänään klo 7.00 ja huomenna
klo 7.00 välisenä aikana Triple Points Partyn, jossa yksi
ansaittu piste palkitaan kahdella ilmaisella lisäpisteellä.
2007-01-17
|
|
Pelaaminen maksaa työnantajille 300 miljoonaa puntaa vuodessa
Konsulttitoimisto Morsen tekemän selvityksen mukaan työaikana
pelaaminen käy kalliiksi englantilaisille yrityksille.
Haastatelluista miehistä 38 prosenttia ja naisista 21 prosenttia
pelasi netissä. Konsulttitoimisto laski pelaamisen vievän
työaikaa keskimäärin 13 tuntia vuodessa ja maksavan yrityksille
tuottavuuden vähenemisen muodossa yli 300 miljoonaa puntaa.
Lähde:
BBC News.
2007-01-17
|
|
Pokeri
on taitoa vaativa onnenpeli Lontoolainen
tuomioistuin on todennut pokerin vaativan sekä taitoa että
tuuria ja kuuluvan siksi onnenpelien joukkoon.
Oikeus päätti jutussa esillä olleen Gutshot
pokeriklubin omistajan Derek Kellyn järjestäneen kaksi laitonta
pokeriturnausta ja syyllistyneen Iso-Britannian pelilakien
rikkomiseen. Kelly puolustautui väittämällä pokeria
taitopeliksi, joka ei kuulu onnenpelit käsittävän lainsäädännön
piiriin. Rangaistuksena, joka ilmoitetaan myöhemmin, on
todennäköisesti sakkoja.
Kaikki Lontoon 26 pokeriklubia odottivat
päätöstä jännityksellä, koska sen odotetaan saavan prejudikaatin
arvon.
Lähde:
Bloomberg.
2007-01-17
|
|
Netellerin perustaminen johti pidätykseen
Netellerin kanadalaiset perustajat Stephen Eric Lawrence ja John
David Lefebvre on pidätetty. Bahamasaarilla asuva Lawrence
pidätettiin Yhdysvaltain Neitsytsaarilla. Lefebvre otettiin
kiinni Malibussa Kaliforniassa.
Yleisen syyttäjän ilmoituksen mukaan
pidätyksen syynä on "netissä toimivan rahalaitoksen perustaminen
ja johtaminen, mikä on edesauttanut miljardien dollarien
laittomien pelivoittojen siirtämisessä USA:n kansalaisilta
ulkomaisten nettipeliyhtiöiden omistajille".
Lawrence ja Lefebvre omistavat kumpikin yli
viisi prosenttia Netellerin osakkeista, mutta eivät osallistu
enää yhtiön johtamiseen.
Lähde: eGaming Review.
2007-01-17
|
|
Pokeripetoksesta 9 kuukauden tuomio
Nelikymppiset Yau Yiv Lam, Fan Leung Tsang ja Bit Chai Wong
pelasivat kolmen kortin pokeria kuudessa Lontoon kasinossa
syksyllä 2005. Yhdellä oli hihassa minikamera, joka kuvasi
pöydän pinnan tasolta jakajan pimeinä ottamat kortit sekä lähetti videon kasinon ulkopuolella
seisoneeseen pakettiautoon, jossa kumppani katsoi filmin
hidastettuna ja pystyi usein näkemään mistä korteista oli kyse.
Kolmas pelaaja sai tiedon minikuulokkeisiinsa ja pystyi
pelaamaan oikein.
Kopla voitti kiertueensa aikana 250 000
puntaa. Sitä johtanut Lam sai yhdeksän kuukautta vankeutta. Muut
selvisivät ehdonalaisella. Kasinoihin kumppanuksilla ei ole asiaa
kahteen vuoteen.
Lähde:
Daily Mail.
2007-01-16
|
|
Antoniuksen
peli antoi legendalle siivet
Patrik Antoniuksen aggressiivinen pelityyli, blindien ryöstely
ja menestys alkaa poikia legendoja.
John D'Agostino on lähettänyt
Pokerwireen tarinan, joka mukaan Antonius ilmestyi Aussie
Millionsin toiseen alkuerään - vaikka ei ollut pelivuorossakaan
- valitsi tyhjän tuolin, löi ison stackinsa pöytään ja alkoi
korotella. Suomalainen ehti ryöstää blindeja 100k arvosta ennen
kuin vastustajat hoksasivat, ettei hänelle jaettu korttejakaan.
Tarun mukaan tuomaristo salli silti Antoniuksen pitää voittamansa pelimerkit,
koska hän "joka tapauksessa korottaa hyvin usein korteistaan
piittaamatta".
Lähde:
Pokerwire.
2007-01-15
|
|
Kuolonuhri pokeriklubin ryöstössä
Amsterdamissa sijaitseva Sociëteit Reyes pokeriklubi ryöstettiin
sunnuntaina puoli kahdeksan aikaan aamulla. Aseistautuneet ja
naamioituneet rosvot vaativat rahaa. Syntyneessä käsikähmässä
yksi henkilö ammuttiin kuoliaaksi. Klubi on tunnettu
pokeriturnauksistaan ja suosittu myös šakin
pelaajien keskuudessa.
Lähde:
Dutch News.
2007-01-15
|
|
Pokerihuoneella uusia suomalaisia freerolleja
Pokerihuone on lisännyt runsaaseen tarjontaansa neljä uutta
suomalaisille tarkoitettua freerollia. Peleinä on
Limit ja No Limit Hold'em sekä sökö. Potissa on 25
euroa.
2007-01-15
|
|
Kööpenhaminan
EPT loppuunmyyty Ensi keskiviikkona Casino
Copenhagenissa alkavan Scandinavian Openin paikat on täytetty.
Turnauksessa on 5000 euron sisäänosto ja noin 525 000
euroa voittajalle. Rahaa riittää 40 pelaajalle.
Lähde:
EPT.
2007-01-15
|
|
Superkasinon pelätään aiheuttavan rikosaallon
Lontoon poliisi pelkää suunnitteilla olevien Las Vegasin
tyylisten isojen kasinoiden lisäävän rikollisuutta, rahanpesua,
epäsosiaalista käyttäytymistä sekä lasten ja helposti
haavoittuvien väestöryhmien altistumista uhkapeleille.
Poliisi arvostelee myös kasinoiden käytäntöä
palkata itäeurooppalaista henkilökuntaa, jonka taustasta ei ole
tietoa. Myös alkoholin anniskelua rajoittavien
sääntöjen höllentäminen kohtaa arvostelua. "Yletön juominen ja
uhkapelit on huono yhdistelmä", toteaa poliisipäällikkö ja
pelkää työtaakan lisääntymistä.
Englannin odotetaan päättävän parin viikon
sisällä ensimmäisen uuden superkasinon sijainnista. Lontoon Dome
on ennakkosuosikki.
Lähde:
The Observer.
2007-01-15
|
|
PartyPoker järjestää yllätysturnauksia
PartyPoker järjestää maanantaista perjantaihin
klo 17.00 ja 3.00 välillä joukon yllätysturnauksia, joihin on
lisätty yhteensä 25 000 dollaria ilmaista rahaa.
Freerollejakin on luvassa. Kasino haluaa pitää
pelaajat vahtimassa ja käynnistää turnaukset
muutaman minuutin varoitusajalla.
2007-01-15
|
|
Ladbrokes tavoittelee edelleen 888.comia
Ladbrokesin väitetään havittelevan edelleen 888.comia ja sen
omistamaa Pacific Pokeria. Neuvottelut ovat edistyneet hitaasti
brittiyhtiön lukiessa lakipykäliä ja tutkiessa USA:ssa 888.comia
vastaan mahdollisesti nostettavan syytteen todennäköisyyttä.
Ratkaisuna uskotaan olevan, että Ladbrokes ei
osta koko yhtiötä, vaan pelkästään sen varat jättäen rasitteet
myyjän harteille. Kauppahinnan uskotaan liikkuvan 440 miljoonan
punnan hujakoilla.
Lähde:
Ananova.
2007-01-15
|
|
Tänään kotona Subtv lähettää tänään klo
23.50 WPT:in turnauksen, jossa "nuoremman polven pokeritähdet
ottavat mittaa toisistaan". Pöydän ympärillä nähdään David
Williams, Thomas Keller, Joe Cassidy, Scott Fischman, Pete
Lawson ja John D'Agostino.
2007-01-13
|
|
Tähtiparaati NBC:n turnauksessa NBC on
julkistanut maaliskuussa NBC National Heads-Up Poker
Championshipiin kutsuttujen ensimmäisten 16 pelaajan nimet.
Kaiken kaikkiaan turnaukseen osallistuu 64 pelaajaa, joista 62
on kutsuvieraita, yksi satelliitin voittaja ja yksi freerollin
sankari.
|
Doyle Brunson |
Gus Hansen |
|
Johnny Chan |
Jennifer Harman |
|
Antonio Esfandiari |
Phil Hellmuth |
|
Sam Farha |
Phil Ivey |
|
Chris Ferguson |
Howard Lederer |
|
Ted Forrest |
Chris Moneymaker |
|
Jamie Gold |
Daniel Negreanu |
|
Joe Hachem |
Greg Raymer |
|
Lähde:
CardPlayer.
2007-01-13
|
|
PartyPoker järjestää satelliitteja Wieniin
PartyPoker järjestää satelliitteja Wienissä
maaliskuussa pelattavaan Spring Poker Festivaaliin. Paketin arvo
on 6500 dollaria, ja siihen voi päästä käsiksi kolmen dollarin
supersatelliitista alkaen.
2007-01-13
|
|
Paitamainos
ei tuottanut tulosta Mansion teki
Tottenhamin kanssa nelivuotisen sopimuksen paitamainoksesta 34
miljoonan punnan hintaan. Nimettömien lähteiden mukaan mainos
"ei toiminut lainkaan" ja sponsoroinnin tulevaisuus on
selvityksen alaisena.
Huhut väittävät niinikään Mansionin
organisoivan toimintansa uudelleen ja lopettavan suurimman osan
pelitarjonnastaan netissä. Mansion ilmoittaa huhujen olevan
perättömiä.
Lähde:
egrmagazine.
2007-01-13
|
|
Ruotsi aikoo kieltää rahapelit kouluissa
Pokerin pelaaminen on viimeisten 1,5 vuoden aikana noussut
ennätysmäisiin mittasuhteisiin Ruotsin kouluissa. Satoja euroja
vastaavien summien väitetään vaihtavan omistajaa välitunneilla,
ja joidenkin oppilaiden uskotaan pysyttelevän kotona velkojiaan
paossa.
Valtiopäivien kulttuurivaliokunnassa
pelikysymyksistä vastaava uusi kansanedustaja Camilla Lindberg
aikoo kieltää rahapelit. "Meidän täytyy estää rahasta pelaaminen
kouluissa", sanoo entinen opettaja ja kertoo esittäneensä asian
opetusministeri Jan Björklundille.
Lähde:
DN.
2007-01-13
|
|
Partyn
perustaja kevensi omistustaan Vikrant
Bhargava, yksi PartyGamingin neljästä perustajasta, on
keventänyt jälleen omistustaan yhtiössä. Bhargava myi eilen yli
puolet seitsemän prosentin jäljellä olleesta osuudestaan. Kauppa
tuotti noin 50 miljoonaa puntaa. Sveitsiläinen jättipankki Union
Bank of Switzerland työnsi osakkeet markkinoille noin 10
prosentin alihintaan, ja intialaisen insinöörin erä meni
kaupaksi viidessä minuutissa.
PartyGamingin kolme muuta perustajajäsentä
Anurag Dikshit, Ruth Parasol ja hänen aviomiehensä Russ DeLeon
ovat pitäneet salkkunsa suljettuna ja omistavat edelleen lähes
60 prosenttia yhtiön osakkeista.
Lähde:
The Independent.
2007-01-12
|
|
Scandinavian Poker Awardit julkistettu
Ruotsin, Norjan ja Tanskan pokerinpelaajat ovat äänestäneet
suosikkinsa. Kilpailu on käynyt ilmeisen kuumana, koska
tuomaristo ilmoittaa tulosten olevan puhdistettu samoille
pelaajille samana päivänä samasta IP-osoitteesta tulleista
"liian monista" äänistä. Alla kunkin maan voittajat kussakin
luokassa. |
|
Paras live-pelaaja:
|
William Thorson |
 |
|
Björn-Erik Glenne |
 |
|
Gus Hansen |
 |
|
|
Paras nettipelaaja:
|
Erik Sagström |
 |
|
Johnny Lodden |
 |
|
Dennis Plejdrup |
 |
|
Paras naispuolinen pelaaja:
|
Birgitta Johansson |
 |
|
Vivi Sǽthren |
 |
|
Anina Gundesen |
 |
|
Vuoden tulokas:
|
Mats Iremark |
 |
|
Eirik Björklund |
 |
|
Dennis Plejdrup |
 |
Lähde:
Poker Magazine.
2007-01-12
|
|
Pinnacle Sports jättää USA:n Maailman
suurimmaksi online-vedonlyöntitoimistoksi itseään mainostava
Pinnacle Sports jättää uuden rahansiirtojen kieltolain johdosta
USA:n markkinat. Yhtiö menettää kertaheitolla 60-65 prosenttia
liiketoiminnastaan. Vedonlyönnin ohella Pinnacle Sportsilla on
kasinopelejä videopokeri mukaan luettuna, mutta ei varsinaista
pokeria.
Lähde: CCT.
2007-01-12
|
|
Luske suosikki Kööpenhaminassa
Bet365 on asettanut kertoimet ensi keskiviikkona
alkavaan EPT:in turnaukseen. Suosikkina on Marcel Luske, mutta
myös Juha Helppi on vakavien voittajaehdokkaiden joukossa. Alla
suurimmat suosikit.
|
Marcel Luske |
67 |
TJ Cloutier |
101 |
|
Kirill Gerasimov |
101 |
Juha Helppi |
151 |
|
Rob Hollink |
101 |
Johnny Lodden |
151 |
|
John Shipley |
101 |
Tom McEvoy |
151 |
|
Gus Hansen |
101 |
Jan Sörensen |
151 |
|
Dave Colclough |
101 |
Julian Thew |
151 |
|
2007-01-12
|
|
Israel kuulusteli VC:n johtajaa Victor
Chandlerin toimitusjohtaja Michael Charlton on joutunut
viranomaisten kuulusteluun Israelissa. Yhtiön mukaan Charltonin
kuulustelu kesti kaksi tuntia ja johtaja on matkalla
Gibraltarille. Toisten lähteiden mukaan Charlton istuu
pidätettynä.
Victor Chandler on uhmannut Israelin lakeja
ja hyväksynyt israelilaiset pelaajat. Maan kansalaiset ovat
pääomistajina monessa suuressa pelisaitissa, kuten esim.
PokerStarsissa ja 888.comissa, mutta yksikään näistä saiteista
ei ota vastaan pelaajia Israelista.
Lähde:
egrmagazine.
2007-01-12
|
|
Mikkelsen
pelaa Kööpenhaminassa Ensi keskiviikkona
alkava Kööpenhaminan EPT-turnaus saa vetonaulakseen näyttelijä
Mads Mikkelsenin.
Casino Royalessa Le Chiffren roolia esittänyt
ja James Bondia vastaan pokeria pelannut Mikkelsen ei ole
ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Joku aika sitten
tanskalainen voitti kööpenhaminalaisessa yökerhossa järjestetyn
turnauksen, johon osallistui mm. ammattipelaaja Theo Jörgensen.
Sittemmin laittomaksi epäillystä pelistä tehtiin
poliisi-ilmoitus. Tällä kertaa vastaavaa vaaraa ei ole
vaanimassa.
Lähde: Ace.
2007-01-11
|
|
Poliisi iski jälleen pokeriklubiin Norjassa
Oslon poliisi teki tiistai-iltana ratsian oslolaiseen
pokeriklubiin, pidätti kolme henkilöä, joista kaksi istui eilen
iltapäivällä edelleen kuulusteltavina ja takavarikoi yli 3000
euroa vastaavan summan, pokeripöytiä sekä muita pelitarvikkeita.
Aikaisemmilla kerroilla poliisi on epäillyt
klubeilla olleen yhteyksiä organisoituun rikollisuuteen. Tällä
kertaa kohteena oli pieni ystäväpiiri, jossa pelattiin pokeria.
Klubia ei epäillä muista rikoksista.
Lähde: VG.
2007-01-11
|
|
Viranomaiset puuttuivat Deauvillen EPT-turnaukseen
Helmikuun 20.-24. päivä Deauvillessa pidettäväksi suunniteltu
European Poker Touriin kuuluva French Open on peruutettu Ranskan
viranomaisten vaatimuksesta. EPT aikoo valittaa päätöksestä
korkeimmalle taholle.
Lähde:
EPT.
2007-01-11
|
|
Pelialan
almanakka ilmestynyt Kasinoalan raamatuksi
mainitusta Casino Cit |