|
|
|
| |
|
|
Varsovan EPT-turnauksen voitto
Saksaan
Selvässä johdossa Puolan
EPT-turnauksen finaalin aloittanut
Michael Schulze piti etumatkansa
loppuun asti ja voitti hieman yli
600 000 euroa. Kakkosena finaaliin
siirtynyt Portugalin Ricardo Sousa
piti niinikään paikkansa finaalissa
ja kuittasi yli 300 000 euroa.
Puolan EPT-turnauksessa nähtiin myös
vahva pohjoismaalainen panos.
Kymmenen parhaan joukossa oli kolme
ruotsalaista, yksi norjalainen sekä
yksi tanskalainen pelaaja, eivätkä
parhaat suomalaisetkaan jääneet
kauaksi finaalista.
Michael Schulze on 40-vuotias
amatööri, joka kertoo pelaavansa
vain huvin vuoksi. "Rahalla ei
todellakaan ole merkitystä minulle",
väittää neljä vuotta pokeria
harrastanut saksalainen ja tiesi jo
etukäteen, ettei voittokaan tulisi
horjuttamaan hänen asennettaan.
Toiseksi tullut Ricardo Sousa
siirtyi ammattilaiseksi viime vuoden
syyskuussa ja on osallistunut
useimpiin tämän kauden
EPT-turnauksiin. Tämä oli hänen
ensimmäinen rahasijansa. Normaalisti
30-vuotias portugalilainen on
erikoistunut käteispeleihin.
Kolmanneksi sijoittunut Mathias
Viberg on kotoisin Bodenista,
Pohjois-Ruotsista. Viberg on
pelannut pokeria neljä vuotta,
joista kaksi vuotta ammattilaisena.
Enimmäkseen käteispelejä pelaavan
23-vuotiaan ruotsalaisen suurin
turnausvoitto oli tätä ennen 23 000
euroa.
|
1. |
Michael Schulze |
 |
609 782 € |
|
2. |
Ricardo Sousa |
 |
345 543
€ |
|
3. |
Mathias Viberg |
 |
203 261
€ |
|
4. |
Mehdi Ouakhir |
 |
152 445
€ |
|
5. |
Christian Öman |
 |
123 989
€ |
|
6. |
Juan Maceiras |
 |
97 565
€ |
|
7. |
Niclas Svensson |
 |
77 239
€ |
|
8. |
Trond Eidsvig |
 |
56 913
€ |
|
9. |
Daniel Woolson |
 |
34 554
€ |
|
10. |
Claus
Nielsen |
 |
34 554
€ |
|
... |
|
|
|
|
14. |
Jari-Pekka Juhola |
 |
22 359
€ |
|
16. |
Seppo Parkkinen |
 |
16 261
€ |
|
Heads up alkoi
lähes tasatilanteessa. Peli oli
passiivista pallottelua kahden
tunnin ajan, ja johto vaihteli
puolelta toiselle. Ratkaisu tuli,
kun Sousa korotti 150k ennen
floppia, Schultze korotti uudelleen
500k - all-in - maksu.
Michael Schulze:
A 6
Ricardo Sousa: 7 7
Pöytään tuli 5 2 4 A 2 ,
Schulzella oli enemmän merkkejä ja
saksalainen saattoi kohottaa
pokaalin ilmaan.
Lähde:
PokerStars Blog.
2008-03-16
|
|
Cantu voitti
Bay 101 Shooting Starin
Selvässä johdossa kuuden
pelaajan finaaliin lähtenyt
Brandon Cantu korjasi
voiton sekä tasamiljoonan
taaloja Bay 101 Shooting
Star-turnauksessa. Cantu otti
myös kuusi päänahkaa ja tienasi
niistä 30 000 dollaria lisää.
Voittajan meriittilistalla oli
aikaisemmin mm. yksi
WSOP-ranneke vuodelta 2006.
Kahisevaa oli kertynyt lähes
täsmälleen yhtä paljon kuin
tämän turnauksen voitosta
kilahti tilille.
|
1. |
Brandon Cantu |
 |
1 000 000 $ |
|
2. |
Steve Sung |
 |
585 000 $ |
|
3. |
Jennifer Harman |
 |
330 000 $ |
|
4. |
Noah Jefferson |
 |
265 000 $ |
|
5. |
Mike Baker |
 |
200 000 $ |
|
6. |
John Phan |
 |
135 000 $ |
|
7. |
JC Tran |
 |
68 000 $ |
|
8. |
David Tran |
 |
68 000 $ |
|
9. |
Lee Watkinson |
 |
44 000 $ |
|
Cantu aloitti
finaalin isoimman stakin takaa
ja pystyi hallitsemaan peliä
mielensä mukaan etenkin sen
jälkeen, kun toiseksi suurimman
pinon kanssa finaalin aloittanut
Mike Baker oli pudonnut varsin
kyseenalaisen pelin jälkeen.
Baker korotti
25k UTG, Cantu korotti uudelleen
75k - Baker paransi 200k - Cantu
500k - maksu.
Floppiin tuli Q T 2 .
Baker sökötti ja Cantu löi
vastustajansa all-in - maksu.
Brandon
Cantu: A A
Mike Baker: K 3
Seuraavat
kortit olivat 5
sekä 5 .
Cantu oli eliminoinut vahvimman
vastustajansa ja piteli 3/4
kaikista pelimerkeistä
pinossaan.
Heads up
alkoi yli 4:1 merkkijohdossa,
eikä kestänyt kauaa.
Ratkaisevassa jaossa Steve Sung
meni ennen floppia all-in
kolmosparilla ja Cantu maksoi
nelosparillaan. Kumpikaan ei
saanut apuja, ja Cantu
oli korjannut kotiin uransa
rahallisesti suurimman voiton.
Lähde:
WPT.
2008-03-15
|
|
Suomalaiset putosivat Varsovassa
Puolan EPT-turnauksen kolmas päivä
oli ohi kolmessa tunnissa. Finaaliin
selvisi yhdeksän pelaajaa, mutta ei
yhtään suomalaista. Seppo Parkkinen
putosi 16. sijalla ja Jari-Pekka
Juhola 14. tilalla. Parkkinen voitti
16 261 ja Juhola 22 359 euroa.
Saksalainen
Michael Schulze aloittaa finaalin
ylivoimaisessa johdossa ja pitää
pinossaan 53 prosenttia kaikista
pelimerkeistä.
|
1. |
Michael Schulze |
 |
1 162 000 |
|
2. |
Ricardo Sousa |
 |
756 000 |
|
3. |
Juan Maceiras |
 |
437 000 |
|
4. |
Mehdi Ouakhir |
 |
360 000 |
|
5. |
Mathias Viberg |
 |
229 000 |
|
6. |
Trond Erik Eidsvig |
 |
220 000 |
|
7. |
Niclas Svensson |
 |
174 000 |
|
8. |
Daniel Woolson |
 |
164 000 |
|
9. |
Christian Öman |
 |
110 000 |
|
|
|
|
|
|
14. |
Jari-Pekka Juhola |
 |
22 359 € |
|
16. |
Seppo Parkkinen |
 |
16 261 € |
Seppo Parkkisella oli jäljellä
40k, kun Ricardo Sousa avasi UTG ja
Christian Öman maksoi. Parkkinen löi
porsliinit pottiin, ja molemmat
vastustajat maksoivat.
Floppi tuli Q 3 8 .
Sousa löi 40k ja Öman kippasi.
Seppo Parkkinen: A 6
Ricardo Sousa: 9 9
Seuraavaksi tuli
5
sekä 3
ja Parkkinen oli pudonnut 16.
sijalla.
Jari-Pekka Juhola meni ratkaisevalla
kädellä all-in ennen floppia, ja
Michael Schulze korotti
pikkublindista pakottaen ison
blindin kippaamaan.
Jari-Pekka
Juhola: A 7
Michael Schulze: K K
Pöytään tuli 7 K 5 7 ?
ja Juholalla oli yksi outti, mutta
riverillä tulikin K
ja neloset meni saksalaiselle.
Lähde: Pokernews.
2008-03-14
|
|
Juhola ja
Parkkinen jatkoon Varsovassa
Puolan
EPT-turnauksen toinen päivä jatkui
rahasijojen jakoon asti.
Palkinnoille pääsi 32 pelaajaa, ja
kahden päivän jälkeen mukana on 26
osallistujaa. Viimeiset
palkintosijat maksoivat 8130 euroa.
Toisen päivän
aloitti kahdeksan suomalaista,
joista Jari-Pekka Juhola ja Seppo
Parkkinen selviytyivät
jatkoon. Kärki vaihtui täysin.
Suurimmalla pinolla päivän
aloittanut Robert Flink putosi koko
turnauksesta, ja johtoon kiilasi
espanjalainen Juan Maceiras
kannoillaan Claus Nielsen Tanskasta
ja Mathias
|
1. |
Juan Maceiras |
 |
388 000 |
|
2. |
Claus Nielsen |
 |
345 500 |
|
3. |
Mathias Viberg |
 |
284 000 |
|
4. |
Ricardo Sousa |
 |
239 000 |
|
5. |
Kenneth Hicks Jr. |
 |
225 000 |
|
6. |
Daniel Woolson |
 |
188 500 |
|
7. |
Dan B. Pedersen |
 |
178 000 |
|
8. |
Henrik Gwinner |
 |
165 000 |
|
9. |
William Johnson |
 |
158 000 |
|
10. |
Christian Öman |
 |
147 500 |
|
... |
|
|
|
|
15. |
Jari-Pekka Juhola |
 |
95 000 |
|
22. |
Seppo Parkkinen |
 |
64 500 |
Seppo Parkkinen pudotti kaksi
pelaajaa värikkäällä kädellä.
Kostadin Anakiev oli all-in jo ennen
floppia, kun pöytään kääntyi 3 4 7
ja Parkkinen sekä Nikolas Avlonitis
panivat kaikki peliin.
Seppo
Parkkinen: A K
Kostadin Anakiev: 2 2
Nikolas Avlonitis: 6 6
Turnilla tuli T ,
Parkkinen sai korkeimman värin ja pelkäsi vain
5 .
River oli kuitenkin 8 ,
ja suomalainen voitti ison potin.
Kenneth Hicks
Jr korotti hieman ennen rahojen jaon
alkamista keskipositiosta 8k,
Parkkinen maksoi napilla ja Anton
Smolyanskiy pisti kaikki 41,2k
peliin isosta blindista. Hicks
luovutti ja Parkkinen maksoi
perusteellisen viiden minuutin
harkinnan jälkeen.
Seppo
Parkkinen: K K
Anton Smolyanskiy: A K
Pöytään tuli 7 3 2 5 8 .
Miika
Karjalainen putosi pantuaan kaikki
peliin Daniel Woolsonin korotuksen
jälkeen.
Miika
Karjalainen: Q Q
Daniel Woolson: A J
Pöytään tuli A J K 8 3 .
Dino Dinler
joutui lähtemään kotimatkalle, kun
nelospari ei kestänyt. Anio Alcaraz
korotti 2k ja Dinler sekä kolmas
pelaaja maksoivat.
Floppi: 5 5 7 .
Alcaraz löi 4k, Dinler korotti 9,5k
ja kolmas pelaaja kippasi. Alcaraz
korotti uudelleen 20k - all-in -
maksu.
Dino Dinler: 4 4
Anio Alcaraz: J 7
Viimeiset
kortit olivat J
ja 9 .
Alla palkintosumman jakautuminen.
|
1. |
609 782 € |
6. |
97 565
€ |
13.-14. |
22 359
€ |
|
2. |
345 543
€ |
7. |
77 239
€ |
15.-16. |
16 261
€ |
|
3. |
203 261
€ |
8. |
56 913
€ |
17.-24. |
12 196
€ |
|
4. |
152 445
€ |
9.-10. |
34 554
€ |
25.-32. |
8 130
€ |
|
5. |
123 989
€ |
11.-12. |
28 456
€ |
|
|
Lähteet: Pokernews ja PokerStars Blog.
2008-03-14
|
|
Shooting Starin finaalipöytä
Brandon Cantu johtaa
finaalipöytää
Bay 101 Shooting Starissa hulppealla
yli kolmen miljoonan pinolla.
Toisena on Mike Baker noin kahdella
miljoonalla merkillä.
Viidentenä oleva Steve Sung kertoo
blogissaan tuntevansa olonsa
kolmannen päivän jälkeen samaan
aikaan vahvaksi, väsyneeksi ja
nälkäiseksi. Sung lupaa myös pudottaa pommeja
vastustajiensa kiusaksi. ”imma be
dropping bombs on these motha
fuckaz!”
Turnauksessa jaetaan miljoona
voittajalle ja 135 000 dollaria
finaalin
viimeisellekin pelaajalle.
|
1. |
Brandon Cantu |
 |
3 323 000 |
|
2. |
Mike Baker |
 |
1 964 000 |
|
3. |
Noah Jefferson |
 |
842 000 |
|
4. |
Jennifer Harman |
 |
541 000 |
|
5. |
Steve Sung |
 |
474 000 |
|
6. |
John Phan |
 |
374 000 |
Kolmannen päivän
aikana putosi koko joukko eturivin
tekijämiehiä. Pikkurahoja voittivat
mm. JC Tran, David Tran, Lee
Watkinson, Joe Hachem, Andrew Robl,
Ted Forrest, Paul Wasicka ja Layne
Flack. Myös suomalaista sukujuurta
oleva Paul Niemela löytyy
palkintolistalta. Las Vegasissa
asuva Niemela sijoittui 18. tilalle
ja voitti 24 000 dollaria.
Lähteet:
WPT
ja
Pokerroad.
2008-03-14
|
|
Viisi suomalaista jatkoon Varsovassa
Varsovan EPT-turnauksen ensimmäisessä alkuerässä aloitti 190 pelajaa, joista 72
selvisi jatkoon. Joukossa on viisi suomalaista: Jari-Pekka Juhola, Dino Dinler,
Antti Ropponen, Kim Öfverström ja Sami Leino.
Pudonneiden joukosta löytyvät Ville Nyman, Jari Kustaa Hautala, Juha Lauttamus,
Sampo Löppönen, Xuan Truc Tran, Seppo Liukku, Janne Lämsä, Andreas Sarling ja
Jani Sointula.
Selvässä johdossa on Ruotsin Robert Flink ennen tasaista rykelmää
suhteellisen tuntemattomia eurooppalaisia ja amerikkalaisia pelaajia.
|
1. |
Robert Flink |
 |
113 300 |
|
2. |
Anio Alcaraz |
 |
78 000 |
|
3. |
Alp Okumus |
 |
62 100 |
|
4. |
Jospeh Serock |
 |
55 000 |
|
5. |
Andreas Torbergsen |
 |
53 000 |
|
6. |
Daniel Hofmeister |
 |
51 900 |
|
7. |
Jean Claude Perrot |
 |
50 100 |
|
8. |
Tyler Netter |
 |
42 600 |
|
9. |
David Burn |
 |
41 700 |
|
10. |
Kenneth Hicks Jr. |
 |
41 200 |
|
... |
|
|
|
|
18. |
Jari-Pekka Juhola |
 |
34 400 |
|
47. |
Dino Dinler |
 |
18 300 |
|
52. |
Antti Ropponen |
 |
16 900 |
|
55. |
Kim Öfverström |
 |
15 500 |
|
71. |
Sami Leino |
 |
6 300 |
Varsovan
EPT-turnaus järjestettiin
ensimmäisen kerran viime vuonna,
jolloin se korvasi lyhyellä
varoitusajalla peruutetun
Deauvillen turnauksen. Silloin
Varsovaan matkusti 284 pelaajaa.
Tänä vuonna päästään lähelle 400
pelaajan rajaa.
Lähde: PokerStars Blog.
2008-03-12
|
|
Chris Moorman vei $5k Freezeoutin
Britanniasta
kotoisin oleva Chris "Moorman1" Moorman voitti sunnuntaina
PokerStarsin arvostetun $5k
Freezeout-turnauksen. Mukaan mahtui 20 nopeimmin ilmoittautunutta pelaaja.
Pelimuoto oli kylmä, sillä vain voittaja pääsi palkinnoille.
Moorman kruunattiin voittajaksi yli seitsemän tunnin pelin jälkeen, ja palkkaa
tuli tutut $100k. Heads upissa kukistui "BOKPOWER", jonka uurastus jäi lopulta
talkootyöksi.
Chris Moorman on kokenut turnauspelaaja, jonka tilillä on kymmeniä rahasijoja
isoissa turnauksissa.
2008-03-10
|
|
Norja-USA maaottelu Sunday Millionissa
PokerStarsin
kuuluisassa Sunday Millionissa taisteli tänä sunnuntaina 7349 pelaajaa 1,4
miljoonan dollarin palkintopotista.
Neljän parhaan joukkoon selvisi kaksi norjalaista ja kaksi yhdysvaltalaista
peluria. Ensin putosi Norjan "Gullars85", joka voitti $58k. Seuraavana lähti
kuuluisa amerikkalainen Brian "tsarrast" Rast, joka sai mukaansa $73k. Heads
upissa nähtiin diili, jonka johdosta voittaja "tpir90036" nettosi $170k jättäen
norjalaiselle "Kometen1:lle" mukavat $140k.
Suomalaisista menestyi parhaiten kokemäkeläinen
"vesi@peto",
joka tienasi 1910 dollaria.
|
1. |
"tpir90036" |
 |
170 798 $ |
|
2. |
"Kometen1" |
 |
140 798 $ |
|
3. |
"tsarrast" |
 |
73 490 $ |
|
4. |
"Gullars85" |
 |
58 792 $ |
|
5. |
"JEUX D PLAGE" |
 |
44 094 $ |
|
6. |
"psyduck101" |
 |
32 335 $ |
|
7. |
"gabyhorowitz" |
 |
22 781 $ |
|
8. |
"NabtheAce" |
 |
13 228 $ |
|
9. |
"Reverse" |
 |
8 671 $ |
|
|
|
|
|
|
107. |
"vesi@peto" |
Kokemäki |
1 910 $ |
|
234. |
"ErkkiKustaa" |
- |
1 028 $ |
|
673. |
"Vorcirion" |
Tampere |
440 $ |
|
740. |
"Inimlaps" |
Vantaa |
440 $ |
|
782. |
"Hörhö2" |
Finland |
440 $ |
|
904. |
"heljoa" |
Helsinki |
293 $ |
|
910. |
"rispex" |
Tuusula |
293 $ |
|
940. |
"manu18111" |
Turku |
293 $ |
|
1004. |
"frankzan" |
Tampere |
293 $ |
|
Lähde:
PokerStars Blog.
2008-03-10
|
|
Lisää pokeriturnausten tuloksia » |
| |
|
| |
|
|